Framework of everything

Ihmiselämä on hassu asia. Varsinkin, kun ihmismieli yrittää järkeillä olemassaoloonsa jotain yhtä punaista lankaa tai kaiken kattavaa selitystä. Itse ainakin olen huomannut monet kerrat, että mieleni suhtautuu elämään kuin laskutoimitukseen ja että mieleni yrittää kiihkeästi etsiä tälle laskutoimitukselle ratkaisua. Yritän aina löytää sitä loogista ja niin sanottua oikeaa ratkaisua, vaikka todellisuudessa sellaista tuskin edes löytyy tai sitten ratkaisu on niin kaukana tavoittamattomissa, ettei sitä olisi edes järkevää tavoitella.

Minulla on sellainen huono tapa, että ajattelen päätöksiäni pitkään jälkeenpäin. Epäilen sen olevan luonnollinen reaktio ja halu vakuuttaa itselle, että on tehnyt sen oikean päätöksen. Erityisesti, kun monia päätöksiä tehdessäni en ajattele sitä hetkeä, vaan sitä tulevaisuutta millaisiksi uskon asioiden tulevan muuttumaan. Yleensä suhtaudun miltei aggressiivisen epäilevästi omiin päätöksiini ja on suuri helpotus, kun huomaa jotakin sellaista, mikä tukee omaa päätöstä.

Siltikään ei voi koskaan olla varma. Se on se hinta, jonka päätöksistään joutuu maksamaan. Epävarmuus on kuitenkin inhimillistä, osa elämää. Se, että tietää jotkin asiat epävarmoiksi tuo vahvuutta, sillä olemme haavoittuvaisimpia juuri silloin, kun olemme takuuvarmoja asioista. Entä jos tuleekin jotakin sellaista, joka murtaa oman käsityksemme ja alamme epäillä kaikkea mihin luotamme?

Tähän loppuun vielä sellainen huomio elämästä, että jos haluaa tuntea itsensä samaan aikaan nuoreksi, tyylikkääksi ja hyväksi tanssijaksi, niin kannatta mennä baariin itseään kymmenen vuotta vanhempien ihmisten kanssa.