Ruhtinas ja vanha mies

Betula nana, osa 395

Mihail katseli ulkoa taloa, johon sotilaan tuoma viesti oli ohjeistanut häntä astumaan sisään. Sisällä pitäisi odottaa alakaupungin johtaja Martin Burhleo, joka halusi keskustella hänen kanssaan. Rakennus näytti autiolta, jopa epäilyttävissä määrin. Yläkaupungissa ei ylipäätään ollut montakaan taloa, joka olisi ollut autiona jo siitä syystä, että yläkaupunki oli niin haluttu asuinpaikka. Pääosa taloista oli aatelisten, muiden aristokraattien tai varakkaiden kauppiaiden omistamia ja asuttamia. Tämä talo lähellä yläkaupungin muuria kuitenkin seisoi paikallaan hiljaisena ja hylättynä.

”Tämäkö on se paikka?” Mihail kysyi.

”Kaiken sen perusteella, mitä tiedämme, pitäisi olla”, Solkar vastasi.

”Sotilaat vartioivat ympäristöä, joten kaiken pitäisi olla turvallista”, Venir sanoi.

”Sen perusteella, mitä olette kertoneet, tuolla sisällä voi odottaa miten iso joukko tahansa. Vanha kaivoskaupunki kätkee sisäänsä loputtoman joukon salakäytäviä”, Mihail sanoi.

Kallas ja Suomas vilkaisivat toisiaan.

”Tuo ei saanut minua yhtään vähemmän huolestuneeksi”, Mihail sanoi.

”En tiedä, mitä voisimme sanoa, arvon ruhtinas”, Solkar sanoi.

”Et oikeastaan voi muuta kuin luottaa siihen, että Burhleo ei ole halunnut virittää sinulle ansaa. Hän on kyllä varovainen ja salaperäinen, mutta sen perusteella, mitä hänestä tiedämme, hän ei virittäisi ansaa kenenkään murhaamista varten”, Venir sanoi.

Mihail naurahti.

”Pitäisi vain luottaa täysin tuntemattomaan henkilöön, joka juonittelee päästäkseen takaisin valtaan”, Mihail sanoi.

Kallas ja Suomas nyökkäsivät. Mihail katseli kapteenejaan hetken ajan ja pudisti sitten päätään.

”Olkoon sitten ansa, jos on ollakseen”, Mihail sanoi.

Mihail astui taloon sisään. Sisällä oli hämärää ja meni hetki, että silmät tottuivat siihen. Lopulta aulan muoto alkoi erottua pimeyden keskeltä. Aulan molemmin puolin nousi portaat ylempään kerrokseen. Mihail ei pitänyt ajatuksesta, että talon yläkerroksista kulkureitti jäisi hänen taakseen. Tosin aulan kummallakin seinustalla ennen portaita oli myös ovet, jotka johtivat ties minne. Lopulta Mihail käveli aulan läpi suurempaan huoneeseen, kuten viestissä oli ohjeistettu.

Vain yksi kynttilä valaisi huonetta, jonka nurkkien varjot olivat syvät. Mihail pohti, että varjoihin mahtui piileskelemään useita sotilaita. Se lieni myös heikon valaistuksen tarkoituskin.

Ovea vastapäätä olevan takan reunukseen nojasi mies, joka ei varsinaisesti yrittänyt pysyä varjoissa piilossa, vaikka hämärässä tämän erottaminen olikin hankalaa.

”Sinäkö halusit keskustella kanssani?” Mihail kysyi.

Mies reagoi hitaasti, kuin olisi ollut ajatuksiinsa vajonneena.

”Riippuu siitä, kuka te olette”, mies vastasi.

”Minä olen Mihail Netronova, Netronovalan ruhtinas”, Mihail sanoi.

Mies kääntyi Mihailiin päin.

”Sitten vastaukseni on kyllä. Minun nimeni on Martin Burhleo ja minä olen Gyllenburhin oikeutettu hallitsija”, mies sanoi.