Kolme leiriä II

Betula pubescens, osa 63

Edkarin johtama osasto lähti liikkeelle. Edkar toivoi, että heidän päivänsä sujuisi hyvin. Hengähtää saattoi vasta parin päivänpäästä, kun nähtäisiin oliko heidän peräänsä lähdetty. Edkar toivoi myös, että sekä heidän edessään olevan viestiaseman tuhoaminen että toisen osaston toiminta sujuisivat hyvin. Onneksi hän tiesi molempien osastojen johtajat hyviksi sotilaiksi.

Osasto liikkui hitaasti. Edkar pohti oliko heillä kuitenkin liian paljon tavaraa mukanaan. Erityisesti Tammen seuraajien tarvikkeet hidastivat heidän matkaansa. Nämä eivät olleet halunneet jättää mitään taakseen pohjoiseen. Se saattoi olla myös hyvä asia, sillä se olisi tarjonnut Suuren keisarikunnan armeijalle lisää tietoa. Edkar ei halunnut Suuren keisarikunnan tietävän heistä ja heidän eliksiiristään yhtään enempää. Siltikin tavaramäärä oli työläs kuljettaa, kun tarkoitus oli pysyä piilossa vihollisarmeijalta.

Edkarin osastolla oli kuitenkin varmasti helpompi matka edessään. Heille piilossa pysymiseen riitti kevyt varovaisuus erityisesti metsäsaarekkeiden välillä liikkuessa. Toinen osasto sen sijaan tarvitsi matkaansa runsaasti onnea. Tämän vuoksi suurin osa mukana olevista tavaroista ja tukijoukoista kulki Edkarin osaston mukana ja toinen osasto koostui pääosin taistelujoukoista. Edkarin johtama osasto oli myös suurempi. Tämäkin jako oli tehty helpottamaan toisen osaston liikkumista.

Kenraali oli edelleenkin kahden vaiheilla oliko armeijan jako kahteen osastoon hyvä vai huono idea. Nyt sitä ei kuitenkaan auttanut enää murehtia, kun osastot liikkuivat jo omia teitään. Päätös oli jo tehty ja nyt piti keskittyä toimimaan sen tiedon varassa, jota oli tarjolla.

Edkar katsoi vierellään hevostaan taluttavaa apulaistaan. Hevoset oli kuormattu täyteen, joten heidän itse täytyi kävellä. Näin oli myös helpompi pysyä piilossa.

”Pelottaako sinua?” Edkar kysyi.

”Pelottaa minua, arvon kenraali”, Miranda vastasi.

”Minuakin pelottaa, mutta luulen sen olevan tässä tilanteessa ihan tervettä”, Edkar sanoi.

”Niin se varmasti on, arvon kenraali”, Miranda sanoi.

”Mutta varmasti me pääsemme leirien ohitse huomaamatta”, Edkar sanoi.

”Minäkin uskon, arvon kenraali, että me pääsemme leirien ohitse. Enemmän minä pelkään toisen osaston puolesta”, Miranda sanoi.

Edkar ei sanonut apulaiselleen mitään omista peloistaan. He jatkoivat kävelyä hiljaisina, kun eivät hetkeen keksineet mitään sanottavaa.

”Arvon kenraali, mitähän kaikkea Netronovalassa on tapahtunut sen jälkeen, kun lähdimme sieltä?” Miranda kysyi.

”Varmasti paljon kaikenlaista, mutta tuskin mitään mullistavaa. Ainakaan mistään sellaisesta kuningas Netronova ei sanonut. Normaali elämä vain on kulkenut eteenpäin. Kaupungin rakennustyöt ovat varmasti myös edenneet, joten paikat voivat meidän palatessa näyttää erilaisilta kuin lähtiessä” Edkar vastasi.

”Toivon, että voisin ostaa itselleni kauniin kodin, kun pääsemme takaisin”, Miranda sanoi.

Edkar hymyili. Hän toivoi, että joskus löytäisi Netronovalasta sellaisen paikan, jota voisi kutsua kodikseen.

”Luulen, että sinulla on siihen mahdollisuus sitten, kun pääsemme takaisin”, Edkar sanoi.

Kolme leiriä

Betula pubescens, osa 62

Netronovalan armeijan yö oli kulunut hätäisesti levätessä ja Suuren keisarikunnan armeijan leirejä tarkkaillessa. Edelleenkään mitään merkkejä siitä, että heitä odotettaisiin, ei näkynyt. Ympäristöä olisi voinut tiedustella enemmänkin, mutta Edkar ei uskaltanut odottaa enää pidempään. Niinpä hän määräsi armeijan etenemään.

Edkar jakoi armeijan kahteen osastoon, jotka kiertäisivät keskimmäisen leirin eri puolilta. Kahdesta välistä läntinen oli kapeampi, kun leirit oli sijoitettu lähemmäksi toisiaan. Edkar oletti, että lähempänä keisarikunnan ulkorajaa olevat leirit oli sijoitettu näin lähelle toisiaan siksi, että ne voisivat tukea toisiaan mahdollista hyökkäystä torjuessaan. Itäinen väli sen sijaan oli niin leveä, että leireillä ei ollut näköyhteyttä toisiinsa. Tässä välissä leirien väliin olikin rakennettu erillinen viestiasema, jota tuhoamaan Edkar oli lähettänyt pienen osaston. Tarkoitus oli estää hälytysten ja viestien välittäminen kahden itäisen leirin välillä.

Läntisen osaston johtoon Edkar oli määrännyt kapteeni Kallaksen ja kapteeni Suomaksen. Edkar itse johtaisi itäistä osastoa kapteeni Cranfotin tuella.

”Onko kaikki valmista?” Edkar kysyi.

”Kaiken pitäisi olla valmista, herra kenraali”, Venir vastasi.

Edkar nyökkäsi.

”Hyvä. Muistakaa, että tarkoitus on pysyä mahdollisimman pitkään piilossa ja, jos mahdollista, päästä huomaamattomasti leirien ohitse. Taisteluun täytyy ryhtyä vasta siinä tilanteessa, jos kimppuumme hyökätään. Jos meidät päästetään leirien ohitse ilman taistelua, niin teemme niin”, Edkar sanoi.

Kapteenit nyökkäilivät. Edkar toivoi, että kapteenit muistaisivat asian vielä siinä vaiheessa, kun leirien hälytystorvien ääni kuuluisi.

”Onko vielä jotakin, joka mietityttäisi teitä?” Edkar kysyi.

Kapteenit vilkuilivat toisiaan, mutta kukaan ei sanonut mitään.

”Selvä. Lähdetään sitten. Muistakaa, että ensisijaisesti emme hae taistelua”, Edkar sanoi.

Kapteenit nyökkäsivät ja poistuivat Edkarin teltasta. Edkarkin kasasi tavaransa yhdessä Mirandan kanssa ja poistui sitten teltasta, joka laitettiin pian kasaan ja otettiin mukaan. Ennen lähtöään kohti osastonsa lähtöpaikkaa Edkar jäi hetkeksi kuuntelemaan lintujen laulua.

”Eikö kuulostakin kauniilta?” Edkar kysyi.

”Kuulostaa, arvon kenraali”, Miranda sanoi.

Miranda yritti katseellaan etsiä lintua puiden lehvästöistä.

”Tiedätkö mikä lintu se on, arvon kenraali?” Miranda kysyi.

”En tunne lintuja kovinkaan hyvin”, Edkar vastasi.

”Ai, olisi ollut kiva tietää linnun nimi”, Miranda sanoi.

”Niin, mutta kauniisti se laulaa”, Edkar sanoi.

”Niin tekee, arvon kenraali”, Miranda sanoi.

Mallailuhommia

Kirjoittamisen ohella yksi pitkäikäisimmistä harrastuksistani on mallailu. Mallailu on jopa näistä kahdesta harrastuksesta se pitkäikäisempi, vaikkakin mallailun intensiteetti on vaihdellut enemmän. Harrastus on ollut välillä pitkiäkin aikoja tauolla, mutta lopulta olen aina löytänyt tieni takaisin sen pariin. Olen myös muutamia kertoja teksteissäni viitannut mallailuharrastukseeni, joten päätin kirjoittaa aiheesta oman tekstin. Aihe on ajankohtainen, sillä olen taas palannut aktiivisen mallailun pariin.

Käytän harrastuksestani sanaa mallailu, koska se on jossakin pienoismallailun ja miniatyyrien maalaamisen ja niillä pelaamisen välimaastossa. Harrastukseni tausta on myös nimenomaan miniatyyripeleissä eikä pienoismalleissa, joten tulokulmani harrastukseen on erilainen kuin se on puhtaalla pienoismallien tekijällä. Viime aikoina olen, ainakin ajatuksen tasolla, kääntynyt harrastuksessani yhä enemmän nukkekotien sekä taidepienoismallien ja -miniatyyrien suuntaan. Ainakin inspiraatiota tuolta suunnalta on löydettävissä runsaasti. Yhtenä tuoreempana ajatuksena on, että omasta asunnosta voisi tehdä nukkekotimaisen pienoismallin.

Tornin vaihe alkuvuodesta.

Mallailu on siitä mukava harrastus, että kätensä jäljen näkee heti. Olen myös huomannut, että yhdellä kertaa ei välttämättä tarvitse viettää pitkää aikaa työpöydän ääressä vaan eteenpäin pääsee jo parin minuutin tekemisellä. Tämä toki riippuu hieman työvaiheesta ja ainahan myös pidemmillä työsessioilla saa enemmän aikaa ja malli valmistuu näin nopeammin. Monesti olen myös huomannut ajan liikkuvan kuin siivillä, kun rakennan meneillään olevaa projektia. Lyhyeksi aiottu hetki saattaa venyä huomaamatta pitkäksi. Tätä voinee pitää merkkinä siitä, että nautin tekemisestä.

Usein jään myös haaveilemaan tulevista projekteista. Muutamia ajatuksiani mainitakseni olen suunnitellut Warcraft-peliin sijoittuvaa örkkien vartiotornia ja haltiarakennusta, kokonaista villin lännen kylää, Muumitaloa sekä hobittikoloa. Villistä lännestäni on toteutunut toistaiseksi vain testiprojektina toiminut huussi, mutta saluunan rakentamisen olen joskus aloittanut. Ehkä sen rakentamisen pariin pääsen tornin valmistumisen jälkeen. Muista ajatuksista en ole vielä päässyt suunnittelua pidemmälle. Välillä haaveilu johtaa siihen, että aloitan uuden projektin ennen edellisen loppumista. Nyttemmin olen päätynyt siihen, että on parempi tehdä vain yhtä isompaa projektia kerrallaan. Tosin rinnalla on mukava tehdä myös jotakin miniprojektia, niitäkin kuitenkin vain yhtä kerrallaan.

Aarrearkun vaihe alkuvuodesta vielä keskeneräisten raudoitusten kanssa.

Tulevaisuudessa haluaisin rakentaa enemmän mallailuprojekteja valmiiksi saakka. Olen myös ajatellut jakaa harrastustani aiempaa enemmän. Tätä varten olen pohtinut mahdollisuuksia, joista yksi voisi olla videoiden tekeminen aiheesta. Liikkuvan kuvan ja äänen yhdistäminen voisi sopia harrastuksen luonteeseen hyvin, kun esimerkiksi tekniikoita olisi helpompi esitellä tällä tavalla. Tässä vaiheessa pysyttelen kuitenkin vielä blogissa sekä sosiaalisessa mediassa. Haluan pitää itse mallailun keskipisteessä ja muun sen ohessa.

Mallailuprojektieni etenemistä voi siis seurata Instagramissa tililtäni @magnusjyrkkanen. Julkaisen siellä säännöllisesti kuvia mallailuprojekteista, ja muistakin projekteistani, sitä mukaa, kun työ etenee. Tällä hetkellä minulla on työn alla torni, josta edellisessä aiheeseen liittyvässä tekstissäni Pienoiskyltti kerroinkin, ja pienempänä projektina aarrearkku.

Tie etelään IV

Betula pubescens, osa 61

Trenosdunin ruhtinaskunnassa sijaitseva Gyllenburh olisi Suuren keisraikunnan armeijan leirien jälkeen seuraava suurempi sivistyskeskittymä, jonka he kohtaisivat kohti etelää mennessä.

”Mehän voimme helposti kiertää ja ohittaa Gyllenburhin. Minusta siitä ei kannata välittää. Sama koskee Trespryngiä, kun molemmat sijaitsevat kaukana tiestä, jota kuitenkin tulemme seuraamaan”, Cranfot sanoi.

”Mutta haluammeko kiertää Gyllenburhin?” Venir kysyi.

”Mitä ajat takaa?” Solkar kysyi.

”Gyllenburh ympäristöineen on Suurelle keisarikunnalle varmasti arvokas kohde. Jos saisimme alueen hallintaamme, niin se voisi helpottaa, jos haluamme käydä neuvotteluja kotiin pääsystämme”, Venir vastasi.

”Minä ainakaan en jaksa uskoa, että Suuri keisarikunta on valmis neuvottelemaan”, Cranfot sanoi.

”Tällä hetkellä ei varmasti olekaan. Heidän suurin kultakaivos hallussamme pääkaupungin mielipide saattaisi muuttua”, Venir sanoi.

”Kuulostaa silti epätodennäköiseltä”, Solkar sanoi.

”Kaupunkiin linnoittautumalla me voisimme myös pelata aikaa sitä varten, että Netronovalasta ehdittäisiin apuun. Suuri keisarikunta haluaisi siis tehdä nopeita ratkaisuja. Isoja armeijoita he eivät voi kerätä meidän kimppuumme, koska silloin Imperium voisi haistaa oman tilaisuutensa hyökätä”, Venir sanoi.

”Keisarikunnan armeija voisi vain polttaa maan kaupungin ympäriltä ja odottaa meidän nääntyvän nälkään”, Solkar sanoi.

”Sen voisimme pyrkiä estämään. Kaupunki on joka tapauksessa parempi vaihtoehto kuin avomaasto”, Venir sanoi.

”Herra kenraali, mitä mieltä te olette tästä?” Cranfot kysyi.

Upseerit kääntyivät kohti kenraali Netronovaa, joka oli hetken aikaa kuunnellut keskustelua sivusta.

”Olen sitä mieltä, että kapteeni Kallaksen ajatus voi olla meille hyvä vaihtoehto. Ehkä jopa paras. Tarvitsemme paikan, jossa voimme odottaa ja neuvotella ehdoista, joilla voimme kulkea turvallisesti takaisin Netronovalaan. Taistelemalla emme sinne saakka pääse. Gyllenburhin saatamme pystyä valloittamaan, jos saamme pidettyä yllätysedun itsellämme. Se vaatii, että meidän täytyy olla nopeita”, Edkar vastasi.

”Näinkö siis etenemme, herra kenraali?” Solkar kysyi.

Edkar mietti pienen hetken hiljaa. Oikeasti hyviä vaihtoehtoja ei edelleenkään ollut tarjolla. Oli vain huonoja ja vielä huonompia.

”Näin meidän on ehkä paras tehdä. Moni asia saattaa kuitenkin muuttaa ennen kuin pääsemme sinne saakka. Jos parempia vaihtoehtoja ei ilmaannu, niin suuntaamme Gyllenburhiin”, Edkar vastasi.

Tie etelään III

Betula pubescens, osa 60

Edkar sai tiedustelijoiden raportit kahdesta muusta Suuren keisarikunnan armeijan leiristä iltaan mennessä. Myös kaksi muuta leiriä oli linnoitettu hyvin huonosti tai ei ollenkaan. Edkarin oli asiaa edelleen vaikea uskoa, mutta tiedustelijoiden sanaa ja omia näköhavaintoja oli pakko uskoa. Suuren keisarikunnan armeija ei ollut nähtävästi valmistautunut millään tavalla heidän mahdolliseen lähtöönsä kohti etelää. Osa kenraaleista oli varmasti saanut asemansa pelkän sukunimensä avulla, mutta joukossa oli myös erittäin päteviä kenraaleja. Ilmeisesti heillä oli riittävästi tehtävää jo varsinaisen sodankäynnin kanssa Imperiumia vastaan.

Upseerit olivat kokoontuneet Edkarin telttaan keskustelemaan jatkosta sekä kuulemaan käskyt.

”Haluaako joku esittää mielipiteensä siitä, miten meidän olisi hyvä toimia ja edetä?” Edkar kysyi.

Upseerit katselivat toisiaan epätietoisena siitä pitäisikö heidän kaikkien ehdottaa jotakin ja kuka aloittaisi.

”Herra kenraali, jos minä vaikka aloitan”, Solkar vastasi.

Edkar nyökkäsi.

”Minä jakaisin joukkomme kahteen osastoon ja kiertäisin leirien väleistä”, Solkar sanoi.

”Ja sitten?” Edkar kysyi.

”Leirien eteläpuolella yhdistäisin joukot taas yhdeksi kokonaisuudeksi ja jatkaisin kohti etelää”, Solkar vastasi.

”Kohti useampaa ruhtinaskuntaa täynnä linnoitettuja kaupunkeja ja talonpoikia, jotka ovat valmiita puolustamaan kotiseutuaan”, Edkar sanoi.

Kapteeni Suomas ei heti osannut sanoa mitään.

”Herra kenraali, en ajatellut aivan noin pitkälle”, Solkar sanoi.

”Niin minä epäilin. Meidän pitää kuitenkin ajatella niin pitkälle, että pääsemme kotiin saakka”, Edkar sanoi.

”Herra kenraali, kannattaisiko meidän teidän mielestänne kuitenkin kiertää vuorten toiselta puolelta?” Cranfot kysyi.

”Ei, mutta haluan teidän ajattelevat asiat loppuun saakka”, Edkar vastasi.

Upseerit eivät tienneet mitä heidän olisi seuraavaksi pitänyt ehdottaa.

”Mitä meitä odottaa leirien eteläpuolella?” Edkar kysyi.

”Muutama puolivalmis linnoitus”, Cranfot vastasi.

”Tässä vaiheessa ne varmaankin ovat jo valmiita”, Solkar sanoi.

”Entä seuraavaksi?” Edkar kysyi.

”Gyllenburh”, Venir sanoi.