Betula nana, osa 40
”Olet rohkeampi mies kuin olisin koskaan osannut arvata,
Mihail Netronova”, mustaan kaapuun pukeutunut mies totesi tyytyväisellä
äänellä.
Vapauttamalla demoninsa Mihail oli pelannut suoraan mustaan
kaapuun pukeutuneen miehen pussiin. Mies hymyili tyytyväisesti ja viskaisi
vielä hätäisesti elossa olevan Vihtorin kuopan rinnettä alas. Pölypilvi peitti
näkyvyyden eikä mies nähnyt kuopan pohjalle asti. Hän kuitenkin tiesi, että
demoni oli siellä ja pian demonin voimat olisivat hänen.
Mustaan kaapuun pukeutunut mies lähti itsevarmasti
kävelemään kuopan rinnettä alas.
Kuopan pohjalla ei kuitenkaan ollut ketään. Ei demonia, ei
Mihail Netronovaa, ei henkihieverissä olevaa Vihtori Honkasaarta tai kuolleita
palatsin vartijoita. Mustaan kaapuun pukeutunut mies pälyili hermostuneesti
ympärilleen ja yritti etsiä merkkejä edellä mainituista. Ainut merkki kuitenkin
oli kuopan reunaa pitkin valuneet verivanat, jotka olivat nyt jo hieman
kuivahtaneet.
Mustaan kaapuun pukeutuneen miehen ajatuksiin alkoi hiipiä
pelottava ajatus siitä, että hänen suunnitelmassaan oli jokin aukko. Kuin
häneltä olisi jäänyt jokin yksityiskohta huomaamatta. Ajatus tuntui kuitenkin
mahdottomalta, sillä oli juoninut tätä samaa suunnitelmaa jo toistasataa vuotta
sitten. Mies huitoi hermostuneesti miekallaan ilmaa ja sai aikaan pienen
ilmavirran. Pölypilvi oli kuitenkin sitkeässä.
Sitten kuopan reunan suunnasta kuului ukkosen jyrähdystä
muistuttava ääni.
Ääni sai mustaan kaapuun pukeutuneen miehen jännittämään lihaksensa
ja asettumaan valmiusasentoon. Hetkenaikaa oli vielä hiljaista. Jokainen
hiljaisuuden sekunti tuntui tuskallisen pitkälti. Hiljaisuutta kesti vain
kymmenisen sekuntia, mutta se tuntui kymmeniltä minuuteilta, ellei kokonaisilta
tunneilta. Sitten ukkonen pääsi valloilleen.
”Helvetin lieska saakoon omansa!” Kuului demonin
ylitsejylisevä ääni ja samassa mustaan kaapuun pukeutunut mies alkoi jo tuntea
lähestymän kuumuuden.
Samassa demonin miekkaloitsun koko voima paiskautui kohti
mustaan kaapuun pukeutunutta miestä. Miestä ei kuitenkaan yllätetty vaan tämä
torjui iskun. Isku oli kuitenkin niin voimakas, että se tuntui raskaalta myös
mustaan kaapuun pukeutuneelle miehelle.
Nyt mustaan kaapuun pukeutunut mies näki demonin koko
komeudessaan ja kauheudessaan. Lähes kolmimetrinen pelkkää luuta ja lihasta
oleva demoni painoi tulesta ja laavasta muodostunutta miekkaansa kohti mustaan
kaapuun pukeutuneen miehen miekkaa ja kasvoja. Kipinät lensivät demonin
miekasta ja demonin ja miehen miekkojen törmäyskohdasta. Ilman lämpötila kohosi
nopeasti yli kolmenkymmenen ja oli pian neljässäkymmenessä asteessa. Hikipisara
valahti mustaan kaapuun pukeutuneen miehen posken ylitse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti