Taistelun repimä kaupunki

Betula nana, osa 445

Emily värisi viltin alla kylmyydestä. Yön ja vuorten kylmyyden yhdistelmä oli pahempaa kuin hän oli osannut odottaa.

”Pärjäättekö, ruhtinatar?” Senet kysyi.

Emily nyökkäsi. Hän pelkäsi, että puhuminen paljastaisi kuinka paljon häntä oikeasti palelsi.

”Haluatteko minun vilttini?” Senet kysyi.

Emily pudisti päätään. Senet tarvitsi vilttiään itsekin.

”Olette kylmissänne, rouva. Teidän täytyy pysyä lämpimänä ja olla valmiina”, Senet sanoi.

Senet alkoi avata vilttiään antaaksen sen Emilylle, mutta Sarnel pysäytti suurella kämmenellään Senetin liikkeen.

”Sinunkin täytyy pysyä lämpimänä ja olla valmiina. Pidä oma vilttisi itselläsi”, Sarnel sanoi.

”Mutta…”, Senet sanoi.

Sarnel ei myöntynyt.

”Kaupunkiin ei ole enää pitkä matka. Valot näkyvät jo”, Sarnel sanoi.

Sarnel osoitti eteenpäin. Kaukana vuorijonoa eteenpäin vuorten juuressa todellakin näkyi pieni valopiste. Gyllenburh, vihdoin, Emily ajatteli.

”Onko kaupunki oikeasti kultainen?” Senet kysyi.

Sarnel naurahti kysymykselle.

”Ehkä vain sitä johtavan aateliston mielestä. Mutta paljon kultaa kaupungin hallitsemista kaivoksista on kaivettu. Suurin osa siitä on kuitenkin viety Suuren keisarikunnan pääkaupunkin Burgtuniin”, Sarnel vastasi.

Senet näytti hieman pettyneeltä Sarnelin vastaukseen. Sarnel taputti tätä lohduttavasti olkapäälle.

Emily ihaili sitä kärsivällisyyttä, jolla Sarnel jaksoi vastailla Senetin loputtomaan kysymystulvaan. Karshaani oli ilmeisen tykästynyt Emilyn palvelijaan. Emily ei sitä pistänyt pahakseen, sillä seura teki Sarnelille varmasti hyvää. Karkoituksensa jälkeen tämä oli ollut varsin yksinäinen, vaikka ei Mihailin hovissa koskaan yksin ollutkaan.

”Ehdimmekö yön aikana kaupunkiin?” Senet kysyi.

”Pääsemme sinne aamuvarhaisella. On parempi, että on vielä hämärää, kun lähestymme kaupunkia”, Sarnel vastasi.

”Yritämmekö yllättää heidät?” Senet kysyi.

”Ehkä pikemminkin yritämme, ettei meitä yllätetä. Vaikka lentävä mattoni kykenee moneen, niin nuolisadetta se ei kestä sen paremmin kuin me itsekään”, Sarnel vastasi.

Senet nyökkäsi ja yritti peitellä mieleensä hiipivää pelkoa.

”Mutta sinun ei tarvitse pelätä. En anna sinulle tapahtua mitään pahaa”, Sarnel sanoi.

”Kiitos”, Senet sanoi.

Emily toivoi, ettei Sarnelin olisi tarvinnut antaa Senetille niin suuria lupauksia. Mutta ehkä oli parempi, että tämä niin teki. Gyllenburh olisi kaukana siitä todellisuudesta, jossa Senet oli hovissa saanut elää. Ehkä se teki myös Sarnelille hyvää, että pitkästä aikaa taisteluun astuessaan tällä oli jotakin, jonka puolesta oikeasti taistella.