Savanni

Betula pubescens, osa 8

Reuelin jälkeen savanni ei muuttunut paljoakaan. Se jatkui loputtomana ja kuivana pitkälle silmänkantamattomiin mihin tahansa suuntaan katsoikin. Ainoat virikkeet maisemassa olivat satunnaiset pystyyn kuivuneet puut ja armeijan jälkeensä jättämä ura.

”Kallas, milloin tämä savanni loppuu?” Edkar kysyi.

”Herra kenraali, pelkään, ettei ihan pian”, Venir vastasi.

Edkar hymähti tyytymättömänä.

”Onneksi meillä on edes nämä epäkuolleet hevoset. Normaalit olisivat varmaankin jo nääntyneet kuoliaaksi”, Edkar sanoi.

”Mahdollisesti”, Venir sanoi.

Savanni jatkui ja jatkui, mutta lopulta se alkoi pikkuhiljaa muuttua. Puut eivät enää olleet kuivuneita ja niitä alkoi tulla vastaan useammin. He alkoivat myös nähdä eläimiä, joita kaikkia armeijan läsnäolo ei ollut karkottanut pois.

Lopulta he myös saavuttivat armeijan pääkolonnan.

”Herra kenraali, hyvä, että saavutitte meidät”, Solkar sanoi.

”Miten täällä on sujunut, Suomas?” Edkar kysyi.

”Oikein hyvin, herra kenraali. Olemme edenneet kohti pohjoista aivan kuin olemme suunnitelleetkin”, Solkar vastasi.

”Hyvä, hyvä”, Edkar sanoi.

Edkar seurasi armeijan kulkua taas itse sen sivustalla kulkien. Illalla myös Nils Tammen seuraajat kävivät raportoimassa kuulumisia Netronovalasta. He pitivät kaupunkiin joka ilta yhteyttä taikapeilin avulla.

Kaikki vaikutti olevan hyvin. Se oli tylsää, mutta Edkar oli oppinut arvostamaan tylsyyttä. Hän oli varma, että hän tulisi vielä kaipaamaan savannin tylsyyttä, kunhan he pääsisivät pohjoiseen.