Minulla on, ainakin omasta mielestäni, ikäisekseni varsin
laaja valikoima kirjoja hyllyssäni. Kirjahyllystäni löytyy lähes kolme sataa
teosta, tässä luvussa on mukana myös kaikki sarjakuvat ja harvat kirjahyllyyni
päässeet koulukirjat. Ne ovat mielestäni ansainneet sen. Kun luin Kirjoittajatreffit-blogin
tekstiä 15 havaintoa kotikirjaston karsimisesta ryhdyin itsekin miettimään mitkä kirjat
ovat minulle oikeasti tärkeitä ja korvaamattomia. Päätin nyt rajoittaa nämä
teokset viiteen kappaleeseen.
1. Äidinkieli ja kirjallisuus – käsikirja
Tätä kirjaa voi pitää aapisenani. Se on lukion äidinkielen
käsikirja, johon olen tutustunut paljon paremmin kuin useimmat luokkatoverini
tekivät. Erityisen rakas osio kirjassa on kirjallisuuden historiaa käsittelevä
osio, jonka olen lukenut läpi useita kertoja. En siksi, että se olisi koulua
varten pitänyt lukea vaan siksi, että se yksinkertaisesti kiinnostaa minua.
2. J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta
Jos joku kysyy mieluisinta kirjaani tai kaunokirjallista
teosta, niin se on Taru sormusten herrasta. Listassani sijoitin sen vasta
toiseksi, mutta yhtä hyvin se voisi olla ensimmäisenä. Kyseisen tiiliskiven
oven lukenut jo toistakymmentä kertaa ja jokaisella kerralla kirjasta on
löytynyt jotain uutta, vaikka luulisi tekstin olevan jo jokaista tavua myöten
läpisulateltu.
3. Tite
Kubon Bleach 1: The Death and the Strawberry
Kyseinen sarjakuva-albumi on Bleach-nimisen mangan
ensimmäinen osa. Bleach on sarjakuva, joka on vaikuttanut minuun syvästi ja siksi
sarjan ensimmäinen osa kuuluu ehdottomasti viiden tärkeimmän teoksen joukkoon.
Kyseinen sarjakuva, ja muutkin sarjakuvat, ovat varmasti muokanneet
kirjoittamistyyliäni. Minulle on sanottukin, että kirjoitustyylini on sarjakuvamainen.
Bleach on innoittanut minua myös sisällöllisesti.
4. Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi?
Jos saisin valita autiolle saarelle hyllystäni viisi kirjaa
mukaan, niin tämä Mika Waltarin teos lähtisi ehdottomasti mukaan. Vaikka kirja
on kirjoitettu jo vuonna 1935, on siinä monia neuvoja, jotka pitävät
täydellisesti paikkansa vielä tänäkin päivänä.
5. Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie
Kirja on Suomen yhden merkittävimmän nykykirjailijan
menestynein teos. Hotakainen on yksi kirjailija esikuvistani, vaikka oma
tyylini kirjoittaa on aivan toisenlainen kuin Hotakaisen. Se ei liene
kuitenkaan esteenä jonkun esikuvaksi asettamiselle.
Olisit kyllä meidän uuden äikänopen lempioppilas :D
VastaaPoistaHah! Kuinkas niin? :D
VastaaPoista