Kuolleestamanattu velho V

Betula nana, osa 430

Mihail katseli kuolleestamanattua velhoa tarkkaan ja tutki tästä jokaisen yksityiskohdan. Velho puolestaan vastasi Mihailin tutkiskeluun uteliaalla katseella. Lopulta tämä kyllästyi Mihailin tutkivaan katseeseen.

”Arvon ruhtinas, jos saan kysyä, niin tehän halusitten kysyä minulta jotakin?” Kuolleestamanattu velho kysyi.

”Kyllä, minulla on muutama asia, joita haluan kysyä. Ja sitten ihan vain muuten keskustella kanssasi”, Mihail vastasi.

Velho katsoi Mihailia odottavasti.

”Halusin vain ensin katsella tarkemmin, miltä näytät. Toivottavasti se ei häiritse sinua”, Mihail sanoi.

”Enemmän odottaisin, että minun katselemiseni häiritsisi teitä, arvon ruhtinas”, kuolleestamanattu velho sanoi.

Mihail hymähti huvittuneena.

”Oliko se itseinhoa vai itseironiaa?” Mihail kysyi.

”Arvon ruhtinas voi tulkita asian haluamallaan tavalla”, kuolleestamanattu velho vastasi.

”Taidat olla yhtä kuiva huumorintajultasi nyt kuoleman jälkeen kuin ennen kuolemaasi”, Mihail sanoi.

Mihail yritti kaivaa kuolleestamanatusta velhosta jotakin reaktiota. Vaikka Mihaili oletti, että Tammen seuraajat olivat käyneet velhon kanssa läpi sen tosiseikan, että tämä oli kuollut ja nyt kuolleestamanattu takaisin, niin hän uskoi kuolemaan edeltävään elämään viittaamisen herättävän jonkinlaisen reaktion. Mihail joutui pettymään.

”Siihen minä en osaa vastata. Valitettavasti käsitys omasta luonteestani ennen kuolemaani on yksi niitä asioita, jotka ovat kadonneet mielestäni”, kuolleestamanattu velho sanoi.

Mihail nyökkäsi. Hänen suupielensä nousi kevyesti hymyyn. Mihail jäi hetkeksi pohtimaan yrittäisikö vielä provosoida kuolleestamanatusta velhosta jonkinlaista reaktiota vai jatkaisiko niihin kysymyksiin, joita hän halusi velholta esittää. Hän päätti jatkaa kysymyksiin.

”Ehkä sitten voimme siirtyä niihin kysymyksiini”, Mihail sanoi.

”Kiitos, arvon ruhtinas”, kuolleestamanattu velho sanoi.

”Mikä on nimesi?” Mihail kysyi.

”Minä olin Lucius Ignis, purppuraneuvoston täysivaltainen jäsen. Purppuraneuvosto on se toimielin, joka johtaa Tiberiusta ja sen alaisia alueita. Uskon teidän puhuvam Imperiumista. Nyt minä voin olla minkä niminen vain johtajani minun haluaa olevan”, kuolleestamanattu velho vastasi.

”Ja kuka johtasi on?” Mihail kysyi.

”Te olette, arvon ruhtinas”, kuolleestamanattu velho vastasi.

Mihail oli tyytyväinen. Kuolleestamanaus oli onnistunut. Jotakin outoa kuolleestamanatussa velhossa kuitenkin oli. Sen vuoksi hän halusi jatkaa kuolleestamanatun velhon kanssa keskustelua.

”Voit käyttää nimeä Lucius Ignis myös jatkossa, jos se sinulle sopii”, Mihail sanoi.

”Jos se on tahtonne, arvon ruhtinas, niin se sopii minulle”, kuolleestamanattu velho sanoi.

Jokin kertoi Mihailille, ettei kuolleestamanattu velho ollut tyytyväinen siihen, että hän ei antanut tälle uutta nimeä. Mitään merkkiä kuolleestamanattu velho ei siitä antanut, mutta Mihaililla oli epämääräinen aavistus, etiäinen. Hän päätti pelata kortin loppuun ja katsoa miten kuolleestamanattu velho reagoisi asiaan nyt tai myöhemmin.

”Olet siis Lucius Ignis”, Mihail sanoi.

 

Kuolleestamanattu velho IV

Betula nana, osa 429

Tammen seuraaja käveli oikean makuusalin luokse ja avasi oven Mihailille. Sisällä makuusalissa olivat kuolleestamanatun velhon lisäksi kaksi Tammen seuraajaa. Näillä oli ilmeisesti meneillään kuolleestamanatun velhon vahtivuoro.

”Täällähän te olette”, Mihail sanoi.

Rentoutuneen oloisina huoneessa oleskelleet Tammen seuraajat vakavoituivat heti ja ryntäsivät seisaalleen.

”Arvon ruhtinas”, esimmäinen Tammen seuraaja sanoi.

”Pahoittelut, ettemme tulleet teitä vastaan, arvon ruhtinas”, toinen Tammen seuraaja sanoi.

Mihail meni reaktioista hiemna hämilleen.

”En ilmoittanut etukäteen tulostani, joten ei tarvitse pahoitella”, Mihail sanoi.

Tammen seuraajien oli silti vaikea rentoutua. Näistä sen enempää välittämättä Mihail käänsi huomionsa kuollestamanattuun velhoon, joka edelleen istui tuolilla seuraamassa tilannetta.

”Tervehdys”, Mihail sanoi.

”Tervehdys, arvon ruhtinas”, kuolleestamanattu velho sanoi.

”Mikä on vointinne?” Mihail kysyi.

”Hieman vielä heikko, mutta paranemaan päin”, kuolleestamanattu velho vastasi.

Velhon runneltua ruumista katsellessa heikon olon tuntemus ei yllättänyt. Enemmän yllätti se, että velho istui niinkin rennosti eikä maannut vuoteessa kuolemassa.

”Jaksatte siis keskustella ja vastailla muutamaan kysymykseen?” Mihail kysyi.

Velho nyökkäsi.

”Hyvin, arvon ruhtinas”, kuolleestamanattu velho vastasi.

”Hyvä”, Mihail sanoi.

Mihail kääntyi taas Tammen seuraajien puoleen.

”Mikäli sopii, niin voisin jututtaa häntä yksin”, Mihail sanoi.

”Tietenkin, arvon ruhtinas”, ensimmäinen Tammen seuraaja sanoi.

”Tarvitsetteko kirjuria kirjaamaan keskustelun ylös?” Toinen Tammen seuraaja kysyi.

”Avustajani voi hoitaa sen”, Mihail vastasi.

Tammen seuraajat olivat vastahakoisen oloisia, mutta poistuivat lopulta makuusalista.

”Suljenko oven?” Mihailin avustaja kysyi.

”Sulje vain. Helpompi, jos vain me olemme kuulemassa”, Mihail vastasi.

Mihailin avustaja nyökkäsi ja sulki makuusalin oven. Oven taakse jäivät niin Tammen seuraajat kuin Mihailin henkivartijatkin.

”Nyt kun olemme saaneet rauhan, niin voimme aloittaa”, Mihail sanoi.

Mihail nosti tuolin kuolleestamanatun velhon eteen ja istuutui sille. Mihailin avustaja puolestaan istuutui makuusalin kirjoituspöydän ääreen ja otti kirjoitusvälineensä esiin.

Kuolleestamanattu velho III

Betula nana, osa 428

Seuraavana aamuna Mihail palasi seurueineen manauspaikalle heti ensimmäisenä aamiaisensa jälkeen. Sieltä hän löysi vain yhden Tammen seuraajan siivoamasta manauksesta jääneitä jälkiä.

”Missä Imperiumin velho on?” Mihail kysyi.

”Arvon ruhtinas, veimme hänet hänelle valmisteltuun nukkumasaliin ja vahdimme häntä siellä läpi yön. Kuolleestamanatun tajunnan tila ja toimintakyky ovat parantuneet huimasti eiliseen nähden”, Tammen seuraaja vastasi.

Mihail nyökkäsi, vaikka oli hieman hämmentyn saamastaan vastauksesta.

”Se on hyvä kuulla, että edistystä on tapahtunut. Odotin kuitenkin, että pidätte hänet täällä”, Mihail sanoi.

Mihail vilkaisi vieressään olevaan avustajaansa päin.

”Minä oletin samaa, arvon ruhtinas”, avustaja sanoi.

”Pahoittelen minun ja toverieni puolesta sitä, että olemme toimineet omavaltaisesti tässä asiassa. Ajattelimme, että on helpompi pitää hänet pienemmässä tilassa kuin täällä”, Tammen seuraaja sanoi.

Korostaakseen salin koko Tammen seuraaja levitti käsiään ja antoi katseensa kulkea salin ympäri. Mihail nyökkäsi hyväksyvästi. Ei hän oikein muutakaan voinut, vaikka Tammen seuraajat eivät olleet toimineet hänen odottamallaan tavalla. Eivät nämä olleet tehneet mitään varsinaisesti väärin, luultavasti päinvaistoin heidän päätöksensä oli edistänyt kuolleestamanatun velhon sopeutumista uuteen kuoleman jälkeiseen elämäänsä.

”Onko hän edelleen tuolla makuusalissa?” Mihail kysyi,

”Uskoakseni, arvon ruhtinas”, Tammen seuraaja vastasi.

”Viekää minut sinne”, Mihail sanoi.

Tammen seuraaja nyökkäsi ja lähti johdattamaan Mihailia ja tämän seuruetta koti nukkumasaleja.

Matkalla Mihail pyysi Tammen seuraajaa kertomaan kaiken mitä oli itse ehtinyt nähdä velhon edistymisestä.

”En tiedä paljoakaan, mitä kaikkea edistystä on tapahtunut, koska minun ainoa vahtivuoroni oli melko pian sen jälkeen kun te lähditte, arvon ruhtinas”, Tammen seuraaja sanoi.

”Kerro vain, mitä siihen mennessä ehti tapahtua”, Mihail sanoi.

”Kun te lähditte, niin velho pysyi vain tuettuna pystyssä. Mutta tämä parantui nopeasti. Kun vuoroni loppui, niin hän pääsi jo nousemaan omin voimin tuolilta ja kävelemään lyhyen kierroksen huoneen ympäri takaisin tuolille”, Tammen seuraaja sanoi.

”Entä puhe?” Mihail kysyi.

”Puheen kanssa oli hitaampaa kehitystä. Alkuun kuului vain samoja korahdyksia, joita sinäkin eilen todistit. Pikkuhiljaa niistä alkoi muodostua ymmärrettävämpiä ja vuoroni lopussa alkoi olla jo tunnistettavia äänteitä”, Tammen seuraaja vastasi.

Mihail olisi toivonut enemmän.

”Entä mitä luulet, missä mennään tällä hetkellä?” Mihail kysyi.

Tammen seuraaja kohautti olkiaan.

”Arvon ruhtinas, en tosiaankaan osaa sanoa”, Tammen seuraaja vastasi.

”Mutta mikä on paras arvauksesi?” Mihail kysyi.

”Ehkä liikkuminen on edennyt edelleenkin hyvin ja siinä hän on varmaan jo saavuttanut normaalin tason. Puheenkin uskoisin olevan jo ihan kohtalaisella tasolla, mutta siinä tietysti on epävarmuutensa”, Tammen seuraaja vastasi.

”Noh, kohta sen näemme”, Mihail sanoi.

Kuolleestamanattu velho II

Betula nana, osa 427

Viimeistelevien valmistelujen tekoon ei mennyt kauaa. Pian Tammen seuraajat tulivat Mihailin luokse täysin valmiina.

”Arvon ruhtinas, olemme tehneet viimeisetkin valmistelut”, Tammen seuraaja sanoi.

Mihail nyökkäsi. Hän vilkaisi ympärilleen, mutta kapteeni Suomasta ei vieläkään näkynyt eikä tämä ollut lähettänyt sanaa. Manaus oli sama aloittaa ilman häntä.

”Aloitetaan siis”, Mihail sanoi.

Tammen seuraajat nyökkäsivät sen merkiksi, että olivat kuulleet aloittamiskäskyn. Seuraajat siirtyivät omille paikoilleen.

Mihail kävi katseellaan läpi riimuympyrän sekä jokaisen Tammen seuraajan, että tämä oli varmasti oikeassa paikassa. Kaikki näytti olevan paikoillaan ja kunnossa. Niinpä Mihail itse siirtyi omalle paikalleen riimuympyrän sisään kivilattialla makaavan velhon pään luokse. Mihail sulki silmänsä ja keskittyi. Sitten hän aloitti manauksen.

Kuolleestamanauksen alku sujui samaan tapaan kuin yleensäkin. Toki monesti Mihail ei enää käyttänyt merkittyjä riimuja. Hän ei tarvinnut niitä. Ne kuitenkin helpottivat manausta ja loitsu eteni nopeasti. Kunnes velho heräsi.

”Ei”, kuollut velho sanoi.

Velhon sielu alkoi vastustella, mutta Mihail oli varautunut tähän. Kuolleen velhon sielu ei ollut samalla tavalla voimakas kuin lohikäärmeen sielu. Sen sijaan se oli taitavampi vastustamaan Mihailin manausta.

”Olen kuolleestamanannut lohikäärmeen. Pystyn kuolleestamanaamaan myös sinut”, Mihail sanoi.

Velhon sielu yritti hyökätä kohti Mihailia, mutta Mihail torjui hyökkäyksen. Muutaman lisäyrityksen jälkeen velhon sielu käänsi huomion Tammen seuraajiin ja yritti hyökätä näitä kohti. Tämä sai osan Tammen seuraajista säikähtämään, mutta Mihail esti hyökkäysten perille pääsyn. Ja kohta hän oli saanut sielun sidottua ja pakotettu takaisin ruumiiseen. Normaalin manauksen päälle Mihail teki lisäloitsuja, joilla sitoi velhon sielun ruumiiseen. Ja samalla myös omaan tahtoonsa.

Lopulta manaus oli ohitse. Saliin laskeutui syvä hiljaisuus.

Hiljaisuuden keskellä Mihailia lähin Tammen seuraaja siirtyi lähemmäksi Mihailia. Muut Tammen seuraajat eivät uskaltaneet liikkua.

”Onnistuiko se, arvon ruhtinas?” Tammen seuraaja kysyi.

”Kohta näemme”, Mihail vastasi.

Tammen seuraaja nyökkäsi ja jäi odottamaan paikoilleen mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Lopulta hiljaisuuden rikkoi jalan liikahdus. Sitten käden liikahdus. Ja lopulta korahdus, joka tuli velhon suusta. Kuolleestamanattu velho katseli ympärilleen ja opetteli uudelleen, miten tämän raajat toimivat.

”Auttakaa hänet ylös”, Mihail sanoi.

Tammen seuraajat menivät velhon luokse ja auttoivat tämän ylös. Mihail astui velhon luokse.

”Mikä on vointisi?” Mihail kysyi.

Kesti hetken, että velho ymmärti kuulleensa kysymyksen. Vastauksena tämä tarjosi vain epämääräisiä äännähdyksiä.

”Taitaa mennä hetki, että hän kykenee puhumaan, arvon ruhtinas”, Tammen seuraaja sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Vartioikaa häntä läpi yön, vähintää kaksi aina vahdissa. Tulen huomenna katsomaan, mihin saakka hän on päässyt. Lähettäkää kuitenkin minulle heti tieto, jos jotakin kriittistä muutosta tapahtuu”, Mihail sanoi.

”Kyllä, arvon ruhtinas”, Tammen seuraaja sanoi.
 

Kuolleestamanattu velho

Betula nana, osa 426

”Jännittääkö teitä, arvon ruhtinas?” Avustaja kysyi.

”Tämä kuolleestamanausko?” Mihail kysyi.

”Niin, kun manauksen kohde on toinen velho”, avustaja vastasi.

Mihail pudisti päätään.

”Ei, ei se minua jännitä. En usko, että siitä tulee sen erikoisempaa kuin aikasemmatkaa manaukset”, Mihail sanoi.

Avustaja nyökkäsi.

”Hyvä, toivottavasti kaikki sujuu suunnitellusti”, avustaja sanoi.

Mihail nyökkäsi, mutta ei sanonut sen enempää, sillä hän tiesi valehdelleensa. Mihail toivoi, ettei se näkynyt ulospäin. Tai se, että hän oli selvästi normaalimpaa jännittyneempi. Sinänsä velhon kuolleestamanaamisessa ei pitäisi olla sen ihmeellisempää kuin muunkaan ihmisen. Velholla saattoi kuitenkin olla eri tavalla voimaa vastustaa manausta kuin normaalilla ihmisellä. Sen vuoksi Mihail oli teettänyt manausvalmisteluja ihan eri tavalla kuin normaalisti. Hän ei halunnut toistaa samaa, joka oli käyny Aegyzassa lohikäärmeen kanssa.

Kun Mihail saapui saliin, oli kaikki valmista kuolleestamanauksen aloittamiseen. Tammen seuraajat olivat paikalla ja samoin kaikki mahdolliset tarvikkeet, joita manauksen aikana voitaisiin tarvita.

”Olemme valmiina, kun te olette, arvon ruhtinas”, Tammen seuraaja sanoi.

”Aloittakaa viimeistelevät valmistelut ja valmistautukaa itsekin”, Mihail sanoi.

Tammen seuraaja kumarsi Mihailille ja lähti välittämään käskyä muille seuraajille. Mihail puolestaan katseli ympärilleen. Saliin hänen mukaanaan olivat tulleet hänen avustajansa sekä kaksi henkivartijaa. Loput henkivartijat jäivät ulos käytävään. Mihail oli odottanut näkevänsä kapteeni Suomaksen, mutta tätä ei näkynyt.

Mihail kääntyi toisen häntä vastaanottamaan tulleen Tammen seuraajan puoleen.

”Onko kapteeni Suomas ilmoittanut jotakin saapumisestaan?” Mihail kysyi.

”Ei, arvon ruhtinas, kapteeni ei ole ilmoittanut mitään”, Tammen seuraaja sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Ehtii hän vielä saapua ennen kuin aloitamme”, Mihail sanoi.

”Oletteko sopineet jotakin kapteenin kanssa, arvon ruhtinas?” Tammen seuraaja kysyi.

”En varsinaisesti, mutta jotenkin odotin, että hän olisi paikalla. Hän on ollut niin kiinnostunut kuolleestamanauksesta”, Mihail vastasi.

Tammen seuraaja nyökkäsi.

”Ehkä hän sitten tosiaan saapuu seuraamaan manausta”, Tammen seuraaja sanoi.

Mihail nyökkäsi ja vetäytyi keskittymään manausta varten.

Hetkiä keskuslinnassa XII

Betula nana, osa 425

Mihailin ja Kallaksen jatkaessaan keskustelua alkoi Mihailin avustaja pikkuhiljaa käydä levottomaksi. Lopulta avustaja nousi ylös ja astui Mihailin luokse. Mihail kääntyi kysyvästi avustajansa puoleen, kun tämä oli ehtinyt hetken seisoa vierellään. Vasta tässä vaiheessa avustaja avasi suunsa.

”Pahoitelen keskeytystä, arvon ruhtinas, mutta meidän täytyy kohta jatkaa kohti seuraavaa tehtäväänne”, avustaja sanoi.

”Aivan, kiitoksia. Unohdin jo, että minulla oli varsin rajallisesti aikaa olla täällä”, Mihail sanoi.

”Mitä teillä on seuraavaksi edessä?” Venir kysyi.

Mihail katseli ympärilleen eikä ollut ihan varma miten asia olisi paras muotoillla, jotta pyhäkön munkit eivät asiasta pahastuisi. Ketään ei ollut kuuloetäisyydellä, mutta hän katsoi silti parhaaksi, ettei puhunut kuolleestamanauksesta pyhäkön sisällä.

”Ehkä on parempi, että en puhu siitä täällä. Voit kuitenkin liittyä seuraani, jos haluat”, Mihail sanoi.

Kallas katsoi Mihailia hetken ihmetellen, mutta näytti sitten ymmärtävän mihin Mihail viittasi. Kallas käänsi katseensa pyhäkön lasiseen ikkunaan.

”Taidan jäädä tänne vielä hetkeksi pohdiskelemaan, mutta ehkä näemme vielä myöhemmin tänään”, Venir sanoi.

”Tehdäämme niin”, Mihail sanoi.

Mihail nousi ylös ja antoi avustajansa taas johdattaa häntä eteenpäin. Salin pääovella Mihail vilkaisi vielä taakseen. Kallas istui yksin salin vastakkaisessa päässä ja katseli edelleen salin ikkunaa. Mihail toivoi, että Kallas oli valmis niihin hetkiin, joita taistelussa vielä oli edessä.

Pimeän pyhäkön jälkeen ulkona odottava valo häikäisi heitä ja heidän täytyi hetken ajan totutella siihen.

”Arvon ruhtinas, oliko vierailunne sitä, mitä odotit siltä?” Avustaja kysyi.

”Kyllä ja ei samaan aikaan”, Mihail vastasi.

Mihail otti vastaan aseet, jotka hänen henkivartijansa ojensi.

”Itse pyhäkkö vastasi melkolailla odotuksiani, mutta en odottanut esittelykierrosta enkä varsinkaan kapteeni Kallasta siellä pohdiskelemassa”, Mihail sanoi.

”Munkki tuntui kyllä varsin vierainvaraiselta. Toisaalta hieman epävarmalta, kun asiat eivät menneetkään alkuperäisen ajatuksen mukaan”, avustaja sanoi.

”Saattoi olla, että hänelle oli annettu tehtäväksi ottaa meidät vastaan”, Mihail sanoi.

”Miksi he sellaista haluaisivat tehdä?” Avustaja kysyi.

Mihail kohautti olkiaan.

”Ehkä heillä ei ollut sen suurempaa suunnitelmaa asian takana. Tai sitten he vain haluavat näyttäytyä ystävällisiltä, jotta annamme heidän olla omissa oloissaan”, Mihail vastasi.

Avustaja nyökkäsi hyväksyvästi.

”Kapteeni Kallaksen läsnäolo oli kyllä suuri yllätys. Olin siinä uskossa, että ei pyhäkössä käydä joukostamme juurikaan”, avustaja sanoi.

”Hän taitaa kuulua siihen harvojen joukoon, joka pyhäkössä käy”, Mihail sanoi.

Mihail ei jatkanut keskustelua, vaan vaihtoi aiheen muuhun. Avustaja ei palannut aiheeseen myöhemmin, sillä näki, että aihetta oli parempi väistää. Sen sijaan hän johdatti ruhtinaan kohti linnan salia, jossa kuolleestamanaus oli tarkoitus tehdä.

Hetkiä keskuslinnassa XI

Betula nana, osa 424

Mihail oli harvoin nähnyt, että yksi sana voisi helpottaa toisen ihmisen oloa niin paljon. Nyt Kallaksen olemus muuttui silmönräpäyksessä väsyneestä ja puoliksi murtuneesta helpottuneeksi ja normaaliksi itsekseen.

Kallas kääntyi Mihailiin päin.

”Kiitos, arvon ruhtinas”, Venir sanoi.

Mihail hymyili Kallakselle.

”Ei tarvitse kiittää. Voin vain toivoa, että löydät mietintöihisi tarpeellisen avun. Oli se sitten rauha täällä, uupumattomassa työnteossa tai taistelujen keskellä”, Mihail sanoi.

Kallas hymähti.

”Solkar taitaa löytää sitä enemmän asioiden järjestlystä ja kartoista”, Venir sanoi.

”Hänellekin voisi tehdä hyvää pysähtyä asioiden äärelle, mutta en ole hentonut sanoa hänelle”, Mihail sanoi.

”Ehkä voin tuoda hänet käymään täällä”, Venir sanoi.

”Luuletko hänen tulevan?” Mihail sanoi.

”Tuskin”, Venir vastasi.

Mihail naurahti.

”Ehkä voin keksiä jotakin muuta sen sijasta”, Venir sanoi.

Mihail nyökkäsi. Ehkä oli hyväkin antaa kapteenien keskenään pohtia, mitkä olisivat hyviä tapoja päästä myös välillä ulos johtamisen taakasta ja vastuusta. Vaikka pitkälle kummastakaan ei päässyt pakoon niin kauan, kun he olivat sodan keskellä piiritetyssä kaupungissa.

”Mietin muuten monesti täsmälleen samoja asioita, mitä sinä äsken sanoit. Siksi minäkin tulin tänne, että saisin hetken rauhoittua kaiken tämän pyörityksen keskellä”, Mihail sanoi.

”Sinulle samat paineet ovat varmasti vielä komepia”, Venir sanoi.

”Ehkäpä, mutta minun ne on kannettava. Se on minun tehtäväni”, Mihail sanoi.

Kallas katsoi Mihailia.

”Ei sinunkaan kaikkea tarvitse kantaa yksin harteillasi”, Venir sanoi.

”En minä kannakaan, sillä minulla on äärimmäisen hyviä alaisia, kuten sinä, joihin voin luottaa asiassa kuin asiassa”, Mihail sanoi.

Mihail muisti myös toisen, jonka tukeen hän pystyi aina luottamaan. Joka tässä tilanteessa loisti poissaolollaan.

”Ja minulla on myös Emily”, Mihail sanoi.

”Kaipaatko ruhtinatarta?” Venir kysyi.

”Kaipaan, joka päivä”, Mihail vastasi.

Kallas vain nyökkäsi eikä kysynyt asiasta tarkemmin.

”Olisipa hänkin täällä. Ruhtinatar osaisi hoitaa asioita toisella tavalla”, Venir sanoi.

”Ehkäpä osaisi, mutta on parempi, että hän on turvassa Aegyzassa”, Mihail sanoi.

Hetkiä keskuslinnassa X

Betula nana, osa 423

Mihail kiersi salia ja kuunteli pöydissä istuvien munkkien keskusteluja. Ne koskettivat pääasiassa arkisia asioita, kuten työvuorojen jakoa ja oliko se kaikin puolin tasaista. Joku toivoi pääsevänsä pian käymään kotiseudullaan ja toinen saavansa tuoreita hedelmiä. Ympärillä olevaa sotaa ei kukaan maininnut suoraan, mutta se suodattui kaikesta väkisinkin läpi. Taistelut koskettivat monia suoraan, mutta vielä useampia epäsuoraan.

Pöytien väliin jäävän tyhjän tilan kohdalla salin seinälle oli ripustettu maalaus. Se kuvasi munkkia, joka istui pöydän ääressä kirjoittamassa. Mihail käänsi katseensa salin vastakkaiselle puolelle, missä oli myös maalaus. Toinen maalaus kuvasi munkkia, joka ompeli munkinkaapua. Maalausten hahmot olivat tyyliteltyjä ja asennot hieman kankeita. Työntekoon kannusta viesti tuli ilmi yksinkertaisuudesta huolimatta.

”He vaikuttavan arvostavan työntekoa”, avustaja sanoi.

”Epäilemättä”, Mihail sanoi.

Maalausten katselemisen jälkeen Mihail suuntasi askeleensa kohti pääsalin takaseinään. Auringonvalo siivilöityi ikkunoiden läpi ja loi kuvioita salin lattiaan. Yhden valolaikun kohdalla makasi pyhäkön kissa.

Salin takaosassa korokkeen edessä olevilla tuoleilla istui muutamia ihmisiä. Mihail yritti liikkua niin rauhallisesti, ettei häiritsisi näiden rauhaa. Lähempänä istuva havahtui Mihailin liikkeeseen ja käänsi katseensa häneen. Kenties nopeaksi vilkaisuksi tarkoitettu katse jäi kiinni Mihailiin, joka ei heti tunnistanut katsojaa.

Kapteeni Kallaksen katse oli täynnä yllätystä.

”Ruhtinas Netronova”, Venir sanoi.

Mihail ei ollut aivan varma miten reagoisi yllättävään kohtaamiseen Kallaksen kanssa. Lopulta hän stui lähemmäksi ja istuutui tämän viereiselle tuolille. Mihail kuuli kuinka muu seurue istuutui tuoleille, jotka olivat taaemmassa rivissä.

Meni kiusallisen pitkään ennen kuin kumpikaan sanoi mitään. Lopulta Kallas avasi suunsa.

”Olen yllättynyt, että tapaan ruhtinaan täällä”, Venir sanoi.

”Samoin minä, kun tapaan teidät täällä”, Mihail sanoi.

Kallas hymähti myöntävästi. Hiljaisuus kävi uudestaan heidän välissään.

”Olen nyt joitakin kertoja käynyt täällä”, Venir sanoi.

Mihail ei kysynyt mitään, mutta Kallas jatkoi kuin hän olisi esittänyt kysymyksen. Ehkä tämä jo arvasi mitä ruhtinas saattoi ajatella.

”Olen yrittänyt saada järkeä tähän kaikkeen. Lähinnä siis itselleni ja itseni vuoksi. Miksi olemme täällä ja teemme mitä teemme. Mitä voimme tehdä, jotta me ja muut voisimme tulla paremmin toimeen keskenämme. Miten voisimme vähentää sitä kärsimystä, mitä tästä kaikesta aiheutuu”, Venir sanoi.

Mihail jatkoi kuuntelemista ja Kallas jatkoi puhumista.

”Ja täällä on sopivan rauhallista siihen mietiskelyyn. Voi olla yksin omien ajatuksiensa kanssa, eikä ole sotilaita missään näkyvillä”, Venir sanoi.

Mihail istui edelleen hiljaa Kallaksen vierellä.

”Siksi olen tänne tullut”, Venir sanoi.

Kallas ei jatkanut enempää ja käänsi katseensa eteensä lattiaan. Hiljaisuus laskeutui heidän väliinsä raskaana muurina. Mihail ei halunnut, että tuo muuri kävisi liian työlääksi murtaa, joten hän aloitti sen mahdollisimman lyhyen tauon jälkeen.

”Ymmärrän”, Mihail sanoi.

Hetkiä keskuslinnassa IX

Betula nana, osa 422

Veli Grimo näytti hieman siltä, että ei osannut ottaa seuraavaa askelta kierroksella. Mihail katsoin tätä kysyvästi ja vilkaisi sitten avustajaansa.

”Mikä on kierroksemme seuraava kohde?” Avustaja kysyi.

”Sitä tässä koitin pohtia. Tässä pienessä pyhäkössämme ei ole paljoakaan tämän enempää, mitä kiertää”, veli Grimo vastasi.

Veli Grimo ei selvästikään ollut tuttunut tekemään päätöksiä paineen alla ja hermostui Mihailin ja tämän avustajan odottavista katseista.

”Ehkä voimmekin sitten palata takaisin pääsaliin”, veli Grimo sanoi.

Veli Grimo katsoi Mihaili hakien hyväksyntää suunnitelmalleen. Mihail nyökkäsi hyväksyvästi.

”Tämä sopii minun puolestani”, Mihail sanoi.

Pyhäkön käytävien kiertämiseen oli mennyt jo tovi, joten kuolleestamanaukselle suunniteltu aika alkoi lähestyä. Sitä ennen hän halusi rauhoittua.

Veli Grimo nyökkäsi ja näytti saavan hieman itsevarmuuttaan takaisin.

”Tätä tietä”, veli Grimo sanoi.

Veli Grimo lähti taas johdataamaan heitä käytävää eteenpäin. Samalla hän kertoili mitä tiloja kukin käytävän varrella oleva huone oli. Ovia riitti, vaikka ei yhtä paljo kuin aikaisemmilla käytävillä.

Lopulta käytävä päättyi pieneen aulaan.

”Tästä ovesta pääsemmekin jo pääsaliin”, veli Grimo sanoi.

Veli Grimo avasi oven ja päästi heidät takaisin tuttuun hämärään.

”Mikäli sopii, niin jätän teidät nyt nauttimaan pyhäkkömme rauhasta keskenänne, sillä toiset velvollisuudet valitettavasti kutsuvat minua”, veli Grimo sanoi.

”Pärjäämme mainiosti tästä eteenpäin. Kiitoksia kierroksesta ja toivottavasti se ei aiheittanut sinulle liikaa vaivaa”, Mihail sanoi.

”Ilo oli kokonaan minun puolellani. Toivottavasti löydätte pyhäköstämme sen rauhan, jota tulitte tänne etsimään”, veli Grimo sanoi.

He hyvästelivät veli Grimon, joka katosi samasta ovesta, josta he olivat juuri tuleet takaisin pyhäkön pääsaliin.

”Hänestä tuli hieman erilainen olo ulkona kuin mitä hän oli tässä lopussa. Ulkona hän vaikutti tietävältä ja itsevarmalta, mutta lopulta hän olikin hieman hajamielinen ja muilta vahvistusta hakeva”, avustaja sanoi.

”Ensivaikutelma ei aina kerro ihmisistä kaikkea”, Mihail sanoi.

”Ei totisesti”, avustaja sanoi.

Mihail katseli ympärilleen ja tutki pääsalissa olevaa väkeä. Pientä puheensorinaa edelleen riitti, mutta sali oli hieman hiljentynyt aikaisemmasta.

”Voisin kiertää salin ympäri ja katsella mitä kaikkea tästä löytyy. Sitten voisin hetken rauhoittua keskenäni”, Mihail sanoi.

”Kuin vain arvon ruhtinas haluaa”, avustaja sanoi.

Hetkiä keskuslinnassa VIII

Betula nana, osa 421

”Pääsemme pyhäkön johtajan työhuoneelle helpoiten täältä käytävän toisesta päästä”, veli Grimo sanoi.

Veli Grimo lähti johdattamaan heitä taas eteenpäin ja kohti käytävän päätä.

”Millainen henkilö isä Eugen on?” Mihail kysyi.

”Hän on hyvin tiukka, mutta toisaalta myös huolehtiva ja reilu johtaja”, veli Grimo vastasi.

”Tuollainen kuvaus sopii aika moneen johtajaan”, Mihail sanoi.

Veli Grimo naurahti.

”Isä Eugen on todella tiukka kurissaan, mutta se ei ole itse tarkoitus, vaan hänellä on sen takana tarkoitus”, veli Grimo sanoi.

”Yleensä kurin takana on jokin tarkoitus”, Mihail sanoi.

”Mutta monesti se on myös itse tarkoitus, koska monet johtajat kokevat, että heidän kuuluu pitää tiukkaa kuria, jotta näyttävät itse hyvältä”, veli Grimo sanoi.

”Mikä isä Eugenin tarkoitus kurille on?” Mihail kysyi.

”Hänen tärkein tehtävänsä on varmistaa, että tämä pyhäkkö säilyy myös seuraaville sukupolville”, veli Grimo vastasi.

”Se on kunnioitettava tehtävä”, Mihail sanoi.

”Ja tehtävä, jonka eteen mielellään noudattaa tiukkaakin kuria, sillä tämä pyhäkkö on arvokas asia säilytettäväksi”, veli Grimo sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Kaiken näkemäni perusteella en voi olla muuta kuin samaa mieltä kanssanne. Toivottavasti pyhäkkönne selviää näistä hankalista ajoista”, Mihail sanoi.

”Uskoisin, että ruhtinaan toive toteutuu, sillä pyhäkkö on selvinnyt muistakin hyvin vaikeista ajoista”, veli Grimo sanoi.

Lopulta veli Grimo pysähtyi erään oven eteen ja koputti oveen. Sisältä ei kuulunut vastausta.

”Pahoittelut, arvon ruhtinas, taitaa olla niin, että isä Eugen ei ole tällä kertaa tavattavissa”, veli Grimo sanoi.

Mihail yritti parhaansa mukaan peitellä sitä, että oli tyytyväinen, ettei joutunut tuhlaamaan aikaansa keskusteluihin pyhäkön johtajan kanssa.

”Ehkä minulla on parempi onni jollakin toisella kerralla”, Mihail sanoi.

”Toivon mukaan arvon ruhtinaalla järjestyy sellaiseen vielä aikaa Gyllenburhissa olon aikana”, veli Grimo sanoi.

”Pyrin sellaisen ajan järjestämään”, Mihail sanoi.

”Isä Eugen osaa paremmin kertoa pyhäkön historiasta, sillä hän on vihkiytynyt asiaa jo ennen kuin hänestä tuli johtajamme. En siis lähde nyt kertomaan epätäydellistä versiota, mikäli tämä sopii arvon ruhtinaalle, vaan voitte sitten kerralla saada täydellisen kertomuksen aiheesta”, veli Grimo sanoi.

”Tämä sopii mainiosti”, Mihail sanoi.

Hetkiä keskuslinnassa VII

Betula nana, osa 420

”Jatkammeko sitten kierrosta, arvon ruhtinas?” Veli Grimo kysyi.

”Johdata vain meitä eteenpäin. Voimme palata tänne sitten lopuksi ja voinen nauttia hetken pyhäkkönne tarjoamasta rauhasta, kuten alun perin tarkoituskin oli”, Mihail vastasi.

Veli Grimo nyökkäsi hyväksyvästi.

”Jatkakaamme siis eteenpäin. Vien meidät seuraavaksi kierrokselle majoitussiipeen, niin arvon ruhtinas pääsee näkemään myös vaatimattomat majoitustilamme. Sen jälkeen voisimme käydä katsomassa, onko pyhäkön johtaja, isä Eugen, työhuoneellaan”, veli Grimo sanoi.

Mihail oli hieman yllättynyt tapaamisesta myös pyhäkön johtajan kanssa, mutta antoi veli Grimon lähteä johdattamaan heitä.

”Tapaan isä Eugenin oikein mielelläni, mikäli siihen vain tarjoutuu mahdollisuus”, Mihail sanoi.

”Toivokaamme parasta”, veli Grimo sanoi.

Veli Grimo lähti johdatamaan heitä ensi salin sivuovelle ja sen jälkeen pitkin käytävää, joka ovelta lähti. Käytävän varrella oli erilaisia yhteisiä tiloja, kuten varastoja, keittiö ja ruokailutiloja. Veli Grimo halusi näyttää jokaisen vähintään oven aukaisemalla. Lopulta käytävä päättyi pienen aulaan, jossa oli kaksi ovea.

”Tästä ovesta pääsee portaisiin, jotka vievät kellaritiloihin, jossa varastoimme ruokaa ja muuta pidemmän aikaväli tarpeisiimme. Tässä vallitsevassa tilanteesta ruokavarastomme ovat ymmärrettävästi jo kovasti huvenneet”, veli Grimo sanoi.

”Toivottavasti tilanne muuttuisi pian paremmaksi”, Mihail sanoi.

Veli Grimo nyökkäsi. Mihail arveli heidän molempien tietävän, että muutosta parempaan ei ollut aivan nurkan takana tiedossa. Sota tulisi vielä kestämään ja ennen loppuaan vielä pahenemaan.

”Ja tästä toisesta ovesta pääsemme majoitustiloihin”, veli Grimo.

Veli Grimo avasi oven uuteen käytävään, joka oli edellistä hieman kapeampi ja hämärämpi.

”En aio kyllästyttää arvon ruhtinasta kaikilla makuusaleilla, vaan esittelen vain omani, jonka koen olevan tyypillinen täällä pyhäkkömme alueella”, veli Grimo sanoi.

Veli Grimo johdatti heidät hieman käytävän puolivälin yli ja pysähtyi yhden oven luokse.

”Majoitun toisen veljen kanssa. Toivottavasti se ei häiritse teitä”, veli Grimo sanoi.

Veli Grimo ei odottanut vastausta, vaan avasi oven. Pieni nukkumasali oli pimeä ja Grimon mainitsemaa maijoitustoveria ei näkynyt. Salissa oli kaksi sänkyä, joiden vierellä oli pienet kirjoituspöydät. Kumpikin pöytä oli täynnä papereita ja kirjoja. Kummankin sängyn päädyssä oli tavara-arkku.

”Sellainen on vaatimaton nukkumatilani, joka ei varmastikaan vedä vertoja arvon ruhtinaan makusalille”, veli Grimo sanoi.

Veli Grimo ei odottanut Mihailin kommenttia, vaan veti oven makusaliin jo kiinni.

”Tuosta tulee mieleen opintojeni aikainen makuusali, jonka jaoin opiskelukaverini kanssa”, Mihail sanoi.

”Jos saan tiedustella, arvon ruthinas, niin missä olette opiskelleet?” Veli Grimo kysyi.

”Opiskelin Vihersalon taikayliopistossa”, Mihail vastasi.

Veli Grimo nyökkäsi eikä esittänyt aiheesta jatkokysymyksiä.

Hetkiä keskuslinnassa VI

Betula nana, osa 419

Kun aseet oli riisuttu ja jätetty ulos jäävien henkivartijoiden vartioitavaksi, Mihail käveli avustajansa ja sisään pyhäkköön tulevien henkivartijoiden kanssa veli Grimon luokse.

”Olemme valmiit”, Mihail sanoi.

”Kiitän vielä uudestaan arvon ruhtinasta toiveidemme kuuntelemisesta. Toivon, että kaikki tässä maailmassa olisivat yhtä herkkiä läheisten toiveille kuin te”, veli Grimo sanoi.

”Puhutte minusta ylisanoja, veli Grimo”, Mihail sanoi.

”En suinkaan. Olen kuullut ja nähnyt teidän tekevän paljon hyvää, arvon ruhtinas”, veli Grimo sanoi.

Mihail tyytyi nyökkäämään hyväksyvästi. Hän ei pitänyt ajatuksesta, että pyhäkön munkit seuraisivat hänen tekemisiään. Toisaalta se tuskin oli vältettävissäkään. Munkit kulkivat melko vapaasti asioillaan keskuslinnan sisällä ja yläkaupungissa. Tämä vapaus heille oli suotu siitä hyvästä, että he eivät olleet vastustelleet kaupungin valtausta. Vapaudet olivat verrattain laajoja, mutta munkkeja oli myös varsin vähän.

Veli Grimo johdatti heidät pyhäkön ovelle ja avasi sen. Raskas sarana valitti auetessaan. Oven takana oli pieni ja varsin hämärä tila, johon heijastui valoa vain muutamasta kapeasta aukosta.

”Pahoitteluni arvon ruhtinaalle siitä, että pyhäkkömme ei ole kovinkaan suureellinen. Olemme vain pieni joukko munkkeja, jotka yrittävät parhaansa mukaan pitää huolta siitä, mitä menneiden vuosisatojen toverimme ovat rakentaneet”, veli Grimo sanoi.

Jos pyhäkön edessä ollut puiden varjostama alue oli ollut viileä, niin pyhäkkö itse oli kylmä. Jos Mihail ei olisi juuri tullut ulkoa, hän olisi saattanut kuvitella siellä olevan talvi. Koko pimeä tila hänen ympärillään tihkui koleutta.

”Tämän pienen eteistilan jälkeen pääsemme pyhäkkömme pääsaliin”, veli Grimo sanoi.

Veli Grimo aikaisi seuraavan oven. Seuraava tila oli huomattavasti suurempi ja korkeampi. Pääsali oli kuitenkin yhtä kylmä kuin eteinenkin. Valoa pääasaliin tuli ikkunoista, joita oli molemmissa päätyseinissä, muutama eteisen yläpuolelle ja muutama, hieman suurempi, vastakkaisella seinällä. Pääsalissa paloi useita kynttilöitä, jotka myös auttoivat hieman valaistuksessa.

Pyhäkön pääsalin kalustus koostui pöytäryhmistä sekä takaseinän alttarialueesta. Takaseinän ikkunat toimivat alttarin taustana ja sen edessä oli koroke. Korokkeen edessä puolestaan oli useassa kaaressa penkkejä.

Muutamassa pöytäryhmässä istui munkkeja, joista osa kävi keskenään jotakin keskustelua. Korokkeen edessä penkeillä puolestaa istui yksittäisiä ihmisiä omissa oloissaan.

”Vieraileeko luonanne miten paljon ihmisiä?” Mihail kysyi.

”Näinä vaikeina aikoina luonnollisesti kävijöitä on aika vähän, kun ihmiset eivät saa kulkea linnaan niin vapaasti, mutta normaalioloissa täällä käy aika paljon väkeä”, veli Grimo vastasi.

”Minkälaista väkeä täällä yleensä käy?” Mihail kysyi.

”Sanoisin, että aikalailla kaikenlaista. Suuri osa on tietysti keskuslinnassa asuvaa tai majoittuvaa, kuten tekin nyt. Mutta sitten käy kaupunkilaisia kaikista kaupungin osista aina Gyllenlaesin maanviljelijöihin saakka”, veli Grimo vastasi.

”Toivottavasti myös noita maanviljelijöitä riittää jatkossa. Pelkään, että tämä sota on tehnyt suurta tuhoa Gyllenlaesissa”, Mihail sanoi.

”Arvon ruhtinaan huoli on oikeutettua. Sodan tuho on tietysti aina suurta kaikkialla, mutta Gyllenlaesin asukkaat ovat olleet kaikkein heikoimmassa asemassa ja heidän kohtaamansa tuhon on ollut kokonaisvaltaisinta. Toivon koko sydämmestäni, että mahdollisimman moni heistä on päässyt pakenemaan kodeistaan”, veli Grimo sanoi.

”Toivon samaa”, Mihail sanoi.

Hetkiä keskuslinnassa V

Betula nana, osa 418

Munkki liikkui ensin hitaasti, mutta reipasti nopeasti askeliaan ja saapui yllättävän nopeasti Mihailin ja tämän avustajan luokse. Mihailin henkivartijat reagoivat nopeaan liikkeeseen, mutta Mihail rauhoitti nämä kädenliikkeellään.

”Ruhtinas Mihail Netronova, on kunnia, että lähestytte vaatimatonta pyhäkköämme. Meitä harvoin muistetaan tällaisella huomiolla”, munkki sanoi.

Munkki kumarsi Mihailille. Mihail vastasi kumarrukseen.

”Kiitoksia lämpimistä sanoistanne. Toivon, että minun olisi mahdollista teidän salliessanne tutustua kauniiseen pyhäkköönne vielä tarkemmin ja tutustua siihen kokonaisuudessa”, Mihail sanoi.

”Tietenkin, arvon ruhtinas, kaikki ovat tervetulleita pyhäkköömme olivat he paikallisia tai muualta”, munkki sanoi.

Mihail nyökkäsi huojentuneena. Pyhäkössä käymisestä ei tulisi sen suurempaa ongelmaa, vaan hän toivon mukaan saattoi hoitaa vierailun rauhallisesti ja huomaamattomasti.

”Kenen kanssa minun on kunnia puhua?” Mihail kysyi.

”Arvon ruhtinas tekee minulle suurta kunniaa huomioimalla vähäpätöisen munkin. Mikäli arvon ruhtinas toivoo minut tuntevan, niin voitte kutsua minua veli Grimoksi”, munkki vastasi.

”Hauska tutustua, veli Grimo”, Mihail sanoi.

”Kuten myös, arvon ruhtinas”, veli Grimo sanoi.

”Sopiiko, että tutustumme pyhäkköömme keskenämme vai haluatteko opastaa meitä?” Mihail kysyi.

”Mikäli se sopii arvon ruhtinaalle, niin voin johdattaa teidän sisään ja sen jälkeen voitte viettää hiljaisessa pyhäkössämme sen aikaa kuin toivotte”, veli Grimo sanoi.

”Tämä sopii meille oikein hyvin”, Mihail sanoi.

Mihail vilkaisi avustajaansa, joka myös näytti tyytyväiseltä heidän kohtaamaansa vastaanottoon.

”Mainiota, voinkin samantien lähteä johdattamaan teitä pyhäkköömme”, veli Grimo sanoi.

Veli Grimo oli jo lähdössä johdattamaan heitä, kun hän vielä pysähtyi ja kääntyi Mihailin puoleen.

”Jos sallitte, arvon ruhtinas, niin voinko esittää vielä pienen toiveen?” Veli Grimo kysyi.

Mihail toivoi, etteivät ongelmat alkaisi nyt.

”Olkaa hyvät”, Mihail vastasi.

”Tämä toive koskee niin teitä kuin seurassanne saapuneita. Pyhäkkömme on rauhan paikka ja harras toiveemme olisi, ettei sinne saavuttaisi aseiden kanssa. Toiveenamme siis olisi, että jättäisitte kantamanne aseenne tänne pyhäkön ulkopuolelle ja tulisitte sisälle vasta sitten”, veli Grimo sanoi.

Mihailin käsi osui hänen miekkansa kahvaan. Hänkin kantoi asetta jatkuvasti mukanaan, kuten kaikki hänen henkivartijansa. Seurueen ainoa aseistamaton oli todennäköisesti hänen avustajansa.

”Tietenkin, kuten toivotte”, Mihail sanoi.

Veli Grimo kumarsi Mihailille syvään ja jätti heidät sopimaan yksityiskohdista.

Mihail määrästi osan henkivartijoistaan jäämään ulos ja vartioimaan sisään tulevien aseita. Jos sisällä sattuisi jotakin, oli ulos jäävien myös määrä rynnätä sisään pyhäkköön aseiden kanssa.

Yksi henkivartijoista tuli keskustelemaan Mihailin kanssa kahden kesken.

”Arvon ruhtinas, toivottavasti tämä ei ole ansa”, henkivartioista sanoi.

”Tuskin. Sitä varten olisi pitänyt olla sotilaita piilossa pitkän aikaa”, Mihail sanoi.

”Olkaamme kuitenkin varuillamme”, henkivartija sanoi.

Mihail nyökkäsi.

Inktober

Lokakuu on täällä ja sehän tarkoittaa pimenevien iltojen lisäksi myös Inktoberia. Mikäli konsepti ei ole tuttu, niin kyseessä on piirtämishaaste, jonka aikana piirretään kuukauden ajan joka päivä tussattu valmis kuva ja kuvan aiheena ja inspiraationa kullekin päivälle toimii valmiista sanalistasta löytyvä sana. Kuukauden jokaiselle päivälle on siis oma sanansa.

Olen aikaisemmin osallistunut Inktoberiin kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla en panostanut ennakkosuunnitteluun riittävästi ja yritys jäi varsin torsoksi. Toisella kertaa käytin ennakkosuunnitteluun huomattavasti enemmän aikaa, mikä johti paljon onnistuneempaan lopputulokseen. Jo ennen lokakuuta mietin jokaiselle päivälle sanasta aiheen, mitä oikeasti lähden toteuttamaan ja tein siitä nopean luonnoksen muistikirjaani. Tältä pohjalta piirtäminen onnistui kuukauden ajan kohtalaisesti, vaikka useana päivänä aika kova kiire tulikin ja tuotokset eivät ihan sitä aina olleet, mitä olisin ehkä toivonut. Muun arjen keskellä aikaa piirtämisellä on kuitenkin aina rajallisesti.

Inktober kuviani vuodelta 2020.

 

Tarkoituksena olisi siis tänä vuonna osallistua Inktoberiin jälleen parin vuoden tauon jälkeen. Sanalista vaikuttaa myös erittäin kiinnostavalta, joten odotan innolla minkälaisia omista kuvista tulee ja minkälaisia kuvia muut piirtäjät tekevät. Kuvat tulen julkaisemaan Instagramissa henkilökohtaisella tililläni @magnusjyrkkanen ja sieltä selaamalla läytyvät myös vanhat piirrustukseni.

Kirjoittamisen ja pienoismallailun lisäksi piirtäminen on kolmas lähellä sydäntä oleva luova harrastukseni. Siihenkin liittyen voisin tänne blogiin kirjoitella joskus, vaikka varsinaisesti kyseessä onkin kirjoittamiseen keskittyvä blogi.

Hetkiä keskuslinnassa IV

Betula nana, osa 417

Syötyään Mihail kaipasi hetken hiljaisuutta ennen kuin lähtisi keskittymään kuolleestamanaukseen. Tätä varten hän kääntyi avustajansa puoleen.

”Mikä on tästä lähin pieni parveke?” Mihail kysyi.

Avustaja mietti hetken.

”Luulisin, että se sama parveke, jolla olimme aikaisemmin katselemassa linnanpihaa”, avustaja vastasi.

Mihail oli hieman pettynyt.

”Sekin on aika kaukana”, Mihail sanoi.

”Se on valitettavaa, arvon ruhtinas. Suurin osa parvekkeista ja tasanteista on yläkerroksissa”, Avustaja sanoi.

”Entä sitten hiljainen paikka?” Mihail kysyi.

”Eli sen ei tarvitse olla ulkotila?” Avustaja kysyi.

”Ei. Riittää, että siellä voi hetken aikaa rauhoittua”, Mihail vastasi.

”Sitten sanoisin, että linnan pyhäkkö on hyvä paikka. Se on aivan lähellä, mutta siellä tuskin on ketään tähän aikaan”, avustaja sanoi.

Mihail nyökkäsi. Hän ei ollut vielä vieraillut pyhäkössä, koska oli vierastanut toisen uskon tilaan menemistä. Paikassa kertaalleen vieraileminen kuitenkin kiinnosti hän.

”Johdata meidät sinne”, Mihail sanoi.

Avustaja nyökkäsi ja ryhtyi toteuttamaan Mihailin pyyntöä.

Linnan pyhäkkö löytyi linnan vanhasta osasta. Muusta linnasta poikkeavan värisestä kivestä rakennettu vanha osa oli jäänyt valtavan linnoituksen uudempien ja isompien osien sisään ja varjoon. Pyhäkön edessä oli vanhoja puita, jotka olivat mahdollisesti olleet paikalla ennen kuin linnaa oli ryhdytty rakentamaan. Vähintään ne olivat yhtä vahoja kuin linnan vanha osa. Yhdessä ympäröivän linnan varjostuksen kanssa puut mudostivat paikan, joka oli kesähelteelläkin viileä.

Puiden lomasta kulki sammaloitunut kivetty polku, jota pitkin he kulkivat pyhäkölle. Aika tuntui pysähtyvän, kun he lähestyivät pyhäkön ovea.

Polulla Mihailin avustaja pysähtyi ja kääntyi Mihailiin päin.

”Arvon ruhtinas, minun täytyy sanoa varoituksen sana pyhäkön munkeista. He eivät pidä ulkomaalaisista, eivätkä eteenkään epäkuolleista. Tai henkilöistä, jotka heitä manaavat”, avustaja sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Kaikki ennalta arvattavia ennakkoluuloja”, Mihail sanoi.

”Toivottavasti pääsemme niistä huolimatta astumaan sisälle pyhäkköön. Munkit varmasti tietävät kuka te olette”, avustaja sanoi.

”Eihän täällä ole ketään estämässä”, Mihail sanoi.

”Erehdytte, arvon ruhtinas”, avustaja sanoi.

Avustaja nyökkäsi pyhäkön suuntaan ja hetken katsomisen jälkeen Mihail huomasi varjoissa tummiin vaatteisiin pukeutuneen hahmon. Munkki lähti liikkeelle, kun Mihailin katse osui tähän.

Hetkiä keskuslinnassa III

Betula nana, osa 416

Harjoitusten seuraamisen jälkeen Mihail meni linnan pääsaliin lounaalle. Piirityksen keskellä hän halusi syödä samaa ruokaa mitä muutkin, erityisesti samaa kuin rivisotilaat, ja myös näyttää sotilaille tekevänsä niin. Siksi hän pyrki syömään pääsalissa ja niihin aikoihin, kun salissa oli runsaasti tavallisia sotilaita. Normaalioloissa hän olisi luutlavasti syönyt omassa työskentelysalissaan ajan säästämiseksi. Työtilasta pääsaliin syömään oli pitkä matka ja matkalla usein kohtasi ongelmia ratkaistavaksi, jotka hidastivat matkaa entisestään.

Hieman samaa ongelmaa oli toki myös itse pääsalissa ruokailussa. Useat sotilaat halusivat käydä tervehtimässä ruhtinasta, vaikka heitä oli erikseen kielletty sitä tekemästä. Toiset kävivät vain tekemässä kunniaa ja toiset halusivat sanoa muutaman sanan ruhtinaalle, kun siihen kerrankin tarjoutui mahdollisuus.

Muutamat sanat olivat toisinaan arvostuksen osoituksia siitä, että Mihail oli itse paikalla ja osallistunut taisteluihin.

”Arvon ruhtinas, hyvä, että tekin olette täällä taistelemassa kanssamme”, sotilas sanoi.

Mihail nyökkäsi sotilaalle.

”On ilo taistella kanssanne”, Mihail sanoi.

Sotilas kiitti ja poistui.

Joskus sotilaat kysyivät asioita suoraan. Toisinaan he kysyivät vahvistusta johonkin, mitä olivat kuulleet Mihailin tehneet. Joskus kysymykset olivat henkilökohtaisempia.

”Arvon ruhtinas, pääsemmekö varmasti takaisin Aegyzaan? Pääsenkö takaisin perheeni luokse?” Sotilas kysyi.

Mihail toivoi, että pystyisi antamaan sotilaille varmoja vastauksia.

”Teen varmasti kaiken mahdollisen, jotta te ja me kaikki muutkin pääsemme takaisin Aegyzaan turvallisesti. Voin vain toivoa, että sinä ja kaikki muutkin sotilaat teette myös parhaanne, koska yksin minä en kykene meitä viemään kotiin”, Mihail vastasi.

Vaikka Mihailin vastaus oli ollut kiertelevä, niin sotilas kiitteli tätä vuolaasti ennen poistumistaan.

Mihail huomasi, että hänen avustajansa seurasi katseellaan poistuvaa sotilasta.

”Mitä mieltä olet vastauksestani?” Mihail kysyi.

”Arvon ruhtinas, en tiedä voiko siitä olla hirveästi mitään mieltä. Sanotte sen, mitä me kaikki tiedämme jo valmiiksi, mutta et voi kuitenkaan sanoa muutakaan”, avustaja vastasi.

”Voin vain olla kiitollinen, jos se on jo kaikkien tiedossa, että yritän parhaani”, Mihail sanoi.

”Uskoisin, että se on tullut ilmi kaikissa toimissasi”, avustaja sanoi.

Mihail nyökkäsi.

Heidän keskustelunsa ei päässyt jatkumaan, kun seuraava sotilas jo pyrki Mihailin puheille. Tämäkin kiitteli Mihalin osallistumista taisteluihin ja toivoi parempaa ruokaa. Mihail ei voinut muuta kuin yhtyä sotilaan toivomukseen, mutta valitella samalla, että toivetta oli vaikea toteuttaa. Sotilas näytti ymmärtäväiseltä. Mihailin ajatukset suuntautuivat väkisinkin siihen, että olisiko sotilas ollut niin ymmärtäväinen, jos hän ei itse olisi ollut syömässä samaa ruokaa.

”Toivon kyllä hartaasti, että pian pääsemme takaisin Aegyzaan ja siellä tuttujen ruokien äärelle”, Mihail sanoi.

”Sen perusteella, mitä minä tiedän, valtaosa jakaa saman toiveen”, avustaja sanoi.
 

Hetkiä keskuslinnassa II

Betula nana, osa 415

Seuraavana aamuna Mihail laskeutui portaita alas Gyllenburhin keskuslinnassa. Hän oli syönyt aamiaisen ja valmistautunut myös muuten kuolleestamanausta varten. Velhon manauksen poikkeuksellisuus oli saanut hänet nukkumaan levottomasti, joten hän oli ryhtynyt päivän askareisiin hieman tavallista myöhemmin. Hän oli pitänyt aamun raportteihin tutustumisen lyhyenä, jotta ehti seuraamaan joukkojen harjoituksia ennen lounasta. Lounaan jälkeen vuorossa oli tulivelhon kuolleestamanaus.

Laskeutuessaan portaita Mihail huoamasi oven, jota hän ei ollut huomannut aikaisemmin. Mihail oletti johtavan ulos jonkinlaiselle tasanteelle tai parvekkeelle. Hän kääntyi avustajan puoleen, joka seurasi hänen mukanaan henkivartioiden ohella.

”Pääseekö tuosta ulos?” Mihail kysyi.

”Kyllä, arvon ruhtinas. Ulkona on parveke, josta näkee linnanpihalle”, avustaja vastasi.

”Voisin katsoa, mitä sieltä näkyy”, Mihail sanoi.

Mihail avasi oven parvekkeelle. Valo häikäisi ensin, mutta silmät tottuivat nopeasti.

Parveke oli pieni. Mihailin itsensä lisäksi sille ahtautui vai hänen avustajansa. Henkivartijat jäivät suosiolla portaikon puolelle.

”Näkymä ei ole valtava, mutta pääsee tässä raittiiseen ilmaan ilman, että tarvitsee kävellä alas saakka”, avustaja sanoi.

”Käytkö usein tässä haukkaamassa ilmaa?” Mihail kysyi.

Avustaja kohautti olkiaan.

”Satunnaisesti. Käyn tässä, jos satun ohitse kulkiessani kaipaamaan raikasta ilmaa. Linna on kuitenkin suuri ja eri puolilla on useita tasanteita ja parvekkeita”, avustaja vastasi.

”Ja torneja”, Mihail sanoi.

”Ja useita torneja, jotka ovat myös isompia ja tarjoavat paremmat näkymät kuin useimmat tasanteista ja parvekkeista”, avustaja sanoi.

Mihail nyökkäis hyväksyvästi.

He seurasivat hetken linnanpihalla kulkevia ihmisiä ja eläimiä ennen kuin palasivat takaisin portaikkoon. Yhtenä joukkona olivat osastot, joiden harjoittelua Mihailin oli tarkoitus mennä seuraamaan.

”Sitten alas katsomaan harjoituksia”, Mihail sanoi.

Avustaja opasti heidät oikeaan suuntaan, eli jatkamaan alas samoja portaita, joita he olivat laskeutuneet jo aikaisemmin. Tuore avustaja toimi välillä korostetunkin oppaallisesti.

”Arvon ruhtinas, käyttekö seuraamassa joukkojen harjoituksia usein?” Avustaja kysyi.

”Pyrin käymään aina kun minulla on aikaa”, Mihail vastasi.

”Harjoitteletteko taistelutaitoja myös itse?” Avustaja kysyi.

Mihail naurahti ja vilkaisi heidän perässään seuraavia sotilaita.

”Jos kysytään henkivartijoiltani, niin aivan liian vähän. Mutta koitan löytää sillekin parhaani mukaan aikaa kaiken muun keskeltä”, Mihail vastasi.

Avustaja nyökkäsi.

”Olisiko hyötyä, jos minäkin osaisin joitakin perustaitoja?” Avustaja kysyi.

”Aivan varmasti. Määrään sinulle opettajan, joka osaa opettaa sopivia taitoja”, Mihail sanoi.

Avustaja kiitti syvemmin kuin mitä Mihailin mielestä oli tarpeen. Oli erityisesti hänen itsensä etu, että myös avustaja osasi tarvittaessa puolustautua hyökkäystä vastaan.

Hetkiä keskuslinnassa

Betula nana, osa 414

Mihail valmisteli Imperiumin velhon kuolleestamanausta usean päivän ajan apunaan Tammen seuraajat, joita pohjoisen armeijan mukana oli saapunut. Samalla hän lepästi ja keräsi voimiaan parhaansa mukaan.

Joinakin päivinä kapteeni Suomas kävi hänen seuranaan sekä päivittämässä puolustuksen tilanteen. Tätä kiinnosti myös kuolleestamanauksen valmistelut. Kapteeni Kallas puolestaan ei ollut käynyt seuraamassa valmisteluja kertaakaan.

Kapteeni Suomas seurasi mielenkiinnolla, kun Mihail piirsi riimuja lattiaan. Kuolleestamanauksen oli määrä tapahtua seuraavana päivänä.

”Ovatko riimut aina samat vai riippuvatko ne manauksen kohteesta?” Solkar kysyi

”Joskus tarvitaan enemmän ja voimallisempia riimuja, mutta pääosin ne ovat samoja”, Mihail vastasi.

Suomas nyökkäili.

”Jos haluat tutustua kuolleestamanaukseen tarkemmin, niin Tammen seuraajat varmasti kertovat mielellään tarkemmin kaikista osa-alueista”, Mihail sanoi.

Suomas naurahti.

”Sinänsä kiinnostaa, kyllä, ja Tammen seuraajat olisivat varmasti hyviä opettajia. Mutta luulen, että ehkä minulle riittää vain pintaraapaisu aiheeseen”, Solkar sanoi.

Mihail hymyili.

”Ehkä sitten paremmalla ajalla”, Mihail sanoi.

”Niin, ehkä sitten, kun tämä kaikki on ohitse”, Solkar sanoi.

Suomas huokaisi syvään, mikä sai Mihailin nostamaan katseensa tämän suuntaan.

”Huolia?” Mihail kysyi.

”Ei mitään uutta. Pohdin vain, että milloin tämä kaikki on ohitse”, Solkar vastasi.

”Sitten kun pääsemme täältä kotiin”, Mihail sanoi.

”Mutta päättyykö tämä siihen, että me menemme takaisin Netronovalaan?” Solkar kysyi.

”Mitä tarkoitat?” Mihail kysyi.

”Pohdin vain, että miten pystymme lopettamaan tämän täällä sillä tavalla, että konflikti ei seuraa meitä kotiin”, Solkar vastasi.

Mihail nyökkäsi. Suomaksen kysymys oli perusteltu. Hän olisi halunnut antaa siihen hyvän vastauksen, mutta hänellä ei ollut sellaista.

”En tiedä, onko meidän omissa käsissämme sellaista ratkaisua, joka estäisi sen. Voimme kuitenkin tehdä sen mahdollisimman vaikeaksi, jolloin vähennämme sen riskiä”, Mihail sanoi.

Suomas nyökkäsi.

”Toki Aegyza on jo lähtökohtaisesti paikka, johon on vaikea hyökätä. Jo se yksinään pienentää sitä mahdollisuutta, että sota seuraisi perässämme, kun palaamme kotiin”, Mihail sanoi.

”Se on ihan totta”, Solkar sanoi.

Kapteeni Suomas ei näyttänyt siltä, että hänen huolensa olivat juurikaan pienentyneet. Mihail ymmärsi sen hyvin. Jos kannatti houkutella vihollisen armeija liittolaisuuden varjolla lähes toiselle puolelle maailmaa, niin yhtä hyvin saatettaisiin myös hyökätä suoraan tämän vihollisen kimppuun. Epäonnistunut ensimmäinen operaatio saattaisi päinvastoin vain houkutella siihen lisää. Mihail halusi kuitenkin pitää toivoa paremmasta yllä.

”Kun pääsemme täältä kotiin, on Suuri keisarikunta kärsinyt niin suuren takaiskun, etteivät he pysty seuraamaan perässämme”, Mihail sanoi.

Mihail ei kuitenkaan ollut täysin varma olisiko yksi taistelu lopputuloksesta riippumatta riittävä siihen, että Suuri keisarikunta kärsisi riittävän suuren takaiskun. Todennäköisesti ei ollut.

Kaivoskaupunki pelinappulana XII

Betula nana, osa 413

Gyllenlaesia pyyhkivä tuuli sotki Mihailin hiuksia. Seesteinen hetki kamppailun jälkeen oli tervetullut. Mihail nautti siitä niin paljon kuin pystyi. Kovin pitkää taukoa hän ei uskaltanut pitää, sillä tieto kamppailusta varmasti kiiri pitkin Imperiumin armeijaa. Kohta paikalle tulisi suurempi joukko sotilaita ja sitä ennen hän halusi olla kaupungin muurien suojissa.

Mihail astui piirtämänsä riimuympyrän kehälle ja ryhtyi loitsimaan kuolleestamanausta. Mihailista virtaava taikavoima sai riimut hohtamaan. Lopulta riimut hohtivat turkoosia valoa kuin riimut olisivat olleet aukkoja, joiden takana paloivat turkoosit liekit.

Manaus valmistui ja riimuihin tiivistynyt taikavoima syöksähti koulleena makaaviin Imperiumin armeijan sotilaisiin. Mihial pääsi rantoutumaan ja tasaamaan hengitystään, kun hän odotti sotilaiden heräävän ja kömpivän seisaalleen.

Muutama sotilas ehti päästää suustaan ihmetteleviä äännähdyksiä tai nopeita kysymyksiä ennen kuin Mihailin antama tarkoitus täytti heidän elävänkuolleen mielensä. Sen jälkeen sotilaat olivat valmiit kuulemaan Mihailin käskyjä.

”Nostakaa tulivelho ja viekää hänet kaupunkiin”, Mihail sanoi.

Tuoreiden kuolleestamanattujen reaktiot olivat hitaita, mutta vauhtiin päästyään vakaita. Sotilaat laahustivat velhon ruumiin ympärille ja ryhtyivät nostamaan tätä kannettavaksi. Otteet näyttivät kovakouraisilta.

”Nostakaa hänen varovasti. Haluan, ettei hän vaihngoitu matkalla ollenkaan”, Mihail sanoi.

Sotilaat pysähtyivät hetkeksi kuuntelemaan ja prosessoimaan kuulemaansa. Sen jälkeen he jatkoivat velhon nostamista, mutta tekivät sen nyt selvästi varovaisemmin.

Kun sotilaat olivat nostaneet velhon kannettavakseen, nämä lähtivät yhtenä joukkona kävelemään kohti kaupungin muuria. Samalla Mihail katseli ympärilleen varmistaakseen, että heidän tiensä oli selvä. Kauempana näkyi Imperiumin armeijan sotilaita, mutta nämä eivät vaikuttaneet olevan jahtaamassa heitä. Näin ollen heillä oli hyvä mahdollisuus päästä kaupunkiin ilman suurempia ongelmia. Varmistuksena heidän ympärillään partioi joukko jääelementaaleja.

Kävellessään Mihail katseli ympärilleen. Gyllenlaes oli valtava nurmitasanko, jota täplittävät maatilata. Poutapäivän maaseutuidylliä mursivat vain joidenkin talojen savuavat rauniot ja sotilasosastojen tallaamat pellot.

”Voisinpa jäädä nauttimaan tästä poutapäivästä pidemmäksi aikaa”, Mihail sanoi.

Mihail ei voinut olla ajattelematta, että kauniista päivästä nauttiminen olisi parasta yhdessä Emilyn seurassa. Hän pysähtyi ja sulki silmänsä. Mihail muisteli miltä Emily näytti, miltä tämän läheisyys tuntui ja miltä tämä tuoksui. Hän toivoi, että Emilyllä oli kaikki kunnossa ja tämä oli turvassa.

Pysähdys saattoi kestää vain lyhyen hetken. Pian Mihailin oli kiirehdittävä epäkuolleiden sotilaiden joukon perään.

Lopulta he saapuivat kaupungin muurille, jota vasten Mihail loitsi jäiset portaat, joita pitkin hän ja velhon ruumista kantavat sotilaat pääsivät nousemaan kaupunkiin.

Mihail katseli taakseen. Imperiumin armeijan osastot alkoivat jo lähestyä heitä.

”Jokohan he ovat huomanneet, että velho ja iso joukko sotilaita on poissa”, Mihail sanoi.

Edelleen voimissaan olevat jääelementaalit pitivät huolen siitä, että mitään todellista hätää ei ollut ja he pääsivät rauhassa kiipeämään portaat ylös.

Muurin suojissa Mihail komensi sotilaat kantamaan tulivelhon ruumiin kaupungin keskuslinnaan. Hän oletti, että sieltä löytyisi sopiva sali, jossa hän saattoi valmistautua rauhassa velhon kuolleestamanaukseen.

Kaivoskaupunki pelinappulana XI

Betula nana, osa 412

Jääelementaalit hajaantuivat kauemmaksi etsimään löytyisikö Imperiumin armeijan sotilaita lisää. Mihail itse lähestyi tulivelhon ruumista. Keho paloi edelleen, mutta lieskat peittivät enää pienen osan mustaksi hiileksi muuttuneesta kehosta. Velhon rintakehässä oli suuri reikä, johon Mihailin velhoa kohti lähettämä jäävaarna oli ilmeisesti iskeytynyt.

”Minulla oli onnea mukana. Todennäköisempää olisi ollut, että vaarna olisi mennyt kokonaan ohitse ja tulivelho päässyt jatkamaan hyökkäystään uudella tulipallolla”, Mihail sanoi.

Mihail jatkoi tulivelhon ruumiin tutkimista. Ruumis oli niin kuuma, että sitä ei voinut koskettaa, joten hänen oli tyydyttävä katselemaan. Keho oli pahoin kärsinyt, mutta Mihail oli kuitenkin sitä mieltä, että kannattaisi yrittää kuolleestamanata velho takaisin eloon. Vaikka velhon kuolleestamanas olisi varmasti vaikeampaa kuin tavallisen sotilaan, niin ainakaan velhon omasta mielestä ei olisi jäljellä mitään, joka vastustelisi manausta.

”En tiedä onnistuuko manaus vielä, mutta ainakaan ei ole mitään syytä olla yrittämättä. Jos se ei onnistu, niin en menetä muuta kuin hieman voimiani. Jos taas onnistun, niin pystymme aivan uudella tavalla taistelemaan Suuren keisarikunnan ja Imperiumin armeijoita vastaan”, Mihail sanoi.

Mihail kuuli viereltään köhinää. Yksi Imperiumin sotilaista oli vielä hengissä, tosin hädin tuskin. Mihail nousi ylös velhon ruumiin luota ja meni sotilaan luokse.

”Miksi?” Sotilas kysyi.

”Miksi mitä?” Mihail kysyi.

”Miksi hyökkäsit? Miksi surmasit velhomme? Miksi surmasit meidät?” Sotilas kysyi.

”Koska haluan, että sotilaani pääsevät kotiin ja voivat elää rauhassa perheensä kanssa”, Mihail vastasi.

Sotilas yski ja vaikeroi.

”Haluatko, että päätän tuskasi?” Mihail kysyi.

Sotilas pystyi vain vaivoin nyökkäämään.

”Olkoon siis niin. Olen armollinen mies ja tämä kärsimyksesi ei jatku tämän pidempään”, Mihail sanoi.

Mihail piti tauon.

”Tosin, kohta pääset palvelemaan uudestaan, mutta tällä kertaa Netronovalaa”, Mihail sanoi.

Sotilaan silmät aukenivat kauhusta, kun Mihail surmasi hänet jäävaarnalla.

Mihail arvioi tilannettaan. Kamppailu Imperiumin velhon kanssa oli kuluttanut hänen voimiaan. Rivisotilaat hän pystyisi kuolleestamanaamaan heti, mutta velhon kuolleestamanaukseen menisi enemmän voimia. Mihail halusi myös valmistautua paremmin, jotta manaus varmasti onnistuisi. Hän ei hallunnut päästää velhon potentiaalia hukkaan kiirehtimisen takia.

”Kuolleestamanaan rivisotilaat nyt ja he saavat kantaan velhon ruumiin kaupunkiin”, Mihail sanoi.

Mihail aloitti valmistelut kuolleestamanausta varten. Hän käski loitsimansa jääelementaalit tuomaan kaikki sotilaiden ruumiit luokseen, olivat ne sitten Imperiumin tai Suuren keisarikunnan armeijan sotilaiden, ja kokoamaan ne riveihin. Tämän joukon ympärille Mihail piirsi riimukuviot loitsua varten.

Kaivoskaupunki pelinappulana X

Betula nana, osa 411

Porras antoi periksi Mihailin alla ennen kuin hän ehti ponnistaa siltä eteenpäin. Tai tarkemmin ottaen jääpilari, jonka varassa porras puoliksi oli, petti ja veti portaan mukanaan. Mihail tunsi olonsa kevyeksi, kun porras lähti valumaan alaspäin ja irtosi hänen jalkojensa alta. Hän lähti putoaamaan portaan perässä.

Mihail ei ehtinyt pudota kauaa, kun hän näki yläpuolellaan tulivelhon, joka loitsi tulipalloa. Uusi tulipallo oli suurin, jonka Mihail oli nähnyt Imperiumin velhon loitsivan kuluvan kamppailun aikana.

”Aiot lopettaa tämän yhteen iskuun”, Mihail sanoi.

Tulivelho ei kommentoinut Mihailin sanoja.

”En päästä sinua niin helpolla”, Mihail sanoi.

Samalla, kun tulivelho paiskasi tulipallonsa kohti Mihailia, Mihail vapautti loitsimansa jäävaarnan kohti tulipalloa ja sen takana olevaa tulivelhoa. Sen jälkeen hän valmistautui iskuun jääkilvellään.

Paineaalto löi Mihailin kauaksi ja hän ehti uudella loitsulla pehmittäämään alastuloaan. Lumikasa oli pehmeämpi kuin paljas maa, mutta isku oli silti kova. Mihail pyörähti heti pois lumikasasta ja odotti tulisiko tulivelhon seuraava isku heti perään. Ympärillä oli kuitenkin hiljaista ja Mihail ehti tunnustella oloaan vammojen varalta.

”Taisin selvitä mustelmilla”, Mihail sanoi.

Mihail kuuli ympäriltään imperiumilaisten sotilaiden huutoja. Paineaalto oli lennättänyt hänet kauaksi. Hän loitsi pieniä jäävaaroja ja surmasi niillä muutaman lähimmän sotilaan. Sitten hän loitsi muutaman jääelementaalin pitämään loput sotilaat kauempana.

”Minulla on parempaakin tekemistä”, Mihail sanoi.

Mihail paikansi itsensä ja lähti takaisin kohti paikkaa, jossa oli aikaisemmin taistellut Imperiumin velhon kanssa. Samalla hän valmistautui jatkamaan kamppailua tämän kanssa.

Tovin kävelyn jälkeen Mihail pääsi takaisin paikalle, jossa jäävaarnat olivat olleet. Niistä oli jäljellä lähinnä lammikoita sulamisvettä, joiden keskellä oli muutamia pieniä jäälohkareita.

”En olisi koskaan uskonut, että joku voisi vain sulattaa jääpilarit. Minun täytyy parantaa loitsuani”, Mihail sanoi.

Tulivelhosta ei edelleenkään näkynyt jälkeäkään, joten Mihail alkoi katsella vastakkaiseen suuntaan, mihin oli itse paineaallon voimasta lentänyt. Siellä näkyi joukko Imperiumin sotilaita, joten Mihail päätti mennä heitä kohti.

Sotilaat eivät huomanneet Mihailin lähestymistä, sillä he olivat keskittyneet johonkin, joka oli maassa heidän keskellään. Mihail loitsi joukon jääelementaaleja, jotka piirittivät sotilaat ennen kuin Mihail kiinnitti sotilaiden huomion itseensä.

”Oletteko nähneet velhoanne?” Mihail kysyi.

Sotilaat kääntyivät kohti Mihailia ja osa heistä säikähti. Suurin osa näytti ihmettelevän, mitä hän oli sanonut. Kaikki imperiumilaiset eivät osanneet Suuren keisarikunnan pääkieltä. Ne jotka osasivat, käänsivät kysymyksen muille. Yksi näistä myös kääntyi vastaamaan Mihailille.

”Hän on tässä keskellämme, koska sinä surmasit hänet”, sotilas vastasi.

”Hyvä”, Mihail sanoi.

Mihail päästi elementaalit valloilleen. Näiden työ oli nopeasti ohitse, sillä taisteluun valmistautumattomat ja velhonsa kuolemasta lamaantuneet sotilaat olivat piiritettyinä helppo kohde.
 

Kaivoskaupunki pelinappulana IX

Betula nana, osa 410

Mihail tuijotti jääpilaria, joka rasahteli ja inisi, kun pieniä halkeamia syntyi yhä lisää. Mihail ei ymmärtänyt, mitä oli tapahtumassa. Jääpilarit eivät olleet käyttäytyneet koskaa tällä tavalla. Olivatko hänen voimansa loppumassa kesken ilman, että hän osasi tunnistaa sitä? Hän tunnusteli voimiaan, mutta totesi niitä olevan vielä hyvin jäljellä. Jääpilarien heikkeneminen ei voinut johtua siitä.

”Mitä teille on tapahtumassa?” Mihail kysyi.

Jääpilari ei vastannut, joten Mihail päätti koskettaa sitä. Hän odotti kylmää kosketusta, mutta pilari tuntuikin hänen kämmentään vasten läpimältä.

Asiat kiertyivät nopeasti yhdeksi punokseksi, joka kiskoi Mihailin vastauksen luokse.

Tulivelho oli lopettantu rimpuilun ja keskittänyt kaiken energiansa jääpilareiden lämmittämiseen. Pilarit kestivät tulta ja lämpöä, mutta eivät loputtomiin. Tulivelho oli päättänyt kokeilla, missä kohdassa pilarien rajat tulivat vastaan. Omalla epäröinnillään ja loitsimiseen käytetyllä ajalla Mihail oli antanut tulivelholle täydellisen mahdollisuuden keskittyä puskemaan pilareihin mahdollisimman paljon energiaa. Pysymällä mahdollisimman kaukana tulivelhosta ja samalla pilareista, Mihail ei ollut voinut huomata mitä oli tapahtumassa.

Ja tulivelhon suu oli nyt virneessä, koska tämä tiesti jääpilareiden antavan periksi millä hetkellä hyvänsä. He molemmat tiesivät, että mitä ikinä sen jälkeen tapahtuisikaan, se olisi varmasti edullisempaa tulivelholle kuin Mihailille. Mihail katsoi tulivelhoa, joka kiiluvat silmät olivat innokkaan odottavia.

”Minun olisi pitänyt tajuta, että yrität jotakin”, Mihail sanoi.

Aikaa ajatteluun ei ollut enempää. Mihail lähti juoksemaan jäisiä portaita ylöspäin. Hänen täytyi ehtiä huipulle hyvissä ajoin ennen kuin jääpilarit antaisivat periksi. Toista yhtä hyvää tilaisuutta jäävaarnan käyttöön hän ei tämän taistelun aikana saisi.

”En anna tätä mahdollisuutta pois niin helpolla”, Mihail sanoi.

Jääpilareista kuului raksahteluja yhä tiheämmällä tahdilla ja ne alkoivat säteillä lämpöä ulos. Niiden rajat olivat tulossa vastaan nopeasti. Liian nopeasti.

Mihail katsoi ylös. Portaiden yläpää häämötti jo.

”Jaksakaa vielä hetki”, Mihail sanoi.

Mihail kosketti hellästi jääpilaria, jonka viertä sillä hetkellä juoksi. Hän tunsi sormiensa alla jään normaalin rosoisuuden, mutta myös sen, miten iho tarttui pieniin halkeamiin, joita jään pinta oli täynnä. Hän ponnisti itsensä loppukiriin ylös portaita.

Porras. Porras. Porras. Askel. Askel. Askel.

Mihail astui ylimmälle portaalle, joka oli edelleen tukeva. Jääpilarit olivat yhä pystyssä. Hän oli ehtinyt ajoissa. Antamatta itselleen mahdollisuutta hetkenkään taukoon Mihail kääntyi valmistautuakseen hyppäämään pilarien väliin jäävän aukon yli ja samalla laukaisemaan jäävaarnan kohti tulivelhoa.

Silloin kuului kova rysähdys. Jääpilarit olivat murtuneet.

Mihail oli myöhässä.

Kaivoskaupunki pelinappulana VIII

Betula nana, osa 409

Mihail astui toistamiseen jääpilareiden luokse. Tulivelho kihisi raivosta ja raapi tulisilla kysillään jääpilareita, joiden alta ei päässyt pois.

”Joko olet valmis kuolemaan?” Mihail kysyi.

Tulivelho vastasi raivollaan loitsimalla uuden suuren tulipallon kohti Mihailia. Tällä kertaa jääkilpi oli hyvissä ajoin valmiina ja Mihail torjui tulipallon takaisin tulivelhon suuntaan.

”Olet säälittävä. Sama temppu ei tepsi kahteen kertaan”, Mihail sanoi.

Tulivelho ei sanonut mitään, vain kihisi hiljaa paikallaan. Mihail oli varuillaan, sillä tulivelholla saattoi olla jotakin uutta mielessään. Käyttäytymismuutos olisi selvä merkki siitä.

Mihail kiersi jääpilarit löytääkseen parhaan kohdan, josta voisi loitsi jäävaarnan kohti tulivelhoa. Koska velho oli pienikokoinen, niin jääpilarit olivat myös tiheässä. Suurella jäävaarnalla oli vaikea osua velhoon ilman että vahingoitti samalla jääpilareita. Ja samalla jääpilarit myös pienentäisivät jäävaarman voimaa.

Lopulta Mihail totesi, että paras suunta olisi suoraan ylhäältä päin. Jääpilareiden välissä suurin aukki oli niiden keskellä ja aukko avautui suoraan ylöspäin. Mutta sen hyödyntäminen oli riskialtista. Mihailin piti ensimmäkin päästä ylös ja siellä hänen oli vaikea liikkua ja hänen liikeratansa olivat helposti ennalta arvattavia.

”En tehnyt tätä itselleni liian helpoksi”, Mihial sanoi.

Mihail kuitenkin totesi, että suunta oli ylivoimaisesti paras. Jos jäävaarnaa halusi käyttää, niin tämä olisi se suunta, josta sitä piti käyttää. Niinpä hän ryhtyi loitsimaan itselleen jäisiä portaita, joita pääsisi kiipeämään jääpilareiden yläpuolelle. Samalla hän piti silmällä tulivelhoa, joka edelleen oli epäilyttävän hiljainen. Varmuudeksi Mihail valmisteli taas uuden jääkilven suojakseen.

”Parempi olla yrittämättä mitään typerää”, Mihail sanoi.

Tulivelho ei kuitenkaan enää reagoinut Mihailin provosointiin. Se jätti Mihailin yksin loitsujensa pariin.

Mihail sai portaat valmiiksi ja oli jo lähtemässä kiipeämään niitä, mutta paha aavistus sai hänet epäröimään. Hän katsoi tulivelhoa, joka oli edelleen vaitonainen.

”Mitä sinä suunnittelet?” Mihail kysyi.

Tulivelho ei reagoinut tälläkään kertaa.

Mihail tiesi, että tulivelholla oli pakko olla jotakin mielessään. Muuten tämä ei vain olisi hiljaa paikoillaan. Hän ei kuitenkaan keksinyt, mitä se voisi olla.

”Jos tässä on jokin ansa, niin sen saa parhaiten selville laukaisemalla ansan”, Mihail sanoi.

Mihail yritti kuulostaa itsevarmalta, mutta hän ei täysin ollut sitä. Hän ei halunnut toista epämiellyttävää yllätystä samaan tapaan kuin mitä yllättäen päin näköä syöksyvä tulipallo oli ollut. Hänen piti olla varovainen.

Hetken rauhoittumisen jälkeen Mihail lähti kiipeämään jäisiä portaita ylös kohti jääpilarien huippuja. Kiivetessään hän kuuli jostakin outoa ininää. Vaistomaisesti hän katsoi tulivelhoa, mutta tämä oli samaan tapaan paikoillaan kuin aikaisemminkin. Mihail yritti katseellaan etsiä ininän tulosuuntaan, mutta sitä oli vaikea paikantaa.

Mihail jatkoi kiipeämistään ja ininä muuttui kovemmaksi. Hänen oli pakko pysähtyä selvittämään, mistä ääni tuli. Hän katsoi taas tulivelhoa. Tämä oli edelleen paikoillaan, mutta jostain syystä tämä näytti hymyilevän. Hymy oli leveä, mikä sai Mihailin aavistamaan pahaa.

Sitten Mihail kuuli vierestää pienen raksahduksen ja hän kääntyi kohti lähintä jääpilaria. Samalla selvisi ininän lähde. Ääni kuului jääpilareista, jotka olivat täynnä pieniä halkeamia.

Kaivoskaupunki pelinappulana VII

Betula nana, osa 408

Oranssinpunainen hohde tuli kuin tulikin liekeistä, jotka loimusivat jääpilareita vasten. Mutta ne eivät olleet rauhoittavia liekkejä, joita katseli illan hämärtyessä takasta tai leirinuotiolla hyvä tarinan äärellä. Liekit, jotka Mihail näki edessään, olivat vihaisia ja ahnaita. Ne paloivat epäluonnollisen nopeasti ja vasten tuulta. Liekit eivät polttaneet puuta, vaan ne polttivat Imperiumin velhon kehoa. Velho oli muuttunut vanhasta miehestä tuliseksi olennoksi, jonka kaikkea muuta kirkkaampana palavat silmät kiiluivat raivosta.

Mihailin oli vaikea ymmärtää, miksi Imperiumin velho oli tehnyt jotakin tällaista itselleen. Edes taistelussa hengissä selviämisen vuoksi.

”Mitä sinä olet mennyt tekemään?” Mihail kysyi.

Tähän saakka tulivelho oli keskittänyt voimansa jääpilarien alta pois rimpuiluun. Kysymys sai sen huomion kääntymään Mihailiin ja tulivelho päästi hirveän rääkäisyn Mihailin nähdessään.

”Tapan”, tulivelho sanoi.

Tulivelhon ääni oli jatkuva rääkäisy, jonka kuuleminen vihlaisi korvissa.

”Tapan, tapan, tapan”, tulivelho sanoi.

Mihail huokaisi. Imperiumin velho oli viimeisenä selviytymiskeinonaan avannut mielestään raivonportit valloilleen pystyäkseen pysymään hengissä ja repiäkseen tulen elementit valloilleen kehossaan. Samalla tämä oli mitä todennäköisemmin menettänyt järkensä pysyvästi ja pystyi nyt vain yhteen ajatukseen. Se ajatus oli Mihailin tappaminen.

”Siitä sinä et tapa ketään. Poltat vain itsesi loppuun ja sitten sinä kuolet pois”, Mihail sanoi.

Mihailin sanat saivat tulisen olennon raivon kiihtymän entisestään. Vihainen rääkäisy sai Mihailin säpsähtämään.

Mutta pienikin herpaantuminen saattoi koitua taistelussa kohtaloksi.

Yhtäkkiä Mihailin edessä oli valtava tulipallo, joka paiskautui suoraan häntä päin. Hänen onnistui taikoa jääkilpi suojakseen, jolla hän sai käänneettyä tulipallon suuntaa. Samalla hän kuitenkin paiskautui kimmotuksen voimasta hyvän matkan päähän jääpilareista.

Tulivelhon rääkäisy kaikui Gyllenlaesin yllä, kun tulipallo nousi taivaalle. Tulipallo värjäsi tasagon valon punertavaksi kuin auringonlaskun aikaan. Lopulta tulipallo paiskautui vuorenseinämään kaupungin yläpuolella.

Mihail haukkoi henkeään ja kirosi. Hän oli mennyt velhon luokse liian varomattomasti. Hänen keskittymisensä oli herpaantunut. Hän oli ollut ylimielinen.

”Hoitelen sinut pois kärsimästä ja teen sen nyt”, Mihail sanoi.

Mihail nousi horjahdellen pystyyn.

”Sen jälkeen saat palvella minua ja polttaa entisiä tovereitasi elävältä”, Mihail sanoi.

Mihail sylkäisi enimmät hiekat suustaan takaisin maahan ja lähti uudestaan kohti tulivelhoa. Tämä rääkyi ja rimpuili jääpilarien alla yhä kovemmin. Mihail vilkaisi jääpilareita, mutta ne näyttivät olevan yhä tiukasti aloillaan. Tulivelhokaan tuskin pystyisi niiden alta pääsemään pois, vaikka hän antaisi siihen kaikki mahdollisuudet.

Kävellessään Mihail alkoi loitsia jäävaarnaa, joka läpäisisi tulisen sydämen. Hän halusi surmata velhon ennen kuin tämä polttaisi itsensä loppuun. Näin jäljelle jäisi jotakin kuolleestamanattavaa. Varmuuden varalta hän loitsi valmiiksi myös uuden jääkilven.

Kaivoskaupunki pelinappulana VI

Betula nana, osa 407

Ilma Mihailin ja velhon ympärillä muuttui äkisti kylmemmäksi. Velho huomasi, että äkkiä hengitys höyrystyi.

”Mitä kuvittelet olevasi tekemässä?” Imperiumin velho kysyi.

”Lopun sinusta ja armeijastasi”, Mihail vastasi.

Mihail vaihtoi asentoaan seisoakseen tukevasti kahdella jalalla. Hän oli valmistellut loitsua ja puolittain loitsinut sitä koko sen matkan, kun oli kulkenut muurilta Imperiumin velhon luokse. Nyt valmistelu ja loitsiminen oli valmis ja hän saattoi vian vapauttaa loitsun. Sen Mihail teki lyömällä kätensä yhteen.

”Tuhannen vuoden jääkirstu”, Mihail sanoi.

Taivaalta putosi neljä valtavaa jäistä pilaria suoraan Imperiumin velhon päälle ja vangitsivat tämän. Lämpötila putosi usealla asteella koko tasangon pohjoisella puoliskolla. Mihail jäi haukkomaan vesihöyryä ja odottamaan, oliko loitsu riittävä peittoamaan velhovanhuksen.

Sekunnit kuluivat hitaasti. Mihail tunsi sykkeensä ja jokainen hengitys tuntui pitkältä, kuin matkalta jonnekin kaukaiseen paikkaan. Sisään ja ulos. Sisään ja ulos. Sisään ja ulos. Jokainen uloshengitys muodosti höyrypilven, joka ajelehti hänen edessään kuin jäävuori. Sisään ja ulos. Hitaasti tuulen mukana. Sisään ja ulos.

Lopulta sekunnit muuttuivat minuuteiksi. Aluksi yhdeksi, mutta sitten kahdeksi, kolmeksi viideksi, kahdeksaksi ja lopulta vartiksi. Lopulta Mihailin hengitys tasaantui normaaliksi.

Ainoat kuuluvat äänet olivat elementaalien lukuisten kaksinkamppailujen tuottamat äänet. Koko muu maailma oli pysähtynyt katsomaan valtavia jääpilareita. Pilareita tuijotittiin niin Gyllenburhin muurilla kuin lähempänä Gyllenlaesissa. Kukaan ei tiennyt, mistä pilarit olivat tulleet ja mitä ne olivat. Ainoastaan Mihail tiesi.

Mihail kuuli rimpuilun ääntä, mikä sai hänen kulmansa kohoamaan.

”Olen yllättynyt”, Mihail sanoi.

Mihail lähti kävelemään lähemmäksi jääpilarien juurta. Rimpuilun ähinä oli välillä kiivaampaa ja välillä rauhoittui. Tästä Mihail päätteli, ettei rimpuilu tuottanut toivottua tulosta.

”Voit jo lopettaa turhan rimpuilun. Et tule pääsemään loitsustani irti”, Mihail sanoi.

Mihail ei ollut aivan varma saattoiko velho edes kuulla häntä. Pelkkä pilarien putoaminen viereen saattoi tehdä ihmisen kuuroksi. Toinen kysymys oli, miten velho oli selvinnyt pilarien putoamisesta päälleen niin hyvin, että pystyi ylipäätään rimpuilemaan.

”Minun on kyllä myönnettävä, että olet yllättänyt minut sillä, että olet selvinnyt loitsustani elossa. Tässä meidän maailmassamme on vain harvoja olentoja, jotka siihen kykenevät. Voin siis kai onnitella sinua tästä hyvästä”, Mihail sanoi.

Mihail oli jo melkein pilarien juurella ja hän nosti katseen. Hän huomasi jotakin, jota ei ollut kauempaa huomannut. Se sai hänet pysähtymään.

Pilareita vasten heijastui oranssinpunainen hohde, joka näytti tulevan niiden välistä. Hohde liikkui. Eli kuin takkatulen loiste pimeässä huoneessa.

”Kuten sanoin, on turha yrittää mitään. Et pääse pakoon”, Mihail sanoi.

Mihailin ääneessä oli kuitenkin pieni epäilys siitä, mitä velho oli viimeiseksi keinokseen keksinyt. Hänen piti päästä näkemään. Pienen epäröinnin jälkeen Mihail astui pilarien juurelle.

Kaivoskaupunki pelinappulana V

Betula nana, osa 406

Imperiumin velho ei jäänyt odottamaan, että Mihail ehtisi alas muurilta. Tulipalloja satoi kohti muuria ja portaita. Mihail kuitenkin torjui kaikki tulipallot jääkilvillä. Samalla hän lähetti kohti velhoa uusia jäävaarnoja, jotta tälläkin olisi iskuja torjuttavanaan. Ilma alkoi täyttyä höyrypilvistä, jotka syntyivät jään kohdatessa tulen.

Mihail katsoi velhon suuntaan, jonka tiesi olevan yhden heidän välissään olevan ja höyrypilven takana.

”Kunhan vain maltat odottaa”, Mihail sanoi.

Pian tuuli painoi höyrypilven liikkeelle ja velho tuli taas näkyville. Uusi jäävaarnan ja tulipallon törmäys puolestaan peitti taas näkyvyyden.

Lopulta Mihail pääsi muuri juurelle. Jäiset portaat sulivat hänen takanaan ja jättivät jälkeensä vain vesijäljen muuriin, jota muuria syleilevä tuuli lähti kuivattamaan.

Muuri näytti täysin toisenlaiselta sen juurelta kuin sen huipulta. Mihail oli tyytyväinen, että hän itse ei ollut hyökkäämässä tuota massiivista kivirakennelmaa vastaan, vaikka hän olisi saattanut tehdä niin taikavoimien avustamana. Jo se kertoi kaivoskaupungin vauraudesta, että kaupungin ympärille oli kyetty rakentamaan niin massiivinen suojamuuri.

Mihail pääsi ylittämään muuri edessä olevan vallihaudan kohdasta, jonka Imperiumin armeija oli täyttänyt hyökkäystään varten. Vallihaudan vedestä Mihail loitsi lisää jääelementaaleja. Osan hän päästi hyökkäämään kohti velhoa ja imperiumin sotilaita, joita lähimaastossa oli. Osan hän jätti turvaamaan selustaa ja paluureittiä muurille.

Imperiumin velho loitsi lisää tulielementaaleja vastatakseen Mihailin lähettämiin uusiin elementaaleihin. Sitten tämä jäi odottamaan Mihailin lähestymistä.

Lopulta he olivat kuuloetäisyydellä toisistaan.

”Kuule viisas neuvoni ja lähde pois täältä, kun vielä pystyt”, Imperiumin velho sanoi.

Mihail hymähti.

”Jos tuo on viisain neuvo, jonka pystyt minulle antamaan, niin ei taida viisautesi olla kovinkaan hyvää sorttia”, Mihail sanoi.

”Aiot siis jäädä?” Imperiumin velho kysyi.

”Siksi aikaa, että voitamme taistelun”, Mihail vastasi.

Velho huokaisi.

”Sitten minun on valitettavasti ilmoitettava, että minun täytyy surmata sinut”, Imperiumin velho sanoi.

”Minun puolestaan on ilmoitettava, että et valitettavasti kykene siihen”, Mihail sanoi.

”Jäävaarnat eivät riitä siihen, että selviä taistelusta kanssani”, Imperiumin velho sanoi.

”Sanoisin, että olet jo siinä väärässä, mutta minulla ei ole aikaa jäädä tanssimaan kanssasi liian pitkäksi aikaa. Hoidan tämän jollakin paljon nopeammalla keinolla”, Mihail sanoi.

Velho nauroi.

”Aliarvioit minua suuresti, nuorukainen”, Imperiumin velho sanoi.

”Samoin sinä minua”, Mihail sanoi.

Kaivoskaupunki pelinappulana IV

Betula nana, osa 405

Nyt Mihail pääsi paremmin näkemään vastustajansa, joka oli pienikokoinen vanha mies. Pitkässä parrassaan ja kaavussaan velho täytti varsin monet niistä odotuksista, joita velholle yleensä asetettiin.

”Odotin parempaa Imperiumin velholta”, Mihail sanoi.

Mihail loitsi lisää jäävaarnoja, jotka velho torjui tulipalloilla. Samaa rataa jatkaminen johtaisi vain siihen, että molemmat loitsijat väsyisivät. Silloin Mihailillakaan ei olisi mahdollisuutta kuolleestamanaukseen. Jos Mihail halusi ratkaista tilanteen nopeammin, hänen täytyisi keksiä muuta.

Jäävaarnojen lisäksi Mihail alkoi loitsia Imperiumin velhon ympärille jääseinämiä sekä jäädyttämään maatan tämän jalkojen alla. Liukkaalla pinnalla oli vaikeampaa väistää tulevia iskuja.

Imperiumin velho pääsi kuitenkin nopeasti kärryille Mihailin aikeista ja tämä sulatti tulipalloillaan Mihailin taikomat jääpinnat ja seinämät. Tämän tehtyään velho kysyi eleillään Mihaililta, että mitä seuraavaksi.

”Mikä tahansa temppu ei sentään tepsi”, Mihail sanoi.

Seuraavaksi Mihail loitsi joukon suuren miehen kokoisia jääelementaaleja, jotka hyökkäsivät tasangon yli kohti velhoa. Velho vastasi omilla elementaaleillaan ja tilanne oli jälleen tasan.

Mihail tajusi, että etätaistelu ei tulisi tuottamaan sitä tulosta, jonka hän halusi saavuttaa.

”Minun on mentävä alas ja kohdattava hänet lähietäisyydellä”, Mihail sanoi.

Mihail etsi katseellaan lähimmän sotilaan ja käveli tämän luokse. Sotilas näytti epäuskoiselta, kun oli saanut katsella velhojen välistä kamppailua ja nyt toinen heistä lähestyi.

”Arvon ruhtinas”, sotilas sanoi.

”Sotilas, jos joku etsii minua, niin olen tuolla alhaalla”, Mihail sanoi.

Mihail osoitti kohti Gyllenlaesia ja sotilas katsoi häntä epäuskoisena.

”Palaan, kun olen voittanut Imperiumin velhon ja hankkinut meille tuoreita sotilaita”, Mihail sanoi.

Sotilas epäröi hetken sanojaan.

”Selvä, arvon ruhtinas”, sotilas sanoi.

Mihail kääntyi koti muurin reunaa.

”Enkä minä tarvitse apua, jos sitä joku erehtyy pohtimaan”, Mihail sanoi.

Sotilas nyökkäsi.

”Mutta arvon ruhtinas, miten pääsette alas?” Sotilas kysyi.

Mihail naurahti.

”Minä loitsin itselleni portaat”, Mihail vastasi.

Siihen sotilas ei osannut sanoa mitään. Tämä saattoi vain seurata, kun Mihail aloitti loitsimisensa ja miten muurin kylkeen ilmestyivät jäiset portaat. Mihail loi vielä rohkaisevan katseen sotilaaseen ja lähti sitten astelemaan portaita pitkin alas.

Kaivoskaupunki pelinappulana III

Betula nana, osa 404

Tuuli nousi muuria vasten ylös ja sekoitti Mihailin hiuksia ja sain hänen vaatteensa hulmuamaan. Keihääseen kiinnitetty Netronovalan viiri hulmusi tuulessa hänen vierellään. Mihail katseli viiriä ja muisteli niitä kaikkia vaiheita, jotka olivat saattaneet hänet tähän pisteeseen. Lapsuutta ja nuoruutta mantereen toisella laidalla, opintoja Vihersalossa, pitkää matkaa pohjoisen kautta takaisin kotiin, matkalla löydettyjä uusia ystäviä ja toisaalta näiden kohtaloita, matkaa Aegyzaan ja siellä tapahtunutta uutta alkua. Sekä sitä, miten Suuri keisarikunta petti heidät kaikki, kun Mihail ja netronovalalaiset tarjosivat rauhaa ja kauppaa.

Kaikki nämä ajatukset saivat yhdessä Mihailin veren kiehahtamaan. Tämä sai hänet tuntemaan olevansa täynnä voimaa. Voimaa, jolla muuttaa maailman suuntaa.

”Olemme perääntyneet maailman ääriin, jotta saisimme uuden mahdollisuuden. Ja silti meitä jahdataan kuin koiria”, Mihail sanoi.

Mihail sulki silmänsä ja kokosi ajatuksensa.

”Perääntyminen loppuu tähän pisteeseen”, Mihail sanoi.

Mihail avasi silmänsä ja katsoi muurin reunan yli Gyllenlaesiin. Siellä hänen katseensa kohdistui Imperiumin joukkoihin.

”Teistä saammekin hyvät eliittijoukot, jolla voimme taistella Suuren keisarikunna armeijaa vastaan kaupungin kujilla”, Mihail sanoi.

Mihail ryhtyi loitsimaan jäävaarnoja, jotka kohdistaisi kohti muurin edessä olevia sotilaita, jotka valmistelivat seuraavaa hyökkäysyritystä. Loitsiva velho kuitenkin huomattiin nopeasti ja asiaan tartuttiin nopeasti, jotta loitsiminen voitiin estää.

Ensimmäinen nuoli meni ohitse, mutta toinen olisi jo osunut. Mihail joutui keskeyttämään jäävaarnaloitsun ja loitsimaan sen sijasta eteensä jääkilven.

”Pelkät nuolet eivät minuun riitä”, Mihail sanoi.

Mihail aloittu uudestaan jäävaarnojen loitsimisen jääkilven suojissa. Kun loitsu oli valmis, Mihail päästi jäävaarnat matkaan kohti sotilaita.

Muutama ensimmäinen vaarna osui kohteeseensa, mutta suurin osa kohtasi tulipallon, joka sulatti jäiset vaarnat ennen kuin nämä osuivat sotilaisiin. Mihail jäi hetkeksi ihmettelemään tapahtumatta, mutta sitten hän havahtui tulipalloon, joka lähestyi hänen jääkilpeään. Hän kuitenkin ehti vahvistaa jääkilpeä niin paljon, että tulipallo kilpistyi siihen.

”Imperiumilla on oma velho”, Mihail sanoi.

Mihail paikallisti Imperiumin velhon nopeasti. Tämä oli piilossa suojarakenteen takana, mutta toiselta velholta oli vaikea pysyä piilossa.

”Mitä ajattelet tästä?” Mihail kysyi.

Mihail taikoi uuden jääkilven suojakseen ja sitten uuden sarjan jäävaarnoja. Nyt hän osoitti jäävaarnat kuitenkin sotilaiden sijaan kohti velhoa.

Imperiumin velho vastasi jäävaarnoihin taas tulipallolla, joka sulatti vaarnat. Mihail kuitenkin lähetti perään heti toisen aallon jäävaarnoja, joita velho ei ehtinyt näkemään tulipallon aiheuttaman savun lävitse. Velho sai itseensä kohdistuneet jää vaarnat torjuttua, mutta joutui samalla tulemaan ulos piilostaan. Velhon ympärillä olleet sotilaat eivät puolestaan olleet yhtä onnekkaita.

Kaivoskaupunki pelinappulana II

Betula nana, osa 403

Seuraavana päivänä Mihail oli saapunut kapteeni Kallaksen kanssa Gyllenburhin pohjoismuurille. Taistelu siellä sujui huonommin kuin edellisenä päivänä. Mihail näki, että vaikka muuri oli saatu edelleen pidettyä netronovalan joukkojen hallussa, niin se ei pysysi kauaa. Jos murtoa ei tapahtuisi tänään, niin se tapahtuisi huomenna.

”Onko tämä varmasti välttämätöntä?” Venir kysyi.

”Näet sen itsekin”, Mihail vastasi.

Kallas katseli heidän ympärillään olevia joukkoja. Ne olivat väsyneitä taistelun aina vain jatkuessa ja huonosti valmistautuneita uudenlaisen vihollisen ilmestymiseen. Kallaksella ei ollut mitään, millä hän olisi voinut perustella muutakaan.

”Olet varmasti oikeassa, mutta minulla on paha aavistus tästä”, Venir sanoi.

”Jos jotakin pahaa on tapahtuakseen, niin näemme sen kohta”, Mihail sanoi.

Mihail lähti nousemaan portaita ylös muurille. Taistelussa oli kevyempi vaihe, mutta satunnaisia nuolia lenteli silti. Mihail pysähtyi portailla istuvan väsyneen sotilaan luokse.

”Kuinka taistelumme sujuu?” Mihail kysyi.

Sotilas ei ensin huomannut, että Mihail oli tarkoittanut kysymyksen hänelle.

”Sotilas, kysyin sinulta, kuinka taistelumme sujuu?” Mihail kysyi.

Lopulta sotilas kuuli kysymyksen ja tämä kääntyi katsomaan Mihailia. Päätään pudistellen ja tietämättä mitä sanoa.

”Haluan vain pois täältä. Haluan vain takaisin kotiin. Haluan vain takaisin perheeni luokse”, sotilas vastasi.

Mihail polvistui sotilaan vierelle ja otti tämän halauksen.

”Sinä pääset kotiin perheesi luokse. Me kaikki pääsemme. Minä lupaan sen”, Mihail sanoi.

Sotilas murtui kyyneliin, kun Mihail lähti jatkamaan portaita ylös kohti muurin huippua. Kapteeni Kallas juoksi ruhtinaan perään.

”Tiedän, että he kaipaavat myös moraalisti apua, mutta ei kannata antaa liian suuria lupauksia. Ne voivat kostautua myöhemmin, jos lupauksia ei pysty täyttämään”, Venir sanoi.

”Tämän lupauksen minä aion pitää, joten en näe sitä ongelmallisena”, Mihail sanoi.

Kallas tarttui Mihailin käteen.

”Kaikella kunnioituksella, arvon ruhtinas, mutta sitä ei voi tietää”, Venir sanoi.

Katse, jonka Mihail loi Kallakseen sai tämän perääntymään.

”Olen päättänyt, että vien meidät kaikki täältä kotiin, niin aion sen myös tehdä. Sitä et estä sinä, Suuren keisarikunnan armeija tai Imperiumin armeija”, Mihail sanoi.

Kapteeni Kallas jäi pelästyneenä seisomaan portaisiin, kun Mihail nousi ylös muurin huipulle. Kallas pohti pitäisikö hänen seurata Mihailia vai kääntyä pois ja lähteä tekemään jotakin muuta. Mihail kyllä pärjäisi omillaan ja hän ei halunnut tämän seuraavaan siirtoo osallistua. Lopulta Kallas kääntyi, palasi portaat alas ja lähti takaisin kohti yläkaupunkia.