Betula nana, osa 443
Kallas seisoi hiljaisena. Hän koki, että oli parempi olla hiljaa kuin sanoa mitään täytteeksi. Hetki ei sellaista kaivannut. Mihail oli selvästi levoton ja pettynyt, etteivät he olleet vieläkään keksineet mitään, jolla taistelun voisi kääntää heidän voitokseen. Mutta aina se ei yksinkertaisesti ollut mahdollista. Kallas oli huolissaan siitä, ettei Mihail suostunut hyväksymään todellisuutta. Se saattaisi johtaa tämän huonojen ratkaisujen äärelle.
Lopulta Mihail huokaisi ja painoi päänsä.
”Tarvitsen uusia ajatuksia”, Mihail sanoi.
”Piiritetyssä kaupungissa sellaisten löytäminen voi olla vaikeaa”, Venir sanoi.
”Niin”, Mihail sanoi.
Mihail naputti muuria sormellaan. Äänen tasainen rytmi näytti rauhoittavan ruhtinasta.
”Oletko vielä käynyt pyhäkössä?” Mihail kysyi.
Kallas nyökkäsi.
”Olen käynyt. En ihan joka päivä, mutta usein”, Venir vastasi.
”Millainen tunnelma siellä on?” Mihail kysyi.
”Hiljainen. Samanlainen kuin aikaisemminkin”, Venir vastasi.
”Onko kävijöitä ollut aikaisempaa enempää?” Mihail kysyi.
”Ei minusta”, Venir vastasi.
Mihail nyökkäsi.
”Kuinka niin?” Venir kysyi.
”Ajattelin, että meneillään oleva tilanne voisi houkutella väkeä hiljenemisen äärelle”, Mihail vastasi.
”Jokainen taitaa hiljentyä omien jumaluuksiensa äärellä. Täällä palvotut ovat pääosalle sotilaistamme vieraita”, Venir sanoi.
”Mutta muurien sisäpuolella on muitakin kuin vain meidän sotilaitamme”, Mihail sanoi.
”Se on totta. En ole kuitenkaan havainnut, että kävijöitä olisi aikaisempaa enempää. Mutta ehkä se ei tosiaankaan olisi yllättävää, jos olisikin”, Venir sanoi.
”Meidän läsnäolo keskuslinnassa myös karkottanee paikallisia pyhäköstä”, Mihail sanoi.
”Se pitänee myös paikkansa”, Venir sanoi.
”Toivottavasti jokainen löytää sen oman tapansa rauhoittua ja etsiä tulevaisuuden toivoa. Tässäkin tilanteessa”, Mihail sanoi.
Kallas vilkaisi Mihailia. Tämä vaikutti poikkeuksellisen haparoivalta, eksyneeltä. Jopa lyödyltä.
”Suurin osa sotilaista etsii tulevaisuuden toivoa sinusta”, Venir sanoi.
Mihail irvisti.
”Tiesin, että sanot noin, mutta toivoin, ettet sanoisi”, Mihail sanoi.
”Anteeksi, arvon ruhtinas. Se on raskas taakka kannettavaksi”, Venir sanoi.
torstai 27. maaliskuuta 2025
Gyllenburhin kohtalo III
torstai 20. maaliskuuta 2025
Gyllenburhin kohtalo II
Betula nana, osa 442
”Sellaista asiaa me emme taida pystyä keksimään”, Mihail sanoi.
”Mutta jotakin meidän on keksittävä. Muuten olemma täällä pitkään ja ennen pitkään Suuren keisarikunnan ylivoima lyö meidät”, Venir sanoi.
Mihail katseli keskikaupunkia.
”Käydään läpi vaihtoehtojamme”, Mihail sanoi.
Kallas nyökkäsi hyväksyvästi, vaikka he olivat samat vaihtoehdot käyneet jo läpi lukuisia kertoja. Hän ei enää muistanut milloin he olisivat keksineet listaan jotakin uutta.
”Vaikka kuinka kuolleestamanaisin Suuren keisarikunnan sotilaita, niin se riittää vain korvaamaan omat tappiomme. Ei kääntämään taistelua lopulliseksi voitoksi”, Mihail sanoi.
”Ja et jaksa tehdä sitä loputtomiin”, Venir sanoi.
Mihail nyökkäsi vastahakoisesti.
”Lohikäärmeellä on shokkivaikutus”, Mihail sanoi.
”Mutta shokki kestää vain aikansa eikä lohikäärme voi olla kuin yhdessä paikassa kerrallaan”, Venir sanoi.
Mihail ei sanonut mitään.
”Voimme yrittää saada alakaupunkilaiset tekemään hyökkäyksen, joka voisi sekoittaa taistelua, kuten Imperiumin armeijan hyökkäys teki”, Mihail sanoi.
”Mutta on epätodennäköistä, että he suostuisivat siihen. Ja voidaan kysyä onko heillä kykyä siihen heikon aseistuksen ja koulutuksen vuoksi”, Venir sanoi.
”Niin, epätodennäköistähän se olisi, että hyökkäyksellä saataisiin riittävää vaikutusta aikaan”, Mihail sanoi.
”Hyvä se on kuitenkin pitää listalla”, Venir sanoi.
Mihail nyökkäsi.
”Voimme tehdä sopimuksen Imperiumin armeijan kanssa ja he hyökkäävät Suuren keisarikunnan armeijan kimppuun Gyllenlaesissa”, Mihail sanoi.
”Mutta on epätodennäköistä, että he haluavat tehdä kanssamme mitään sopimusta. Ja Suuren keisarikunnan armeija on pyrkinyt linnoitustöillään estämään uutta hyökkäystä sivustaansa. Samanlaista yllätystä tuskin olisi mahdollista saada aikaan kuin viimeksi, kun Imperiumin joukot saivat puskettua Suuren keisarikunnan joukkoja tasangon pohjoisosasta pois”, Venir sanoi.
”Voimme yrittää vetäytyä kaupungista”, Mihail sanoi.
”Mutta mihin vetäytyisimme?” Venir kysyi.
Mihail nyökkäili vastaukseksi. Heillä ei ollut paikkaa, mihin vetäytyä yläkaupungista.
”Mitä muuta?” Mihail kysyi.
”Erilaisia yhdistelmiä edeltävistä”, Venir vastasi.
Mihail pudisteli päätään.
”Tämä ei riitä. Meidän on pystyttävä parempaan. Meidän on keksittävä jotakin”, Mihail sanoi.
Mihail jäi tuijottamaan keskikaupungin yli tasangolle.
keskiviikko 12. maaliskuuta 2025
Gyllenburhin kohtalo
Betula nana, osa 441
Suuren keisarikunnan armeija sai vakautettua taistelutilanteen Gyllenlaesissa ja Imperiumin armeija ei päässyt etenemään pidemmälle tasangolle tai saanut kosketusta kaupunginmuurin pidemmältä matkalta. Imperiumin armeija ei myöskään saanut koskekusta yhteenkään kaupungin pääporteista, joten Imperiumin armeijan oli lähes mahdoton hyökätä itse kaupunkia kohti. Ainut tie oli muurin yli ja Imperiumin armeijan sivustalla vastassa oli lähes koko matkalta kaupungin ulkomuurin ja yläkaupungin kaksoismuuri. Suuren keisarikunnan armeija päätti luottaa tähän esteeseen sekä antaa vihollistensa taistella keskenään muurin hallinnasta.
Imperiumin vastaiselle sivustalle Gyllenlaesissa Suuren keisarikunnan armeija kaivautui maahan ja koko tasangon poikki rakennettiin kevyiden linnoitusten sarja. Kevyet kaivannot ja varustukset toimivat lähinnä hidasteena jalkaväelle, mutta ne estivät ratsuväen rynnäkön. Näin Suuren keisarikunnan armeija pyrki varmistamaan sivustansa, jotta Imperiumin armeija ei pääsisi tekemään samaa yllätystä uudelleen.
Sen jälkeen Suuren keisarikunnan armeijan huomio kääntyi taas itse kaupunkiin ja tavoitteeseen valloittaa se takaisin. Tällä kertaa Suuren keisarikunnan armeija aloitti pienillä tunnustelevilla hyökkäyksillä, joilla pyrittiin löytämään heikkoja kohtia netronovalalaisten puolustuksesta.
Yläkaupungin puolustus piti, mutta ei täydellisesti. Niinpä Mihail saapunut pohtimaan tilanteeseen ratkaisuja yhdessä kapteeni Kallaksen kanssa, joka johti puolustusta keskikaupungin suuntaan. Kapteeni Suomaksen vastuulle jäivät keskuslinnan ja Gyllenlaesin puoleinen muuri.
Kapteeni Kallas antoi Mihailin katsella rauhassa keskikaupungin ylle ennen kuin esitti kysymyksensä. Yläkaupungin portin katolta näkymän oli hieno.
”Mitä mieltä olet puolutuksen järjestelyistä?” Venir kysyi.
Mihail mietti vastaustaan niin pitkään, että Kallas ehti jo kuvitella ettei sitä tule.
”Varmaan se on paras, mihin tässä tilanteessa pystymme. En muuttaisi siinä mitään”, Mihail vastasi.
”Mutta...”, Venir sanoi.
”En usko, että paras mihin pystymme, on tässä tilanteessa riittävää. Suurella keisarikunnalla on liian suuri ylivoima, jotta vain taistelemalla pystyisimme kääntämään taistelun eduksemme”, Mihail sanoi.
Kallas nyökkäsi. Hän nojasi muuriin ja huokaisi.
”Emme voi voittaa, vaikka mitä tekisimme. Tämä valitettava totuus on taas edessämme. Vaikka haluaisin uskoa parhaaseen, niin pelkään, että saapumisenne lopulta vain lykkäsi väistämätöntä”, Venir sanoi.
”Silti emme voi luovuttaa”, Mihail sanoi.
”En sanonutkaan, että meidän pitäisi”, Venir sanoi.
”Mitä meidän sitten pitäisi, jotta voisimme voittaa?” Mihail kysyi.
”Keksi jotakin suurta”, Venir vastasi.
”Jotakin suurempaa kuin lohikäärme, kuolleestamanattu velho tai kolmas armeija sivustaan?” Mihail kysyi.
Kallas oli hetken ajan hiljaa.
”Niin”, Venir vastasi.
torstai 6. maaliskuuta 2025
Kuolleestamanattu velho XV
Betula nana, osa 440
Kun tuli pääsi irti kuivassa risukasassa, se ei pysähtynyt. Liekit aloittivat verkkaisina ja kerryttävät savukiehkuroita taivaalle. Tulen voima kasvoi jokaisen risun myötä, johon se sai kosketuksen. Lopulta pieni tuulenpuuska antoi uutta voimaa, joka sai koko kasan syttymään. Tulen loppu oli edessä vasta silloin, kun koko kasa oli palanut. Jäljelle jäi vain pieni kasa tuhkaa, jonka tuuli levitti.
Mihail asteli kuolleiden Imperiumin sotilaiden ruumiiden välistä Luciuksen luokse. Tämä tujotti vain eteensä ja hengitti tasaisesti. Luciuksen keho oli noen ja veren peittämä.
”Tämä riittää”, Mihail sanoi.
Lucius hätkähti kuulleessaan äänen, mutta rauhoittui tajuttuaan kuka puhuja oli.
”Anteeksi, arvon ruhtinas. Taisin innostua liikaa”, Lucius sanoi.
Mihail laski käden Luciuksen olkapäälle.
”Ei se mitään”, Mihail sanoi.
Mihail katseli ympärilleen. Imperiumin sotilaita oli kuollut paljon enemmän kuin hän oli osannut ennakoida. Toisaalta se oli hyvä, että vihollisia kuoli. Kaikkien kuolleiden sotilaiden kuolleestamanaus kuitenkin veisi runsaasti hänen voimiaan. Toisaalta olisi sääli jättää sotilaita manaamatta, kun siihen oli mahdollisuus. Hän arveli, että jokaista sotilasta tultaisiin tarvitsemaan tulevina päivinä.
”Tässä on paljon manattavaa”, Mihail sanoi.
Lucius katseli ympärilleen ja tuntui vasta nyt tajuavan, mitä oli tehnyt.
Kun he olivat lähestyneet Imperiumin sotilaita, olivat nämä järjestäytyneet nopeasti hyökkäykseen kohti velhoja. Lucius oli Mihailin käskyjen mukaan kohdannut Imperiumin sotilaat ja surmannut koko heitä vastaan tulleen osaston. Yksikään ei päässyt pakenemaan ja seuraava osasto oli vielä kaukana.
Lucius painoi päänsä.
”Toivottavasti en tuottanut teille pettymystä, arvon ruhtinas”, Lucius sanoi.
Mihail pudisti päätään.
”Et tuottanut pettymystä. Korkeintaan yllätyin”, Mihail sanoi.
”Mitä odotitte?” Lucius kysyi.
”Odotin, että surmaisitte sen verran sotilaita, että pakottaisit joukon pakenemaan”, Mihail vastasi.
”Mutta surmasinkin koko joukon”, Lucius sanoi.
”Niin”, Mihail sanoi.
Lucius polvistui vieressään olevan kuolleen sotilaan luokse.
”Mikä sinun nimesi oli? Oliko sinulla perhettä, joka odotti paluutasi sodasta?” Lucius kysyi.
Kuollut sotilas ei vastannut.
”Voinko pyytää teiltä jotakin, arvon ruhtinas?” Lucius kysyi.
”Mitä halut pyytää?” Mihail kysyi.
”Että he eivät muistaisi menneisyyttään. Silloin heidän on helpompi taistella”, Lucius vastasi.
Mihail nyökkäsi.
”Katson, mitä voin tehdä. Varmista ympäristö sillä välin, kun loitsin kuolleestamanausta”, Mihail sanoi.
Lucius nyökkäsi ja alkoi tarkkailla heitä ympröivää tasankoa. Mihail puolestaan aloitti manauksen.