Kuolleestamanattu velho V

Betula nana, osa 430

Mihail katseli kuolleestamanattua velhoa tarkkaan ja tutki tästä jokaisen yksityiskohdan. Velho puolestaan vastasi Mihailin tutkiskeluun uteliaalla katseella. Lopulta tämä kyllästyi Mihailin tutkivaan katseeseen.

”Arvon ruhtinas, jos saan kysyä, niin tehän halusitten kysyä minulta jotakin?” Kuolleestamanattu velho kysyi.

”Kyllä, minulla on muutama asia, joita haluan kysyä. Ja sitten ihan vain muuten keskustella kanssasi”, Mihail vastasi.

Velho katsoi Mihailia odottavasti.

”Halusin vain ensin katsella tarkemmin, miltä näytät. Toivottavasti se ei häiritse sinua”, Mihail sanoi.

”Enemmän odottaisin, että minun katselemiseni häiritsisi teitä, arvon ruhtinas”, kuolleestamanattu velho sanoi.

Mihail hymähti huvittuneena.

”Oliko se itseinhoa vai itseironiaa?” Mihail kysyi.

”Arvon ruhtinas voi tulkita asian haluamallaan tavalla”, kuolleestamanattu velho vastasi.

”Taidat olla yhtä kuiva huumorintajultasi nyt kuoleman jälkeen kuin ennen kuolemaasi”, Mihail sanoi.

Mihail yritti kaivaa kuolleestamanatusta velhosta jotakin reaktiota. Vaikka Mihaili oletti, että Tammen seuraajat olivat käyneet velhon kanssa läpi sen tosiseikan, että tämä oli kuollut ja nyt kuolleestamanattu takaisin, niin hän uskoi kuolemaan edeltävään elämään viittaamisen herättävän jonkinlaisen reaktion. Mihail joutui pettymään.

”Siihen minä en osaa vastata. Valitettavasti käsitys omasta luonteestani ennen kuolemaani on yksi niitä asioita, jotka ovat kadonneet mielestäni”, kuolleestamanattu velho sanoi.

Mihail nyökkäsi. Hänen suupielensä nousi kevyesti hymyyn. Mihail jäi hetkeksi pohtimaan yrittäisikö vielä provosoida kuolleestamanatusta velhosta jonkinlaista reaktiota vai jatkaisiko niihin kysymyksiin, joita hän halusi velholta esittää. Hän päätti jatkaa kysymyksiin.

”Ehkä sitten voimme siirtyä niihin kysymyksiini”, Mihail sanoi.

”Kiitos, arvon ruhtinas”, kuolleestamanattu velho sanoi.

”Mikä on nimesi?” Mihail kysyi.

”Minä olin Lucius Ignis, purppuraneuvoston täysivaltainen jäsen. Purppuraneuvosto on se toimielin, joka johtaa Tiberiusta ja sen alaisia alueita. Uskon teidän puhuvam Imperiumista. Nyt minä voin olla minkä niminen vain johtajani minun haluaa olevan”, kuolleestamanattu velho vastasi.

”Ja kuka johtasi on?” Mihail kysyi.

”Te olette, arvon ruhtinas”, kuolleestamanattu velho vastasi.

Mihail oli tyytyväinen. Kuolleestamanaus oli onnistunut. Jotakin outoa kuolleestamanatussa velhossa kuitenkin oli. Sen vuoksi hän halusi jatkaa kuolleestamanatun velhon kanssa keskustelua.

”Voit käyttää nimeä Lucius Ignis myös jatkossa, jos se sinulle sopii”, Mihail sanoi.

”Jos se on tahtonne, arvon ruhtinas, niin se sopii minulle”, kuolleestamanattu velho sanoi.

Jokin kertoi Mihailille, ettei kuolleestamanattu velho ollut tyytyväinen siihen, että hän ei antanut tälle uutta nimeä. Mitään merkkiä kuolleestamanattu velho ei siitä antanut, mutta Mihaililla oli epämääräinen aavistus, etiäinen. Hän päätti pelata kortin loppuun ja katsoa miten kuolleestamanattu velho reagoisi asiaan nyt tai myöhemmin.

”Olet siis Lucius Ignis”, Mihail sanoi.

 

Kuolleestamanattu velho IV

Betula nana, osa 429

Tammen seuraaja käveli oikean makuusalin luokse ja avasi oven Mihailille. Sisällä makuusalissa olivat kuolleestamanatun velhon lisäksi kaksi Tammen seuraajaa. Näillä oli ilmeisesti meneillään kuolleestamanatun velhon vahtivuoro.

”Täällähän te olette”, Mihail sanoi.

Rentoutuneen oloisina huoneessa oleskelleet Tammen seuraajat vakavoituivat heti ja ryntäsivät seisaalleen.

”Arvon ruhtinas”, esimmäinen Tammen seuraaja sanoi.

”Pahoittelut, ettemme tulleet teitä vastaan, arvon ruhtinas”, toinen Tammen seuraaja sanoi.

Mihail meni reaktioista hiemna hämilleen.

”En ilmoittanut etukäteen tulostani, joten ei tarvitse pahoitella”, Mihail sanoi.

Tammen seuraajien oli silti vaikea rentoutua. Näistä sen enempää välittämättä Mihail käänsi huomionsa kuollestamanattuun velhoon, joka edelleen istui tuolilla seuraamassa tilannetta.

”Tervehdys”, Mihail sanoi.

”Tervehdys, arvon ruhtinas”, kuolleestamanattu velho sanoi.

”Mikä on vointinne?” Mihail kysyi.

”Hieman vielä heikko, mutta paranemaan päin”, kuolleestamanattu velho vastasi.

Velhon runneltua ruumista katsellessa heikon olon tuntemus ei yllättänyt. Enemmän yllätti se, että velho istui niinkin rennosti eikä maannut vuoteessa kuolemassa.

”Jaksatte siis keskustella ja vastailla muutamaan kysymykseen?” Mihail kysyi.

Velho nyökkäsi.

”Hyvin, arvon ruhtinas”, kuolleestamanattu velho vastasi.

”Hyvä”, Mihail sanoi.

Mihail kääntyi taas Tammen seuraajien puoleen.

”Mikäli sopii, niin voisin jututtaa häntä yksin”, Mihail sanoi.

”Tietenkin, arvon ruhtinas”, ensimmäinen Tammen seuraaja sanoi.

”Tarvitsetteko kirjuria kirjaamaan keskustelun ylös?” Toinen Tammen seuraaja kysyi.

”Avustajani voi hoitaa sen”, Mihail vastasi.

Tammen seuraajat olivat vastahakoisen oloisia, mutta poistuivat lopulta makuusalista.

”Suljenko oven?” Mihailin avustaja kysyi.

”Sulje vain. Helpompi, jos vain me olemme kuulemassa”, Mihail vastasi.

Mihailin avustaja nyökkäsi ja sulki makuusalin oven. Oven taakse jäivät niin Tammen seuraajat kuin Mihailin henkivartijatkin.

”Nyt kun olemme saaneet rauhan, niin voimme aloittaa”, Mihail sanoi.

Mihail nosti tuolin kuolleestamanatun velhon eteen ja istuutui sille. Mihailin avustaja puolestaan istuutui makuusalin kirjoituspöydän ääreen ja otti kirjoitusvälineensä esiin.

Kuolleestamanattu velho III

Betula nana, osa 428

Seuraavana aamuna Mihail palasi seurueineen manauspaikalle heti ensimmäisenä aamiaisensa jälkeen. Sieltä hän löysi vain yhden Tammen seuraajan siivoamasta manauksesta jääneitä jälkiä.

”Missä Imperiumin velho on?” Mihail kysyi.

”Arvon ruhtinas, veimme hänet hänelle valmisteltuun nukkumasaliin ja vahdimme häntä siellä läpi yön. Kuolleestamanatun tajunnan tila ja toimintakyky ovat parantuneet huimasti eiliseen nähden”, Tammen seuraaja vastasi.

Mihail nyökkäsi, vaikka oli hieman hämmentyn saamastaan vastauksesta.

”Se on hyvä kuulla, että edistystä on tapahtunut. Odotin kuitenkin, että pidätte hänet täällä”, Mihail sanoi.

Mihail vilkaisi vieressään olevaan avustajaansa päin.

”Minä oletin samaa, arvon ruhtinas”, avustaja sanoi.

”Pahoittelen minun ja toverieni puolesta sitä, että olemme toimineet omavaltaisesti tässä asiassa. Ajattelimme, että on helpompi pitää hänet pienemmässä tilassa kuin täällä”, Tammen seuraaja sanoi.

Korostaakseen salin koko Tammen seuraaja levitti käsiään ja antoi katseensa kulkea salin ympäri. Mihail nyökkäsi hyväksyvästi. Ei hän oikein muutakaan voinut, vaikka Tammen seuraajat eivät olleet toimineet hänen odottamallaan tavalla. Eivät nämä olleet tehneet mitään varsinaisesti väärin, luultavasti päinvaistoin heidän päätöksensä oli edistänyt kuolleestamanatun velhon sopeutumista uuteen kuoleman jälkeiseen elämäänsä.

”Onko hän edelleen tuolla makuusalissa?” Mihail kysyi,

”Uskoakseni, arvon ruhtinas”, Tammen seuraaja vastasi.

”Viekää minut sinne”, Mihail sanoi.

Tammen seuraaja nyökkäsi ja lähti johdattamaan Mihailia ja tämän seuruetta koti nukkumasaleja.

Matkalla Mihail pyysi Tammen seuraajaa kertomaan kaiken mitä oli itse ehtinyt nähdä velhon edistymisestä.

”En tiedä paljoakaan, mitä kaikkea edistystä on tapahtunut, koska minun ainoa vahtivuoroni oli melko pian sen jälkeen kun te lähditte, arvon ruhtinas”, Tammen seuraaja sanoi.

”Kerro vain, mitä siihen mennessä ehti tapahtua”, Mihail sanoi.

”Kun te lähditte, niin velho pysyi vain tuettuna pystyssä. Mutta tämä parantui nopeasti. Kun vuoroni loppui, niin hän pääsi jo nousemaan omin voimin tuolilta ja kävelemään lyhyen kierroksen huoneen ympäri takaisin tuolille”, Tammen seuraaja sanoi.

”Entä puhe?” Mihail kysyi.

”Puheen kanssa oli hitaampaa kehitystä. Alkuun kuului vain samoja korahdyksia, joita sinäkin eilen todistit. Pikkuhiljaa niistä alkoi muodostua ymmärrettävämpiä ja vuoroni lopussa alkoi olla jo tunnistettavia äänteitä”, Tammen seuraaja vastasi.

Mihail olisi toivonut enemmän.

”Entä mitä luulet, missä mennään tällä hetkellä?” Mihail kysyi.

Tammen seuraaja kohautti olkiaan.

”Arvon ruhtinas, en tosiaankaan osaa sanoa”, Tammen seuraaja vastasi.

”Mutta mikä on paras arvauksesi?” Mihail kysyi.

”Ehkä liikkuminen on edennyt edelleenkin hyvin ja siinä hän on varmaan jo saavuttanut normaalin tason. Puheenkin uskoisin olevan jo ihan kohtalaisella tasolla, mutta siinä tietysti on epävarmuutensa”, Tammen seuraaja vastasi.

”Noh, kohta sen näemme”, Mihail sanoi.

Kuolleestamanattu velho II

Betula nana, osa 427

Viimeistelevien valmistelujen tekoon ei mennyt kauaa. Pian Tammen seuraajat tulivat Mihailin luokse täysin valmiina.

”Arvon ruhtinas, olemme tehneet viimeisetkin valmistelut”, Tammen seuraaja sanoi.

Mihail nyökkäsi. Hän vilkaisi ympärilleen, mutta kapteeni Suomasta ei vieläkään näkynyt eikä tämä ollut lähettänyt sanaa. Manaus oli sama aloittaa ilman häntä.

”Aloitetaan siis”, Mihail sanoi.

Tammen seuraajat nyökkäsivät sen merkiksi, että olivat kuulleet aloittamiskäskyn. Seuraajat siirtyivät omille paikoilleen.

Mihail kävi katseellaan läpi riimuympyrän sekä jokaisen Tammen seuraajan, että tämä oli varmasti oikeassa paikassa. Kaikki näytti olevan paikoillaan ja kunnossa. Niinpä Mihail itse siirtyi omalle paikalleen riimuympyrän sisään kivilattialla makaavan velhon pään luokse. Mihail sulki silmänsä ja keskittyi. Sitten hän aloitti manauksen.

Kuolleestamanauksen alku sujui samaan tapaan kuin yleensäkin. Toki monesti Mihail ei enää käyttänyt merkittyjä riimuja. Hän ei tarvinnut niitä. Ne kuitenkin helpottivat manausta ja loitsu eteni nopeasti. Kunnes velho heräsi.

”Ei”, kuollut velho sanoi.

Velhon sielu alkoi vastustella, mutta Mihail oli varautunut tähän. Kuolleen velhon sielu ei ollut samalla tavalla voimakas kuin lohikäärmeen sielu. Sen sijaan se oli taitavampi vastustamaan Mihailin manausta.

”Olen kuolleestamanannut lohikäärmeen. Pystyn kuolleestamanaamaan myös sinut”, Mihail sanoi.

Velhon sielu yritti hyökätä kohti Mihailia, mutta Mihail torjui hyökkäyksen. Muutaman lisäyrityksen jälkeen velhon sielu käänsi huomion Tammen seuraajiin ja yritti hyökätä näitä kohti. Tämä sai osan Tammen seuraajista säikähtämään, mutta Mihail esti hyökkäysten perille pääsyn. Ja kohta hän oli saanut sielun sidottua ja pakotettu takaisin ruumiiseen. Normaalin manauksen päälle Mihail teki lisäloitsuja, joilla sitoi velhon sielun ruumiiseen. Ja samalla myös omaan tahtoonsa.

Lopulta manaus oli ohitse. Saliin laskeutui syvä hiljaisuus.

Hiljaisuuden keskellä Mihailia lähin Tammen seuraaja siirtyi lähemmäksi Mihailia. Muut Tammen seuraajat eivät uskaltaneet liikkua.

”Onnistuiko se, arvon ruhtinas?” Tammen seuraaja kysyi.

”Kohta näemme”, Mihail vastasi.

Tammen seuraaja nyökkäsi ja jäi odottamaan paikoilleen mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Lopulta hiljaisuuden rikkoi jalan liikahdus. Sitten käden liikahdus. Ja lopulta korahdus, joka tuli velhon suusta. Kuolleestamanattu velho katseli ympärilleen ja opetteli uudelleen, miten tämän raajat toimivat.

”Auttakaa hänet ylös”, Mihail sanoi.

Tammen seuraajat menivät velhon luokse ja auttoivat tämän ylös. Mihail astui velhon luokse.

”Mikä on vointisi?” Mihail kysyi.

Kesti hetken, että velho ymmärti kuulleensa kysymyksen. Vastauksena tämä tarjosi vain epämääräisiä äännähdyksiä.

”Taitaa mennä hetki, että hän kykenee puhumaan, arvon ruhtinas”, Tammen seuraaja sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Vartioikaa häntä läpi yön, vähintää kaksi aina vahdissa. Tulen huomenna katsomaan, mihin saakka hän on päässyt. Lähettäkää kuitenkin minulle heti tieto, jos jotakin kriittistä muutosta tapahtuu”, Mihail sanoi.

”Kyllä, arvon ruhtinas”, Tammen seuraaja sanoi.