Sanahaaste VI

Sanahaasteessa ideana on, että molemmat haasteen osalliset sanovat kuukauden ensimmäisenä päivänä yhden sanan ja molemmat kirjoittavat näistä molemmista sanoista. Tällä kertaa sanoiksi tulivat hunaja ja puu, joista hunaja on Sailan sana ja puu minun sanani. Sailan kirjoitukset löytyvät tästä: [linkki].

Teksteissä tein harvinaisuuden eli kirjoitin runoja. Tietyistä syistä johtuen proosa ei oikein lähtenyt sujumaan. Hunajaan en ole kovinkaan tyytyväinen, kun siinä ei oikein mitään ihmeellistä ole. Puu on sen sijaan mielestäni parempi. Itse ainakin pidän siitä enemmän.

Lue myös Sanahaaste I, Sanahaaste II, Sanahaaste III, Sanahaaste IV ja Sanahaaste V.

Hunaja

Aurinko paistaa

Kesäinen tuuli puhaltaa

Heinäsirkat sirittävät heinikossa

Heinikosta puskee esiin kukkia

Terälehdet ovat vasta auenneet

Mehiläinen lentää ilman halki

Meden tuoksi sitä houkuttaa

Mettä pitää kantaa pesään

Kesä on vasta aluillaan

Kesä on kuitenkin lyhyt

Pesässä hunajavarasto kasvaa

Mehiläiset ovat ylpeitä

Työnteko ei kuitenkaan lakkaa

Varastoa laajennetaan

Ja hunajaa tehdään lisää

Talvella hunajaa on hyvä syödä

Niin mehiläisen

Kuin ihmisen

Tee saa arvoisensa mausteen

Ja mehiläinen palkkion kesän aherruksesta

Puu

Mäntykangas seisoo vakavana

Paikoillaan on pysynyt vuosisatoja

Myrskyt ja tulipalot koskeneet

Mutta puut ovat kestäneet

Kangas kestää

Parempaa paikkaa ei luontokappaleelle

Rauhaa ja hiljaisuutta

Kilometrejä jokaiseen ilmansuuntaan

Kaikki on tasapainossa

Luonto hoitaa oman tehtävänsä

Keskellä kangasta seisoo puista vanhin

Ukkopetäjä nimeltään

Sitä miehet ja naiset ovat tulleet kaukaa katsomaan

Palvomaan ja uhria tarjoamaan

Ukkopetäjä kangasta hallitsee

Sitten puut ja niiden henget unohdettiin

Ei tultu Ukkopetäjää enää palvomaan

Uhrikivi on tyhjillään

Kangas ei kuitenkaan pelkää

Ovat vuodet vierineet ennenkin

Sitten ihmiset palasivat

Eivät uhrilahjojen kanssa

Vaan sahojen ja kirveiden kanssa

Männyistä tehdään sellua

Sellusta paperia

Ukkopetäjää ei kuitenkaan kaadeta

Se jää ainoana kankaalle seisomaan

Aivan yksin se ei kuitenkaan jää

Ukkopetäjä seuraa talojen rakentamista

Kankaasta tehdään lähiö

Vuosia on taas kulunut

Ukkopetäjä on yhä paikoillaan

Sen ympäristö on rauhoitettu puistoksi

Puistossa Ukkopetäjä jatkaa elämäänsä

Kertoen tarinaansa niille, jotka osaavat kuunnella

Tyhjä naamio

Tyhjän naamion takaa ei katso kukaan

Naamio vain odottaa pöydällä

Ei kukaan sitä tule hakemaan

Se on jätetty yksin

Hetki sitten naamio oli vielä sinun kasvoillasi

Nyt tyhjä naamio on jo kylmennyt

Vesihöyry jäätyy naamion pinnalle

Jäinen tuuli sen silmistä puhaltaa

Muuta sinusta ei ole jäänyt kuin jää

Jää, jota kevät ei sulata

Jää, joka on mustaa

Mitä teen tuolle naamiolle?

27.4.2013

Rauhaisaa kesää IV

Betula nana, osa 80

Emily kertoi Mihailille puunkirouksesta ja Nev ja Sija seurasivat vieressä välillä kommentoiden. Mihail kuunteli kaiken, mitä Emily halusikin kertoa ja Emily kertoi kaiken, mitä vain osasi puunkirouksesta ja harjoittelustaan kertoa.

”Miksi et ole kertonut aikaisemmin?” Mihail kysyi lopulta.

”En tiennyt kuinka reagoisit ja en halunnut, että asia kulkisi Rafaelin tai edes Sarnelin tietoon”, Emily vastasi.

”Sarnelille olisi luultavasti turvallista kertoa, mutta Rafaelin voin ymmärtää. En luota häneen itsekään”, Mihail sanoi.

”Miksi sitten haluat, että hän opettaa sinulle tätä pimeää taikuutta?” Emily kysyi kysymyksen, jota oli pitkään pelännyt kysyä.

”En tiedä. Minulla on vain tunne, että minun täytyy oppia nämä taidot. Aivan kuin tietäisin, että tarvitsen näitä taikoja tulevaisuudessa”, Mihail vastasi.

”Mihin muka tarvitset pimeää taikuutta?” Emily ihmetteli.

”En osaa sanoa”, Mihail sanoi.

”Minulla on huono tunne tästä kaikesta”, Emily sanoi.

”Niin minulla ja Sarnelillakin on”, Mihail sanoi.

”Missä Sarnel muuten on?” Emily kysyi.

”Jätin hänet mökille”, Mihail vastasi.

”Aiotko kertoa hänelle mitä minä kerroin sinulle?” Emily kysyi.

Mihail katsoi Emilyn vakavaa ilmettä miettiessään päätöstään.

”En aio. Hän saa kyllä tietää sitten, kun sille on sopivampi aika”, Mihail sanoi.

”Hyvä, niin on ehkä parempi”, Emily sanoi.

”Minä lähden nyt jatkamaan omia harjoituksiani, jatka sinä siis omiasi”, Mihail sanoi ja kääntyi lähteäkseen takaisin mökille.

”Mihail odota”, Emily sanoi ja Mihail pysähtyi.

Emily käveli Mihailin luokse.

”Kiitos”, Emily sanoi ja halasi Mihailia samalla.

Kun Emily vetäytyi pois halauksesta, Mihail näki kuinka tämän silmäkulmista valui kyyneliä. Sitten Mihail lähti takaisin Rafaelin mökille ja Emily jäi harjoittelemaan.

Sarnel odotti Mihailia mökissä tuvan pöydällä.

”No?” Sarnel kysyi.

”Olit oikeassa, se selviää vain yhdellä tavalla”, Mihail sanoi ja istuutui pöydän ääreen.

”Oletko muuten huomannut, että myös luonteesi on muuttunut vanhan miehen luonteeksi, kun olet vanhan miehen kehossa”, Sarnel sanoi.

”Kuinka niin?” Mihail ihmetteli.

”Et vastaa kysymyksiin suoraan”, Sarnel vastasi ja Mihail naurahti.

Mihail ei kuitenkaan kertonut Sarnelille mitään, mitä Emily oli kertonut tai mitä hän oli itse nähnyt. Sarnel ei ollut asiaan tyytyväinen, mutta hyväksyi salailun.

Rauhaisaa kesää III

Betula nana, osa 79

Versojen poiskääriminen ja kutistaminen takaisin pieneksi käden ympärillä olevaksi puunkiroukseksi kävi nopeammin kuin mitä niiden kasvattaminen oli kestänyt. Energiaa se kuitenkin vaati paljon ja kun puunkirous oli taas siististi Emilyn käden ympärillä, Emily puuskutti maassa selättään maaten voimat loppuneena.

”Seuraavaksi kokeilemmekin jotakin erilaista”, Nav sanoi.

”Mitä?” Emily sai puuskutuksen keskeltä sanottua.

”Luot ympärillesi suojakuoren versoista”, Nav sanoi.

”Eikö se ole ihan samanlainen homma kuin puunrunkoon tarttuminen?” Emily kysyi.

”Ei, se on paljon hankalampaa. Nyt sinun pitää keskittyä tarkkuuteen ja ohjata versoja paljon tarkemmin. Puunrunkoon kurottaessa et tee muuta kuin käsket versojen kasvaa eteenpäin”, Nav sanoi.

”Teen siis sitä, mitä tein sen yhden verson kanssa, kun tuin sillä muiden kasvua?” Emily kysyi.

”Sitä juuri, mutta paljon paljon enemmän”, Nav vastasi.

”Eiköhän se silti onnistu minulta”, Emily sanoi.

”Kokeile, niin näemme”, Nav sanoi.

Emily alkoi keskittyä ja hetken päästä versot kasvoivat taas. Tällä kertaa versot kastoivat kuitenkin hänen itsensä ympärille, kuten oli tarkoituskin. Versot peittivät Emilyn vasemman käden kokonaan, oikean käden osittain ja kasvoivat alas keskivartalon pintaa pitkin, kun Emily näki puiden seassa Mihailin. Emily jäi tuijottamaan Mihailia ja versojen kasvu pysähtyi keskittymisen herpaantumisen takia.

”Miksi ihmeessä lopetit?” Nav ihmetteli ja katsoi samaan suuntaan kuin Emily.

Mihailin nähdessään Nav rääkäisi säikähtäneenä.

”Se on Mihail”, Sija sanoi.

”Mitä teemme?” Emily kysyi.

”Hän ei saa tietää tästä”, Nav sanoi tiukasti.

”No hän näki jo”, Emily huomautti.

Mihail näytti huomanneen, että hänet oli huomattu, joten hän lähestyi Emilyä ja lintuja.

”Minä kerron hänelle totuuden. Se on parasta mitä voin tässä tilanteessa tehdä”, Emily sanoi.

”Et sinä voi”, Nav sanoi.

”Miksi en voisi?” Emily kysyi Navilta.

Nav ei vastannut.

”Anna hänen kertoa totuus. Se helpottaa meidänkin työtämme”, Nev sanoi Naville.

”Mutta sille Rafaelille ei saa kertoa”, Nav vaati ja lensi tiehensä.

Niv seurasi Navia, mutta Nev ja Sija jäivät Emilyn luokse.

”Mitä sinä oikein olit tekemässä täällä?” Mihail kysyi, kun hän pääsi Emilyn luokse asti.

”Mihail, minun täytyy kertoa sinulle jotakin”, Emily sanoi.

Mihail nyökkäsi ja jäi kuuntelemaan.

Rauhaisaa kesää II

Betula nana, osa 78

Emily kuunteli Nevin uusia harjoitteluohjeita, Niv leikki pyydystämällään etanalla Sijan kanssa ja Nav seurasi muiden touhuja kyllästyneenä.

”Rafael on löysempi opettaja kuin luulin, kun antaa teille laiskimuksille lomaa”, Nav sanoi.

”Tiukka opettaja hän on. Ei hän varmaankaan olisi antanut lomaa, jos hänen ei olisi pitänyt käydä asioilla”, Emily sanoi.

”Olisi hän silti voinut määrätä teille harjoittelua siksi aikaa, kun on poissa”, Nav sanoi.

”Mitä sitten itse olisit tehnyt jos olet niin hyvä opettaja?” Emily kysyi.

”Olisin luultavasti ottanut teidät mukaan ja pistänyt harjoittelemaan matkalla”, Nav sanoi.

”Jos hänellä on sellaisia menoja, ettei hän voinut ottaa meitä mukaan”, Emily sanoi.

”Jos on, niin häneen ei kannattaisi luottaa”, Nav sanoi.

”En luotakaan häneen”, Emily sanoi.

”Hyvä. Nyt näytä mitä olet oppinut tähän saakka”, Nav sanoi.

Emily vilkaisi Neviä, joka nyökkäsi rohkaisevasti.

Emily nielaisi jännityksensä ja sulki silmänsä keskittyäkseen. Sitten hän keskitti ajatuksensa puunkiroukseen ja herkisti tuntonsa versoissa. Versot muuttuivat hetkessä tummanruskeista kuivuneista käppyröistä tummanvihreiksi eläviksi versoiksi. Emily avasi silmänsä ja hengitti raskaasti.

”Hyvä, se sujuu nopeammin ja kevyemmin kuin ennen. Ei kuitenkaan riittävät nopeasti ja kevyesti”, Nav sanoi.

”Aikaan nähden Emily on oppinut nopeasti näinkin pitkälle”, Nev sanoi.

”Mutta koskaan ei voi tietää milloin seuraavan kerran tarvitaan taisteluvalmiutta. Emily ei pärjää jää- ja ilmataioillaan kenellekään”, Nav sanoi.

”Siksikö sinä olet minua niin kovasti piiskannut harjoittelemaan?” Emily kysyi.

”Siksi”, Nav vastasi.

Emily nyökkäsi, sillä hän tiesi Navin olevan oikeassa hänen jää- ja ilmataioistaan. Yliopistollakin käydyssä taistelussa hän oli ollut vain Mihailin tiellä. Hänen täytyisi vahvistua.

”Nyt kokeile saatko kasvatettua versot ottamaan kiinni tuosta puusta”, Nav sanoi ja osoitti viiden metrin päässä olevaa mäntyä.

Emily keskittyi ja nosti kätensä osoittamaan kohti Navin osoittamaa puuta. Versot alkoivat kasvaa ja Emilyn hengitys muuttui puuskutukseksi.

”Nav, ei hän vielä pysty siihen”, Nev sanoi, kun Emilyn versojen kasvu oli lähes pysähtynyt puoleen matkaan puulle.

”Kyllä minä pystyn siihen, minun on pakko”, Emily sanoi puuskutuksen keskeltä.

”Pystyt siihen, jos haluat pystyä”, Nav sanoi.

Emily puuskutti ja nyökkäsi purren ylähuulensa lähes vertavuotavaksi.

Sitten Emily jatkoi versojan kurottamista kohti puuta. Yhden verson hän kasvatti kohti maata tukemaan muita ja omaa tasapainoaan. Ohuetkin versot alkavat olla painavia yhdelle kädelle, kun ne ovat tarpeeksi pitkiä. Saatuaan uuden tuen versojen kasvu kiihtyi uudelleen ja pian versot kiertyivät Navin osoittaman männyn rungon ympärille.

”Hyvä, kukapa olisi uskonut”, Nav sanoi, kun Emily oli saanut versot tiukasti männyn ympärille.

”Sinä”, Emily sanoi.

Nav ei vastannut Emilylle. Nev kuitenkin naurahti.

”Nyt voitkin sitten kääriä versot pois”, Nav sanoi ja Emily huokaisi väsyneenä.

Rauhaisaa kesää

Betula nana, osa 77

Lopulta pohjoisenkin talvi väistyi ja lyhyt kesä alkoi. Kesän mukana tuli myös polttopuiden tekeminen seuraavan talven varalle. Tällä kertaa aikaa oli kuitenkin enemmän ja suunnitelmana oli myös rakentaa uusi isompi polttopuuvarasto, jotta mökin sisälle tarvitsisi säilöä vähemmän puuta ja näin ollen siellä mahtuisi syksyn tullessa liikkumaankin kunnolla.

Tihein rakennusvaihe osui kuumimpien viikkojen aikaan, mutta koska Emily, Mihail ja Rafael olivat velhoja, he onnistuivat polttopuuvaraston rakentamisessa hyvin nopeasti. Varastosta tuli monta kertaa isompi kuin mitä vanha polttopuuvarasto oli ja Rafael epäili, että mökin sisälle varastoitavan puun määrä voitaisiin pudottaa puoleen edellisestä kerrasta.

”Kyllähän tuonne mahtuu lähes sama määrä puuta kuin sisällä oli”, Emily totesi.

”Niin, mutta pieni vara ei ole koskaan pahitteeksi”, Rafael sanoi.

Niinpä puuta tehtiin enemmän kuin edellisellä kerralla. Puiden tekeminen oli kuitenkin huomattavasti nopeampaa, kun tekniikat olivat Emilylle ja Mihailille tuttuja. Emily ja Mihail ehtivät nauttia viimeisistä kesäpäivistäkin, kun kaikki Rafaelin vaatimat polttopuut oli tehty.

”Minun täytyy käydä asioilla, mutta te pärjäätte varmasti täällä ilman minuakin”, Rafael sanoi.

”Kuinka kauan olet poissa?” Mihail kysyi.

”Muutaman viikon, luulisin. Nauttikaa yöttömästä yöstä ja luppoajasta. Saatte lomailla sen ajan, kun olen poissa”, Rafael sanoi.

Rafaelin lähdön jälkeen Emily ja Mihail käyttivätkin suurimman osan ajastaan vapaa-ajastaan nauttien. Ensimmäisen viikon jälkeen tekemättömyys alkoi kuitenkin maistua puulta. Emily ja Mihail eivät keksineet muutakaan tekemistä, joten he alkoivat harjoitella taikojaan. Harjoittelutahti oli kuitenkin paljon kevyempi kuin Rafaelin valvonnassa. Emilyn harjoittelua vaikeutti kuitenkin edelleen se seikka, ettei hän halunnut kertoa puunkirouksesta muille. Rafaelin poissa ollessa Mihail alkoi kuitenkin huomata, että Emily salaisi jotakin.

”Onko se puisten jumalten lahja vaivannut sinua?” Mihail kysyi.

”Ei ole vaivannut”, Emily vastasi.

Mihail katsoi Emilyä tarkkaavaisesti.

”Kuinka niin?” Emily ihmetteli.

”Mietin vain”, Mihail sanoi.

Iltapäivästä Emily lähti jälleen jokapäiväiseen tapaansa metsään kävelylle kuukkelinsa Sijan kanssa. Mihail ja Sarnel jäivät mökille kahdestaan.

”Mitä luulet salaako hän jotakin minulta?” Mihail kysyi Sarnelilta.

”Se selviää vain yhdellä tavalla”, Sarnel vastasi.

”Miten?” Mihail ihmetteli.

”Seuraat häntä”, Sarnel vastasi.

Mihail nyökkäsi ja tuijotti metsän suuntaan, jonne Emily oli äsken kadonnut.