Betula nana, osa 50
Ilma pölypilven yläpuolella oli viileämpää kuin alhaalla
maassa. Mustaan kaapuun pukeutuneet miehen katoamisen aiheuttama räjähdys oli
myös saanut Kristorosan taikuuden kokoamat pilvet hajaantumaan ja nyt
tähtitaivas pilkotti pilvenrepaleiden väleistä. Ilman maasta kuuluvia huutoja
ja puhetta tunnelma olisi ollut hyvinkin seesteinen.
”Kuka olet?” Mihail kysyi maton etupäässä istuvalta
sammakolta käheällä vanhan miehen äänellään.
Sammakko vilkaisi häneen ja virnisti.
”Olen sinun demonisi ja nimeni on Sarnel. Se mustaan
pukeutunut heppu teki minulle saman tempun kuin sinullekin. Onneksi tämä ruumis
kykenee sentään johonkin taikuuteen, kuten tähän lentävään mattoon.
Taisteleminen ei kuitenkaan missään tapauksessa onnistuisi”, sammakko vastasi.
Mihail ja Emily kuuntelivat hiljaisina ja mietteliäinä.
”Mihin olemme matkalla?” Mihail esitti jatkokysymyksen
sammakolle.
”Pois. En ole varma, mutta meidät olisi mahdollisesti
teilattu tuolla alhaalla hyvinkin nopeasti jos olisimme jääneet. Aikaisemmin
kukaan ei uskaltanut lähestyä meitä, koska musta heppu oli paljon vaarallisempi
vastus”, Sarnel vastasi.
”Lähdetään pohjoiseen”, Mihail sanoi.
Hän ei tiennyt miksi hän halusi pohjoiseen. Hän vain tiesi,
että se oli oikea suunta. Suunta, johon hänen täytyi nyt kulkea.
”Tiesin, että sanoisit noin”, Sarnel huomautti virnistäen.
”Ettekö voisi mitenkään jäädä? Kyllä rehtori varmasti
ymmärtää”, Emily sanoi suru murtamalla äänellä. Hän oli jo valmiiksi
aavistanut, että häntä ei otettaisi mukaan.
”Ei tämä ole kitkerien hyvästien paikka. Voit lähteä
mukaamme jos haluat. Mihailin kannalta se voisi olla jopa parempi jos lähdet
mukaan. Minun ruumiini ei ole tarpeeksi suuri tai vahva, että voisi auttaa
häntä ruumiinsa vanhuuden kanssa”, Sarnel sanoi Emilylle.
Emily ilahtui heti ja halasi Mihailia, kun suuri kivi hänen
sydämeltään oli pudotettu pois. Sitten hän nosti katsettaan ylöspäin pitkin
Mihailin vanhan miehen kehoa ja tiesi, että hänen rakastamansa mies oli
jossakin tuon kehon sisällä. Emily suuteli Mihailin kuivia huulia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti