Hetkiä keskuslinnassa VII

Betula nana, osa 420

”Jatkammeko sitten kierrosta, arvon ruhtinas?” Veli Grimo kysyi.

”Johdata vain meitä eteenpäin. Voimme palata tänne sitten lopuksi ja voinen nauttia hetken pyhäkkönne tarjoamasta rauhasta, kuten alun perin tarkoituskin oli”, Mihail vastasi.

Veli Grimo nyökkäsi hyväksyvästi.

”Jatkakaamme siis eteenpäin. Vien meidät seuraavaksi kierrokselle majoitussiipeen, niin arvon ruhtinas pääsee näkemään myös vaatimattomat majoitustilamme. Sen jälkeen voisimme käydä katsomassa, onko pyhäkön johtaja, isä Eugen, työhuoneellaan”, veli Grimo sanoi.

Mihail oli hieman yllättynyt tapaamisesta myös pyhäkön johtajan kanssa, mutta antoi veli Grimon lähteä johdattamaan heitä.

”Tapaan isä Eugenin oikein mielelläni, mikäli siihen vain tarjoutuu mahdollisuus”, Mihail sanoi.

”Toivokaamme parasta”, veli Grimo sanoi.

Veli Grimo lähti johdatamaan heitä ensi salin sivuovelle ja sen jälkeen pitkin käytävää, joka ovelta lähti. Käytävän varrella oli erilaisia yhteisiä tiloja, kuten varastoja, keittiö ja ruokailutiloja. Veli Grimo halusi näyttää jokaisen vähintään oven aukaisemalla. Lopulta käytävä päättyi pienen aulaan, jossa oli kaksi ovea.

”Tästä ovesta pääsee portaisiin, jotka vievät kellaritiloihin, jossa varastoimme ruokaa ja muuta pidemmän aikaväli tarpeisiimme. Tässä vallitsevassa tilanteesta ruokavarastomme ovat ymmärrettävästi jo kovasti huvenneet”, veli Grimo sanoi.

”Toivottavasti tilanne muuttuisi pian paremmaksi”, Mihail sanoi.

Veli Grimo nyökkäsi. Mihail arveli heidän molempien tietävän, että muutosta parempaan ei ollut aivan nurkan takana tiedossa. Sota tulisi vielä kestämään ja ennen loppuaan vielä pahenemaan.

”Ja tästä toisesta ovesta pääsemme majoitustiloihin”, veli Grimo.

Veli Grimo avasi oven uuteen käytävään, joka oli edellistä hieman kapeampi ja hämärämpi.

”En aio kyllästyttää arvon ruhtinasta kaikilla makuusaleilla, vaan esittelen vain omani, jonka koen olevan tyypillinen täällä pyhäkkömme alueella”, veli Grimo sanoi.

Veli Grimo johdatti heidät hieman käytävän puolivälin yli ja pysähtyi yhden oven luokse.

”Majoitun toisen veljen kanssa. Toivottavasti se ei häiritse teitä”, veli Grimo sanoi.

Veli Grimo ei odottanut vastausta, vaan avasi oven. Pieni nukkumasali oli pimeä ja Grimon mainitsemaa maijoitustoveria ei näkynyt. Salissa oli kaksi sänkyä, joiden vierellä oli pienet kirjoituspöydät. Kumpikin pöytä oli täynnä papereita ja kirjoja. Kummankin sängyn päädyssä oli tavara-arkku.

”Sellainen on vaatimaton nukkumatilani, joka ei varmastikaan vedä vertoja arvon ruhtinaan makusalille”, veli Grimo sanoi.

Veli Grimo ei odottanut Mihailin kommenttia, vaan veti oven makusaliin jo kiinni.

”Tuosta tulee mieleen opintojeni aikainen makuusali, jonka jaoin opiskelukaverini kanssa”, Mihail sanoi.

”Jos saan tiedustella, arvon ruthinas, niin missä olette opiskelleet?” Veli Grimo kysyi.

”Opiskelin Vihersalon taikayliopistossa”, Mihail vastasi.

Veli Grimo nyökkäsi eikä esittänyt aiheesta jatkokysymyksiä.

Hetkiä keskuslinnassa VI

Betula nana, osa 419

Kun aseet oli riisuttu ja jätetty ulos jäävien henkivartijoiden vartioitavaksi, Mihail käveli avustajansa ja sisään pyhäkköön tulevien henkivartijoiden kanssa veli Grimon luokse.

”Olemme valmiit”, Mihail sanoi.

”Kiitän vielä uudestaan arvon ruhtinasta toiveidemme kuuntelemisesta. Toivon, että kaikki tässä maailmassa olisivat yhtä herkkiä läheisten toiveille kuin te”, veli Grimo sanoi.

”Puhutte minusta ylisanoja, veli Grimo”, Mihail sanoi.

”En suinkaan. Olen kuullut ja nähnyt teidän tekevän paljon hyvää, arvon ruhtinas”, veli Grimo sanoi.

Mihail tyytyi nyökkäämään hyväksyvästi. Hän ei pitänyt ajatuksesta, että pyhäkön munkit seuraisivat hänen tekemisiään. Toisaalta se tuskin oli vältettävissäkään. Munkit kulkivat melko vapaasti asioillaan keskuslinnan sisällä ja yläkaupungissa. Tämä vapaus heille oli suotu siitä hyvästä, että he eivät olleet vastustelleet kaupungin valtausta. Vapaudet olivat verrattain laajoja, mutta munkkeja oli myös varsin vähän.

Veli Grimo johdatti heidät pyhäkön ovelle ja avasi sen. Raskas sarana valitti auetessaan. Oven takana oli pieni ja varsin hämärä tila, johon heijastui valoa vain muutamasta kapeasta aukosta.

”Pahoitteluni arvon ruhtinaalle siitä, että pyhäkkömme ei ole kovinkaan suureellinen. Olemme vain pieni joukko munkkeja, jotka yrittävät parhaansa mukaan pitää huolta siitä, mitä menneiden vuosisatojen toverimme ovat rakentaneet”, veli Grimo sanoi.

Jos pyhäkön edessä ollut puiden varjostama alue oli ollut viileä, niin pyhäkkö itse oli kylmä. Jos Mihail ei olisi juuri tullut ulkoa, hän olisi saattanut kuvitella siellä olevan talvi. Koko pimeä tila hänen ympärillään tihkui koleutta.

”Tämän pienen eteistilan jälkeen pääsemme pyhäkkömme pääsaliin”, veli Grimo sanoi.

Veli Grimo aikaisi seuraavan oven. Seuraava tila oli huomattavasti suurempi ja korkeampi. Pääsali oli kuitenkin yhtä kylmä kuin eteinenkin. Valoa pääasaliin tuli ikkunoista, joita oli molemmissa päätyseinissä, muutama eteisen yläpuolelle ja muutama, hieman suurempi, vastakkaisella seinällä. Pääsalissa paloi useita kynttilöitä, jotka myös auttoivat hieman valaistuksessa.

Pyhäkön pääsalin kalustus koostui pöytäryhmistä sekä takaseinän alttarialueesta. Takaseinän ikkunat toimivat alttarin taustana ja sen edessä oli koroke. Korokkeen edessä puolestaan oli useassa kaaressa penkkejä.

Muutamassa pöytäryhmässä istui munkkeja, joista osa kävi keskenään jotakin keskustelua. Korokkeen edessä penkeillä puolestaa istui yksittäisiä ihmisiä omissa oloissaan.

”Vieraileeko luonanne miten paljon ihmisiä?” Mihail kysyi.

”Näinä vaikeina aikoina luonnollisesti kävijöitä on aika vähän, kun ihmiset eivät saa kulkea linnaan niin vapaasti, mutta normaalioloissa täällä käy aika paljon väkeä”, veli Grimo vastasi.

”Minkälaista väkeä täällä yleensä käy?” Mihail kysyi.

”Sanoisin, että aikalailla kaikenlaista. Suuri osa on tietysti keskuslinnassa asuvaa tai majoittuvaa, kuten tekin nyt. Mutta sitten käy kaupunkilaisia kaikista kaupungin osista aina Gyllenlaesin maanviljelijöihin saakka”, veli Grimo vastasi.

”Toivottavasti myös noita maanviljelijöitä riittää jatkossa. Pelkään, että tämä sota on tehnyt suurta tuhoa Gyllenlaesissa”, Mihail sanoi.

”Arvon ruhtinaan huoli on oikeutettua. Sodan tuho on tietysti aina suurta kaikkialla, mutta Gyllenlaesin asukkaat ovat olleet kaikkein heikoimmassa asemassa ja heidän kohtaamansa tuhon on ollut kokonaisvaltaisinta. Toivon koko sydämmestäni, että mahdollisimman moni heistä on päässyt pakenemaan kodeistaan”, veli Grimo sanoi.

”Toivon samaa”, Mihail sanoi.

Hetkiä keskuslinnassa V

Betula nana, osa 418

Munkki liikkui ensin hitaasti, mutta reipasti nopeasti askeliaan ja saapui yllättävän nopeasti Mihailin ja tämän avustajan luokse. Mihailin henkivartijat reagoivat nopeaan liikkeeseen, mutta Mihail rauhoitti nämä kädenliikkeellään.

”Ruhtinas Mihail Netronova, on kunnia, että lähestytte vaatimatonta pyhäkköämme. Meitä harvoin muistetaan tällaisella huomiolla”, munkki sanoi.

Munkki kumarsi Mihailille. Mihail vastasi kumarrukseen.

”Kiitoksia lämpimistä sanoistanne. Toivon, että minun olisi mahdollista teidän salliessanne tutustua kauniiseen pyhäkköönne vielä tarkemmin ja tutustua siihen kokonaisuudessa”, Mihail sanoi.

”Tietenkin, arvon ruhtinas, kaikki ovat tervetulleita pyhäkköömme olivat he paikallisia tai muualta”, munkki sanoi.

Mihail nyökkäsi huojentuneena. Pyhäkössä käymisestä ei tulisi sen suurempaa ongelmaa, vaan hän toivon mukaan saattoi hoitaa vierailun rauhallisesti ja huomaamattomasti.

”Kenen kanssa minun on kunnia puhua?” Mihail kysyi.

”Arvon ruhtinas tekee minulle suurta kunniaa huomioimalla vähäpätöisen munkin. Mikäli arvon ruhtinas toivoo minut tuntevan, niin voitte kutsua minua veli Grimoksi”, munkki vastasi.

”Hauska tutustua, veli Grimo”, Mihail sanoi.

”Kuten myös, arvon ruhtinas”, veli Grimo sanoi.

”Sopiiko, että tutustumme pyhäkköömme keskenämme vai haluatteko opastaa meitä?” Mihail kysyi.

”Mikäli se sopii arvon ruhtinaalle, niin voin johdattaa teidän sisään ja sen jälkeen voitte viettää hiljaisessa pyhäkössämme sen aikaa kuin toivotte”, veli Grimo sanoi.

”Tämä sopii meille oikein hyvin”, Mihail sanoi.

Mihail vilkaisi avustajaansa, joka myös näytti tyytyväiseltä heidän kohtaamaansa vastaanottoon.

”Mainiota, voinkin samantien lähteä johdattamaan teitä pyhäkköömme”, veli Grimo sanoi.

Veli Grimo oli jo lähdössä johdattamaan heitä, kun hän vielä pysähtyi ja kääntyi Mihailin puoleen.

”Jos sallitte, arvon ruhtinas, niin voinko esittää vielä pienen toiveen?” Veli Grimo kysyi.

Mihail toivoi, etteivät ongelmat alkaisi nyt.

”Olkaa hyvät”, Mihail vastasi.

”Tämä toive koskee niin teitä kuin seurassanne saapuneita. Pyhäkkömme on rauhan paikka ja harras toiveemme olisi, ettei sinne saavuttaisi aseiden kanssa. Toiveenamme siis olisi, että jättäisitte kantamanne aseenne tänne pyhäkön ulkopuolelle ja tulisitte sisälle vasta sitten”, veli Grimo sanoi.

Mihailin käsi osui hänen miekkansa kahvaan. Hänkin kantoi asetta jatkuvasti mukanaan, kuten kaikki hänen henkivartijansa. Seurueen ainoa aseistamaton oli todennäköisesti hänen avustajansa.

”Tietenkin, kuten toivotte”, Mihail sanoi.

Veli Grimo kumarsi Mihailille syvään ja jätti heidät sopimaan yksityiskohdista.

Mihail määrästi osan henkivartijoistaan jäämään ulos ja vartioimaan sisään tulevien aseita. Jos sisällä sattuisi jotakin, oli ulos jäävien myös määrä rynnätä sisään pyhäkköön aseiden kanssa.

Yksi henkivartijoista tuli keskustelemaan Mihailin kanssa kahden kesken.

”Arvon ruhtinas, toivottavasti tämä ei ole ansa”, henkivartioista sanoi.

”Tuskin. Sitä varten olisi pitänyt olla sotilaita piilossa pitkän aikaa”, Mihail sanoi.

”Olkaamme kuitenkin varuillamme”, henkivartija sanoi.

Mihail nyökkäsi.

Inktober

Lokakuu on täällä ja sehän tarkoittaa pimenevien iltojen lisäksi myös Inktoberia. Mikäli konsepti ei ole tuttu, niin kyseessä on piirtämishaaste, jonka aikana piirretään kuukauden ajan joka päivä tussattu valmis kuva ja kuvan aiheena ja inspiraationa kullekin päivälle toimii valmiista sanalistasta löytyvä sana. Kuukauden jokaiselle päivälle on siis oma sanansa.

Olen aikaisemmin osallistunut Inktoberiin kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla en panostanut ennakkosuunnitteluun riittävästi ja yritys jäi varsin torsoksi. Toisella kertaa käytin ennakkosuunnitteluun huomattavasti enemmän aikaa, mikä johti paljon onnistuneempaan lopputulokseen. Jo ennen lokakuuta mietin jokaiselle päivälle sanasta aiheen, mitä oikeasti lähden toteuttamaan ja tein siitä nopean luonnoksen muistikirjaani. Tältä pohjalta piirtäminen onnistui kuukauden ajan kohtalaisesti, vaikka useana päivänä aika kova kiire tulikin ja tuotokset eivät ihan sitä aina olleet, mitä olisin ehkä toivonut. Muun arjen keskellä aikaa piirtämisellä on kuitenkin aina rajallisesti.

Inktober kuviani vuodelta 2020.

 

Tarkoituksena olisi siis tänä vuonna osallistua Inktoberiin jälleen parin vuoden tauon jälkeen. Sanalista vaikuttaa myös erittäin kiinnostavalta, joten odotan innolla minkälaisia omista kuvista tulee ja minkälaisia kuvia muut piirtäjät tekevät. Kuvat tulen julkaisemaan Instagramissa henkilökohtaisella tililläni @magnusjyrkkanen ja sieltä selaamalla läytyvät myös vanhat piirrustukseni.

Kirjoittamisen ja pienoismallailun lisäksi piirtäminen on kolmas lähellä sydäntä oleva luova harrastukseni. Siihenkin liittyen voisin tänne blogiin kirjoitella joskus, vaikka varsinaisesti kyseessä onkin kirjoittamiseen keskittyvä blogi.

Hetkiä keskuslinnassa IV

Betula nana, osa 417

Syötyään Mihail kaipasi hetken hiljaisuutta ennen kuin lähtisi keskittymään kuolleestamanaukseen. Tätä varten hän kääntyi avustajansa puoleen.

”Mikä on tästä lähin pieni parveke?” Mihail kysyi.

Avustaja mietti hetken.

”Luulisin, että se sama parveke, jolla olimme aikaisemmin katselemassa linnanpihaa”, avustaja vastasi.

Mihail oli hieman pettynyt.

”Sekin on aika kaukana”, Mihail sanoi.

”Se on valitettavaa, arvon ruhtinas. Suurin osa parvekkeista ja tasanteista on yläkerroksissa”, Avustaja sanoi.

”Entä sitten hiljainen paikka?” Mihail kysyi.

”Eli sen ei tarvitse olla ulkotila?” Avustaja kysyi.

”Ei. Riittää, että siellä voi hetken aikaa rauhoittua”, Mihail vastasi.

”Sitten sanoisin, että linnan pyhäkkö on hyvä paikka. Se on aivan lähellä, mutta siellä tuskin on ketään tähän aikaan”, avustaja sanoi.

Mihail nyökkäsi. Hän ei ollut vielä vieraillut pyhäkössä, koska oli vierastanut toisen uskon tilaan menemistä. Paikassa kertaalleen vieraileminen kuitenkin kiinnosti hän.

”Johdata meidät sinne”, Mihail sanoi.

Avustaja nyökkäsi ja ryhtyi toteuttamaan Mihailin pyyntöä.

Linnan pyhäkkö löytyi linnan vanhasta osasta. Muusta linnasta poikkeavan värisestä kivestä rakennettu vanha osa oli jäänyt valtavan linnoituksen uudempien ja isompien osien sisään ja varjoon. Pyhäkön edessä oli vanhoja puita, jotka olivat mahdollisesti olleet paikalla ennen kuin linnaa oli ryhdytty rakentamaan. Vähintään ne olivat yhtä vahoja kuin linnan vanha osa. Yhdessä ympäröivän linnan varjostuksen kanssa puut mudostivat paikan, joka oli kesähelteelläkin viileä.

Puiden lomasta kulki sammaloitunut kivetty polku, jota pitkin he kulkivat pyhäkölle. Aika tuntui pysähtyvän, kun he lähestyivät pyhäkön ovea.

Polulla Mihailin avustaja pysähtyi ja kääntyi Mihailiin päin.

”Arvon ruhtinas, minun täytyy sanoa varoituksen sana pyhäkön munkeista. He eivät pidä ulkomaalaisista, eivätkä eteenkään epäkuolleista. Tai henkilöistä, jotka heitä manaavat”, avustaja sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Kaikki ennalta arvattavia ennakkoluuloja”, Mihail sanoi.

”Toivottavasti pääsemme niistä huolimatta astumaan sisälle pyhäkköön. Munkit varmasti tietävät kuka te olette”, avustaja sanoi.

”Eihän täällä ole ketään estämässä”, Mihail sanoi.

”Erehdytte, arvon ruhtinas”, avustaja sanoi.

Avustaja nyökkäsi pyhäkön suuntaan ja hetken katsomisen jälkeen Mihail huomasi varjoissa tummiin vaatteisiin pukeutuneen hahmon. Munkki lähti liikkeelle, kun Mihailin katse osui tähän.

Hetkiä keskuslinnassa III

Betula nana, osa 416

Harjoitusten seuraamisen jälkeen Mihail meni linnan pääsaliin lounaalle. Piirityksen keskellä hän halusi syödä samaa ruokaa mitä muutkin, erityisesti samaa kuin rivisotilaat, ja myös näyttää sotilaille tekevänsä niin. Siksi hän pyrki syömään pääsalissa ja niihin aikoihin, kun salissa oli runsaasti tavallisia sotilaita. Normaalioloissa hän olisi luutlavasti syönyt omassa työskentelysalissaan ajan säästämiseksi. Työtilasta pääsaliin syömään oli pitkä matka ja matkalla usein kohtasi ongelmia ratkaistavaksi, jotka hidastivat matkaa entisestään.

Hieman samaa ongelmaa oli toki myös itse pääsalissa ruokailussa. Useat sotilaat halusivat käydä tervehtimässä ruhtinasta, vaikka heitä oli erikseen kielletty sitä tekemästä. Toiset kävivät vain tekemässä kunniaa ja toiset halusivat sanoa muutaman sanan ruhtinaalle, kun siihen kerrankin tarjoutui mahdollisuus.

Muutamat sanat olivat toisinaan arvostuksen osoituksia siitä, että Mihail oli itse paikalla ja osallistunut taisteluihin.

”Arvon ruhtinas, hyvä, että tekin olette täällä taistelemassa kanssamme”, sotilas sanoi.

Mihail nyökkäsi sotilaalle.

”On ilo taistella kanssanne”, Mihail sanoi.

Sotilas kiitti ja poistui.

Joskus sotilaat kysyivät asioita suoraan. Toisinaan he kysyivät vahvistusta johonkin, mitä olivat kuulleet Mihailin tehneet. Joskus kysymykset olivat henkilökohtaisempia.

”Arvon ruhtinas, pääsemmekö varmasti takaisin Aegyzaan? Pääsenkö takaisin perheeni luokse?” Sotilas kysyi.

Mihail toivoi, että pystyisi antamaan sotilaille varmoja vastauksia.

”Teen varmasti kaiken mahdollisen, jotta te ja me kaikki muutkin pääsemme takaisin Aegyzaan turvallisesti. Voin vain toivoa, että sinä ja kaikki muutkin sotilaat teette myös parhaanne, koska yksin minä en kykene meitä viemään kotiin”, Mihail vastasi.

Vaikka Mihailin vastaus oli ollut kiertelevä, niin sotilas kiitteli tätä vuolaasti ennen poistumistaan.

Mihail huomasi, että hänen avustajansa seurasi katseellaan poistuvaa sotilasta.

”Mitä mieltä olet vastauksestani?” Mihail kysyi.

”Arvon ruhtinas, en tiedä voiko siitä olla hirveästi mitään mieltä. Sanotte sen, mitä me kaikki tiedämme jo valmiiksi, mutta et voi kuitenkaan sanoa muutakaan”, avustaja vastasi.

”Voin vain olla kiitollinen, jos se on jo kaikkien tiedossa, että yritän parhaani”, Mihail sanoi.

”Uskoisin, että se on tullut ilmi kaikissa toimissasi”, avustaja sanoi.

Mihail nyökkäsi.

Heidän keskustelunsa ei päässyt jatkumaan, kun seuraava sotilas jo pyrki Mihailin puheille. Tämäkin kiitteli Mihalin osallistumista taisteluihin ja toivoi parempaa ruokaa. Mihail ei voinut muuta kuin yhtyä sotilaan toivomukseen, mutta valitella samalla, että toivetta oli vaikea toteuttaa. Sotilas näytti ymmärtäväiseltä. Mihailin ajatukset suuntautuivat väkisinkin siihen, että olisiko sotilas ollut niin ymmärtäväinen, jos hän ei itse olisi ollut syömässä samaa ruokaa.

”Toivon kyllä hartaasti, että pian pääsemme takaisin Aegyzaan ja siellä tuttujen ruokien äärelle”, Mihail sanoi.

”Sen perusteella, mitä minä tiedän, valtaosa jakaa saman toiveen”, avustaja sanoi.
 

Hetkiä keskuslinnassa II

Betula nana, osa 415

Seuraavana aamuna Mihail laskeutui portaita alas Gyllenburhin keskuslinnassa. Hän oli syönyt aamiaisen ja valmistautunut myös muuten kuolleestamanausta varten. Velhon manauksen poikkeuksellisuus oli saanut hänet nukkumaan levottomasti, joten hän oli ryhtynyt päivän askareisiin hieman tavallista myöhemmin. Hän oli pitänyt aamun raportteihin tutustumisen lyhyenä, jotta ehti seuraamaan joukkojen harjoituksia ennen lounasta. Lounaan jälkeen vuorossa oli tulivelhon kuolleestamanaus.

Laskeutuessaan portaita Mihail huoamasi oven, jota hän ei ollut huomannut aikaisemmin. Mihail oletti johtavan ulos jonkinlaiselle tasanteelle tai parvekkeelle. Hän kääntyi avustajan puoleen, joka seurasi hänen mukanaan henkivartioiden ohella.

”Pääseekö tuosta ulos?” Mihail kysyi.

”Kyllä, arvon ruhtinas. Ulkona on parveke, josta näkee linnanpihalle”, avustaja vastasi.

”Voisin katsoa, mitä sieltä näkyy”, Mihail sanoi.

Mihail avasi oven parvekkeelle. Valo häikäisi ensin, mutta silmät tottuivat nopeasti.

Parveke oli pieni. Mihailin itsensä lisäksi sille ahtautui vai hänen avustajansa. Henkivartijat jäivät suosiolla portaikon puolelle.

”Näkymä ei ole valtava, mutta pääsee tässä raittiiseen ilmaan ilman, että tarvitsee kävellä alas saakka”, avustaja sanoi.

”Käytkö usein tässä haukkaamassa ilmaa?” Mihail kysyi.

Avustaja kohautti olkiaan.

”Satunnaisesti. Käyn tässä, jos satun ohitse kulkiessani kaipaamaan raikasta ilmaa. Linna on kuitenkin suuri ja eri puolilla on useita tasanteita ja parvekkeita”, avustaja vastasi.

”Ja torneja”, Mihail sanoi.

”Ja useita torneja, jotka ovat myös isompia ja tarjoavat paremmat näkymät kuin useimmat tasanteista ja parvekkeista”, avustaja sanoi.

Mihail nyökkäis hyväksyvästi.

He seurasivat hetken linnanpihalla kulkevia ihmisiä ja eläimiä ennen kuin palasivat takaisin portaikkoon. Yhtenä joukkona olivat osastot, joiden harjoittelua Mihailin oli tarkoitus mennä seuraamaan.

”Sitten alas katsomaan harjoituksia”, Mihail sanoi.

Avustaja opasti heidät oikeaan suuntaan, eli jatkamaan alas samoja portaita, joita he olivat laskeutuneet jo aikaisemmin. Tuore avustaja toimi välillä korostetunkin oppaallisesti.

”Arvon ruhtinas, käyttekö seuraamassa joukkojen harjoituksia usein?” Avustaja kysyi.

”Pyrin käymään aina kun minulla on aikaa”, Mihail vastasi.

”Harjoitteletteko taistelutaitoja myös itse?” Avustaja kysyi.

Mihail naurahti ja vilkaisi heidän perässään seuraavia sotilaita.

”Jos kysytään henkivartijoiltani, niin aivan liian vähän. Mutta koitan löytää sillekin parhaani mukaan aikaa kaiken muun keskeltä”, Mihail vastasi.

Avustaja nyökkäsi.

”Olisiko hyötyä, jos minäkin osaisin joitakin perustaitoja?” Avustaja kysyi.

”Aivan varmasti. Määrään sinulle opettajan, joka osaa opettaa sopivia taitoja”, Mihail sanoi.

Avustaja kiitti syvemmin kuin mitä Mihailin mielestä oli tarpeen. Oli erityisesti hänen itsensä etu, että myös avustaja osasi tarvittaessa puolustautua hyökkäystä vastaan.