Sanahaaste II

Toinen sanahaaste. Periaate on sama kuin viimeksikin. Kumpikin sanoi kuun ensimmäisenä päivänä sanan ja koko kuukausi on ollut aikaa kirjoittaa tekstejä. Sailan sana on muutos ja minun sanani on hiihtoretki. Sailan kirjoitus löytyy tästä.

Muutos

Pyörähdän sängyssä. En halua nousta. En halua katsoa kelloa.

Kello on kuitenkin liikaa. Niin se aina tekee. Kello on aina liian paljon, niin yöllä tietokoneella istuessa kuin herätessäkin. Kello kuitenkin tikittää koko ajan eteenpäin ja kohti tuhoa. Tässä makaaminen ei auta. Kohta kello on taas enemmän.

Lopulta saan itseni nousemaan ylös, hitaasti ensin nelinkontin sängylle ja sitten istumaan sängyn reunalle. Pelottaa katsoa kelloa. Lopulta kuitenkin katson, mitä aika näyttää, ja kuten pelkäsin, se on jo pitkälti iltapäivässä. Tiesin sen jo valmiiksi, mutta se on silti yhtä murtavaa. Kaadun takaisin sängylle ja haluan, että tämä kaikki lakkaisi. Haluan lakata olemasta ollenkaan.

Miksi niin pieni asia on niin vaikeaa? Miksi niin pienen muutoksen aikaansaaminen elämässä on niin vaikeaa?

Jos jokaisena iltana menisi puoli tuntia aikaisemmin nukkumaan, niin viikon päästä heräisi jo melkein yhdeksältä. Kuulostaa helpolta, mutta ei sitä ole.

Joku joskus kysyi miksi en käytä herätyskelloa. Helppo se on vierestä sanoa, että mitä pitäisi tehdä.

Sitä paitsi minä käytän herätyskelloa. Käytän sitä joka ikinen päivä. Ainoa, joka siihen herää, on kämppikseni. Minulle siitä ei ole mitään apua. Herätyskello menettää merkityksensä jos sen soimiseen ei herää.

Muutos pitäisi saada aikaiseksi. Pitäisi herätä aikaisemmin ja mennä aikaisemmin nukkumaan. Aikaisemmin nukkumaan meneminen ei kuitenkaan ole helppoa, kun nukkuu joka yö vähintään kymmenen tuntia ja monesti lähes kaksitoista tuntia. Uni taas ei tule missään muodossa jos ei ole ollut valveilla vähintään kahdentoista tunnin jaksoa.

Vähempikin uni varmasti riittäisi, mutta minkä minä sille voin. Nukun koska nukuttaa.

Joinakin iltoina en edes halua mennä nukkumaan. Nukkuminen tuo vain uuden päivän. Uuden surkean päivän ilman mitään hyvää. On vain jälleen päivää pidempi aika siitä kun sai jotakin rakentavaa aikaiseksi.

Miksi en sitten tee mitään?

Koska se ei ole niin helppoa, ei se koskaan ole.

Hiihtoretki

Ahti pysäytti vauhtinsa sauvoilla ja jäi ihailemaan talvista maisemaa. Metsä oli tässä kohtaa harvaa ja pienikasvuista sillä muutama vuosi takaperin paikalla oli tehty laaja avohakkuu. Hiihtämiseen hakkuuaukko kuitenkin sopi mainiosti. Pakkastakin oli vain hieman toistakymmentä astetta. Ei liikaa, mutta sen verran, että se sai Ahdin hengityksen höyryyntymään.

Parikymmenen metrin päässä oksa rasahti kun metsäjänis lähti liikkeelle lumen painanteesta. Ahti katseli jäniksen menoa. Jänis oli kuitenkin vikkelä ja katosikin nopeasti taimikkoon. Männyntaimet olivat kasvaneet nopeasti, pian männikköä piti jo harventaa. Ei ehkä vielä ensi kesänä, mutta sitä seuraavana viimeistään.

Ahti päätti jatkaa hiihtoa ja työnsi sauvoilla itsensä takaisin liikkeelle.

Hakkuaukon nuorten mäntyjen jälkeen vastaan tuli pieni suonlämpäre, jota reunusti tiheä lepikko. Näitäkin pitäisi harventaa. Se olisi ensikesän hommaa. Pienessäkin metsäpalstassa riitti yllättävän paljon töitä yhdelle miehelle.

Suon jälkeen Ahti teki käännöksen oikealle, missä tiesi tien olevan. Puoli tuntia metsässä hiihtämistä myöhemmin pieni hiekkatie tulikin vastaan. Tie oli niin syrjäinen ja vähäliikenteinen, että siinä pystyi ilman suurempia huolia hiihtämään. Ahti hiihtikin tietä myöten kohti mökkiään.

Hiihdettyään kilometrin pitkin tietä, Ahti tuli mökkinsä pihatien risteykseen. Siitä Ahti kääntyi omaan pihaansa. Pihassa odotti juoksunarussa suomenpystykorva Nikke. Nikke haukkui tervehdykseksi nähdessään isännän paluun.

Ahti puhdisti suksensa ja nosti ne rappusille etuoven viereen pystyyn seinää vasten. Sauvat hän asetti suksien viereen. Sitten Ahti meni päästämään Niken irti hihnasta.

”Onko näkynyt vieraita?” Ahti kysyi koiraltaan, joka haukahti kahdesti vastaukseksi.

Kun Ahti oli irrottanut Niken hihnasta, tämä hyppäsi pari kertaa isäntäänsä vasten ja juoksi sitten pihan reunalle pissille. Ahti käveli mökkinsä ovelle ja kaivoi avaimen taskustaan. Kun Ahti oli löytänyt avaimen ja saanut oven aikaistua, Nikke pyrki jo sisälle.

Sisällä mökissä oli hiljaista. Ainoa äänilähde oli seinällä oleva heilurikello. Ahti riisui eteisessä ulkovaatteet ja Nikke meni keittiöön juomaan juomakupistaan vettä. Saatuaan vaatetustaan kevyemmäksi Ahti laittoi radion päälle ja ryhtyi valmistamaan ruokaa. Radiossa puhuttiin Kekkosesta ja Neuvostoliitosta.

Syödessään Ahti katseli ruokapöydän päässä olevasta ikkunasta ulos. Ikkunasta näkyi järvi ja järven takana mäki, jota verhosivat kuusikko ja lumi. Ahti mietti, että huomenna voisi käydä hiihtämässä järvellä ja ottaisi pilkkivehkeet mukaan jos sattuisi muutaman kalan saamaan.