Betula nana, osa 54
Päivä päivältä ilma kävi pikkuhiljaa viileämmäksi ja maasto
karummaksi. Ruoho oli lyhyttä ja tummaa. Siellä täällä oli kanervikkoja, joiden
suojissa eläimet väijyivät toisiaan. Sitten tasanko loppui ja maasto kävi
epätasaisemmaksi. Ensin vastaan tuli vain pieniä mäkiä, mutta niiden takaa
näkyi aina isompia ja isompia mäkiä kunnes lopulta mäet kasvoivat suuriksi
tuntureiksi.
Tuntureiden välissä kuruissa ja laaksoissa kasvoi tummaa
kuusimetsää ja tunturien alarinteillä tunturikoivuja. Sarnel pysytteli lentävän
maton kanssa tarkasti laaksojen pohjalla, sillä siellä tuuli vähiten ja ilma
oli muutenkin lämpimämpää kuin korkeilla tuntureilla.
”Se tunturi, missä sinä jäit vangiksi, ei ole täällä”,
Mihail sanoi rahisevalla äänellä.
”Se tunturi on kauempana idässä. Haluatko, että menemme
sinne?” Sarnel kysäisi.
”Ei. Jatketaan suoraan pohjoiseen”, Mihail sanoi ja käpertyi
tiukemmin viittaansa.
Muutaman päivän päästä ilmassa alkoi maistua suola ja heidän
oikealla puolellaan nousevat tunturit olivat toinen toistaan korkeampia ja
lopulta ne nousivat vuoristoksi asti. Sinä iltana he uskalsivat ensimmäistä
kertaa tehdä nuotion.
”Mihin suuntaan me oikein olemme kulkemassa?” Emily
ihmetteli.
”Kohti pohjoista”, Sarnel vastasi.
”Miksi? Miksi kohti pohjoista? Meiltä puuttuu tarvittavat
varusteet talvea varten. Me palellumme tänne ensimmäisenä pakkaspäivänä. Minä
sanon, että käännymme takaisin etelään”, Emily sanoi hieman kiivaalla äänellä
ja vilkaisi vierellään nukkumaa Mihailia.
”Etelä tarkoittaa paluuta sinne, mistä lähdimme. En usko,
että se on vaihtoehto”, Sarnel puhui hitaasti.
”Mitä sitten ehdotat? Sinäkin kohmetut kohta täysin, kun et
pääse riittävän lämpimään”, Emily totesi.
Emily oli oikeassa. Sarnelin sammakonkeho ei pitänyt
kylmyydestä. Sarnel pystyi tuskin enää edes ohjaamaan lentävää mattoa. Heidän
aamujen lähdöt olivat myöhästyneet monena päivänä, kun Sarnel ei
yksinkertaisesti saanut kehoaan liikkumaan tahtonsa mukaan. Ei ollut helppoa
olla vaihtolämpöinen. Mihailkin oli alkanut valittamaan kolotuksesta. Mihail
tosin nukkui myös enemmän.
”Seuraa jokea!” Mihail yhtäkkiä ärähti unissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti