Kuolleestamanattu velho

Betula nana, osa 426

”Jännittääkö teitä, arvon ruhtinas?” Avustaja kysyi.

”Tämä kuolleestamanausko?” Mihail kysyi.

”Niin, kun manauksen kohde on toinen velho”, avustaja vastasi.

Mihail pudisti päätään.

”Ei, ei se minua jännitä. En usko, että siitä tulee sen erikoisempaa kuin aikasemmatkaa manaukset”, Mihail sanoi.

Avustaja nyökkäsi.

”Hyvä, toivottavasti kaikki sujuu suunnitellusti”, avustaja sanoi.

Mihail nyökkäsi, mutta ei sanonut sen enempää, sillä hän tiesi valehdelleensa. Mihail toivoi, ettei se näkynyt ulospäin. Tai se, että hän oli selvästi normaalimpaa jännittyneempi. Sinänsä velhon kuolleestamanaamisessa ei pitäisi olla sen ihmeellisempää kuin muunkaan ihmisen. Velholla saattoi kuitenkin olla eri tavalla voimaa vastustaa manausta kuin normaalilla ihmisellä. Sen vuoksi Mihail oli teettänyt manausvalmisteluja ihan eri tavalla kuin normaalisti. Hän ei halunnut toistaa samaa, joka oli käyny Aegyzassa lohikäärmeen kanssa.

Kun Mihail saapui saliin, oli kaikki valmista kuolleestamanauksen aloittamiseen. Tammen seuraajat olivat paikalla ja samoin kaikki mahdolliset tarvikkeet, joita manauksen aikana voitaisiin tarvita.

”Olemme valmiina, kun te olette, arvon ruhtinas”, Tammen seuraaja sanoi.

”Aloittakaa viimeistelevät valmistelut ja valmistautukaa itsekin”, Mihail sanoi.

Tammen seuraaja kumarsi Mihailille ja lähti välittämään käskyä muille seuraajille. Mihail puolestaan katseli ympärilleen. Saliin hänen mukaanaan olivat tulleet hänen avustajansa sekä kaksi henkivartijaa. Loput henkivartijat jäivät ulos käytävään. Mihail oli odottanut näkevänsä kapteeni Suomaksen, mutta tätä ei näkynyt.

Mihail kääntyi toisen häntä vastaanottamaan tulleen Tammen seuraajan puoleen.

”Onko kapteeni Suomas ilmoittanut jotakin saapumisestaan?” Mihail kysyi.

”Ei, arvon ruhtinas, kapteeni ei ole ilmoittanut mitään”, Tammen seuraaja sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Ehtii hän vielä saapua ennen kuin aloitamme”, Mihail sanoi.

”Oletteko sopineet jotakin kapteenin kanssa, arvon ruhtinas?” Tammen seuraaja kysyi.

”En varsinaisesti, mutta jotenkin odotin, että hän olisi paikalla. Hän on ollut niin kiinnostunut kuolleestamanauksesta”, Mihail vastasi.

Tammen seuraaja nyökkäsi.

”Ehkä hän sitten tosiaan saapuu seuraamaan manausta”, Tammen seuraaja sanoi.

Mihail nyökkäsi ja vetäytyi keskittymään manausta varten.

Hetkiä keskuslinnassa XII

Betula nana, osa 425

Mihailin ja Kallaksen jatkaessaan keskustelua alkoi Mihailin avustaja pikkuhiljaa käydä levottomaksi. Lopulta avustaja nousi ylös ja astui Mihailin luokse. Mihail kääntyi kysyvästi avustajansa puoleen, kun tämä oli ehtinyt hetken seisoa vierellään. Vasta tässä vaiheessa avustaja avasi suunsa.

”Pahoitelen keskeytystä, arvon ruhtinas, mutta meidän täytyy kohta jatkaa kohti seuraavaa tehtäväänne”, avustaja sanoi.

”Aivan, kiitoksia. Unohdin jo, että minulla oli varsin rajallisesti aikaa olla täällä”, Mihail sanoi.

”Mitä teillä on seuraavaksi edessä?” Venir kysyi.

Mihail katseli ympärilleen eikä ollut ihan varma miten asia olisi paras muotoillla, jotta pyhäkön munkit eivät asiasta pahastuisi. Ketään ei ollut kuuloetäisyydellä, mutta hän katsoi silti parhaaksi, ettei puhunut kuolleestamanauksesta pyhäkön sisällä.

”Ehkä on parempi, että en puhu siitä täällä. Voit kuitenkin liittyä seuraani, jos haluat”, Mihail sanoi.

Kallas katsoi Mihailia hetken ihmetellen, mutta näytti sitten ymmärtävän mihin Mihail viittasi. Kallas käänsi katseensa pyhäkön lasiseen ikkunaan.

”Taidan jäädä tänne vielä hetkeksi pohdiskelemaan, mutta ehkä näemme vielä myöhemmin tänään”, Venir sanoi.

”Tehdäämme niin”, Mihail sanoi.

Mihail nousi ylös ja antoi avustajansa taas johdattaa häntä eteenpäin. Salin pääovella Mihail vilkaisi vielä taakseen. Kallas istui yksin salin vastakkaisessa päässä ja katseli edelleen salin ikkunaa. Mihail toivoi, että Kallas oli valmis niihin hetkiin, joita taistelussa vielä oli edessä.

Pimeän pyhäkön jälkeen ulkona odottava valo häikäisi heitä ja heidän täytyi hetken ajan totutella siihen.

”Arvon ruhtinas, oliko vierailunne sitä, mitä odotit siltä?” Avustaja kysyi.

”Kyllä ja ei samaan aikaan”, Mihail vastasi.

Mihail otti vastaan aseet, jotka hänen henkivartijansa ojensi.

”Itse pyhäkkö vastasi melkolailla odotuksiani, mutta en odottanut esittelykierrosta enkä varsinkaan kapteeni Kallasta siellä pohdiskelemassa”, Mihail sanoi.

”Munkki tuntui kyllä varsin vierainvaraiselta. Toisaalta hieman epävarmalta, kun asiat eivät menneetkään alkuperäisen ajatuksen mukaan”, avustaja sanoi.

”Saattoi olla, että hänelle oli annettu tehtäväksi ottaa meidät vastaan”, Mihail sanoi.

”Miksi he sellaista haluaisivat tehdä?” Avustaja kysyi.

Mihail kohautti olkiaan.

”Ehkä heillä ei ollut sen suurempaa suunnitelmaa asian takana. Tai sitten he vain haluavat näyttäytyä ystävällisiltä, jotta annamme heidän olla omissa oloissaan”, Mihail vastasi.

Avustaja nyökkäsi hyväksyvästi.

”Kapteeni Kallaksen läsnäolo oli kyllä suuri yllätys. Olin siinä uskossa, että ei pyhäkössä käydä joukostamme juurikaan”, avustaja sanoi.

”Hän taitaa kuulua siihen harvojen joukoon, joka pyhäkössä käy”, Mihail sanoi.

Mihail ei jatkanut keskustelua, vaan vaihtoi aiheen muuhun. Avustaja ei palannut aiheeseen myöhemmin, sillä näki, että aihetta oli parempi väistää. Sen sijaan hän johdatti ruhtinaan kohti linnan salia, jossa kuolleestamanaus oli tarkoitus tehdä.

Hetkiä keskuslinnassa XI

Betula nana, osa 424

Mihail oli harvoin nähnyt, että yksi sana voisi helpottaa toisen ihmisen oloa niin paljon. Nyt Kallaksen olemus muuttui silmönräpäyksessä väsyneestä ja puoliksi murtuneesta helpottuneeksi ja normaaliksi itsekseen.

Kallas kääntyi Mihailiin päin.

”Kiitos, arvon ruhtinas”, Venir sanoi.

Mihail hymyili Kallakselle.

”Ei tarvitse kiittää. Voin vain toivoa, että löydät mietintöihisi tarpeellisen avun. Oli se sitten rauha täällä, uupumattomassa työnteossa tai taistelujen keskellä”, Mihail sanoi.

Kallas hymähti.

”Solkar taitaa löytää sitä enemmän asioiden järjestlystä ja kartoista”, Venir sanoi.

”Hänellekin voisi tehdä hyvää pysähtyä asioiden äärelle, mutta en ole hentonut sanoa hänelle”, Mihail sanoi.

”Ehkä voin tuoda hänet käymään täällä”, Venir sanoi.

”Luuletko hänen tulevan?” Mihail sanoi.

”Tuskin”, Venir vastasi.

Mihail naurahti.

”Ehkä voin keksiä jotakin muuta sen sijasta”, Venir sanoi.

Mihail nyökkäsi. Ehkä oli hyväkin antaa kapteenien keskenään pohtia, mitkä olisivat hyviä tapoja päästä myös välillä ulos johtamisen taakasta ja vastuusta. Vaikka pitkälle kummastakaan ei päässyt pakoon niin kauan, kun he olivat sodan keskellä piiritetyssä kaupungissa.

”Mietin muuten monesti täsmälleen samoja asioita, mitä sinä äsken sanoit. Siksi minäkin tulin tänne, että saisin hetken rauhoittua kaiken tämän pyörityksen keskellä”, Mihail sanoi.

”Sinulle samat paineet ovat varmasti vielä komepia”, Venir sanoi.

”Ehkäpä, mutta minun ne on kannettava. Se on minun tehtäväni”, Mihail sanoi.

Kallas katsoi Mihailia.

”Ei sinunkaan kaikkea tarvitse kantaa yksin harteillasi”, Venir sanoi.

”En minä kannakaan, sillä minulla on äärimmäisen hyviä alaisia, kuten sinä, joihin voin luottaa asiassa kuin asiassa”, Mihail sanoi.

Mihail muisti myös toisen, jonka tukeen hän pystyi aina luottamaan. Joka tässä tilanteessa loisti poissaolollaan.

”Ja minulla on myös Emily”, Mihail sanoi.

”Kaipaatko ruhtinatarta?” Venir kysyi.

”Kaipaan, joka päivä”, Mihail vastasi.

Kallas vain nyökkäsi eikä kysynyt asiasta tarkemmin.

”Olisipa hänkin täällä. Ruhtinatar osaisi hoitaa asioita toisella tavalla”, Venir sanoi.

”Ehkäpä osaisi, mutta on parempi, että hän on turvassa Aegyzassa”, Mihail sanoi.

Hetkiä keskuslinnassa X

Betula nana, osa 423

Mihail kiersi salia ja kuunteli pöydissä istuvien munkkien keskusteluja. Ne koskettivat pääasiassa arkisia asioita, kuten työvuorojen jakoa ja oliko se kaikin puolin tasaista. Joku toivoi pääsevänsä pian käymään kotiseudullaan ja toinen saavansa tuoreita hedelmiä. Ympärillä olevaa sotaa ei kukaan maininnut suoraan, mutta se suodattui kaikesta väkisinkin läpi. Taistelut koskettivat monia suoraan, mutta vielä useampia epäsuoraan.

Pöytien väliin jäävän tyhjän tilan kohdalla salin seinälle oli ripustettu maalaus. Se kuvasi munkkia, joka istui pöydän ääressä kirjoittamassa. Mihail käänsi katseensa salin vastakkaiselle puolelle, missä oli myös maalaus. Toinen maalaus kuvasi munkkia, joka ompeli munkinkaapua. Maalausten hahmot olivat tyyliteltyjä ja asennot hieman kankeita. Työntekoon kannusta viesti tuli ilmi yksinkertaisuudesta huolimatta.

”He vaikuttavan arvostavan työntekoa”, avustaja sanoi.

”Epäilemättä”, Mihail sanoi.

Maalausten katselemisen jälkeen Mihail suuntasi askeleensa kohti pääsalin takaseinään. Auringonvalo siivilöityi ikkunoiden läpi ja loi kuvioita salin lattiaan. Yhden valolaikun kohdalla makasi pyhäkön kissa.

Salin takaosassa korokkeen edessä olevilla tuoleilla istui muutamia ihmisiä. Mihail yritti liikkua niin rauhallisesti, ettei häiritsisi näiden rauhaa. Lähempänä istuva havahtui Mihailin liikkeeseen ja käänsi katseensa häneen. Kenties nopeaksi vilkaisuksi tarkoitettu katse jäi kiinni Mihailiin, joka ei heti tunnistanut katsojaa.

Kapteeni Kallaksen katse oli täynnä yllätystä.

”Ruhtinas Netronova”, Venir sanoi.

Mihail ei ollut aivan varma miten reagoisi yllättävään kohtaamiseen Kallaksen kanssa. Lopulta hän stui lähemmäksi ja istuutui tämän viereiselle tuolille. Mihail kuuli kuinka muu seurue istuutui tuoleille, jotka olivat taaemmassa rivissä.

Meni kiusallisen pitkään ennen kuin kumpikaan sanoi mitään. Lopulta Kallas avasi suunsa.

”Olen yllättynyt, että tapaan ruhtinaan täällä”, Venir sanoi.

”Samoin minä, kun tapaan teidät täällä”, Mihail sanoi.

Kallas hymähti myöntävästi. Hiljaisuus kävi uudestaan heidän välissään.

”Olen nyt joitakin kertoja käynyt täällä”, Venir sanoi.

Mihail ei kysynyt mitään, mutta Kallas jatkoi kuin hän olisi esittänyt kysymyksen. Ehkä tämä jo arvasi mitä ruhtinas saattoi ajatella.

”Olen yrittänyt saada järkeä tähän kaikkeen. Lähinnä siis itselleni ja itseni vuoksi. Miksi olemme täällä ja teemme mitä teemme. Mitä voimme tehdä, jotta me ja muut voisimme tulla paremmin toimeen keskenämme. Miten voisimme vähentää sitä kärsimystä, mitä tästä kaikesta aiheutuu”, Venir sanoi.

Mihail jatkoi kuuntelemista ja Kallas jatkoi puhumista.

”Ja täällä on sopivan rauhallista siihen mietiskelyyn. Voi olla yksin omien ajatuksiensa kanssa, eikä ole sotilaita missään näkyvillä”, Venir sanoi.

Mihail istui edelleen hiljaa Kallaksen vierellä.

”Siksi olen tänne tullut”, Venir sanoi.

Kallas ei jatkanut enempää ja käänsi katseensa eteensä lattiaan. Hiljaisuus laskeutui heidän väliinsä raskaana muurina. Mihail ei halunnut, että tuo muuri kävisi liian työlääksi murtaa, joten hän aloitti sen mahdollisimman lyhyen tauon jälkeen.

”Ymmärrän”, Mihail sanoi.