Betula nana, osa 396
”Olen iloinen, että sain tämän mahdollisuuden tavata teidät. Olen kuullut teistä paljon alaisiltani”, Mihail sanoi.
Burhleo hymähti huvittuneena.
”Toivottavasti pääasiassa hyvää”, Martin sanoi.
”Sanoisin, että tasapuolisesti”, Mihail sanoi.
Burhleo naurahti.
”Minunkin on pakko myöntää, että olen pitkään halunnut tavata teidät, arvon ruhtinas. Halusin kuitenkin tehdä sen omilla ehdoillani, joten otin teihin yhteyttä vasta nyt”, Martin sanoi.
”Ymmärrän sen täysin. En myöskään ole ollut täällä vielä pitkään”, Mihail sanoi.
”Ja teillä on ollut paljon kiireitä, kun olette ensin kääntäneet taistelun suunnan tekemällä kuolemasta oman palvelijanne”, Martin sanoi.
Mihailin piti miettiä hetki, miten kommentoisi Burhleon sanoja.
”Puhutte varsin suoraan”, Mihail sanoi.
”Onko se teille yllätys?” Martin sanoi.
”Rehellisesti sanottuna on”, Mihail vastasi.
”Odotitko minun puhuvan pitkillä ja monipolvisilla arvoituksilla, joiden merkitystä ei pysty avaamaan ilman pitkää pohtimista, kuten vanhoilla miehillä monesti on tapana?” Martin kysyi.
Mihail naurahti.
”Taisin odottaa jotakin sellaista”, Mihail vastasi.
Burhleo hymähti.
”Ehkä normaalisti olenkin sellainen. Valitettavasti joudun toteamaan, että meillä ei ole sellaiseen aikaa tässä tilanteessa, jonka edessä olemme”, Martin sanoi.
Burhleo katsoi Mihailia, joka ei sanonut mitään.
”Uskon, että tiedät mistä puhun. Olette nähneet sen. Tiedän, että olette tarkkailleet herkeämättä yläkaupungin muurien ulkopuolelle siitä saakka, kun saitte taistelun kiivaimman vaiheen hetkeksi hellittämään”, Martin sanoi.
Mihail nyökkäsi.
”Yhteinen vihollisemme kokoaa voimiaan porttiemme ja katseidemme edesssä. Ja me vain odotamme muurien suojissa, mitä se on tällä kertaa on keksinyt. Ennakoivaan iskuun meillä ei ole voimia edes yhdessä, joten voimme vain odottaa. Ja ottaa iskun vastaan, kun se tulee, oli se sitten miten kova tahansa”, Mihail sanoi.
”Niinkin tilanteemme voisi sanoittaa”, Martin sanoi.
Mihail jäi pohtimaan.
”Miten sinä tilanteemme sanoittaisit?” Mihail kysyi.
Burhleo jäi hetkeksi miettimään.
”Vaakakuppi on kääntymässä uuteen asentoon. Aikaisemmin Suuren keisarikunnan armeija halusi häätää vain teidät pois, mutta nyt he haluavat tuhota kaikki vastustajansa. Niin teidät kuin meidätkin. Tämä meidän täytyy estää”, Martin vastasi.
torstai 25. huhtikuuta 2024
Ruhtinas ja vanha mies II
torstai 18. huhtikuuta 2024
Ruhtinas ja vanha mies
Betula nana, osa 395
Mihail katseli ulkoa taloa, johon sotilaan tuoma viesti oli ohjeistanut häntä astumaan sisään. Sisällä pitäisi odottaa alakaupungin johtaja Martin Burhleo, joka halusi keskustella hänen kanssaan. Rakennus näytti autiolta, jopa epäilyttävissä määrin. Yläkaupungissa ei ylipäätään ollut montakaan taloa, joka olisi ollut autiona jo siitä syystä, että yläkaupunki oli niin haluttu asuinpaikka. Pääosa taloista oli aatelisten, muiden aristokraattien tai varakkaiden kauppiaiden omistamia ja asuttamia. Tämä talo lähellä yläkaupungin muuria kuitenkin seisoi paikallaan hiljaisena ja hylättynä.
”Tämäkö on se paikka?” Mihail kysyi.
”Kaiken sen perusteella, mitä tiedämme, pitäisi olla”, Solkar vastasi.
”Sotilaat vartioivat ympäristöä, joten kaiken pitäisi olla turvallista”, Venir sanoi.
”Sen perusteella, mitä olette kertoneet, tuolla sisällä voi odottaa miten iso joukko tahansa. Vanha kaivoskaupunki kätkee sisäänsä loputtoman joukon salakäytäviä”, Mihail sanoi.
Kallas ja Suomas vilkaisivat toisiaan.
”Tuo ei saanut minua yhtään vähemmän huolestuneeksi”, Mihail sanoi.
”En tiedä, mitä voisimme sanoa, arvon ruhtinas”, Solkar sanoi.
”Et oikeastaan voi muuta kuin luottaa siihen, että Burhleo ei ole halunnut virittää sinulle ansaa. Hän on kyllä varovainen ja salaperäinen, mutta sen perusteella, mitä hänestä tiedämme, hän ei virittäisi ansaa kenenkään murhaamista varten”, Venir sanoi.
Mihail naurahti.
”Pitäisi vain luottaa täysin tuntemattomaan henkilöön, joka juonittelee päästäkseen takaisin valtaan”, Mihail sanoi.
Kallas ja Suomas nyökkäsivät. Mihail katseli kapteenejaan hetken ajan ja pudisti sitten päätään.
”Olkoon sitten ansa, jos on ollakseen”, Mihail sanoi.
Mihail astui taloon sisään. Sisällä oli hämärää ja meni hetki, että silmät tottuivat siihen. Lopulta aulan muoto alkoi erottua pimeyden keskeltä. Aulan molemmin puolin nousi portaat ylempään kerrokseen. Mihail ei pitänyt ajatuksesta, että talon yläkerroksista kulkureitti jäisi hänen taakseen. Tosin aulan kummallakin seinustalla ennen portaita oli myös ovet, jotka johtivat ties minne. Lopulta Mihail käveli aulan läpi suurempaan huoneeseen, kuten viestissä oli ohjeistettu.
Vain yksi kynttilä valaisi huonetta, jonka nurkkien varjot olivat syvät. Mihail pohti, että varjoihin mahtui piileskelemään useita sotilaita. Se lieni myös heikon valaistuksen tarkoituskin.
Ovea vastapäätä olevan takan reunukseen nojasi mies, joka ei varsinaisesti yrittänyt pysyä varjoissa piilossa, vaikka hämärässä tämän erottaminen olikin hankalaa.
”Sinäkö halusit keskustella kanssani?” Mihail kysyi.
Mies reagoi hitaasti, kuin olisi ollut ajatuksiinsa vajonneena.
”Riippuu siitä, kuka te olette”, mies vastasi.
”Minä olen Mihail Netronova, Netronovalan ruhtinas”, Mihail sanoi.
Mies kääntyi Mihailiin päin.
”Sitten vastaukseni on kyllä. Minun nimeni on Martin Burhleo ja minä olen Gyllenburhin oikeutettu hallitsija”, mies sanoi.
torstai 11. huhtikuuta 2024
Gyllenburhin taistelu XII
Betula nana, osa 394
He kuulivat lähestyviä kiireisiä askelia ja huomasivat, että yksinäinen sotilas juoksi heidän luokseen. Mihail vilkaisi Kallasta ja Suomasta, jotka eivät näyttäneet sen enempää tietävän mistä oli kyse. Suomas astui sotilasta vastaan ja Mihail ja Kallas jäivät odottamaan, mistä oli kyse.
”Sotilas, onko sinulla jokin viesti?” Solkar kysyi.
Sotilas pysähtyi Suomaksen eteen ja teki kunniaa.
”Arvon kapteeni, minut lähetettiin tuomaan viestiä”, sotilas vastasi.
Sotilas kohotti paperikääröä, joka hänellä oli kädessään. Samalla hän katsoi Suomaksesta ohitse.
”Minua pyydettiin tuomaan se teille, arvon ruhtinas”, sotilas sanoi.
Mihail vastasi sotilaan katseseen epäilyksellä.
”Kuka viestin pyysi tuomaan?” Solkar kysyi.
”En ole aivan varma kuka hän oli”, sotilas vastasi.
”Et tiennyt, keneltä viestin sait ja olet tuomassa sitä suoraan ruhtinaalle?” Solkar kysyi.
Sotilas epäröi.
”Niin… Herra kapteeni”, sotilas vastasi.
”Miksi päätit totella pyyntöä?” Solkar kysyi.
”En ole aivan varma. Se alakaupunkilainen vain piti asiaa niin tärkeänä, niin ajattelin, että se on tärkeää ja lähdin juoksemaan tänne”, sotilas vastasi.
”Sait viesin alakaupunkilaiselta?” Solkar kysyi.
”Niin, tai niin minä ainakin luulen”, sotilas vastasi.
”Voit antaa viestin minulle”, Solkar sanoi.
Sotilas nyökkäsi ja ojensi paperikäärön Solkarille.
”Arvon kapteeni, olenko minä pulassa tästä?” Sotilas kysyi.
”Et ainakaan vielä, mutta ensi kerralla kannattaa ensin juosta aliupseerisi luokse ja harkita hänen kanssaan asiaa”, Solkar sanoi.
Sotilas nyökkäsi. Tämä teki vielä kunniaa kapteeni Suomakselle ja poistui taakseen muutaman kerran vilkuillen.
Suomas astui Mihailin ja Kallaksen luokse.
”Mistä on kyse?” Mihail kysyi.
”Sotilas toi viestikäärön, jossa on Burhleon sinetti”, Solkar vastasi.
Suomas näytti kääröä Mihailille ja Kallakselle.
”Mitä siinä lukee?” Mihail kysyi.
Suomas mursi sinetin ja avasi käärön, jotta pääsi lukemaan sen sisältämän viestin. Suomaksen piti lukea asia pariin kertaan, että ymmärsi ja uskoi, mitä viestissä luki. Lopulta hän nosti katseensa ylös kääröstä ja katsoi Mihailia.
”Burhleo haluaa tavata teidät, arvon ruhtinas”, Solkar vastasi.
torstai 4. huhtikuuta 2024
Gyllenburhin taistelu XI
Betula nana, osa 393
Koska he näkivät, etteivät voineet tehdä paljoakaan alakaupunkilaisten hyväksi katselemalla yläkaupunkin portin katolta, Mihail ja kapteenit jatkoivat tarkastuskierrostaan. He
Heti alhaalla he pääsivät tutkimaan, miten portin ympäristön linnoitustyöt olivat edenneet. Portin yläkaupungin puoleisen aukion ympäröiminen puolustusmuurilla ja näin porttirakennuksesta vielä tukevamman linnoituksen tekeminen eteni taas. Toki paljon työtä oli jo siinä, että aikaisemman taistelun vaiheen aiheuttamat vauriot saatiin korjattua. Mutta uuttakin saatiin aikaan.
”Vaikka työt etenevät hyvin, emme siltikään ehdi saada ihmeitä aikaan ennen kuin taistelut oletettavasti taas kiihtyvät”, Solkar sanoi.
”Jatketaan silti linnoitustöitä. Jokainen askel varmempaa puolustusta varten kasvattaa sotilaiden varmuutta taistelussa, vaikka linnoituksia ei koskaan tarvittaisikaan itse taistelun aikana”, Mihail sanoi.
”Toisaalta, kertaalleen tätä on jo tarvittu. Ilman tätä muurin alkua yläkaupungin portti olisi saattanut kaatua ennen kuin te saavuitte taistelun kulkua kääntämään”, Venir sanoi.
”Sekin on totta”, Mihail sanoi.
He nousivat puisia portaita pitkin muurin päälle.
”Pienelläkin rakennelmalla voi olla suuri merkitys”, Mihail sanoi.
”Ei tämä niin pieni työmaa ole ollut”, Solkar sanoi.
”Mutta tämä on pieni, jos vertaa tuohon yläkaupungin ulkomuuriin”, Mihail sanoi.
Mihail osoitti valtavaa muuria, jonka suojissa he olivat.
”On tietysti vaikea verrata jotakin, jonka rakentamiseen on mennyt vuosikausia, sellaiseen, jonka rakentemiseen on ollut aikaa viikkoja”, Mihail sanoi.
”Ainakin joutuu pohtimaan miten mielekäs vertaus on”, Venir sanoi.
Mihail nyökkäsi.
”Voi myös miettiä, että mitä kaikesta tästä meidän vaivannäystämme jää jäljelle”, Mihail sanoi.
”Mitä tarkoitatte?” Solkar kysyi.
”Tarkoitan sitä, että kun joskus taistelu päättyy ja pääsemme palaamaan Netronovalaan, niin tämä kaikki luultavasti puretaan. Ellei sitten seuraava kaupungin hallitsija päätäkin, että yläkaupungin porttai ympäröivä linnoitus on hyvä ajatus, jolloin hän rakennuttaisi muurien paikalle kunnollisen puolustusmuurin. Sellaisen, joka vastaisi muuta yläkaupunkia ympärivää muuria. Silloinkin olisi todennäköistä, että meidän rakentamamme muuri purettaisiin sen tieltä pois”, Mihail vastasi.
”Jos ei heti aluksi, niin viimeistään siinä vaiheessa, kun suurempi muuri olisi rakennettu ympärille”, Venir sanoi.
He katselivat ympärilleen.
”Miksi luulet, että uusi muuri rakennettaisiin ulkopuolelle?” Mihail kysyi.
”Ajattelin, että suurempi linnoitus olisi parempi vaihtoehto kuin pienempi tässä kohdassa. Ja jos muuria tarvittaisiin, niin sen sisään pitäisi saada puolet yläkaupungin asukkaista sekä puolustavat joukot. Tilalle olisi siis käyttöä” Venir vastasi.
”Se on totta. Sen tieltä voisi raivata muutaman talonkin pois, vaikka talot kuinka olisivat aristokraattien”, Mihail sanoi.
”Mutta olisiko kukaan tullut ajatelleeksi tuollaista muuria, jos emme olisi sitä tässä rakentamassa?” Solkar kysyi.
”Ehkä ei”, Mihail vastasi.
”Se voi siis olla se jälki, jonka jätämme kaupunkiin”, Solkar sanoi.
”Ehkäpä. Jos lopulta jätämme jälkeemme muutakin kuin raunioita”, Venir sanoi.