Betula nana, osa 170
Nils ja Mihail työskentelivät päiviä, viikkoja ja kuukausia
ilman pidempiä taukoja. Työ oli vaikeaa ja hidasta. Ensin heidän täytyi
opetella kirjoitus ja kieli, mitä mustaan kaapuun pukeutunut mies oli
kirjassaan käyttänyt. Mustaan kaapuun pukeutuneen miehen antama
pergamenttirulla antoi vain vähän vihjeitä. Vihjeet olivat kuitenkin riittäviä
ja työ alkoi hitaasti edetä.
Työ oli kuitenkin synkkyyden ympäröimää ja se teki myös
Nilsistä ja Mihialista synkkiä. Kaikki linnoituksessa olijat Emilyä ja Hansia
lukuun ottamatta välttelivät kaksikkoa aina, kun he linnoituksessa liikkuivat.
Miehet alkoivat myös puhua aaveista ja painajaisista, mitä näkivät yöllä. Kun
tarvittiin vapaaehtoisia lähtemään Netronovalaan, lähes kaikki miehet
ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi. Kaikki miehet eivät palanneet, vaan lähettivät
tilalleen jonkun toisen. Linnoituksen taistelun yhteydessä antautuneilla
sotavangeilla tätä mahdollisuutta ei ollut, vaan he joutuivat kärsimään
painajaisensa.
Parin kuukauden jälkeen, kun kesä alkoi olla lämpimimmillään,
kävi Hans rauhattomaksi. Hän tiesi, että peltotyöt odottivat tekijäänsä ja
Léostan puolustuksessa oli vielä paljon järjestämistä. Vaikka Suuren
keisarikunnan joukot olivat paenneet häntä koipien välissä, niin vastaisku
odottaisi varmasti heti kulman takana. Oli myös joitakin pienten varuskuntien
johtajia, jotka olivat valtatyhjiössä julistautuneet varuskuntansa lähialueen
ruhtinaiksi. Nämä pikkuruhtinaat piti kukistaa, jotta Léosta saataisiin
yhtenäiseksi puolustautumaan keisarikuntaa vastaan.
Léostan yhdistäminen olisi ollut Mihailin tehtävä, mutta
koska hän tutki mustan kaapuun pukeutuneen miehen kirjoituksia Nilsin kanssa,
jonkun muun piti tehtävä itselleen ottaa. Hans otti tämän tehtävän kantaakseen.
Nils lähti Earnestista ja jätti tilalleen linnoituksen
komentajaksi yhden ensimmäisiä värväämiään sotilaita Bern Meriharjun. Bern oli
kotoisin Mihailin kotitilaa läheiseltä tilalta ja oli Nilsin hyviä ystäviä
lapsuudesta saakka. Bern ei tosin ollut kovinkaan tuttu Mihailin kanssa ja
viihtyikin paremmin miestensä seurassa kuin Mihailin seurassa. Linnoituksen
komentajan roolissa hänen oli kuitenkin pakko toimia yhteistyössä Mihailin
kanssa, koska hän toimi suoraan Mihailin alaisuudessa. Tätä yhteistyötä he
hoitivat pääasiassa viikoittaisissa palavereissa. Palavereihin osallistuivat
Bernin ja Mihailin lisäksi Nils ja Emily.
”Earnestin korjaustyöt alkavat olla valmiit”, Bern sanoi.
Hän oli kertonut saman asian lähes jokaisessa palaverissa
sen jälkeen, kun Hans oli hänet jättänyt linnoituksen komentajaksi.
”Kuinka kauan luulet töiden vielä kestävän?” Emily kysyi.
Emily oli seurannut korjaustöitä melko lähetä, joten hän
kyllä tiesi missä mentiin. Hän kuitenkin halusi myös Mihailin tietävän.
”Olen huomannut, että viime aikoina työ on ollut enemmän
ylläpitoa kuin korjaustyötä. Saamme ulkomuurin viimeiset kävelysillat valmiiksi
parin viikon aikana”, Bern vastasi.
”Sitten osa miehistä kannattaa lähettää pois. Turha meidän
on täällä pitää ylisuurta miesmäärää, jos miehiä tarvitaan muualla”, Nils
sanoi.
”Sitä minäkin olen ajatellut. Vangit voisi ainakin lähettää
maaseudulle tekemään peltotöitä. Sitä työtä tarvitaan, että selviämme ensi
talven tuomista haasteista”, Bern sanoi.
”Montako miestä tarvitset?” Mihail kysyi.
”Täällä on nyt kolmekymmentä omaa miestä ja kaksikymmentä
vankia. Luulen, että kymmenen miestä riittää linnoituksen ylläpitoon. Tietysti
puolustustilanteessa isompi miesmäärä on aina parempi”, Bern vastasi.
”Haluamme pitää tämän linnoituksen, joten jääköön tänne
kaksikymmentä miestä. Haluan myös jättää kaksi vankia tänne tekemään töitä.
Loput miehet ja vangit voit lähettää Netronovalaan. Karl varmasti keksii
käyttöä sekä miehille, että vangeille”, Mihail sanoi.
”Teen näin, teidän ylhäisyytenne”, Bern sanoi.
Palaveri päättyi ja Bern lähti kolmannen kerroksen salissa,
jossa he pitivät palaverinsa. Sali oli pieni ja sisustettu pääasiassa pöydällä,
jonka ympärillä he istuivat. Sali oli saman käytävän varrella, jossa Mihailin
ja Nilsin työskentelyhuoneet olivat.
”Kuinkahan kauan menee, että totun tuohon nimitykseen”,
Mihail sanoi.
”Ai teidän ylhäisyyteenne?” Nils kysy.
”Niin”, Mihail vastasi.
”Jaa-a. Mitä olen kirjoja lukenut, niin osa ruhtinaista on
tottunut asiaan hyvinkin nopeasti ja toiset taas eivät koko elinaikanaan. Toki
ne, jotka ovat jo syntymästään tienneet päätyvänsä ruhtinaiksi, ovat tottuneet
asiaan nopeammin”, Nils sanoi.
”Onko minua edes koskaan valittu ruhtinaaksi?” Mihail kysyi.
”Ei varmaan virallisesti, mutta on varmaan oletettu, että
Netronovan suvun asema on palautettu siihen, missä se on aikaisemmin ollut”,
Nils vastasi.
”Siitä on kauan aikaa, kun ruhtinaan arvo otettiin meiltä
pois. Sen palauttaminen ei ole niin helppoa”, Mihail sanoi.
”Ehkä osana saamaasi kunnioitusta ovat taikavoimasi”, Nils
sanoi.
”Luulen, että niillä on isompi rooli kuin sillä, että sukuni
arvo olisi palautunut”, Mihail sanoi.
Nils nyökkäsi.
”Palataanko sitten työn pariin?” Mihail kysyi.
”Jos teidän ylhäisyytenne niin haluaa”, Nils vastasi.
”Mihail, voisimmeko me puhua hetken?” Emily kysyi.
”Mistä haluat puhua?” Mihail kysyi.
”Haluan puhua kahden”, Emily vastasi.
”Selvä, puhutaan kahden”, Mihail sanoi.
Nilsiä ei tarvinnut erikseen käskeä pois. Hän kumarsi sekä
Mihailille että Emilylle ja poistui salista.
