Salakäytävä yläkaupunkiin V

 Betula pubescens, osa 128

Yläkaupungin päässä kellaritila oli siistimpi ja selvästi vähemmän kosteudesta kärsinyt. Tunneli piti huolen siitä, että tänne ei vettä päässyt kertymään. Puun kestävyys ei tosin ollut täällä ongelma, sillä puisen tason ja pystysuoraa kuilua ylös johtavien tikkaiden sijaan kellarista johti pois kiviset kierreportaat. Portaiden suu oli myös taitavasti rakennettu niin, että kulkeminen oli helppoa, mutta äänet kellarista tai tunnelista eivät kulkeutuneet portaisiin.

”Tänne on haluttu eri tavalla mukavuutta kuin käytävän toiseen päähän”, Venir sanoi.

”Kierreportaissa pääsee suuri joukko kulkemaan nopeammin kuin tikkaissa. Toinen vaihtoehto on, että työ on jäänyt kesken ja toiseen päähän on rakennettu väliaikainen ratkaisu”, Martin sanoi.

Kapteeni Kallas nyökkäsi. Historian hämärän tuolla puolen olevia asioita oli hankala tietää. Rakennelmista ei voinut päätellä aivan kaikkea.

”Onko tämä pää samalla tavalla piilotettu kuin tunnelin suu alakaupungissa?” Venir kysyi.

”Siinä mielessä samalla tavalla, että tunnelin tästä päästä pääsemme liikkumaan eteenpäin varsin huomaamattomasti. Täysin samanlainen tämä pää ei kuitenkaan ole”, Martin vastasi.

”Lähdemmekö sitten jatkamaan eteenpäin?” Venir kysyi.

”Niin, yötä ei kestä loputtomiin”, Martin vastasi.

Burhleo loi katseen sekä omiin että Kallaksen miehiin.

”Ovatko kaikki valmiita jatkamaan eteenpäin?” Martin kysyi.

Pienen epäröinnin jälkeen kaikki nyökyttelivät. Jos joku olisi halunnut levätä, hän ei sanonut sitä ääneen.

”Hyvä, lähdetään”, Martin sanoi.

Burhleo lähti ensimmäisenä nousemaan portaita. Hän ei osoittanut eleelläkään sitä, että olisi harkinnut kysyvänsä muiden halukkuudesta kulkea ensimmäisenä. Samalla hän myös kulki eteenpäin selvästi paljon varovaisemmin kuin aikaisemmin.

Nyt eteenpäin kuljettiin hitaasti ja hiljaisuuden vallitessa. Aluksi se riitti, mutta kohta Burhleo halusi välillä pysähtyä kuuntelemaan. Hän myös viittoi muut pysymään muutaman askelman päässä itsestään.

Lopulta portaat päättyivät ja tulivat pieneen huoneeseen.

”Minun täytyy taas avata salaovi. En voi mennä takuuseen siitä, mitä sen takana odottaa. Olkaa siis valmiina”, Martin sanoi.

Uuden salaluukun takaa löytyi taas uusi kytkin, jolla pienen huoneen seinään aukesi ovi. Oven takana oleva huone osoittautui yhtä tyhjäksi ja pimeäksi kuin kaikki tilat sitä ennenkin.

Burhleo huokaisi kuuluvasti helpotuksesta.

”Pidät meitä liiankin kovassa jännityksessä”, Venir sanoi.

”Pidän meitä kaikkia aivan liian kovassa jännityksessä”, Martin sanoi.