torstai 16. elokuuta 2018

Emnetburg IV


Betula pubescens, osa 26

Venir laski, että kievari jossa he nyt olivat, oli kolmas jossa he olivat vierailleet. Heidän juomistaan oluista hän ei enää pysynyt laskuissa. Tähän laskuharjoitukseen avuksi hän kääntyi tovereidensa puoleen.

”Gauen, monthako oluta mee olemme jo juotu?” Venir kysyi.

”Midä?” Gauen kysyi.

Venir osoitti oluttaan.

”Montako?” Venir kysyi.

”Voin minä vielä yhden ottaa”, Gauen vastasi.

”Ehkä tuo on riittävä vastaus. Liian monta”, Venir sanoi.

Venir yritti nousta seisomaan, mutta oli vain kaatua. Pöydässä istuessa humalatilaa ei ollut huomannut. Onneksi Venirin vieressä istunut kaupungin vartiokaartin sotilas piti hänet pystyssä.

”Luulen, että meidän tulisi jo lähteä”, Venir sanoi.

”Kyllähän ne tuovat pöytäänkin”, Gauen sanoi.

”Ei, Gauen, ei enää lisää olutta. Lähdetään pois, joukkojen luokse”, Venir sanoi.

”Ai, joo. Odotas. Minunkin täytyy käydä heittämässä vettä”, Gauen sanoi.

Venir totesi tuon olevan riittävän lähellä. Ainakin hän sai Gauenin liikkeelle pöydästä ja pois lisäjuomien luota. Kadulla voisi sitten lähteä raahaamaan häntä kohti kaupungin porttia. Venir ei tosin tiennyt missä suunnassa se oli.

”Missä suunnassa portti?” Venir kysyi.

Sotilaat viittoivat kaikki samalle suunnalle.

”Tuolla, mutta se on jo suljettu tältä päivältä. Teidän täytyy odottaa aamuun”, yksi sotilaista vastasi.

”Eikö sieltä tosiaan pääse enää ulos?” Venir kysyi.

”Ei, jos ei ole pätevää syytä. Luulen, ettei teillä ole mitään sellaista”, toinen sotilaista vastasi.

Venirin tajuntaan hiipi hitaasti ymmärrys siitä, että heidän olisi löydettävä kaupungista yöpaikka keskellä yötä.

”Onko tässä lähellä mitään paikkaa, jonne voisimme päästä yöpymään vielä tähän aikaan?” Venir kysyi.

”Ehkä jokin majatalo on vielä avoinna”, eräs sotilaista vastasi.

”Missä suunnassa niitä olisi?” Venir kysyi.

”Varmaan kummassakin suunnassa katua. Niistä suurin osa on tällä puolen kaupunkia”, sotilas vastasi.

Venir käänsi katseensa Gaueniin.

”Gauen, meidän on löydettävä…”, Venir sanoi.

Gauen oli kuitenkin kadonnut kievarista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti