Neljä suosikkia: helmikuu 2018

Suosionosoituksia seuraa. Vuorossa tällä kertaa helmikuun 2018 neljä suosikkia jotka ovat: vanha Porvoo, Black Panther -elokuva, Ulla Pohjolan ja Kaija Poijulan Memento-näyttely ja The Florida Project -elokuva.

Jotkut paikat ovat vain sellaisia, että niistä lumoutuu. Vanha Porvoo on yksi sellainen paikka. Myös Porvoon empirekaupunginosa on hyvin inspiroiva paikka, mutta keskiaikaisen asemakaavan mukainen vanha keskusta nousee omalle tasolleen. Talviaika oli ilmeisesti varsin hyvä hetki vierailla Porvoossa, sillä turisteja paikalla ei ollut kovinkaan paljoa. Toki valoisaa aikaa kaupungin ihasteluun ei ollut yhtä pitkää aikaa, vaikka päivällä olikin todella hyvä sää. Porvooseen pitää päästä toistamiseen.

Vanha Porvoo kirkkaassa talvisäässä.

Ryan Cooglerin ohjaama ja käsikirjoittama Black Panther on mielestäni tärkein Marvelin elokuvauniversumin elokuva. Toimintaelokuvana Black Panther on Marvelin jo rutiiniksi käynyttä hyvää laatua, mutta elokuvan tärkeys nousee esiin muualla. Normaalisti supersankarielokuvasta poiketen Black Pantherilla on vahva yhteiskunnallinen viesti, joka tulee vahvimmin esiin lopputekstien aikana tulevassa kohtauksessa, jossa elokuvan päähahmo T’Challa puhuu YK:ssa. Käänteentekevä elokuva on myös siksi, että sen rooleista pääosassa ovat tummaihoiset näyttelijät. Erityisesti vahvat naisroolit nousevat esiin. Lisäksi täytyy mainita elokuvan antagonisti Erik Stevens, joka on yksi parhaista pahishahmoista, joita olen toimintaelokuvissa nähnyt.

Lippu Black Panther -elokuvaan.

Suomen käsityön museossa esillä oleva Ulla Pohjolan ja Kaija Poijulan Memento-näyttely on yksi kiinnostavimmista ja inspiroivimmista museonäyttelyistä, joissa olen pitkään aikaan käynyt. Näyttely liikkuu käsityön, muotoilun ja kuvataiteen häilyvällä rajaseudulla. Näyttely voisikin aivan hyvin olla esillä käsityömuseon lisäksi myös muotoilu- tai taidemuseossa. Tällainen rajankäynti on mielestäni aina erityisen mielenkiintoista. Se myös muistuttaa siitä, että kaikki lajityyppien rajat ovat lopulta hyvin häilyviä ja melko keinotekoisiakin. Näyttely on esillä Suomen käsityön museossa 15.4.2018 saakka, joten sen ehtii vielä hyvin käydä katsomassa.

Memento-näyttelyssä on mukana muun muassa tämä Kaija Poijulan teos.

Sean Bakerin ohjaama The Florida Project saattaa olla yksi vuoden 2017 merkittävimpiä ja parhaita elokuvia. Minulla ei ollut juurikaan odotuksia tai ennakkotietoja elokuvasta, kun menin sitä katsomaan ja se oli ehkä hyväkin. Jos olisin tiennyt elokuvan juonikuvauksen, olisin saattanut jättää elokuvan välistä. The Florida Project ei kerrokaan suurta tarinaa suurista ihmisistä, vaan monellakin tapaa päinvastoin. Elokuvassa kuvakulma on lasten ja erityisesti elokuvan päähenkilön Mooneen. Moonee asuu äitinsä Halleyn kanssa Disney Worldin ulkopuolella sijaitsevassa motellissa ja elokuva seuraa heidän ja motellin pitäjän Bobbyn tekemisiä. Bobbyn roolista Willem Dafoe sai ehdokkuuden miessivuosan Oscariin. Vaikka elokuvan kertoma tarina ei ole suuri, on se sitäkin tärkeämpi ja koskettavampi.

Helmikuun neljän suosikin joukkoon eivät mahtuneet seuraavat asiat: Paprika-elokuva, Jyväskylän kaupunginteatterin esittämä Anton Tšehovin näytelmä Kolme sisarta, Beans&more-kahvila ja kirjat Kirjava käsikirja kestävään kehitykseen, Kajaani ja Jäniksen vuosi.

Nyt luettavana: Tarinoita lännestä

Mika Lietzén neljän sarjakuvanovellin kokoelma Tarinoita lännestä tuli sattumalta vastaan kirjaston sarjakuvakokoelmaa selatessani, kun etsin Kaisa Lekan kirjoja. Aina kannattaa mennä paikanpäälle kirjastoon tai kirjakauppaan kirjoja katsomaan, koska saattaa löytää jotakin uutta ja yllättävää. Erityisesti kiinnostuin tästä Lietzén kirjasta sen vuoksi, että se on kokoelma sarjakuvanovelleja, joihin en ole lajityyppinä tutustunut tätä ennen ollenkaan.

Sarjakuvanovellikokoelman kansi on yksinkertaisuudessaan kaunis.

Kirja sisältää siis neljä novellia. Sarjakuvamuodossa novellit tuntuvat jopa yllättävän lyhyiltä. Toisaalta kuvia voi jäädä katselemaan pidemmäksikin aikaa. Ruutujakona Lietzén on käyttänyt samanlaisena toistuvia neliöitä, joiden välissä on suhteellisen paljon tilaa. Sarjakuvaa lukiessa tulee tunne siitä, kuin katsoisi joukkoa pieniä valokuvia. Pienet ruudut tekevät rajauksista myös monesti aika tiukkoja, mikä luo sarjakuvaan intiimin tunnelman.

Novellit ovat pieniä katsauksia ihmisten välisiin tapaamisiin, joiden taakse kätkeytyy laajempi tarina. Noita laajempia tarinoita novellit herättävät pohtimaan. Tarjolla onkin enemmän kysymyksiä, kuin vastauksia. Kiireellä novelleihin ei kannatakaan tarttua. Päinvastoin lukeminen kannattaa aloittaa hetkenä, jolloin on aikaa pohdinnalle. Silloin novelleista saa eniten irti.

Reuelin vapaakaupunki II

Betula pubescens, osa 5

Kuolleiden armeijan pääjoukko marssi suoraan Reuelin vapaakaupungin ohitse. Kylä oli aivan liian pieni pysähdyspaikka koko armeijalle. Edkar, Miranda ja Venir sen sijaan ratsastivat keitaan ympärille rakennettuun vapaakaupunkiin.

”En sanoisi tätä kyllä hyvällä tahdollakaan kaupungiksi”, Edkar sanoi.

”En minäkään, herra kenraali”, Venir sanoi.

”Minusta paikka näyttää oikein viehättävältä”, Miranda sanoi.

Edkar ja Venir vilkaisivat Mirandaa.

”Mikä ei tietysti liity millään tavalla siihen, voiko paikkaa sanoa kaupungiksi”, Miranda sanoo.

Kyläläiset seurasivat uteliaina ohi marssivaa armeijaa. Erityisesti sotilaiden heikko kunto herätti ihmetystä. Jotkut menivät jopa tarjoamaan sotilaille vettä, mutta pettyivät tullessaan torjutuksi.

Muutama kyläläinen huomasi lähestyvät ratsastajat ja tulivat heitä vastaan.

”Tervehdys, kulkijat” reuelilainen sanoi.

”Tervehdys. Toivomme, että voisimme tavata Reuelin vapaakaupungin johtajan”, Venir sanoi.

”Meillä ei ole täällä johtajia, vaan kaikki ovat vapaita miehiä ja naisia”, reuelilainen sanoi.

”Hyvä tietää. Toivon mukaan tämä ohituksemme ei häiritse teidän arkista elämäänne. Aavikolla ja savannilla on hankala suunnistaa ja tämä keidas tarjoaa meille kauan kaipaamamme kiintopisteen”, Venir sanoi.

”Läsnäolonne ei häiritse meitä niin kauan kun ette häiritse meitä”, reuelilainen sanoi.

”Toivomme myös mahdollisuutta täydentää vesi- ja ruokavarantojamme, kohtuullista korvausta vastaan tietenkin”, Venir sanoi.

”Jokainen täällä myy omistaa, jos haluaa ja voi. En voi muiden puolesta sanoa, mutta itselläni on jotakin, josta pystyisin luopumaan. Keitaasta saa ottaa vettä vapaasti”, reuelilainen sanoi.

Edkar ja Venir nyökkäilivät.

”Osaatkos sanoa mitä mieltä täällä oltaisiin siitä, jos täältä Aegyzan Netronovalaan muodostettaisiin pysyvä kauppayhteys?” Venir kysyi.

Tähän kyläläinen ei osannut vastata.

Nyt luettavana: Tour d’Europe

Ensikosketukseni Kaisa Lekan töihin oli Porvoossa käydessäni, kun pistäydyimme Kappalaisentalossa katsomassa hänen näyttelyään. Näyttelystä innostuneena päätin käydä lainaamassa kirjastosta jonkin Kaisa Lekan kirjan. Jyväskylän kaupunginkirjastossa kirjoja on vain englanniksi, joten niihin oli tähän hätään tyytyminen. Luettavaksi valitsin Kaisa ja Christoffer Lekan kirjan Tour d’Europe, joka kertoo kaksikon pyöräilymatkasta Euroopan halki.

Kirjan alussa Kaisa ja Christoffer lähtevät pyöräilemään kotoaan Porvoosta. Mielessään heillä on ajatus pyöräilemisestä Etelä-Ranskan Nizzaan. Lähtiessään heillä on summittainen aikataulu ja reitti tiedossaan, mutta ei varmuutta perillepääsystä. Heidän aikaisempi kokemuksensa maantiepyöräilystä rajoittuu Pohjois-Norjaan tehtyyn reissuun, joten Euroopan toiselle puolelle pyöräily tuntuu pelottavalta.

Kaisa Lekan piirtämä sarjakuva kertoo sivun kokoisilla ruuduilla Kaisan ja Christofferin matkanteosta yksinkertaisesta ulkoasustaan huolimatta varsin realistisesti ja syvällisesti. Episodimaisesta kerronnasta huolimatta matkassa on mukana niin myötä- kuin vastamäkiäkin. Aina matkanteko ei maistu eikä puoliso osaa ottaa täydellisesti huomioon. Monesti matkalta löytyy myös yllättäviä ilonaiheita.

Tour d'Europen kannessa on mustavalkoinen kuva pyöräilijästä.

Kirjan lisänimi on The Yoga of Road Cycling. Kirja ei varsinaisesti kerro joogaamisesta. Ei ainakaan siinä mielessä, että neuvoisi jumppa-asentoja tai keksisi uutta tapaa joogata. Sen sijaan kirja yrittää tavoittaa sitä ajatusmaailmaa, jonka vuoksi ihmiset joogaavat. Kyse ei ole vain fyysisestä harjoituksesta, mitä joogaaminen tai pyöräileminen Euroopan halki ehdottomasti on, vaan myös henkisestä asiasta.

Kun varsinaista matkantekoa käsitellään sarjakuvan keinoin, tätä maantiepyöräilyn joogaa käsitellään jokaisen luvun alussa olevalla lyhyellä tekstinpätkällä. Kirja toimisi mainiosti myös pelkkänä sarjakuvana ilman näitä tekstejä, mutta ne tuovat kirjaan syvyyttä, joka olisi muuten jäänyt saavuttamatta. Sekä pelkän tekstin että sarjakuvan kummankin omia vahvuuksia on kirjassa osattu hyödyntää hyvin.

Jos haaveilet pyöräilemisestä Euroopan halki (tai vähän lyhyemmänkin matkan), kannattaa kirjaan ehdottomasti tarttua.

Reuelin vapaakaupunki

Betula pubescens, osa 4

Venir Kallas ratsasti Edkaria ja Mirandaa vastaan. Venir oli yksi Edkarin upseereista. Solkarista poiketen hän oli enemmän Edkarin kanssa samaa mieltä pohjoiseen lähtemisestä ja suhtautui muutenkin sotimiseen kriittisesti. Edkarin mielestä jopa yllättävänkin kriittisesti ollakseen upseeri. Toisaalta siksi hän myös oli Venirin ottanut mukaansa, kun hän myös uskalsi sanoa mielipiteensä ääneen. Edkarin mielestä rohkea kriittisyys oli aina paikallaan.

Kaikki eivät siitä suinkaan pitäneet ja toisten upseerien seurassa Venir oli monesti hyljeksittyä seuraa. Niinpä hän viihtyi monesti miestensä seurassa, mikä oli myös omiaan aiheuttamaan hyljeksintää. Ilman Edkaria Venir tuskin olisi edennyt upseerin urallaan kovinkaan pitkälle vaikka hän oli yksi parhaita taktikkoja nuorista upseereista ja kylmäpäinen taistelutilanteessa.

”Herran kenraali”, Venir sanoi.

Venir teki Edkarille kunniaa.

”Onko jotakin tapahtunut tai löytynyt?” Edkar kysyi.

”Kyllä. Tiedustelijat palasivat ja he raportoivat löytäneensä Reuelin vapaakaupungin”, Venir vastasi.

”Hyvä, vihdoinkin”, Edkar sanoi.

Venir jäi odottamaan lupaa kertoa mielipiteensä.

”Oliko sinulla vielä muuta sanottavaa?” Edkar kysyi.

”Jos kenraali sen sallii”, Venir vastasi.

”Kuulen mielelläni”, Edkar sanoi.

”Minun mielestäni vapaakaupunki ei tarjoa meille kovinkaan paljoa. Etukäteistietomme kaupungista pitivät ilmeisesti paikkansa ja kyseessä on vain pieni kylä keitaan ympärillä”, Venir sanoi.

”Eläville sieltä voi kuitenkin löytyä ruokaa ja vettä”, Edkar sanoi.

”Tietenkin, olen jo hoitamassa asiaa. Vierailuamme voisi kuitenkin hyödyntää muuten”, Venir sanoi.

”Arvatenkin sinulla on jokin hyvä ehdotus”, Edkar sanoi.

”Ehdotus ainakin, laadun voit sinä päättää. Minusta vierailua voisi hyödyntää sillanpääaseman rakentamiseen tänne autiomaahan ja Suuren keisarikunnan suuntaan”, Venir sanoi.

Edkar harkitsi Venirin ehdotusta. Se kuulosti järkevältä. Vaikka keskellä aavikkoa sijaitsevan pikkukylän lähetystöllä ei muuten varsinaista virkaa, olisi se merkittävä sillanpääasema ja tukikohta tähän suuntaan. Siitä voisi olla jollakin hetkellä suurikin apu. Ensimmäiseksi täytyisi kuitenkin selvittää paikallisten suhtautuminen netronovalaisten läsnäoloon.

”Ehdotuksesi voi olla toteuttamisen arvoinen. Selvitä asiaa. Haluan, että paikalliset suhtautuvat asiaan myötämielisesti. Muuten asiaa ei kannata toteuttaa. Asiasta pitää myös viestiä Netronovalaan, jotta tälle välille saadaan säännöllinen kauppayhteys”, Edkar sanoi.