Gyllenburhin taistelu VI

Betula nana, osa 388

Koska selvää seuraavaa askelta ei ollut, Mihail ja kapteenit ryhtyivät kokoamaan kokonaiskuvaa tilanteesta kartalle. He arvioivat kunkin osapuolen joukkojen koon ja sijainnin kartalle. Kartta lähes peittyi muistilappujen alle. Kirjuri kirjoitti heidän huomioitaan ylös niin paljon kuin vain ehti. Päivä ehti kääntyä illaksi ennen kuin he ehtivät koota kaikki haluamansa asiat.

Mihail nousi ylös ja venytteli.

”Taidan tarvita hieman jaloittelua”, Mihail sanoi.

Myös Kallas nousi ylös.

”Se voisi tehdä hyvää meille kaikille”, Venir sanoi.

Suomas jäi istumaan pöydän ääreen.

”Käykää vaikka muurilla katselemassa, millaiselta kaupunki näyttää illalla. Minä jään tähän ja pohdin vielä, olemmeko unohtaneet jotakin”, Solkar sanoi.

”Älä uuvuta itseäsi, vaan muista pitää taukoa. Jatkamme tämän parissa vielä huomenna ja luultavasti jokaisena päivänä, kunnes taistelu on käyty loppuu”, Mihail sanoi.

”En, arvon ruhtinas”, Solkar sanoi.

Mihail ja Kallas lähtivät salista ja kiipesivät keskuslinnan korkeimmalle muurille. Hämärtyvä kaupunki avautui heidän ympärillään.

”Niin paljon ihmisiä, joihin tämä kaikki vaikuttaa”, Mihail sanoi.

Kallas ihmetteli Mihailin ajatusta.

”Kuinka niin, arvon ruhtinas?” Venir kysyi.

Mihail hymyili.

”Näetkö nuo kaikki valot?” Mihail kysyi.

Kallas katsoi kaupunkia ja sen ympärillä olevaa tasankoa. Kaikkialla näkyi talojen, soihtujen tai nuotioiden valoja.

”Näen, ruhtinas”, Venir vastasi.

”Jokainen valo tarkoittaa perhettä tai ryhmää sotilaita”, Mihail sanoi.

Kallas ymmärsi, mitä Mihail tarkoitti.

”Valtava määrä ihmisiä”, Venir sanoi.

”Ja me teemme päätöksiä, mitä heille tapahtuu”, Mihail sanoi.

Kallas nyökkäsi.

”Tai emme me yksin. Suuren keisarikunnan armeijan kenraalit tekevät myös päätöksiä, jotka vaikuttavat kaikkiin. Samoin Imperiumin armeijan kenraalit. Ja toisaalta jokaisen yksittäisen ihmisen tekemät päätökset vaikuttavat meihin kaikkiin”, Mihail sanoi.

”Valoista tulee siis verkko”, Venir sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Se on kuin verkko ja sen kautta me olemme kaikki sidoksissa toisiimme”, Mihail sanoi.

Gyllenburhin taistelu V

Betula nana, osa 387

Mihail kiersi karttapöytää ja astui kaupunkia kuvaavan kartan luokse. Hän suoristi kartan, joka oli kääriytynyt kokoon hänen lyödessä pöydän kantta.

”Onko teillä noussut mieleen ehdotuksia, tai muita ajatuksia siitä, miten jatkamme taistelua?” Mihail kysyi.

Kapteenit lämpenivät hitaasti taistelun jatkon ajattelemiselle, mutta lopulta Kallas rohkaistui puhumaan.

”Ei ehkä vielä ajatusta siitä, miten taistelu kääntyy voitoksi, mutta ainakin yksi asia tulee mieleen, joka meidän täytyy ottaa huomioon ja joka vaikuttaa erityisesti Suuren keisarikunnan osalta taistelun etenemiseen”, Venir vastasi.

Mihail nyökkäsi.

”Voimme aloittaa siitä ja katsotaan, mihin pääsemme”, Mihail sanoi.

”Kaupungin ulkopuolella käydään ilmeisesti toista taistelua ja emme vielä tiedä, miten se vaikuttaa meihin”, Venir sanoi.

”Näin sen myös, kun laskeuduin kohti kaupunkia. Oletan, että Imperiumin armeija on tehnyt yllätyshyökkäyksen etelän suuntaan ja Suuren keisarikunnan armeija puolustautuu sitä vastaan kaupunkia ympäröivän tasangon pohjoislaidalla. Voi olla vaikea arvioida, miten tuo taistelu vaikuttaa meihin suoraan, mutta välillisesti ainakin niin, että Suuren keisarikunnan armeija joutuu käyttämään voimiaan sekä meitä että Imperiumia vastaan”, Mihail sanoi.

Kapteenit nyökkäilivät.

”Kaupungin sisällä käydään myös sen omien asukkaiden toimesta kamppailua siitä, kuka hallitsee kaupunkia. Tällä hetkellä alakaupunki on meidän liittolaisemme hallussa ja Suuren keisarikunnan armeija näyttää välttelevän alakaupunkiin hyökkäämistä, koska sekään ei katso sen olevan vihollisten hallussa. Kuitenkin on todennäköistä, että jos me häviämme taistelun, niin myös alakaupungin vastarinta murrettaisiin ja kaupungin vanhat johtajat palautettaisiin valtaan”, Solkar sanoi.

”Missä nuo vanhat johtajat nyt ovat?” Mihail kysyi.

”Olemme pitäneet keskeisimpiä henkilöitä täällä keskuslinnan tyrmässä. Alakaupunkilaiset haluaisivat, että luovuttaisimme heidät heille, mutta alakaupungissa ei ole mitään paikkaa, jossa heitä voitaisiin turvallisesti pitää. Todennäköisesti heidät siis lynkattaisiin heti, jos luovuttaisimme heidät alakaupunkilaisille. Emme ole nähneet tätä järkevänä, koska heillä on arvo Suurelle keisarikunnalle, joten heitä voidaan käyttää siinä vaiheessa, jos olemme neuvotteluissa Suuren keisarikunnan armeijan kanssa”, Solkar vastasi.

Mihail nyökkäili.

”Olemme päätyneet aikamoisen kaaoksen keskelle”, Mihail sanoi.

”Kaaos on sana, joka kuvaa tätä tilannetta parhaiten”, Venir sanoi.

Kaaos-sanan sanomisesta ja kuulemisesta tuli Mihailille epämiellyttävä paha aavistus. Hän yritti parhaansa mukaan karistaa sitä pois.

”Oletteko sitä mieltä, että meidän kannattaisi yrittää ottaa yhteyttä Imperiumin armeijaan ja taistella yhdessä yhteistä vihollista vastaan?” Mihail kysyi.

”En osaa sanoa. He todennäköisesti haluaisivat saada kaupungin hallintaansa tai sitten vain aiheuttaa Suurelle keisarikunnalle mahdollisimman paljon harmia, joten voimme löytää jonkin yhteisen nimittäjän. Epäilen kuitenkin, että he eivät välttämättä suhtaudu meihin sen lämpimemmin kuin Suuren keisarikunnan armeijakaan”, Solkar vastasi.

”Minä olen pohtinut samaa”, Venir sanoi.

”Niin, ehkä ei maksa vaivaa lähettää viestinviejiä, koska emme voi tietää pääsevätkö nämä perille millään keinolla. Jos Imperiumin armeija on meihin yhteydessä, niin olemme kuitenkin avoimia heidän ehdotuksilleen”, Mihail sanoi.

Gyllenburhin taistelu IV

Betula nana, osa 386

Kapteeni Suomaksen raportin jälkeen kapteeni Kallas kertoi portin tapahtumista taistelun aikana alkaen siitä, kun kapteeni Suomas oli lähtenyt portilta kohti keskuslinnaan ja päättyen siihen, kun ruhtinas Netronova oli ilmestynyt epäkuolleen lohikäärmeensä kanssa. Lopuksi Suomas kertoi, mitä oli tapahtunut Mihailin saavuttua ja miten taistelu portilla oli kääntynyt. Mihail teki lisäyksiä, mitä oli tapahtunut vastahyökkäyksen aikana, jonka myötä keskuslinnan piiritys murrettiin.

Kun kaikki raportit oli kuultu, seuraavaksi heidän oli tarkoitus keskustella, miten taistelua jatkettaisiin.

”Onko teillä noussut mitään ehdotuksia siihen, miten käännämme taistelun voitoksemme ja pääsemme kaikki palaamaan Aegyzaan?” Mihail kysyi.

Kapteenit olivat vaitonaisia. Nyt kuitenkin kenraali Netronova liikahti ja nousi ensimmäistä kertaa Mihailin saapumisen jälkeen ylös tuoliltaan. Kapteenit katsoivat yllättyneenä kenraalia, jonka täytyi ottaa voimakkaasti tukea karttapöydästä, jotta pysyi seisaallaan.

”Seuraavana taistelussa on edessä väistämätön tappio. Emme tule palaamaan. Emme muuten kuin arkuissa, jos Suurella keisarikunnalla on mitään kunnioitusta jäljellä ja epäilen sitäkin”, Edkar vastasi.

Mihail kääntyi kohti kenraalia. Hänen katseensä oli tuima.

”Jos ainoa asia, mitä haluat sanoa, on puhua tappiosta, koska et omassa surkeudessasi pysty enää muuta näkemään, niin pysy hiljaa. Minä en ole tullut tänne saakka häviämään, vaan murskaamaan meidät pettäneen Suuren keisarikunnan armeijan”, Mihail sanoi.

Mihailin ääni nousi koko ajan uhkaavammaksi ja lopuksi hän löi niin kovaa karttapöytää, että kenraali Netronova kaatui takaisin istualteen. Kapteeni Suomas ryntäsi varmistamaan, ettei kenraali valahtanut lattialle saakka.

”Elät pilvilinnoissa”, Edkar sanoi.

”Ehkä, mutta sinä ryvet epätoivossa”, Mihail sanoi.

Kenraali ja ruhtinas tuijottivat toisiaan hetken aikaa, kunnes kenraali antautui ja väisti ruhtinaan katseen tieltä.

”Jos et enää usko, että taistelussa voidaan tehdä muuta kuin kohdata surkea loppu, niin pyydän teitä pysymään lopputaistelun ajan omassa huoneistossanne”, Mihail sanoi.

Kenraali ei sanonut mitään.

Mihal kääntyi kenraalin henkivartijoiden suuntaan.

”Saattakaa kenraali omaan huoneistoonsa. Hän on väsynyt ja tarvitsee lepoa”, Mihail sanoi.

Henkivartijat eivät heti reagoineet, mutta kun kapteenit nyökkäsivät hyväksyvästi, niin nämä lähtivät saattamaan kenraali Netronovaa tämän omaan huoneistoon.

Ruthinas netronova ja kapteeni seurasivat hiljaisuuden vallitessa kuinka kaikesta toivostaan luopunut ja raihnaiseksi muuttunut kenraali kulki henkivartijoidensa avustamana ulos salista. Ovien sulkeutumisen kalahdus jäi pitkäksi aikaa kaikumaan salin seinistä.

”Milloin hänestä on tullut tuollainen?” Mihail kysyi.

”Hän kantoi yksin vastuuta siitä, että pääsisimme kaikki takaisin Aegyzaan. Pikkuhiljaa paine mursi hänet”, Venir vastasi.

”Luuletteko, että hän voi toipua tuosta vielä entiselleen?” Mihail kysyi.

Kapteenit kohauttivat olkiaan.

”Toivon, että hän toipuisi, mutta en tiedä uskonko siihen. Pelkään, että hänen mielensä on murtunut liian pahasti toipuakseen”, Solkar vastasi.

Mihail nyökkäsi.

Gyllenburhin taistelu III

Betula nana, osa 385

Kenraali Netronova istui tuolillaan karttapöydän ääressä. Kenraalin istuma-asento oli niin lysyssä, että kapteeni Suomas pelkäsi, että kenraali putoaisi pian salin lattialle. Hän toivoi, että ruhtinas Netronovan pian tapahtuva saapuminen saisi kenraalin ryhdistäytymään. Ja piristymään, sillä ruhtinaan saapuminen pohjoiseen oli muuttanut taistelun kulun täydellisesti. Kenraali oli kuitenkin edelleen masentunut ja lyöty.

”Herra kenraali, ruhtinas on varmaan kohta täällä”, Solkar sanoi.

Kenraali ei regoinut Suomaksen sanoihin mitenkään.

Salin pääovi kolahti auki, mikä sai Suomaksen huomion kääntymään salin etuosaan. Vartija astui sisään salin ovesta.

”Ruhtinas Netronova ja kapteeni Kallas”, vartija sanoi.

Vartija astui syrjään ja päästi Mihailin ja Kallaksen sisään.

Kapteeni Suomas vilkaisi kenraalia, joka ei tehnyt muuta elettä kuin vain käänsi katseensa kevyesti kohti tulijoita. Suomas tiesi, että ruhtinas huomaisi kenraalin olemuksen välittömästi. Hän itse kuitenkin teki kunniaa saapuvalle hallitsijalle.

Mihail tervehti kapteenia ja käänsi sitten katseensa kenraaliin.

”Älä turhaan nouse. Tekin olette varmasti taistelun väsyttämiä”, Mihail sanoi.

Kenraali Netronova nyökkäsi kevyesti ruhtinas Netronovalle.

”Tulin tänne kuulemaan, miten taistelu on tähän saakka sujunut keskuslinnan näkökulmasta. Kapteeni Kallas kertoo myös oman raporttinsa teille. Sitten voimme pohtia, mitkä ovat seuraavat askeleemme”, Mihail sanoi.

Kapteeni Suomas nyökkäsi.

”Kyllä, herra ruhtinas”, Solkar sanoi.

Kenraali ei reagoinut asiaan mitenkään.

Kapteeni Suomas odotti pienen hetken, jos kenraali ryhtyisi kertomaan tilanteesta, mutta päätti sitten itse aloittaa.

”Arvon ruhtinas, näitte varmaan itsekin tilanteen, jossa olimme, kun rikoit saartorenkaan. Olimme siis täysin ylivoimaisen vihollisen saartamia ja koimme, että pelasimme vain aikaa ennen lopullista romahdusta”, Solkar sanoi.

”Puolustus ei kuitenkaan ollut romahtanut, kun saavuin paikalle”, Mihail sanoi.

”Tämä keskuslinna on hyvin rakennettu linnoitus ja sitä on helppo puolustaa. Suuren keisarikunnan armeijalla olisi kulunut pitkä aika ennen kuin he olisivat kyenneet lopulliseen murtoon ylivoimastaan huolimatta”, Solkar sanoi.

”On hyvä tietää valmiiksi, missä pystymme sinnittelemään pisimpään, jos taistelu kääntyy taas huonompaan suuntaan”, Mihail sanoi.

Suomas nyökkäsi.

”Haluan kuitenkin kuulla tarkemmin, miten taistelu sujui. Voisit ehkä myös aloittaa lyhyesti siitä, miten saitte kaupungin ja erityisesti keskuslinnan haltuunne”, Mihail sanoi.

”Selvä, arvon ruhtinas. Niissä on paljon kerrottavaa”, Solkar sanoi.

Gyllenburhin taistelu II

Betula nana, osa 384

Suuren keisarikunnan armeijan osastot, jotka piirittivät Gyllenburhin keskuslinnaa, eivät osanneet odottaa vastahyökkäystä. Eivät varsinkaan vastahyökkäystä, joka saisi jokaisesta kuolleesta sotilaasta lisää vauhtia. Tai että hyökkäystä johtaisi yksi sen hetken voimallisimmista velhoista. Niinpä keskuslinnan piiritys romahti ennen kuin piirityksen johtajilla oli aikaa regoida vastahyökkäykseen. Suuri joukko Suuren keisarikunnan sotilaita kaatui taistelussa kuolleestamanattuja tovereitaan vastaan tai tulivat jäävaarnojen lävistämiksi. Näiltä pakoon päässeen joukon keskelle taivaalta putosi epäkuollut lohikäärme.

Riittävän moni pääsi pakoon, jotta pakokauhu alkoi levitä Suuren keisarikunnan armeijassa ja sen johtajien oli pakko vetäytyä Gyllenburhin yläkaupungista pois. Suuren keisarikunnan armeija ei kuitenkaan ollut lyöty, vaan se vain veti hetken henkeä keskikaupungissa. Kahden rintaman taistelu ei ollut päättynyt sen johtajien haluamalla tavalla kaupungin nopeaan haltuunottoon ylivoiman turvin. Nyt heidän täytyi pohtia strategiaansa uudestaan.

Myös Netronovalan armeija pääsi hetkeksi vetämään henkeä ja järjestäytymään uudelleen, kun taistelu oli saatu tasapainotettua ja vietyä takaisin yläkaupungin muurille. Uudet voimat päästivät myös väsyneet sotilaat hetkeksi lepäämään ennen taistelun uudelleen kiihtymistä.

Lepäämään päässeiden sotilaiden joukossa oli myös kapteeni Kallas, joka oli tullut tapaamaan ruhtinas Netronovaa sekä muita pohjoisen armeijan upseereja Gyllenburhin keskuslinnaan.

”Näytät jo paremmalta”, Mihail sanoi.

”Kiitos siitä kuuluu teille, arvon ruhtinas”, Venir sanoi.

Heti perään Kallas haukotteli.

”Mutta eivät yhdet lyhyet unet riitä tähän väsymykseen”, Venir sanoi.

”Ennen taistelun ratkaisemista tavalla tai toisella on tuskin mahdollista levätä niin hyvin, että väsymys poistuisi. Mutta hyvä, jos pystyt lepäämään sen verran, että pystyt jatkamaan taistelua”, Mihail sanoi.

Kallas nyökkäsi.

”Toivon, että sotilaani pystyvät myös lepäämään”, Venir sanoi.

”Jos tuoreita sotilaita ei ole vielä riittävästi, niin kerro minulle. Voin kuolleestamanata vielä lisää uusia joukkoja, jos sille on tarvis ja löydämme lisää manattavia. Yritän kuitenkin itsekin levätä ja säästää voimiani, koska taistelu on vielä kaukana ratkaisustaan”, Mihail sanoi.

”Ainahan me kaipaamme lisää sotilaita taisteluun, mutta kerron, jos suurempaa tarvetta on, herra ruhtinas”, Venir sanoi.

”Kerro, vaikka olisi pienempääkin tarvetta. Arvioin sitten itse, mikä on se määrä, jota voin voimiani käyttää”, Mihail sanoi.

”Selvä, herra ruhtinas”, Venir sanoi.

Kallas sulki silmänsä pieneksi hetkeksi. Mihail tiesi, että tämä nukahtaisi, jos he eivät lähtisi liikkeelle.

”Mennään nyt tapaamaan kenraalia. Minä haluan päästä puhumaan Edkarin kanssa taistelun jatkosta ja sinullakin on paljon raportoitavaa, kun olet jotanut taistelua eristyksissä”, Mihail sanoi.

”Kyllä, herra ruhtinas”, Venir sanoi.

Kallas nousi penkiltä ja lähti Mihailin perässä kohti linnan pääsalia.