Betula nana, osa 51
Sarnel ohjasi lentävän mattonsa ensin Emilyn asunnon
parvekkeen eteen ja Emily kävi nopeasti pakkaamassa repullisen tarpeelliseksi
kokemiaan tavaroita ja useamman lämpimän vaatekerran.
Sarnel tarkkaili ympäristöä herkeämättä ja Mihail sen minkä
vanhuksen heikentyneillä aisteillaan kykeni. Kaikkialla tuntui kuitenkin olevan
yhtä rauhallista ja hiljaista kuin normaalina yönä. Kumpikaan tarkkailijoista
ei havainnut mitään normaalista poikkeavaa sillä aikaa, kun Emily haki
tavaroitaan.
Seuraavaksi he lensivät Mihailin asunnon parvekkeen eteen.
Mihailin saaminen alas lentävältä matolta parvekkeelle olisi kestänyt niin
kauan, että Emily katsoi paremmaksi mennä Mihailin puolesta pakkaamaan tämän
tavarat. Vaatteiden pakkaus sujui nopeasti, Emily joutui vain muutaman kerran
käymään kysymässä missä mikin vaate oli, kun kaikki eivät olleet kaapissa
paikoillaan.
Muiden tavaroiden osalta pakkaaminen oli hitaampaa. Mihailin
asunnossa oli paljon kirjoja ja muita tarvikkeita, mitä he tulisivat varmasti
tarvitsemaan matkallaan. Kaikki paperinen piti lisäksi pakata niin, etteivät
sade ja kosteus pääsisivät niihin käsiksi. Kastuneella kirjalla tai paperilla
yleensäkään ei paljoa tehnyt mitään. Mihailin asunnolta he ottivat mukaansa
myös niin paljon ruokatarvikkeita kuin matolle vain mahtui. Lisäksi Mihaililla
oli yksi kokonainen teltta ja yksi erillinen laavukangas, jotka Emily myös
kantoi maton kyytiin.
Kun kolmikko lopulta pääsi lähtemään Mihailin asunnolta, oli
lentävällä matolla varsin suuri määrä tavaraa. Kolmikon onneksi matto oli
kuitenkin suuri ja heille riitti vieläkin hyvin tilaa istua mukavasti.
”Sarnel, olet ollut pitkään hiljaa. Onko jokin oudosti”,
Mihail sanoi sammakolle.
”Kaikki tuntuu olevan normaalisti, se tuntuu minusta
oudolta. Olisin odottanut, että jo Emilyn asuntoa olisi tarkkailtu, mutta en
tunne edes täällä ketään”, Sarnel vastasi.
”Ehkä sana ei ole vielä kiirinyt taistelupaikalta
eteenpäin”, Emily sanoi toiveikkaana.
”Tuota et usko itsekään”, Sarnel totesi.
”Uskot siis, että täällä ei tarkoituksella ole ketään. Sen
takana voi olla joko rehtori tai se mustaan pukeutunut mies”, Mihail sanoi.
”Joka tapauksessa sillä ei ole meidän kannaltamme nyt
merkitystä. Tärkeintä on, että pääsemme nopeasti lähtemään”, Sarnel huomautti
ja lentävä matto lähti liikkeelle.
Matto kiihtyi hitaasti ylöspäin noustessaan ja pian matto
oli jo matkavauhdissa. Sarnel oli kuitenkin oikeassa, paikka oli tarkoituksella
tyhjä. Sekä rehtori, että mustaan kaapuun pukeutunut mies olivat käskeneet
tarkkailijansa pois. Yksi tarkkailija ei kuitenkaan ollut kummankaan miehiä ja
häntä Sarnel ei ollut huomannut. Joel katseli kuinka lentävä matto katosi
pimeyteen ja hänen ajatuksiaan paljasti suupielessä oleva virne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti