Vastahyökkäys keskikaupungilla XIX

Betula nana, osa 502

Mihail räjäytti talon oven säpäleiksi jäävaarnoilla. Hän odotti pienen hetken kolinan rauhoittumista ja astui sitten sisään taloon.

”Älkää, arvon ruhtinas, on vaarallista mennä yksin”, joku sotilas sanoi.

Mihail katsoi taakseen.

”Tulkaa sitten mukaani”, Mihail sanoi.

Hän kuuli kuinka pieni joukko varovaisia askeleita seurasi häntä taloon.

Talo oli raunioina. Kaikki sen asukkaat olivat poistuneet jo hyvän aikaa sitten. Nämä toivottavasti olivat vieneet suuren osan tärkeimmistä tavaroistaan mukanaan. Lopuista ei enää käyttökelpoiseksi olisi.

Mihail askelsi varovaisesti hämärässä ja hiljaisessa talossa. Hän ja sotilaat tutkivat jokaisen nurkkauksen. Maantason kerroksesta ei löytynyt ketään. Talon toisen puolen ikkunoista olisi saattanut hyvinkin ehtiä pakenemaan, jos niin oli halunnut tehdä. Jostain syystä Mihaililla oli tunne siitä, että talossa oli vielä vihollisen sotilaita.

”Tarkistakaa kellari”, Mihail sanoi.

Osa sotilaista nyökkäsi ja kääntyi kohti alas vieviä portaita. Mihail puolestaan käänsi katseensa leveämpiin portaisiin, jotka veivät ylös. Jos talossa oli vielä joku, niin todennäköisesti tämä löytyi ylemmistä kerroksista.

”Noustaan ylös”, Mihail sanoi.

”Olisiko jonkun hyvä jäädä varmistamaan keskikerros?” Eräs sotilaista kysyi.

Mihail kohautti olkiaan.

”Olemme oman joukon keskellä, mutta voit jäädä minun puolestani, jos se tuntuu tarpeelliselta”, Mihail vastasi.

Sotilas epäröi hetken ja nyökkäsi sitten.

Mihail nousi portaita ylös. Välillä hän siirsi jalalla tavaraa pois tieltä. Kuten lattioilla muutenkin, myös portaissa oli hajallaan tavaraa.

Ylemmässä kerroksessa oli pimeää ja hiljaista. Jos joku oli piilossa, niin tämä oli hyvin hiljaa ja paikoillaan.

”Haravoidaan kerros”, Mihail sanoi.

Sotilaat hajaantuivat kerroksen eri suuntiin. Samalla Mihail katsoi portaitai, jotka nousivat vielä seuraavaan kerrokseen ja kääntyi viimeisenä tulleen sotilaan puoleen.

”Voitko jäädä tähän varmistamaan, ettei kukaan liiku kerrosten välillä?” Mihail kysyi.

”Voin jäädä, arvon ruhtinas”, sotilas vastasi.

Mihailin ympärillä liikkuva sotilasjoukko vaihtui niin tiuhaan, että hän ei tahtonut pysyä perässä edes näiden kasvoista ja puhumattakaan näiden nimistä. Hän oli melko varma, ettei ollut nähnyt varmistamaan jäänyttä sotilasta koskaan aikaisemmin, mutta luultavasti tämä oli vain kulkenut joukon mukana siinä missä muutkin.

Vastahyökkäys keskikaupungilla XVIII

Betula nana, osa 501

Alku sujui kuin aikaisemmillakin kerroilla. Mihailin jäävaarnat surmasivat Suuren keisarikunnan armeijan sotilaita ja ritareita. Keskikaupunki oli kuitenkin rakennettu paljon yläkaupunkia tiiviimmin. Paikkoja suojautua ja piiloutua oli paljon enemmän. Puoliksi romahtaneet talot vain lisäsivät piilopaikkojen määrää ja Mihail joutui käyttämään jäävaarnoja myös mahdollisten piilojen tuhoamiseen.

Tiheämpään ja korkeammaksi rakennettu kaupunkialue mahdollisti myös barrikadien rakentamisen. Suuren keisarikunnan armeijan sotilaat eivät olleet viivytelleet, vaan nämä olivat rakentaneet katusulkuja jokaiseen mahdolliseen kohtaan, mihin vain olivat ehtineet sellaisen rakentaa. Osa kaduista oli suljettu romahduttamalla kadun viereiset rakennukset kadulle. Tämä pakotti hyökkääjien suuntaamaan kapeikkoihin, joita oli helpompi puolustaa sekä esti barrikadien kiertämisen. Suljettujen katujen verkosto teki keskikaupungista labyrintin, jonka läpi he joutuivat harhailemaan.

Mihail pysähtyi hengittämään toisen heidän haltuunsa ottaman barrikadin taakse. Eräs sotilaista tuli hänen luokseen.

”Oletteko kunnossa, arvon ruhtinas?” Sotilas kysyi.

Mihail nyökkäili ensimmäiseksi vastaukseksi.

”Olen minä. Minun täytyy vain hengähtää”, Mihail vastasi.

Mihail huomasi, että hänen ympärilleen kerääntyneet sotilaat katsoivat häntä huolestuneina. Hän olisi halunnut painaa päänsä käsiensä varaan saadakseen levättyä paremmin. Sen sijaan hän pakotti itsensä seisaalleen.

Heidän takanaan olevasta talosta kuului rysähdys.

”Varokaa”, joku huudahti.

Ennen kuin Mihail ehti kääntyä kokonaan rysähdyksen suuntaan hänen osui nuoli. Nuoli kimposi jääkilvestä, jonka hän oli loitsinut ympärilleen omaksi viimeiseksi suojakseen. Kimmonnut nuoli osui Mihailin vieressä seisovaan sotilaaseen ja upposi tämän suojusten väliseen rakoon.

Sotilas parahti ja kaatui maahan.

Mihail vilkaisi vierellään vaikeroivaa sotilasta ja loitsi jäävaarnan kohti vihollisen jousiampujaa. Jousiampuja oli jo ehtinyt kadota viereisen talon sisään ja jäävaarna lävisti turhaan talon katon. Mihail kääntyi sotilaan puoleen, jota muut jo auttoivat.

”Osuiko pahasti?” Mihail kysyi.

”Ei niin pahasti kuin teihin olisi osunut, jos teillä ei olisi ollut tuota kilpeä”, sotilas vastasi.

Mihail havaitsi, että normaalisti läpikuultavana lähes näkymätön jääkilpi oli nyt melko selvästi näkyvillä. Häneen osunut nuoli oli jättänyt selvät jäljet kilpeen. Mihail loitsi kilven jälleen ehjäksi. Tavalliset nuolet tuskin riittäisivät kilven murtamiseen, mutta oli parempi olla varovainen. Eivätkä nuolet tai tikarit todennäköisesti olleet ainoita asioita, joita jääkilven täytyisi vielä kestää ennen kuin päivä hämärtyisi iltaan.

Sotilas parahti, kun nuoli vedettiin irti. Verenvuoto oli pieni.

”Palaa takaisin ja paikkauta tuo”, Mihail sanoi.

Sotilas nyökkäsi.

”Kiitos, että johdatte meitä, arvon ruhtinas”, sotilas sanoi.

Sotilasta lähdettiin taluttamaan pois. Mihail sen sijaan päätti kostaa sille, joka oli nuolen ampunut ja hän käänsi katseensa kohti viereistä taloa.

Vastahyökkäys keskikaupungilla XVII

Betula nana, osa 500

Mihail katsoi mykkänä aliupseerin perään. Hän oli varma, että Kafenpoika oli tarkoittanut Emilyä. Aliupseeri oli jo ehtinyt kadota portaisiin, jotka veivät alas muurilta. Hän voisi haeututtaa tämän takaisin ja varmistaa asian. Mutta sillä ei lopulta ollut mitään merkitystä. Jos tämä oli lähettänyt sanan, kuten väitti, niin aliupseerin kovistelu oli myöhäistä.

Emily on tulossa muurille etulinjaan. Ja Mihail tiesi, ettei tämä antaisi hänen lähteä kolmanteen hyökkäykseen, joka sisältäisi suuren kuolleestamanauksen. Tuskin ollenkaan enää lisähyökkäykseen, kun Emily saisi tietää kahdesta edellisestä. Hyökkäys pitäisi siis aloittaa ennen kuin Emily ehtisi muurille saakka.

Mihail kääntyi kohti keskikaupunkia ja astui muurin etureunalle. Taistelut olivat vahingoittaneet monia rakennuksia ja raunioissa vaanivat Suuren keisarikunnan armeijan jäljellä olevat jalkaritarit ja muut sotilaat. Seuraava hyökkäys olisi vaikein kaikista kolmesta.

Sotilas astui Mihailin vierelle.

”Arvon ruhtinas, mitä asiaa aliupseerilla oli?” Sotilas kysyi.

”Halusi toivottaa onnea hyökkäykseemme”, Mihail vastasi.

Mihailin ei tarvinnut edes valehdella. Hänen tarvitsi kertoa vain puolet totuudesta.

Sotilas näytti yllättyneeltä.

”Olen ymmärtänyt, että aliupseeri Kafenpoika ei ole ollut näiden hyökkäyksien kannalla”, sotilas sanoi.

”Hän ei ole ollut. Mutta nyt hän on varmaan jo luopunut yrityksistään estää minua”, Mihail sanoi.

Sotilas nyökkäili.

”Olemmeko valmiita hyökkäykseen?” Mihail kysyi.

”Lähestulkoon, arvon ruhtinas”, sotilas vastasi.

”Olemme valmiita nyt. Lähdemme hyökkäykseen”, Mihail sanoi.

Sotilas käännähti Mihailiin päin.

”Mutta kaikki eivät ole vielä perillä”, sotilas sanoi.

”He ehtivät kyllä mukaan. Taistelu ei ole ohitse minuuteissa. Eikä tämäkään taistelu riitä Suuren keisarikunnan armeijan lyömiseen”, Mihail sanoi.

Sotilas nyökkäsi ja lähti välittämään käskyä hyökkäykseen lähdöstä.

Mihail katsoi taakseen kohti yläkaupunkia. Emilyä ei näkynyt. Ei vielä. Hän sulki silmänsä ja teki viimeiset keskittymiset ennen kuin käynnisti hyökkäyksen.

Vastahyökkäys keskikaupungilla XVI

Betula nana, osa 499

Mihail päätti antaa sotilaille yön yli lepoa ennen hyökkäyksen jatkamista. Seuraavana aamuna hän valmistautui suuren joukon kanssa jatkamaan hyökkäystä. Sotilaita oli virrannut muurille jo illalla. Sana oli kiertänyt nopeasti, että ruhtinas Netronovan johtama hyökkäys oli jatkumassa ja kaikki vapaaehtoiset saisivat osallistua. Ja vapaaehtoisia riitti, sillä myös sana voitokkaista vastahyökkäyksistä oli myös kiirinyt.

Muuri oli niin täynnä sotilaita, että se tuskin jäi huomaamatta myöskään Suuren keisarikunnan armeijalta. Mihail ei pitänyt asiasta, mutta ei toisaalta ollut siitä kovinkaan huolissaan.

Yksi sotilaista tuli Mihailin luokse.

”Olemmeko täällä kaikki?” Mihail kysyi.

”Arvon ruhtinas, kuulin juuri, että pieni joukko on vielä saapumassa, mutta sitten uskoisin niiden olevan paikalla, jotka tähän hetkeen ehtivät”, sotilas vastasi.

”Entä valmistelut muuten?” Mihail kysyi.

”Lähes valmiit”, sotilas vastasi.

Mihail nyökkäsi tyytyväisenä. Hän huomasi myös aliupseeri Kafenpojan nousevat portaita muurille.

”Keskustelen vielä aliupseerin kanssa ja sitten aloitamme hyökkäyksen”, Mihail sanoi.

Sotilas nyökkäsi ja teki Mihailille kunniaa ennen poistumistaan.

Aliupseeri Kafenpoika oli sekä huolestunut että hämmästynyt sotilaiden määrästä, joka muurille oli ahtautunut.

”Tulitko vielä yrittämään, jos saisit pääni käännettyä?” Mihail kysyi.

Kafenpoika pudisti päätään.

”Arvon ruhtinas, tiedän hyvin, että se olisi turhaa. Jos voisin siinä onnistua, niin olisin siinä jo onnistunut”, Nekau vastasi.

Mihail oli tyytyväinen.

”Sen sijaan tulin toivottamaan teille onnea. Toivon koko sydämmestäni, että onnistutte”, Nekau sanoi.

”Mutta et vieläkään usko siihen?” Mihail kysyi.

”Haluaisin uskoa”, Nekau vastasi.

Mihail katsoi aliupseeria silmiin. Katse oli maailmaan kyynistynyt.

”Ehkä voin vakuuttaa sinut tällä hyökkäyksellä, niin voit uskoa sitten seuraavaan”, Mihail sanoi.

”Ehkä. Se voi myös vahvistaa epäuskoni”, Nekau sanoi.

Mihail naurahti.

”Yrität kuitenkin puhua minua ympäri”, Mihail sanoi.

Kafenpoika pudisti päätään.

”Onnen toivottamisen lisäksi halusin myös tulla sanomaan sen, että olen lähettänyt viestin sille ainoalle henkilölle, joka sinut voi pysäyttää. Hän lupasi tulla”, Nekau sanoi.

Aliupseeri Kafenpoika kääntyi ja lähti pois.

Vastahyökkäys keskikaupungilla XV

Betula nana, osa 498

Mihailin loitsimat jäävaarnat kaatoivat jälleen suuren joukon Suuren keisarikunnan armeijan sotilaita ja mursivat muuria pitäneiden joukkojen linjan. Suuren keisarikunnan armeija ei kuitenkaan suostunut perääntymään ennen kuin Mihail oli loitsinut useamman aallon jäävaarnoja. Siinä vaiheessa perääntyviä sotilaita ei enää juuri ollut. Mihailin mukana tulevat sotilaat saivat heistäkin suurimman osan kiinni, mutta muutamat pääsivät pakoon.

”Antaa heidän kertoa muille, mitä täällä tapahtui. Joko se tuo meille kunnon haasteen tai sitten Suuren keisarikunnan armeija saa syyn lähteä häntä koipien välissä kotiin”, Mihail sanoi.

Sotilaat hänen ympärillään nyökkäilivät hyväksyvästi.

Mihail kuljetti katsettaan muurilla makaavien sotilaiden ruumiissa. Suurin osa oli Suuren keisarikunnan armeijan sotilaita, mutta joukossa oli myös netronovalalaisia. Jälkimmäisten ruumiit olivat jo päivien ikäisiä. Ne olivat syntyneet hyökkäyksessä, jossa Suuren keisarikunnan armeija oli ottanut muurin haltuunsa.

”Moni toveri kuoli puolustaessaan muuria”, eräs sotilas sanoi.

”He saavat uuden mahdollisuuden puolustaa sitä. Tällä kertaa rinnallaan joukko entisiä Suuren keisarikunnan sotilaita”, Mihail sanoi.

Mihail hakeutui suojaisaan kohtaan ja keskittyi uuteen kuolleestamanaukseen. Hän hengitti raskaasti jo keskittyessään. Useamman jäävaarnaallon loitsiminen oli kuluttanut hänen taikavoimiaan, mutta hän tiesi, että voimia riittäisi vielä manaukseen. Ainakin tähän ja ehkä vielä seuraavaan.

Hän tiesi, että voimien täytyi riittää vielä seuraavaankin manaukseen. Vähintään siihen.

Kuolleestamanauksen jälkeen Mihail huohotti. Hän katseli kuinka muurilla makaavat ruumiit heräsivät eloon ja nousivat ylös vaikean näköisesti. Sitä hän ei huomannut kuinka hänen hikipisaransa putoilivat muurin päällyskiville.

Netronovalan armeijan sotilaat ottivat muurin taas haltuun ja varustautuivat puolustautumaan. Mihail eikuitenkaan ollut tyytyväinen.

”Meidän täytyy puskea eteenpäin, kun he ovat liikkeessä. He eivät myöskään odota, että hyökkäämme muurilta vielä eteenpäin”, Mihail sanoi.

”Tuskin he odottivat, että hyökkäisimme edes takaisin muurille”, Nekau sanoi.

Mihail katsoi aliupseeri Kafenpoikaa.

”Olet sitä mieltä, että minun ei pitäisi jatkaa”, Mihail sanoi.

Kafenpoika nyökkäsi.

”Kaikella kunnioituksella arvon ruhtinas, minusta teidän pitäisi lopettaa ja levätä”, Nekau sanoi.

Mihail pudisti päätään.

”En voi levätä ennen kuin taistelu on voitettu”, Mihail sanoi.

Kafenpoika painoi päänsä ja puisteli sitä.

”Sitä minä olen pelännytkin”, Nekau sanoi.

Mihail nousi ylös.

”En ota mukaani tälläkään kertaa kuin vapaaehtoisia”, Mihail sanoi.

”Niitä on jo liikaa”, Nekau sanoi.

Mihail katsoi aliupseeria.

”En aio määrätä ketään jäämään pois, jos kaikki ovat liikkeellä vapaaehtoisesti”, Mihail sanoi.

”Tiedän, mutta se jättää muurin vaille kunnollista puolustusta”, Nekau sanoi.

”Se ei tarvitse puolustusta, kun hyökkäämme”, Mihail sanoi.

Mihail jätti Kafenpojan pohdiskelemaan tilannetta.

Vastahyökkäys keskikaupungilla XIV

Betula nana, osa 497

Mihailin johtama vastahyökkäys ja kuolleestamanaus eivät vielä riittäneet yläkaupungin muurin valtaamiseen takaisin Netronovalan armeijan hallintaan. Suuren keisarikunnan armeijan joukot saatiin kuitenkin epätasapainoon ja painettua muurin tuntumaan. Murtokohtaa muurissa saatiin myös kavennettua, kun Suuren keisarikunnan armeijan joukot olivat sekoittuneet yllättävästä takaiskusta. Suuren keisarikunnan armeijan sillanpää jäi kuitenkin edelleen netronovalalaisten kiusaksi.

”Meidän täytyy pitää liikettä yllä ja hyökätä uudestaan”, Mihail sanoi.

”Hyvä ruhtinas, tiedät, että ainoa joka pystyy niin tekemään, olette te itse”, Nekau sanoi.

Mihail katsoi aliupseeri Kafenpoikaa turhautuneena.

”Siksi minä olen täällä”, Mihail sanoi.

”Olet myös suurin aseemme”, Nekau sanoi.

”Ja?” Mihail kysyi.

”Jos menetämme teidän, mitä meille jää?” Nekau kysyi.

”Jos minua ei käytetä tähän, niin mihin sitten?” Mihail kysyi.

Kafenpoika ei osannut vastata Mihailille.

”Jos et keksi parempaa syytä, niin minä jatkan vastahyökkäystä”, Mihail sanoi.

”Ota mukaasi muutamia sotilaita suojaksesi. Varmuuden vuoksi, arvon ruhtinas”, Nekau sanoi.

Mihail nyökkäsi. He molemmat tiesivät, ettei kourallisella sotilaita ollut mitään merkitystä tilanteessa, mutta se antoi sopivan harhan siitä, ettei Mihailia lähetetty yksin hyökkäämään. Sen verran ympäröivät sotilaat toivat turvaa, että silloin vihollisten liikkeita seurasi useammat silmät.

”Otan mukaani joukon vapaaehtoisia”, Mihail sanoi.

”Olisinkin toivonut, että et määräisi mukaasi ketään. Erikoistehtävät vaativat vapaaehtoisia”, Nekau sanoi.

”Toivottavasti tulevaisuudessa hyökkäys ei olisi niin erikoinen tehtävä”, Mihail sanoi.

Mihail jätti aliupseeri Kafenpojan ja lähti etsimään vapaaehtoisia. Joukko kasvoi taas edellisestä hyökkäyksestä. Moni sotilas lähti mieluummin vastahyökkäykseen ruhtinaan johdolla kuin odotti varmasti eteen tulevaa uutta hyökkäystä Suuren keisarikunnan armeijan taholta.

”Ennen kuin lähdelle eteenpäin, haluan vielä varmistaa, että kaikkien mukaani tulevien tulee lähteä täysin vapaasta omasta tahdostaan. On myös täysin sallittua ja hyväksyttävää jäädä lepäämään. Olette ansainneet sen jokainen”, Mihail sanoi.

Yksikään sotilas ei tehnyt elettäkään kääntyäkseen pois. Mihail oli salaa tyytyväinen asiasta.

”Hyvä on. Lähdetään siis”, Mihail sanoi.

Mihail kääntyi taas kohti vihollisen linjoja ja sotilaat seurasivat häntä.

”Muurille ja sen yli”, sotilaat sanoivat.

Sotilaat olivat jopa innokkaampia kuin Mihail saattoi toivoa.

Vastahyökkäys keskikaupungilla XIII

Betula nana, osa 496

Yksi kerrallaan Suuren keisarikunnan armeijan kuolleet ritarit ja muut sotilaat hoipertelivat takaisin jaloilleen. Ensimmäiset askeleet olivat hapuilevia, mutta vahva tarkoitus ajoi kuolleita eteenpäin. Tarkoitus paloi heidän lävitsensä ja täytti heidän rikkoutuneen mielensä. Tarkoitus sai heidät nousemaan, astumaan askeleen eteenpäin ja tarttumaan jälleen aseisiinsa. Tuo tarkoitus oli palvella Mihail Netronovaa.

Kuolleestamanatut kerääntyivät Mihailin ympärille. Heitä oli paljon ja Mihail oli väsynyt. Mutta ei vielä niin väsynyt, etteikö pystyisi vielä jatkamaan taistelua ja tarvittaessa loitsimaan ja manaamaan vielä lisää. Edelleen jatkuva taistelu ei antanut mahdollisuutta pidemmälle tauolle.

Mihail katseli ympärilleen kokoontunutta joukkoa. Tuore veri koristi suurimman osan vaatteita. Haavat, jotka olivat käyneet kunkin kuolemaksi, olivat selvästi esillä. Näistä sotilaista kävisi selvästi esiin, että nämä olivat kuolleita.

”Sotilaat, minä olen Mihail Netronova. Minä olen teidät tuonut takaisin kuoleman porttien takaa, jotta voisitte taistella uudelleen kunnian kentillä”, Mihail sanoi.

Hänen ympäriltään kuului tyytyväisen oloisiä äännähdyksiä. Tyytyväisyys oli varmasti enemmän peräisin hänestä itsestään kuin sotilaista. Mihailille sillä ei ollut väliä. Väliä oli vain sillä, että vihollisia oli nyt vähemmän ja samalla puolella taistelevia sotilaita enemmän. Tosin uusilla kuolleestamanatuilla meni vielä tovi, että nämä taistelisivat tehokkaasti. Edes miekan kädessä pitäminen oli paljon toivottua tälle päivälle.

”Totutelkaa uuteen elämäänne ja valmistautukaa taisteluun”, Mihail sanoi.

Kuolleestamanatut hajaantuivat pienempiin ryhmiin. Pikkuhiljaa nämä opettelivat kävelemään ja pitelemään miekkaa. Aikaa myöten äännähdykset muuttuivat myös sanoiksi.

Aliupseeri Kafenpoika käveli kuolleestamanattujen seasta Mihailin luokse.

”Hyvä ruhtinas, mitä tapahtui?” Nekau kysyi.

”Teimme vastahyökkäyksen ja sitten herätin kuolleet viholliset taistelemaan meidän puolestamme”, Mihail vastasi.

Kafenpoika katseli heidän ympärillään harhailevia sotilaita epäuskoisena.

”Nämä kaikki?” Nekau kysyi.

Mihail nyökkäsi, kun Kafenpoika käänsi katseensa taas häneen.

”Miten?” Nekau kysyi.

Mihail kohautti olkiaan.

”Omilla voimillani vain”, Mihail vastasi.

”Toivottavasti ette uuvuta tällä itseänne, arvon ruhtinas”, Nekau sanoi.

”Kyllä minä pärjään. Ja aion tehdä saman vielä uudestaan”, Mihail sanoi.

Kafenpoika painoi päänsä. Ennen kuin hän avasi suunsa uudestaan, hän vilkaisi ympärilleen. Hän ei halunnut kenenkään kuulevan, mitä oli sanomassa.

”Pelkään, että se on vielä tarpeen, arvon ruhtinas. Olemme niin pahasti alakynnessä”, Nekau sanoi.

”Tiedän. Tiedän sen liiankin hyvin”, Mihail sanoi.