Taistelun repimä kaupunki XVII

Betula nana, osa 461

Anna ei ehtinyt rauhoitella huonetoveriaan ennen kuin tämä jo säikähti ovea vasten pakoon. Emily reagoi kedänliikkeellä, jolla viesti erityisesti Narshaa ja Sarnelia pysymään paikoillaan.

”Keitä te olette ja miksi olette huoneessani?” Reeta sanoi.

Reeta ei huomannut Annaa ennen kuin tämä astui hänen luokseen.

”He ovat vieraitani. Anteeksi, etten ilmoittanut heidän olevan täällä”, Anna sanoi.

”Mutta mitä? Ketä?” Reeta kysyi.

”He ovat ystäviäni. Tai tuttaviani. Tai oikeastaan tapasin heidät juuri. Mutta he vaikuttavat luotettavilta”, Anna vastasi.

Reeta katsoi huonetoveriaan täyden ihmetyksen vallassa.

Emily astui lähemmäksi.

”Ehkä voin esittäytyä itse ja esitellä seurueeni, niin tiedät ainakin nimemme”, Emily sanoi.

Reeta ei saanut sanotuksi mitään, mutta ei toisaalta näyttänyt vastustavankaan asiaa aktiivisesti. Emily piti tätä riittäväny myöntymisen merkkinä.

”Minä olen ruhtinatar Emily Netronova ja tässä on seurueeni Senet, Narsha ja Sarnel. Olemme tänään saapuneet kaupunkiin”, Emily sanoi.

Jokaisen esiteltävän kohdalle Emily pysähtyi hetkeksi osoittamaan kädellään. Jokainen esitti oman tervehdyksensä Reetalle, jonka ihmetys tilanteesta ei näyttänyt helpottuvan.

”Te olette ruhtinatar ja… ja…”, Reeta sanoi.

Reetan katse kiersi huoneessaan olevissa vieraissa eikä hän saanut koottua yhtään kokonaista ajatusta.

”Haluaisitteko istua?” Senet kysyi.

Senet vei tuolin Reetan ja Annan luokse.

”Istua…”, Reeta sanoi.

Anna ohjasi huonetoverinsa istualleen. Seuraavat minuutit Reeta katseli heitä kaikkia ja yritti saada ajatuksiaan kasaan. Lopulta ne alkoivat kiertää kehää.

”Minä en ymmärrä”, Reeta sanoi.

”Ehkä tässä ei niin paljoa ymmärrettävää olekaan, vain kaikki oli lopulta aika sattumaa, että päädyimme tänne”, Narsha sanoi.

Emily aikoi ensin sanoa vastaan, mutta totesi sitten Narshan toteamuksen olevan varsin hyvä kuvaus tilanteesta.

”Niin, sattumaksi sitä voisi sanoa”, Emily sanoi.

Lopulta myös Anna suostui nyökkäämään ajatukselle.

”Hyvin erikoiseksi sattumaksi”, Anna sanoi.

Taistelun repimä kaupunki XVI

Betula nana, osa 460

Hiljaisuus jäi vellomaan huoneeseen ja Emily pakottautui rikkomaan sen.

”Kuolleestamanaus aiheuttaa monenlaisia tilanteita. Harvemmin ne ovat mukavia tilanteita”, Emily sanoi.

Senet katsoi Emilyä.

”Kuulostat siltä, että jotakin on tapahtunut jollekin läheisellesi”, Senet sanoi.

”Ehkä enemmän Mihailin läheiselle. Yksi ensimmäisiä, joita hän yritti kuolleestamanata oli hänen oma siskonsa. Se yritys epäonnistui pahasti ja se näkyy Mihailissa edelleen vahvana synkkyytenä”, Emily sanoi.

”Ei ruhtinas Netronova minusta ole erityisen synkkä”, Senet sanoi.

”On hän erilainen kuin mitä hän oli aikaisemmin. Toki vastuu painaa myös, joten ei hän voi olla samanlainen kuin mitä hän oli yliopistossa”, Emily sanoi.

”Kyllä hän muuttui sen jälkeen, kun yritti kuolleestamanausta ensimmäisen kerran. Tunsin sen ehkä vielä voimakkaammin kuin Emily, koska se muutti myös minua”, Sarnel sanoi.

Senet nyökkäsi. Emily epäili, ettei tämä oikeasti tiennyt mitä Sarnel oli tarkoittanut.

”Demonit tuntevat asiat eri tavalla kuin ihmiset”, Sarnel sanoi.

”Vastuu on varmaan se, mikä hänestä minulle välittyy. Ja se, että hän tuntuu välittävän kaikista”, Senet sanoi.

”Hän kuulostaa kyllä paremmalta johtajalta kuin mitä täällä Gyllenburhissa on koskaan ollut. Tai niin kauan kuin minä muistan. Joskus kai täälläkin oli parempia johtajia, mutta heistä viimeisin syrjäytettiin, kun oli lapsi enkä vielä ymmärtänyt sellaisen päälle”, Anna sanoi

”Sinähän voit tavata Mihailin itse ja päättää sitten, onko hän parempi vai huonompi johtaja”, Senet sanoi.

Anna pudisti päätään.

”Ei minunlaistani piikaa päästetä ruhtinaan luokse. Ymmärtääkseni edes kaupungin varakkaimpiakaan porvareita ei päästetä ruhtinaan luokse”, Anna sanoi.

”Me emme olekaan tämän kaupungin porvareita”, Emily sanoi.

Anna oli hämmentynyt. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin saanut vastaavaa kohtelua isäntäperheeltään tai keneltäkään muulta ylempiarvoiselta. Harvoin edes toisilta palvelusväkeen kuuluvilta. Ainoa, joka kohteli häntä aina vertaisenaan, oli hänen huonetoverinsa Reeta.

Huonetoverinsa muistaminen sai Annan säpsähtämään ja pomppamaan seisaalleen säikäyttäen Senetin samalla.

”Reeta tulee varmaan kohta kohta. Meidän on ehkä parempi poistua ennen sitä, sillä tämän kaiken selittäminen voi olla hankalaa”, Anna sanoi.

Emily kumppaineneen nyökkäsivät ja olivat tekemässä lähtöä, kun huoneen oven lukosta kuului naksahdus. Sisään astui väsynyt nuori nainen, joka vasta oven takanaan suljettuaan tajusi huoneessa olevan vieraita.

Taistelun repimä kaupunki XV

Betula nana, osa 459

”Suhteenne on hieman erikoiselta kuulostava, mutta se ehkä aukeaa minulle ajallaan”, Anna sanoi.

Anna palasi sängylleen istumaan.

”Mutta miksi ruhtinatar halua päästä keskellä piiritystä olevaan kaupunkiin?” Anna kysyi.

Emily epäröi vastata, mutta päätti olla suora.

”Tulin etsimään miestäni, ruhtinas Netronovaa. Jos tietomme ovat oikeassa, niin hän on täällä”, Emily vastasi.

”Anteeksi, en muista kaupungista Netronova nimistä ruhtinasta”, Anna sanoi.

”Hän ei olekaan kaupungista, vaan hän johtaa armeijaa, jonka hallussa kaupunki on”, Emily sanoi.

”Oletko kuolleiden armeijan johtajan rouva?” Anna kysyi.

Huoneeseen vajosi hiljaisuus. Jos Emily kumppaneineen olivat miettineet, miten paikalliset suhtautuivat Netronovalan armeijaan, niin Annan reaktio antoi siihen yhdenlaisen vastauksen.

”Pyydän anteeksi, se oli töykeää”, Anna sanoi.

”Saat anteeksi. Onhan meidän saapumisemme varmasti varsin yllättävää. Ja se, että olemme osa valloittajia”, Emily sanoi.

Keskustelun jatkaminen muuttui vaikeaksi kaikille. Senet oli se, joka pääsi ensimmäisenä eteenpäin.

”Toivottavasti Netronovalan armeija ei ole aiheuttanut sinulle menetyksiä”, Senet sanoi.

Anna pudisti päätään.

”Ei mitään henkilökohtaista menetystä”, Anna sanoi.

Anna oli hetken hiljaa.

”Mutta tuskin voin kertoa teistä isäntäväelle. Heidän poikansa kuoli, kun kuolleiden armeija hyökkäsi kaupunkiin. Ja sitten hänet herätettiin takaisin taistelemaan”, Anna sanoi.

Emilyn oli vaikea kuvitella edes sitä, miltä asia mahtoi tuntua Annasta. Puhumattakaan, miltä tämän isäntäväestä mahtoi tuntua. Oli eri asia, jos läheinen olisi ollut kuolleestamanattuna jossakin kaukana. Nyt tuttu mies, tai oma poika, vaelsi kuolleena saman kaupungin kaduilla.

”Tiedätkö, onko hän vieläkin taistelemassa?” Senet kysyi.

Anna kohautti olkiaan.

”En osaa sanoa”, Anna vastasi.

”Voimme koittaa etsiä hänet, jos haluat”, Senet sanoi.

Anna pudisti päätään.

”En halua”, Anna sanoi.

He istuivat hetken hiljaisuuden vallitessa.

”En tiedä kuinka pahoillani olen hänen kuolemastaa, sillä hän ei kohdellut minua mitenkään hyvin. Tai muitakaan palvelijoita. Vaikka se hieman pahalta tuntuukin sanoa, niin toisinaan minusta tuntuu, että hän sai ansionsa mukaan. En silti välittäisi kohdata häntä kadulla, vaikka hän tuskin on entisensä”, Anna sanoi.
 

Taistelun repimä kaupunki XIV

Betula nana, osa 458

Anna katseli käsiään Senetin käsissä ja sitten hymyili tälle kevyesti. Sitten hän katsoi Emilyä, Narshaa ja Sarnelia.

”Voisitteko kertoa, mitä tai ketä te oikein olette?” Anna kysyi.

Senet nyökkäsi.

”Se olisi varmasti hyvä paikka aloittaa. Tai sieltä meidän olisi pitänyt heti aloittaa”, Senet vastasi.

Senet käänsi katseensa Emilyyn, Narshaan ja Sarneliin. Nämä eivät olleet varmoja mistä aloittaisivat.

”Ette selvästi ole täältä kotoisin. Olette pukeutuneet niin erikoisesti ja näytätte hieman erilaisilta kuin paikalliset. Ja te kaksi tietysti näytätte joltain muulta kuin ihmisiltä”, Anna sanoi.

Narsha ja Sarnel nyökkäsivät. Narsha vilkaisi Sarnelia, joka ei näyttänyt olevan innokas aloittamaan.

”Ehkä helpointa on aloittaa minusta”, Narsha sanoi.

Narsha teki nopean vilkaisun myös Emilyn suuntaan, joka nyökkäsi hyväksyvästi.

”Olet siis ihan oikeassa. Me kaksi emme ole ihmisiä”, Narsha sanoi.

Narsha piti pienen tauon miettiessään, mitä sanoisi.

”Ehkä lyhyt tiivistys nyt tähän hetkeen riittää. Minä siis olen Narsha Sabenon ja olen karshaani, kuten minusta näkeekin. Ainakin, jos on kuullut karshaaneista ja miltä näytämme. Äkkiseltään hurjasta ulkonäystöni huolimatta minua ei tarvitse pelätä. Kotoisin olen karshaanien valtakunnasta Suuren keisarikunnan koillispuolelta”, Narsha sanoi.

Narshan vielä puhuessa Senet kääntyi Annan luota ja istui Narshan viereen lattialle ja silitti tämän käsivartta.

Anna nyökkäsi Narshan esittelylle ja käänsi katseensa Sarneliin.

”Minä puolestani olen Sarnel ja olen demoni, kuten minustakin varmasti näkee, mutta minua ei tarvitse pelätä sen enempää kuin Narshaakaan. Tai ei ainakaan kovin paljoa enempää. Ja kaikki muu minussa on ehkä hankalasti selitettävää”, Sarnel sanoi.

”Hieman epämääräistä, mutta hauska tutustua teihin kumpaankin. Paremmalla ajalla kuulen mielelläni lisää teistä ja mistä tulette”, Anna sanoi.

Narsha nyökkäsi ja Sarnel tyyty vain jakamaan nopean katseen Annan kanssa.

”Minä taidan olla seuraavana vuorossa”, Emily sanoi.

Huomio kääntyi nyt Emilyyn, joka mietti pienen hetken omaa esittelyään. Lopulta hän päätyi siihen, että kertoisi kiertelemättä kuka oli.

”Olen ruhtinatar Emily Netronova. Nyt saavuimme tänne etelästä Aegyzasta, mutta kotoisin olen Suuren keisarikunnan itälaidalta”, Emily sanoi.

Anna nyökkäsi.

”Arvasin asemanne siis oikein, rouva”, Anna sanoi.

Anna nousi ylös ja niiasi Emilylle.

”Ei sinun tarvitse”, Emily sanoi.

”Sanoisin, että minun täytyy. Ja että teidän täytyy sallia minun”, Anna sanoi.

”Rouva on yrittänyt saada minutkin lopettamaan hänen teitittelynsä”, Senet sanoi.

”Olet siis hänen palvelijansa?” Anna kysyi.

”Hän oli, mutta vapautin hänet palveluksesta, kun lähdimme tänne”, Emily sanoi.

”Mutta minä päätin jatkaa rouvan palveluksessaan nimenomaan siksi, koska lähdin hänen mukaansa”, Senet sanoi.

Taistelun repimä kaupunki XIII

Betula nana, osa 457

Annalla meni teki ymmärtää kuulemansa.

”Saavuitteko tänään kaupunkiin?” Anna kysyi.

”Saavuimme. Vähän ennen kuin me törmäsimme toisiimme”, Senet vastasi.

”Miten pääsitte kaupunkiin?” Anna kysyi.

”Lensimme”, Senet vastasi.

”Lensitte?” Anna kysyi.

”Niin, tulimme vuorten vierellä Sarnelin lentävällä matolla”, Senet vastasi.

”Lensitte lentävällä matolla vuorten yli?” Anna kysyi.

”No emme varsinaisesti yli, vaan tulimme etelästä ja koukkasimme vuorten alareinteiden kautta kaupunkiin. Sarnel voi näyttää maton ulkona ja voit kokeilla sillä lentämistä”, Senet vastasi.

Anna nousi seisomaan ja astui Senetin eteen.

”Pilkkaatko minua?” Anna kysyi.

Nyt puolestaan Senet katsoi Annaa ihmetellen.

”Miksi tekisin niin?” Senet kysyi.

”Koska kaikki, mitä juuri kerroit, kuulostaa aivan sadulta. Eivät matot lennä eikä piiritettyyn kaupunkiin pääse ulkopuolelta”, Anna vastasi.

Senet tajusi virheensä ja katsoi Emilyä epätoivoisena.

”Hän puhuu totta, vaikka sitä on ehkä vaikea uskoa”, Emily sanoi.

”Ja jos se auttaa, niin minä voin kyllä näyttää, miten lentävä matto toimii. Mutta se on parempi tehdä jossakin piilossa. Emme halua, että kaikki saavat tietää asiasta. Se voisi herättää turhaa huomiota”, Sarnel sanoi.

Anna katsoi kaikkia kolmea eikä näyttänyt tietävän, mitä olisi sanonut. Lopulta hän sanoi sen ääneen.

”En enää tiedä, mitä sanoa tai uskoa”, Anna sanoi.

Huoneeseen vajosi hiljaisuus. Emily yritti pohtia, mitä voisi sanoa tasoittaakseen Annan hämmennystä, mutta ei keksinyt mitään. Sen sijaan Senet rikkoi hiljaisuuden.

”Anteeksi. En tajunnut, että tässä kaikessa on aika paljon sulatettavaa. Minun olisi pitänyt olla varovaisempi. En vain aina muista olla”, Senet sanoi.

Anna pudisteli päätään.

”Ei sinun tarvitse pyydellä anteeksi, jos kerran puhutte totta. Toden puhuminen on ainoa asia, mitä kaipaan kaiken tämän keskellä”, Anna sanoi.

Senet astui Annan eteen ja otti tätä käsistä kiinni.

”Mutta pyydän ja toivon, että voit antaa anteeksi. Ja että voin auttaa sinua jotenkin. Olemme olleet sinulle jo liiaksikin vaivaksi. Pyrimme myös niin totuuteen kuin suinkin pystymme”, Senet sanoi.

Taistelun repimä kaupunki XII

Betula nana, osa 456

Anna johdatti heidät muutaman korttelin päässä olevan talolle, jonka sivuovea hän osoitti. Talo oli ehkä jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta ei erottunut hirveästi muista alueen taloista. Nopealla vilkaisulla ainoa erityispiirre oli se, että naapuritalot olivat varsin lähellä.

”Minun asuinhuoneeni on täällä. Voinemme olla siellä ainakin hetken rauhassa”, Anna sanoi.

Anna vilkaisi Narshaa.

”Pahoittelen, mutta huoneeni on aika matala. Voi olla, ettette mahdu seisomaan siellä aivan suorassa”, Anna sanoi.

”Ei se haittaa”, Narsha sanoi.

Anna nyökkäsi ja johdatti heidät sisään sivuovesta.

Ovi johdatti heidät kapeaan rappuun, jota pitkin Anna johdatti heidät neljänteen kerrokseen. Siellä heitä odotti pieni vinokattoinen huone. Huoneen kummallakin laidalla oli kapea sänky ja niiden välissä pieni pöytä, jonka luona oli kaksi tuolia.

”Huonekaverini saapuu yleesä vasta myöhään, joten voimme jutella täällä”, Anna sanoi.

”Jaat jonkun kanssa näin pienen huoneen?” Emily kysyi.

”Sain tämän meille emäntäni kautta kohtuullisen edullisesti, niin pystyimme ottamaan tämä kahdestaan. Harvoilla on itse vuokrattua huonetta, vaan he majoittuvat isäntäperheen talossa. Silloin tietysti on myös isäntäperheen valvonnassakin”, Anna vastasi.

Emily nyökkäsi. Hän ei halunnut tarkentaa sitä, että oli tarkoittanut huoneen olevan pieni kahden ihmisen jaettavaksi.

”Emäntäsi täytyy olla hyvä sinulle, kun hän löysi tällaisen huoneenkin sinulle vuokrattavaksi”, Senet sanoi.

Anna huokaisi ja istuutui sängylleen. Senet tuli hänen vierelleen ja Emily istuutui tuolille pöydän luokse. Sarnel puolestaan istuutui lattialle.

”Emäntä on tiukka, mutta osaa arvostaa kovaa työntekoa”, Anna sanoi.

”Entä isäntäsi?” Senet kysyi.

Anna kohautti olkiaan.

”Hän ei paljoa välitä meistä apulaisista. Tosin hän ei välitä enää paljoa muustakaan, kun sota riehuu ympärillä. Hän kokee, ettei voi tehdä asialle mitään”, Anna vastasi.

Senet ja Emily vilkaisivat tosiaan.

”Mutta ovat emäntä ja isäntä minua kohtaan oikein hyviä. Työtä vain on aivan liikaa, kun uusia apulaisia ei saada ja kaikki on paljon vaikeampaa”, Anna sanoi.

”Sodan takiako?” Senet kysyi.

Anna katsoi Senetiä oudoksuen.

”Minkä muunkaan takia?” Anna kysyi.

”Ymmärrettävästi sen takia. Anteeksi, saavuimme vasta tänään kaupunkiin, joten emme ole tilanteesta aivan kärryillä”, Senet vastasi.

Emily tajusi heti, että oli huono ajatus paljastaa, että he olivat saapuneet kaupunkiin sen ulkopuolelta keskellä piiritystä.

Taistelun repimä kaupunki XI

Betula nana, osa 455

Senet tuli Emilyn ja naisen luokse. Se sai Emilyn olon helpottumaan. Senetin olisi ehkä helpompi puhua naisen kanssa.

”Anteeksi, en katsonut eteeni, niin törmäsin teihin”, Senet sanoi.

”Ei, ei. Syy oli minun. Pyydän anteeksi ryntäilyäni”, nainen sanoi.

”Ei, minä pyydän anteeksi”, Senet sanoi.

”Anteeksi”, nainen sanoi.

”Anteeksi”, Senet sanoi.

Senet ja nainen katsoivat toisiaan anteeksipyytäväksi, kunnes tajusivat juuri käyneensä keskustelun. Lyhyen pidättelyn jälkeen molemmat nauroivat ääneen.

”Anteeksi, en saisi nauraa”, nainen sanoi.

”Ei sinun tarvitse pyytää anteeksi”, Senet sanoi.

Kaksikko halasi nauraen ja Emily ja Sarnel vilkaisivat toisiaan.

”Ymmärrätkö sinä mitä tässä tapahtuu?” Sarnel kysyi.

Emily pudisti päätään. Salaa hän mietti, että kyse saattoi olla vain kahden palvelijan kohtaamisesta. Ja toisaalta kahden samanlaisen sielun kohtaamisesta.

”Minä olen Senet Neferkanen tytär”, Senet sanoi.

”Ja minä olen Anna Markintytär”, nainen sanoi.

Senet vilkaisi taloa, josta Anna oli äsken tullut kujalle.

”Oletko palvelijana tässä talossa?” Senet kysyi.

Annan ilme vakavoitui, kun hän muisti, että oli edelleen talon edessä. Hän teki nopean vilkaisun kohti talon ikkunaa ja nyökkäsi. Senet aavisti, ettei Anna tuntenut oloaan täysin rennoksi talon edessä.

”Voitko viedä meidät jonnekin, jossa voimme jutella rauhassa?” Senet kysyi.

Anna vilkaisi Senetiä, Emilyä ja Sarnelia, viimestä hieman pidempään, ja nyökkäsi.

”Seuratkaa”, Anna sanoi.

Anna otti Senetiä kädestä kiinni ja lähti johdattamaan heitä kujaa eteenpäin. Emily ja Sarnel seurasivat perässä.

”Ja jos mahdollista, niin voitko johdattaa meidät hiljaisia kujia pitkin”, Senet sanoi.

Anna käänsi katseensa hetkeksi Senetiin ja hymyili.

”Tietenkin. Kulje itsekin aina vain hiljaisia kujia pitkin. Isännät ja emännät näkevät pääkaduilla mielellään vain toisiaan. Palvelijat sopivat paremmin sivukujille”, Anna sanoi.

Senet vastasi Annan hymyyn ja nyökkäsi.

”Kiitos”, Senet sanoi.