Betula pubescens, osa 101
Kapteeni Cranfot käveli korkeimman Netronovalan armeijan rakentaman vartiotornin luokse ja kiipesi sen huipulle. Vartiotorni ei yltänyt edes samaan korkeuteen kaupunkia ympäröivän muurin kanssa, mutta sieltä näki hyvin kaiken Gyllenlaesissa olevan ylitse. Vartiotornin jälkeen korkein asia kaupunkia ympäröivällä tasangolla oli kenraali Netronovan teltta.
Kallas ja Suomas nousivat torniin Cranfotin seuraksi. Kapteenit jatkoivat tilanteen pohtimista.
”Näkisimmepä kaupunginmuurin ylitse”, Solkar sanoi.
”Sellaisen tornin rakentamiseen tarvitsisimme enemmän puuta”, Venir sanoi.
”Paljon enemmän puuta”, Tom sanoi.
Kolmikko katseli kaupunkia ja sen muuria. Ainoastaan se, ettei kaupunkiin tai sieltä pois kulkenut mitään liikennettä, antoi viitteitä, että kaupunki oli piiritettynä. Täältä käsin kaikkia näytti muuten sujuvan kaupungissa normaalisti.
”Kaupungissa lienee varastoja kuukausien ellei jopa vuosien tarpeisiin”, Tom sanoi.
”Meillä on itsellämme vähemmän ruokaa”, Solkar sanoi.
”Ja hiekka valuu nopeammin kuin osaamme pelätä”, Venir sanoi.
Kapteenit käänsivät katseensa ylemmäksi.
”Miltä vuoret teistä näyttävät?” Venir kysyi.
”Siltä, että en itse lähtisi niille kiipeämään”, Solkar vastasi.
”Luulen, että ideasi voisi olla mahdollinen”, Tom sanoi.
”Nyt sinäkin kannatat hänen ideaansa?” Solkar kysyi.
”Onko meillä parempaa?” Tom kysyi.
”Toivoisin, että meillä olisi”, Solkar vastasi.
Jäivät vielä joksikin aikaa katselemaan allaan vilisevää leiriä.
”Ehdotammeko sitä siis kenraalille?” Venir kysyi.
”Eihän meillä ole parempaakaan ja meidän varmaankin pitäisi jo olla hänen puheillaan”, Tom vastasi.
”Lähtekäämme siis”, Venir sanoi.
Kapteenit laskeutuivat alas vartiotornista ja menivät kenraali Netronovan teltalle kertomaan ideastaan. Kenraali ei pitänyt ideaa hyvänä, mutta parhaana mitä oli tarjolla. Edkar päätti lähettää osaston kiipeämään vuorten kautta kaupunkiin ja osaston johtoon hän määräsi kapteeni Kallaksen.
Kenraali halusi myös lähettää neuvottelijan kaupunkiin sopimaan ehdoista, joilla kaupunki olisi valmis antautumaan. Samaan aikaan piirityksen valmisteluja tuli jatkaa ja puunhankintaa jatkaa. Armeijan täytyi näyttää siltä, että se oli valmistautumassa hyökkäykseen, jotta kierto vuoren kautta voisi onnistua.
”En usko, että he haluavat kovinkaan paljoa neuvotella”, Tom sanoi.
”Mutta he varmasti odottavat, että saavat vieraakseen neuvottelijan, joten lähettäkäämme heille sellainen”, Venir sanoi.
torstai 27. helmikuuta 2020
torstai 20. helmikuuta 2020
Gyllenlaes XI
Betula pubescens, osa 100
Netronovalan armeija pystyi ilman puuta odottamaan, että kaupungista loppui ruoka ja sen asukkaat antautuisivat. Tähän heillä ei kuitenkaan ollut aikaa, kun Suuren keisarikunnan armeija todennäköisesti oli jo suuntaamassa kohti kaupunkia. Hyökkäys muurien yli ei myöskään onnistunut ilman puurakenteisia koneita. Ei ainakaan ilman, että kaupunginmuurin portit saataisiin jotenkin auki sisäpuolelta.
Kapteenit pohtivat tilannetta omassa teltassaan. Kenraali oli omassa teltassaan edelleen toipumassa edellisen päivän romahduksestaan. Kapteenit aikoivat mennä iltapäivällä tapaamaan kenraalia ja kertomaan hänelle suunnitelmansa. Kunhan kapteenit ensin keksisivät sellaisen.
”Meidän täytyy siis jotenkin saada portit auki sisäpuolelta”, Tom sanoi.
”Silloin emme tarvitsisi puuta piirityskoneisiin ja puolustusrakenteet säästyisivät paljolta vahingolta. Tulemme luultavasti tarvitsemaan niitä sitten, kun Suuren keisarikunnan armeija ehtii tänne saakka”, Venir sanoi.
”Mutta miten voimme päästä kaupungin sisään avaamaan portit?” Solkar kysyi.
”Mietin, että voisiko vuorien kautta päästä kaupunkiin. Vuorten puolella ei kuitenkaan ole muuria”, Venir vastasi.
Kaksi muuta kapteenia katsoi kapteeni Kallasta ja yritti arvioida oliko tämä tosissaan. Kapteeni näytti olevan vakavissaan.
”Vuorten puolella ei ole muuria, koska vuori on pystysuora seinämä kaupungin takana”, Solkar sanoi.
”Lähes pystysuora, mutta ei aivan. Sitä kautta kaupunkiin voisi olla mahdollista kiivetä”, Venir sanoi.
”Mutta se ei riitä, että yksi tai kaksi sotilasta pääsee kiipeämään. Vaikka kaupungissa on vain pieni armeija, niin silti pienen osaston pitäisi päästä kiipeämään kaupunkiin huomaamatta, jotta se voisi avata portit”, Tom sanoi.
”Niin, se on riskialtista. En kuitenkaan ole keksinyt mitään parempaakaan”, Venir sanoi.
”Epätoivoisen riskialtista, mutta en minäkään ole keksinyt mitään parempaa”, Tom sanoi.
Kapteenit yrittivät miettiä muita vaihtoehtoja. Se ei ollut helppoa.
”Se ei kyllä vaatisi suhteettoman paljoa sotilaita tai tuhoaisi kaupungin puolustusmuuria kuten kaikkien muiden ideoiden perusteella kävisi”, Solkar sanoi.
”Sinäkin aloit kannattamaan vuorikiipeilyä?” Tom kysyi.
”Onko meillä mitään parempaakaan kannatettavana?” Solkar kysyi.
Kapteeni Cranfot huokaisi.
”Ei”, Tom vastasi.
Kapteeni Cranfot käveli rauhattomasti ympäri telttaa.
”Tarvitse ilmaa. Mennään jaloittelemaan”, Tom sanoi.
Netronovalan armeija pystyi ilman puuta odottamaan, että kaupungista loppui ruoka ja sen asukkaat antautuisivat. Tähän heillä ei kuitenkaan ollut aikaa, kun Suuren keisarikunnan armeija todennäköisesti oli jo suuntaamassa kohti kaupunkia. Hyökkäys muurien yli ei myöskään onnistunut ilman puurakenteisia koneita. Ei ainakaan ilman, että kaupunginmuurin portit saataisiin jotenkin auki sisäpuolelta.
Kapteenit pohtivat tilannetta omassa teltassaan. Kenraali oli omassa teltassaan edelleen toipumassa edellisen päivän romahduksestaan. Kapteenit aikoivat mennä iltapäivällä tapaamaan kenraalia ja kertomaan hänelle suunnitelmansa. Kunhan kapteenit ensin keksisivät sellaisen.
”Meidän täytyy siis jotenkin saada portit auki sisäpuolelta”, Tom sanoi.
”Silloin emme tarvitsisi puuta piirityskoneisiin ja puolustusrakenteet säästyisivät paljolta vahingolta. Tulemme luultavasti tarvitsemaan niitä sitten, kun Suuren keisarikunnan armeija ehtii tänne saakka”, Venir sanoi.
”Mutta miten voimme päästä kaupungin sisään avaamaan portit?” Solkar kysyi.
”Mietin, että voisiko vuorien kautta päästä kaupunkiin. Vuorten puolella ei kuitenkaan ole muuria”, Venir vastasi.
Kaksi muuta kapteenia katsoi kapteeni Kallasta ja yritti arvioida oliko tämä tosissaan. Kapteeni näytti olevan vakavissaan.
”Vuorten puolella ei ole muuria, koska vuori on pystysuora seinämä kaupungin takana”, Solkar sanoi.
”Lähes pystysuora, mutta ei aivan. Sitä kautta kaupunkiin voisi olla mahdollista kiivetä”, Venir sanoi.
”Mutta se ei riitä, että yksi tai kaksi sotilasta pääsee kiipeämään. Vaikka kaupungissa on vain pieni armeija, niin silti pienen osaston pitäisi päästä kiipeämään kaupunkiin huomaamatta, jotta se voisi avata portit”, Tom sanoi.
”Niin, se on riskialtista. En kuitenkaan ole keksinyt mitään parempaakaan”, Venir sanoi.
”Epätoivoisen riskialtista, mutta en minäkään ole keksinyt mitään parempaa”, Tom sanoi.
Kapteenit yrittivät miettiä muita vaihtoehtoja. Se ei ollut helppoa.
”Se ei kyllä vaatisi suhteettoman paljoa sotilaita tai tuhoaisi kaupungin puolustusmuuria kuten kaikkien muiden ideoiden perusteella kävisi”, Solkar sanoi.
”Sinäkin aloit kannattamaan vuorikiipeilyä?” Tom kysyi.
”Onko meillä mitään parempaakaan kannatettavana?” Solkar kysyi.
Kapteeni Cranfot huokaisi.
”Ei”, Tom vastasi.
Kapteeni Cranfot käveli rauhattomasti ympäri telttaa.
”Tarvitse ilmaa. Mennään jaloittelemaan”, Tom sanoi.
torstai 13. helmikuuta 2020
Gyllenlaes X
Betula pubescens, osa 99
Kenraali Netronova kääntyi karttapöytään päin ja otti pöydästä tukea pysyäkseen pystyssä.
”Armeija tarvitsee minua johtamaan. Emme pärjää ilman, että minä olen miesten tukena. Miehet haluavat nähdä minut taistelussa. Heidän täytyy nähdä minut, jotta jaksavat uskoa siihen, että voimme voittaa”, Edkar sanoi.
Kenraali yritti ärjyä vihaansa ulos, mutta hänen äänensä oli käheä ja väsynyt. Kenraali Netronova luhistui karttapöydän kulmalla olevalle tuolille ja Miranda meni hänen avukseen.
”Armeija pärjää ilman sinua päivittäisissä asioissa. Sotilaat tietävät itsekin mitä heidän on tehtävä. Jos eivät tiedä, niin he kysyvät aliupseereilta, jotka kysyvät meiltä. Sen sijaan armeija ei pärjää ilman kenraalia, joka tekee strategisia päätöksiä”, Venir sanoi.
”Entä jos tulee tilanne, jossa minua tarvitaan? Mitä sitten tapahtuu? Kaadummeko me siihen?” Edkar kysyi.
”Sitten me tulemme hakemaan teidät tai kysymään teiltä. Muuten saat olla rauhassa miettimässä strategiaa”, Tom sanoi.
Kenraali tuijotti eteensä karttapöydälle. Karttoja ja muistiinpanoja lojui pöydällä sekaisessa kasassa. Ensin kartat ja paperit pysyvät pöydällä, mutta sitten kenraali tunsi niiden hyökkäävän hänen kimppuunsa. Kenraali kääntyi turvaan palvelijansa syliin. Miranda sai kenraali rauhoittumaan käsiensä suojaan ja kenraali itki.
Kapteenit katselivat toisiaan tietämättä mitä heidän pitäisi tehdä. Kapteeni Cranfot otti lopulta aloitteen.
”Ehkä kenraalin on hyvä nyt levähtää ja rauhoittua hetki. Jos te menette kierrokselle eri joukkojen luokse ja minä jään tänne valmistelemaan piirityksen suunnittelua”, Tom sanoi.
Kapteenit Kallas ja Suomas nyökkäsivät.
”Pärjäätkö?” Venir kysyi.
”On minulla Miranda apuna täällä”, Tom vastasi.
Kallas ja Suomas lähtivät kierrokselle ja palasivat kenraalin telttaan vasta illalla. Puun haku kauempaa sekä suojavarustusten ja piirityskoneiden rakentaminen sujuivat pääsääntöisesti niin kuin kapteenit olivat odottaneetkin. Kaikki olisi helpompaa, jos puutavaraa olisi enemmän ja helpommin saatavilla, mutta suojavalleja saatiin tehtyä ilmankin. Piirityskoneita sen sijaan ei juuri oltu voitu rakentaa kunnollisen puun puutteen vuoksi.
”Puun saanti on edelleen ongelma. Hakupartiot eivät yksinkertaisesti saa tuotua puuta riittävän nopeasti. Lähimpiin metsiin on liian pitkä matka”, Venir sanoi.
”Niin. Puuta olisi pitänyt tajuta ottaa matkalla mukaan”, Tom sanoi.
”Se olisi hidastanut etenemistä”, Solkar sanoi.
”Jos etujoukkoa olisi vähän vahvennettu, niin pääjoukko olisi voinut kulkea paljon hitaammin”, Tom sanoi.
”Mutta se nyt on mennyttä. Nyt meidän täytyy elää sen kanssa, mitä meillä on”, Venir sanoi.
”Olet oikeassa”, Tom sanoi.
Kapteenit hiljenivät pohtimaan.
”Mitä siis voimme tehdä?” Solkar kysyi.
Kenraali Netronova kääntyi karttapöytään päin ja otti pöydästä tukea pysyäkseen pystyssä.
”Armeija tarvitsee minua johtamaan. Emme pärjää ilman, että minä olen miesten tukena. Miehet haluavat nähdä minut taistelussa. Heidän täytyy nähdä minut, jotta jaksavat uskoa siihen, että voimme voittaa”, Edkar sanoi.
Kenraali yritti ärjyä vihaansa ulos, mutta hänen äänensä oli käheä ja väsynyt. Kenraali Netronova luhistui karttapöydän kulmalla olevalle tuolille ja Miranda meni hänen avukseen.
”Armeija pärjää ilman sinua päivittäisissä asioissa. Sotilaat tietävät itsekin mitä heidän on tehtävä. Jos eivät tiedä, niin he kysyvät aliupseereilta, jotka kysyvät meiltä. Sen sijaan armeija ei pärjää ilman kenraalia, joka tekee strategisia päätöksiä”, Venir sanoi.
”Entä jos tulee tilanne, jossa minua tarvitaan? Mitä sitten tapahtuu? Kaadummeko me siihen?” Edkar kysyi.
”Sitten me tulemme hakemaan teidät tai kysymään teiltä. Muuten saat olla rauhassa miettimässä strategiaa”, Tom sanoi.
Kenraali tuijotti eteensä karttapöydälle. Karttoja ja muistiinpanoja lojui pöydällä sekaisessa kasassa. Ensin kartat ja paperit pysyvät pöydällä, mutta sitten kenraali tunsi niiden hyökkäävän hänen kimppuunsa. Kenraali kääntyi turvaan palvelijansa syliin. Miranda sai kenraali rauhoittumaan käsiensä suojaan ja kenraali itki.
Kapteenit katselivat toisiaan tietämättä mitä heidän pitäisi tehdä. Kapteeni Cranfot otti lopulta aloitteen.
”Ehkä kenraalin on hyvä nyt levähtää ja rauhoittua hetki. Jos te menette kierrokselle eri joukkojen luokse ja minä jään tänne valmistelemaan piirityksen suunnittelua”, Tom sanoi.
Kapteenit Kallas ja Suomas nyökkäsivät.
”Pärjäätkö?” Venir kysyi.
”On minulla Miranda apuna täällä”, Tom vastasi.
Kallas ja Suomas lähtivät kierrokselle ja palasivat kenraalin telttaan vasta illalla. Puun haku kauempaa sekä suojavarustusten ja piirityskoneiden rakentaminen sujuivat pääsääntöisesti niin kuin kapteenit olivat odottaneetkin. Kaikki olisi helpompaa, jos puutavaraa olisi enemmän ja helpommin saatavilla, mutta suojavalleja saatiin tehtyä ilmankin. Piirityskoneita sen sijaan ei juuri oltu voitu rakentaa kunnollisen puun puutteen vuoksi.
”Puun saanti on edelleen ongelma. Hakupartiot eivät yksinkertaisesti saa tuotua puuta riittävän nopeasti. Lähimpiin metsiin on liian pitkä matka”, Venir sanoi.
”Niin. Puuta olisi pitänyt tajuta ottaa matkalla mukaan”, Tom sanoi.
”Se olisi hidastanut etenemistä”, Solkar sanoi.
”Jos etujoukkoa olisi vähän vahvennettu, niin pääjoukko olisi voinut kulkea paljon hitaammin”, Tom sanoi.
”Mutta se nyt on mennyttä. Nyt meidän täytyy elää sen kanssa, mitä meillä on”, Venir sanoi.
”Olet oikeassa”, Tom sanoi.
Kapteenit hiljenivät pohtimaan.
”Mitä siis voimme tehdä?” Solkar kysyi.
torstai 6. helmikuuta 2020
Gyllenlaes IX
Betula pubescens, osa 98
Kapteenit saapuivat kenraalin teltalle ja vartijat päästivät heidät sisään. Kenraali seisoi karttapöytänsä äärellä ja keskusteli Mirandan kanssa.
”Vieläköhän kapteeneilla menee kauan saapua?” Edkar kysyi.
”Herra kenraali, he juuri saapuivat”, Miranda sanoi.
Miranda osoitti teltan ovelle ja kenraali kääntyi Mirandan kättä seuraten kohti kapteeneja.
”Kapteenit, tulkaa tänne”, Edkar sanoi.
Kapteenit epäröivät hetken, mutta siirtyivät sitten karttapöydän luokse. Kapteeni Suomas tosin jäi hieman taka-alalle ja kapteeni Cranfotin selän taakse piiloon.
”Tehän olette hiljaisia. Ja myöhässä”, Edkar sanoi.
”Pahoittelut, herra kenraali. Meidän täytyi ensin siistiytyä, että kehtasimme tulla. Matka tänne oli pitkä ja raskas, mutta täytyyhän upseerien silti näyttää siisteydellä esimerkkiä sotilaille”, Tom sanoi.
”Ja nyt jäimme vain odottamaan asiaanne, herra kenraali”, Venir sanoi.
Kenraali Netronova katsoi ensin kapteeni Cranfotia ja sitten kapteeni Kallasta. Lopulta kenraali kääntyi takaisin karttapöytänsä ääreen.
”Meidän täytyy suunnitella piiritystä. Niin. Se asia minulla oli”, Edkar sanoi.
Kallas ja Cranfot vilkaisivat toisiaan.
”Voisimme ensin puhua yhdestä toisesta asiasta?” Tom kysyi.
”Siinä ei mene kauaa”, Venir sanoi.
Kenraali käänsi katseensa taas kapteeneihin.
”Mistähän kapteenit haluaisivat puhua?” Edkar kysyi.
”Olemme pohtineet pitäisikö meidän upseerien työnjakoa miettiä uudelleen”, Tom vastasi.
Kenraali katseli kapteeneja epäilevästi.
”Teillä on varmaankin jonkinlainen ehdotus?” Edkar kysyi.
”Meidän mielestä teidän tärkein tehtävä olisi keskittyä strategisten kysymysten miettimiseen, kuten tämän tulevan piirityksen miettimiseen, tietysti meidän tuellamme”, Tom vastasi.
”Ja?” Edkar kysyi.
”Ja päivittäinen joukkojen johtaminen olisi vahvemmin meidän kapteenien vastuulla”, Tom vastasi.
”Vaikka oletkin meistä paras johtamaan joukkoja ja teidän puuttuminen etulinjasta voi joskus olla huonokin asia, ei sinua tarvita siellä joka hetki. Päivittäisten asioiden sijaan keskittyminen suurempiin asioihin antaisi teille aikaa löytää ne strategiset ratkaisut, joilla me voitamme yksittäisen taistelun sijaan koko sodan”, Venir sanoi.
Kenraali katsoi kapteeneja eikä tiennyt mitä sanoa.
Kapteenit saapuivat kenraalin teltalle ja vartijat päästivät heidät sisään. Kenraali seisoi karttapöytänsä äärellä ja keskusteli Mirandan kanssa.
”Vieläköhän kapteeneilla menee kauan saapua?” Edkar kysyi.
”Herra kenraali, he juuri saapuivat”, Miranda sanoi.
Miranda osoitti teltan ovelle ja kenraali kääntyi Mirandan kättä seuraten kohti kapteeneja.
”Kapteenit, tulkaa tänne”, Edkar sanoi.
Kapteenit epäröivät hetken, mutta siirtyivät sitten karttapöydän luokse. Kapteeni Suomas tosin jäi hieman taka-alalle ja kapteeni Cranfotin selän taakse piiloon.
”Tehän olette hiljaisia. Ja myöhässä”, Edkar sanoi.
”Pahoittelut, herra kenraali. Meidän täytyi ensin siistiytyä, että kehtasimme tulla. Matka tänne oli pitkä ja raskas, mutta täytyyhän upseerien silti näyttää siisteydellä esimerkkiä sotilaille”, Tom sanoi.
”Ja nyt jäimme vain odottamaan asiaanne, herra kenraali”, Venir sanoi.
Kenraali Netronova katsoi ensin kapteeni Cranfotia ja sitten kapteeni Kallasta. Lopulta kenraali kääntyi takaisin karttapöytänsä ääreen.
”Meidän täytyy suunnitella piiritystä. Niin. Se asia minulla oli”, Edkar sanoi.
Kallas ja Cranfot vilkaisivat toisiaan.
”Voisimme ensin puhua yhdestä toisesta asiasta?” Tom kysyi.
”Siinä ei mene kauaa”, Venir sanoi.
Kenraali käänsi katseensa taas kapteeneihin.
”Mistähän kapteenit haluaisivat puhua?” Edkar kysyi.
”Olemme pohtineet pitäisikö meidän upseerien työnjakoa miettiä uudelleen”, Tom vastasi.
Kenraali katseli kapteeneja epäilevästi.
”Teillä on varmaankin jonkinlainen ehdotus?” Edkar kysyi.
”Meidän mielestä teidän tärkein tehtävä olisi keskittyä strategisten kysymysten miettimiseen, kuten tämän tulevan piirityksen miettimiseen, tietysti meidän tuellamme”, Tom vastasi.
”Ja?” Edkar kysyi.
”Ja päivittäinen joukkojen johtaminen olisi vahvemmin meidän kapteenien vastuulla”, Tom vastasi.
”Vaikka oletkin meistä paras johtamaan joukkoja ja teidän puuttuminen etulinjasta voi joskus olla huonokin asia, ei sinua tarvita siellä joka hetki. Päivittäisten asioiden sijaan keskittyminen suurempiin asioihin antaisi teille aikaa löytää ne strategiset ratkaisut, joilla me voitamme yksittäisen taistelun sijaan koko sodan”, Venir sanoi.
Kenraali katsoi kapteeneja eikä tiennyt mitä sanoa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)