Betula nana, osa 351
”Solmuloitsu 37, sielunsolmu”, Mihail sanoi.
Muumioituneen lohikäärmeen sielu karjui Mihailille, kun loitsun säikeet lähtivät Mihailin kädestä ja kiertyivät tämän ympärille. Jos Mihail olisi aloittanut solmuloitsun loitsimisen hetkeäkään myöhemmin, niin muumioituneen lohikäärmeen sielu olisi ehtinyt saattaa hyökkäyksensä loppuun loitsun aktivoitumisen aikana. Nyt loitsu ehti juuri sitoa sielun ja ensin pysäyttää sen ja sitten lähteä ujuttamaan takaisin muumioidun lohikäärmeen sisälle.
”Kirottu kuolevainen”, lohikäärme sanoi.
Muumioituneen lohikäärmeen sielun äänessä ei ollut enää uhmakkuutta ja ylpeyttä, vaan katkeruutta ja murtumista. Sen sielu ei kuitenkaan alistunut loitsuun ilman vastustelua. Loputa pyristely ei auttanut, vaan muumioituneen lohikäärmeen sielu katosi takaisin ruumiin sisään.
Mihailin ympärillä humisi. Kuolleestamanaus oli romahtamaisillaan. Hänen oli ollut pakko löysätä kontrollia, jotta pystyi loitsimaan sielunsolmun. Se oli ollut harkittu riski. Joko hänen olisi pitänyt väistää kokonaan pois hyökkäyksen alta, jolloin manaus olisi romahtantu varmasti, tai sitten hänen piti lopettaa loitsun kontrollointi ja ottaa riski siitä, ettei hän saisi loitsua takaisin haltuunsa. Hän ryhtyi loitsimaan uudestaan ja ottamaan manausta takaisin haltuunsa.
”Kestäkää vielä hetki”, Mihail sanoi.
Mihail osoitti sanat Tammen seuraajille, jotka olivat saaneet manauksen yllättäen kontrolloitavakseen ja luultavasti hädin tuskin pysyivät tajuissaan manauksen paineen alla. Mihail toivoi, että olisi nähnyt seuraajat, mutta muumioidun lohikäärmeen sielun hyökkäyksen ja sen torjunnan nostattama pöly peitti näkökentän täydellisesti. Hän saattoi vain tunnustella loitsun tilaa ja päätellä siitä missä mentiin. Yksi Tammen seuraaja oli luultavasti joutunut luopumaan loitsinnasta syystä tai toisesta, mutta muut ilmeisesti olivat vielä mukana.
”Vielä hetki”, Mihail sanoi.
Mihail jatkoi loitsimista ja riimu riimulta hän sai manausta takaisin hallintaansa. Alkuun se sai aikaan lisää epävakautta manauksessa, kun hallinta vaihtoi omistajaa, mutta kun Mihailin ote manauksesta leveni riittävän laajalle, manaus alkoi vakautua.
”Me viemme tämän perille saakka”, Mihail sanoi.
Tässä tapauksessa ”me” tarkoitti lähinnä Mihailia, sillä muilla loitsijoilla ei ollut voimaa saattaa kuolleestamanausta loppuun. Ei tällaisen kohteen kohdalla. Tammen seuraajat pystyivät kuolleestamanaamaan tavallisia ihmisiä, mutta maagisiin olentoihin, kuten lohikäärmeeseen, tarvittiin jotakin aivan muuta.
Kuolleestamanauksen riimut ja taikapiirit hohtivat yhä kirkkaammin ja pikkuhiljaa hohdetta alkoi siirtyä yhä enemmän Mihailin ympärille. Lopulta lähes koko taika oli kerääntynyt Mihailin ympärille ja tämä hohti kirkkaana läpi pölypilven.
”Mihail?” Emily kysyi.
Mihail käntyi kohti Emilyä, joka oli maassa kontillaan ja itki.
”Sinä olet hengissä”, Emily sanoi.
”Tietenkin”, Mihail sanoi.
torstai 1. kesäkuuta 2023
Muumioitu lohikäärme XIII
torstai 25. toukokuuta 2023
Muumioitu lohikäärme XII
Betula nana, osa 350
Emily katsoi voimattomana, kun muumioidun lohikäärmeen sielu valmistautui hyökkäykseen ja sitten hyökkäsi. Hän kiljaisi, kun hyökkäys osui ja nostatti valtavan pölymyrskyn, jonka sisään he kaikki jäivät. Hyökkäyksen aiheuttama ääni humisi edelleen Emilyn päässä, kun hän löysi itsensä polviltaan katselulavalta. Hänen silmistään valuivat kyyneleet laudoille, joista lava oli rakennettu.
”Mihail, ei”, Emily sanoi.
Emily nosti katseensa. Kaikkialla ympärillä oli pölyä, joka kirveli silmissä. Emily köhi ja tunnusteli tietä eteenpäin. Kamarineito kutsui häntä jostakin suunnasta.
”Ei”, Emily sanoi.
Kyyneleet virtasivat vuolaina ennen kuin Emily edes tajusi itkevänsä.
”Mihail”, Emily sanoi.
Ei oli ainoa sana, mitä Emily pystyi ajattelemaan. Ei voinut olla totta. Näin ei tapahtunut. Ei.
Kamarineito ryömi Emilyn vierelle ja yritti lohduttaa häntä. Emily ei kuitenkaan kuullut tätä. Hän oli niin omien ajatustensa jyskytyksen alla.
Yhtäkkiä hän oli noussut ylös ja lähtenyt lavalta. Hän yritti edetä pölymyrskyssä niin nopeasti kuin pystyi, vaikka ei edes tiennyt mihinkä oli menossa. Sitten Emily tajusi mihin hän oli menossa. Hän oli menossa Mihailin luokse.
”Mihail”, Emily sanoi.
Samalla kamarineidon ääni kuului jo jostakin kaukaa.
Pölyn keskellä oli mahdoton suunnistaa. Meni vain hetki, kun Emily ei enää tiennyt mistä suunnasta oli tulossa tai mihin menossa. Hän kulki eteenpäin, mutta oli pian varma, että hän kiersi kehää. Ei lavalta voinut olla Mihailin luokse näin pitkä matka. Kamarineidonkin ääni oli alkanut kuulua aivan eri suunnasta.
”Mihail, missä sinä olet?” Emily kysyi.
Emily ei ollut varma, oliko kysyminen turhaa. Hän halusi uskoa, että ei ollut. Ainakaan kysymykseen ei kukaan vastannut.
”Mihail”, Emily sanoi.
Emily toisteli Mihailin nimeä ja harhaili eteenpäin pölyssä yrittäen löytää miestään. Lopulta hän väsyi ja vajosi maahan.
”Mihail”, Emily sanoi.
Emily ääni oli jo käheä ja luovuttanut, kun hän sanoi Mihailin nimen viimeisen kerran.
Hetkeen ei tapahtunut tai kuulunut mitään ja pölyn liike alkoi pikkuhiljaa rauhoittua. Jossakin vaiheessa Emily kuitenkin huomasi, että vähän matkan päästä hänen edestään näkyi pölyn läpi kirkas valo. Hän lähti ryömimään valoa kohden, vaikka ei tiennyt mikä valon lähde oli.
torstai 18. toukokuuta 2023
Muumioitu lohikäärme XI
Betula nana, osa 349
Mihaililla oli vain lyhyt hetki aikaa reagoida kuolleen lohikäärmeen sielun hyökkäykseen. Hän piti toisella kädellään kuolleestamanauksen kasassa ja toisella kädellään loitsi suojaloitsun.
”Kilpiloitsu 42, henkikilpi”, Mihail sanoi.
Uusi loitsu ehti juuri suojaamaan Mihailin ennen kuolleen lohikäärmeen sielun hyökkäystä. Hyökkäys oli niin vahva, että sen törmäys vahvaan suojaloitsuun sai loitsun säröilemään. Loitsu ei kuitenkaan murtunut kokonaan ja hyökkäys pysähtyi.
Manauksen päälle toisen vaikean taian loitsiminen ei kuitenkaan ollut helppoa. Mihailin oli vaikea hengittää. Toista samanlaista loitsua hänen olisi vaikea, ellei jopa mahdotonta, tehdä ilman, että se avaisi muumioidun lohimäärmeen sielulle avoimen väylän hajottaa manaus tai hyökätä uudestaan suoraan häntä kohden.
”Vastaan pyristeleminen on turhaa, kuolevainen”, lohikäärme sanoi.
”Pyristelin vastaan ja olen yhä hengissä”, Mihail sanoi.
Muumioidun lohikäärmeen sielu nauroi äänellä, joka humisi kaikkien kuulijoiden korvissa. Oli vaikea tietää, oliko sielu tyytyväinen vai vihainen Mihailin kommentista.
”Olet hengissä, mutta olet hengästynyt ja et kykene torjumaan toista hyökkäystäni. Tule, kuolevainen, yhteinen lepomme odottaa”, lohikäärme sanoi.
Mihail katsoi poispäin muumioidun lohikäärmeen sielusta ja yritti saada hengitystään tasaantumaan. Hän alkoi väsyä. Kuolleestamanauksen ylläpito alkoi käydä voimille. Hänen täytyisi saada loitsu valmiiksi pian, jottei se romahtaisi hänen voimiensa loppumiseen.
”Oletko valmis kuolemaan?” lohikäärme kysyi.
Mihail käänsi katseensa takaisin muumioidun lohikäärmeen sieluun.
”En koskaan”, Mihail vastasi.
”Typerä kuolevainen”, lohikäärme sanoi.
”Oletko valmis heräämään kuolleesta?” Mihail kysyi.
Muumioidun lohikäärmeen sielu vastasi Mihialille vain karjaisemalla aikaisempaa kovemmalla voimalla. Sitten se keräsi vauhtia uuteen hyökkäykseen.
Mihaililla oli vain lyhyt hetki aikaa miettiä ratkaisua. Hänen täytyisi torjua muumioidun lohikäärmeen sielun hyökkäys jotenkin, mutta samalla pitää manaus kasassa. Toisaalta, jos hän saisi jotenkin sielun alistumaan manaukseen, hyökkäystä ei koskaan pääsisi loppuun saakka.
Miettimisaika loppui ja muumioidun lohikäärmeen sielu hyökkäisi kohti Mihailia. Sielun hyökkäys oli niin voimakas, että se nostatti ilmaan pölypilven, joka peitti näkyvyyden koko manauspaikalta. Pöly kiertyi kuin pyörremyrskyssä ja veti pölyn ulkopuolisenkin ilman mukaan liikkeeseensä. Pian kaikki loitsijat ja katsojat olivat keskellä pölymyrskyä.
torstai 11. toukokuuta 2023
Muumioitu lohikäärme X
Betula nana, osa 348
Mihail käveli muumioidun lohikäärmeen luokse. Mihail kävi katseellaan läpi kaikki näkyvät riimu ja Tammen seuraajat. Kaikki näytti olevan kunnossa, tosin Tammen seuraajie näytti myös olevan enemmän kuin edellisellä yrityksellä. Sitten Mihail loi vielä syvän katseen itse lohikäärmeeseen.
”Nyt minä kuolleestamanaan sinut. Halusit sinä sitä tai et”, Mihail sanoi.
Mihail siirtyi omalle paikalleen. Hän huomasi, että Tammi seuraajineen oli lisännyt päämanaajan taikapiirin ympärille uusia riimuja, joiden piti auttaa manauksesta suoriutumisessa. Mihail saattoi vain toivoa ja uskoa, että kaikki valmistelut olivat riittäviä. Mihail teki vielä lyhyen vilkaisun Emilyyn ja Tammeen ennen kuin ryhtyi kokoamaan voimiaan. Sitten hän aloitti kuolleestamanauksen.
Yksitellen riimut alkoivat jälleen hohtaa. Ensin vähän ja sitten voimakkaammin. Niiden perässä jokainen taikapiiri alkoi hohtaa. Pian riimuja ja taikapiirejä alkoi nousta piirretyistä kuvioista ilmassa hohtaviksi kuvioiksi. Ensin yksi ja sitten lisää, kunnes kerroksia oli ilmassa neljä. Viides kerros kuvioihin muodostui piirretyistä kuvioista.
Kuolleestamanaus oli saavuttamassa huippuaan ja Mihail tunsi loitsun voiman. Se väreili hänen ympärillään raivokkaalla voimalla, joka olisi murskannut hänet, jos Tammen seuraajat eivät olisi hänen apunaan loitsimassa. Edes hänen voimillaan ei voinut hallita kaikkea.
Viime kerralla lohikäärme oli herännyt tässä vaiheessa. Ja vastustanut kuolleestamanausta saaden koko loitsun romahtamaan. Nyt Mihail osaisi odottaa vastustusta, toisin kuin Tammi edellisellä yrityksellä. Mihaililla oli myös uusia omia kortteja hihassaan.
Matala jylinä alkoi samaan tapaan kuin edelliselläkin manausyrityksellä. Jostakin syvältä ja kaukaa kuuluva ääni voimistui pikkuhiljaa ja muuttui korvia huumaavaksi. Kauan aikaa sitten kuolleen lohikäärmeen sielu oli Mihailin edessä.
”Minä olen ikuisessa levossani. Häivy, kuolevainen, äläkä palaa minua häiritsemään”, lohikäärme sanoi.
Lohikäärmeen sielun ääni oli korvia särkevä, vaikka he olivat tällä kertaa valmistautuneet siihen. Mihail koki kovan paineen, mutta sai pidettyä sen aisoissa. Se piti myös Tammen seuraajat aloillaan ja manaus pysyi kasassa.
”Sinä olet menneestä ajasta. Minä olen uudesta tulevaisuudesta. Sinun kuuluu alistua tahtooni, olit sinä mitä mieltä siitä tahansa”, Mihail sanoi.
Kuolleen lohikäärme sielu karjaisi. Se hyökkäisi kohti manauksen virtoja, mutta Mihail väisti hyökkäyksen.
”Leposi on ohitse”, Mihail sanoi.
”Minut on balsamoitu ja laskettu ikuiseen lepoon. Kuolevainen sielu ei voi sellaista katkaista, kun lepo on kerran aloitettu”, lohikäärme sanoi.
”Tarkoitat varmaan, että niin ei ole koskaan aikaisemmin tehty. Koska nyt niin tapahtuu. Leposi on loppunut”, Mihail sanoi.
”Jos et usko hyvällä, kuolevainen, niin sitten uskot pahalla. Liity kanssani ikuiseen lepoon”, lohikäärme sanoi.
Kuolleen lohikäärmeen sielu karjaisi ja hyökkäsi. Nyt se ei enää yrittänyt hyökätä manauksen virtoja kohti vaan se hyökkäsi suoraan päin Mihailia.
torstai 4. toukokuuta 2023
Ruhtinas ja ruhtinatar VI
Betula nana, osa 347
Emily ja Mihail saapuivat manauspaikalle hiljaisuuden keskelle.
Nils Tammi oli heitä vastassa seuraajiensa ympäröimänä. Edellinen manausyritys oli käynyt niin pahasti miehen voimille, että Emilyn oli vaikea erottaa, oliko Tammi edelleen elävä vai jo kuoleman portin takaa palannut. Se sai Emilyn vilkaisemaan Mihailiin, joka puolestaan ei näyttänyt kiinnittävän Tammeen sen enempää huomiota kuin tavallisestikaan. Toki Mihail oli nähnyt Tammea useita kertoja edellisen manausyrityksen jälkeen, mutta Emily oli varma, että tämänkin oli nähtävä ero, joka Tammen olemuksessa oli tapahtunut.
Emily ja Mihail laskeutuivat hevostensa selästä ja Mihailin henkivartijat ja Emilyn kamarineito seurasivat esimerkkiä. Tammen seuraajat polvistuivat ruhtinaan ja ruhtinattaren edessä, mutta Tammi vain nyökkäsi.
”Arvon ruhtinas, toivottavasti armahdatte sen, että en polvistu. Voimani eivät ole vieläkään palautuneet ja pelkään, etten pääsisi enää ylös”, Nils sanoi.
Mihail astui Tammen luokse hymyillen.
”Se riittää, että olette saaneet kaikki valmistelut tehdyksi ja voimme aloittaa kuolleestamanauksen”, Mihail sanoi.
”Olemme tehneet parhaamme, kuten aina. Kaiken pitäisi olla tehty vielä paremmin kuin edellisellä kerralla ja teimme vielä useampia tarkastuksia”, Nils sanoi.
Mihail nyökkäsi hyväksyvästi.
Tammi johdatti heidät manauspaikan sisälle ja siellä olevalle korokkeelle. Tammen seuraajat joutuivat tukemaan miestä, jotta tämä pääsi ylös korokkeelle. Korokkeella Tammi istuutui tuolille, joka oli vuorattu pehmeillä tyynyillä, jolla hänet tuettiin asentoon, josta hän saattoi seurata kuolleestamanauksen etenemistä.
”Ruhtinas, toivotan teille kaiken sen onnen, jonka pystyn tarjoamaan. Onnistutte siinä, missä minä epäonnistuin”, Nils sanoi.
”Kiitän toivotuksistanne. Minulla ei ole varaa epäonnistua”, Mihail sanoi.
Ennen kuolleestamanauksen aloitusta Mihail halusi vielä varmistaa, että Emilyllä oli mukavat oltavat.
”Täältä näet kaiken, mitä tapahtuu kuolleestamanauksen aikana. Ja saat haluamasi virvokkeita, jos niitä kaipaat”, Mihail sanoi.
Yksi Tammen seuraaja toi Emilylle ja tämän kamarineidolle juotavaksi sitruunalla ja yrteillä maustettua vettä.
”Kiitos, minä kyllä pärjään”, Emily sanoi.
Mihail vielä epäröi hetken ja Emily aisti, että pelkäsi sitä, oliko tekemässä oikeaa ratkaisua mennessään aloittamaan kuolleestamanausta.
”Kaikki sujuu varmasti hyvin”, Emily sanoi.
Emily suuteli Mihailia rohkaisuksi. Se näytti myös toimivan ja Mihail piristyi.
”Mene nyt ja aloita manaus”, Emily sanoi.
Mihail nyökkäsi ja käveli alas lavalta.
torstai 27. huhtikuuta 2023
Ruhtinas ja ruhtinatar V
Betula nana, osa 346
”Mutta lähdemmekö me matkaan?” Mihail kysyi.
Oikeastaan Emily ei vieläkään olisi halunnut, mutta hänen tiesi, että hänen ja heidän oli pakko lähteä. Mihail näytti olevan jo täysin valmis aloittamaan kuolleestamanauksen ja Tammen seuraajatkin olivat varmasti valmistelunsa saaneet valmiiksi. Vain sen puuttui, että he siirtyisivät manauspaikalle.
”Onko meidän pakko?” Emily kysyi.
Mihail naurahti.
”On meidän”, Mihail vastasi.
”Lähtekäämme sitten”, Emily vastasi.
Mihail johdatti Emilyn talleille, missä heille oli valmiiksi satuloitu hevoset. Heidän mukanaan ratsastivat Mihailin henkivartijat sekä yksi Emilyn kamarineito. Kamarineito sai toimia Emilyn avustajana ja seuralaisena. Vaikka Emily yleensä pärjäsikin omillaan, oli hänestä silti helpompi lähteä nekropolikseen kamarineito mukanaan, kun oli varmasti joku seuralainen.
Kaupunki heidän edessään oli hiljainen. Se odotti jotakin suurta tapahtuvaksi ja piteli henkeään. Hiljaiset asukkaat katselivat, kun he ratsastivat ohitse. Kukaan ei sanonut mitään, eivätkä edes lapset pitäneet ääntä. Kadulle oli heitelty kukkia, joita saattueen hevosten kaviot kuljettivat eteenpäin ja jauhoivat sitten paloiksi.
”Tavallisesti kukkia heitetään sotaan lähtevän joukon eteen”, Emily sanoi.
”Sekin liittyy sotaan, mitä olemme menossa tekemään”, Mihail sanoi.
”Kaupunkilaiset aavistavat jotakin”, Emily sanoi.
”Harvoin tällaisia kuolleestamanauksia tehdään”, Mihail sanoi.
”Oliko kaupunki näin hiljainen, kun menit Tammen suorittamaan manaukseen?” Emily kysyi.
Mihail oli hetken hiljaa ennen kuin vastasi.
”Ei”, Mihail vastasi.
Vastaus jäi kaikumaan Emilyn korviin. Hän tiesi, että kaiunta loppuisi heti, jos hän sanoisi jotakin. Hän ei kuitenkaan saanut suutaan auki ja yhden sanan pauhu jäi hänen mieleensä. Kuten kaupunkilaiset, myös hän alkoi aavistella pahaa. Kaikki ei ollut kohdallaan.
Siitä huolimatta he ratsastivat kaupungin läpi ja halki kapean aavikkokaistaleen, joka erotti elävien ja kuolleiden kaupunkeja.
Nekropolin asukkaat olivat yhtä hiljaisia kuin toisenkin puolen asukkaat. Kukkien viskomisen sijaan nekropolin asukkaan tekivät katujen vierelle eteensä pieniä hiekkakumpuja.
”Mitä hiekkakummut tarkoittavat?” Emily kysyi.
”Samaa kuin kukatkin, niillä toivotetaan onnea sotaan lähteville”, Mihail vastasi.
Emily mietti hetken.
”Tuntuu siltä, että asukkaat tekisivät meille hautakummun ja toisivat sille kukkia”, Emily sanoi.
”Eivät he sitä tarkoita”, Mihail sanoi.
Emily nyökkäsi. Hän olisi halunnut kääntyä takaisin, mutta pakotti itsensä pysymään miehensä rinnalla.
torstai 20. huhtikuuta 2023
Ruhtinas ja ruhtinatar IV
Betula nana, osa 345
”En tiedä mistä aloittaisin”, Mihail sanoi.
”Aloita siitä, mikä nyt on päällimmäisenä mielessäsi”, Emily sanoi.
Mihail mietti hetken ennen kuin noudatti Emilyn neuvoa.
”Ehkä tämä toistaa kaikkea sitä, mitä olemme aikaisemmin puhuneet, mutta tämä on ainakin päällimmäisenä. Tai ehkä hallitsevana olisi parempi sana”, Mihail sanoi.
Mihail piti tauon ja huokaisi.
”Tunnen suunnatonta painetta siitä, että minun vastuullani on pitää kaikki turvassa ja varmistaa, että kaikki voivat olla turvassa myös tulevaisuudessa. Ja että se vastuu on yksin minun. Haluan myös tehdä parhaani, jotta tämä onnistuu ja pysty kantamaan vastuuni”, Mihail sanoi.
”Mutta ei sinun tarvitse tehdä kaikkea yksin tai olla yksin vastuussa”, Emily sanoi.
”Niin kaikki sanovat. Lopulta se olen kuitenkin minä, joka on vastuussa, jos kukaan muu ei pysty. Ja näyttää, että lähestymme koko ajan sitä hetkeä, kun kukaan muu ei pysty”, Mihail sanoi.
Emily katseli Mihailia, joka katseli ikkunasta ulos.
”Eikö se pelota sinua?” Emily kysyi.
Mihail käänsi katseensa Emilyyn.
”Mikä?” Mihail kysyi.
”Se, että se hetki lähestyy”, Emily vastasi.
Mihail painoi katseensa alas. Oli helpompi kertoa, kun ei nähnyt toista.
”Pelottaa. Pelottaa paljon. Niin paljon, että pelkään joka päivä, että onko tänään se päivä, kun lamaannun pelosta”, Mihail sanoi.
Emily astui kiinni Mihailiin ja halasi tätä.
”Et ole kertonut siitä minulle”, Emily sanoi.
”En ole, koska en halua sinun olevan huolissasi”, Mihail sanoi.
Emily hymähti, mikä sai Mihailin nostamaan katseensa tähän.
”Etkö muka olisi huolissasi?” Mihail kysyi.
”Tietysti olisin. Mutta on normaalia, että on huolissaan ihmisestä, josta välittää kovasti. Haluaisin, että voisimme avoimesta puhua kaikesta. Taas, jos näin kerrot vasta pitkän ajan jälkeen jostakin, tuntuu, että olet sulkenut minut ulos”, Emily vastasi.
Mihail hiljentyi miettimään.
”Minustakin olisi hyvä, jos voisimme jakaa toisillemme kaiken. Joskus se on kuitenkin vaikeaa. Ulos sulkeminen ei ole ollut tarkoitukseni”, Mihail sanoi.
”Voimme harjoitella sitä yhdessä”, Emily sanoi.
Mihail nyökkäsi.
”Se on hyvä ajatus”, Mihail sanoi.
”Voimme aloittaa vaikka tänään”, Emily sanoi.
Mihail hymyili ja nyökkäsi.
”Ensin kuitenkin minun on suoritettava kuolleestamanaus”, Mihail sanoi.
Emily olisi halunnut näyttää Mihailille heti kellarin harjoittelupaikan ja miten hän oli kehittynyt puunkirouksen hallinnassa. Hän kuitenkin vain nyökkäsi hyväksyvästi.