Huone on sulkeutunut ympärilleni. Seinät ovat valkoisia,
tehdyt betonista. Lattia on muovia, vaikka yrittää esittää parkettia. Lattian
näyttelijänlahjoissa ei ole kehumista. Katto on naimisissa seinien kanssa,
vaikka liitossa joitakin muhkuroita näyttää olevan.
Istun tuolilla. Tuolin runko on
puinen ja sen istuinosan pehmikkeiden parhaat päivät ovat menneet ohitse jo
kauan sitten. Kesällä avataan uusi Ikea, sieltä voisi saada uuden
kohtuuhintaan. Todennäköisesti tyydyn kuitenkin vanhaan tuoliini.
Jalassani on vuosien haalistamat
kirkkaanpunaiset shortsit. Kyseinen kangasriekale on jakanut kanssani jo
liiankin monta hetkeä. En kuitenkaan raaski jättää shortseja, uskollista
palvelijaa.
Ajatukseni valuvat huoneen
valkoisia seiniä pitkin. Ne eivät tahdo ottaa tunnistettavaa muotoa. Kuin
olisin unohtanut kuinka ajatella suoraviivaisesti. Niin, että ajatukset
johtavat selkeästi paikasta toiseen eivätkä jää harhailemaan nurkkiin.
Nurkissa kun alkaa muutenkin olla
tungosta. Imuri on ollut lomautettua liian kauan aikaa. Mikrokuituliinojakin on
käytetty vain silmälasien ja valkotaulun puhdistukseen. Niitäkin molempia
tehdään liian harvoin.
Huone kaipaa siivoista, kuin
Eurooppa tukahtuneiden poliitikkojen poislakaisemista. Mikään ei ole kamalampaa
kuin olla laivassa, jonka tietää olevan ajamassa täyttä höyryä karille. Tekee
mieli ottaa pelastusrengas ja hypätä ylilaidan.
Ovi roikkuu aukinaisena. Kämppis
on poissa. Valtakunta on yksin minun hallinnassa. Olkoon se joku päivä todella
minun hallinnassa ja ulottukoon taivaanrannasta toiseen. Tai vähintäänkin
kuusiaidasta toiseen.
Silmäni ovat väsyneet.
Verestämisen tunne on selkeä ja olisi selkeästi jo aika olla nukkumassa. Ajatukset
eivät kuitenkaan anna rauhaa. Eivätkä valkoiset seinät.
Seinät kaipaisivat täytettä. Nyt
ainoana täytteenä palvelee seinäkalenteri. Kuukausi on sentään oikea. Ei,
välttämättä, itsestäänselvyys.
Valkoinen on yllättävän masentava
väri seinille. Valkoinen seinä huutaa keskeneräisyyttään kuin tyhjä
taulukangas.
”Maalaa minut! Täytä minut
ajatuksilla! Älä jätä minua tyhjäksi!” kuuluu ontto karjunta, jota ei pysty
kuulemaan. Se pitää nähdä.
Minulla ei kuitenkaan ole
pensseliä eikä maalia, saati valtaa käyttää niitä.
Seinät jäävät valkoisiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti