perjantai 27. tammikuuta 2012

Presidenttipeliä 2012: Hyvät ihmiset, äänestäkää

Hyvät ihmiset, kansalaiset, kanssaeläjät, vähemmistöjen edustajan, enemmistön edustajat, rikkaat, köyhät, lapset, nuoret, keski-ikäiset ja vanhukset sekä tietysti sinä siellä nurkassa, joka olet täällä vain, koska pidät boolista (ja sehän on hyvää) edessämme on presidentin vaalien toinen kierros. Mitä tämä sitten tarkoittaa?

Käytännöllisesti katsoen sitä, että taas on raahauduttava kotisohvan lämmöstä pakkasen, tuulen ja tuiskeen läpi jonottamaan äänestyskoppiin, missä tajuamme jälleen kerran, ettei Aku Ankka ole vieläkään ehdokkaana vaaleissa. Petymme ja suljemme silmämme. Sokkona tökkäämme sormemme ehdokaslistaan ja kirjoitamme kyseisen numeron äänestyslipukkeeseen. Lipuke leimataan ja pudotetaan äänestyslaatikkoon. Olemme ylpeitä siitä, että täytimme kansalaisvelvoitteemme ja iloisia käytettyämme kansalaisoikeuttamme.

Tai sitten voimme käyttää hieman aikaa ja vaivaa ja ottaa ehdokkaista hieman selkoa jo ennen äänestyskoppiin astumista.

Tai sitten voi heittää vaikka noppaa tai kolikkoa. Kuun asento on myös aika mielenkiintoinen, sitä tosin jokainen tulkitsee omalla tavallaan. Voi myös kilauttaa kaverille tai ihan vain vitsin vuoksi jättää koko äänestyslipukkeen tyhjäksi. Joku tarra, piirros tai vain hymiö myös varmasti piristää ääntenlaskijoiden päivää.

Tai sitten äänestämisen sijaan voi lähteä kaljalle. Voi jäädä kotiin katsomaan televisiosta saippuasarjoja ja pilailuohjelmia. Voi syödä rauhassa hyvää ruokaa, jonka on tehty tunteella ja ajan kanssa.

Mutta hyvät ihmiset, äänestäkää! Se on kivaa ja kaupan päälle saat olla mukana valitsemassa sitä henkilöä, jota me kaikki kiroamme ja rakastamme seuraavat kuusi vuotta. Sitten saamme taas nauttia samasta sirkuksesta uudestaan ja pääsemme piirtämään äänestyslipukkeeseen veneitä ja kaksinkertaisia voitonmerkkejä.

Minä haluan, että äänestät. Miksi? Koska, minun mielestäni, on tyhmää olla äänestämättä.

That’s all, folks!

PS. Ja lähdenkin tästä äänestämään.

torstai 26. tammikuuta 2012

Rehtori

Betula nana, osa 17

Suuri puinen ovi oli kevyempi kuin Mihail olisi koskaan uskonutkaan. Se aukesi kevyesti työntämällä, mutta ei kuitenkaan liian kevyesti, ettei ovi olisi paiskautunut auki. Ovi ei edes narissut auetessaan.

Oven takana oli suuri sali. Suurempi kuin mitä Mihail oli koskaan nähnyt. Sali oli valaistu vain vähäisesti. Vain yksi kohta salista oli valaistu kunnolla. Tuossa kohdassa oli suuri tyyny, jolla istui vanha mies. Mies piirsi siveltimellä mustia kuvioita valkoiselle paperille.

Ruskojärvi ohitti Mihailin reippailla askelilla ja käveli suoraan parin metrin päähän vanhuksen eteen. Mihail seurasi.

”Tehtävä suoritettu, arvon adjutantti. Tässä on Mihail Netronova”, Ruskojärvi sanoi vanhukselle, joka ei aluksi reagoinut Ruskojärven olemassaoloon millään tavalla.

Seurasi pitkä hiljaisuus, jonka ainoana täytteenä oli vanhuksen siveltimenvedoista kuuluva rapina. Lopulta vanhus sai maalaamansa kuvion valmiiksi ja asetti siveltimen purkkiin.

”Enkö ole sanonut, että kun maalaan, niin minua ei saa häiritä”, mies totesi Ruskojärvelle.

”Pahoitteluni”, Ruskojärvi sanoi ja kumarsi.

”Mutta olet tehnyt hyvin. Toit Mihail Netronovan tänne nopeammin kuin olisin uskonut. Olit ilmeisesti varsin suostuvainen saapumaan?”

Vanhus kääntyi nyt Mihailiin päin. Mihail katsoi tätä hieman ihmetellen kysymystä.

”Miksi en olisi ollut suostuvainen?”

”Voi kuule, ihmisistä ei aina tiedä. Nyt olet kuitenkin täällä ja olet tullut tapaamaan rehtoria.”

”Te ette siis ilmeisesti ole rehtori?”

Vanhus ei vastannut, mutta pimeydestä hänen takaansa kuului jyrähdys.

”Minä olen rehtori”, sanoi mahtavana voimansa tunnossa jylisevä ääni, joka sai salin seinät vapisemaan.

Samassa Mihail erotti pimeydessä lepäävän lohikäärmeen.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Presidenttipeliä 2012: ensimmäinen kierros

Presidentin vaalien 2012 ensimmäinen kierros on ohitse ja toinen kierros edessä. Jatkoon selvisivät ennalta arvattavasti Sauli Niinistö ja, omasta mielestäni, onneksi Pekka Haavisto. Tässä on mielestäni Suomi ja sen maine yhdellä tapaa jo pelastettu, kun Paavo Väyrynen jätettiin ensimmäisen kierroksen kolmannelle sijalle.

Pekka Haavisto oli siis ensimmäisen kierroksen suhteellinen voittaja (Niinistön jatkoon meneminen kun oli jo käytännössä varmaa), mutta sekin on myönnettävä, että niin oli myös Paavo Väyrynen, vaikkei hän tavoitteeseensa päässytkään (mikä on hyvä asia). Tunnustusta Väyryselle on annettava myös siitä kuinka pitkälle pelkällä itseluottamuksella voi päästä.

Itse pidän myös Paavo Arhinmäkeä ensimmäisen kierroksen henkisiin voittajiin kuuluvana, vaikka ääniosuus jäikin suhteellisen pieneksi. Kuitenkin kun tulosta vertaa toiseen vasemman siiven edustajaan, Paavo Lipposeen, jonka taustalla oleva puolue on huomattavasti suurempi, on Arhinmäen äänisaalis varsin hyvä. Lisäksi monet Arhinmäen potentiaaliset kannattajat ovat luultavasti äänestäneet Haavistoa.

Äärimmäisen hieno Excelillä tehty taulukko ensimmäisen kierroksen äänestysmääristä.

Naisille nämä vaalit eivät tuoneet menestystä. Kaksikko oli kuitenkin omasta mielestäni oikeassa järjestyksessä. Eva Biaudetille olisin kyllä suonut suuremmankin äänisaaliin. Sari Essayah taas on Kristillisdemokraatti, joita en itse voi sietää. Tämä johtuu siitä, että he menevät sekoittamaan kaksi asiaa, joita ei minun mielestäni pitäisi koskaan sekoittaa, politiikan ja uskonnon. Tältä kannalta kristillisdemokraatit siis saivat mielestäni sen, minkä ansaitsivatkin. Viimeisen sijan.

Ainoa, jota en ole vielä maininnut, on Timo Soini. Soinin osallistuminen koko vaaliin on sinänsä jännä seikka. Toisaalta kaikki tiesivät, ettei Soinin edes kannata ryhtyä presidentiksi, toisaalta taas hänen oli lähes pakko asettua ehdolle, kun Perussuomalaiset on suomalaisen puoluekentän kolmanneksi suurin puolue. Ja kukapa muu, jos ei Soini? Perussuomalaisille olisi toisaalta ehkä ollut edullisempaa, jos joku muu kuin Soini olisi asettunut ehdolle. Puolue olisi voinut asettaa ehdolle jonkun ennestään tuntemattoman nimen ja saaneet näin laajennettua puolueen nimien kenttää. Tästä olisi varmasti ollut etua seuraavissa eduskuntavaaleissa. Riskiä ei kuitenkaan ilmeisesti haluttu ottaa.

Toisesta kierroksesta tulee jännittävä kamppailu, vaikka Lipponen totesikin toisen kierroksen olevan läpihuutojuttu, kun ei itse ole mukana. Kuitenkin toiselle kierrokselle liittyy niin paljon kysymysmerkkejä, että lopputulosta on mahdotonta sanoa varmaksi. Sanon tämän siksi, että on vielä hyvinkin mahdollista, että peli kääntyy vielä Haaviston eduksi. Lisäksi olen näissä vaaleissa Pekka Haaviston kannattaja, joka uskoo hänen olevan Suomelle parempi presidentti kuin Niinistö. Ei sillä, Niinistö on toki parempi kuin suuri osa muista ehdokkaista.

PS. Ja nyt oikeasti työntäkää se ”vastajytky” sinne, missä valo ei paista. Koko sana, tai termi, alkaa tympiä jo sen verran, että alkaa melkein jo harmittaa etten äänestänyt Soinia.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Alokkaasta reservin tiedotusaliupseeriksi ja opiskelijaksi

Asevelvollisuuden ensimmäinen osa, varusmiespalvelus, on nyt omalta osaltani suoritettu ja olen siirtynyt reserviin 6.1.2012 alkaen. Pakkohan se on myöntää, että kapteeni Piiran käsky ”Reserviin mars!” sai mielen iloiseksi, sillä olihan kyseistä käskyä odotettu siitä asti, kun palvelukseen astuttiin. Toisaalta tuohon käskyyn liittyy myös paljon haikeutta kaikkeen siihen, mitä jää taakse.

Taakse jää alaiset ja palvelustoverit. Samoin tekevät puolen vuoden aikana tutuksi tulleet oma punkka ja kaappi, sekä vastaremontoitu kasarmirakennus sekä yllättävänkin luonnonrikas Santahaminan saari. Kuljetuskomppanian henkilöstö ja komennuspaikan esimies jäävät myös jatkamaan omia tehtäviään. Myös varusmiehen elämisen rytmi ja armeijan tapa tehdä asioita jäivät taakse. Molempiin asioihin oli vuoden aikana vasta ehtinyt tottua kunnolla.

Jälkeenpäin varusmiespalveluksesta on mielessä muistot. Yksi elävimmistä ja parhaiten mieleen painuneista hetkistä on se, kun peruskoulutuskaudella Huoltokomppanian edessä odotamme joukkueittain muotoon järjestyneinä pikkupakkasessa ennen auringonnousua aamupalalle lähtöä. Pakkanen pyrkii tunkeutumaan kauluksen ohitse pistävänä. Lumi ympärillä on sinertävän valkoista ja lunta on tasaisesti joka paikassa. On oikea talvi.

Nyt varusmiespalveluksen jälkeen edessä on taas uudenlaisia haasteita opiskelun merkeissä. Heti kotiutumisen jälkeen seuraavana maanantaina aloitin sovelletun fysiikan opinnot Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella. Ainakin nyt kahden viikon jälkeen voin sanoa, että matematiikan taitoni eivät ole hirveästi parantuneet armeija-aikanani. Kaikki vähäkin tuntuu unohtuneen tai ainakin ruostuneen pahasti.

Lisäksi on paljon muitakin asioita. Aina ei ensimmäisenä asiana mielessä pyöri fysiikan tai matematiikan lukeminen, puhumattakaan laskutehtävien tekemisestä. Läksyt kun ovat aina olleet niitä asioita, joista en ole koskaan pitänyt. Lukiossakin läksyjä tuli tehtyä melko harvoin. Yliopistossa ei kuitenkaan riitä pelkästään se, että käy hieman luennoilla kuuntelemassa, kun itseopiskelun osuus opinnoista on aivan toista kokoluokkaa kuin esimerkiksi lukiossa.

Saa siis vielä nähdä mihin suuntaan elämä kuljettaa. Itseltäni ainakin polku tuntuu olevan vielä pimennossa. Ennen kuin pystyn polkua näkemään, minun pitää ottaa ensimmäiset askeleet sitä pitkin.

PS. Hyvä Pekka! Nyt pääsi oikea mies toiselle kierrokselle.

torstai 19. tammikuuta 2012

Elämänrytmi poissa paikoiltaan

Viimeiset pari viikkoa olleet blogin (ja muunkin kirjoittamisen) suhteen erittäin hiljaista aikaa. Tämä johtuu osittaisesta aikaansaamattomuudesta, mutta takana on myös ihan todellinen elämäntilanteen muutos. Eli käytännössä varusmiespalvelus loppui ja opiskelu alkoi.

Vuoden ensimmäinen viikko kului kotiutumiseen valmistautuessa, tavaroita pakkaillessa ja kasarmilla röhnöttäessä. Silloin olisi kyllä ehtinyt kirjoittaa, mutta tuli vain tapettua aikaa koko viikko. Kasarmilla ei myöskään ollut internetyhteyttä, joten blogin julkaisu ei sieltä käsin onnistunut. Aivan totaalisen kirjoittamatta en kuitenkaan ollut, sillä kirjoitin kaksi uutta jaksoa Betula nanaa kyseisellä viikolla.

Reservin ensimmäinen viikonloppu meni sitten kotiutumista juhliessa ja kotona rentoutuessa. Maanantaina oli jo astuttava yliopiston porteista sisään ja sen jälkeen olen palloillut kasarmin sijaan yliopistolla. Tehtyjen asioiden määrä on pysynyt liki vakiona, eli vähäisenä. Seuraavana viikonloppuna olikin edessä muutto uuteen asuntoon.

Uuteen arkeen totuttautuminen on siis vielä pahasti kesken ja asiat hakevat omia paikkojaan. Kirjoittaminen tulee oman ennakko aavistuksen mukaan painottumaan iltaan ja varmaankin kirjoitustyöt tulevat syömään aikaa esimerkiksi laskuharjoitusten tekemiseltä, mikä saattaa näkyä opiskelussa (tai arvosanoissa vähintään, jollei jopa kurssien läpäisyssä).

Elämä on siis vielä hieman sekaisin ja oikein mihinkään asiaan ei ole vielä ehtinyt tottua kunnolla. Kaikki on vielä uutta, asunto, koulu ja kaveritkin on pääasiassa uusia. Kaupunki on jo ennestään tuttu, mutta nyt näen sen uudesta näkökulmasta.

Jatkossa kuitenkin pyrin saamaan kirjoittamisen jälleen osaksi elämäni normaalia rytmiä. Tälle viikolle pyrin tekemään vielä toisen tekstin, jossa tarkemmin käsittelen armeijan loppumista ja opiskelun alkamista. Betula nana tekee paluun ensi viikolla.

PS. Jatkossa tulen pyrkimään myös siihen, etten kirjoita blogikirjoituksia yömyöhälle ja julkaise niitä saman tien. Seuraava siirto onkin: unta palloon.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Vuosi 2011


Minun vuottani 2011 hallitsi varusmiespalvelus, mutta vuoteeni liittyy myös muuta. Aloin seurustelemaan ja erosin. Tekstini ovat kehittyneet ja minä niiden kirjoittajana. Musiikkimakuni suuntasi ensin popin suuntaan ja sitten taas takaisin kohti rockia. Perustin tämän blogin.

Alokas – jääkäri – oppilas – alikersantti

Varusmiespalvelukseni alkoi tammikuun kymmenentenä päivänä Kainuun Prikaatissa (KaiPr) ja palvelukseni loppuu vuoden 2012 puolelle tammikuun kuudenteen päivänä Kaartiin Jääkärirykmentissä (KaartJR). Matkalle mahtuu kahden joukkoyksikön lisäksi kolme komppaniaa ja kolme pataljoonaa. Suomen puolustusvoimien sisältä löytyviä käytännöneroja on tullut seurattua siis hyvinkin omakohtaisesta näkökulmasta.

Varusmiespalvelukseni (ja hyvin vähäinen kiinnioloviikonloppujen määrä) takasi minulle myös sen, että olen saanut matkustaa junalla enemmän kuin ehkä koskaan olisin yhden vuoden aikana halunnut matkustaa. Ei varmaankaan tee ihan heti mieli astua uudestaan junaan, sen verran monta tuntia on tullut pikajunissa, intercityissä ja pendolinoissa tullut vietettyä.

Puolustusvoimista sanotaan monesti, että siellä tehdään asiat vaikeimman kautta. Itse en ole tätä mieltä. Monet asiat puolustusvoimissa tehdään paljon järkevämmin kuin siviilipuolella. Asioiden tekemisille on se yksi tietty ura ja kaikki menevät tuon saman uran mukaan. Toki monissa asioissa tuntuu, että yksittäinen varusmies jää byrokratian rattaisiin, mutta tämä ei yleensä ole puolustusvoimien vika.

Elämästä kirjoittamiseen – blogi ja enemmän

Yksi suuri uusi asia, joka tuli elämääni vuoden 2011 aikana on tämä blogi, jonka perustin elokuussa. Tämän jälkeen olen julkaissut keskimäärin kymmenen kirjoitusta kuukaudessa. Betula nanan 16. osa oli 50. julkaisemani kirjoitus. Blogi on ladattu tämän viiden kuukauden aikana reilut tuhat kertaa.

Kirjoitustahtini on vaihdellut jonkin verran blogin olemassaolon aikana. Parhaimmillaan kirjoitin puolentoista viikon jakson ajan yhden tekstin joka päivä. Nyt viimeisen kuukauden aikana taas blogin sisältö on koostunut pelkästä viikoittaisesta Betula nana -jaksosta.

Suurimman merkityksen blogi on antanut pelkällä olemassaolollaan. Kirjoitustyylini on kehittynyt nopeammin kuin koskaan ja tekstini ovat (ainakin omasta mielestäni) parantuneet huimasti. Blogi on myös kasvattanut kirjoittamiseni määrää. Blogia perustaessani tein päätöksen, että tulen julkaisemaan vähintään yhden tekstin viikossa. Näin olen ollut, hyvällä tavalla, pakotettu kirjoittamaan vähintään sen yhden tekstin viikossa.

Ja mitä jäi käteen?

Itse ajattelen ainakin tällä hetkellä, että elämäni ei kulkenut pitkällä tähtäimellä ajateltuna juuri eteenpäin vuoden 2011 aikana. Sain kuitenkin paljon eväitä jatkoa ajatellen. Tärkeitä kokemuksia, joiden avulla on helpompi selviytyä elämän tarjoamista uusista haasteista. Näitä haasteita elämä varmasti tarjoaa enemmän kuin tahtoisikaan.

Vedin kuitenkin sellaisia suuntaviivoja ja tein sellaisia ratkaisuja, jotka tulevat todennäköisesti vaikuttamaan koko loppuelämääni, esimerkiksi yliopiston vaihtaminen on tällainen ratkaisu. Jatko kuitenkin vasta näyttää mihin nämä ratkaisut lopulta johtavat. Joitakin joutuu ehkä korjaamaan ja jotkut pyörtämään kokonaan, osa kuitenkin voi osoittautua onnistuneiksi päätöksiksi.

Näillä eväillä vuoteen 2012.

PS. Minun oli tarkoitus julkaista tämä teksti jo eilen, mutta nyt kävi näin.