Betula pubescens, osa 200
”Et varsinaisesti kysynyt, mutta on varmasti teillekin hyödyllistä tietää, miten lähellä Suuren keisarikunnan armeija on. Tiedustelijat näkevät kaupungin läpipäivinä ja etujoukot eivät ole kaukana takana. Viikon sisään saapuu myös armeijan pääjoukko, jolla menee oma aikansa ryhmittäytyä taisteluita varten. Sitten on meidän valinnoistamme kiinni, miten nopeasti, ja jos ylipäätään, he piirittävät kaupungin”, Martin sanoi.
”Kiitos, tämä tieto on varmasti tärkeä”, Jeanne sanoi.
”Suuren keisarikunnan armeijan kenraalit tuskin pitävät kovaa kiirettä hyökkäyksensä kanssa, sillä he mieluummin odottavat, että kansalaiset kaupungissa nousevat vastarintaan ja sellaiseen menee aikaa. Sen tapahtuminen teidän on estettävä yläkaupungissa ja keskikaupungissa”, Martin sanoi.
”Entä alakaupunki?” Jeanne kysyi.
”Alakaupunkilaiset tuskin toivottavat suuren keisarikunnan armeijaa sen enempää tervetulleeksi kuin teitäkään”, Martin vastasi.
”Toisaalta emme taitaneet kohdata juurikaan vastarintaa asukkailta, kun kuljimme alakaupungin läpi. Vain kaupungin sotilaat puolustivat kaupunkia”, Jeanne sanoi.
”Siihen seikkaan on ehkä ollut vaikuttimia”, Martin sanoi.
Burhleo huokaisi ja nousi ylös.
”Vanhat lihakset eivät sovi tällaisella tuolilla istumiseen”, Martin sanoi.
Vanha mies hieroi jalkojaan.
”Ennen kuin lähden, niin haluan sanoa myös varoituksen sanan. Olen saanut raportteja, että keskuslinnassa tapahtuu jotakin kummallisuuksia. Niihin liittyviä kauhutarinoita leviää pitkin Gyllenburhia. Toivon, että puututte tähän. Jos teette siellä jotakin mustanmagian tekosia, niin teillä on siihen varmasti hyvät syyt. Niistä ei kuitenkaan saisi levitä tarinoita ympäri kaupunkia. Jokainen sellainen tekee kaupungin puolustamisesta vaikeampaa, kun keskikaupunkilaiset ovat valmiita tukemaan Suuren keisarikunnan armeijan hyökkäystä, kun pelkäävät teitä ja teidän taikuuttanne. Teitte sitten loitsujanne oikeasti tai sitten vain kaupunkilaisten tarinoissa”, Martin sanoi.
Saesteorra nyökkäsi.
”Välitän toiveenne kapteeneille”, Jeanne sanoi.
Burhleo käveli kohti ovea. Saesteorra epäröi kysyä, mutta päätti, että nyt oli paras mahdollisuus, mitä hän saisi.
”Saanko kysyä yhtä asiaa?” Jeanne kysyi.
Burhleo pysähtyi ja käänsi katseensa Saesteorraan.
”Kysy vain”, Martin vastasi.
”Miten minä paljastuin?” Jeanne kysyi.
”Minä oikeastaan arvasin, että sinä voisit olla se, joka minua lähetetään vakoilemaan. Siksi kai olit mukana hyökkäyksessä keskuslinnaan. Minä ainakaan en keksinyt muuta syytä sille, että Kallas tarvitsi sinut mukaansa”, Martin sanoi.
Saesteorra nyökkäsi.
”Luulin, että tein jonkin virheen ja siksi paljastuin”, Jeanne sanoi.
Burhleo pudisti päätään.
”Alaisesi ehkä tekivätkin sellaisia virheitä, sillä olemme tunnistaneet useita teikäläisiä alakaupungista. Sinun kohdallasi osasin antaa alaisilleni niin tarkat tuntomerkit, että heidän tarvitsi vain etsiä sinut väkijoukosta”, Martin sanoi.
Burhleo avasi huoneen oven, mutta kääntyi sitten vielä Saesteorraan päin.
”Haetutan sinut huomenna pääsaliin ja päästän sinut menemään, mutta lausun muutaman varoituksen sanan ja esitän muutamia vaatimuksia. Se kuuluu asiaan tällaisessa tilanteessa”, Martin sanoi.
Saesteorra nyökkäsi ja Burhleo lähti.
torstai 27. tammikuuta 2022
Vanhan miehen askeleet IX
torstai 20. tammikuuta 2022
Vanhan miehen askeleet VIII
Betula pubescens, osa 199
Saesteorra yritti pysyä kiinni vuorokaudenajoissa, mutta se oli vaikeaa pienessä ikkunattomassa huoneessa, jossa ainoa valonlähde oli pöydällä oleva kynttilä. Kun vuorokaudenajoista oli vaikea pysyä kärryillä, oli myös yleisesti ajan kulumisesta vaikea saada kiinni.
Pöydän ääressä istuessaan Saesteorra usein tuijotti pöydällä palavaa kynttilää.
”Sinäkään et kerro aikaa sen enempää kuin ovi, joka pysyy lukittuna”, Jeanne sanoi.
Kynttilä ei vastannut muuten kuin hieman liekkiään lepattamalla ja Saesteorra tunsi itsensä tyhmäksi puhuessaan esineelle. Kynttilän liekki oli kuitenkin huoneen ainoa hänen lisäkseen elävä asia.
”Toivottavasti sinä et tunne tästä minun puhumisestani oloasi yhtä tyhmäksi kuin minä tunnen”, Jeanne sanoi.
Kynttilän liekki jatkoi omaa elämäänsä ja Saesteorra jatkoi kirjoittamistaan sen valossa.
Lopulta ajankulu meni väkisinkin sekaisin ja Saesteorran päivä rytmittyi sen mukaan, miten hänen luonaan vierailtiin. Yleensä hän oli hereillä, kun oven lukko naksahti auki, mutta muutamia kertoja hän heräsi ääneen. Niin kävin myös nyt.
Avain työnnettiin lukkoon varovaisesti, mutta metallit kolisivat silti toisiaan vasten ja ääni kuului hyvin hiljaisessa huoneessa. Lukon aukaisemisen ääni oli paljon kovempi ja Saesteorra heräsi siihen. Kun ovi narisi auki, Saesteorra nousi istumaan sänkynsä reunalle, jottei olisi aivan niin haavoittuvainen. Hän yllättyi nähdessään, kuka ovella oli.
Burhleo astui huoneeseen ja sulki huoneen oven takanaan. Lukko kolahti sulkeutuessaan ja kolahdus juoksi pitkin kivisiä seiniä. Vanha mies ei sanonut mitään, vaan käveli vain rauhallisin askelin huoneen poikki ja istuutui pöydän luona olevalle tuolille. Mukanansa tuoman lyhdyn tämä asetti pöydälle valaisemaan huonetta.
Saesteorra ei ollut missään vaiheessa osannut odottaa, että vanha mies tulisi itse tapaamaan häntä, vaan hän oli odottanut, että hänet vain jossakin vaiheessa tultaisiin hakemaan tämän luokse. Nyt Burhleo oli kuitenkin siinä. Saesteorra yritti miettiä, mitä hänen tulisi tehdä. Burhleo kuitenkin käänsi katseensa häneen ja aloitti ennen kuin hän ei tulla mihinkään lopputulokseen.
”Varmaan mietit nyt, miksi olen täällä”, Martin sanoi.
”En ainakaan odottanut, että tulisit tapaamaan minua”, Jeanne sanoi.
”Tuskin itsekään sinun tilanteessasi olettaisin sellaista”, Martin sanoi.
Burhleo käänsi katseensa edessään olevaan seinään ja vaihtoi asentoaan.
”Tulin tapaamaan sinua näin yksin ja salaa, koska kaikki asiat eivät ole sellaisia, että niitä voisi julkisesti sanoa. Tiedän, että olit alakaupungissa vakoilemassa meitä. Eikä se, että te vakoilette meitä, ei tullut minulle mitenkään yllätyksenä. Pikemminkin oletin, että niin tapahtuu. Alaisilleni minun täytyy kuitenkin näyttää, että asiassa on jotakin yllättävää ja siksi pöyristyttävää”, Martin sanoi.
Burhleo piti tauon.
”Pidän itse mahdollisimman laajaa omaa tiedonhankintaa tärkeänä. Sillä tavalla tilannekuva pysyy kirkkaana ja pystyy tekemään hyviä päätöksiä. Joskus aikaisemmin olen laiminlyönyt tiedonhankinnan ja en aio toista kertaa tehdä niin”, Martin sanoi.
Burhleo käänsi katseensa takaisin Saesteorraan.
”Jos siis kerro, että mitä tietoja haluat, niin minä voin ne tarjota. Me tarvitsemme toinen toisiamme. Suuren keisarikunnan pääarmeija ei ole enää kaukana täältä, joten nyt olisi huono hetki ryhtyä kiistelemään”, Martin sanoi.
Saesteorra pohti, oliko tämä yksi taktiikka saada hänet puhumaan. Toisaalta nyt ei ollut samanlaista julkista tilannetta, jossa Burhleo oli aikaisemmin yrittänyt saada hänet puhumaan.
”Tehtäväni oli hankkia tietoa sinun toimistasi, jotta tietäisimme voiko sinun tai alakaupunkilaisten tukeen luottaa tulevina päivinä”, Jeanne sanoi.
Vanha mies nyökkäsi.
”En voi sanoa, että puhuisin aivan kaikkien alakaupunkilaisten suulla, mutta pidän alakaupungin hallussani. Jos siis te pidätte oman osuutenne hallussanne, pysyy alakaupunki teidän rinnallanne. Suuren keisarikunnan armeijan saapuminen on yhtä vähän meidän etumme kuin teidänkin. Gyllenburh tarvitsee muutosta ja paluu niihin johtajiin, jotka olivat vallassa ennen teidän saapumistanne, olisi vain paluu entiseen kurjuuteen”, Martin sanoi.
Saesteorran mielessä kävi, oliko Burhleo muuttunut niin paljoa sinä aikana, kun hän oli piileskelemässä alakaupungissa, että hän voisi tarjota gyllenburhilaisille aitoa muutosta.
torstai 13. tammikuuta 2022
Vanhan miehen askeleet VII
Betula pubescens, osa 198
Saesteorra vietiin pieneen huoneeseen, jossa oli kalustuksena kapea sänky ja pieni pöytä sekä tuoli pöydän vieressä. Pöydällä oli kynttilä metallisessa pidikkeessä. Huoneen ulkopuolella häneltä vietiin aseet, mutta muut varusteensa hän sai pitää. Niihin kuuluivat myös muistiinpanovälineet. Niitä hyödyntääkseen Saesteorra päätti kirjoittaa muistiinpanoja muutaman viimeisen päivän tapahtumista. Tekemänsä muistiinpanot hän kätki tarkkaan vaatteidensa sisällä olevaan salataskuun. Tarpeeksi tutkimalla se varmasti löytyisi, muttei aivan helposti.
Mies, joka oli tuonut Saesteorran Burhleon luokse, kävi säännöllisesti tarkistamassa, mikä Saesteorran tilanne oli. Saesteorra tiesi, että tämän tehtävä oli saada hänet puhumaan käyttäen pehmeitä taktiikoita. Niihin kuului ruuan vieminen ja puhuminen. Saesteorra piti keskustelun tarkoituksella mahdollisimman yleisellä tasolla, jottei kummalekaan syntynyt tilannetta, jossa toisen puheet paljastaisivat jotakin. Vaikka hänellä oli tehtävänsä, niin hän myös piti miehen seurasta eikä siksi halunnut saada tätä hankalaan tilanteeseen. Ehkä jossakin toisessa tilanteessa heistä olisi voinut tulla hyvät ystävät.
”Toisin sinulle ruokaa, mutta et taida sitä tarvita”, mies sanoi.
”Niin, en minä enää tarvitse ruokaa”, Jeanne sanoi.
Mies nyökkäsi.
”Entä juomaa?” Mies kysyi.
Saesteorra hymyili miehelle ja tämän ystävällisille yrityksille.
”Anteeksi, mutta en tarvitse juotavaakaan”, Jeanne vastasi.
Mies yritti keksiä jotakin muuta tarjottavaa, mutta ei keksinyt mitään.
”Jos voit tehdä olosi jotenkin mukavammaksi, niin kerrothan minulle”, mies sanoi.
”En tiedä onko tarkoitus, että minun oloni olisi erityisen mukava täällä”, Jeanne sanoi.
Mies kohautti olkiaan ja ohitti Saesteorran katseen.
”Mutta kiitos kuitenkin, mutta en kaipaa mitään”, Jeanne sanoi.
Mies nyökkäsi ja lopultakin tyytyi siihen, ettei voinut tarjota Saesteorralle mitään. Tämä jäi vielä joksikin aikaa juttelemaan Saesteorran kanssa ja jätti siten hänet rauhaan huoneeseensa. Myöhemmin mies kävi vielä uudelleen juttelemassa Saesteorran kanssa. Silloin Saesteorra pyysi miestä tuomaan hänelle uuden kynttilän, sillä alkuperäinen kynttilä oli melkein palanut loppuun. Mies haki hänelle uuden kynttilän ja vaihtoi sen vanhan tilalle.
”Kiitos”, Jeanne sanoi.
”Hyvä, että pystyin olemaan edes jotenkin sinulle avuksi”, mies sanoi.
”Minä kyllä pärjään”, Jeanne sanoi.
”Tiedän, tiedän”, mies sanoi.
Mies hymyili hieman huvittuneena.
”Mitä?” Jeanne kysyi.
”Tulet toimeen niin vähällä, että minä tunnen itseni tarpeettomaksi”, mies vastasi.
”Sen tunteen kanssa sinun on opittava elämään. Monet asiat tässä maailmassa ovat olemassa ilman sinun apuasikin”, Jeanne sanoi.
Mies näytti olevan Saesteorran kommentista heiman yllättynyt.
”Niinkin voi maailman nähdä”, mies sanoi.
”Mutta en myöskään usko, enkä näe, että sinä olisit mitenkään tarpeeton”, Jeanne sanoi.
”Kiitos”, mies sanoi.
Mies jätti Saesteorran taas yksin huoneeseen.
torstai 6. tammikuuta 2022
Vanhan miehen askeleet VI
Betula pubescens, osa 197
Valmiiksi keksitystä taustatarinasta ei nyt Saesteorralle olisi käyttöä, sillä Burhleo tiesi kuka hän oli. Hän myös arveli, että vanha mies saattaisi hyvinkin nähdä tarinan läpi. Se oli keksitty rivisotilaita ajatellen, ei näiden johtajan tarkkaa korvaa varten. Saesteorran piti siis keksiä jotakin uutta, joka olisi riittävän vakuuttavaa Burhleolle ja tämän seurueelle.
”Olin läpikulkumatkalla tehtävälleni kaivoksilla. Tehtäväni luonteen vuoksi näin paremmaksi olla ilmoittamasta läpikulustani ja samasta syystä kuljin naamioituna. Toivon, ettei tästä päätöksestä ja minun läsnäolostani alakaupungissa ole ollut teille liiaksi vaivaa ja voin palata suorittamaan kapteeneiltani saamaani tehtävää”, Jeanne vastasi.
Burhleon ilme muuttui neutraalista tyytymättömäksi ja tämä astui lähemmäksi Saesteorraa. Saesteorra joutui hillitsemään itseään, ettei lähtenyt peruuttamaan vanhan miehen tieltä.
”Kaikkien tapaamisiemme perusteella olen pitänyt sinua pätevänä aliupseerina, mutta olet huono valehtelija”, Martin sanoi.
Saesteorra meinasi ensin sanoa jotakin, mutta sitten tajusi sen turhaksi. Burhleo kyllä tiesi, miksi hän oli alakaupungissa. Asian myöntäminen olisi kuitenkin virhe.
”Miksi siis olit alakaupungissa?” Martin kysyi.
”Jos sinulla on parempaa tietoa tehtävistä, niin voi sitten kertoa itse, mitä olin tekemässä”, Jeanne vastasi.
Burhleo astui aivan Saesteorran eteen ja heristi hänelle sormea. Vanha mies oli vihainen. Aikaisempien kokemusten perusteella Saesteorra oli yllättynyt reaktiosta. Toisaalta reaktio kertoi ehkä myös siitä, että alakaupunkilaisten johtaja luotti enemmän netronovalalaisiin kuin mitä netronovalalaiset luottivat häneen. Saesteorra toivoi, ettei hänen paljastumisensa ollut särkenyt tuota luottamusta täysin.
”Luulet olevasi niin nokkela ja ovela, nuori aliupseeri, että luulet voivasi huijata vanhaa kettua, mutta taidatkin olla vain naiivi”, Martin sanoi.
Burhleo kääntyi pois Saesteorrasta. Saesteorra vilkaisi miestä, joka hänet oli johdattanut Burhleon luokse. Miehen katse oli kaikkea muuta kuin mairitteleva.
”Tulet tänne ensin vakoilemaan meitä, joiden kanssa olette liitossa, ja sitten vielä valehtelemaan asiasta, kun ystävällisesti olen ottanut sinut vastaan”, Martin sanoi.
Saesteorra ei sanonut mitään, vaan tyytyi vain odottamaan mihin asiat johtaisivat. Burhleo pysähtyi tuolinsa eteen ja käänsi katseensa takaisin Saesteorraan.
”Mitä minun tulisi toimia kanssasi, naiivi aliupseeri?” Martin kysyi.
”Tehkää niin kuin näette parhaaksi”, Jeanne vastasi.
Burhleo ei näyttänyt edelleenkään olevan tyytyväinen Saesteorran vastaukseen.
”Haluat jättää kaiken vastuun minun harteilleni?” Martin kysyi.
”Minun näkemykseni mukaan sinä olet täällä se, joka kaikesta kantaa vastuun, joten sehän on vain oikein”, Jeanne vastasi.
Burhleo istuutui tuolilleen ja tuijotti Saesteorraa. Saesteorra arveli, että vanha mies pohti kuumeisesti, mitä tämän pitäisi tehdä hänen kanssaan.
”Jos et kerta halua puhua, niin minun täytyy pohtia, mitä teen kanssasi” Martin sanoi.
Saesteorra ei heti tajunnut mitä vanha mies tarkoitti.
”Viekää hänet huoneeseen, josta hän ei voi paeta”, Martin sanoi.
Mies, joka oli tuonut Saesteorran Burhleon luokse, tarttui häntä olkapäästä ja lähti johdattamaan pois Burhleon edestä. Tällä kertaa ei kysytty lupaa tai halukkuutta lähteä. Saesteorra tiesi, että hän oli Burhleon vankina niin kauan kuin vanha mies niin halusi.