Ruhtinas ja vanha mies II

Betula nana, osa 396

”Olen iloinen, että sain tämän mahdollisuuden tavata teidät. Olen kuullut teistä paljon alaisiltani”, Mihail sanoi.

Burhleo hymähti huvittuneena.

”Toivottavasti pääasiassa hyvää”, Martin sanoi.

”Sanoisin, että tasapuolisesti”, Mihail sanoi.

Burhleo naurahti.

”Minunkin on pakko myöntää, että olen pitkään halunnut tavata teidät, arvon ruhtinas. Halusin kuitenkin tehdä sen omilla ehdoillani, joten otin teihin yhteyttä vasta nyt”, Martin sanoi.

”Ymmärrän sen täysin. En myöskään ole ollut täällä vielä pitkään”, Mihail sanoi.

”Ja teillä on ollut paljon kiireitä, kun olette ensin kääntäneet taistelun suunnan tekemällä kuolemasta oman palvelijanne”, Martin sanoi.

Mihailin piti miettiä hetki, miten kommentoisi Burhleon sanoja.

”Puhutte varsin suoraan”, Mihail sanoi.

”Onko se teille yllätys?” Martin sanoi.

”Rehellisesti sanottuna on”, Mihail vastasi.

”Odotitko minun puhuvan pitkillä ja monipolvisilla arvoituksilla, joiden merkitystä ei pysty avaamaan ilman pitkää pohtimista, kuten vanhoilla miehillä monesti on tapana?” Martin kysyi.

Mihail naurahti.

”Taisin odottaa jotakin sellaista”, Mihail vastasi.

Burhleo hymähti.

”Ehkä normaalisti olenkin sellainen. Valitettavasti joudun toteamaan, että meillä ei ole sellaiseen aikaa tässä tilanteessa, jonka edessä olemme”, Martin sanoi.

Burhleo katsoi Mihailia, joka ei sanonut mitään.

”Uskon, että tiedät mistä puhun. Olette nähneet sen. Tiedän, että olette tarkkailleet herkeämättä yläkaupungin muurien ulkopuolelle siitä saakka, kun saitte taistelun kiivaimman vaiheen hetkeksi hellittämään”, Martin sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Yhteinen vihollisemme kokoaa voimiaan porttiemme ja katseidemme edesssä. Ja me vain odotamme muurien suojissa, mitä se on tällä kertaa on keksinyt. Ennakoivaan iskuun meillä ei ole voimia edes yhdessä, joten voimme vain odottaa. Ja ottaa iskun vastaan, kun se tulee, oli se sitten miten kova tahansa”, Mihail sanoi.

”Niinkin tilanteemme voisi sanoittaa”, Martin sanoi.

Mihail jäi pohtimaan.

”Miten sinä tilanteemme sanoittaisit?” Mihail kysyi.

Burhleo jäi hetkeksi miettimään.

”Vaakakuppi on kääntymässä uuteen asentoon. Aikaisemmin Suuren keisarikunnan armeija halusi häätää vain teidät pois, mutta nyt he haluavat tuhota kaikki vastustajansa. Niin teidät kuin meidätkin. Tämä meidän täytyy estää”, Martin vastasi.

Ruhtinas ja vanha mies

Betula nana, osa 395

Mihail katseli ulkoa taloa, johon sotilaan tuoma viesti oli ohjeistanut häntä astumaan sisään. Sisällä pitäisi odottaa alakaupungin johtaja Martin Burhleo, joka halusi keskustella hänen kanssaan. Rakennus näytti autiolta, jopa epäilyttävissä määrin. Yläkaupungissa ei ylipäätään ollut montakaan taloa, joka olisi ollut autiona jo siitä syystä, että yläkaupunki oli niin haluttu asuinpaikka. Pääosa taloista oli aatelisten, muiden aristokraattien tai varakkaiden kauppiaiden omistamia ja asuttamia. Tämä talo lähellä yläkaupungin muuria kuitenkin seisoi paikallaan hiljaisena ja hylättynä.

”Tämäkö on se paikka?” Mihail kysyi.

”Kaiken sen perusteella, mitä tiedämme, pitäisi olla”, Solkar vastasi.

”Sotilaat vartioivat ympäristöä, joten kaiken pitäisi olla turvallista”, Venir sanoi.

”Sen perusteella, mitä olette kertoneet, tuolla sisällä voi odottaa miten iso joukko tahansa. Vanha kaivoskaupunki kätkee sisäänsä loputtoman joukon salakäytäviä”, Mihail sanoi.

Kallas ja Suomas vilkaisivat toisiaan.

”Tuo ei saanut minua yhtään vähemmän huolestuneeksi”, Mihail sanoi.

”En tiedä, mitä voisimme sanoa, arvon ruhtinas”, Solkar sanoi.

”Et oikeastaan voi muuta kuin luottaa siihen, että Burhleo ei ole halunnut virittää sinulle ansaa. Hän on kyllä varovainen ja salaperäinen, mutta sen perusteella, mitä hänestä tiedämme, hän ei virittäisi ansaa kenenkään murhaamista varten”, Venir sanoi.

Mihail naurahti.

”Pitäisi vain luottaa täysin tuntemattomaan henkilöön, joka juonittelee päästäkseen takaisin valtaan”, Mihail sanoi.

Kallas ja Suomas nyökkäsivät. Mihail katseli kapteenejaan hetken ajan ja pudisti sitten päätään.

”Olkoon sitten ansa, jos on ollakseen”, Mihail sanoi.

Mihail astui taloon sisään. Sisällä oli hämärää ja meni hetki, että silmät tottuivat siihen. Lopulta aulan muoto alkoi erottua pimeyden keskeltä. Aulan molemmin puolin nousi portaat ylempään kerrokseen. Mihail ei pitänyt ajatuksesta, että talon yläkerroksista kulkureitti jäisi hänen taakseen. Tosin aulan kummallakin seinustalla ennen portaita oli myös ovet, jotka johtivat ties minne. Lopulta Mihail käveli aulan läpi suurempaan huoneeseen, kuten viestissä oli ohjeistettu.

Vain yksi kynttilä valaisi huonetta, jonka nurkkien varjot olivat syvät. Mihail pohti, että varjoihin mahtui piileskelemään useita sotilaita. Se lieni myös heikon valaistuksen tarkoituskin.

Ovea vastapäätä olevan takan reunukseen nojasi mies, joka ei varsinaisesti yrittänyt pysyä varjoissa piilossa, vaikka hämärässä tämän erottaminen olikin hankalaa.

”Sinäkö halusit keskustella kanssani?” Mihail kysyi.

Mies reagoi hitaasti, kuin olisi ollut ajatuksiinsa vajonneena.

”Riippuu siitä, kuka te olette”, mies vastasi.

”Minä olen Mihail Netronova, Netronovalan ruhtinas”, Mihail sanoi.

Mies kääntyi Mihailiin päin.

”Sitten vastaukseni on kyllä. Minun nimeni on Martin Burhleo ja minä olen Gyllenburhin oikeutettu hallitsija”, mies sanoi.

Gyllenburhin taistelu XII

Betula nana, osa 394

He kuulivat lähestyviä kiireisiä askelia ja huomasivat, että yksinäinen sotilas juoksi heidän luokseen. Mihail vilkaisi Kallasta ja Suomasta, jotka eivät näyttäneet sen enempää tietävän mistä oli kyse. Suomas astui sotilasta vastaan ja Mihail ja Kallas jäivät odottamaan, mistä oli kyse.

”Sotilas, onko sinulla jokin viesti?” Solkar kysyi.

Sotilas pysähtyi Suomaksen eteen ja teki kunniaa.

”Arvon kapteeni, minut lähetettiin tuomaan viestiä”, sotilas vastasi.

Sotilas kohotti paperikääröä, joka hänellä oli kädessään. Samalla hän katsoi Suomaksesta ohitse.

”Minua pyydettiin tuomaan se teille, arvon ruhtinas”, sotilas sanoi.

Mihail vastasi sotilaan katseseen epäilyksellä.

”Kuka viestin pyysi tuomaan?” Solkar kysyi.

”En ole aivan varma kuka hän oli”, sotilas vastasi.

”Et tiennyt, keneltä viestin sait ja olet tuomassa sitä suoraan ruhtinaalle?” Solkar kysyi.

Sotilas epäröi.

”Niin… Herra kapteeni”, sotilas vastasi.

”Miksi päätit totella pyyntöä?” Solkar kysyi.

”En ole aivan varma. Se alakaupunkilainen vain piti asiaa niin tärkeänä, niin ajattelin, että se on tärkeää ja lähdin juoksemaan tänne”, sotilas vastasi.

”Sait viesin alakaupunkilaiselta?” Solkar kysyi.

”Niin, tai niin minä ainakin luulen”, sotilas vastasi.

”Voit antaa viestin minulle”, Solkar sanoi.

Sotilas nyökkäsi ja ojensi paperikäärön Solkarille.

”Arvon kapteeni, olenko minä pulassa tästä?” Sotilas kysyi.

”Et ainakaan vielä, mutta ensi kerralla kannattaa ensin juosta aliupseerisi luokse ja harkita hänen kanssaan asiaa”, Solkar sanoi.

Sotilas nyökkäsi. Tämä teki vielä kunniaa kapteeni Suomakselle ja poistui taakseen muutaman kerran vilkuillen.

Suomas astui Mihailin ja Kallaksen luokse.

”Mistä on kyse?” Mihail kysyi.

”Sotilas toi viestikäärön, jossa on Burhleon sinetti”, Solkar vastasi.

Suomas näytti kääröä Mihailille ja Kallakselle.

”Mitä siinä lukee?” Mihail kysyi.

Suomas mursi sinetin ja avasi käärön, jotta pääsi lukemaan sen sisältämän viestin. Suomaksen piti lukea asia pariin kertaan, että ymmärsi ja uskoi, mitä viestissä luki. Lopulta hän nosti katseensa ylös kääröstä ja katsoi Mihailia.

”Burhleo haluaa tavata teidät, arvon ruhtinas”, Solkar vastasi.

Gyllenburhin taistelu XI

Betula nana, osa 393

Koska he näkivät, etteivät voineet tehdä paljoakaan alakaupunkilaisten hyväksi katselemalla yläkaupunkin portin katolta, Mihail ja kapteenit jatkoivat tarkastuskierrostaan. He

Heti alhaalla he pääsivät tutkimaan, miten portin ympäristön linnoitustyöt olivat edenneet. Portin yläkaupungin puoleisen aukion ympäröiminen puolustusmuurilla ja näin porttirakennuksesta vielä tukevamman linnoituksen tekeminen eteni taas. Toki paljon työtä oli jo siinä, että aikaisemman taistelun vaiheen aiheuttamat vauriot saatiin korjattua. Mutta uuttakin saatiin aikaan.

”Vaikka työt etenevät hyvin, emme siltikään ehdi saada ihmeitä aikaan ennen kuin taistelut oletettavasti taas kiihtyvät”, Solkar sanoi.

”Jatketaan silti linnoitustöitä. Jokainen askel varmempaa puolustusta varten kasvattaa sotilaiden varmuutta taistelussa, vaikka linnoituksia ei koskaan tarvittaisikaan itse taistelun aikana”, Mihail sanoi.

”Toisaalta, kertaalleen tätä on jo tarvittu. Ilman tätä muurin alkua yläkaupungin portti olisi saattanut kaatua ennen kuin te saavuitte taistelun kulkua kääntämään”, Venir sanoi.

”Sekin on totta”, Mihail sanoi.

He nousivat puisia portaita pitkin muurin päälle.

”Pienelläkin rakennelmalla voi olla suuri merkitys”, Mihail sanoi.

”Ei tämä niin pieni työmaa ole ollut”, Solkar sanoi.

”Mutta tämä on pieni, jos vertaa tuohon yläkaupungin ulkomuuriin”, Mihail sanoi.

Mihail osoitti valtavaa muuria, jonka suojissa he olivat.

”On tietysti vaikea verrata jotakin, jonka rakentamiseen on mennyt vuosikausia, sellaiseen, jonka rakentemiseen on ollut aikaa viikkoja”, Mihail sanoi.

”Ainakin joutuu pohtimaan miten mielekäs vertaus on”, Venir sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Voi myös miettiä, että mitä kaikesta tästä meidän vaivannäystämme jää jäljelle”, Mihail sanoi.

”Mitä tarkoitatte?” Solkar kysyi.

”Tarkoitan sitä, että kun joskus taistelu päättyy ja pääsemme palaamaan Netronovalaan, niin tämä kaikki luultavasti puretaan. Ellei sitten seuraava kaupungin hallitsija päätäkin, että yläkaupungin porttai ympäröivä linnoitus on hyvä ajatus, jolloin hän rakennuttaisi muurien paikalle kunnollisen puolustusmuurin. Sellaisen, joka vastaisi muuta yläkaupunkia ympärivää muuria. Silloinkin olisi todennäköistä, että meidän rakentamamme muuri purettaisiin sen tieltä pois”, Mihail vastasi.

”Jos ei heti aluksi, niin viimeistään siinä vaiheessa, kun suurempi muuri olisi rakennettu ympärille”, Venir sanoi.

He katselivat ympärilleen.

”Miksi luulet, että uusi muuri rakennettaisiin ulkopuolelle?” Mihail kysyi.

”Ajattelin, että suurempi linnoitus olisi parempi vaihtoehto kuin pienempi tässä kohdassa. Ja jos muuria tarvittaisiin, niin sen sisään pitäisi saada puolet yläkaupungin asukkaista sekä puolustavat joukot. Tilalle olisi siis käyttöä” Venir vastasi.

”Se on totta. Sen tieltä voisi raivata muutaman talonkin pois, vaikka talot kuinka olisivat aristokraattien”, Mihail sanoi.

”Mutta olisiko kukaan tullut ajatelleeksi tuollaista muuria, jos emme olisi sitä tässä rakentamassa?” Solkar kysyi.

”Ehkä ei”, Mihail vastasi.

”Se voi siis olla se jälki, jonka jätämme kaupunkiin”, Solkar sanoi.

”Ehkäpä. Jos lopulta jätämme jälkeemme muutakin kuin raunioita”, Venir sanoi.

Gyllenburhin taistelu X

Betula nana, osa 392

Suuren keisarikunan armeijan voimat alkoivat kerääntyä päivä päivältä yhä enemmän alakaupungin ympärille. Hyökkäys alkoi näyttää sekä alakaupunkilaisten että netronovalalaisten silmissä väistämättömältä tapahtumalta.

Mihail oli tullut kapteeniensa kanssa yläkaupungin portin katolle seuraamaan tilannetta samalla, kun kiersivät muutenkin tarkastuskierroksella ympäri yläkaupunkia.

”Kuinka kauan menee, että Suuren keisarikunnan armeija on valmis hyökkäämään?” Mihail kysyi.

Kallas kohautti olkiaan.

”Siihen voi mennä päiviä tai sitten he saattavat aloittaa hyökkäyksensä jo huomenna. Emme tunne heidän tapojaan vielä niin hyvin, että voisimme kertoa, miten hyvin he yleensä valmistautuvat taisteluun”, Solkar vastasi.

”Ja vaikka tuntisimme, niin he saattavat strategisisista syistä toimia välillä tarkoituksella toisin”, Mihail sanoi.

”Toki voihan hyökkäyksen valmistelu ylipäätään olla vain hämäystä”, Solkar sanoi.

”Siihen minä en usko. He ovat tuoneet niin paljon joukkoja ja varusteita sekä Gyllenlaesista että keskikaupungista alakaupungin ympärille, ettei kyse voi olla vain hämäyksestä. He riskeeraavat jo muiden taistelukentän osien kestävyyttä sillä, että panostavat alakaupungin ympärille niin paljon”, Venir sanoi.

”Uskot siis, että he pyrkivät nopeasti murtamaan alakaupungin?” Mihail kysyi.

”Niin. Kaikki, mitä olen nähnyt, viittaisi siihen”, Venir vastasi.

Mihail nyökkäsi.

”Suunnitelmalle alakaupunkilaisten auttamiseksi eivät sovi kovinkaan hyvin sellaiseen skenaarioon, jossa Suuren keisarikunnan armeija rynnii koko voimallaan nopeasti koko alakaupungin lävitse”, Mihail sanoi.

”Jos noiden sen sokkeloiden läpi on edes mahdollista rynniä”, Venir sanoi.

Suomas nyökkäsi.

”Eivät he varmastikaan kaupungin läpi rynni, jos heitä yhtään siellä vastustetaan. Mutta ahdaskaan katu barrikoituna ei ole muurin veroinen este, vaikka hyökkääjä ei olisi kovinkaan motivoitunut”, Solkar sanoi.

”Pitää myös ottaa huomioon, että vaikka Suuren keisarikunnan armeijan sotilailla ei välttämättä ole suurta motivaatio hyökätä alakaupunkiin, niin myöskään alakaupunkilaisilla ei ole täyttä motivaatiota taistella heitä vastaan. Kyse on kuitenkin tavallaan samanlaisista ihmisistä”, Venir sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Paljon voi riippua siitä, miten Suuren keisarikunnan armeija hyökkäystää lähtee tekemään ja miten he alakaupunkilaisia kohtelevat. Jos kohtelu on huonoa, niin vastarinta on varmasti kovempaa”, Mihail sanoi.

”Alakaupunkilaisten aseistus on myös varsin heikkoa verrattuna Suuren keisarikunnan armeijaan”, Solkar sanoi.

”Niin, alakaupunkilaisten vahvuus on heidän määränsä”, Venir sanoi.

”Voimme vain toivoa, että se on riittävä vahvuus, jotta Suuren keisarikunnan armeijan hyökkäys tyrehtyy heti alkuunsa”, Mihail sanoi.

”Toki, jos heidät alakaupungissa torjutaan, niin seuraavana olemme vuorossa taas me”, Solkar sanoi.

”Kummin tahansa alakaupungissa käy, me olemme seuraavana”, Venir sanoi.

Gyllenburhin taistelu IX

Betula nana, osa 391

Mihailin, Kallaksen ja Suomaksen suunnitelma alakaupunkilaisten auttamiseksi nojasi erityisesti siihen, että hyökkäyksen sattuessa netronovalalaiset lähtisivät omaan hyökkäykseen, joka pakottaisi Suuren keisarikunnan armeijan valitsemaan jatkaako se hyökkäystä vai puolustaako se keskikaupunkia. Suunnitelman heikkous oli se, että Suuren keisarikunnan armeijalla saattoi hyvin riittää voimavaroja sekä hyökätä alakaupunkiin että puolustaa keskikaupunkia. Tämä oli kuitenkin paras vaihtoehto, johon he olivat päätyneet.

”Ei tämä paljoa tarjoa lohtua tai apua alakaupunkilaisille”, Mihail sanoi.

”Mutta emme oikein voi suoraan lähteä puolustamaan alakaupunkia vaarantamatta samalla myös yläkaupunkia”, Solkar sanoi.

Kallas katseli hiljaisena kaupunkin karttaa.

”Onko sinulla jotakin mielessä?” Mihail kysyi.

”Ehkä voimme tehdä muutakin”, Venir vastasi.

”Mitä muuta voisimme tehdä?” Mihail kysyi.

”Emme ehkä paljoa, mutta voimme ainakin tarjojata alakaupunkilaisille vetäytymisreitin, jos Suuren keisarikunnan armeijan hyökkäys käy ylivoimaiseksi”, Venir vastasi.

”Mitä tarkoitat?” Solkar kysyi.

”Voisimme ottaa heidät yläkaupunkiin, jos tilanne käy pahaksi”, Venir vastasi.

Mihail ja Suomas kääntyivät katsomaan karttaa.

”Mahdummeko kaikki yläkaupunkiin?” Solkar kysyi.

”Emme pitkäksi aikaa”, Venir vastasi.

”Taistelun päätteeksi tila ei välttämättä ole ongelma. Ruoka kuitenkin tulee ongelmaksi, vaikka yläkaupungin muurien suojiin selviytyjiä ei olisi paljoakaan. Ruokavarastot käyvät jo nyt liian pieniksi”, Mihail sanoi.

Kapteenit nyökkäsivät.

”Ehkä mahdollinen pakopaikka voisi tarjota toivoa, ettei taisteluun tarvitse jäädä yksi katkeraan loppuun saakka”, Venir sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Sitä se voisi jonkin verran antaa”, Mihail sanoi.

He jatkoivat keskustelua vielä yksityiskohdilla Kallaksen ehdotuksesta. Suunnitelma kuulosti järkevältä ja kirjasivat sen ylös. Ongelmaksi he totesivat, että voisi olla hankalaa viestiä asiaa alakaupunkilaisille.

”Minun olisi hyvä tavata heidän johtajansa kanssa. Tästäkin asiasta, mutta muutenkin”, Mihail sanoi.

Kapteenit vilkaisivat toisiaan.

”Martin Burhleo ei vättämättä ole helpoin mies tavoittaa”, Venir sanoi.

”Eikö hänelle voi lähettää viestiä ja sopia tapaamista?” Mihail kysyi.

”Voi tietysti, mutta en usko, että hän ei välttämättä vastaisi siihen”, Venir vastasi.

Mihail katseli kapteeneitaan ihmetellen.

”Sanotaanko näin, että hän on jokseenkin omaehtoinen”, Solkar sanoi.

”Luultavasti hän tulee tapaamaan sinua itse, sitten jos ja kun hän haluaa niin tehdä”, Venir sanoi.

”Aivan. Odotan siis sitä hetkeä”, Mihail sanoi.
 

Gyllenburhin taistelu VIII

Betula nana, osa 390

Taistelun seesteisempää vaihetta kesti vain sen aikaa kuin se oli mahdollista. Pienen rauhoittumisen ja uuden tilanteen hakemisen jälkeen taistelu lähti kiihtymään. Suuren keisarikunnan armeijalla oli enemmän syytä aloitteellisuuteen, joten se otti aloitteellisen roolin. Suuren keisarikunnan armeijan joukot kokeilivat hyökkäyksiä eri kohdista yläkaupungin muuria, mutta kaikki yritykset torjuttiin. Kahdessa tapauksessa hyökkäävä joukko oli niin suuri, että Mihail näki järkeväksi puuttua tilanteeseen. Näin Suuren keisarikunnan armeijan hyökkäys vahvistikin Netronovalan armeijan voimaa, kun Mihail kuolleestamanasi suuren joukon Suuren keisarikunnan kaatuneita sotilaita.

Tilanne alakaupungin ja Suuren keisarikunnan armeijan välillä kävi myös yhä jännittyneemmäksi. Suuren keisarikunnan armeija vaati yhä tiukemmin, että heidän joukkonsa tulisi päästää alakaupungin alueelle. Alakaupunkilaiset kuitenkin kieltäytyivät tästä. Tämä johti pieniin kahakoihin yhtä tihentyvällä aikavälillä. Suuren keisarikunnan armeijan hyökkäys alakaupunkiin alkoi näyttää väistämättömältä.

Mihail, Kallas ja Suomas katselivat Gyllenburhin karttaa keskuslinnan pääsalissa.

”Mitä teemme, jos Suuren keisarikunnan armeija hyökkää alakaupunkiin?” Solkar kysyi.

”Se olisi meidänkin kannalta huono asia”, Venir sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Sen perusteella, mitä olette kertoneet, olemme alakaupunkilaisille palveluksen velkaa, joten auttamatta jättäminen olisi ikävä temppu. Suuren keisarikunnan hyökkäys näyttää myös väistämättömältä, joten meidän kannattaa tehdä valmiiksi suunnitelmaa sen varalle”, Mihail sanoi.

”Tai meillä olisi pitänyt sellainen jo olla”, Solkar sanoi.

”Suuren keisarikunnan armeijan hyökkäys alakaupunkiin näytti kuitenkin epätodennäköiseltä, koska alakaupungin asukkaat ovat Suuren keisarikunnan kansalaisia. Niinpä olemme keskittyneet kiireellisempiin asioihin”, Venir sanoi.

”Niin tehdessänne olette toimineet varmasti sen hetken parhaan tiedon perusteella. Äkää kuitenkaan antako menneiden päätösten sumentaa tämän hetken päätösten tekemistä. Tehdään siis suunnitelma sen perusteella, mitä tiedämme nyt”, Mihail sanoi.

Kallas ja Suomas nyökkäsivät.

”Mitkä on keskeisimmät alakaupungin heikkoudet hyökkäystä vastaan?” Mihail kysyi.

Suomas siirtyi pöydän sivulle, joka oli lähimpänä alakaupunkia, jotta ylsi osoittamaan paikkoja kartalla.

”Suurin heikkous on se, että alakaupungin muuri on selvästi muita kaupungin osia heikompi. Se on matalampi ja kapeampi ja siinä on vähemmän torneja”, Solkar vastasi.

Suomas seurasi kädellään karttaan piirrettyä alakaupungin muuria.

”Keskikaupunkia vastaavia puolustusrakennelmia on lähinnä porttien luona”, Solkar sanoi.

Suomaksen käsi osoitti kahta porttia, joista toinen oli alakaupungin pääkadun päässä ja toinen oli sivussa katuverkosta.

”Suurempi portti on alakaupungin pääkadun päässä ja se on hyvin linnoitettu. Toinen portti taas on sivussa ja hankalasti kuljettavissa ja meille on jäänyt hieman epäselväksi kuinka paljon porttia on edes käytetty. Aluksi emme tainneet edes huomata, että kohdassa on porttia ollenkaan, koska kaupunin ulkopuolella sen luokse ei vie kunnollista tietä”, Solkar sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Mitkä sitten ovat suurimmat vahvuudet?” Mihail kysyi.

”Alakaupunkilaisia on paljon ja he haluavat suojella kotejaa. Lisäksi Suuren keisarikunnan armeijan sotilailla ei välttämättä oli suurta intoa lähteä hyökkäämään keisarikunnan omia kansalaisia kohtaan. Ei varsinkaan sellaisilla, jotka ovat itse kasvaneet vastaavissa oloissa muissa Suuren keisarikunnan kaupungeissa. Jalkaväen joukossa heitä on paljon. Upseeristo puolestaan ei välitä alakaupunkilaisista, koska he eivät ole välittäneet köyhistä omissakaan kaupungeissaan”, Venir vastasi.

”Ei siis mitään uutta taivaankaaren alla”, Mihail sanoi.

Kallas nyökkäsi.

Gyllenburhin taistelu VII

Betula nana, osa 389

Kallas jäi pohtimaan asiaa.

”On hankalaa miettiä… Tai ei mitään”, Venir sanoi.

”Sano vain, kun aloitit”, Mihail sanoi.

”Tuntuu vain hassulta vaivata teitä, arvon ruhtinas, tällaisilla ajatuksilla”, Venir sanoi.

”Ajatuksesi tuskin ovat sen erikoisempia kuin omanikaan, joten kerro vain, mitä ajattelet”, Mihail sanoi.

Kallas nyökkäsi.

”Pohdin vain sitä, että olemme tässä kaikki samassa verkossa, jossa vaikutamme toisiimme”, Venir sanoi.

Kallas piti tauon.

”Tai on hankalaa miettiä, että osa tuossa verkossa on vihollisia keskenään, vaikka kaikki olemme vain tavallisia ihmisiä, jotka haluaisivat elää rauhallista elämää. Iso osa on tietysti neutraaleja ja haluaa vain selvitä huomiseen”, Venir sanoi.

”Niin, tuossa on monta suurta kysymystä samassa kasassa. Miksi taistelemme? Miksi olemme eri puolilla, jos kumpikin puoli yrittää saavuttaa samaa asiaa? Mistä kaikki ennakkoluulomme kumpuavat? Minäkin pohdin näitä asioita. Luulen, että me kaikki pohdimme näitä asioita”, Mihail sanoi.

”Oletko sinäkin pohtinut?” Venir kysyi.

Mihail nyökkäsi.

”Kyllä, useita kertoja”, Mihail vastasi.

”Oletko päätynyt johonkin lopputulokseen?” Venir kysyi.

”Olen. Monenlaisiin erilaisiin lopputuloksiin eri aikoina. Mutta mitään lopullista vastausta noihin kysymyksiin tuskin on olemassakaan”, Mihail vastasi.

Kallas näytti pettyneeltä.

”Mitä voimme sitten tehdä?” Venir kysyi.

”En taida pystyä siihenkään tarjoamaan mitään kovinkaan hyvää vastausta”, Mihail vastasi.

Mihail jäi miettimään.

”Voimme tehdä parhaamme, että selvitämme tilannetta ja pyrimme samalla siihen, että mahdollisimman harva joutuu kärsimään”, Mihail sanoi.

Kallas naurahti.

”Oliko vastaukseni niin huono?” Mihail kysyi.

”Ei se ainakaan ollut mitenkään tyydyttävä”, Venir vastasi.

”Liian helppoja ja yksinkertaisia vastauksia vaikeisiin kysymyksiin kannattaa varoa. Sekä antamasta että kuuntelemasta”, Mihail sanoi.

Kallas nyökkäsi.

”Sellaisia on vain valitettavan helppo kuunnella”, Venir sanoi.

Mihail ja Kallas keskustelivat vielä hetken aikaa muurilla kaupungin valoja katsellen ja palasivat linnan pääsaliin. Saliin oli tuotu uusi pöytä, jolle oli katettu ateria.

”Ajattelin, että meidän olisi hyvä syödä”, Suoma sanoi.

”Hyvin ajateltu”, Mihail sanoi.

He istuutuivat ja ryhtyivät aterioimaan. Syödessään he eivät keskustelleet taistelusta sanallakaan. Sen sijaan Kallas ja Suomas halusivat kuulla kuulumisia Aegyzasta ja miten Netronovalan rakennustyöt olivat edenneet heidän poissa ollessa.

Gyllenburhin taistelu VI

Betula nana, osa 388

Koska selvää seuraavaa askelta ei ollut, Mihail ja kapteenit ryhtyivät kokoamaan kokonaiskuvaa tilanteesta kartalle. He arvioivat kunkin osapuolen joukkojen koon ja sijainnin kartalle. Kartta lähes peittyi muistilappujen alle. Kirjuri kirjoitti heidän huomioitaan ylös niin paljon kuin vain ehti. Päivä ehti kääntyä illaksi ennen kuin he ehtivät koota kaikki haluamansa asiat.

Mihail nousi ylös ja venytteli.

”Taidan tarvita hieman jaloittelua”, Mihail sanoi.

Myös Kallas nousi ylös.

”Se voisi tehdä hyvää meille kaikille”, Venir sanoi.

Suomas jäi istumaan pöydän ääreen.

”Käykää vaikka muurilla katselemassa, millaiselta kaupunki näyttää illalla. Minä jään tähän ja pohdin vielä, olemmeko unohtaneet jotakin”, Solkar sanoi.

”Älä uuvuta itseäsi, vaan muista pitää taukoa. Jatkamme tämän parissa vielä huomenna ja luultavasti jokaisena päivänä, kunnes taistelu on käyty loppuu”, Mihail sanoi.

”En, arvon ruhtinas”, Solkar sanoi.

Mihail ja Kallas lähtivät salista ja kiipesivät keskuslinnan korkeimmalle muurille. Hämärtyvä kaupunki avautui heidän ympärillään.

”Niin paljon ihmisiä, joihin tämä kaikki vaikuttaa”, Mihail sanoi.

Kallas ihmetteli Mihailin ajatusta.

”Kuinka niin, arvon ruhtinas?” Venir kysyi.

Mihail hymyili.

”Näetkö nuo kaikki valot?” Mihail kysyi.

Kallas katsoi kaupunkia ja sen ympärillä olevaa tasankoa. Kaikkialla näkyi talojen, soihtujen tai nuotioiden valoja.

”Näen, ruhtinas”, Venir vastasi.

”Jokainen valo tarkoittaa perhettä tai ryhmää sotilaita”, Mihail sanoi.

Kallas ymmärsi, mitä Mihail tarkoitti.

”Valtava määrä ihmisiä”, Venir sanoi.

”Ja me teemme päätöksiä, mitä heille tapahtuu”, Mihail sanoi.

Kallas nyökkäsi.

”Tai emme me yksin. Suuren keisarikunnan armeijan kenraalit tekevät myös päätöksiä, jotka vaikuttavat kaikkiin. Samoin Imperiumin armeijan kenraalit. Ja toisaalta jokaisen yksittäisen ihmisen tekemät päätökset vaikuttavat meihin kaikkiin”, Mihail sanoi.

”Valoista tulee siis verkko”, Venir sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Se on kuin verkko ja sen kautta me olemme kaikki sidoksissa toisiimme”, Mihail sanoi.

Gyllenburhin taistelu V

Betula nana, osa 387

Mihail kiersi karttapöytää ja astui kaupunkia kuvaavan kartan luokse. Hän suoristi kartan, joka oli kääriytynyt kokoon hänen lyödessä pöydän kantta.

”Onko teillä noussut mieleen ehdotuksia, tai muita ajatuksia siitä, miten jatkamme taistelua?” Mihail kysyi.

Kapteenit lämpenivät hitaasti taistelun jatkon ajattelemiselle, mutta lopulta Kallas rohkaistui puhumaan.

”Ei ehkä vielä ajatusta siitä, miten taistelu kääntyy voitoksi, mutta ainakin yksi asia tulee mieleen, joka meidän täytyy ottaa huomioon ja joka vaikuttaa erityisesti Suuren keisarikunnan osalta taistelun etenemiseen”, Venir vastasi.

Mihail nyökkäsi.

”Voimme aloittaa siitä ja katsotaan, mihin pääsemme”, Mihail sanoi.

”Kaupungin ulkopuolella käydään ilmeisesti toista taistelua ja emme vielä tiedä, miten se vaikuttaa meihin”, Venir sanoi.

”Näin sen myös, kun laskeuduin kohti kaupunkia. Oletan, että Imperiumin armeija on tehnyt yllätyshyökkäyksen etelän suuntaan ja Suuren keisarikunnan armeija puolustautuu sitä vastaan kaupunkia ympäröivän tasangon pohjoislaidalla. Voi olla vaikea arvioida, miten tuo taistelu vaikuttaa meihin suoraan, mutta välillisesti ainakin niin, että Suuren keisarikunnan armeija joutuu käyttämään voimiaan sekä meitä että Imperiumia vastaan”, Mihail sanoi.

Kapteenit nyökkäilivät.

”Kaupungin sisällä käydään myös sen omien asukkaiden toimesta kamppailua siitä, kuka hallitsee kaupunkia. Tällä hetkellä alakaupunki on meidän liittolaisemme hallussa ja Suuren keisarikunnan armeija näyttää välttelevän alakaupunkiin hyökkäämistä, koska sekään ei katso sen olevan vihollisten hallussa. Kuitenkin on todennäköistä, että jos me häviämme taistelun, niin myös alakaupungin vastarinta murrettaisiin ja kaupungin vanhat johtajat palautettaisiin valtaan”, Solkar sanoi.

”Missä nuo vanhat johtajat nyt ovat?” Mihail kysyi.

”Olemme pitäneet keskeisimpiä henkilöitä täällä keskuslinnan tyrmässä. Alakaupunkilaiset haluaisivat, että luovuttaisimme heidät heille, mutta alakaupungissa ei ole mitään paikkaa, jossa heitä voitaisiin turvallisesti pitää. Todennäköisesti heidät siis lynkattaisiin heti, jos luovuttaisimme heidät alakaupunkilaisille. Emme ole nähneet tätä järkevänä, koska heillä on arvo Suurelle keisarikunnalle, joten heitä voidaan käyttää siinä vaiheessa, jos olemme neuvotteluissa Suuren keisarikunnan armeijan kanssa”, Solkar vastasi.

Mihail nyökkäili.

”Olemme päätyneet aikamoisen kaaoksen keskelle”, Mihail sanoi.

”Kaaos on sana, joka kuvaa tätä tilannetta parhaiten”, Venir sanoi.

Kaaos-sanan sanomisesta ja kuulemisesta tuli Mihailille epämiellyttävä paha aavistus. Hän yritti parhaansa mukaan karistaa sitä pois.

”Oletteko sitä mieltä, että meidän kannattaisi yrittää ottaa yhteyttä Imperiumin armeijaan ja taistella yhdessä yhteistä vihollista vastaan?” Mihail kysyi.

”En osaa sanoa. He todennäköisesti haluaisivat saada kaupungin hallintaansa tai sitten vain aiheuttaa Suurelle keisarikunnalle mahdollisimman paljon harmia, joten voimme löytää jonkin yhteisen nimittäjän. Epäilen kuitenkin, että he eivät välttämättä suhtaudu meihin sen lämpimemmin kuin Suuren keisarikunnan armeijakaan”, Solkar vastasi.

”Minä olen pohtinut samaa”, Venir sanoi.

”Niin, ehkä ei maksa vaivaa lähettää viestinviejiä, koska emme voi tietää pääsevätkö nämä perille millään keinolla. Jos Imperiumin armeija on meihin yhteydessä, niin olemme kuitenkin avoimia heidän ehdotuksilleen”, Mihail sanoi.

Gyllenburhin taistelu IV

Betula nana, osa 386

Kapteeni Suomaksen raportin jälkeen kapteeni Kallas kertoi portin tapahtumista taistelun aikana alkaen siitä, kun kapteeni Suomas oli lähtenyt portilta kohti keskuslinnaan ja päättyen siihen, kun ruhtinas Netronova oli ilmestynyt epäkuolleen lohikäärmeensä kanssa. Lopuksi Suomas kertoi, mitä oli tapahtunut Mihailin saavuttua ja miten taistelu portilla oli kääntynyt. Mihail teki lisäyksiä, mitä oli tapahtunut vastahyökkäyksen aikana, jonka myötä keskuslinnan piiritys murrettiin.

Kun kaikki raportit oli kuultu, seuraavaksi heidän oli tarkoitus keskustella, miten taistelua jatkettaisiin.

”Onko teillä noussut mitään ehdotuksia siihen, miten käännämme taistelun voitoksemme ja pääsemme kaikki palaamaan Aegyzaan?” Mihail kysyi.

Kapteenit olivat vaitonaisia. Nyt kuitenkin kenraali Netronova liikahti ja nousi ensimmäistä kertaa Mihailin saapumisen jälkeen ylös tuoliltaan. Kapteenit katsoivat yllättyneenä kenraalia, jonka täytyi ottaa voimakkaasti tukea karttapöydästä, jotta pysyi seisaallaan.

”Seuraavana taistelussa on edessä väistämätön tappio. Emme tule palaamaan. Emme muuten kuin arkuissa, jos Suurella keisarikunnalla on mitään kunnioitusta jäljellä ja epäilen sitäkin”, Edkar vastasi.

Mihail kääntyi kohti kenraalia. Hänen katseensä oli tuima.

”Jos ainoa asia, mitä haluat sanoa, on puhua tappiosta, koska et omassa surkeudessasi pysty enää muuta näkemään, niin pysy hiljaa. Minä en ole tullut tänne saakka häviämään, vaan murskaamaan meidät pettäneen Suuren keisarikunnan armeijan”, Mihail sanoi.

Mihailin ääni nousi koko ajan uhkaavammaksi ja lopuksi hän löi niin kovaa karttapöytää, että kenraali Netronova kaatui takaisin istualteen. Kapteeni Suomas ryntäsi varmistamaan, ettei kenraali valahtanut lattialle saakka.

”Elät pilvilinnoissa”, Edkar sanoi.

”Ehkä, mutta sinä ryvet epätoivossa”, Mihail sanoi.

Kenraali ja ruhtinas tuijottivat toisiaan hetken aikaa, kunnes kenraali antautui ja väisti ruhtinaan katseen tieltä.

”Jos et enää usko, että taistelussa voidaan tehdä muuta kuin kohdata surkea loppu, niin pyydän teitä pysymään lopputaistelun ajan omassa huoneistossanne”, Mihail sanoi.

Kenraali ei sanonut mitään.

Mihal kääntyi kenraalin henkivartijoiden suuntaan.

”Saattakaa kenraali omaan huoneistoonsa. Hän on väsynyt ja tarvitsee lepoa”, Mihail sanoi.

Henkivartijat eivät heti reagoineet, mutta kun kapteenit nyökkäsivät hyväksyvästi, niin nämä lähtivät saattamaan kenraali Netronovaa tämän omaan huoneistoon.

Ruthinas netronova ja kapteeni seurasivat hiljaisuuden vallitessa kuinka kaikesta toivostaan luopunut ja raihnaiseksi muuttunut kenraali kulki henkivartijoidensa avustamana ulos salista. Ovien sulkeutumisen kalahdus jäi pitkäksi aikaa kaikumaan salin seinistä.

”Milloin hänestä on tullut tuollainen?” Mihail kysyi.

”Hän kantoi yksin vastuuta siitä, että pääsisimme kaikki takaisin Aegyzaan. Pikkuhiljaa paine mursi hänet”, Venir vastasi.

”Luuletteko, että hän voi toipua tuosta vielä entiselleen?” Mihail kysyi.

Kapteenit kohauttivat olkiaan.

”Toivon, että hän toipuisi, mutta en tiedä uskonko siihen. Pelkään, että hänen mielensä on murtunut liian pahasti toipuakseen”, Solkar vastasi.

Mihail nyökkäsi.

Gyllenburhin taistelu III

Betula nana, osa 385

Kenraali Netronova istui tuolillaan karttapöydän ääressä. Kenraalin istuma-asento oli niin lysyssä, että kapteeni Suomas pelkäsi, että kenraali putoaisi pian salin lattialle. Hän toivoi, että ruhtinas Netronovan pian tapahtuva saapuminen saisi kenraalin ryhdistäytymään. Ja piristymään, sillä ruhtinaan saapuminen pohjoiseen oli muuttanut taistelun kulun täydellisesti. Kenraali oli kuitenkin edelleen masentunut ja lyöty.

”Herra kenraali, ruhtinas on varmaan kohta täällä”, Solkar sanoi.

Kenraali ei regoinut Suomaksen sanoihin mitenkään.

Salin pääovi kolahti auki, mikä sai Suomaksen huomion kääntymään salin etuosaan. Vartija astui sisään salin ovesta.

”Ruhtinas Netronova ja kapteeni Kallas”, vartija sanoi.

Vartija astui syrjään ja päästi Mihailin ja Kallaksen sisään.

Kapteeni Suomas vilkaisi kenraalia, joka ei tehnyt muuta elettä kuin vain käänsi katseensa kevyesti kohti tulijoita. Suomas tiesi, että ruhtinas huomaisi kenraalin olemuksen välittömästi. Hän itse kuitenkin teki kunniaa saapuvalle hallitsijalle.

Mihail tervehti kapteenia ja käänsi sitten katseensa kenraaliin.

”Älä turhaan nouse. Tekin olette varmasti taistelun väsyttämiä”, Mihail sanoi.

Kenraali Netronova nyökkäsi kevyesti ruhtinas Netronovalle.

”Tulin tänne kuulemaan, miten taistelu on tähän saakka sujunut keskuslinnan näkökulmasta. Kapteeni Kallas kertoo myös oman raporttinsa teille. Sitten voimme pohtia, mitkä ovat seuraavat askeleemme”, Mihail sanoi.

Kapteeni Suomas nyökkäsi.

”Kyllä, herra ruhtinas”, Solkar sanoi.

Kenraali ei reagoinut asiaan mitenkään.

Kapteeni Suomas odotti pienen hetken, jos kenraali ryhtyisi kertomaan tilanteesta, mutta päätti sitten itse aloittaa.

”Arvon ruhtinas, näitte varmaan itsekin tilanteen, jossa olimme, kun rikoit saartorenkaan. Olimme siis täysin ylivoimaisen vihollisen saartamia ja koimme, että pelasimme vain aikaa ennen lopullista romahdusta”, Solkar sanoi.

”Puolustus ei kuitenkaan ollut romahtanut, kun saavuin paikalle”, Mihail sanoi.

”Tämä keskuslinna on hyvin rakennettu linnoitus ja sitä on helppo puolustaa. Suuren keisarikunnan armeijalla olisi kulunut pitkä aika ennen kuin he olisivat kyenneet lopulliseen murtoon ylivoimastaan huolimatta”, Solkar sanoi.

”On hyvä tietää valmiiksi, missä pystymme sinnittelemään pisimpään, jos taistelu kääntyy taas huonompaan suuntaan”, Mihail sanoi.

Suomas nyökkäsi.

”Haluan kuitenkin kuulla tarkemmin, miten taistelu sujui. Voisit ehkä myös aloittaa lyhyesti siitä, miten saitte kaupungin ja erityisesti keskuslinnan haltuunne”, Mihail sanoi.

”Selvä, arvon ruhtinas. Niissä on paljon kerrottavaa”, Solkar sanoi.

Gyllenburhin taistelu II

Betula nana, osa 384

Suuren keisarikunnan armeijan osastot, jotka piirittivät Gyllenburhin keskuslinnaa, eivät osanneet odottaa vastahyökkäystä. Eivät varsinkaan vastahyökkäystä, joka saisi jokaisesta kuolleesta sotilaasta lisää vauhtia. Tai että hyökkäystä johtaisi yksi sen hetken voimallisimmista velhoista. Niinpä keskuslinnan piiritys romahti ennen kuin piirityksen johtajilla oli aikaa regoida vastahyökkäykseen. Suuri joukko Suuren keisarikunnan sotilaita kaatui taistelussa kuolleestamanattuja tovereitaan vastaan tai tulivat jäävaarnojen lävistämiksi. Näiltä pakoon päässeen joukon keskelle taivaalta putosi epäkuollut lohikäärme.

Riittävän moni pääsi pakoon, jotta pakokauhu alkoi levitä Suuren keisarikunnan armeijassa ja sen johtajien oli pakko vetäytyä Gyllenburhin yläkaupungista pois. Suuren keisarikunnan armeija ei kuitenkaan ollut lyöty, vaan se vain veti hetken henkeä keskikaupungissa. Kahden rintaman taistelu ei ollut päättynyt sen johtajien haluamalla tavalla kaupungin nopeaan haltuunottoon ylivoiman turvin. Nyt heidän täytyi pohtia strategiaansa uudestaan.

Myös Netronovalan armeija pääsi hetkeksi vetämään henkeä ja järjestäytymään uudelleen, kun taistelu oli saatu tasapainotettua ja vietyä takaisin yläkaupungin muurille. Uudet voimat päästivät myös väsyneet sotilaat hetkeksi lepäämään ennen taistelun uudelleen kiihtymistä.

Lepäämään päässeiden sotilaiden joukossa oli myös kapteeni Kallas, joka oli tullut tapaamaan ruhtinas Netronovaa sekä muita pohjoisen armeijan upseereja Gyllenburhin keskuslinnaan.

”Näytät jo paremmalta”, Mihail sanoi.

”Kiitos siitä kuuluu teille, arvon ruhtinas”, Venir sanoi.

Heti perään Kallas haukotteli.

”Mutta eivät yhdet lyhyet unet riitä tähän väsymykseen”, Venir sanoi.

”Ennen taistelun ratkaisemista tavalla tai toisella on tuskin mahdollista levätä niin hyvin, että väsymys poistuisi. Mutta hyvä, jos pystyt lepäämään sen verran, että pystyt jatkamaan taistelua”, Mihail sanoi.

Kallas nyökkäsi.

”Toivon, että sotilaani pystyvät myös lepäämään”, Venir sanoi.

”Jos tuoreita sotilaita ei ole vielä riittävästi, niin kerro minulle. Voin kuolleestamanata vielä lisää uusia joukkoja, jos sille on tarvis ja löydämme lisää manattavia. Yritän kuitenkin itsekin levätä ja säästää voimiani, koska taistelu on vielä kaukana ratkaisustaan”, Mihail sanoi.

”Ainahan me kaipaamme lisää sotilaita taisteluun, mutta kerron, jos suurempaa tarvetta on, herra ruhtinas”, Venir sanoi.

”Kerro, vaikka olisi pienempääkin tarvetta. Arvioin sitten itse, mikä on se määrä, jota voin voimiani käyttää”, Mihail sanoi.

”Selvä, herra ruhtinas”, Venir sanoi.

Kallas sulki silmänsä pieneksi hetkeksi. Mihail tiesi, että tämä nukahtaisi, jos he eivät lähtisi liikkeelle.

”Mennään nyt tapaamaan kenraalia. Minä haluan päästä puhumaan Edkarin kanssa taistelun jatkosta ja sinullakin on paljon raportoitavaa, kun olet jotanut taistelua eristyksissä”, Mihail sanoi.

”Kyllä, herra ruhtinas”, Venir sanoi.

Kallas nousi penkiltä ja lähti Mihailin perässä kohti linnan pääsalia.

Gyllenburhin taistelu

Betula nana, osa 383

Mihail marssi portin sisäpuolella olevan aukion halki. Yksi hänen henkivartijansa oli löytänyt hänet ja liittynyt mukaan hyökkäykseen. Muita heidän matkaan ei liittynyt, vaan hyökkäys vaati toteutuakseen tuoreita kuolleestamanattuja. Sitä varten Mihail tarvitsi myös tuoreita kuolleita, mutta niitä Suuren keisarikunnan armeija tarjosi riittämiin.

”Suojaa minua, kun loitsin” Mihail sanoi.

Henkivartija nyökkäsi ja nosti maassa lojuvan kilven heidän suojakseen. He olivat vielä pohjoisen armeijan rakentamien barrikaadien suojissa, mutta harhanuolia saattaisi silti lentää jostakin. Mihail loitsi jäävaarnaloitsun puolivalmiiksi.

”Mennään”, Mihail sanoi.

He nousivat barrikaadille, jota Kallaksen johtamat sotilaat yrittivät epätoivoisesti puolustaa joka puolelta tulevaa Suuren keisarikunnan armeijan joukkoa vastaan. Mihail hyppäsi barrikaadin päälle seisomaan ja hänen henkivartijansa yritti pysyä perässä pystyäkseen suojaamaan ruhtinastaan.

Mihail loitsi jäävaarnaloitsun loppuun ja vapautti sen. Koko barrikaadin edessä ollut Suuren keisarikunnan osasto kaatui hetkeä myöhemmin kiviselle kadulle.

Barrikaadia puolustaneet sotilaat eivät osanneet edes juhlia, vaan vain katsoivat ja osoittelivat ihmetellen Mihailin suuntaan.

Mihail kääntyi yhden lähellä olevaan häntä katsovaa sotilasta.

”Mitä tapahtui?” Sotilas kysyi.

”Vastahyökkäys alkoi”, Mihail vastasi.

Mihail loitsi kuolleestamanauksen ja herätti äsken tappamansa osaston takaisin taisteluun.

”Tulkaa suojaamaan barrikaadia yhdessä uusien tovereidenne kanssa”, Mihail sanoi.

Tuoreet manatut reagoivat käskyyn hitaasti, mutta kerääntyivät sitten barrikaadin luokse, missä kokeneemmat epäkuolleet sotilaat ohjasivat nämä oikealle puolelle barrikaadia. Tämän vielä jatkuessa seuraava Suuren keisarikunnan armeijan osasto lähestyi barrikaadia.

”Ja tuosta saamme osaston, joka lähtee raivaamana tietä kohti päälinnaa”, Mihail sanoi.

Mihail astui alas barrikaadilta kohtaamaan lähestyvää osastoa. Samalla hän loitsi uutta jäävaarnataikaa valmiiksi.

Suuren keisarikunnan armeijan osasto pysähtyi Mihailin eteen. Osaston komentaja lähestyi Mihailia.

”Joko olette päättäneet antautua?” Osaston komentaja kysyi.

”Olemme päättäneet ryhtyä vastahyökkäykseen”, Mihail vastasi.

Osaston komentaja nauroi.

”Ketkä me? Sinä ja apurisi?” Osaston komentaja kysyi.

Osaston komentaja nyökkäsi Mihailin vierellä seisovan henkivartijan suuntaan. Mihail ei kommentoinut asiaa mitenkään.

”Saanko, arvon ruhtinas?”, Henkivartija kysyi.

”Olkaa hyvä vain”, Mihail vastasi.

”Saako hän mitä? Luovuttaa ja paeta henkensä edestä?” Osaston komentaja kysyi.

Vastaukseksi Mihailin henkivartija syöksähti kohti osaston komentajaa ja halkaisi tämän kallon yhdellä miekan sivalluksella.

”Olet hyvässä terässä”, Mihail sanoi.

”Kiitos, arvon ruhtinas”, henkivartija sanoi.

Pienen ihmettelyn päätteeksi osasto hyökkäsi heitä kohti kostaakseen komentajansa kuoleman. Jäävaarnat kaatoivat osaston ja kuolleestamanaus nosti sen taas uudelleen taisteluun.

Syöksy taisteluun IV

Betula nana, osa 382

Mihail katseli kapteeni Kallasta. Tämä oli kertonut taistelun tilanteen suurpiirteisesti ja ripeästi, vaikka olikin välillä vajonnut omiin ajatuksiinsa. Mihail pohti, että kapteeni saattoi olla niin väsynyt, että meinais nukahtaa kesken ajatuksensa.

”Olette väsynyt”, Mihail sanoi.

”Olen uupunut, arvon ruhtinas. Me kaikki olemme, kun taistelu on kestänyt niin pitkään”, Venir sanoi.

”Minä kuolleestamanaan meille kuolleista vihollisista lisävoimia, jolloin saamme tilanteen rauhoittumaan”, Mihail sanoi.

”Saatte tehdä sitä paljon. Tuoreet manatut eivät yleensä kestä kovinkaan kauaa taistelussa. Epäilen, että tullessasi manatuista yksikään on enää taistelemassa. Ensimmäisestä taistelukosketuksestaan selvinneet ovatkin taas sitten pitkään joukossamme. Vastaavat lähes elävää sotilasta”, Venir sanoi.

”Lähes?” Mihail kysyi.

”Me kerran jo kuolleet emme ole liikkeissämme ja ajatukeltamme aivan yhtä ripeitä kuin elävät, vaikka vaikea se asia on myöntää”, Venir vastasi.

Mihail nyökkäsi. Kovia totuuksia oli ikävä kuulla, mutta Mihail myös tiesi, että niitä kertovat alaiset olivat niitä kaikkein arvokkaimpia. Hänen täytyi taistelun jälkeen ottaa Kallas henkivartiokaartiin, jotta voisi kuulla tämän suoria mielipiteitä myös jatkossa.

”Mitä ehdottaisit seuraavaksi liikkeeksemme taistelussa?” Mihail kysyi.

Kallas kohautti olkiaan.

”Mitäpä me voimme paljoa muuta tehdä kuin vain kestää asemissamme mahdollisimman pitkään”, Venir vastasi.

Mihail osoitti heidän edessään olevaa kaupungin karttaa.

”Eikö meidän pitäisi pyrkiä palauttamaan yhteys keskuslinnnan yläkaupungin läpi?” Mihail kysyi.

”Millä voimilla voimme tehdä sen?” Venir kysyi.

”Tuoreilla voimilla”, Mihail vastasi.

Kallas huokaisi syvään.

”Arvon ruhtinas, vaikka kuinka haluaisin uskoa, että se olisi mahdollista, niin en yksinkertaisesti jaksa enää”, Venir sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Minä ymmärrän ja sinun ei tarvitse uskoa. Minä hoidan kuolleestamanauksen ja tuoreiden manattujen johtamisen hyökkäykseen. Luotan, että sinä pystyt edelleen johtamaan tämän linnoitteen puolustamista”, Mihail sanoi.

Kallaksen piti vähän aikaa prosessoida Mihailin ehdotusta.

”Kyllä minä johdan puolustusta niin kuin tähänkin saakka. Olen valmistautunut siihen, että johdan sitä loppuun saakka”, Venir sanoi.

Mihail nyökkäsi tyytyväisenä ja taputti Kallasta olkapäälle.

”Minä pidän huolen, että se loppu on voitto”, Mihail sanoi.

Mihail kääntyi pois pöydän äärestä.

”Mihin menette, arvon ruhtinas?” Kallas kysyi.

”Johtamaan hyökkäystä”, Mihail vastasi.

Syöksy taisteluun III

Betula nana, osa 381

Kapteeni Kallas saapui nopeammin kuin Mihail osasi odottaa. Kapteeni polvistui hänen edessään jo ennen kuin oli ehtinyt pysähtyä ja hän liukui hieman portin kattoa pitkin.

”Ruhtinas Netronova, anteeksi, että jouduitte odottamaan”, Vernir sanoi.

”Ei tässä ollut mitään hätää”, Mihail sanoi.

”Kuvittelin, että jäätte taistelemaan portin ulkopuolelle, joten yritin yhyttää teidät siellä. Ulkona kuitenkin huomasin, että lennätte portin huipulle, joten juoksin takaisin”, Venir sanoi.

”Hyvä, että olette yrittäneet päästä luokseni heti”, Mihail sanoi.

Mihail katsoi taistelun rähjäännyttämään ja uuvuttamaa kapteenia, joka hengitti edelleen raskaasti.

”Voit nousta ylös”, Mihail sanoi.

Kallas oli niin väsynyt, että lähellä olevan sotilaan täytyi auttaa hänet takaisin seisaalleen.

”Anteeksi suoruuteni, mutta mitä te teette täällä, ruhtinas?” Venir kysyi.

”Eikö se ole itsestään selvää?” Mihail kysyi.

Kallaksen katse näytti siltä, että ei ollut.

”Tulin auttamaan”, Mihail vastasi.

”Kaikella kunnioituksella, arvon ruhtinas. Pelkään, että mikään apu ei ole riittävästi tässä taistelussa”, Venir sanoi.

”Päätetään se vasta taistelun jälkeen. Nyt haluan tietää, mikä on tilanne”, Mihail sanoi.

Kallas nyökkäsi.

”Ehkä paras tapa tutustuttaa teidät siihen on mennä katsomaan karttoja. Ne ovat ylimmässä huoneessa”, Venir sanoi.

”Johdattakaa meidät siis sinne”, Mihail sanoi.

Kallas nyökkäsi ja lähti johdattamaan Mihailia kohti portaita, jotka johtivat takaisin alas. Portaita he kulkivat katon alapuolella olevaan kerrokseen ja siellä astuivat huoneeseen, jonka pöytä oli täynnä karttoja ja asiakirjoja.

”Jos taistelu oli menossa huonosti, niin toivottavasti olit määrännyt jonkun sotilaan yhtenä viimeisenä tekonaan polttamaan kaikki kartat ja asiakirjat täältä”, Mihail sanoi.

”Siihen oli valittu sotilas, mutta hän kuoli jo. En ehtinyt vielä valita uutta, mutta joku haavoittuneista voisi sopia siihen tehtävään. Heitä riittää”, Venir sanoi.

Kallas hiljeni omiin ajatuksiinsa, kunnes säpsähti takaisin.

”Anteeksi, arvon ruhtinas, miksi me tulimmekaan tänne?” Venir kysyi.

”Sinun piti kertoa taistelun tilanteesta”, Mihail vastasi.

”Aivan, niin juuri. Tulkaa tänne. Täällä on karttoja, joista näemme tilanteen”, Venir sanoi.

Kallas astui pöydän ääreen ja ryhtyi asettelemaan karttoja järjestykseen. Mihail astui hänen vierelleen seuraamaan.

Syöksy taisteluun II

Betula nana, osa 380

Epäkuolleen lohikäärmeen karjaisu täytti taivaan.

Taistelu kaupungissa ja sen ulkopuolella pysähtyi, kun kaikki kääntyivät katsomaan taivaalle, mikä äänen oli aiheuttanut. Karjaisu kuului uudestaan ja sitten oli jo liian myöhäistä väistää. Kadulle rojahtava lohikäärme murskasi kokonaisen osaston, joka oli hyökkäämässä kohti porttia, jota epäkuolleet sotilaat puolustivat. Mihail tunnisti Netronovalan liput portin huipulla. Hän oli osunut oikeaan.

”Puolustakaa lohikäärmettä ja yrittäkään päästä portille. Siellä on netronovalalaisia”, Mihail sanoi.

”Mitä te teette, arvon ruhtinas?” Sotilas kysyi.

”Minä hankin meille lisävoimia. Tappakaa mahdollisimman monta vihollista matkallenne portille”, Mihail vastasi.

Sotilaat nyökkäsivät ja hyppäsivät lohikäärmeen kyydistä.

Mihail toivoi, että lohikäärmeen ilmestymisen aiheuttama shokki kestäisi riittävän kauan. Puolustajien tilanne oli näyttänyt heikolta, joten siihen oli tehtävä välitön muutos. Ensin mahdollisimman monta vihollista hengiltä ja sitten nämä saisivat palata taisteluun hänen johtaminaan. Mihail tiesi, että kuolleestamanaus kesken taistelun ja vielä etulinjassa oli riskialtista, mutta hänen oli pakko onnistua. Siitä riippui se, miten paljon apua hänestä oli armeijalleen.

Lohikäärmeen kourat tappoivat lisää vastustajan sotilaita. Ne, jotka eivät jääneet kourien alle, juoksivat jo pakoon. Mihail katsoi, että paras tilaisuus, mitä hänelle oli tulossa, oli nyt.

Mihail laskeutui alas lohikäärmeen selästä ja astui sen eteen. Se oli ehkä suojaisin paikka. Varuilta hän loitsi ympärilleen vielä suojaloitsun. Sitten hän aloitti kuolleestamanauksen.

Vaikka Mihail kuolleestamanasi suuren joukon sotilaita, niin loitsu tuntui kevyeltä. Varmasti mikä tahansa tuntui helpota sen jälkeen, kun oli kuolleestamanannut vastahakoisen lohikäärmeen. Siitäkin huolimatta Mihailin oli tasattava hengitystään manauksen jäljiltä. Samalla hän seurasi kadusta nousevia uusia epäkuolleita sotilaita.

”Puolustakaa porttia ja ottakaa kaupunki takaisin haltuun”, Mihail sanoi.

Tuoreet sotilaat lähtivät hitaasti ryhmittymään portin puolustukseksi ja Mihail nousi takaisin lohikäärmeen selkään.

Kun portin akuutti tilanne oli toivon mukaan ratkaistu, hän tarvitsi laajemman yleiskuvan. Sitä varten hänen oli päästävä portin huipulle, jossa toivottavasti odottivat sen puolustajien johtajat.

Lohikäärme nousi raskaasti takaisin ilmaan ja nosti Mihailin kohti porttia. Portti näytti liian heiveröiseltä sille, että hän laskeutuisi lohikäärmeen kanssa sen huipulle. Mihail ohjasi lohikäärmeen portin huipun vierelle ja hyppäsi lohikäärmeen selästä.

”Mene auttamaan portin puolustuksessa. Kutsun, kun tarvitsen sinua taas”, Mihail sanoi.

Lohikäärme teki hitaan nyökkäyksen ja kääntyi verkkaisesti pois palaten alas kadulle. Mihail toivoi, että lohikäärme ymmärsi, mitä hän oli tarkoittanut.

Mihail kääntyi katsomaan tilannetta portin huipulla. Paikalla oli vain muutamia sotilaita, joista iso osa oli haavoittuneita.

”Kenen komennuksessa te olette?” Mihail kysyi.

Yksi sotilaista tuli Mihailin luokse.

”Kapteeni Kallaksen, uskoisin”, sotilas vastasi.

Sotilas näytti siltä, ettei tämä tiennyt kuka hän oli.

”Hakekaa hänet luokseni”, Mihail sanoi.

”Kuka pyytää?” Sotilas kysyi.

”Ruhtinas Netronova, joka on tullut armeijansa avuksi”, Mihail sanoi.