Vastahyökkäys keskikaupungilla VI

Betula nana, osa 489

Emily ja Mihail ratsastivat kohti yläkaupungin muuria sotilaiden ympäröimänä. Mihailin mukaan oli otettu joukko parhaita sotilaita, joilla voitaisiin lyödä Suuren keisarikunnan armeijan ritarit takaisin yläkaupungin muurin yli keskikaupungin puolelle. Kapteeni Suomas oli jäänyt keskuslinnaan ja kapteeni Kallas puolestaan johti puolustusta yläkaupungin portilla.

”Jännittääkö?” Mihail kysyi.

”Jos vastaisin, että ei, niin uskoisitko?” Emily kysyi.

Mihail pudisti päätään, mikä sai Emilyn naurahtamaan hennosti.

”Kyllä minua jännittää. En minä joka päivä taistelussa ole. En varsinkaan suuressa sellaisessa, joka voi kääntää monen kohtalon”, Emily sanoi.

Emily ajatteli Annaa ja Reetaa. Nämä olivat palanneet palvelemaan perheitä, joiden palkollisina he olivat. Emily oli kuitenkin seurannut näiden pärjäämistä etäältä ja lähettänyt Senetin viemään näille tervehdyksen pariin otteeseen. Toistaiseksi kaikki oli vaikuttanut normaalilta. Tilanne voisi kuitenkin muuttua, jos Netronovalan armeija häviäisi taistelun Gyllenburhista.

”Minäkään en pidä tällaisesta. Aivan liian monta kohtaloa riippuu siitä, onnistummeko”, Mihail sanoi.

”Ja vaikka onnistuisimme täydellisesti, olisi kaikki edelleen vaakalaudalla. Piiritys ei lopu siihen, että saamme yhden hyökkäyksen lyötyä takaisin”, Emily sanoi.

Mihail katsoi synkkänä maahan.

”Niin”, Mihail sanoi.

He jatkoivat hiljaisuuden vallitessa. Emily vilkaisi ajoittain Mihailiin, mutta ei sanonut mitään. Mihail vaikutti olevan syvällä omissa mietteissään. Emily saattoi vain toivoa, etteivät tämän mietteet olleet liian synkkiä.

Lopulta he alkoivat lähestyä linjaa, johon Suuren keisarikunnan armeijan ritarien hyökkäys oli saatu pysäytettyä. Kadut oli tukittu hätäisillä barrikadeilla ja ainakin yksi talo oli tulessa barrikaadin ja muuri välissä. Vaikka yläkaupungin kadut olivat normaalia leveämmät, oli tulipalo kaupungissa aina huolestuttava asia.

”Voiko paloa sammuttaa mitenkään tai estää sen leviämistä?” Emily kysyi.

”Ehkä sitten, kun olemme saaneet lyötyä Suuren keisarikunnan takaisin muurin yli”, Mihail vastasi.

Emily nyökkäsi. Mihail laskeutui hevosensa selästä ja Emily seurasi tämän esimerkkiä.

Barrikadin luota tuli aliupseeri tervehtimään Mihailia.

”Arvon ruhtinas, olemme odottaneet, että saapuisitte”, aliupseeri sanoi.

”Odotuksenne on palkittu”, Mihail sanoi.

Aliupseeri tervehti myös Emilyä, kun huomasi tämän.

”Arvon rouva, kiitos, että myös te olette täällä”, aliupseeri sanoi.

”Mikä on tilanne?” Mihail kysyi.

Aliupseeri pyöritti päätään.

”Huono, jos sanon aivan suoraan”, aliupseeri vastasi.

Aliupseeri odotti, että Mihail jatkaisi kysymyksiään. Levottoman odotus oli lyhyt.

”Arvon ruhtinas, jos sallitte. Toivottavasti teillä on suunnitelma, jolla voimme työntää hyökkääjät takaisin. Saimme vain hätäisesti hyökkäyksen pysäytettyä ja tuskin kestämme sen pitelemistä”, aliupseeri sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Yritämme parhaamme”, Mihail sanoi.

Vastahyökkäys keskikaupungilla V

Betula nana, osa 488

Oveen koputettiin ja Emily nyökkäsi palvelijalleen, että tulijan saattoi päästä sisään. Sisään astui Mihail.

”Oletko saanut kaikki haluamasi varusteet?” Mihail kysyi.

”Enemmänkin”, Emily vastasi.

Emily kääntyi hänelle tuodun haarniskan puoleen.

”En ole varma pystynkö edes kävelemään, jos laitan tuon ylleni”, Emily sanoi.

Mihail naurahti.

”Se taitaa olla tarkoituskin. Yli-innokas aseenkantajani toisi minulle niin paljon varusteita, että vain pyörisin taistelukentän halki, jos en kieltäisi häntä”, Mihail sanoi.

Emily naurahti.

”Ovatko nämä kaikki aivan välttämättömiä?” Emily kysyi.

Mihail kohautti olkiaan.

”Siihen ei ole vain yhtä vastausta”, Mihail vastasi.

”Mitä tuo nyt sitten tarkoittaakaan”, Emily sanoi.

Mihail hymyili.

”Olemme olleen aikaisemminkin yhdessä taistelutilanteessa, mutta tilanne on ollut hyvin erilainen. Pienessä kahakassa kyky päästä liikkumaan nopeasti on tärkeää. Suuremmassa taistelussa, joka käydään keskellä kaupunkia on panssarointi tärkeämpi”, Mihail sanoi.

”Liikkumiskyvyn kustannuksellakin?” Emily kysyi.

”Senkin kustannuksella”, Mihail vastasi.

”Itse ajattelisin, että liikkumiskyky olisi kaupungissakin tärkeämpää kuin se, että yrittää panssaroida itsensä läpipääsemättömäksi”, Emily sanoi.

”Ei vahvinkaan panssari ole läpipääsemätön”, Mihail sanoi.

”Miksi ei siis mennä toiseen suuntaan?” Emily kysyi.

”Koska se on riskienhallintaa”, Mihail vastasi.

Emily jäi odottamaan parempaa vastausta.

”Suuressa taistelussa keskellä kaupunkia ei välttämättä ole mahdollista liikkua niin, että nopeudesta olisi jotakin hyötyä. Törmäät joko rakennukseen tai toisiin taistelijoihin”, Mihail sanoi.

Emily nyökkäsi.

”Ehkä sitten laitan hieman enemmän panssarointia kuin mihin olen tottunut”, Emily sanoi.

Mihail nyökkäsi tyytyväisenä.

”Se on varmasti hyvä”, Mihail sanoi.

Emily astui aivan kiinni Mihailiin.

”Mutta vain yhdellä ehdolla. Sinun täytyy auttaa minua pukemaan ne ylleni”, Emily sanoi.

Mihail hymyili Emilylle.

”Mielelläni, arvon rouva”, Mihail sanoi.

Emily ja Mihail suutelivat.

Vastahyökkäys keskikaupungilla IV

Betula nana, osa 487

Aseenkantaja kiristi Mihailin olkapanssarin hihnaa.

”Onko nyt sopiva?” Aseenkantaja kysyi.

Mihail käänteli kättään edestakaisin.

”Hyvältä tuntuu”, Mihail vastasi.

Todellisuudesta Mihailista ei tuntunut hyvältä. Hänen kätensä kyllä liikkui niin paljon kuin raskaassa panssaroinnissa oli mahdollista. Mutta hän inhosi raskasta panssaria.

”Otatteko minkä kypärän, arvon ruhtinas?” Aseenkantaja kysyi.

Mihail katsoi aseenkantajan vierelle telineillä odottavia kypäriä. Hän olisi halunnut vastata, ettei mitään.

”Sen, joka on vähinten kasvojen tiellä. Vaikka se antaa vähemmän suojaa, niin haluan myös nähdä ympärilleni”, Mihail vastasi.

Aseenkantaja nosti katseensa Mihailiin.

”Hyvä ruhtinas, suosittelisin paremmin suojaavaa kypärää. Kaupungissa vastaan voi tulla yllättäviä tilanteita”, aseenkantaja sanoi.

”Ne ovat erityisen yllättäviä, jos en näe mitä ympärilläni tapahtuu”, Mihail sanoi.

”Mutta…”, aseenkantaja sanoi.

Aseenkantaja aloitti uuden vastaväitteen, mutta Mihail pysäytti tämän puheen.

”Minä tiedän, minä tiedän”, Mihail sanoi.

Mihail tuijotti aseenkantajaansa suoraan silmiin, kunnes tämä väisti katseen painamalla päänsä.

”Tiedän, että paremmin suojaava kypärä olisi parempi kaupungin kujilla. En kuitenkaan aio laittaa sellaista päähäni. Jos otan jonkin kypärän, niin otan sellaisen, joka peittää näkökenttääni mahdollisimman vähän”, Mihail sanoi.

Aseenkantaja nyökkäsi.

”Hyvä on, arvon ruhtinas”, aseenkantaja sanoi.

Aseenkanja otti vähiten suojaavan kypärän telineeltään ja ojensi sen Mihailille.

”Kanna sinä sitä vielä. Samoin kuin aseitani. Haluan vielä käydä katsomassa Emilyä”, Mihail sanoi.

”Rouva on varmasti iloinen, kun näkee teidät suojaavassa varustuksessa”, aseenkantaja sanoi.

Mihail ei ollut aivan varma kuuliko hän aseenkantajansa äänessä pientä ivaa. Sekin olisi ollut ensimmäinen kerta.

”Haluatko tuota kautta saada minut ottamaan suojaavamman kypärän?” Mihail kysyi.

Mihail ja hänen aseenkantajansa tuijottivat toisiaan.

”Ehkä, arvon ruhtinas”, aseenkantaja vastasi.

Mihail naurahti.

”Hyvä on, ota mukaan seuraava versio”, Mihail sanoi.

Aseenkantaja nyökkäsi ja kävi vaihtamassa kypärän hieman suojaavampaan versioon.

Vastahyökkäys keskikaupungilla III

Betula nana, osa 486

Mihail seisoi epätasaisen ja halkeilleen peilin edessä. Peili oli paras, mitä keskuslinnasta oli löytynyt ja se oli tuotu hänen makuusaliinsa, kun hän oli majoittunut sinne saavuttuaan Gyllenburhiin. Hän katseli itseään eikä pitänyt siitä, miten väsyneeltä hän näytti. Eikä vain näyttänyt vaan hän oli väsynyt.

Aseenkantaja toi hänelle puhtaan aluspaidan ja topatun takin. Mihail riisui päällään olevan vanhan paidan ja pyyhki enempiä hikiä kosteaan pyyhkeeseen. Sitten hän veti uuden paidan ylleen

Mihail olisi halunnut päästä uimaan. Hän sulki silmänsä ja kuvitteli mielessään rauhallisesti virtaavan viileän jokiveden, joka vilvoitti keskellä kuumaa kesäpäivää. Aaltojen rauhallista loisketta ja lasten naurua rannassa. Tyyneyttä, jonka saattoi saavuttaa vain veteen uppoutumalla. Veden eri lämpöisiä kerroksia. Pinnan tuntumassa lämpöisempää ja syvemmällä viileämpää. Veden pinnalla liikkuvat hyönteiset ja niitä saalistavat linnut. Kalanpoikasten parvet.

”Arvon ruhtinas”, aseenkantaja sanoi.

Mielikuva murtui ja Mihail avasi silmänsä. Aseenkantaja seisoi hänen vierellään topattu takki käsissään.

”Jatkammeko?” Aseenkantaja kysyi.

”Jatketaan vain”, Mihail vastasi.

”Olitte niin pitkään paikoillanne silmät kiinni, että luulin jo, että olitte ehkä päättäneet jotakin muuta”, aseenkantaja sanoi.

”Vajosin vain toviksi ajatuksiini”, Mihail sanoi.

”Teillä on varmasti paljon ajateltavaa”, aseenkantaja sanoi.

Mihail hymähti.

”On ja ei. Nytkään minun ei tarvitse ajatella sitä, mitä minun pitäisi laittaa ylleni, kun sinä kannat minulle kaiken valmiiksi”, Mihail sanoi.

Aseenkantaja auttoi topatun takin Mihailin ylle.

”Haluatko tietää, mitä ajattelin?” Mihail kysyi.

”Mikäli arvon ruhtinas haluaa minulle kertoa”, aseenkantaja vastasi.

Mihail katsoi aseenkantajaansa. Nuori mies oli raivostuttavuuteen saakka aina kohtelias ja valmiina suorittamaan tehtävänsä puuduttavalla tarkkuudella. Hän ei saanut tämän kasvojen ilmeestä selville olisiko tämä halunnut vai ei kuulla Mihalin kertovan äskeisistä ajatuksistaan.

”Mietin, että olisi mukavaa päästä uimaan. Ja miltä uiminen lämpimänä kesäpäivänä tuntuu”, Mihail sanoi.

Aseenkantaja näytti hieman yllättyneeltä. Mihail mietti, oliko se ensimmäinen kerta, kun hän näki todellisen tunteen jotenkin paistavan tämän kasvoilta.

”Odotitko jotakin muuta?” Mihail kysyi.

”Anteeksi, arvon ruhtinas. Ajattelin vain, että ehkä miettisit tulevaa taistelua”, aseenkantaja vastasi.

Mihail nyökkäsi.

”Niin, se olisi ensimmäinen asia, joka voisi tulla mieleen. Ehkä juuri siksi ajattelin jotakin aivan muuta. Taistelua ehtii miettimään sinä aikana, kun kulkee sitä kohden ja kun on siellä”, Mihail sanoi.

Aseenkantaja nyökkäsi. Tämä lähti hakemaan Mihailin muita varusteita. Mihail katseli ulos kapeasta ikkunasta ja mietti, oliko hän hyvä esimerkki aseenkantajalleen. Nuori mies tarvitsi hyvän esimerkin kasvaakseen tasapainoiseksi ja Mihail ei ollut varma oliko hän kaikin puolin sitä. Vaikka hän oli reilu alaisilleen ja tahtoi kansansa hyvää, niin hän oli myös äkkipikainen ja pitkävihainen. Ei parhaita ominaisuuksia kenessäkään.

Vastahyökkäys keskikaupungilla II

Betula nana, osa 485

Muutama päivä Emilyn ja tämän seurueen saapumisen jälkeen Suuren keisarikunnan armeija aloitti uuden hyökkäyksen, joka mursi Netronovalan armeijan linjat. Suuren keisarikunnan ritarit tekivät ensin rynnäkön keskikaupungilla oleviin asemiin ja sitten murtokohdasta etenivät yläkaupungin muurille. Puolustuksen sekasorrossa ritarit pääsivät ylittämään myös yläkaupungin muurin ja muodostamaan sillanpään yläkaupungin puolelle. Suuren keisarikunnan ritarien eteneminen saatiin hidastumaan, mutta ritareita ei saatu lyötyä takaisin.

Mihailin sotakabinetti kokoontui käsittelemään hyökkäyksen torjumista ja takaisin lyömistä. Mihail oli tuijottanut kaupungin karttaa pitkään ja löi sitten kätensä keskelle karttaa.

”Minun täytyy mennä murtokohtaan lyömään höykkäys takaisin”, Mihail sanoi.

Mihail oli huomaamattaan noussut ylös.

”Arvon ruhtinas, se ei ole viisasta”, Solkar sanoi.

”Pitääkö minun sitten odottaa vain täällä linnoitusten suojissa?” Mihail kysyi.

”Ei tietenkään, mutta teidän täytyy käyttää tarkkaa harkintaa”, Solkar vastasi.

”Olen samaa mieltä kapteeni Suomaksen kanssa. Tämä voi olla Suuren keisarikunnan armeijan tarkoituksellinen ansa saada teidät esiin sinne, minne he sinut haluavat”, Venir vastasi.

”Jos se on ansa, niin aion rikkoa sen”, Mihail sanoi.

Kapteeni Kallas pyöritteli päätään.

”Se voi olla juuri se asia, johon he luottavat”, Venir sanoi.

Emily astui miesten väliin.

”Ymmärrän kapteenien huolen. Voi kuitenkin olla, ettei meillä ole vaihtoehtoja muuhun kuin lähettää paras aseemme torjumaan hyökkäystä. Se voi murtaa puolustuksemme kokonaan”, Emily sanoi.

”Entä sitten, jos se on ansa?” Venir kysyi.

”Sitten tarjoamme heille jotakin, jota he eivät ole voineet laskea etukäteen. Minä lähden Mihailin mukaan”, Emily vastasi.

”Ei”, Mihail sanoi.

Emily katsoi Mihailia.

”Itse et halua istua linnoituksen suojissa, mutta minun haluat niin tekevän?” Emily kysyi.

Mihail ei vastannut. Hän tiesi, ettei voisi kieltää Emilyä lähtemästä mukaan. Hän saattoi vain toivoa, että tämä jostain muusta syystä kuin hänen toiveestaan päättäisi jäädä pois.

”Ruhtinatar voi olla hyvinkin oikeassa. Suuren keisarikunnan armeija tuskin tietää, että hän on saapunut, joten hänen liittyminen taisteluun olisi jotakin, mitä he eivät ole voineet laskea”, Venir sanoi.

Mihail sulki silmänsä ja huokaisi. Hänen ainoaksi toivoksi jäi kapteeni Suomaksen vastustus aiheesta. Viimeisimmän Mihailin kanssa käymänsä keskustelun myötä tämä ei kuitenkaan halunnut vastustaa Emilyn osallistumista. Niinpä Mihail ei voinut muuta kuin myöntyä Emilyn ehdotykseen.

”Hyvä on. Emily voi lähteä mukaani”, Mihail sanoi.

Emily näytti tyytyväiseltä. Mihail itse ei sitä ollut.

”Meidän kannattaa vielä luoda suunnitelma, jotta voimme käyttää yllätyksen täydellisesti hyödyksi”, Venir sanoi.

Emily nyökkäsi kapteenille. Mihail antoi näiden kahden tehdä suunnitelman ja osallistui vain itseään koskeviin yksityiskohtiin, joihin nämä kaipasivat hänen mielipidettään.

Vastahyökkäys keskikaupungilla

Betula nana, osa 484

Emily asettui Mihailin rinnalle luontevasti seuraamaan taistelusuunnitelmien luomista ja myös osallistui niiden tekoon Mihailin sotakabinetissa. Kapteenit Kallas ja Suomas joutuivat hieman totuttelemaan asiaan, erityisesti Suomas, mutta hyväksyivät lopulta tilanteen. Mihail ei nähnyt mitään ongelmaa siinä, että Emily oli myös suunnittelemassa kaupungin puolustusta. Päinvastoin, Emily toi juuri niitä Mihailin kaipaamia uusia ideoita.

Päivää Emilyn saapumisen jälkeen pidetyn sotakabinetin kokouksen päätteeksi kapteeni Suomas halusi keskustella Mihailin kanssa kahden.

”Jos vain mahdollista, arvon ruhtinas”, Solkar sanoi.

Mihail olisi mieluummin keskustelut muiden kuullen, mutta suostui kapteenin Suomaksen pyyntöön.

”Hyvä on”, Mihail sanoi.

Suomas odotti, että muut poistuivat, ennen kuin sanoi mitään. Silloinkin Mihail aloitti ensin.

”Lähtökohtaisesti haluaisin käydä keskustelut kaikkien kuullen”, Mihail sanoi.

”Koin, että aiheeni on sellainen, että siitä on parempi keskustella kahden. En halua loukata ketään”, Solkar sanoi.

Mihail katsoi Suomasta.

”Ehkä sitten olisi parempi olla puhumatta”, Mihail sanoi.

Mihail näki, että Suomas epäröi. Hän kuitenkin tiesi, että oli parempi antaa kapteenin puhua. Se, ettei uskallettu puhua kitkaa aiheuttavista asioista, oli asia, joka sai suurimmatkin valtakunnat romahtamaan.

”Haluaisin keskustella ruhtinattaren asemasta”, Solkar sanoi.

”Mitä siitä?” Mihail kysyi.

Suomas epäröi uudelleen.

”Sanon nyt suoraan, arvon ruhtinas”, Solkar sanoi.

”Sano vain, mitä haluat sanoa”, Mihail sanoi.

”Minusta ei ole sopivaa, että ruhtinatar on mukana sotakabinetissa”, Solkar sanoi.

Mihail oli arvannut, mitä Suomas halusi sanoa. Silti hän oli pettynyt siitä, mitä tämä sanoi.

”Miksi se ei ole sinusta sopiva?” Mihail kysyi.

Suomaksen oli vaikeaa löytää sanoja vastaukseen.

”Hänellä ei ole kokemusta taistelusta”, Solkar vastasi.

Mihail naurahti.

”Jos tietäisit, miten paljon hän saanut ja joutunut kokemaan, et epäilisi hänen kykyjä hetkeäkään. Hän olisi taistellut tiensä läpi keskuslinnan vartijoiden, jos sinä et olisi mennyt häntä vastaan. Emilyllä on myös taistelusta aivan riittävästi kokemusta ollakseen osa sotakabinettia”, Mihail sanoi.

”Mutta…”, Solkar sanoi.

”Totean, että tämä keskustelu on ohitse”, Mihail sanoi.

Mihail nousi karttapöydän äärestä ja kääntyi kohti salin ovea.

”Mutta hän on nainen”, Solkar sanoi.

Mihail käänsi katseensa Suomakseen.

”Monet parhaista sotilaistamme ovat naisia. Yksi heistä on Emily”, Mihail sanoi.

Mihail marssi ulos salista ja jätti kapteeni Suomaksen sinne yksin.

Jälleennäkeminen taistelun varjossa XIII

Betula nana, osa 483

Mihail huomasi Annan ja Reetan, jotka kärsivällisinä odottivat heidän vierellään. Kun hän tajusi, ettei tuntenut näitä, hän kääntyi Emilyn puoleen.

”Emily, esitteletkö minut uusille ystävillesi”, Mihail sanoi.

Emily nyökkäsi, vaikka ei ollut varma tarvitsiko Mihailia erityisemmin esitellä Annalle ja Reetalle. Hän tarttui Mihialia kädestä ja veti tämän Annan ja Reetan luokse.

”Mihail, tässä ovat Anna ja Reeta. Anna ja Reeta, tässä on mieheni Mihail Netronova”, Emily sanoi.

Mihail teki pienen kumarruksen naisille ja naiset niiasivat Mihailille syvään. Emilyä muodollisuus hieman huvittikin, mutta tiesi molempien osapuolten noudattavan vain totuttua kaavaa.

”Hyvä ruhtinas, rouva on puhunut teistä paljon lyhyen tuttavuutemme aikana”, Reeta sanoi.

”Toivottavasi lähinnä hyvää”, Mihail sanoi.

”Ainakin minulle on muodostunut teistä erittäin hyvä etukäteiskuva”, Reeta sanoi.

”Toivottavasti en ole rikkonut sitä käytökselläni”, Mihail sanoi.

Mihail naurahti ja koitti sillä saada myös palvelijakaksikon rentoutumaan. Hän ei onnistunut aikeessaan. Mihail päätti kääntyi taas Emilyn puoleen.

”Kuinka tapasitte?” Mihail kysyi.

Emily naurahti muistaessaan kuinka he tapasivat Annan.

”Senet kirjaimellisesti törmäsi Annaan ja Anna vei meidät hetkeksi levähtämään vuokrahuoneeseensa, joka on yläkaupungilla. Reeta jakaa saman vuokrahuoneen ja palasi ennen kuin ehdimme lähteä. He ystävällisesti tarjosivat meille välipalaa ja opastuksen tänne keskuslinnalle”, Emily vastasi.

”Olen kiitollinen vaivannäöstänne”, Mihail sanoi.

Anna ja Reeta niiasivat vastaaottaakseen kiitokset.

”Toivon, että vaivannäkönne on myös palkittu asianmukaisesti”, Mihail sanoi.

”Niin voi sanoa kaikin puolin, arvon ruhtinas”, Reeta sanoi.

”Hyvä, hyvä”, Mihail sanoi.

Mihail ei ollut aivan varma, miten olisi jatkanut keskustelua. Emily aisti tämän ja kysyi aivan muuta.

”Onko täällä linnassa korkealla olevaa parveketta tai varustusta, josta näkee hyvin yläkaupungille?” Emily kysyi.

”On täällä, varsinkin päälinnan ylimmärstä tornista näkee hyvin ympäristöön”, Mihail vastasi.

Emily käänsi katseensa Annaan ja Reetaan

”Haluaisitteko nähdä kaupungin yläpuolelta?” Emily kysyi.

Anna ja Reeta nyökkäsivät.

”Veisitkö meidät sinne?” Emily kysyi.

”Voin viedä”, Mihail vastasi.

Mihail lähti johdattamaan heitä kohti keskuslinnan korkeinta tornia, josta Anna ja Reeta pääsisivät näkemään nykyisen kotikaupunkinsa uudesta näkökulmasta.