Ruhtinas ja ruhtinatar

 Betula nana, osa 342

Emily suoristi mekkonsa helmaa. Hän oli pukenut ylleen punakeltaisen mekon, joka oli sekä juhlallinen, sopi ratsastukseen, että suojasi kuumuudelta ja auringolta. Tänään Mihailin oli tarkoitus yrittää muumioidun lohikäärmeen kuolleestamanausta. Eikä vain yrittää, vaan myös onnistua siinä.

Peilistä Emilyn katseeseen vastasi nainen, joka näytti kaikke muuta kuin varmalta asiasta. Emily kuitenkin tiesi olevansa varma, että Mihail onnistuisi. Silti hän pelkäsi sitä, että Mihail epäonnistuisi.

”Sinun ei pidä pelätä. Ja vaikka pelkäisit, niin et saa näyttää sitä. Et tänään. Tänään sinun täytyy olla Mihailin tukena”, Emily sanoi.

Emily tuijotti peilikuvaansa.

”Mitä ikinä tukena oleminen tarkoittaakaan”, Emily sanoi.

Emily huokaisi ja painoi päänsä. Hän tiesi, että Mihail tulisi kohta hakemaan häntä, joten hänen täytyi olla valmis ennen sitä. Fyysisesti hän oli jo valmis, sillä kamarineidot olivat auttaneet hänelle vaatteet ja korut ylle. Henkisesti hänen täytyi valmistautua täysin omin voimin ja se oli vielä pahasti kesken.

Oveen koputettiin ja Emily pyysi koputtajan sisään. Kamarineito toi Emilylle tuoretta vettä juotavaksi. Vesi oli maustettu hedelmien siivuilla.

”Kiitos”, Emily sanoi.

Kamarineito niiasi syvään ja lähti niin vähän huomiota herättävästi, että hän olisi saattanut vain haihtua ilmaan huoneesta. Joskus Emily pohti, että olisi helpompaa olla kamarineito. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota, saattoi kulkea omissa askareissaan kenenkään häiritsemättä.

Emily huokaisi. Hän yritti kääntää apeaa oloaan iloisemmaksi, mutta se oli vaikeaa. Hän käveli huoneen ikkunalle katselemaan kaupunkia. Emily toivoi, että maiseman katselulla oli samanlainen rauhoittava vaikutus tälläkin kertaa.

Aluksi maiseman katselu toimikin rauhoittavana, mutta sitten Emilyn katse osui kaupungin toisella laidalla olevaan nekropolikseen. Siitä hänen ajatuksensa siirtyi vääjäämättömästi kohta tulevaan hetkeen, jolloin hän ratsastaisi Mihailin kanssa sinne ja katsomaan, kun Mihail suorittaisi kuolleestamanauksen ja…

Emilyn oli pakko kääntyä pois. Hän ei pystynyt edes ajatuksissaan jatkamaan lausetta loppuun. Jos Nils Tammi oli edelleen toipilaana, niin Mihail yrittäisi paljon pidemmälle kuin tämä. Senkin jälkeen, kun kävisi selväksi, että kuolleestamanaus ei onnistuisi. Ja hänen pitäisi katsoa, kun se tapahtuisi.

Mihail oli järkevä ja ajattelevainen. Hän oli kuitenkin myös jääräpäinen ja periksiantamaton. Näiden asioiden yhdistelmä oli johtanut hänet kansansa johtoon ja tänne Aegyzaan saakka. Tämä yhdistelmä saattoi kuitenkin olla juuri se, joka kävisi lopulta Mihailin tuhoksi. Useimmissa miekoissa on kaksi terää. Jos toinen viiltää tehokkaasti vihollista, niin toinen raastaa käyttäjää itseään.

Oveen koputettiin jälleen.

”Sisään”, Emily sanoi.

Sama kamarineito, joka oli aikaisemmin tuonut Emilylle lisää vettä, astui huoneeseen. Kamarineito näytti pahoittelevalta ja elehti mahdollisimman varovaisesti. Ennen puhumistaan tämä vielä niiasi Emilylle.

”Arvon ruhtinatar, ruhtinas Netronova on saapunut”, kamarineito sanoi.

”Kiitos. Pyytäkää hänet sisään”, Emily sanoi.

Kamarineito niiasi uudelleen ja poistui.

Emily tarvitsi lisää aikaa valmistautua henkisesti. Niinpä hän käveli takaisin ikkunalle ja oli katselevinaan ulos. Todellisuudessa hän oli niin syvällä omissa ajatuksissaan, ettei hän nähnyt mitään.

Ruhtinatar XIV

 Betula nana, osa 341

Lopulta he saapuivat kellarin kaukaisimmassa kulmassa olevalle ovelle. Nuoremmat linnut olivat väsähtäneet kellarin tunkkaisessa ilmassa lentämiseen ja istuivat Emilyn olkapäillä. Nasha pysähtyi oven eteen ja osoitti sitä.

”Luulen tämän paikan olevan hyvä kandidaatti tarkoituksiinne, mutta tarkastetaan se ensin. Voikin olla, että paikka on huonompi kuin olen luullut. Tai en ole vain osannut ottaa jotakin asiaa huomioon”, Nasha sanoi.

”Kiitos paljon. Jo matkan varrella on ollut useita hyviä vaihtoehtoja, joita minun on tehnyt mieli jäädä katsomaan”, Emily sanoi.

Nasha nyökkäili.

”Voimme katsoa niitä paluumatkalla”, Nasha sanoi.

Emily nyökkäsi.

”Mutta katsotaan tämä nyt ensin”, Emily sanoi.

Emily työnsi oven auki. Ovi harasi vastaan, mutta antoi periksi tarpeeksi työnnettäessä. Saranat päästivät pahaa ääntä oven auetessa. Emily katsoi taakseen, sillä saranoiden ääni kantautui varmasti pitkälle heidän takanaan olevassa käytävässä.

”Toivottavasti kukaan ei kuullut tuota”, Emily sanoi.

”Tuskin, sillä täällä ei juuri ketään liiku. Kellarin seinät myös imevät ääniä tehokkaasti, joten voi olla, ettei ääni kantautunut kovinkaan kauaksi”, Nasha sanoi.

”Toivotaan niin”, Emily sanoi.

Emily astui kellarihuoneeseen. Hän yllättyi, kuinka iso se oli, vaikka kyseessä ei ollutkaan mikään suuri tila. Hän oli olettanut, että kellarin kaikki huoneet olisivat pieniä ja ahtaita. Nashan löytämä paikka sopisi hyvin hänen tarkoituksiinsa.

”Luulen, että tämä on todella sopiva paikka harjoitteluun”, Emily sanoi.

Nasha luikerteli tyytyväisenä kehää.

”Se on mukava kuulla”, Nasha sanoi.

Myös Nev oli sitä mieltä, että paikka sopi hyvin Emilyn harjoitteluun.

”Onneksi Nasha löysi tämän paikan. Me emme olisi tätä ikinä löytäneet.

Ennen palaamista Emilyn työsaliin, he kokeilivat, kuinka pitkälle äänet kuuluivat kellarissa. Vaikutti siltä, että Emily saisi harjoitella hyvinkin rauhassa kellarisalissa ilman, että ääniä kuuluisi vieraisiin korviin.

”Jatkossa tulen harjoittelemaan tänne”, Emily sanoi.

Nev nyökkäis hyväksyvästi.

”Jonkun on kuitenkin hyvä olla vahtimassa siltä varalta, että joku tuleekin kellariin”, Nev sanoi.

”Voimme kokeilla erilaisia käytännön järjestelyitä sitten, kun tulen ensimmäisen kerran harjoittelemaan tänne”, Emily sanoi.

”Nav voi olla silloin mukana, jotta hän myös näkee paikan. Vaikka hän ei olisi aina mukana harjoituksissa, niin hänen on hyvä tietää, millaisessa paikassa sinä harjoittelet”, Nev sanoi.

Lopulta he palasivat takaisin Emilyn työsaliin ja Nev lensi kertomaan Naville heidän löydöksestään. Pian Nev kuitenkin palasi kertomaan, että Nav oli heidän poissa ollessaan nukkunut pois. Kaikki oli tapahtunut mitä ilmeisimmin rauhallisesti, sillä mitään jälkeä muusta ei ollut.

Ruhtinatar XIII

 Betula nana, osa 340

”Olet löytänyt paikan, joka on lähellä ja suojassa vierailta katseilta?” Nev kysyi.

”Näin uskoisin, mutta voitte punnita asian itse, jos lähdette katsomaan sitä”, Nasha vastasi.

Niv ja Sija olivat yllätyksestä ihmeissään, mutta Nev näytti enemmän epäileväiseltä.

”Olemme ehtineet tarkistaa aika monta paikkaa”, Nev sanoi.

”Me kaikki emme kuitenkaan etsi samoista paikoista”, Nasha sanoi.

Nevin epäilys näytti vain kasvavan.

”Mistä siis olet löytänyt tällaisen mahdollisen paikan?” Emily kysyi.

”Yllättävänkin läheltä. Jos teillä on aikaa, niin voimme mennä katsomaan sitä paikkaa vaikka heti”, Nasha vastasi.

”Haluamme tietää ensin, minne olemme menossa, ja voimme sitten lähteä, jos paikka on järkevä”, Nev sanoi.

”Kellari ei ole niin ihmeellinen paikka eikä sinne ole kovinkaan pitkä matka. Tietysti, jos haluamme pitää käytimme salassa, niin meidän täytyy olla hieman varovaisia”, Nasha sanoi.

Emily ja Nev katsoivat toisiaan. Kenellekään ei ollut tullut mieleen linnoituksen kellari, joka saattoi hyvinkin pitää sisällään paikkoja, joissa kukaan ei juuri koskaan käynyt ja joista ei kuulunut ääniä ulos.

”Pyydän anteeksi kaikkia epäilyjäni. Kellari on loistava idea paikaksi. Me linnut ehkä vain katsomme maailmaa toisenlaisesta näkökulmasta, joten se ei tullut meille mieleenkään”, Nev sanoi.

”Ja me käärmeet taas toisenlaisesta. On parempi pitää yhtä ja nauttia molempien näkökulmien parhaista puolista”, Nasha sanoi.

Nev nyökkäsi.

”Hyvin sanottu”, Nev sanoi.

”Lähdemmekö siis katsomaan Nashan löytämää paikkaa”, Emily sanoi.

Pian he olivat matkalla kohti linnan alimpia osia ja pitivät parhaansa mukaan huolen, ettei kukaan nähnyt Emilyä matkalla. Näin he saattoivat pitää asian mahdollisimman hyvin omana tietonaan.

Heidän kellariin päästyään Nasha johdatti heidät syvemmälle pitkin käytäviä, joiden ilma kävi tunkkaisemmaksi ja kosteammaksi. Kellarista löytyi lukuisia eri varastoja, jotka olivat täynnä ruokaa ja varusteita. Osa kellarisaleista oli kuitenkin tyhjillään.

”Näitä käytäviä ei ole tehty lintuja varten”, Niv sanoi.

”Teidät on tehty taivaalle lentämään, ei kellariin”, Nasha sanoi.

”Onko käärmeet tehty kellariin?” Sija kysyi.

”Ei oikeastaan meitäkään ole tehty tänne kulkemaan”, Nasha vastasi.

”Mihin käärmeet on sitten tehty kulkemaan?” Sija kysyi.

”Meidät on tehty kulkemaan pitkin maan pintaa niin metsässä kuin aavikollakin. Ja joskus myös pitkin puiden runkoja ja oksia”, Nasha vastasi.

”Se ei kuulosta kovinkaan kivalta”, Sija sanoi

Nasha naurahti

”Ei se aina olekaan, mutta on siinä myös omat puolensa. Ja jokainen olento on sopeutunut omaan paikkaansa, joten minusta se tuntuu varmasti hyvin erilaiselta kuin sinusta”, Nasha sanoi.

Ruhtinatar XII

 Betula nana, osa 339

Linnut katsoivat edelleen Nashaa hyvin pahasti, joten Emilyn oli keksittävä jotakin pehmittääkseen luonnollisten vihollisten välejä. Ensin hän halusi kuitenkin kertoa asioista niin kuin ne olivat. Linnut eivät varmasti olleet samaa mieltä hänen kanssaan, mutta hän ei välittänyt siitä.

”Et ehkä tiennyt, Nasha, että Nav on huonovointinen. Siitä me puhuimme”, Emily sanoi.

Nasha nyökkäsi.

”Anteeksi, en tiennyt. Toivottavasti hän palaa voimiinsa pian”, Nasha sanoi.

”Mitä sitten, jos palaakin?” Niv kysyi.

Nasha katsoi lintua ja haisteli ilmaa kielellään.

”Sitten hän on voimissaan ja tekee mitä hän ikinä tekeekään. En oikein tiedä mitä tarkoitat kysymyksellään”, Nasha vastasi.

Emily tiesi, mitä Niv kysymyksellään tarkoitti. Oli parempi, ettei Nasha tiennyt.

”Nav on opettanut minulle lisää puunkirouksen hallinnasta ja paljon muustakin”, Emily sanoi.

”Hän onkin hyvä opettaja ja tietää paljon asioista. Toivottavasti ehdit muilta kiireiltäsi mahdollisimman paljon hänen opetettavakseen”, Nasha sanoi.

Huoneeseen laskeutui taas hiljaisuus. Emily yritti keksiä jotakin sen rikkomiseksi.

”Oliko sinulla jotakin asiaa?” Emily kysyi.

Nasha mietti lyhyen hetken ennen kuin vastasi.

”Aivan niin, melkein jo unohdin. Kuulin, että etsitte jotakin paikkaa, johon pääsee helposti ja jossa voi olla katseilta ja korvilta turvassa”, Nasha vastasi.

”Mistä sinä sen olet kuullut?” Nev kysyi.

”Pieneläinten piirissä juorut liikkuvat nopeasti. Ymmärtääkseni Niv ja Sija olivat keskustelleet asiasta ja sitten joku oli kuullut ja kohta kaikki kaupungin koiraa pienemmät ja heinäsirkkaa suuremmat tiesivät asiasta”, Nasha vastasi.

Emily katsoi kuinka Nev oli jo sanomassa Nashalle vastaan, mutta ennen kuin ehti, tämä kääntyikin Nivin ja Sijan puoleen.

”Tämä oli asia, jota ei olisi saanut päästä leviämään juoruna pitkin kaupunkia”, Nev sanoi.

Nuoret linnut näyttivät selvästi harmistuneilta.

”Olemme pahoillamme”, Niv sanoi.

”Olemme yrittäneet, mutta välillä olemme olleet liian innokkaita ja emme ole varmistaneet kuuleeko joku”, Sija sanoi.

”Ei teidän kannata tuntea liikaa huonoa omaatuntoa. Vaikka olisittekin varmistaneet, niin joku olisi varmasti kuullut”, Nasha sanoi.

Pienet linnut nyökkäsivät hyväksyvästi lohdutuksen sanoille, mutta näyttivät silti surkeilta. Nuorten lintujen tunteet liikkuivat laidasta laitaan hyvin nopeasti ja nämä käyttivät myös kaikki mahdolliset ilmaisumenetelmänsä tunteiden esiin tuomiseen.

”Niin, kyllä me siis etsimme sellaista paikkaa”, Nev sanoi.

”En tiedä mitä varten, mutta minä olen ehkä löytänyt sopivan paikan. Tai ainakin ehdokkaan sellaiseksi”, Nasha sanoi.

Ruhtinatar XI

 Betula nana, osa 338

Emily jatkoi puunkirouksen hallinnan harjoittelua linnan suojissa Navin opastuksella sillä välin, kun muut etsivät sopivaa harjoittelupaikkaa muualta. Joitakin ehdotuksia löytyi, mutta tarkemman tutustumisen aikana kävi ilmi, etteivät paikat sopineetkaan. Jos paikka oli muuten sopiva, niin se oli yleensä liian vaikeasti saavutettava, että Emily voisi käydä siellä helposti muun päiväohjelman ohessa. Jos paikka taas oli lähellä, niin se ei yleensä ollut katseilta riittävän suojassa.

Nuoremmat linnut olivat palanneet jälleen yhdeltä retkeltä paikkojen etsinnästä ja olivat pettyneitä. Tällä kertaa kierroksen olivat tehneet Niv ja Sija kahdestaan, kun Nev oli jäänyt hoitamaan Navia. Nav oli ollut jo useita päiviä väsynyt ja huonovointinen eikä ollut pystynyt oikein opettamaan Emilyäkään.

”Olemme pahoillamme, ruhtinatar”, Niv sanoi.

”Kaupunki on kasvanut niin suureksi, että pitää lentää kauaksi, että pääsee omaan rauhaan ja katseilta piiloon. On vaikeaa löytää lähetä mitään paikkaa, johon pääsisi piiloon”, Sija sanoi.

Emily nosti nuoret linnut syliinsä ja silitti molempia hellästi.

”Ei se haittaa, olette tehneet hyvää työtä. Paikka voi löytyä myöhemmin ja siitä on sitten iloa. Siihen saakka minun täytyy harjoitella vain linnan sisällä”, Emily sanoi.

Nev lensi sisälle ikkunasta ja muut kääntyivät tätä kohden.

”Miten Nav voi?” Emily kysyi.

”Jätin Navin lepäämään. Hän todella tarvitsee sitä”, Nev vastasi.

”Toivottavasti minun opettaminen ei ole rasittanut häntä liikaa”, Emily sanoi.

Emilyn kirjoitussalin ovelta kuului rapinaa, mutta he eivät välittäneet äänestä.

”Ei sen pelkästään ole vaikuttanut niin paljoa. Hän on yksinkertaisesti tulossa niin vanhaksi, ettei hän jaksa oikein mitään rasitusta enää”, Nev sanoi.

”Hänen pitää sitten päästä lepäämään riittävästi. Jatkossa teen harjoituksia enemmän itsenäisesti ja vähemmän ohjatusti. Se on muutenkin hyvä, sillä totuus on, ettei hän ole ikuisesti minun ohjaamassa”, Emily sanoi.

Linnut näyttivät surullisilta.

”Kuka ei ole luonamme ikuisesti?” Kuului kysymys lattialta.

Emily ja linnut säikähtivät. Linnut nousivat lentoon normaalina reaktionaan mahdolliseen uhkaan ja Emilykin säpsähti niin, että oli pudota tuoliltaan. Katsoessaan maahan Emily tajusi puhujaan olleen hänen lemmikkikäärmeensä Nasha.

”Sinua ei ole kutsuttu, käärme”, Niv sanoi.

Lintujen ja käärmeen suhde oli aina ollut haasteellinen. Kysymyksen konteksti myös aiheutti lisää säröä, kun Navin ikääntyminen oli jo valmiiksi vaikea asia linnuille.

Emily ymmärsi lintuja, mutta katsoi silti näitä hyvin tuomitsevasti.

”Kyllä hän saa tänne tulla”, Emily sanoi.

Emily ojensi kätensä käärmeen suuntaan. Nasha epäröi hetken, mutta kiemurteli sitten Emilyn luokse ja syliin.