Kehon sisäinen kello ohjaa monia asioita ihmisen elämässä,
vaikka emme koekaan sitä välittömänä kuten esimerkiksi rannekellon näyttämän
ajan. Itselleni on kehoon muodostunut sisäinen kello sille, että pitää
kirjoittaa riittävän usein. Kirjoittamisen tekstilajilla tai laadulla ei
sinänsä ole merkitystä, kunhan kirjoittaa.
Jo yhden päivän jälkeen, kun ei ole saanut kunnollista
tekstiä aikaiseksi, alkaa tuntua tyhjä olo. Kuin olisi jättänyt jotakin
tekemättä, eikä pysty olemaan ajattelematta asiaa. Pari kolme päivää myöhemmin
olo alkaa olla jo siinä määrin sietämätön, että viimeistään tässä vaiheessa
saan tekstiä aikaiseksi. Tämän jälkeen alkaa nimittäin tulla jo jokseenkin
vieroitusoireiden tunnusmerkit täyttäviä oloja. Niinpä en ole tainnut olla
vuosiin kirjoittamatta yli viikkoa. Poikkeuksena armeijanaikaiset leiriviikot,
jolloin yleensä oli muutakin ajateltavaa, kuten seuraava lepotauko ja seuraava
ruokatauko.
Pakottavaan tarpeeseen kirjoittaa liittyy myös tarve saada
aikaiseksi. Jos päivän aikana on saanut jotakin oikeasti aikaiseksi, ei tarve
kirjoittaa ole niin suuri. Kun on omasta mielestään saanut riittävästi
aikaiseksi päivän aikana, voi hyvällä omallatunnolla rentoutua. Mikäli sitten
ei saa aikaiseksi, niin tilanne on päinvastainen. Aikaansaamisesta stressaa
niin, ettei sitten saakaan mitään aikaiseksi. Tässä mielessä hyvän päivän takaa
se, että tekee jotakin rakentavaa jo aamulla. Loppupäivä sujuu sitten paljon mukavammin.
Olen ehkä hieman riippuvainen kirjoittamisesta, mutta onneksi vain hieman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti