torstai 31. lokakuuta 2013

Vanhimpien neuvosto II



Betula nana, osa 107

Vanhimpien neuvosto istui pyöreässä salissa puolikaaressa Kaemonin avaamaa ovea vastapäätä. Vanhimpien neuvosto koostui vanhoista karshaaneista. Jokaisella oli kasvoillaan merkkejä menneistä sodista ja vuosista. Vain harvalla neuvoston jäsenellä oli enää muuta kuin harmaata karvaa.

Neuvoston jäsenet istuivat suurilla nojatuoleilla mukavasti ja jokaisella oli ainakin yksi avustaja vierellään, muutamalla oli jopa neljä avustajaa. Neuvostossa oli yhteensä seitsemän jäsentä.

Vasemmalta ensimmäisenä istui karshaani, joka joskus oli ollut tummanruskeakarvainen, mutta nyt tummanruskeaa oli vain siellä täällä harmaan seassa. Karshaani oli pukeutunut voimakkaanturkoosiin. Avustajina karshaanilla oli nuori naiskarshaani haaleanturkoosissa toogassa vasemmalla puolella ja nuori verenpunaiseen haarniskaan sonnustautunut mieskarshaani oikealla puolella. Mieskarshaanilla oli suuri sapeli, joka lepäsi huotrassaan ja sotisovan tunnus oli turkoosi.

Toisena istui tasaisensyväharmaa karshaani, jonka vasemman silmän päällä oli kultainen silmälappu. Tällä karshaanilla oli epätavallisen pitkät viikset, jotka nekin olivat harmaat. Avustajana karshaanilla oli yksi karshaani, jolla oli muistiinpanovälineet esillä. Näiden kahden vaatetus ja asusteet olivat mustavalkoisia.

Kolmantena istui karshaani, jolta puuttui oikea korva. Alue korvan paikan ympärillä oli myös karvaton. Muuten karshaanin karvoitus oli lähes puhtaanvalkoista. Avustajana tällä karshaanilla oli kaksi naiskarshaania, joista toinen oli nuori ja hoikka ja toinen vanhempi ja tukevampi. Kaikki kolme olivat pukeutuneet ruskeaan.

Neljäntenä, eli keskimmäisenä, istui kullankeltakarvainen karshaani, joka tosin oli hieman sieltä täältä jo harmaantunut. Avustajina karshaanilla oli kaksi mieskarshaania, sotilas ja kirjuri, sekä naiskarshaani, joka oli miehiä nuorempi. Vaatetus ja asusteet heillä oli vaaleanpunaista ja kultaa.

Viidentenä istui harmaa karshaani joka oli pukeutunut tummansiniseen. Avustajina hänellä oli kaksi sinisissä kaapuihin sonnustautunutta karhsaania. Molemmilla oli miekka lanteellaan.

Kuudentena istui muita neuvoston jäseniä lihavampi karshaani, jolla oli avustajina kolme nuorta naiskarshaania ja yksi vanttera sotilas. Karshaanin turkki oli harmaa ja sieltä täältä takussa. Kaikki olivat pukeutuneet oranssiin.

Seitsemäntenä, eli viimeisenä ja toisessa päässä reunimmaisena, istui muita neuvoston jäseniä nuoremman näköinen karshaani. Tämän karvoitus oli vielä kokonaisuudessaan tummanruskea. Tällä karshaanilla oli silmälasit. Avustajina karshaanilla oli kaksi nahkahaarniskaan pukeutunutta sotilasta. Karshaani ja avustajat olivat pukeutuneet violettiin.

”Tervetuloa, hyvät ystävät”, keskellä istuva kullankeltakarvainen karshaani sanoi heille, kun he olivat päässeet keskelle salia suoraan vanhimpien neuvoston katseiden alle.

Juuri puhunut karshaani ja tämän avustajat näyttivät ainoilta, jotka suhtautuivat tulijoihin positiivisesti tai edes neutraalisti. Muualla katseet olivat enemmän ja vähemmän halveksivia, yleensä enemmän.

torstai 24. lokakuuta 2013

Vanhimpien neuvosto



Betula nana, osa 106

Mihail, Sarnel, Emily ja Emilyn lintuystävät viettivät seuraavat kolme päivää kirjastoa tutkien. Kolmannen päivän iltana väsynyt Narsha palasi vanhimpien neuvoston hiillostuksesta. Narsha ei suostunut kertomaan mitään siitä, missä oli ollut. Hän kuitenkin kertoi, että he kaikki menisivät seuraavana aamuna vanhimpien neuvoston eteen.

”Kaemon itse tulee hakemaan meidät aamulla”, Narsha kertoi.

”Selvä. Pitääkö meidän valmistautua jotenkin?” Mihail kysyi.

”Ei tarvitse”, Narsha sanoi.

Narsha oli koko illan aikaisempaa vaitonaisempi.

Lopulta kaikki kyllästyivät kyselemään Narshalta, joka ei suostunut vastaamaan juuri mihinkään, ja menivät nukkumaan. Narsha majoitettiin Emilyn huoneeseen, kun Emily oli siirtynyt pysyvästi nukkumaan Mihailin viereen.

Kaikkien uni oli rauhatonta ja katkonaista, minkä vuoksi kaikki olivat aamulla väsyneitä, kun Kaemon saapui Nalvi seuranaan.

”Huomenta. Ettekö ole nukkuneet ollenkaan?” Kaemon ihmetteli nähdessään kaikkien väsyneet ilmeet.

”Yritetty on”, Emily vastasi.

”Syökää runsas aamupala, niin näytätte edes hieman virkeämmiltä vanhimpien neuvoston edessä”, Kaemon sanoi ja käski Nalvin valmistamaan aamupalaa.

Aamupalan jälkeen tuli lähtö.

Kaemon johti joukkoa kerrostalon välissä ja Nalvi varmisti viimeisenä, ettei kukaan jäänyt matkasta. Mihail pysyi karshaani massojen vilinässä hädin tuskin kartalla sijainnista. Hän myös huomasi, että Kaemon johdatti heitä tarkoituksella reittiä, joka vaikeutti suunnistamista.

Lopulta he kuitenkin saapuivat muinaisen näköiselle rakennukselle, joka näytti linnoitukselta, jonka kurjuutta ja askeettisuutta oli yritetty peitellä pylväiköllä, joka oli rakennettu kauan muuta rakennusta myöhemmin.

”Ensimmäisenä menemme vaihtamaan vaatteet”, Kaemon sanoi.

”Miksi?” Mihail kysyi.

”Koska noissa ryysyissä te ette mene vanhimpien neuvoston eteen”, Kaemon sanoi.

Niinpä he vaihtoivat vaatteensa puhtaanvalkoisiin toogiin, jotka heille tuotiin. Ennen toogin pukeutumista heidät kuitenkin pestiin ja käytettiin höyrykylvyssä. Kun he olivat pukeutuneet toogiin, heidät vietiin vanhan kaksiosaisen oven luokse.

”Tämän oven takana odottaa vanhimpien neuvosto”, Kaemon sanoi ja työnsi oven auki.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Ota kädestä kiinni



Torstaina 24.10.2013 klo 17:00–20:30 järjestetään Rautalammilla Ota kädestä kiinni -tapahtuma. Tapahtuma on Saila-sisareni käsialaa ja olen itse yksi tapahtuman puhujista. Tapahtumaan osallistuminen on siis ehdottomasti kannattavaa.

Minun lisäkseni tapahtumassa puhuvat Sisä-Savon alueen mielenterveystyön toimijat sekä oma äitini. Mielenterveystyön toimijat luultavasti kertovat omasta toiminnastaan, näin ainakin ennakolta oletan. Äitini puolestaan kertonee omasta suhteestaan masennukseen.

Itse kerron ainakin itsestäni, masennuksesta ja kirjoittamisesta. Oma puheenvuoroni on jo osittain muotoutunut, mutta osittain vielä hyvinkin raakile. Tähän mennessä olen lukenut puheenvuoroni yhden kerran ja tulen varmasti lukemaan sen vielä hyvin monta kertaa ennen varsinaista tapahtumaa. Minulla ei ole aikaisempaa kokemusta vastaavasta tapahtumasta, joten saa nähdä kuinka paljon jännittää. Veikkaan, että hyvin paljon.

Iloksi niille, jotka eivät tapahtumaan pääse, olen suunnitellut koostavani puheenvuorostani kirjoitetun version, jonka aion laittaa nettiin vapaasti jaettavaksi. Tuo teksti tulee varmastikin olemaan hieman pidempi ja pureutumaan joihinkin asioihin tarkemmin kuin itse puheenvuorossa on mahdollista, joten se on varmasti lukemisen arvoinen myös niille, jotka ovat itse tapahtumaan osallistuneet. Tulen ilmoittamaan täällä blogissani, kun tämä teksti on jossakin pilvipalvelussa noudettavissa. 

Sailan tekemä mainos tapahtumalle.

torstai 17. lokakuuta 2013

Ruhtinas Netronova V



Betula nana, osa 105

Aamulla Mihail heräsi ensimmäisenä. Mihail uni oli ollut koko yön levotonta. Herättyään hän ei kuitenkaan muistanut mitään näkemistään unista. Mihaililla oli kuitenkin muuta pohdittavaa. Eilisen päivän tieto hänen sukunsa ruhtinastaustasta hämmensi edelleen Mihailin mieltä.

Mihail oli istunut keittiön pöydässä lähes tunnin ajan, kun Sarnel pomppi keittiöön.

”Sinähän olet varhain jalkeilla”, Sarnel sanoi.

”Ei nukuttanut”, Mihail sanoi.

”Vanhuus ei tule yksin”, Sarnel sanoi ja nauroi samalla hieman kurnuttaen.

”Ei kai, kun puhun aamuvarhaisella sammakolle”, Mihail huomautti.

Molemmat naurahtivat.

”Oletko muuten huomannut, että käyttäydyt nykyään aikaisempaa enemmän sammakon lailla?” Mihail kysyi Sarnelilta.

”En. Kuinka niin?” Sarnel ihmetteli ja nappasi kielellään kärpäsen.

”No esimerkiksi tuo, mitä juuri teit”, Mihail sanoi.

Sarnel pysähtyi ajattelemaan. Kärpäsen nykivä jalka sojotti hänen suupielestään. Hetken ajatusmyllytyksen jälkeen Sarnel jatkoi kärpäsen möyhentämistä ja lopulta nielaisi hyönteisen.

”Taidat olla oikeassa”, Sarnel sanoi ja kurnutti.

”Kurnutat myös lähes jatkuvasti”, Mihail sanoi.

”Siinäkin olet oikeassa. Toivon, että pääsisimme pian pois näistä vieraista kehoista”, Sarnel sanoi.

”Niin. En halua olla loppuelämääni vanhuksena ja sinäkään tuskin haluat olla sammakko”, Mihail sanoi.

”En todellakaan halua olla sammakko. Olen pieni ja kykyni ovat todella rajallisia”, Sarnel sanoi.

Sitten Sarnel yritti hypätä pöydän tuolille, mutta hyppy jäi pahasti lyhyeksi.

”Voitko nostaa minut pöydälle?” Sarnel kysyi.

”Voinhan minä. Olisit heti pyytänyt”, Mihail sanoi.

”Olisin muuten, mutta tämä on hyvin noloa”, Sarnel sanoi, kun Mihail nosti hänet pöydälle.

Mihail ja Sarnel jatkoivat keskusteluaan siihen saakka kunnes kaikki muut heräsivät. Sen jälkeen he söivät kaikki yhdessä aamupalan ja odottivat Nalvin paikalle. Loppupäivä kului Parkonissa kirjojen parissa.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Kesä kääntyi hiljaisena syksyyn



Loppukesästä ja alkusyksystä blogiin pääsi syntymään iso rako, jolloin en kirjoittanut muuta kuin Betuna nana -jatkokertomusta. Tähän on muutamia syitä ja tuo hiljainen jakso jakautuukin kahteen hyvin erilaiseen jaksoon. Toki jos jo aiemman kesän hiljaisempi aika otetaan mukaan, niin jaksoja löytyy kolme kappaletta.

Alku- ja keskikesän kirjoittamistani rajoittivat työt, mistä olenkin jo kirjoittanut aikaisemmin tässä. Latasin silloin paljon toiveita elokuulle, joka näytti tyhjältä kuukaudelta. Elokuu olikin tyhjä kuukausi. Elokuu oli liian tyhjä kuukausi ja lopulta nuo toiveeni jäivätkin toteutumatta. Elokuu oli näistä kolmesta jaksosta siis se keskimmäinen.

Viimeinen jakso sijoittuu syyskuuhun ja siihen, että opiskelut yliopistossa käynnistyivät. Otin varsin suuren määrän kursseja ja aikani on ollut varsin kortilla. Aikaa ehkä olisi ollut jo aikaisemmin tässä kuussa, mutta olen ajoittain hieman huono organisoimaan ajankäyttöäni, joten priorisoin aikaani opiskeluun ja kirjoittaminen oli kärsijänä. Ajankäyttöni alkaa kuitenkin parantua koko ajan. Ehkä jonakin päivänä voin sanoa, että käytän aikani oikeasti tehokkaasti.

Välillä tuntui myös siltä, että omasta elämästä puuttuu se suurempi merkitys, jonka perässä kulkea. Tavoitteita tietysti oli, mutta joskus huomasin ajattelevan niitä lähinnä siksi, että olin kertonut näitä tavoitteita muille ihmisille. Ehkä olen yrittänyt turhankin kovasti luovia eteenpäin välittämättä vuoden aikana sattuneista pettymyksistä. Tämäkin kuulostaa hieman hassulta, sillä välillä on kyllä tuntunut siltä, että kaikelta omalta tekemiseltä olisi lähdössä pohja.

Aikaisemmalta syksyltä maisemaa Tuomiojärven rannalta Jyväskylästä.

Viime viikonloppuna sunnuntai-iltana tajusin kuitenkin erään tärkeän asian. Tähän asiaan liittyy se kuinka paljon minulla on elämässä menossa, viimeisen viikon aikana näitä asioita on tullut vielä lisää. Opiskelut ovat tänä syksynä lähteneet varsin mukavasti liikkeelle runsaalla kurssimäärällä, osallistun puhujana Ota kädestä kiinni -tapahtumaan myöhemmin tässä kuussa (kirjoitan asiasta toisella kertaa tarkemmin), olen ehdolla Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaaleissa Kokoomusopiskelijoiden listalla, perustin sijoitusblogin Elämästä sijoittamiseen viime viikon keskiviikkona ja olen myös ollut varsin keskittynyt oman sijoitussalkkuni hoitamiseen ja myös pienempänä asiana uudet Pokémon pelit ilmestyivät viime lauantaina. Ja vielä kaiken muun lisäksi veljeni sai muutama viikko sitten pojan, jonka kummisetä minusta tulee. Viikko sitten pääsin myös ensimmäistä kertaa näkemään tuon tulevan kummilapseni.

Niin, ja se tärkeä asia, minkä tajusin. Tajusin, että elämässäni on todella paljon siistejä asioita. Elämäni puutteet ovat lähinnä järjestelykysymyksiä, joihin aika auttaa. Siistejä asioita on myös rutkasti enemmän kuin puutteita. Kokonaisuutta voi siis pitää varsin hyvillä mielin siistinä.

Näillä ajatuksilla kohti syksyn jatkoa, edustajistovaaleja ja Ota kädestä kiinni -tapahtumaa.