Mies mustassa kaavussa

Betula nana, osa 35

”Minä ’käpälöin’ sulkuloitsua, sikäli kun tällainen rahvaanomainen ilmaisu sallitaan. Lisäksi minä kykenen siihen yhtä helposti kuin ojennan sormeni”, mustaan kaapuun pukeutunut mies jatkoi ja ojensi sormensa kohti kuopan toista puolta.

Tämä sai kuopan toisella puolelle olijoiden lihakset jännittymään siltä varalta, että mustaan kaapuun pukeutunut mies alkaisi loitsia. Mustaan kaapuun pukeutunut mies kuitenkin vain hymähti ja laski sormensa alas.

”Kuka olet ja mitä teet täällä?” Mittz kysyi epävarmuudesta säröilevällä äänellä.

”Tuo kysymys on edellistä kysymystä huomattavasti monimutkaisempi. Tyydyttävän vastauksen antaminen vaatisi pitkän taustatarinan, jonka kertomiseen menisi vuosikausia. Eikä kenelläkään meistä ole aikaa sellaiseen.”

”Mikäli et ole halukas kertomaan nimeäsi ja tarkoitustasi, niin pyydän teitä poistumaan alueelta. Alue on yksityisaluetta ja varattu tutkimuskäyttöön”, Mittz vaati. Hänen äänensä ei ollut yhtään aikaisempaan varmempi.

Mustakaapuinen mies huokaisi.

”Jos tietäisi kuka olen, niin et mitä luultavimmin sanoisi noin. Tai pikemminkin, mitenkä sen nyt sanoisi. Jos tunnistaisit minut, niin et varmasti sanoisi noin vaan toivottaisit minun tervetulleeksi. ’Tervetulleeksi’ ei ehkä kyllä ole oikea sana, mutta en tähän hätään keksi sopivampaakaan.”

Nuoret käänsivät katseensa Mittziin, joka näytti yhtä ihmettelevältä kuin nuoretkin.

”En ole koskaan tavannut sinua”, Mittz kommentoi väitettä.

”Voi voi, kyllä sinä olet. Et vain taida muistaa sitä. Minun ansiostani sinulla on tämä laboratorio. Minun ansiostani sinä olet päässyt tutkimuksissasi niin pitkälle. Minun ansiosta sinä elät.”

Pääsykokeissa 2012

Tuli käytyä kahden vuoden tauon jälkeen taasen kerran pääsykokeissa. Edellisen kerran kävin pääsykokeissa keväällä 2010, silloin hain journalistiikalle, historialle sekä fysiikalle. Tuolloin toisenlainen panostaminen pääsykokeisiin olisi ehkä johtanut erilaisiin tuloksiin enkä ehkä nyt olisi samassa tilanteessa, eli hakeutumassa uudelle, aivan toisenlaiselle, alalle.

Tällä kertaa hain suomenkielelle, suomenkielen äidinkielenopettajakoulutukseen sekä kirjallisuuden äidinkielenopettajakoulutukseen. Näiden lisäksi hain vielä taidetta ja kirjallisuutta, johon ei ollut pääsykoetta vaan motivaatiokirje. Kaikki ovat Jyväskylän yliopistossa. Pääsykokeet koostuivat kahdesta kirjallisesta kokeesta tiistaina aamu- ja iltapäivällä sekä tämänpäiväisestä opettajakoulutuksen soveltuvuushaastattelusta.

Minulta on jo moneen kertaan kysytty kuinka kokeet menivät. Siihen en kuitenkaan osaa vastata. Viralliset tulokset saapuvat 17.7. ja sinne asti on tuskallista odottaa. Toivon tietenkin, että olisin päässyt sisälle, mutta jotenkin tunnen sen kaiken, mitä sain pääsykokeissa aikaan, riittämättömäksi. Ei kokeissa mitään sellaista ollut, johon en olisi osannut vastausta antaa, mutta luulen, että siellä istui monia muita, jotka osasivat rakentaa tehtäviin paremmat vastaukset. Liian monia sellaisia.

Nyt olen kuitenkin tehnyt sen, mitä voin. Enää en voi muuta kuin odottaa kirjeen saapumista kotiin.

PS. Oli myös mukavaa liikkua Jyväskylän yliopiston kampuksella taas pitkästä aikaa.

Uni, unelma ja todellisuus

Ulkona on hämärä laskeutunut

silmäni ovat jo väsyneet

unta kaipaavat

tarinan äärelle halajavat

unelmoimaan ja unohtamaan

Mieli ei kuitenkaan salli

sillä on halu kirjoittaa

luoda unelmaa

kertoa unelmaa

olla osa unelmaa

Todellisuus painaa päälle

haluaa mukaan leikkiin

hän muut järjestykseen laittaa

rivit suoristaa

ylläpitää ja huolehtii

16.5.2012

Loitsun jalanjäljet

Betula nana, osa 34

”Kyllä, demonisi on laatikossa. Laatikko on suljettu vahvoilla sulkuloitsuilla, joten voimme olla rauhassa. Teille tuskin on kursseilla vielä ollut näin vahvoja loitsuja”, Mittz sanoi.

Mihail nyökkäsi ja sulki silmänsä tunnustellakseen kuopassa olevia magiajuosteita. Emily ja Tomas tekivät samoin. Victoria tyytyi tarkastelemaan aluetta silmillään, sillä hän oli huono magiantunnustelussa. Sen takia hän olikin valinnut taikajuomat ja myrkyt pääaineekseen.

Arkun ympärillä oleva sulkuloitsu hallitsi alueen juosteita. Sulkuloitsun portit näkyivät selkeinä, mikä viittasi kokemattomuuteen, huonoon loitsimiseen tai siihen että loitsimisesta oli varsin kauan aikaa. Mihail laski portit. Niitä oli riittävästi. Kaksikymmentäkin porttia olisi varmasti riittänyt pitämään demonin laatikon sisäpuolella. Tämä oli tietenkin vain olettamus, kukaan ei osannut varmaksi sanoa kuinka vahvoja demonit oikeasti olivat.

Portteja tutkiessaan Mihail huomasi myös toiset, huomattavasti ohuemmat, jäljet, jotka miltei jäivät sulkuloitsun peittoon. Mihail ei tunnistanut jälkiä ja ne olivat niin ohuet, että ne saattoivat olla räjähdyksen peruja. Jäljissä oli kuitenkin jotakin outoa. Ne tuntuivat pakoilevan hänen mieltään aivan kuin ne yrittäisivät välttää tunnistamista. Lisäksi aluetta kiersivät pelastustöistä aiheutuneet taikajuosteet.

Lopulta Mihail ravisti päätään ja avasi silmänsä. Tomas vilkaisi Mihailia merkitsevästi, että hän myös oli huomannut jotakin omituista. Kumpikaan ei kuitenkaan maininnut asiasta vielä.

”Varsin mainio 37-porttinen sulkuloitsu, mutta minun mielestä ulkoapäin liian helposti purettavissa. Itse olisin käyttänyt 41-porttista sulkuloitsua, koska se estää myös ulkopuolisilta tunkeutumisilta”, Mihail totesi ja seurasi Mittzin reaktiota, joka oli selvästi yllättynyt.

”Ilmeisesti osaat asiasi. Huomasit varmasti myös sen, että en ole kovinkaan taitava näiden sulkuloitsujen kanssa. Lisäksi tuo sama sulkuloitsu on ollut laatikon ympärillä siitä asti kun sain laatikon käsiini”, Mittz sanoi.

”Ei voi olla. Loitsun olisi pitänyt murtua räjähdyksessä”, Mihail sanoi nopeasti osaamatta uskoa Mittzin puhetta.

”En minäkään ymmärrä mitä on tapahtunut”, Mittz puolustautui.

”Joku on varmaan käpälöinyt loitsua. Se selittäisi myös ne oudot jäljet, jotka Mihailkin varmasti huomasit”, Tomas sanoi.

Nyt puolestaan Mittz ei osannut uskoa muiden puhetta: ”Kuka muka kykenisi sellaiseen?”

”Tuohon kysymykseen minä osaan tarjota helpon vastauksen”, sanoi palaneen kuopan toisella puolella seisova mustaan kaapuun pukeutunut mies. Kaavunhupun alta näkyi miehen leveä hymy, joka kertoi miehen tietävän viimeistä piirtoa myöten mitä oli tekemässä.

Paholainen laatikossa

Betula nana, osa 33

Nuoret tuijottivat Mittziä, joka nosti tärisevin käsin silmälasinsa silmiltään ja ryhtyi puhdistamaan niitä taskustaan ottamalla liinalla.

”Mitä tapahtui?” Mihail toisti aikaisemman kysymyksensä.

”En osaa sanoa vielä. En ole ehtinyt tutkia asiaa. Mitään vastaavaa ei ole tutkimusteni aikana aikaisemmin sattunut.”

Sitten Mihail esitti kysymyksen, jota kaikki odottivat ja pelkäsivät: ”Missä demonini on?”

”Kellarissa. Mutta en usko, että on hyvä asia, jos menet katsomaan sitä.”

”Minä vaadin”, Mihail sanoi ja katsoi Mittziä niin tuimalla ilmeellä, että se sai Tomaksenkin kavahtamaan.

Mittz huokaisi ja tuijotti hetken lattialankkujen juovia. Sitten hän asetti silmälasinsa takaisin päähänsä.

”Hyvä on, mutta kukaan teistä ei sitten koske mihinkään tai tee mitään ilman minun lupaani”, Mittz myöntyi ja lähti johdattamaan joukkoa kellariin.

Kellari oli kärsinyt räjähdyksestä huomattavasti ylempiä kerroksia enemmän. Siellä oli mustia palamisen jälkiä pitkin seiniä ja sisäpihan puoleisissa osissa kevyimmät seinät olivat murtuneet räjähdyksen tieltä. Sisäpihan puoleisimmassa kammiossa, joka oli syntynyt laajennuksena sisäpihalle eikä ollut enää ensimmäisen kerroksen alapuolella, oli kraatteri. Sama kraatteri, jonka he olivat nähneet ikkunasta.

Kraatterin pohja oli palanut mustaksi ja sen keskellä oli kapean jalan päällä laatikko. Laatikko oli asetettu jalanvaraan mitä luultavimmin vasta räjähdyksen jälkeen. Sisäpihan puoleiset seinämät ja koko katto olivat murentuneet ja paiskautuneet kasaan sisäpihan vastakkaiselle puolelle.

”Onko demonini tuolla laatikossa?” Mihail kysyi heidän pysähdyttyään kuopan ulkoreunalle vaikka tiesikin vastauksen. Hän tunnisti laatikon samaksi, mihin Gamlos oli Kristianin ja Camillan avustuksella demonin alun perin sinetöinyt.