Hetkiä keskuslinnassa

Betula nana, osa 414

Mihail valmisteli Imperiumin velhon kuolleestamanausta usean päivän ajan apunaan Tammen seuraajat, joita pohjoisen armeijan mukana oli saapunut. Samalla hän lepästi ja keräsi voimiaan parhaansa mukaan.

Joinakin päivinä kapteeni Suomas kävi hänen seuranaan sekä päivittämässä puolustuksen tilanteen. Tätä kiinnosti myös kuolleestamanauksen valmistelut. Kapteeni Kallas puolestaan ei ollut käynyt seuraamassa valmisteluja kertaakaan.

Kapteeni Suomas seurasi mielenkiinnolla, kun Mihail piirsi riimuja lattiaan. Kuolleestamanauksen oli määrä tapahtua seuraavana päivänä.

”Ovatko riimut aina samat vai riippuvatko ne manauksen kohteesta?” Solkar kysyi

”Joskus tarvitaan enemmän ja voimallisempia riimuja, mutta pääosin ne ovat samoja”, Mihail vastasi.

Suomas nyökkäili.

”Jos haluat tutustua kuolleestamanaukseen tarkemmin, niin Tammen seuraajat varmasti kertovat mielellään tarkemmin kaikista osa-alueista”, Mihail sanoi.

Suomas naurahti.

”Sinänsä kiinnostaa, kyllä, ja Tammen seuraajat olisivat varmasti hyviä opettajia. Mutta luulen, että ehkä minulle riittää vain pintaraapaisu aiheeseen”, Solkar sanoi.

Mihail hymyili.

”Ehkä sitten paremmalla ajalla”, Mihail sanoi.

”Niin, ehkä sitten, kun tämä kaikki on ohitse”, Solkar sanoi.

Suomas huokaisi syvään, mikä sai Mihailin nostamaan katseensa tämän suuntaan.

”Huolia?” Mihail kysyi.

”Ei mitään uutta. Pohdin vain, että milloin tämä kaikki on ohitse”, Solkar vastasi.

”Sitten kun pääsemme täältä kotiin”, Mihail sanoi.

”Mutta päättyykö tämä siihen, että me menemme takaisin Netronovalaan?” Solkar kysyi.

”Mitä tarkoitat?” Mihail kysyi.

”Pohdin vain, että miten pystymme lopettamaan tämän täällä sillä tavalla, että konflikti ei seuraa meitä kotiin”, Solkar vastasi.

Mihail nyökkäsi. Suomaksen kysymys oli perusteltu. Hän olisi halunnut antaa siihen hyvän vastauksen, mutta hänellä ei ollut sellaista.

”En tiedä, onko meidän omissa käsissämme sellaista ratkaisua, joka estäisi sen. Voimme kuitenkin tehdä sen mahdollisimman vaikeaksi, jolloin vähennämme sen riskiä”, Mihail sanoi.

Suomas nyökkäsi.

”Toki Aegyza on jo lähtökohtaisesti paikka, johon on vaikea hyökätä. Jo se yksinään pienentää sitä mahdollisuutta, että sota seuraisi perässämme, kun palaamme kotiin”, Mihail sanoi.

”Se on ihan totta”, Solkar sanoi.

Kapteeni Suomas ei näyttänyt siltä, että hänen huolensa olivat juurikaan pienentyneet. Mihail ymmärsi sen hyvin. Jos kannatti houkutella vihollisen armeija liittolaisuuden varjolla lähes toiselle puolelle maailmaa, niin yhtä hyvin saatettaisiin myös hyökätä suoraan tämän vihollisen kimppuun. Epäonnistunut ensimmäinen operaatio saattaisi päinvastoin vain houkutella siihen lisää. Mihail halusi kuitenkin pitää toivoa paremmasta yllä.

”Kun pääsemme täältä kotiin, on Suuri keisarikunta kärsinyt niin suuren takaiskun, etteivät he pysty seuraamaan perässämme”, Mihail sanoi.

Mihail ei kuitenkaan ollut täysin varma olisiko yksi taistelu lopputuloksesta riippumatta riittävä siihen, että Suuri keisarikunta kärsisi riittävän suuren takaiskun. Todennäköisesti ei ollut.

Kaivoskaupunki pelinappulana XII

Betula nana, osa 413

Gyllenlaesia pyyhkivä tuuli sotki Mihailin hiuksia. Seesteinen hetki kamppailun jälkeen oli tervetullut. Mihail nautti siitä niin paljon kuin pystyi. Kovin pitkää taukoa hän ei uskaltanut pitää, sillä tieto kamppailusta varmasti kiiri pitkin Imperiumin armeijaa. Kohta paikalle tulisi suurempi joukko sotilaita ja sitä ennen hän halusi olla kaupungin muurien suojissa.

Mihail astui piirtämänsä riimuympyrän kehälle ja ryhtyi loitsimaan kuolleestamanausta. Mihailista virtaava taikavoima sai riimut hohtamaan. Lopulta riimut hohtivat turkoosia valoa kuin riimut olisivat olleet aukkoja, joiden takana paloivat turkoosit liekit.

Manaus valmistui ja riimuihin tiivistynyt taikavoima syöksähti koulleena makaaviin Imperiumin armeijan sotilaisiin. Mihial pääsi rantoutumaan ja tasaamaan hengitystään, kun hän odotti sotilaiden heräävän ja kömpivän seisaalleen.

Muutama sotilas ehti päästää suustaan ihmetteleviä äännähdyksiä tai nopeita kysymyksiä ennen kuin Mihailin antama tarkoitus täytti heidän elävänkuolleen mielensä. Sen jälkeen sotilaat olivat valmiit kuulemaan Mihailin käskyjä.

”Nostakaa tulivelho ja viekää hänet kaupunkiin”, Mihail sanoi.

Tuoreiden kuolleestamanattujen reaktiot olivat hitaita, mutta vauhtiin päästyään vakaita. Sotilaat laahustivat velhon ruumiin ympärille ja ryhtyivät nostamaan tätä kannettavaksi. Otteet näyttivät kovakouraisilta.

”Nostakaa hänen varovasti. Haluan, ettei hän vaihngoitu matkalla ollenkaan”, Mihail sanoi.

Sotilaat pysähtyivät hetkeksi kuuntelemaan ja prosessoimaan kuulemaansa. Sen jälkeen he jatkoivat velhon nostamista, mutta tekivät sen nyt selvästi varovaisemmin.

Kun sotilaat olivat nostaneet velhon kannettavakseen, nämä lähtivät yhtenä joukkona kävelemään kohti kaupungin muuria. Samalla Mihail katseli ympärilleen varmistaakseen, että heidän tiensä oli selvä. Kauempana näkyi Imperiumin armeijan sotilaita, mutta nämä eivät vaikuttaneet olevan jahtaamassa heitä. Näin ollen heillä oli hyvä mahdollisuus päästä kaupunkiin ilman suurempia ongelmia. Varmistuksena heidän ympärillään partioi joukko jääelementaaleja.

Kävellessään Mihail katseli ympärilleen. Gyllenlaes oli valtava nurmitasanko, jota täplittävät maatilata. Poutapäivän maaseutuidylliä mursivat vain joidenkin talojen savuavat rauniot ja sotilasosastojen tallaamat pellot.

”Voisinpa jäädä nauttimaan tästä poutapäivästä pidemmäksi aikaa”, Mihail sanoi.

Mihail ei voinut olla ajattelematta, että kauniista päivästä nauttiminen olisi parasta yhdessä Emilyn seurassa. Hän pysähtyi ja sulki silmänsä. Mihail muisteli miltä Emily näytti, miltä tämän läheisyys tuntui ja miltä tämä tuoksui. Hän toivoi, että Emilyllä oli kaikki kunnossa ja tämä oli turvassa.

Pysähdys saattoi kestää vain lyhyen hetken. Pian Mihailin oli kiirehdittävä epäkuolleiden sotilaiden joukon perään.

Lopulta he saapuivat kaupungin muurille, jota vasten Mihail loitsi jäiset portaat, joita pitkin hän ja velhon ruumista kantavat sotilaat pääsivät nousemaan kaupunkiin.

Mihail katseli taakseen. Imperiumin armeijan osastot alkoivat jo lähestyä heitä.

”Jokohan he ovat huomanneet, että velho ja iso joukko sotilaita on poissa”, Mihail sanoi.

Edelleen voimissaan olevat jääelementaalit pitivät huolen siitä, että mitään todellista hätää ei ollut ja he pääsivät rauhassa kiipeämään portaat ylös.

Muurin suojissa Mihail komensi sotilaat kantamaan tulivelhon ruumiin kaupungin keskuslinnaan. Hän oletti, että sieltä löytyisi sopiva sali, jossa hän saattoi valmistautua rauhassa velhon kuolleestamanaukseen.

Kaivoskaupunki pelinappulana XI

Betula nana, osa 412

Jääelementaalit hajaantuivat kauemmaksi etsimään löytyisikö Imperiumin armeijan sotilaita lisää. Mihail itse lähestyi tulivelhon ruumista. Keho paloi edelleen, mutta lieskat peittivät enää pienen osan mustaksi hiileksi muuttuneesta kehosta. Velhon rintakehässä oli suuri reikä, johon Mihailin velhoa kohti lähettämä jäävaarna oli ilmeisesti iskeytynyt.

”Minulla oli onnea mukana. Todennäköisempää olisi ollut, että vaarna olisi mennyt kokonaan ohitse ja tulivelho päässyt jatkamaan hyökkäystään uudella tulipallolla”, Mihail sanoi.

Mihail jatkoi tulivelhon ruumiin tutkimista. Ruumis oli niin kuuma, että sitä ei voinut koskettaa, joten hänen oli tyydyttävä katselemaan. Keho oli pahoin kärsinyt, mutta Mihail oli kuitenkin sitä mieltä, että kannattaisi yrittää kuolleestamanata velho takaisin eloon. Vaikka velhon kuolleestamanas olisi varmasti vaikeampaa kuin tavallisen sotilaan, niin ainakaan velhon omasta mielestä ei olisi jäljellä mitään, joka vastustelisi manausta.

”En tiedä onnistuuko manaus vielä, mutta ainakaan ei ole mitään syytä olla yrittämättä. Jos se ei onnistu, niin en menetä muuta kuin hieman voimiani. Jos taas onnistun, niin pystymme aivan uudella tavalla taistelemaan Suuren keisarikunnan ja Imperiumin armeijoita vastaan”, Mihail sanoi.

Mihail kuuli viereltään köhinää. Yksi Imperiumin sotilaista oli vielä hengissä, tosin hädin tuskin. Mihail nousi ylös velhon ruumiin luota ja meni sotilaan luokse.

”Miksi?” Sotilas kysyi.

”Miksi mitä?” Mihail kysyi.

”Miksi hyökkäsit? Miksi surmasit velhomme? Miksi surmasit meidät?” Sotilas kysyi.

”Koska haluan, että sotilaani pääsevät kotiin ja voivat elää rauhassa perheensä kanssa”, Mihail vastasi.

Sotilas yski ja vaikeroi.

”Haluatko, että päätän tuskasi?” Mihail kysyi.

Sotilas pystyi vain vaivoin nyökkäämään.

”Olkoon siis niin. Olen armollinen mies ja tämä kärsimyksesi ei jatku tämän pidempään”, Mihail sanoi.

Mihail piti tauon.

”Tosin, kohta pääset palvelemaan uudestaan, mutta tällä kertaa Netronovalaa”, Mihail sanoi.

Sotilaan silmät aukenivat kauhusta, kun Mihail surmasi hänet jäävaarnalla.

Mihail arvioi tilannettaan. Kamppailu Imperiumin velhon kanssa oli kuluttanut hänen voimiaan. Rivisotilaat hän pystyisi kuolleestamanaamaan heti, mutta velhon kuolleestamanaukseen menisi enemmän voimia. Mihail halusi myös valmistautua paremmin, jotta manaus varmasti onnistuisi. Hän ei hallunnut päästää velhon potentiaalia hukkaan kiirehtimisen takia.

”Kuolleestamanaan rivisotilaat nyt ja he saavat kantaan velhon ruumiin kaupunkiin”, Mihail sanoi.

Mihail aloitti valmistelut kuolleestamanausta varten. Hän käski loitsimansa jääelementaalit tuomaan kaikki sotilaiden ruumiit luokseen, olivat ne sitten Imperiumin tai Suuren keisarikunnan armeijan sotilaiden, ja kokoamaan ne riveihin. Tämän joukon ympärille Mihail piirsi riimukuviot loitsua varten.

Kaivoskaupunki pelinappulana X

Betula nana, osa 411

Porras antoi periksi Mihailin alla ennen kuin hän ehti ponnistaa siltä eteenpäin. Tai tarkemmin ottaen jääpilari, jonka varassa porras puoliksi oli, petti ja veti portaan mukanaan. Mihail tunsi olonsa kevyeksi, kun porras lähti valumaan alaspäin ja irtosi hänen jalkojensa alta. Hän lähti putoaamaan portaan perässä.

Mihail ei ehtinyt pudota kauaa, kun hän näki yläpuolellaan tulivelhon, joka loitsi tulipalloa. Uusi tulipallo oli suurin, jonka Mihail oli nähnyt Imperiumin velhon loitsivan kuluvan kamppailun aikana.

”Aiot lopettaa tämän yhteen iskuun”, Mihail sanoi.

Tulivelho ei kommentoinut Mihailin sanoja.

”En päästä sinua niin helpolla”, Mihail sanoi.

Samalla, kun tulivelho paiskasi tulipallonsa kohti Mihailia, Mihail vapautti loitsimansa jäävaarnan kohti tulipalloa ja sen takana olevaa tulivelhoa. Sen jälkeen hän valmistautui iskuun jääkilvellään.

Paineaalto löi Mihailin kauaksi ja hän ehti uudella loitsulla pehmittäämään alastuloaan. Lumikasa oli pehmeämpi kuin paljas maa, mutta isku oli silti kova. Mihail pyörähti heti pois lumikasasta ja odotti tulisiko tulivelhon seuraava isku heti perään. Ympärillä oli kuitenkin hiljaista ja Mihail ehti tunnustella oloaan vammojen varalta.

”Taisin selvitä mustelmilla”, Mihail sanoi.

Mihail kuuli ympäriltään imperiumilaisten sotilaiden huutoja. Paineaalto oli lennättänyt hänet kauaksi. Hän loitsi pieniä jäävaaroja ja surmasi niillä muutaman lähimmän sotilaan. Sitten hän loitsi muutaman jääelementaalin pitämään loput sotilaat kauempana.

”Minulla on parempaakin tekemistä”, Mihail sanoi.

Mihail paikansi itsensä ja lähti takaisin kohti paikkaa, jossa oli aikaisemmin taistellut Imperiumin velhon kanssa. Samalla hän valmistautui jatkamaan kamppailua tämän kanssa.

Tovin kävelyn jälkeen Mihail pääsi takaisin paikalle, jossa jäävaarnat olivat olleet. Niistä oli jäljellä lähinnä lammikoita sulamisvettä, joiden keskellä oli muutamia pieniä jäälohkareita.

”En olisi koskaan uskonut, että joku voisi vain sulattaa jääpilarit. Minun täytyy parantaa loitsuani”, Mihail sanoi.

Tulivelhosta ei edelleenkään näkynyt jälkeäkään, joten Mihail alkoi katsella vastakkaiseen suuntaan, mihin oli itse paineaallon voimasta lentänyt. Siellä näkyi joukko Imperiumin sotilaita, joten Mihail päätti mennä heitä kohti.

Sotilaat eivät huomanneet Mihailin lähestymistä, sillä he olivat keskittyneet johonkin, joka oli maassa heidän keskellään. Mihail loitsi joukon jääelementaaleja, jotka piirittivät sotilaat ennen kuin Mihail kiinnitti sotilaiden huomion itseensä.

”Oletteko nähneet velhoanne?” Mihail kysyi.

Sotilaat kääntyivät kohti Mihailia ja osa heistä säikähti. Suurin osa näytti ihmettelevän, mitä hän oli sanonut. Kaikki imperiumilaiset eivät osanneet Suuren keisarikunnan pääkieltä. Ne jotka osasivat, käänsivät kysymyksen muille. Yksi näistä myös kääntyi vastaamaan Mihailille.

”Hän on tässä keskellämme, koska sinä surmasit hänet”, sotilas vastasi.

”Hyvä”, Mihail sanoi.

Mihail päästi elementaalit valloilleen. Näiden työ oli nopeasti ohitse, sillä taisteluun valmistautumattomat ja velhonsa kuolemasta lamaantuneet sotilaat olivat piiritettyinä helppo kohde.
 

Kaivoskaupunki pelinappulana IX

Betula nana, osa 410

Mihail tuijotti jääpilaria, joka rasahteli ja inisi, kun pieniä halkeamia syntyi yhä lisää. Mihail ei ymmärtänyt, mitä oli tapahtumassa. Jääpilarit eivät olleet käyttäytyneet koskaa tällä tavalla. Olivatko hänen voimansa loppumassa kesken ilman, että hän osasi tunnistaa sitä? Hän tunnusteli voimiaan, mutta totesi niitä olevan vielä hyvin jäljellä. Jääpilarien heikkeneminen ei voinut johtua siitä.

”Mitä teille on tapahtumassa?” Mihail kysyi.

Jääpilari ei vastannut, joten Mihail päätti koskettaa sitä. Hän odotti kylmää kosketusta, mutta pilari tuntuikin hänen kämmentään vasten läpimältä.

Asiat kiertyivät nopeasti yhdeksi punokseksi, joka kiskoi Mihailin vastauksen luokse.

Tulivelho oli lopettantu rimpuilun ja keskittänyt kaiken energiansa jääpilareiden lämmittämiseen. Pilarit kestivät tulta ja lämpöä, mutta eivät loputtomiin. Tulivelho oli päättänyt kokeilla, missä kohdassa pilarien rajat tulivat vastaan. Omalla epäröinnillään ja loitsimiseen käytetyllä ajalla Mihail oli antanut tulivelholle täydellisen mahdollisuuden keskittyä puskemaan pilareihin mahdollisimman paljon energiaa. Pysymällä mahdollisimman kaukana tulivelhosta ja samalla pilareista, Mihail ei ollut voinut huomata mitä oli tapahtumassa.

Ja tulivelhon suu oli nyt virneessä, koska tämä tiesti jääpilareiden antavan periksi millä hetkellä hyvänsä. He molemmat tiesivät, että mitä ikinä sen jälkeen tapahtuisikaan, se olisi varmasti edullisempaa tulivelholle kuin Mihailille. Mihail katsoi tulivelhoa, joka kiiluvat silmät olivat innokkaan odottavia.

”Minun olisi pitänyt tajuta, että yrität jotakin”, Mihail sanoi.

Aikaa ajatteluun ei ollut enempää. Mihail lähti juoksemaan jäisiä portaita ylöspäin. Hänen täytyi ehtiä huipulle hyvissä ajoin ennen kuin jääpilarit antaisivat periksi. Toista yhtä hyvää tilaisuutta jäävaarnan käyttöön hän ei tämän taistelun aikana saisi.

”En anna tätä mahdollisuutta pois niin helpolla”, Mihail sanoi.

Jääpilareista kuului raksahteluja yhä tiheämmällä tahdilla ja ne alkoivat säteillä lämpöä ulos. Niiden rajat olivat tulossa vastaan nopeasti. Liian nopeasti.

Mihail katsoi ylös. Portaiden yläpää häämötti jo.

”Jaksakaa vielä hetki”, Mihail sanoi.

Mihail kosketti hellästi jääpilaria, jonka viertä sillä hetkellä juoksi. Hän tunsi sormiensa alla jään normaalin rosoisuuden, mutta myös sen, miten iho tarttui pieniin halkeamiin, joita jään pinta oli täynnä. Hän ponnisti itsensä loppukiriin ylös portaita.

Porras. Porras. Porras. Askel. Askel. Askel.

Mihail astui ylimmälle portaalle, joka oli edelleen tukeva. Jääpilarit olivat yhä pystyssä. Hän oli ehtinyt ajoissa. Antamatta itselleen mahdollisuutta hetkenkään taukoon Mihail kääntyi valmistautuakseen hyppäämään pilarien väliin jäävän aukon yli ja samalla laukaisemaan jäävaarnan kohti tulivelhoa.

Silloin kuului kova rysähdys. Jääpilarit olivat murtuneet.

Mihail oli myöhässä.

Kaivoskaupunki pelinappulana VIII

Betula nana, osa 409

Mihail astui toistamiseen jääpilareiden luokse. Tulivelho kihisi raivosta ja raapi tulisilla kysillään jääpilareita, joiden alta ei päässyt pois.

”Joko olet valmis kuolemaan?” Mihail kysyi.

Tulivelho vastasi raivollaan loitsimalla uuden suuren tulipallon kohti Mihailia. Tällä kertaa jääkilpi oli hyvissä ajoin valmiina ja Mihail torjui tulipallon takaisin tulivelhon suuntaan.

”Olet säälittävä. Sama temppu ei tepsi kahteen kertaan”, Mihail sanoi.

Tulivelho ei sanonut mitään, vain kihisi hiljaa paikallaan. Mihail oli varuillaan, sillä tulivelholla saattoi olla jotakin uutta mielessään. Käyttäytymismuutos olisi selvä merkki siitä.

Mihail kiersi jääpilarit löytääkseen parhaan kohdan, josta voisi loitsi jäävaarnan kohti tulivelhoa. Koska velho oli pienikokoinen, niin jääpilarit olivat myös tiheässä. Suurella jäävaarnalla oli vaikea osua velhoon ilman että vahingoitti samalla jääpilareita. Ja samalla jääpilarit myös pienentäisivät jäävaarman voimaa.

Lopulta Mihail totesi, että paras suunta olisi suoraan ylhäältä päin. Jääpilareiden välissä suurin aukki oli niiden keskellä ja aukko avautui suoraan ylöspäin. Mutta sen hyödyntäminen oli riskialtista. Mihailin piti ensimmäkin päästä ylös ja siellä hänen oli vaikea liikkua ja hänen liikeratansa olivat helposti ennalta arvattavia.

”En tehnyt tätä itselleni liian helpoksi”, Mihial sanoi.

Mihail kuitenkin totesi, että suunta oli ylivoimaisesti paras. Jos jäävaarnaa halusi käyttää, niin tämä olisi se suunta, josta sitä piti käyttää. Niinpä hän ryhtyi loitsimaan itselleen jäisiä portaita, joita pääsisi kiipeämään jääpilareiden yläpuolelle. Samalla hän piti silmällä tulivelhoa, joka edelleen oli epäilyttävän hiljainen. Varmuudeksi Mihail valmisteli taas uuden jääkilven suojakseen.

”Parempi olla yrittämättä mitään typerää”, Mihail sanoi.

Tulivelho ei kuitenkaan enää reagoinut Mihailin provosointiin. Se jätti Mihailin yksin loitsujensa pariin.

Mihail sai portaat valmiiksi ja oli jo lähtemässä kiipeämään niitä, mutta paha aavistus sai hänet epäröimään. Hän katsoi tulivelhoa, joka oli edelleen vaitonainen.

”Mitä sinä suunnittelet?” Mihail kysyi.

Tulivelho ei reagoinut tälläkään kertaa.

Mihail tiesi, että tulivelholla oli pakko olla jotakin mielessään. Muuten tämä ei vain olisi hiljaa paikoillaan. Hän ei kuitenkaan keksinyt, mitä se voisi olla.

”Jos tässä on jokin ansa, niin sen saa parhaiten selville laukaisemalla ansan”, Mihail sanoi.

Mihail yritti kuulostaa itsevarmalta, mutta hän ei täysin ollut sitä. Hän ei halunnut toista epämiellyttävää yllätystä samaan tapaan kuin mitä yllättäen päin näköä syöksyvä tulipallo oli ollut. Hänen piti olla varovainen.

Hetken rauhoittumisen jälkeen Mihail lähti kiipeämään jäisiä portaita ylös kohti jääpilarien huippuja. Kiivetessään hän kuuli jostakin outoa ininää. Vaistomaisesti hän katsoi tulivelhoa, mutta tämä oli samaan tapaan paikoillaan kuin aikaisemminkin. Mihail yritti katseellaan etsiä ininän tulosuuntaan, mutta sitä oli vaikea paikantaa.

Mihail jatkoi kiipeämistään ja ininä muuttui kovemmaksi. Hänen oli pakko pysähtyä selvittämään, mistä ääni tuli. Hän katsoi taas tulivelhoa. Tämä oli edelleen paikoillaan, mutta jostain syystä tämä näytti hymyilevän. Hymy oli leveä, mikä sai Mihailin aavistamaan pahaa.

Sitten Mihail kuuli vierestää pienen raksahduksen ja hän kääntyi kohti lähintä jääpilaria. Samalla selvisi ininän lähde. Ääni kuului jääpilareista, jotka olivat täynnä pieniä halkeamia.

Kaivoskaupunki pelinappulana VII

Betula nana, osa 408

Oranssinpunainen hohde tuli kuin tulikin liekeistä, jotka loimusivat jääpilareita vasten. Mutta ne eivät olleet rauhoittavia liekkejä, joita katseli illan hämärtyessä takasta tai leirinuotiolla hyvä tarinan äärellä. Liekit, jotka Mihail näki edessään, olivat vihaisia ja ahnaita. Ne paloivat epäluonnollisen nopeasti ja vasten tuulta. Liekit eivät polttaneet puuta, vaan ne polttivat Imperiumin velhon kehoa. Velho oli muuttunut vanhasta miehestä tuliseksi olennoksi, jonka kaikkea muuta kirkkaampana palavat silmät kiiluivat raivosta.

Mihailin oli vaikea ymmärtää, miksi Imperiumin velho oli tehnyt jotakin tällaista itselleen. Edes taistelussa hengissä selviämisen vuoksi.

”Mitä sinä olet mennyt tekemään?” Mihail kysyi.

Tähän saakka tulivelho oli keskittänyt voimansa jääpilarien alta pois rimpuiluun. Kysymys sai sen huomion kääntymään Mihailiin ja tulivelho päästi hirveän rääkäisyn Mihailin nähdessään.

”Tapan”, tulivelho sanoi.

Tulivelhon ääni oli jatkuva rääkäisy, jonka kuuleminen vihlaisi korvissa.

”Tapan, tapan, tapan”, tulivelho sanoi.

Mihail huokaisi. Imperiumin velho oli viimeisenä selviytymiskeinonaan avannut mielestään raivonportit valloilleen pystyäkseen pysymään hengissä ja repiäkseen tulen elementit valloilleen kehossaan. Samalla tämä oli mitä todennäköisemmin menettänyt järkensä pysyvästi ja pystyi nyt vain yhteen ajatukseen. Se ajatus oli Mihailin tappaminen.

”Siitä sinä et tapa ketään. Poltat vain itsesi loppuun ja sitten sinä kuolet pois”, Mihail sanoi.

Mihailin sanat saivat tulisen olennon raivon kiihtymän entisestään. Vihainen rääkäisy sai Mihailin säpsähtämään.

Mutta pienikin herpaantuminen saattoi koitua taistelussa kohtaloksi.

Yhtäkkiä Mihailin edessä oli valtava tulipallo, joka paiskautui suoraan häntä päin. Hänen onnistui taikoa jääkilpi suojakseen, jolla hän sai käänneettyä tulipallon suuntaa. Samalla hän kuitenkin paiskautui kimmotuksen voimasta hyvän matkan päähän jääpilareista.

Tulivelhon rääkäisy kaikui Gyllenlaesin yllä, kun tulipallo nousi taivaalle. Tulipallo värjäsi tasagon valon punertavaksi kuin auringonlaskun aikaan. Lopulta tulipallo paiskautui vuorenseinämään kaupungin yläpuolella.

Mihail haukkoi henkeään ja kirosi. Hän oli mennyt velhon luokse liian varomattomasti. Hänen keskittymisensä oli herpaantunut. Hän oli ollut ylimielinen.

”Hoitelen sinut pois kärsimästä ja teen sen nyt”, Mihail sanoi.

Mihail nousi horjahdellen pystyyn.

”Sen jälkeen saat palvella minua ja polttaa entisiä tovereitasi elävältä”, Mihail sanoi.

Mihail sylkäisi enimmät hiekat suustaan takaisin maahan ja lähti uudestaan kohti tulivelhoa. Tämä rääkyi ja rimpuili jääpilarien alla yhä kovemmin. Mihail vilkaisi jääpilareita, mutta ne näyttivät olevan yhä tiukasti aloillaan. Tulivelhokaan tuskin pystyisi niiden alta pääsemään pois, vaikka hän antaisi siihen kaikki mahdollisuudet.

Kävellessään Mihail alkoi loitsia jäävaarnaa, joka läpäisisi tulisen sydämen. Hän halusi surmata velhon ennen kuin tämä polttaisi itsensä loppuun. Näin jäljelle jäisi jotakin kuolleestamanattavaa. Varmuuden varalta hän loitsi valmiiksi myös uuden jääkilven.