Ei sitä voi kuin ihmetellä…
…Euroopan velkakriisiä. Suomalaisen peruskoulun
yhteiskuntaopin opeilla olisi koko kriisi vältetty. Siitä voi sitten miettiä, että minkä
tasoista porukkaa (suurin osa) Euroopan päättäjistä on.
…presidenteiksi pyrkiviä Paavoja, erityisesti nuorempaa (jonka
olisi pitänyt siirtyä eläkkeelle silloin, kun Neukkula meni nurin). Ihan vain Suomen
kansan puolesta toivon, että maahamme saadaan alle 60-vuotias presidentti. Jos
se olisi edes mahdollista, niin sanoisin, että alle 50-vuotias (okei, Timo Soini on 49-vuotias, mutta ei siitä sen enempää). Sinänsä myös
hassua, että nuorin ehdokas on maan konservatiivisimman puolueen ehdokas.
…BigBrotheria ja yleensäkin tosi-tv:tä. Mikäli mieleni tekee
katsoa liian pienessä tilassa eläviä apinoita, niin menen käymään Korkeasaaressa.
En tietenkään halua millään tavalla pilkata kyseisten tv-tuotantojen tasoa,
mutta matalallahan se on.
…kuntauudistusta. Nyt vedetään pahasti väärästä narusta tai
sitten se kuuluisa pässi toimii vetäjänä.
Tässä luultavastikin oli riittävästi ihmettelyä yhdelle
illalle.
PS. Tähän kirjoitukseen päättyy jokapäiväinen kirjoitteluni
toistaiseksi, jatkossa tekstiä on tarjolla jälleen parin päivän välein. Tämä
tarkoittaa siis kahdesta viiteen tekstiä viikossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti