Kaivoskaupunki pelinappulana VII

Betula nana, osa 408

Oranssinpunainen hohde tuli kuin tulikin liekeistä, jotka loimusivat jääpilareita vasten. Mutta ne eivät olleet rauhoittavia liekkejä, joita katseli illan hämärtyessä takasta tai leirinuotiolla hyvä tarinan äärellä. Liekit, jotka Mihail näki edessään, olivat vihaisia ja ahnaita. Ne paloivat epäluonnollisen nopeasti ja vasten tuulta. Liekit eivät polttaneet puuta, vaan ne polttivat Imperiumin velhon kehoa. Velho oli muuttunut vanhasta miehestä tuliseksi olennoksi, jonka kaikkea muuta kirkkaampana palavat silmät kiiluivat raivosta.

Mihailin oli vaikea ymmärtää, miksi Imperiumin velho oli tehnyt jotakin tällaista itselleen. Edes taistelussa hengissä selviämisen vuoksi.

”Mitä sinä olet mennyt tekemään?” Mihail kysyi.

Tähän saakka tulivelho oli keskittänyt voimansa jääpilarien alta pois rimpuiluun. Kysymys sai sen huomion kääntymään Mihailiin ja tulivelho päästi hirveän rääkäisyn Mihailin nähdessään.

”Tapan”, tulivelho sanoi.

Tulivelhon ääni oli jatkuva rääkäisy, jonka kuuleminen vihlaisi korvissa.

”Tapan, tapan, tapan”, tulivelho sanoi.

Mihail huokaisi. Imperiumin velho oli viimeisenä selviytymiskeinonaan avannut mielestään raivonportit valloilleen pystyäkseen pysymään hengissä ja repiäkseen tulen elementit valloilleen kehossaan. Samalla tämä oli mitä todennäköisemmin menettänyt järkensä pysyvästi ja pystyi nyt vain yhteen ajatukseen. Se ajatus oli Mihailin tappaminen.

”Siitä sinä et tapa ketään. Poltat vain itsesi loppuun ja sitten sinä kuolet pois”, Mihail sanoi.

Mihailin sanat saivat tulisen olennon raivon kiihtymän entisestään. Vihainen rääkäisy sai Mihailin säpsähtämään.

Mutta pienikin herpaantuminen saattoi koitua taistelussa kohtaloksi.

Yhtäkkiä Mihailin edessä oli valtava tulipallo, joka paiskautui suoraan häntä päin. Hänen onnistui taikoa jääkilpi suojakseen, jolla hän sai käänneettyä tulipallon suuntaa. Samalla hän kuitenkin paiskautui kimmotuksen voimasta hyvän matkan päähän jääpilareista.

Tulivelhon rääkäisy kaikui Gyllenlaesin yllä, kun tulipallo nousi taivaalle. Tulipallo värjäsi tasagon valon punertavaksi kuin auringonlaskun aikaan. Lopulta tulipallo paiskautui vuorenseinämään kaupungin yläpuolella.

Mihail haukkoi henkeään ja kirosi. Hän oli mennyt velhon luokse liian varomattomasti. Hänen keskittymisensä oli herpaantunut. Hän oli ollut ylimielinen.

”Hoitelen sinut pois kärsimästä ja teen sen nyt”, Mihail sanoi.

Mihail nousi horjahdellen pystyyn.

”Sen jälkeen saat palvella minua ja polttaa entisiä tovereitasi elävältä”, Mihail sanoi.

Mihail sylkäisi enimmät hiekat suustaan takaisin maahan ja lähti uudestaan kohti tulivelhoa. Tämä rääkyi ja rimpuili jääpilarien alla yhä kovemmin. Mihail vilkaisi jääpilareita, mutta ne näyttivät olevan yhä tiukasti aloillaan. Tulivelhokaan tuskin pystyisi niiden alta pääsemään pois, vaikka hän antaisi siihen kaikki mahdollisuudet.

Kävellessään Mihail alkoi loitsia jäävaarnaa, joka läpäisisi tulisen sydämen. Hän halusi surmata velhon ennen kuin tämä polttaisi itsensä loppuun. Näin jäljelle jäisi jotakin kuolleestamanattavaa. Varmuuden varalta hän loitsi valmiiksi myös uuden jääkilven.

Kaivoskaupunki pelinappulana VI

Betula nana, osa 407

Ilma Mihailin ja velhon ympärillä muuttui äkisti kylmemmäksi. Velho huomasi, että äkkiä hengitys höyrystyi.

”Mitä kuvittelet olevasi tekemässä?” Imperiumin velho kysyi.

”Lopun sinusta ja armeijastasi”, Mihail vastasi.

Mihail vaihtoi asentoaan seisoakseen tukevasti kahdella jalalla. Hän oli valmistellut loitsua ja puolittain loitsinut sitä koko sen matkan, kun oli kulkenut muurilta Imperiumin velhon luokse. Nyt valmistelu ja loitsiminen oli valmis ja hän saattoi vian vapauttaa loitsun. Sen Mihail teki lyömällä kätensä yhteen.

”Tuhannen vuoden jääkirstu”, Mihail sanoi.

Taivaalta putosi neljä valtavaa jäistä pilaria suoraan Imperiumin velhon päälle ja vangitsivat tämän. Lämpötila putosi usealla asteella koko tasangon pohjoisella puoliskolla. Mihail jäi haukkomaan vesihöyryä ja odottamaan, oliko loitsu riittävä peittoamaan velhovanhuksen.

Sekunnit kuluivat hitaasti. Mihail tunsi sykkeensä ja jokainen hengitys tuntui pitkältä, kuin matkalta jonnekin kaukaiseen paikkaan. Sisään ja ulos. Sisään ja ulos. Sisään ja ulos. Jokainen uloshengitys muodosti höyrypilven, joka ajelehti hänen edessään kuin jäävuori. Sisään ja ulos. Hitaasti tuulen mukana. Sisään ja ulos.

Lopulta sekunnit muuttuivat minuuteiksi. Aluksi yhdeksi, mutta sitten kahdeksi, kolmeksi viideksi, kahdeksaksi ja lopulta vartiksi. Lopulta Mihailin hengitys tasaantui normaaliksi.

Ainoat kuuluvat äänet olivat elementaalien lukuisten kaksinkamppailujen tuottamat äänet. Koko muu maailma oli pysähtynyt katsomaan valtavia jääpilareita. Pilareita tuijotittiin niin Gyllenburhin muurilla kuin lähempänä Gyllenlaesissa. Kukaan ei tiennyt, mistä pilarit olivat tulleet ja mitä ne olivat. Ainoastaan Mihail tiesi.

Mihail kuuli rimpuilun ääntä, mikä sai hänen kulmansa kohoamaan.

”Olen yllättynyt”, Mihail sanoi.

Mihail lähti kävelemään lähemmäksi jääpilarien juurta. Rimpuilun ähinä oli välillä kiivaampaa ja välillä rauhoittui. Tästä Mihail päätteli, ettei rimpuilu tuottanut toivottua tulosta.

”Voit jo lopettaa turhan rimpuilun. Et tule pääsemään loitsustani irti”, Mihail sanoi.

Mihail ei ollut aivan varma saattoiko velho edes kuulla häntä. Pelkkä pilarien putoaminen viereen saattoi tehdä ihmisen kuuroksi. Toinen kysymys oli, miten velho oli selvinnyt pilarien putoamisesta päälleen niin hyvin, että pystyi ylipäätään rimpuilemaan.

”Minun on kyllä myönnettävä, että olet yllättänyt minut sillä, että olet selvinnyt loitsustani elossa. Tässä meidän maailmassamme on vain harvoja olentoja, jotka siihen kykenevät. Voin siis kai onnitella sinua tästä hyvästä”, Mihail sanoi.

Mihail oli jo melkein pilarien juurella ja hän nosti katseen. Hän huomasi jotakin, jota ei ollut kauempaa huomannut. Se sai hänet pysähtymään.

Pilareita vasten heijastui oranssinpunainen hohde, joka näytti tulevan niiden välistä. Hohde liikkui. Eli kuin takkatulen loiste pimeässä huoneessa.

”Kuten sanoin, on turha yrittää mitään. Et pääse pakoon”, Mihail sanoi.

Mihailin ääneessä oli kuitenkin pieni epäilys siitä, mitä velho oli viimeiseksi keinokseen keksinyt. Hänen piti päästä näkemään. Pienen epäröinnin jälkeen Mihail astui pilarien juurelle.

Kaivoskaupunki pelinappulana V

Betula nana, osa 406

Imperiumin velho ei jäänyt odottamaan, että Mihail ehtisi alas muurilta. Tulipalloja satoi kohti muuria ja portaita. Mihail kuitenkin torjui kaikki tulipallot jääkilvillä. Samalla hän lähetti kohti velhoa uusia jäävaarnoja, jotta tälläkin olisi iskuja torjuttavanaan. Ilma alkoi täyttyä höyrypilvistä, jotka syntyivät jään kohdatessa tulen.

Mihail katsoi velhon suuntaan, jonka tiesi olevan yhden heidän välissään olevan ja höyrypilven takana.

”Kunhan vain maltat odottaa”, Mihail sanoi.

Pian tuuli painoi höyrypilven liikkeelle ja velho tuli taas näkyville. Uusi jäävaarnan ja tulipallon törmäys puolestaan peitti taas näkyvyyden.

Lopulta Mihail pääsi muuri juurelle. Jäiset portaat sulivat hänen takanaan ja jättivät jälkeensä vain vesijäljen muuriin, jota muuria syleilevä tuuli lähti kuivattamaan.

Muuri näytti täysin toisenlaiselta sen juurelta kuin sen huipulta. Mihail oli tyytyväinen, että hän itse ei ollut hyökkäämässä tuota massiivista kivirakennelmaa vastaan, vaikka hän olisi saattanut tehdä niin taikavoimien avustamana. Jo se kertoi kaivoskaupungin vauraudesta, että kaupungin ympärille oli kyetty rakentamaan niin massiivinen suojamuuri.

Mihail pääsi ylittämään muuri edessä olevan vallihaudan kohdasta, jonka Imperiumin armeija oli täyttänyt hyökkäystään varten. Vallihaudan vedestä Mihail loitsi lisää jääelementaaleja. Osan hän päästi hyökkäämään kohti velhoa ja imperiumin sotilaita, joita lähimaastossa oli. Osan hän jätti turvaamaan selustaa ja paluureittiä muurille.

Imperiumin velho loitsi lisää tulielementaaleja vastatakseen Mihailin lähettämiin uusiin elementaaleihin. Sitten tämä jäi odottamaan Mihailin lähestymistä.

Lopulta he olivat kuuloetäisyydellä toisistaan.

”Kuule viisas neuvoni ja lähde pois täältä, kun vielä pystyt”, Imperiumin velho sanoi.

Mihail hymähti.

”Jos tuo on viisain neuvo, jonka pystyt minulle antamaan, niin ei taida viisautesi olla kovinkaan hyvää sorttia”, Mihail sanoi.

”Aiot siis jäädä?” Imperiumin velho kysyi.

”Siksi aikaa, että voitamme taistelun”, Mihail vastasi.

Velho huokaisi.

”Sitten minun on valitettavasti ilmoitettava, että minun täytyy surmata sinut”, Imperiumin velho sanoi.

”Minun puolestaan on ilmoitettava, että et valitettavasti kykene siihen”, Mihail sanoi.

”Jäävaarnat eivät riitä siihen, että selviä taistelusta kanssani”, Imperiumin velho sanoi.

”Sanoisin, että olet jo siinä väärässä, mutta minulla ei ole aikaa jäädä tanssimaan kanssasi liian pitkäksi aikaa. Hoidan tämän jollakin paljon nopeammalla keinolla”, Mihail sanoi.

Velho nauroi.

”Aliarvioit minua suuresti, nuorukainen”, Imperiumin velho sanoi.

”Samoin sinä minua”, Mihail sanoi.

Kaivoskaupunki pelinappulana IV

Betula nana, osa 405

Nyt Mihail pääsi paremmin näkemään vastustajansa, joka oli pienikokoinen vanha mies. Pitkässä parrassaan ja kaavussaan velho täytti varsin monet niistä odotuksista, joita velholle yleensä asetettiin.

”Odotin parempaa Imperiumin velholta”, Mihail sanoi.

Mihail loitsi lisää jäävaarnoja, jotka velho torjui tulipalloilla. Samaa rataa jatkaminen johtaisi vain siihen, että molemmat loitsijat väsyisivät. Silloin Mihailillakaan ei olisi mahdollisuutta kuolleestamanaukseen. Jos Mihail halusi ratkaista tilanteen nopeammin, hänen täytyisi keksiä muuta.

Jäävaarnojen lisäksi Mihail alkoi loitsia Imperiumin velhon ympärille jääseinämiä sekä jäädyttämään maatan tämän jalkojen alla. Liukkaalla pinnalla oli vaikeampaa väistää tulevia iskuja.

Imperiumin velho pääsi kuitenkin nopeasti kärryille Mihailin aikeista ja tämä sulatti tulipalloillaan Mihailin taikomat jääpinnat ja seinämät. Tämän tehtyään velho kysyi eleillään Mihaililta, että mitä seuraavaksi.

”Mikä tahansa temppu ei sentään tepsi”, Mihail sanoi.

Seuraavaksi Mihail loitsi joukon suuren miehen kokoisia jääelementaaleja, jotka hyökkäsivät tasangon yli kohti velhoa. Velho vastasi omilla elementaaleillaan ja tilanne oli jälleen tasan.

Mihail tajusi, että etätaistelu ei tulisi tuottamaan sitä tulosta, jonka hän halusi saavuttaa.

”Minun on mentävä alas ja kohdattava hänet lähietäisyydellä”, Mihail sanoi.

Mihail etsi katseellaan lähimmän sotilaan ja käveli tämän luokse. Sotilas näytti epäuskoiselta, kun oli saanut katsella velhojen välistä kamppailua ja nyt toinen heistä lähestyi.

”Arvon ruhtinas”, sotilas sanoi.

”Sotilas, jos joku etsii minua, niin olen tuolla alhaalla”, Mihail sanoi.

Mihail osoitti kohti Gyllenlaesia ja sotilas katsoi häntä epäuskoisena.

”Palaan, kun olen voittanut Imperiumin velhon ja hankkinut meille tuoreita sotilaita”, Mihail sanoi.

Sotilas epäröi hetken sanojaan.

”Selvä, arvon ruhtinas”, sotilas sanoi.

Mihail kääntyi koti muurin reunaa.

”Enkä minä tarvitse apua, jos sitä joku erehtyy pohtimaan”, Mihail sanoi.

Sotilas nyökkäsi.

”Mutta arvon ruhtinas, miten pääsette alas?” Sotilas kysyi.

Mihail naurahti.

”Minä loitsin itselleni portaat”, Mihail vastasi.

Siihen sotilas ei osannut sanoa mitään. Tämä saattoi vain seurata, kun Mihail aloitti loitsimisensa ja miten muurin kylkeen ilmestyivät jäiset portaat. Mihail loi vielä rohkaisevan katseen sotilaaseen ja lähti sitten astelemaan portaita pitkin alas.

Kaivoskaupunki pelinappulana III

Betula nana, osa 404

Tuuli nousi muuria vasten ylös ja sekoitti Mihailin hiuksia ja sain hänen vaatteensa hulmuamaan. Keihääseen kiinnitetty Netronovalan viiri hulmusi tuulessa hänen vierellään. Mihail katseli viiriä ja muisteli niitä kaikkia vaiheita, jotka olivat saattaneet hänet tähän pisteeseen. Lapsuutta ja nuoruutta mantereen toisella laidalla, opintoja Vihersalossa, pitkää matkaa pohjoisen kautta takaisin kotiin, matkalla löydettyjä uusia ystäviä ja toisaalta näiden kohtaloita, matkaa Aegyzaan ja siellä tapahtunutta uutta alkua. Sekä sitä, miten Suuri keisarikunta petti heidät kaikki, kun Mihail ja netronovalalaiset tarjosivat rauhaa ja kauppaa.

Kaikki nämä ajatukset saivat yhdessä Mihailin veren kiehahtamaan. Tämä sai hänet tuntemaan olevansa täynnä voimaa. Voimaa, jolla muuttaa maailman suuntaa.

”Olemme perääntyneet maailman ääriin, jotta saisimme uuden mahdollisuuden. Ja silti meitä jahdataan kuin koiria”, Mihail sanoi.

Mihail sulki silmänsä ja kokosi ajatuksensa.

”Perääntyminen loppuu tähän pisteeseen”, Mihail sanoi.

Mihail avasi silmänsä ja katsoi muurin reunan yli Gyllenlaesiin. Siellä hänen katseensa kohdistui Imperiumin joukkoihin.

”Teistä saammekin hyvät eliittijoukot, jolla voimme taistella Suuren keisarikunna armeijaa vastaan kaupungin kujilla”, Mihail sanoi.

Mihail ryhtyi loitsimaan jäävaarnoja, jotka kohdistaisi kohti muurin edessä olevia sotilaita, jotka valmistelivat seuraavaa hyökkäysyritystä. Loitsiva velho kuitenkin huomattiin nopeasti ja asiaan tartuttiin nopeasti, jotta loitsiminen voitiin estää.

Ensimmäinen nuoli meni ohitse, mutta toinen olisi jo osunut. Mihail joutui keskeyttämään jäävaarnaloitsun ja loitsimaan sen sijasta eteensä jääkilven.

”Pelkät nuolet eivät minuun riitä”, Mihail sanoi.

Mihail aloittu uudestaan jäävaarnojen loitsimisen jääkilven suojissa. Kun loitsu oli valmis, Mihail päästi jäävaarnat matkaan kohti sotilaita.

Muutama ensimmäinen vaarna osui kohteeseensa, mutta suurin osa kohtasi tulipallon, joka sulatti jäiset vaarnat ennen kuin nämä osuivat sotilaisiin. Mihail jäi hetkeksi ihmettelemään tapahtumatta, mutta sitten hän havahtui tulipalloon, joka lähestyi hänen jääkilpeään. Hän kuitenkin ehti vahvistaa jääkilpeä niin paljon, että tulipallo kilpistyi siihen.

”Imperiumilla on oma velho”, Mihail sanoi.

Mihail paikallisti Imperiumin velhon nopeasti. Tämä oli piilossa suojarakenteen takana, mutta toiselta velholta oli vaikea pysyä piilossa.

”Mitä ajattelet tästä?” Mihail kysyi.

Mihail taikoi uuden jääkilven suojakseen ja sitten uuden sarjan jäävaarnoja. Nyt hän osoitti jäävaarnat kuitenkin sotilaiden sijaan kohti velhoa.

Imperiumin velho vastasi jäävaarnoihin taas tulipallolla, joka sulatti vaarnat. Mihail kuitenkin lähetti perään heti toisen aallon jäävaarnoja, joita velho ei ehtinyt näkemään tulipallon aiheuttaman savun lävitse. Velho sai itseensä kohdistuneet jää vaarnat torjuttua, mutta joutui samalla tulemaan ulos piilostaan. Velhon ympärillä olleet sotilaat eivät puolestaan olleet yhtä onnekkaita.

Kaivoskaupunki pelinappulana II

Betula nana, osa 403

Seuraavana päivänä Mihail oli saapunut kapteeni Kallaksen kanssa Gyllenburhin pohjoismuurille. Taistelu siellä sujui huonommin kuin edellisenä päivänä. Mihail näki, että vaikka muuri oli saatu edelleen pidettyä netronovalan joukkojen hallussa, niin se ei pysysi kauaa. Jos murtoa ei tapahtuisi tänään, niin se tapahtuisi huomenna.

”Onko tämä varmasti välttämätöntä?” Venir kysyi.

”Näet sen itsekin”, Mihail vastasi.

Kallas katseli heidän ympärillään olevia joukkoja. Ne olivat väsyneitä taistelun aina vain jatkuessa ja huonosti valmistautuneita uudenlaisen vihollisen ilmestymiseen. Kallaksella ei ollut mitään, millä hän olisi voinut perustella muutakaan.

”Olet varmasti oikeassa, mutta minulla on paha aavistus tästä”, Venir sanoi.

”Jos jotakin pahaa on tapahtuakseen, niin näemme sen kohta”, Mihail sanoi.

Mihail lähti nousemaan portaita ylös muurille. Taistelussa oli kevyempi vaihe, mutta satunnaisia nuolia lenteli silti. Mihail pysähtyi portailla istuvan väsyneen sotilaan luokse.

”Kuinka taistelumme sujuu?” Mihail kysyi.

Sotilas ei ensin huomannut, että Mihail oli tarkoittanut kysymyksen hänelle.

”Sotilas, kysyin sinulta, kuinka taistelumme sujuu?” Mihail kysyi.

Lopulta sotilas kuuli kysymyksen ja tämä kääntyi katsomaan Mihailia. Päätään pudistellen ja tietämättä mitä sanoa.

”Haluan vain pois täältä. Haluan vain takaisin kotiin. Haluan vain takaisin perheeni luokse”, sotilas vastasi.

Mihail polvistui sotilaan vierelle ja otti tämän halauksen.

”Sinä pääset kotiin perheesi luokse. Me kaikki pääsemme. Minä lupaan sen”, Mihail sanoi.

Sotilas murtui kyyneliin, kun Mihail lähti jatkamaan portaita ylös kohti muurin huippua. Kapteeni Kallas juoksi ruhtinaan perään.

”Tiedän, että he kaipaavat myös moraalisti apua, mutta ei kannata antaa liian suuria lupauksia. Ne voivat kostautua myöhemmin, jos lupauksia ei pysty täyttämään”, Venir sanoi.

”Tämän lupauksen minä aion pitää, joten en näe sitä ongelmallisena”, Mihail sanoi.

Kallas tarttui Mihailin käteen.

”Kaikella kunnioituksella, arvon ruhtinas, mutta sitä ei voi tietää”, Venir sanoi.

Katse, jonka Mihail loi Kallakseen sai tämän perääntymään.

”Olen päättänyt, että vien meidät kaikki täältä kotiin, niin aion sen myös tehdä. Sitä et estä sinä, Suuren keisarikunnan armeija tai Imperiumin armeija”, Mihail sanoi.

Kapteeni Kallas jäi pelästyneenä seisomaan portaisiin, kun Mihail nousi ylös muurin huipulle. Kallas pohti pitäisikö hänen seurata Mihailia vai kääntyä pois ja lähteä tekemään jotakin muuta. Mihail kyllä pärjäisi omillaan ja hän ei halunnut tämän seuraavaan siirtoo osallistua. Lopulta Kallas kääntyi, palasi portaat alas ja lähti takaisin kohti yläkaupunkia.

Kaivoskaupunki pelinappulana

Betula nana, osa 402

Kun Suuren keisarikunnan armeijan pohjoinen sivusta romahti Gyllenlaesissa, oli Suuren keisarikunnan armeijan kenraalien pakko siirtää armeijansa painopistettä takaisin Gyllenlaesin taisteluun. Niinpä ne joukot ja varusteet, jotka olivat valmistautumassa hyökkäykseen kohti Gyllenburhin alakaupunkia, siirrettiin vakauttamaan taistelu Gyllenlaesissa. Painopisteen muutos ei kuitenkaan tapahtunut riittävän nopeasti ja Imperiumin joukot saivat painettua Suuren keisarikunnan armeijan pois koko Gyllenlaesin pohjoiselta osalta.

Tämä paitsi muutti taistelun tasapainon Gyllenlaesissa, mutta myös päästi Imperiumin armeijan kosketuksiin Gyllenburhin kanssa. Näin myös Imperiumin armeijalle tarjoutui mahdollisuus lähteä hyökkäämään kohti kaupunkia ja erityisesti yläkaupunkia, joka oli vasten kaupungin pohjoislaitaa. Tämä tarkoitti sitä, että netronovalalaisten eteen ilmaantui uusi vihollinen, joka taisteli täysin eri tavalla kuin Suuren keisarikunnan armeija ja omasti täysin erilaisen varustuksen.

Siinä missä Suuren keisarikunnan armeija luotti suureen joukkoon keskenkertaisesti varustettuun ja koulutettuun jalkaväkeä, olivat Imperiumin armeija tiiviit joukko-osastot erittäin hyvin varustettuja sekä kurinalaisesti toimivia. Määrän sijasta oli panostettu laatuun ja se myös näkyi. Tasaväkisessä taistelussa vain Suuren keisarikunnan armeijan eliittijoukot pärjäsivät Imperiumin armeijan joukoille. Muuten Suuren keisarikunnan armeijan oli pakko hyödyntää miesylivoimaansa ja pyrkiä piirittämään Imperiumin armeijan joukot. Tämäkään ei aina auttanut eikä ollut aina mahdollista.

Nyt Imperiumin armeijan joukot toivat haasteensa netronovalalaisten eteen. Taistelu Suuren keisarikunnan joukkoja vastaan oli ollut paljon helpompi, vaikka näiden ylivoima oli murskaava. Imperiumin joukot puolestaan tulivat hitaasti harkiten läpi aivankohdista ja pyrkivät saamaan aikaan murtoja. Netronovalalaiset taas eivät pystyneet paikkaamaan heikompaa varustusta ja koulutusta ylivoimalla.

Mihail oli seuraamassa tilannetta Gyllenburhin yläkaupungissa keskuslinnan pohjoisella muurilla. Sieltä pystyi jokseenkin näkemään, mitä kaupunkin ulkomuurilla tapahtui sekä seuraamaan suurempia liikkeitä Gyllenlaesissa.

”Vieläkö olemme saaneet pidettyä ulkomuurin hallussamme?” Venir kysyi.

Mihail käännähti kuulessa kysymyksen. Kapteeni oli päässyt hänen luokseen ilman, että Mihail oli sitä huomannut.

”Vielä”, Mihail vastasi.

Taistelujen tilanteen radikaalissa muutoksessa oli se etu, että netronovalalaiset ja alakaupunkilaiset saivat aikaan liikettä Suuren keisarikunnan armeijan joukoissa myös Gyllenburhin sisällä. He saivatkin painettua Suuren keisarikunnan armeijan joukot pois yläkaupungin portin edustalta ja otettua haltuunsa reitin yläkaupungin portilta alakaupunkiin. Samalla netronovalalaiset pystyivät ottamaan haltiinsa yläkaupungin ja Gyllenlaesin välisen kaupungin ulkomuurin.

Keskikaupunki ei varsinaisesti ulottunut kaipealle kaistaleelle, joka jäi yläkaupungin ja kaupunginmuurin väliin kaupungin pohjoislaidalla. Alue koostui pääasiassa kaupungin puolustusjoukkojen parakeista ja harjoituskentistä.

Nyt alueen hallinnasta kilpailivat Imperiumin armeijan joukot, jotka hyökkäsivät kohti kaupungin pohjoista muuria.

”Luuletko, että he ymmärtävät, että emme ole Suuren keisarikunnan puolella?” Venir kysyi.

”En osaa sanoa. Voi olla, etteivät he vielä ole hahmottaneet sitä”, Mihail vastasi.

Kallas nyökkäsi.

”Joka tapauksessa heidän hyökkäyksensä on muuttumassa nopeasti ongelmaksi. He ovat niin hyvin koulutettuja ja varustettuja. Jos sama joukko Suuren keisarikunnan armeijan joukkoja hyökkäisi muuria kohti, niin saisimme heidän kyllä torjuttua”, Venir sanoi.

Mihail nyökkäsi ja huokaisi.

”Pelkään, että minun on tehtävä asialle jotakin”, Mihail sanoi.

”Riittävätkö voimaisi varmasti siihen?” Venir kysyi.

”On riitettävä”, Mihail vastasi.