Gyllenburhin kohtalo IV

Betula nana, osa 444

Mihail käänsi katseensa pois keskikaupungista ja kohti yläkaupunkia ja sen takana häämöttäviä vuoria.

”Kauniit vuoret sisältävät paljon aarteita”, Mihail sanoi.

”Siksi kaupunkikin tällä paikalla seisoo, koska vuorten aarteita riittää”, Venir sanoi.

”Ja siksi kaupungilla on niin hyvät ja korkeat muurit, kun vuorissa riittää kiveä. Kaivoksesta saa kaivaa paljon tavallista kiveä ennen kuin aarteiden luokse pääsee”, Mihail sanoi.

Mihail ja kapteeni Kallas katselivat vuoria aikansa.

”Vuoristakaan ei taida olla meidän pelastajaksemme”, Venir sanoi.

”Tuskinpa niistä on, mutta ainakin niitä voi hetkeksi pysähtyä katselemaan”, Mihail sanoi.

Mihail kääntyi taas kohti keskikaupunkia ja Kallas seurasi tämän esimerkki.

”Mutta haasteemme on tässä suunnassa”, Mihail sanoi.

”Mihin me siis lopulta päädyimme?” Venir kysyi.

Mihail mietti hetken, mitä sanoisi. Kallas ei pitänyt sitä hyvänä merkkinä.

”Emme me kai voi kuin tehdä parhaamme kaikilla saroilla ja toivoa, että se riittää niin pitkälle, että Suuren keisarikunnan armeija väsyy piiritykseen. Sen parempaan emme taida pystyä”, Mihail sanoi.

Kallas nyökkäsi. Hän toivoi, että Mihail keksisi vielä jotakin parempaa. Tai joku muu keksisi. Ei sillä olisi merkitystä, vaikka asian keksisi rivisotilas. Ainoana tavoitteena heillä kaikilla oli se, että he pääsisivät elossa kotiin.

”Entä jos me väsymme ensin?” Venir kysyi.

Mihailin ilme muuttui rauhallisesta murheelliseksi.

”Sitten meidän kaikkien voi käydä huonosti. Mutta en haluaisi ajatella sitä”, Mihail vastasi.

”Ehkä on parempi, jos emme ajattele liikaa sitä vaihtoehto”, Venir sanoi.

He huomasivat keskikaupungissa liikettä. Suuren keisarikunnan sotilasosato yritti liikkua kaupungin läpi mahdollisimman huomaamattomasti. Yläkaupungin portin linnoitus oli kuitenkin niin korkea, että osasto oli helppo havaita rakennustenkin seasta.

”Milloin luulet, että Suuren keisarikunnan uusi päähyökkäys alkaa?” Venir kysyi.

”Ei vielä tänään, mutta huomenna tai viimeistään ylihuomenna”, Mihail vastasi.

”Emme ole valmiita”, Venir sanoi.

”Vaikka meillä olisi miten paljon tahansa aikaa, niin emme olisi riittävän valmiita. Käske miesten olla valmiita. Taistelemme loppuun saakka”, Mihail sanoi.

”Kyllä, arvon ruhtinas”, Venir sanoi.

”Palaan keskuslinnaan”, Mihail sanoi.

”Lähettäkää viestiä, jos voin tehdä jotakin. Tai jos keksitte uuden suunnitelman”, Venir sanoi.

Mihail nyökkäsi Kallakselle ja kääntyi lähteäkseen. Kallas teki Mihailille kunniaa ja katseli tämän perään, kunnes tämä katosi portaisiin. Tämän jälkeen Kallas palasi katselemaan keskikaupunkia ja pyysi lähellä olevaa kirjuriaan kirjaamaan ylös kaikki Suuren keisarikunnan joukkojen liikkeet.

Portaissa Mihail pysähtyi hetkeksi nojaamaan seinään. Hän oli sotilaidensa ympäröimä, mutta tunsi itsensä yksinäiseksi. Hän toivoi, että Emily voisi olla hänen apunaan.