Betula nana, osa 35
”Minä ’käpälöin’ sulkuloitsua, sikäli kun tällainen
rahvaanomainen ilmaisu sallitaan. Lisäksi minä kykenen siihen yhtä helposti
kuin ojennan sormeni”, mustaan kaapuun pukeutunut mies jatkoi ja ojensi
sormensa kohti kuopan toista puolta.
Tämä sai kuopan toisella puolelle olijoiden lihakset
jännittymään siltä varalta, että mustaan kaapuun pukeutunut mies alkaisi loitsia.
Mustaan kaapuun pukeutunut mies kuitenkin vain hymähti ja laski sormensa alas.
”Kuka olet ja mitä teet täällä?” Mittz kysyi epävarmuudesta
säröilevällä äänellä.
”Tuo kysymys on edellistä kysymystä huomattavasti
monimutkaisempi. Tyydyttävän vastauksen antaminen vaatisi pitkän taustatarinan,
jonka kertomiseen menisi vuosikausia. Eikä kenelläkään meistä ole aikaa
sellaiseen.”
”Mikäli et ole halukas kertomaan nimeäsi ja tarkoitustasi,
niin pyydän teitä poistumaan alueelta. Alue on yksityisaluetta ja varattu tutkimuskäyttöön”,
Mittz vaati. Hänen äänensä ei ollut yhtään aikaisempaan varmempi.
Mustakaapuinen mies huokaisi.
”Jos tietäisi kuka olen, niin et mitä luultavimmin sanoisi
noin. Tai pikemminkin, mitenkä sen nyt sanoisi. Jos tunnistaisit minut, niin et
varmasti sanoisi noin vaan toivottaisit minun tervetulleeksi. ’Tervetulleeksi’
ei ehkä kyllä ole oikea sana, mutta en tähän hätään keksi sopivampaakaan.”
Nuoret käänsivät katseensa Mittziin, joka näytti yhtä
ihmettelevältä kuin nuoretkin.
”En ole koskaan tavannut sinua”, Mittz kommentoi väitettä.
”Voi voi, kyllä sinä olet. Et vain taida muistaa sitä. Minun
ansiostani sinulla on tämä laboratorio. Minun ansiostani sinä olet päässyt
tutkimuksissasi niin pitkälle. Minun ansiosta sinä elät.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti