ja hieman jostain muustakin
Taas jotkut harvahiukset ovat osoittaneet mieltään ydinvoimaa
vastaan Olkiluotoon vievällä tiellä ja tien sivussa. Itseltäni ainakaan ei
juuri sympatiaa heru ydinvoiman vastustajia kohtaa, erityisesti sen takia, kun
nämä yleensä ovat olleet asioita överiksi vetäviä luonnonsuojelijoita. Jos joku
luulee suojelevansa luontoa sillä, että vastustaa ydinvoimaa, niin kannattaisi
joskus katsoa sen oman ajatusränninsä ulkopuolelle. Mielestäni ydinvoiman
vastustaminen on myös melko itsekästä puuhaa. Tällä viittaan 2010 syksyllä
Helsinkiin pystytettyyn Itsekkyyden muistomerkkiin, johon on kaiverrettu
ydinvoimaa kannattaneiden kansaedustajien nimet. Minun mielestäni viereen
pitäisi pystyttää toinen Itsekkyyden muistomerkin, johon kaiverrettaisiin
ydinvoimaa vastustaneiden kansanedustajien nimet.
Luonnon suojeleminen ja säilyttäminen on äärimmäisen tärkeä
asia ja juuri siksi ydinvoimaa pitäisi lisätä, jotta fossiilisten
polttoaineiden käyttöä voitaisiin vähentää ja joku päivä lopettaa kokonaan. Saksassa
on päätetty vähentää ydinvoimaa rankalla kädellä ja ydinvoimaloiden sähkötuottoa
korvataan hiilivoimaloilla. Tässä tehdään mielestäni luonnolle paha
karhunpalvelus, kun ydinvoima tuottaa vähemmän radioaktiivista jätettä kuin
hiilivoima. Lisäksi hiilivoiman tuottamat radioaktiiviset ainekset päätyvät
voimaloiden piippujen kautta ilmakehään ja sieltä lopulta kasveihin, eläimiin
ja ihmisiin. Ydinvoimaloissa radioaktiivinen jäte on kuitenkin voimalan seinien
sisällä vesisäiliössä.
Ydinvoimassa on tietysti omat riskinsä ja hintansa, kuten
kaikessa muussakin, mitä ihminen tekee. Riskitöntä, halpaa tai luontoa kuluttamatonta
tapaa tuottaa energiaa ei ole olemassakaan, ihmiselimistönkin oma energiantuotto
kuluttaa ympäristöä. Ydinvoima on kuitenkin hinta/teho suhteessaan tehokkaimpia
tapoja tuottaa energiaa ja ydinvoiman riskialttiutta monesti suurennellaan, tai
ainakaan kukaan ei kysy mitä riskejä muihin energiantuottotapoihin liittyy.
Ydinvoiman riskialttius on kuitenkin se hinta, mikä
energiasta pitää maksaa ja minusta se on kannattava maksu. Mieluummin lisää ydinvoimaloita
kuin hiilivoimaloiden tuottamat ilmansaasteet tai vesivoiman vaatimia valtavia
tekoaltaita. Tuulivoima taas vaatisi oman voimalan jokaisen takapihalle, mihin
moni taas ei ole suostuvainen. Aurinkoenergia taas on näillä leveysasteilla
varsin tehotonta, varsinkin kun talvella, kun tehoa tarvittaisiin, on vielä
vähemmän valoa tarjolla.
Ydinvoimassa on lisäksi yksi puoli, jota ei tunnuta ottamaan
huomioon: se on ainoa tapa tuottaa tarpeeksi energiaan nykytekniikalla, jotta
ilmastonmuutosta voidaan hillitä. Ilmastonlämpeneminen on tosiasia eikä sitä
enää pysäytetä millään nykytekniikan keinolla. Lämpenemistä voidaan kuitenkin
vielä pyrkiä hillitsemään sellaiselle tasolle, että se ei johda täydelliseen
katastrofiin. Tässä en täydellisellä katastrofilla tarkoita sitä, että
ihmiskunnan talous romahtaisi tai miljardeja ihmisiä kuolisi nälkään ja sotiin.
Nämä ovat näillä näkymin jo hyvinkin todennäköisiä skenaarioita, erityisesti
talousromahdus. Sen sijaan tarkoitan täydellisellä katastrofilla sitä
tilannetta, että maapallon elinolosuhteet muuttuvat mahdottomiksi suurimmalle
osalle eliöistä. Siinä tilanteessa on liipaisimella koko ihmisen olemassaolo.
Yhteenvedoksi voisin sanoa, että jäitä hattuun, lisää
ydinvoimaa ja tuulivoimaa, sekä vielä lisäyksenä, että (kaikille) fossiilisille
polttoaineille saastevero.
Kehitä fuusioreaktori! Ne on aloittanut jo Ranskassa.
VastaaPoistaRanskassa on tosiaan testireaktori fuusiota varten, se projektihan on moninkansallinen ja testireaktorin sijainnista käytiin aikoinaan kova kädenvääntö. Fuusiota en kirjoituksessa erikseen mainitse, koska sehän nyt on vielä riskialttiimpaa kuin fissiovoimalat, kun voimalassa pyörivät voimat ovat moninkerroin suurempia ja näin ne voimalat ovat paljon riskialttiimpia.
PoistaMuutenkin tämä kirjoitus oli lähinnä suivaantumista noihin viherpiiperöihin, jotka luulee pelastavansa maailman sillä, että menevät makaamaan ydinvoimalalle vievälle tielle. Tuommoisella touhulla ennemmin annetaan lisää vauhtia tuhon suuntaan kuin pelastetaan mitään.