Sanahaasteessa ideana on, että molemmat haasteen osalliset
sanovat kuukauden ensimmäisenä päivänä yhden sanan ja molemmat kirjoittavat
näistä molemmista sanoista. Tällä kertaa sanoiksi tulivat kihlajaiset ja
kirjailija, joista kihlajaiset on Sailan sana ja kirjailija minun sanani.
Sailan kirjoitukset löytyvät tästä: [linkki].
Kihlajaiset
Paul käveli jalkakäytävällä. Kello oli hieman yli kahdeksan illalla ja hän oli menossa sinä päivänä ensimmäistä kertaa kotiin sen jälkeen, kun oli hieman seitsemän jälkeen sieltä lähtenyt. Päivät rakentuivat pitkiksi, kun opiskeli ja kävi pikaruokalassa töissä kustantaakseen ensin mainitun. Päivä ei kuitenkaan ollut vielä ohitse. Vielä piti tehdä harjoitustehtäviä ja lukea seuraavaan tenttiin.Viimein Paul on hänen ja hänen tyttöystävänsä yhteisen asunnon ovella. Avaimia taskusta kaivaessaan hän tajuaa, että heillä ei varmaankaan ole ruokaa. Silja kävi viimeksi kaupassa, joten tänään olisi Paulin vuoro. Paul ei millään jaksaisi lähteä enää kauppaan, mutta pakkohan se on. Hän kuitenkin päättää käydä ensin sisällä jättämässä laukkunsa.Paul työnsi avaimen oven lukkoon ja aukaisi oven. Sisällä oli pimeää. Silja ei ilmeisesti ollut kotona. Paul piti tätä hieman epätavallisena, mutta ei antanut asian vaivata sen enempään vaan meni keittiöön katsomaan mitä ruokaa kaupasta pitäisi tuoda. Paul ei kuitenkaan päässyt keittiön oviaukkoa pidemmälle.Keittiön lattia ja pöydät oli vuorattu pienillä kynttilöillä lukuun ottamatta ovelta keittiön keskelle jäävää kävelyväylää. Tuon kävelyväylän päässä odotti Silja, joka hymyili itsevarmasti ja iloisesti Paulille.”Kulta, miksi täällä on näin paljon kynttilöitä?” Paul ihmetteli.”Tule tänne niin kerron”, Silja vastasi.Paul ei ymmärtänyt mitä Silja oli ajamassa takaa, mutta käveli tämän luokse.”Eli miksi?” Paul kysyi.”Tämän takia”, Silja vastasi ja polvistui Paulin eteen.Polvistuessaan Sija veti farkkujensa taskusta pienen rasian, jonka hän aukaisi Pauliin päin. Rasiassa oli tasainen uutuuttaan kiiltävä sormus.”Paul, menetkö kanssani naimisiin?” Silja kysyi Paulilta.Paul tuijotti Siljaa hetken aikaa ja aukaisi sitten suunsa.”Mitä?” Paul kysyi.”Menetkö kanssani naimisiin?” Silja toisti kysymyksen.”Kai minä sitten menen”, Paul sanoi edelleen aivan kujalla siitä mitä oli tapahtumassa.”Kyllä vai ei? Minä olen ihan tosissani kysymässä, että mennäänkö naimisiin”, Silja sanoi.Paul katsoi Siljan rohkaisevaa hymyä ja huomasi kätensä tärisevän.”Kyllä, menen kanssasi naimisiin”, Paul vastasi ja ojensi kätensä Siljan ulottuville.Siljan hymy levisi äärimmilleen ja laittoi sormuksen Paulin sormeen. Sitten Silja nousi ylös ja suuteli Paulia syvään ja palavasti.”Joko hän sanoi kyllä?” Kuului kysymys keittiön oviaukosta.Oviaukossa oli Siljan ja Paulin parhaita ystäviä ja heidän takanaan joitakin perheiden jäseniä. Kysyjä oli Paulin ystävä Toni.”Sanoi!” Silja kiljahti.”Jes, kuoharia kiertoon!” Siljan ystävä, Heidi, huudahti.Jostakin ilmestyneet kuoharipullot avattiin ja kohta jokaisella oli lasillinen kuplivaa.”Eikö minun olisi pitänyt kysyä sinua?” Paul kysyi Siljalta.”Niin minä aluksi odotin, mutta kyllästyin odottamaan”, Silja vastasi ja irvisti Paulille.”Niin, olisi voinut kestää kauan ennen kuin olisin uskaltanut kysyä”, Paul myönsi.”Toni sanoi samaa”, Silja sanoi.”Entä sinun sormuksesi?” Paul kysyi.”Ainiin. Se on täällä myös”, Silja sanoi ja otti saman rasian esille, missä Paulin sormus oli.Silja otti rasian pehmusteen irti ja sen alla oli toinen samanlainen sormus. Silja antoi sormuksen Paulille.”Laita se minulle”, Silja sanoi.Paul laittoi tärisevin sormin sormuksen Siljan sormeen.”Onnea kihlaparille!”, Toni huusi.”Onnea!” kihlajaisväki huusi.
Kirjailija
Istun vanhalla puisella tuolilla pienen puisen pöydän edessä. Pöydällä on kirjoituskone. Kirjoituskoneessa oleva paperi on tyhjä. Minä olen kirjailija. Minun tehtäväni on täyttää tuo paperi.Nousen ylös tuolilta ja menen huoneen toisella seinällä olevan toisen pienen pöydän luokse. Otan pöydällä olevasta vadista omenan. Omena maistuu kirpeältä, mutta maukkaalta. Syön omenan samalla hitaasti kävellen huonetta ympäri.Aikani käveltyä ympyrää palaan takaisin tuoliin istumaan. Heitän omenan raadon roskakoriin. Luon piinaavan katseen kirjoituskoneessa olevaan paperiin. Katse piinaa enemmän minua kuin paperia. Vilkaisen pöydälle kirjoituskoneen vasemmalle puolelle. Näen kasan valkoisia papereita, samanlaisia kuin kirjoituskoneessa oleva. Sitten siirrän katseeni kirjoituskoneen ohi pöydän toiseen päähän. Tässä pöydän päässä ei ole mitään. Se on tila, joka odottaa täyttämistään.Ensin pitäisi vain täyttää papereita, että niillä voisi tilan täyttää.Huokaisen ja nousen taas seisomaan. Astun muutaman askeleen pöydältä taaksepäin ja käännyn katsoman kirjoituskonetta ja paperia. Uusi näkökulma ei tarjoa sen enempää apua. Tuhahdan ja päätän lähteä kahville läheiseen kahvilaan.Menen eteiseen ja laitan kengät jalkaan ja takin päälle. Olen juuri astumassa asuntoni ovesta ulos, kun muistan, ettei minulla ole mitään muistiinpanovälinettä mukana. Kävelen takaisin huoneeseen, jossa kirjoituskone odottaa pöydällä. Vedän toisen pöydän laatikoista ja otan sieltä pienen vihkon ja kynän ja laitan ne takkini povitaskuun. Nyt voin lähteä.Ulkona on kosteaa. Ilma on niin kostea, että en ole varma sataako vai tarttuuko ilmankosteus vain pisaroiksi takilleni. Taivaan peittoaa harmaa pilvimassa, joka ei ole tuntunut liikkuneen viikkoon tai kahteen suuntaan tai toiseen.Saapuessani kahvilaan olen jo täysin turhautunut keliolosuhteisiin. Onneksi kahvilan ilma on lämmin. Tilaan kahvin ja noukin päivän lehden mukaani ikkunapöytään. En istua kahviloissa missään muualla kuin ikkunapöydissä. Ikkunapöydästä näkee sen totuuden, että maailma jatkuu kahvilan ulkopuolella. Jos menee peränurkan pöytään niin saattaa unohtua sinne ja siksi en mene sinne.Selaan lehden läpi välillä kahvia maistaen. Lehti loppuu kuitenkin ennen kahvia ja jään kuppi kädessäni seuraamaan ikkunan takaisella kadulla käveleviä ihmisiä. Seuraan jokaista ihmistä hetken ajan ja mietin mikä hänen nimensä on, mitä hän tekee työkseen, kenestä hän pitää, kenestä ei, mitä hän ajattelee ja mihin hän on menossa. Osa lyhyistä elämäntarinoista saa minut kiinnostumaan ja laitan muutaman lauseen talteen vihkooni. Mitään suurempaa ajatusta en kuitenkaan saa kiinni.Huomaan, että kuppini on tyhjä. Menen hakemaan uuden kahvin, mutta tällä kertaa otan sen mukaan. On aika palata tylsään ilmanalaan ja kirjoituskoneen luokse. On minulla sielläkin kahvinkeitin, mutta haluan jotakin lämmikettä matkalle.Palaan ulos harmaaseen ihmisjoukkoon ja kävelen asunnolleni. Asunto on se sama kuin lähtiessäni. Avaan pahvimukin kannen ja juon viimeiset kahvit pois. Sitten heitän mukin ja sen kannen roskikseen ja laitan vedenkeittimeen vettä.Menen kirjoituskoneen luokse huoneeseen ja istuudun tuolille. Tuijotan paperia hetken aikaa ja kuulen kuinka vedenkeittimen vesi alkaa kiehua. Venytän käsiäni ja kirjoitan otsikon. Sitten katselen otsikkoani hetken aikaa ja alan kirjoittamaan ensimmäistä kappaletta.Kaksi sivua myöhemmin ajatuksessani tulee tauko ja muistan veden, joka on jo haaleaa. Pistän vedenkeittimen uudelleen päälle.
PS. Seuraava Betula nana ilmestyy ensi torstaina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti