Betula nana, osa 44
”En tiedä mistä lähtien olet pitänyt minua ystävänäsi, mutta
tiedät hyvin, ettet ole tervetullut tänne etkä mihinkään muuhunkaan paikkaan
tässä maailmassa”, Kristorosa vastasi mustaan kaapuun pukeutuneelle miehelle
matalalla äänellään.
”Hän kuulostaa kyllä mieheltä. Oletko varma, että hän on
nainen?”, Emily kuiskasi Mihailille, joka oli muutamalla sanalla kertonut
Emilylle, Victorialle ja Tomakselle myös vierailustaan rehtorin luona.
”Minusta hän kuulostaa enemmän mieheltä”, Victoria sanoi.
Kristorosa ilmeisesti kuuli nuorten puheen, koska hän
kääntyi katsomaan heihin päin ilmeellä, jonka kaikki arvioivat olevan vihainen.
Niinpä nuoret hiljentyivät asiasta ja jäivät seuraamaan tilanteen etenemistä
vaitonaisina.
”Se päivä, jolloin minä olen tervetullut tänne, koittaa
vielä. Sinäkin tiedät sen”, mustaan kaapuun pukeutunut mies totesi
Kristorosalle.
”Toivon, että sen päivän koittamiseen menee vielä
sukupolvia”, Kristorosa totesi.
”Ihmisten sukupolvet ovat lyhyitä, joten sinulla ei ole edes
omien toiveittesi mukaan paljoakaan aikaa”, mustaan kaapuun pukeutunut mies
huomautti.
”Tarkoitin oman lajini sukupolvia”, Kristorosa lisäsi.
”Niitä sukupolvia ei tule. Milloin viimeksi olet kuullut,
että lohikäärme olisi muninut?” Mustaan kaapuun pukeutunut mies ilkkui.
”Siitä on vuosituhansia, kun lohikäärme on viimeksi muninut
tässä maailmassa”, Kristorosa myönsi.
”Elättelet siis omastakin mielestäsi turhia toiveita. Melko
tervettä”, mustaan kaapuun pukeutunut mies analysoi.
”Seuraavaan munintaan ei kuitenkaan ole pitkä aika. Uusi
lohikäärmeiden sukupolvi on tulossa”, Kristorosa sanoi ylpeällä julistavalla
äänellä.
”Mahdotonta. Kuka muka munisi…?” Mustaan kaapuun pukeutunut
mies lähes änkytti, kunnes hiljeni järkytyksestä: ”Sinä?!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti