Jään veljekset II

Betula nana, osa 137

”Mihail? Mitä? Miten?” Joel sai sanottua kysymyksen järkytyksestä änkyttäen.

”Se on pitkä tarina. Valitettavasti minulla ei ole aikaa satuilla pettureille”, Mihail sanoi vastaukseksi.

Mihail painoin miekkaansa vasten Joelin kaulaa. Kaikki läsnäolijat tiesivät, mitä Mihail aikoi tehdä.

”Mihail!” Emily huusi.

Emilyn huuto sai Mihailin tarkkaavaisuuden pois Joelista, joka näki tilaisuutensa. Joel karkasi nopealla liikkeellä pois miekan ulottuvilta. Mihailin reaktioaika oli kuitenkin valioluokkaa ja Mihail ehti viiltää Joelin kaulaan haavan. Haavasta tuli niin paljon verta, että Joelin oli pideltävä sitä kädellään.

Mihail tuhahti Joelille ja hypähti puumiehen vierelle.

”Oletko kunnossa?” Mihail kysyi.

”Olen nyt, kun sinä olet siinä”, Emily vastasi puumiehen sisältä.

”Olet näköjään keksinyt uusia ässiä hihaan sitten viime näkemän”, Mihail sanoi ja tutki katseellaan puumiestä.

Emily avasi puumiehen rungon muodostavia ruskeanharmaita juuria nähdäkseen Mihailin kunnolla. Samaan aikaan hän kosketti kevyesti Mihailin poskea virkeämmällä vaaleanvihreällä versolla.

”Puunkirous jatkoi kasvamistaan ja voimistumistaan. En voinut muuta”, Emily sanoi.

Mihail näki nyt, että puunkirous oli levinnyt koko Emilyn kehoon. Kasvojen iho oli vihreää ja Emilyn poskella kasvoi samanlaista jäkälää, mitä joskus näki puiden kaarnoilla. Jopa Emilyn silmät olivat muuttuneet tummavihreiksi.

”Hyvä vain, että olet pärjännyt”, Mihail sanoi eikä voinut olla onnellisempi, että näki taas rakkaansa silmästä silmään.

Emily vastasi hymyyn.

Umpikujan päästä kuului rahinaa, kun Joel yritti kavuta rakennuksen seinää juuri taikomiaan jäisiä portaita pitkin.

”Mihin olet matkalla hyvä ystävä?” Mihail kysyi.

Joel ehti juuri vilkaista Mihailia, kun portaat hänen altaan katosivat ja hän putosi maahan.

”Mitä?” Joel ihmetteli.

”Luuletko, että pärjäät minulle?” Mihail kysyi.

”Mitä tarkoitat?” Joel kysyi.

”Sulatan jääsi, murskan suunnitelmasi ja teen sinusta selvää niin, ettei meidän tarvitse enää huolehtia sinusta koskaan”, Mihail sanoi.

Joel pelkäsi. Hän ei kuitenkaan pelännyt Mihailin sanoja. Hän ei myöskään pelännyt Emilyn puumiestä, joka pystyisi murskaamaan hänet milloin tahansa, jos hän ei kykenisi puolustautumaan jäätaioilla. Hän ei pelännyt sitäkään, että Mihail oli purkanut hänen taikansa. Hän pelkäsi Mihailin silmien katsetta.

Jään veljekset

Betula nana, osa 136

Sotilaat pysähtyivät, kun kujan alkupää sulkeutui jäämuurilla heidän takanaan. Emily näki tilaisuutensa tulleen ja hyökkäsi sotilaiden kimppuun. Yksikään viidestä jäämuurin ja puumiehen väliin jääneestä sotilaasta ei ehtinyt reagoida, kun juuret kuristivat heidän jo kuoliaaksi.

”Hyvä. Halusinkin selvittää sinut itse”, Joelin ääni kuului kujan umpipäästä.

Puumies kääntyi ympäri ja Emily näki kuinka kujan ylle rakennusten kylkiin ilmestyi vaakasuoria jääpuikkoja estämään kiipeämisen.

”Haluan vain pois ja Mihailin luokse”, Emily sanoi.

”Ja minä haluan linnan, kauniin vaimon ja paljon lapsia”, Joel sanoi.

Kaksikko tuijotti toisiaan. Emily tiesi, että Joel oli paljon voimakkaampi loitsija kuin hän. Lisäksi puumiehen ylläpito kulutti runsaasti voimia. Hänellä ei kuitenkaan ollut muita mahdollisuuksia kuin taistella. Nasha sähisi puumiehen latvustossa.

”Miksi olet pettänyt kaikki?” Emily kysyi.

Emily yritti pelata aikaa kunnes keksisi jotain.

”En minä ole ketään pettänyt”, Joel vastasi.

”Olet pettänyt ystäväsi”, Emily sanoi.

”No jos koulukaveruus lasketaan ystävyydeksi, niin sitten”, Joel sanoi.

”Mutta miksi?” Emily kysyi.

”Koska mies haluaa, mitä hän haluaa. Koulun penkillä tämä ei olisi koskaan onnistunut”, Joel vastasi.

”Mikä?” Emily kysyi.

”Tämä”, Joel vastasi ja heilautti kättään päänsä yläpuolella.

Emily käänsi katseensa ylös ja ehti juuri nähdä, kun aurinko katosi jääkannen taakse. Joel oli taikonut heidän ympärilleen paksun jääkuoren.

”Mistä olet saanut tällaisen voiman?” Emily kysyi.

”Minulla on ollut täällä hyvä opettaja”, Joel vastasi.

Emily huomasi kuinka Joel kokeili rintaansa. Samalla hän myös huomasi kuinka Joelin vihreänharmaissa silmissä kävi häivähdys purppuraa.

”Oletko sekaantunut johonkin pimeään taikuuteen?” Emily kysyi.

Joel vastasi pelkällä naurulla. Joelin nauru kuitenkin hyytyi, kun hänen kaulalleen ilmestyi tyhjästä jääkylmä miekka.

”Hän kysyi sinulta kysymyksen. On töykeää olla vastaamatta”, Mihail sanoi Joelille painaen kädessään olevaa miekkaa tämän kaulalle.

Mihailin silmissä paloivat viha, pimeys ja tumma jää.

Kobratyttö V

Betula nana, osa 135

Puumies juoksi pitkin Tiberiusin katuja. Vartijoiden ja sotilaiden huutoja kuului joka puolelta. Emily ei tiennyt mihin hänen pitäisi mennä. Jokainen suunta tuntui yhtä huonolta. Hän vain juoksi eteenpäin valtavin harppauksin. Välillä hän teki pientä siksakkia. Vasemmalle. Oikealle. Vasemmalle. Sitten mentiin taas suoraan. Vartijoita ja sotilaita tuntui kuitenkin olevan kaikkialla.

Nasha oli luikerrellut puumiehen kyytiin heti, kun Emily oli murtautunut ulos huoneensa seinän läpi. Käärme oli nyt turvallisesti latvuston keskellä sähisemässä.

”Meidän täytyy päästä pois”, Nasha ajatteli.

”Minä yritän koko ajan”, Emily sanoi.

Emily avasi puumiehen runkoa, että näkisi paremmin ympärilleen. Näkökenttä jäi siltikin hyvin kapeaksi. Emily ei myöskään uskaltanut pysähtyä pitkäksi aikaa.

Puumies rymisteli eteenpäin ja sotilaiden äänet tuntuivat lähentyvän. Edessä näkyi nelisuuntainen risteys ja Emily aavisteli pahaa. Ainoa suunta oli kuitenkin risteykseen.

Emilyn paha aavistus ei ollut turha. Risteyksen kulman takaa ryntäsi esiin joukko sotilaita. Sotilaat viskoivat keihäitä, jotka Emily onnistui torjumaan. Emily vastasi keihäisiin viskomalla takaisin tien vieressä olevan kiviaidan kiviä sotilaiden päälle. Rauta kolisi ja luu antoi periksi, kun isot kivet osuivat sotilaisiin.

Kun sotilaat oli tyrmätty, Emily lähti pakenemaan sotilaista vastakkaiseen suuntaan. Se oli huono valinta, sillä tie johti korkeiden talojen keskelle, joiden yli oli mahdoton kiivetä edes puumiehenä. Emilyn piti vain yrittää päästä tiiviin sokkelon toiselta puolelta ulos.

Kadut kääntyilivät miten sattuu. Kaava ei ollut ruutukaavaa nähnytkään, vaan osa taloista oli vinoneliöin mallisia, mikä teki kortteleista epäsäännöllisiä. Muutaman korttelin jälkeen Emily kadotti suuntavaistonsa ja ainoa pyrkimys oli vain eteenpäin.

Puumies kääntyi kapealle kujalle, mutta pysähtyi miltei heti. Emily oli umpikujassa.

Emily käänsi puumiehen ympäri. Pakotie takaisin oli kuitenkin sotilaiden ja vartijoiden täyttämä. Emily oli loukussa.

Ainoa tapa, jolla Emily osasi reagoida tilanteeseen, oli valmistautua taisteluun. Taisteluun, jonka hän häviäisi varmasti. Emily puri hampaitaan yhteen. Hänen kätensä tärisivät pelosta. Sotilaat eivät jääneet odottamaan Emily pelinavausta, vaan hyökkäsivät.

Yhtäkkiä ilma kuitenkin kävi kylmäksi ja taivas tummui.

Kobratyttö IV

Betula nana, osa 134

Emily puuskutti ja hiki valui hänen ohimoaan pitkin. Hän oli ilmassa puolen metrin korkeudella lattiasta. Puunkirous ympäröi hänet kauttaaltaan ja hänen koko vartalonsa iho oli muuttunut syvänvihreäksi. Puunkirouksen oksat yltivät joka puolelle huonetta ja olivat nostaneet hänet ilmaan. Emily oli kuin suuri tammi paksuine juurinen ja tuuheine latvustoineen.

”Olet uskomaton”, Nasha ajatteli.

”En tiedä itsekään kuinka kykenen tähän”, Emily ajatteli ja huohotti.

”Kehityt kuitenkin nopeasti”, Nasha ajatteli.

”Aikaisemmassa harjoittelussa oli varmaan jotakin vikaa. Aikaisemmin kehitys oli paljon hitaampaa”, Emily ajatteli.

”Ehkä se johtuu tästä ympäristön tuomasta paineesta”, Nasha mietti ajatuksissaan.

”Se on hyvin mahdollista”, Emily ajatteli.

Emily kokosi puunkirouksen oksia ympärilleen ja muodosti niistä suurta puumiestä muistuttavan hahmon ympärilleen. Lehden varisivat lattialle, kun puumiehen lehvästö osui kattoon.

”Mitä teet?” Nasha ajatteli kysymyksen mielessään.

”Haluan kokeilla yhtä juttua”, Emily vastasi mielessään.

Emily tiivisti puumiehen oikean jalan yhdeksi tiiviiksi yksiköksi. Vasemman jalan juuret pureutuvat lattiaan ja mursivat posliinilaattoja. Sitten Emily nosti oikeaa jalkaa.

Ensiaskel oli hoiperteleva ja Emily oli kaatua. Puumies kuitenkin pysyi pystyssä ja Oikea jalka osui lattiaan. Emily kokosi puumiehen kädet tiiviimmäksi, jotta tasapainon hakeminen olisi helpompaa. Toinen askel onnistui helpommin. Kolmas sitä helpommin. Pian Emily käveli puumiehenä kuin omalla vartalollaan.

Emilyn kävely ympäri huonetta oli aiheuttanut melua ja oven takaa kuuluu vartijoiden huutoa. Emily nosti sänkynsä oven eteen pystyyn ennen kuin vartijat ehtivät sisälle.

”Mitä aiot?” Nasha kysyi mielessään.

”Lähteä pois täältä”, Emily vastasi mielessään ja repi irti ikkunan karmin ja heitti sillä sängystä selvinneitä vartijoita.

Kobratyttö III

Betula nana, osa 133

Emily katseli naistenhuoneessa käsienpesualtaan vettä. Vesi oli naispalvelijan juuri vatiin kaatamaa. Emily nyökkäsi palvelijalle, joka kumarsi kevyesti ja poistui. Emily katseli kuinka palvelija poistui ja huokaisi. Hän halusi kertoa Nashalle, millaisen lahjan puiset jumalat olivat antaneet hänelle. Emily kuitenkin pelkäsi Nashan reaktiota. Suurin syy, miksi hän pelkäsi juuri Nashan reaktiota, oli se, että Emily tiesi Nashan rakastavan häntä kaikesta huolimatta.

Emily otti hansikkaat käsistään. Hänen vasen kätensä oli aivan vihreä. Emily upotti vihreä kätensä veteen. Vesi tuntui hyvältä ja raikastuttavalta. Hän tuntui saavan voimaa vedestä. Pian Emily huomasi, että puolet vedestä oli kadonnut. Hänen puunkirouksensa oli imenyt veden itseensä. Emily tunsi kuinka puunkirous elävöityi ja alkoi kasvaa. Hän veti nopeasti kätensä pois vadista ja kuivasi kätensä pyyhkeeseen.

Nasha odotti heti oven ulkopuolella vartijoiden kanssa. Käärme kiemurteli heti ylös emäntänsä jalkaa tämän nähdessään. Nasha nousi ylös Emilyn kaulan ympärille. Olkapäiltä oli parhaat näkymät ympärille. Emily marssi huoneeseensa, vartijat saattoivat ja jäivät tuttuun tapaan oven ulkopuolelle vartioon.

”Minulla on jotakin kerrottavaa sinulle”, Emily ajatteli.

”Mitä?” Nasha ihmetteli mielessään ja käänsi epävarmana katseensa Emilyyn.

”Haluan kertoa, mikä se puisten jumalten antama lahja on”, Emily ajatteli vastaukseksi.

Nasha kuunteli tarkkaavaisesti ja Emily otti hanskat käsistään. Sitten hän myös riisui paitansa, että Nasha näki puunkirouksen koko komeudessaan ja kauhussaan.

”Mikä tuo on?” Nasha kysyi mielessään.

”Se on puunkirous”, Emily ajatteli vastaukseksi.

”Sekö on se sinun saamasi lahja?” Nasha ihmetteli mielessään.

”Niin”, Emily ajatteli vastaukseksi.

Nasha haistoi Emilyn kättä kielellään. Nasha oli selkeästi jännittynyt, mutta samalla jokin rauhoitti tätä.

”Tämä on suuri lahja puisilta jumalilta”, Nasha ajatteli.

”Minun pitäisi vain saada se hallintaani. Nyt se vain kiduttaa minua pikkuhiljaa enemmän ja enemmän”, Emily ajatteli.

”Meidän pitää sitten alkaa harjoittelemaan”, Nasha ajatteli.

Emily nyökkäsi.