Betula nana, osa 36
Mittz mykistyi. Hän ei tunnistanut miestä. Hän yritti katsoa
miestä tarkemmin, mutta näkymä tuntui muuttuvat vain epätarkemmaksi. Aivan kuin
hän ei kykenisi katsomaan miestä tarkasti. Hän käänsi katseensa sisäpihan
toisella puolella olevaan taloon. Sen hän pystyi näkemään tarkasti. Sitten hän
käänsi katseensa takaisin mieheen. Kuva miehestä oli yhä sumea.
”Ainiin. Olin aivan unohtaa. Et tietenkään voi muistaa
minua, jos olen sen itse estänyt”, mustaan kaapuun pukeutunut mies jatkoi ja
naurahti. Sitten hän napsautti sormiaan vapauttaakseen loitsun.
Muistot syöksyivät Johan Mittzin mieleen kuin pato olisi
murtunut. Yhtäkkiä muistiin ilmestyneiden kuvien ja lauseiden jylinä oli murtaa
Mittzin sietokyvyn ja tämä valahti polvilleen kuopan reunalle. Emily riensi
hänen tuekseen.
Mustaan kaapuun pukeutunut mies nauroi katsellessaan Mittzin
kamppailua muistojen tulvaa vastaan.
”Nyt muistat”, mustaan kaapuun pukeutunut mies sanoi
pilkallisesti.
Mihail katsoi Mittziä ja keräsi vihaa sisällään. Sitten hän
käänsi päänsä kohti mustaan kaapuun pukeutunutta miestä.
”Minulla ei ole mitään käsitystä kuka olet, mutta et taida
olla tervetullut”, Mihail sanoi miehelle.
Mies lopetti Mittzin ilkkumisen ja keskittyi nyt Mihailiin.
”Erinomainen päätelmä, Mihail Netronova.”
Mihail ei kysellyt mieheltä kuinka tämä tiesi hänen nimensä
vaan loitsi tätä kohti useita jäätikariryppäitä. Tikareilla ei ollut mieheen
mitään vaikutusta sillä tämä ohjasi ne silmien liikkeellä maahan. Osa tikareista
särkyi osuessaan kiviseen hiekkamaahan, osa upposi hiekkaan ehjinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti