Betula pubescens, osa 209
Ruuan puute kaupungissa oli ilmeinen jo taistelua odottaessa. Yläkaupunkilaisilla oli tukevat varastot omasta takaa ja keskikaupunkilaisilla jonkin verran ruokaa. Alakaupunki sen sijaan oli täysin kaupungin varastojen varassa. Ja noita varastoja oli pahasti ryöstetty kaupungin valtaamisen yhteydessä. Kallas ja Suomas saattoivat vain kiitellä sitä, etteivät heidän armeijansa sotilaat tarvinneet ruokaa samaan tapaan kuin kaupunkilaiset ja Burhleon joukot.
Kaupungin ruokahuollosta vastaava aliupseeri oli kertomassa kapteeneille tilanteesta.
”Joko olette saaneet laskettua, miten pitkäksi aikaa ruoka riittää?” Kallas kysyi.
”Kysyntää on vaikea laskea, joten emme ole aivan varmoja”, aliupseeri vastasi.
”Mutta mikä on paras arvionne?” Solkar kysyi.
Aliupseeri keräili sanoja vastaukseensa.
”Varastossa on aika vähän ruokaa. Jos siis puhutaan piiritykseen varautumisesta. Kaikki ruoka, mitä varastossa on, on luultavasti edellisen sadon tarjontaa. Uusi sato jäi taisteluiden alle ja se mitä siitä jäi jäljelle, on kerättynä ihmisten omissa varastoissa. Kuukausi tulee olemaan pitkä aika tällä ruokamäärällä”, aliupseeri vastasi.
Kapteenit pyörittelivät päitään.
”Tästä tulee meille vielä suuri ongelma. Kaupunkilaisten tyytyväisyys meihin nojaa heidän turvallisuuteen ja ruuan saantiinsa”, Venir sanoi.
”Pahoin pelkään niin, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.
”Varastoko ei riitä yhtään pidemmäksi aikaa kuin kuukaudeksi?” Solkar kysyi.
”Voimme yrittää säännöstellä ruokaa, mutta jo se saattaa aiheuttaa vastalauseita”, aliupseeri vastasi.
”Se varmasti aiheuttaa niitä ja levittää pelkoa siitä, ettemme tule kestämään piiritystä pitkään”, Venir sanoi.
”Nyt alkaa myös olla myöhäistä hankkia lisää ruokaa mistään”, Solkar sanoi.
”Herra kapteeni, vaikka meillä olisi aikaa, niin lähikaupungin tuskin möisivät ruokaa meille”, aliupseeri sanoi.
”Kaupungit ehkä eivät, mutta jotkut talonpojat saattaisivat myydäkin”, Solkar sanoi.
”Ainakin, jos pelkäisivät, että tavara viedään joka tapauksessa. Mutta se on joka tapauksessa myöhäistä pohdintaa nyt. Meidän on selvittävä sillä, mitä kaupungin muurien sisäpuolelta löytyy”, Venir sanoi.
Suomas nyökkäsi.
”Yrittäkää löytää lisää ruokaa ja aloittakaa säännöstely pikkuhiljaa, jotta olemassa olevia varantoja saadaan venytettyä mahdollisimman pitkälle”, Venir sanoi.
”Kyllä, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.
Aliupseeri jätti kapteenit kahden kesken. Kun aliupseeri oli poistunut, Kallas nojasi karttapöytään ja naurahti.
”Mitä?” Solkar kysyi.
”Kun heräsin tähän uuteen elämään, luulin ettei minun tarvitsisi enää koskaan murehtia ruuasta. Tässä sitä kuitenkin ollaan”, Venir vastasi.
”Niin”, Solkar sanoi.
Suomas naurahti myös.
”Kuolleet miettimässä, miten pidetään elävät hengissä ja ruokittuna”, Solkar sanoi.
”Onhan siinä hieman kohtalon ivaa”, Venir sanoi.
”Maailmaan mahtuu outoja sattumia”, Solkar sanoi.
”Niin. Voisimmepa käydä sattuman kanssa kauppaa, jotta tämä olisi meille armollinen. Hän voisi tarjota meille suosiollisia sattumia”, Venir sanoi.
torstai 31. maaliskuuta 2022
Hiljaisuus ennen myrskyä III
torstai 24. maaliskuuta 2022
Hiljaisuus ennen myrskyä II
Betula pubescens, osa 208
Ainoastaan sotilaat eivät valmistautuneet taisteluun Myös Gyllenburhin tavalliset asukkaat valmistautuivat siihen vääjäämättömältä näyttävään tapahtumaan, että kaupungin kaduilla ja taloissa pian taas taisteltaisiin. Edellisen taistelun jäljet oli vain vaivoin saatu raivattua, joten kukaan ei odottanut taistelua. Vaikka yläkaupunkilaiset olivat myötämielisimpiä Suuren keisarikunnan armeijan saapumiselle ja osa asiasta jopa iloisia, eivät nämäkään odottaneet taistelua.
Tulevista päivistä huolestuneita katselijoita kävi suurin joukoin muureilla katsomassa tasangon toisella puolella olevaa armeijaa. Joukossa oli niin sotilaita kuin tavallisia ihmisiäkin. Lopulta joukko oli niin runsas, että Netronovalan armeijan kapteenit joutuivat rajaamaan muurin vain vartiovuorossa tai muuten tehtävänsä vuoksi muurille pääsyä tarvitseville oleville sotilaille.
Kapteenit katsoivat, kun vartioimassa olevat sotilaat ohjasivat vapaalla olevia sotilaita ja kaupungin asukkaita pois muurilta.
”Ihmiset eivät tule pitämään tästä”, Solkar sanoi.
”Ei se paranna heidän mielialaansa, että he katselevat tasangon toiselle puolelle kerääntyvää armeijaa”, Venir sanoi.
Suomas käänsi katseensa tasangon toiselle laidalle.
”Ei varmastikaan”, Solkar.
Kapteenit lähtivät muurilta ja jättivät sotilaat ja aliupseerit hoitamaan tilanteen loppuun. He kävelivät keskikaupungin halki ja samalla tarkastivat, kuinka valmistelut siellä sujuivat.
”Emme ole niin valmiita kuin mitä haluaisin meidän olevan”, Solkar sanoi.
”Jos olisimme täydellisen valmiita, niin tuskin antaisimme täyttä aloitetta Suuren keisarikunnan armeijalle”, Venir sanoi.
”Niin, emme kai. Ehkä myöskään kukaan ei koskaan ole oikeasti täysin valmis eteen tulevaan taisteluun”, Solkar sanoi.
”Mitä tarkoitat?” Venir kysyi.
Suomas huokaisi.
”Toivon vain, että Cranfot olisi täällä meidän kanssamme”, Solkar vastasi.
Kallas nyökkäsi.
”Hän olisi kolmesta meistä paras toimimaan tässä tilanteessa. Mutta meidän täytyy tehdä vain parhaamme. Jos emme itsemme vuoksi, niin vähintään hänen muistonsa vuoksi”, Venir sanoi.
”Se on hyvä ajatus, että hänen taistelemme hänen muistolleen”, Solkar sanoi.
”Ja kaikkien muidenkin tällä retkellä kaatuneiden muistolle”, Venir sanoi.
Suomas nyökkäsi.
”Heitä on aivan liikaa”, Solkar sanoi.
”Ja tulee aivan liikaa lisää”, Venir sanoi.
Kapteenit jatkoivat eteenpäin läpi keskikaupungin. He näkivät kuinka sotilaat ja asukkaat varautuivat tuleviin päiviin. Ikkunoita naulattiin umpeen ja ovia vahvistettiin. Kaikista kujista tehtiin myös umpikujia rakentamalla barrikaadeja. Vain pääkatu pysyi suorana kulkureittinä läpi kaupunginosan ja sekin täytettiin vartiopisteillä, joiden ympärille rakennettiin barrikaadi.
”Miten kenraali voi?” Venir kysyi.
Suomas kohautti olkiaan.
”Ihan kai hyvin olosuhteisiin nähden. Hän tosin keskittyy vain kuolleestamanaukseen, joten en tiedä miten hyvin hän on perillä siitä, mikä tilanne on”, Solkar vastasi.
”Kai olet kertonut hänelle tiedustelutiedot?” Venir kysyi.
”Olen, mutta en ole varma onko hän kuunnellut”, Solkar vastasi.
Kallas nyökkäsi.
torstai 17. maaliskuuta 2022
Hiljaisuus ennen myrskyä
Betula pubescens, osa 207
Suuren keisarikunnan armeija oli saapunut. Lisää joukkoja saapui joka päivä ja armeijan koko näytti loputtomalta. Niin netronovalalaiset kuin gyllenburhilaiset halusivat päästä katsomaan saapunutta armeijaa. Taustasta riippumatta katsojat olivat yhtä vakavia. Taistelu ei tietänyt hyvää kenellekään eikä kukaan odottanut sitä ilolla.
Kapteenit Kallas ja Suomas tulivat eräänä aamuna katsomaan Gyllenlaesin toisella laidalle kerääntyviä joukkoja.
”Gyllenlaes näyttää kauniilta tänä aamuna”, Solkar sanoi.
”Niin näyttää”, Venir sanoi.
”Toivoisin, ettei se näyttäisi”, Solkar sanoi.
”Niin, se on petollista. Luo turvallisuuden tunnetta, kun vaara on suurin. Toisaalta myrskyä ennen on aina tyyntä”, Venir sanoi.
”Taidamme olla tyvenen keskellä”, Solkar sanoi.
”Onneksi emme ole purjehtimassa pakoon”, Venir sanoi.
Kapteenit naurahti.
”Tätä parempaan paikkaan emme varmaan olisi voineet päästä purjehtimaan niillä tuulilla, joita meillä oli tarjolla”, Solkar sanoi.
”Tuulet olivat kyllä huonot”, Venir sanoi.
Kallas huokaisi ja nojasi kaupunginmuuriin.
”Voisi olla mukavaa käydä purjehtimassa omalla veneellä, jos joskus pääsemme takaisin Netronovalaan”, Solkar sanoi.
”Minä en ole koskaan purjehtinut pienellä veneellä”, Venir sanoi.
Suomas kääntyi katsomaan Kallasta.
”Etkö?” Solkar kysyi.
”En. Ei ole koskaan tarjoutunut mahdollisuutta”, Venir vastasi.
”Voin viedä sinut, kun pääsemme takaisin”, Solkar sanoi.
”Jotakin, mitä odottaa”, Venir sanoi.
Kaksikko käänsi huomionsa takaisin Gyllenlaesin ylle valkenevaan päivään.
”Lähetämmekö taas uudet tiedustelijat tarkistamaan miten paljon lisää joukkoja on tullut?” Solkar kysyi.
”On kai meidän lähetettävä”, Venir vastasi.
”Kohta vihollisia on niin paljon, ettei laskemista voida enää tehdä”, Solkar sanoi.
”Siinä vaiheessa laskemisella ei varmaan ole enää niin väliäkään”, Venir sanoi.
”Entä pitäisikö meidän tehdä jotakin sille asialle, että meidät yritetään piirittää?” Solkar kysyi.
”Varmaan meidän olisi hyvä tehdä sille jotakin, mutta en ole aivan varma, voimmeko tehdä sille mitään. Suuren keisarikunnan armeija on niin suuri, että se voi piirittää meidät, jos sen kenraalit niin haluavat”, Venir vastasi.
”Ja sen estämisen yrittäminen vaatisi ison joukon lähettämisen kaupungin muurien ulkopuolelle”, Solkar sanoi.
”Niin”, Venir sanoi.
”Emmekä taida olla perääntymässä tästä pidemmälle mihinkään suuntaan, vaikka tie olisikin auki”, Solkar sanoi.
”Emme niin. Voimme vain odottaa, että saamme apua jostakin, tai Suuren keisarikunnan armeija kyllästyy piiritykseen”, Venir sanoi.
”Kaikki meille tarjolla oleva apu on kaukana ja Suuri keisarikunta tuskin kyllästyy nopeasti piiritykseen, jonka tarkoituksena on saada Suuren keisarikuntaan kuuluva kaupunki takaisin heidän hallintaansa”, Solkar sanoi.
torstai 10. maaliskuuta 2022
Suuren keisarikunnan armeija saapuu II
Betula pubescens, osa 206
Suuren keisarikunnan armeijan pääjoukon ensimmäiset osat havaittiin viikko etujoukon saapumisen jälkeen. Ajoitus oli pari päivää hitaampi kuin mitä Burhleo oli kertonut. Toisaalta hitaus oli ymmärrettävää, koska suurten joukkojen siirtämien oli hidasta ja pienikin hidaste matkalla kertautui nopeasti. Netronovalalaisten oli tyydyttävä vain seuraamaan, kuinka yhä enemmän Suuren keisarikunnan joukkoja saapui Gyllenlaesin pohjoislaidalle.
Etujoukkoa vastaan tehty isku oli pieni ja häiritsi Suuren keisarikunnan armeijan valmisteluja vain vähäisesti. Saesteorra ei ollut ollut erityisen halukas tehtävään, mutta oli tarttunut siihen joka tapauksessa. Firgenbeam oli ollut iloinen päästessään muurien ulkopuolelle. Siihen hänellä oli ollut vain harvoin mahdollisuus. Takaisin he selvisivät ehjin nahoin ja ilman tappioita, mutta toisaalta vaikutustakaan iskulla ei juuri ollut. He ehtivät yllättämään muutaman etujoukkojen sotilaan ennen kuin nämä ehtivät ryhmittäytyä tiukemmin puolustukseen ja hyökkäyksen jatkaminen olisi käynyt vaaralliseksi.
Nyt Saesteorra ja Firgenbeam katselivat Gyllenleasin yli Gyllenburhin muurin laella kaupungin pohjoispuolella. Saesteorralla oli lepopäivä, joten he olivat tulleet muurille katselemaan miltä kaupunki ja sitä ympäröivä tasanko näyttivät ennen kuin taistelu sotkisi ne uudestaan.
”Masentavaa”, Jeanne sanoi.
”Mikä on masentavaa?” Valter kysyi.
”Vain seurata täältä, kun he pystyttävät leiriä”, Jeanne vastasi.
”Haluaisitko hyökätä heidän kimppuunsa?” Valter kysyi.
”En oikeastaan”, Jeanne vastasi.
”Et siis haluaisi vain täältä käsin seurata ja odottaa, mutta et haluaisi myöskään tehdä asialle mitään?” Valter kysyi.
”Niin”, Jeanne vastasi.
Firgenbeam naurahti, mikä sai Saesteorran kääntämään katseensa tähän päin.
”Mitä naurat?” Jeanne kysyi.
”Ajattelusi huvittaa minua”, Valter vastasi.
”Eikö se oli ihan luonnollista ajatella noin?” Jeanne kysyi.
”Ehkä, mutta en ymmärrä logiikkaasi tuon takana”, Valter vastasi.
”Koska et ymmärrä, niin se on huvittavaa?” Jeanne kysyi.
Firgenbeam pyöritteli huvittuneena päätään.
”Ehkä siinä ei ole mitään huvittavaa sittenkään”, Valter vastasi.
”Niin minäkin luulen”, Jeanne sanoi.
”Voisitko selittää minulle ajatuksiasi, jotta minä ymmärtäisin?” Valter kysyi.
Saesteorra huokaisi ja käänsi katseensa taas kohti Gyllenlaesia. Hänestä tuntui, että hän vietti miehen kanssa aivan liikaa aikaa. Ja tämä vielä kyseli kaikenlaista joutavanpäiväistä jatkuvasti.
”Kai minä voin”, Jeanne vastasi.
”Kiitos”, Valter sanoi.
”Ajatukseni on se, että on ikävää olla vain täällä katselemassa, kun vastustaja valmistautuu taisteluun. On aina epämiellyttävää odottaa, että jotakin ikävää tapahtuu. Toisaalta en kaipaa taistelua, en väistämätöntä tai sitä, että hyökkäisimme heidän kimppuunsa nyt”, Jeanne sanoi.
Firgenbeam nyökkäsi.
”Niin, on kyllä varmaan aika luonnollista ajatella noin. En vain itse tullut ajatelleeksi”, Valter sanoi.
”Mitä sinä sitten ajattelit?” Jeanne kysyi.
”Mietin vain sitä, että minkälaista haaskausta se on, että meidän täytyy taistella”, Valter vastasi.
”Sekin on varmaan aika luonnollinen ajatus. Eihän tässä hirveästi ole järkeä minkään osapuolen kannalta”, Jeanne sanoi.
”Ja silti taistelemme”, Valter sanoi.
”Silti taistelemme, koska meille ei anneta vaihtoetoja”, Jeanne sanoi.
Firgenbeam nyökkäsi.
torstai 3. maaliskuuta 2022
Suuren keisarikunnan armeija saapuu
Betula pubescens, osa 205
Burhleon Saesteorralle antamat tiedot osoittautuivat nopeasti oikeiksi. Netronovalalaisten kauimmaiset partiot havaitsivat pari päivää Saesteorran paluun jälkeen Suuren keisarikunnan armeijan tiedustelijoita. Tiedustelijat olivat varovaisia ja pysyttelivät niin kaukana, ettei heitä voinut saada kiinni avoimessa maastossa. Tieto kuitenkin kulkeutui kapteeneille. Se kulkeutui myös kenraalille, joka olisi ehkä ollut asiasta järkyttynyt, jos ei olisi saanut kapteenien kautta etukäteistietoa asiasta.
Tästä eteenpäin Suuren keisarikunnan armeijan tiedustelijoista alkoi tulla havaintoja joka päivä. Tiedustelijat kävivät myös rohkeammiksi ja röyhkeämmiksi. Tämän jälkeen ei mennyt montakaan päivää, kun netronovalalaiset havaitsivat tiedustelijoiden lisäksi myös ensimmäisen Suuren keisarikunnan etujoukon saapuneen ja ryhtyneen valmistelemaan leiriä sekä asemia, joiden avulla leiriä pystyi tarvittaessa myös puolustamaan.
Gyllenburhista käsin asiaa seurattiin vakavin ilmein. Kapteenit kokoustivat asiasta kenraali Netronovan kanssa.
”Pitäisikö meidän hyökätä etujoukon kimppuun nyt, kun he eivät ole vielä saaneet asemia valmiiksi?” Solkar kysyi.
”Se olisi tässä tilanteessa voimien tuhlausta. Olemme parhaassa suojassa kaupungin muurien sisäpuolella, joita ehdimme vielä vahvistaa”, Edkar sanoi.
”Ehkä jokin pieni joukko voisi häiritä valmisteluja”, Venir sanoi.
Kenraali katsoi kapteeneja epäillen.
”Jos menette takuuseen, ettei siitä tule tappioita, tehkää mitä tahdotte”, Edkar sanoi.
”Jos lähetettävä joukko on pieni, niin siitä ei voi tulla ainakaan suuria tappioita. Tarkoitus ei kuitenkaan olisi tuhota etujoukko vaan pelkästään häiritä sen toimintaa. Vaikka Suuren keisarikunnan armeijalla onkin etulyöntiasema avoimella kentällä, ei meidän silti kannata antaa heidän toimia täysin vapaasti”, Venir sanoi.
Kenraali nyökkäsi.
”Tehkää siis niin. Mutta en halua kuulla mistään verilöylystä. Sellaista on tulossa kohta aivan riittävästi muutenkin”, Edkar sanoi.
”Teemme parhaamme”, Venir sanoi.
”Tämä on kuitenkin vasta etujoukko, niin pitäisikö meidän valmistella jotakin myös sitä varten, kun pääjoukko saapuu?” Solkar kysyi.
”Siinä on liikaa riskiä. Jotta voisimme saada aikaan jonkinlaista merkittävää vahinkoa, meidän täytyisi lähettää iso joukko. Se voisi johtaa taisteluun avoimella kentällä, jonka Suuren keisarikunnan joukot, joita tulee olemaan oletettavasti huomattavasti enemmän, kaikella todennäköisyydellä voittaisivat”, Edkar sanoi.
”Ehdimme myös miettiä asiaa siinä vaiheessa, kun armeijan pääjoukko saapuu. Kaikkea ei tarvitse sopia valmiiksi”, Venir sanoi.
”Joitakin asioita voisi valmistella sitä varten jo nyt”, Solkar sanoi.
”Kuten mitä?” Edkar kysyi.
Kapteeni Suomas kohautti olkiaan.
”Esimerkiksi valita osaston valmiiksi, jotta se olisi iskuvalmis siinä vaiheessa, kun sitä tarvitaan. Tai tekemällä Gyllenlaesiin jotakin toimia, jotka auttaisivat iskussa”, Solkar sanoi.
”Jos keksitte jotakin konkreettisempaa, niin tuokaa ehdotukset minulle. Tällä hetkellä en kuitenkaan näe tarvetta valmistella mitään hyökkäystä pääjoukkoa vastaan sen saapuessa”, Edkar sanoi.
Kapteenit nyökkäsivät.
”Valmistelemme kuitenkin pienen hyökkäyksen etujoukkoa vastaan jo tänään tai viimeistään huomenna”, Venir sanoi.
”Kuten sanoin, tehkää kuten tahdotte, mutta en halua kuulla jälkipuheita. Lähettäkää vaikka se teidän luottoaliupseerinne, jos hän on palannut edelliseltä tehtävältään”, Edkar sanoi.
Kapteenit vilkaisivat toisiaan. He eivät olleet kertoneet kenraalille siitä, että Saesteorran mukana oli seurannut Burhleon mies.
”Saesteorra voisikin olla hyvä tähän tehtävään”, Solkar sanoi.
”Ehdotamme sitä hänelle”, Venir sanoi.