Gyllenburhin taistelu II

Betula nana, osa 384

Suuren keisarikunnan armeijan osastot, jotka piirittivät Gyllenburhin keskuslinnaa, eivät osanneet odottaa vastahyökkäystä. Eivät varsinkaan vastahyökkäystä, joka saisi jokaisesta kuolleesta sotilaasta lisää vauhtia. Tai että hyökkäystä johtaisi yksi sen hetken voimallisimmista velhoista. Niinpä keskuslinnan piiritys romahti ennen kuin piirityksen johtajilla oli aikaa regoida vastahyökkäykseen. Suuri joukko Suuren keisarikunnan sotilaita kaatui taistelussa kuolleestamanattuja tovereitaan vastaan tai tulivat jäävaarnojen lävistämiksi. Näiltä pakoon päässeen joukon keskelle taivaalta putosi epäkuollut lohikäärme.

Riittävän moni pääsi pakoon, jotta pakokauhu alkoi levitä Suuren keisarikunnan armeijassa ja sen johtajien oli pakko vetäytyä Gyllenburhin yläkaupungista pois. Suuren keisarikunnan armeija ei kuitenkaan ollut lyöty, vaan se vain veti hetken henkeä keskikaupungissa. Kahden rintaman taistelu ei ollut päättynyt sen johtajien haluamalla tavalla kaupungin nopeaan haltuunottoon ylivoiman turvin. Nyt heidän täytyi pohtia strategiaansa uudestaan.

Myös Netronovalan armeija pääsi hetkeksi vetämään henkeä ja järjestäytymään uudelleen, kun taistelu oli saatu tasapainotettua ja vietyä takaisin yläkaupungin muurille. Uudet voimat päästivät myös väsyneet sotilaat hetkeksi lepäämään ennen taistelun uudelleen kiihtymistä.

Lepäämään päässeiden sotilaiden joukossa oli myös kapteeni Kallas, joka oli tullut tapaamaan ruhtinas Netronovaa sekä muita pohjoisen armeijan upseereja Gyllenburhin keskuslinnaan.

”Näytät jo paremmalta”, Mihail sanoi.

”Kiitos siitä kuuluu teille, arvon ruhtinas”, Venir sanoi.

Heti perään Kallas haukotteli.

”Mutta eivät yhdet lyhyet unet riitä tähän väsymykseen”, Venir sanoi.

”Ennen taistelun ratkaisemista tavalla tai toisella on tuskin mahdollista levätä niin hyvin, että väsymys poistuisi. Mutta hyvä, jos pystyt lepäämään sen verran, että pystyt jatkamaan taistelua”, Mihail sanoi.

Kallas nyökkäsi.

”Toivon, että sotilaani pystyvät myös lepäämään”, Venir sanoi.

”Jos tuoreita sotilaita ei ole vielä riittävästi, niin kerro minulle. Voin kuolleestamanata vielä lisää uusia joukkoja, jos sille on tarvis ja löydämme lisää manattavia. Yritän kuitenkin itsekin levätä ja säästää voimiani, koska taistelu on vielä kaukana ratkaisustaan”, Mihail sanoi.

”Ainahan me kaipaamme lisää sotilaita taisteluun, mutta kerron, jos suurempaa tarvetta on, herra ruhtinas”, Venir sanoi.

”Kerro, vaikka olisi pienempääkin tarvetta. Arvioin sitten itse, mikä on se määrä, jota voin voimiani käyttää”, Mihail sanoi.

”Selvä, herra ruhtinas”, Venir sanoi.

Kallas sulki silmänsä pieneksi hetkeksi. Mihail tiesi, että tämä nukahtaisi, jos he eivät lähtisi liikkeelle.

”Mennään nyt tapaamaan kenraalia. Minä haluan päästä puhumaan Edkarin kanssa taistelun jatkosta ja sinullakin on paljon raportoitavaa, kun olet jotanut taistelua eristyksissä”, Mihail sanoi.

”Kyllä, herra ruhtinas”, Venir sanoi.

Kallas nousi penkiltä ja lähti Mihailin perässä kohti linnan pääsalia.