Vastahyökkäys keskikaupungilla XIII

Betula nana, osa 496

Yksi kerrallaan Suuren keisarikunnan armeijan kuolleet ritarit ja muut sotilaat hoipertelivat takaisin jaloilleen. Ensimmäiset askeleet olivat hapuilevia, mutta vahva tarkoitus ajoi kuolleita eteenpäin. Tarkoitus paloi heidän lävitsensä ja täytti heidän rikkoutuneen mielensä. Tarkoitus sai heidät nousemaan, astumaan askeleen eteenpäin ja tarttumaan jälleen aseisiinsa. Tuo tarkoitus oli palvella Mihail Netronovaa.

Kuolleestamanatut kerääntyivät Mihailin ympärille. Heitä oli paljon ja Mihail oli väsynyt. Mutta ei vielä niin väsynyt, etteikö pystyisi vielä jatkamaan taistelua ja tarvittaessa loitsimaan ja manaamaan vielä lisää. Edelleen jatkuva taistelu ei antanut mahdollisuutta pidemmälle tauolle.

Mihail katseli ympärilleen kokoontunutta joukkoa. Tuore veri koristi suurimman osan vaatteita. Haavat, jotka olivat käyneet kunkin kuolemaksi, olivat selvästi esillä. Näistä sotilaista kävisi selvästi esiin, että nämä olivat kuolleita.

”Sotilaat, minä olen Mihail Netronova. Minä olen teidät tuonut takaisin kuoleman porttien takaa, jotta voisitte taistella uudelleen kunnian kentillä”, Mihail sanoi.

Hänen ympäriltään kuului tyytyväisen oloisiä äännähdyksiä. Tyytyväisyys oli varmasti enemmän peräisin hänestä itsestään kuin sotilaista. Mihailille sillä ei ollut väliä. Väliä oli vain sillä, että vihollisia oli nyt vähemmän ja samalla puolella taistelevia sotilaita enemmän. Tosin uusilla kuolleestamanatuilla meni vielä tovi, että nämä taistelisivat tehokkaasti. Edes miekan kädessä pitäminen oli paljon toivottua tälle päivälle.

”Totutelkaa uuteen elämäänne ja valmistautukaa taisteluun”, Mihail sanoi.

Kuolleestamanatut hajaantuivat pienempiin ryhmiin. Pikkuhiljaa nämä opettelivat kävelemään ja pitelemään miekkaa. Aikaa myöten äännähdykset muuttuivat myös sanoiksi.

Aliupseeri Kafenpoika käveli kuolleestamanattujen seasta Mihailin luokse.

”Hyvä ruhtinas, mitä tapahtui?” Nekau kysyi.

”Teimme vastahyökkäyksen ja sitten herätin kuolleet viholliset taistelemaan meidän puolestamme”, Mihail vastasi.

Kafenpoika katseli heidän ympärillään harhailevia sotilaita epäuskoisena.

”Nämä kaikki?” Nekau kysyi.

Mihail nyökkäsi, kun Kafenpoika käänsi katseensa taas häneen.

”Miten?” Nekau kysyi.

Mihail kohautti olkiaan.

”Omilla voimillani vain”, Mihail vastasi.

”Toivottavasti ette uuvuta tällä itseänne, arvon ruhtinas”, Nekau sanoi.

”Kyllä minä pärjään. Ja aion tehdä saman vielä uudestaan”, Mihail sanoi.

Kafenpoika painoi päänsä. Ennen kuin hän avasi suunsa uudestaan, hän vilkaisi ympärilleen. Hän ei halunnut kenenkään kuulevan, mitä oli sanomassa.

”Pelkään, että se on vielä tarpeen, arvon ruhtinas. Olemme niin pahasti alakynnessä”, Nekau sanoi.

”Tiedän. Tiedän sen liiankin hyvin”, Mihail sanoi.
 

Vastahyökkäys keskikaupungilla XII

Betula nana, osa 495

Mihail katseli barrikadin ylitse ja odotti sopivaa hetkeä. Hän ei ollut aivan varma tulisiko sellaista. Myös sotilaat hänen ympärillään kävivät jo levottomiksi.

”Mitä odotamme, arvon ruhtinas?” Sotilas kysyi.

”Sopivaa hetkeä, mutta sellaista ei taida tulla”, Mihail vastasi.

Mihail ei katsonut sotilasta, mutta hiljaisuudesta ja pienestä liikahduksesta hän päätteli, että tämä oli tyytynyt vain nyökkäämään. Hallitsijan roolissa oli se huono puoli, että alaiset harvoin sanoivat asioita suoraan. Toki joskus vastaan tuli poikkeuksia, jotka sanoivat asiat rohkeasti suoraan. Jos sitä rohkeudeksi voi sanoa. Ehkä se oli vain ymmärtämättömyyttä tai välittämättömyyttä solisiaalisista säännöistä.

Kun tilanne ei näyttänyt muuttuvan suuntaan tai toiseen, Mihail päätti toimia. Odottaminen ei auttaisi puolustautumista.

Mihail kääntyi sotilaan puoleen.

”Oletteko valmiita?” Mihail kysyi.

”Kyllä, arvon ruhtinas. Olemme valmiina, jos te olette”, sotilas vastasi.

Mihail nyökkäsi ja vilkaisi muihin sotilaisiin, joita heidän ympärillään oli. Hän laski, että joukkoon oli liittynyt muutama uusi sotilas.

”Lähdetään liikkeelle”, Mihail sanoi.

Mihail nousi ylös ja kiipesi barrikadin ylitse. Sotilaat seurasivat häntä varovaisesti.

He pääsivät etenemään pitkän matkaa ennen kuin ensimmäiset nuolet lensivät heitä kohden. Suuren keisarikunnan armeijan sotilaat tuskin olivat odottaneet minkäänlaista vastahyökkäystä, joten sellaisen ilmaantuminen tuli yllätyksenä. Mihail huolehti heidät huomanneista jousimiehistä loitsimalla jäävaarnat näitä kohden.

Suuren keisarikunnan jalkaisin liikkuvat ritarit havahtuivat Mihailiin ja tämän johtamiin sotilaisiin vasta siinä vaiheessa, kun nämä olivat vierellä. Ja silloin oli myhäistä. Mihail loitsi jäävaarnojen sateen, joka tuhosi hyökkäävän osaston. Mihailin mukana seuranneet sotilaat huolehtivat niistä ritareista, jotka olivat onnistuneet välttämään jäävaarnansa.

Sotilaiden käydessä läpi kaatuneita Mihail istuutui talon seinustalla olevalle laatikolle tasaamaan hengitystään. Pian sotilas, jonka kanssa Mihail oli aikaisemmin keskustellut, tuli Mihailin luokse.

”Ruhtinas, se oli suuremmoista. Löimme heidät takaisin teidän ansiostanne. Voimme jatkaa muurille saakka”, sotilas sanoi.

Mihail pudisti päätään.

”Se oli vain keihäänkärki. Pääosasto on varmasti vasta tulossa ja pitämässä hallussaan sitä pätkää muurista, jonka oli he pääsivät. Muurin takaisin haltuun saamista varten tarvitsemme lisää joukkoja”, Mihail sanoi.

”Mutta mistä me sellaisia saamme?” Sotilas kysyi.

”Minä kuolleestamanaan nämä ritarit taistelemaan rinnallamme”, Mihail sanoi.

Sotilas aukaisi suunsa sanoakseen jotakin, mutta Mihail nosti kätensä kiellon merkiksi.

”Minä tarvitsen hetken aikaa. Varmistatko, ettei minua häiritä ennen kuin olen valmis”, Mihail sanoi.

Sotilas nyökkäsi ja jätti Mihailin rauhaan.

Mihail huokaisi syvään ja sitten sulki silmänsä keskittyäkseen kuolleestamanaukseen.

Vastahyökkäys keskikaupungilla XI

Betula nana, osa 494

Lopulta Suuren keisarikunnan ritareiden hyökkäys käynnistyi. Hyökkäyksen kärki osui Mihailin odotustapaikasta parin talon verran vasemmalle. Mihail jäi lyhyeksi hetkeksi seuraamaan tapahtumien etenemistä ja päätti sitten, että paras tapa pysäyttää hyökkäyksen kärki olisi tehdä isku kärjen sivustaan.

Mihail kääntyi vieressään olevan sotilaan puoleen.

”Missä aliupseeri Kafenpoika on?” Mihail kysyi.

”Arvon ruhtinas, luulisin hänen olevan tuolla hyökkäyksen kärjen tietämissä johtamassa puolustusta”, sotilas vastasi.

Mihail nyökkäsi. Jalkaisin liikkuvien ritarien liikkeet kiinnittivät taas hänen huomionsa.

”Se on varmaan hänelle tärkein paikka olla. He eivät saa päästä enää tästä pidemmälle murtautumaan”, Mihail sanoi.

Sotilas epäröi hetken, mutta päätti lopulta kysyä Mihaililta.

”Aiotteko jotakin, arvon ruhtinas?” Sotilas kysyi.

”Aion katkaista heidän hyökkäykseltään kärjen”, Mihail vastasi.

Mihail vilkaisi vierellään seisovaa sotilasta. Tämä näytti siltä, ettei uskaltanut kysyä, miten hän aikoi sen tehdä. Eikä hänellä ollut tarvetta vastata. Hän näyttäisi sen kohta.

”Keskityn vielä hetken ja sitten olen valmis. Jos joku haluaa lähteä vastahyökkäykseen, niin pyydä heitä valmistautumaan”, Mihail sanoi.

”Vastahyökkäykseen?” Sotilas kysyi.

”Vastahyökkäykseen”, Mihail vastasi.

Sotilas ei osannut kuin tuijottaa Mihailia sanattomana.

”Ole valmiina. Minulla ei mene kauaa”, Mihail sanoi.

Mihail sulki silmänsä ja keskittyi. Hän ei tiennyt menikö sotilas levittämään tietoa käynnistyvästä vastahyökkäyksestä. Hän oli täysin omassa maailmassaan.

Lopulta Mihail avasi taas silmänsä. Hän katsoi vierelleen. Aikaisemmin siinä ollut sotilas ei ollut enää siinä. Ennen kuin Mihail ehti pettymään, hänen selkänsä takaa kuului ääni.

”Olemme mukanasi, arvon ruhtinas”, sotilas sanoi.

Mihail kääntyi katsomaan taakseen. Sotilaan ympärillä oli pieni ja sekalainen, mutta itsevarman oloinen joukko sotilaita.

”Oletteko valmiita?” Mihail kysyi.

”Olemme, arvon ruhtinas”, sotilas vastasi.

”Sitten on aika näyttää Suuren keisarikunnan armeijan ritareille, että he eivät ole ainoita, jotka pystyvät murtamaan vastustajan linjoja”, Mihail sanoi.

Sotilaat näyttivät tyytyväisiltä ja he kohottivat aseitaan Mihailin sanojen perässä. Mihail toivoi, että mahdollisimman moni heistä myös palaisi takaisin Aegyzaan.

Vastahyökkäys keskikaupungilla X

Betula nana, osa 493

Mihail nousi barrikadille sotilaiden keskelle ja kurkisti laatikkokasan ylitse. Suuren keisarikunnan armeijan ritarit näyttivät etsivät puolustuksesta heikkoa kohtaa, johon iskeä. Mihail tiesi, että sellainen kohta oli mikä tahansa kohta, mutta mikä ikinä se olisikaan, hänen pitäisi päästä paikalle nopeasti. Hän sulki silmänsä ja keskittyi tunnustelemaan voimiensa tasoa. Niitä riitti vielä hyvin. Toistaiseksi.

”Siinähän te olettekin, arvon ruhtinas”, Nekau sanoi.

Mihail avasi silmänsä ja käänsi katseensa aliupseeri Kafenpoikaan.

”Onko hyviä arvauksia, mihin kohtaan he mahtavat hyökätä?” Mihail kysyi.

Kafenpoika kohautti olkiaan.

”Mihin tahansa. Mikä tahansa kohta on riittävän heikko”, Nekau vastasi.

Mihail nyökkäsi.

”Mietin äsken aivan samaa”, Mihail sanoi.

Mihail käänsi katseensa taas barrikadin ylitse. Kafenpoika astui hänen vierelleen.

”Mutta he näyttävän miettivän asiaa tarkkaan”, Mihail sanoi.

”Jokainen hetki, jonka he tuhlaavat, kelpaa meille”, Nekau sanoi.

Mihail jäi miettimään asiaa. Suuren keisarikunnan armeijan ritaireiden oli myös pakko ymmärtää, että vastassa oleva puolustuslinja oli heikko. Miksi he siis käyttivät oikean hyökkäyskohdan valintaan niin paljon aikaa?

”Tässä on jotakin hämärää”, Mihail sanoi.

”Kuinka niin?” Nekau kysyi.

”He käyttävät aivan liikaa aikaa paikan valitsemiseen. Siinä ei ole mitään järkeä”, Mihail vastasi.

Kafenpoika taputti Mihailia olalle.

”Anna heidän käyttää vaikka kaikki aika maailmasta. Me odotamme”, Nekau sanoi.

Aliupseeri kääntyi pois barrikadilta ja jatkoi tarkastuskierrostaan muualle. Mihail jäi pohtimaan syitä, miksi Suuren keisarikunnan armeijan ritarit toimivat niin kuin he nyt toimivat.

”Ehkä tämä on kuitenkin ansa”, Mihail sanoi.

Mihail katsoi taakseen talojen väliin. Emilyä ei enää näkynyt. Tämä oli varmaan etsinyt itselleen sopivan paikan levätä odottaessa.

”Minun täytyy olla todella varovainen”, Mihail sanoi.

Mihail käänsi katseensa taas eteenpäin ja puhalsi syvään. Hän astui pari askelta taaksepäin, jotta jäi kokonaan barrikadin suojiin ja sulki silmänsä keskittyäkseen. Hän ryhtyi valmistautumaan kuolleestamanaukseen. Yksi manaus tuskin riittäisi.

Vastahyökkäys keskikaupungilla IX

Betula nana, osa 492

Erilaisia varoitus- ja hälytyshuutoja alkoi kuulua puolustuslinjan suunnalta. Emily ja Mihail arvasivat, että Suuren keisarikunnan armeijan ritarien uusi hyökkäys oli alkamassa.

”Muista olla varovainen, tämä voi olla ansa”, Emily sanoi.

”Muistan, muistan”, Mihail sanoi.

Mihail kääntyi kohti barrikadeja.

Emilyllä oli niin paha aavistus, että hän olisi halunnut lähteä heti Mihailin mukaan. Hän ei osannut selittää syytä aavistukselle, mutta tunne tuntui vahvistuvan. Ja siinä oli jotakin tuttua sävyä, mikä oli Emilystä erityisen huolestuttavaa.

”Mihail, odota”, Emily sanoi.

”Emily, minä kyllä muistan olla…”, Mihail sanoi.

Emily keskeytti Mihailin vielä yhdellä suudelmalla ja rutistavalla halauksella.

”Haluan vain vielä sanoa, että minulla jostakin paha aavistus. Se voi olla jokin muu kuin ansa, mutta ole varovainen. Jotakin odottamatonta voi tapahtua”, Emily sanoi.

Mihail oli tuhahtamassa jotakin vastaukseksi, mutta sitten hän huomasi Emilyn kasvojen vakavuuden. Tämä aidosti tunsi, että jokin oli vialla.

”Yritän pitää silmäni auki parhaani mukaan”, Mihail sanoi.

Mihail hymyili Emilylle. Emily tunnisti hymyn, jota hän ei ollut nähnyt pitkään aikaan. Sama hymy oli saanut hänet rakastumaan Mihailiin. Hymy, joka sai uskomaan, ettei mitään pahaa voisi koskaan tapahtua. Emily vastasi Mihailin hymyyn.

”Olen täällä, jos tarvitset apua”, Emily sanoi.

”Nähdään, kun tulen takaisin”, Mihail sanoi.

Kumpikaan heistä ei olisi voinut arvata Mihailin sanojen olevan liian itsevarmoja.

Emily jäi odottamaan, että taistelu alkaisi. Odottaminen oli erityisen epämiellyttävää, kun ei nähnyt tilanteen kehittymisestä mitään. Pian Emily ryhtyi etsimään katseellaan paikkaa, jonne voisi pääsisi katsomaan barrikadien ylitse. Nopeasti hän totesi, että ainoa mahdollisuus olisi nousta jonkin lähellä olevan talon katolle.

Ohi kävelevät sotilaat tervehtivät Emilyä ja ihmettelivät mitä tämä etsi.

”Haluaisin vain päästä näkemään taistelun jostakin. Mietin, että olisiko jonkin lähitalon katto sopiva paikka siihen”, Emily sanoi.

Sotilaat osoittivat lähitaloista korkeimman Emilylle ja neuvoivat tälle tikkaat.

”Olkaa varovainen ruhtinatar. Katto on liukas”, sotilas sanoi.

”Kiitoksia varoituksesta ja neuvoista”, Emily sanoi.

Emily jätti sotilaan omiin askareisiinsa ja suuntasi talolle. Hän kiersi sen taistelusta kauemmalle puolelle. Varmistettuaan, että talossa ei ollut enää ketään, hän kiipesi sen katolle.

Talon harjalta Emily näki muiden talojen yli. Suurin osa taistelusta jäi muiden talojen katveeseen, mutta ainakin hän jäi jotakin. Emily päätti jäädä istumaan talon harjalle tiilistä muurantun savupiipun juurelle istumaan ja odottamaan.

Vastahyökkäys keskikaupungilla VIII

Betula nana, osa 491

”Miltä tilanne muuten näytti?” Emily kysyi.

”Puolustuksen kannalta vai muuten?” Mihail kysyi.

”Kummankin”, Emily vastasi.

”Huonolta. Hyvin huonolta”, Mihail sanoi.

Mihail painoi katseensa maahan. Emily katsoi häntä huolestuneena.

”Jos en olisi itse täällä, niin olisin melko varma, että puolustus ei kestäisi enää seuraavaa hyökkäystä”, Mihail sanoi.

Emily astui Mihailin luokse ja tarttui tämän käteen.

”Mutta me olemme täällä. Me molemmat”, Emily sanoi.

Mihail nosti katseensa Emilyyn.

”Kiitos siitä sinulle”, Mihail sanoi.

Emily ja Mihail suutelivat.

Kun he irrottautuivat suudelmasta, Mihail hymähti.

”Mitä?” Emily kysyi.

”Tyyntä ennen myrskyä”, Mihail vastasi.

He halasivat ja kumpikin toivoi tahoillaan, että tyyni saattoi kestää mahdollisimman pitkään. Mutta ikuisesti se ei voinut kestää.

Kun tummat pilvet alkoivat tulla näkyviin, Mihailin ja Emilyn mukana tulleet sotilaat keräytyivät heidän ympärilleen. Yksi heistä teki kunniaa Mihailille ennen kuin esitti kysymyksensä.

”Arvon ruhtinas, onko teillä meille käskyjä?” Sotilas sanoi.

”Miehittäkää puolustuslinjaa sen mitä pystytte”, Mihail vastasi.

”Se ei ole paljoa”, sotilas sanoi.

”Ei niin, mutta enempää meillä ei tähän hätään ollut irroittaa tänne”, Mihail sanoi.

Sotilaat nyökkäilivat alakuloisina.

”Olisipa meitä vain enemmän”, sotilas sanoi.

”Älä anna hänelle mitään ideoita”, Emily sanoi.

Sotilas katsoi Emilyä epäröiden, mutta Mihail puolestaan naurahti.

”Ei siinä tainnut olla mitään uutta ideaa. Olen kuolleestamanannut täällä ollessani enemmän kun koskaan aikaisemmin”, Mihail sanoi.

Emily kääntyi Mihailiin päin.

”Kunhan vain pidät varasi etkä yliarvioi sitä, mihin kykenet”, Emily sanoi.

”Kyllä, teen niin ilman muistutustakin”, Mihail sanoi.

Emily ei näyttänyt vakuuttuneelta. Heidän ympärillä olevat sotilaat puolestaan näkivät parhaaksi ryhtyä toteuttamaan Mihailin käskyä.

Vastahyökkäys keskikaupungilla VII

Betula nana, osa 490

Mihail seurasi aliupseeria barrikadille nähdäkseen itse tilanteen. Aliupseerin kuvauksen mukaan taistelussa oli nyt suvanto, mutta uusi hyökkäys oli odotettavissa minä hetkenä tahansa. Myös Mihail näki nopeasti, että Suuren keisarikunnan armeijan ritarien ja aseenkantajien liikkeet talojen välissä viittasivat uuteen hyökkäykseen valmistautumiseen.

”Oletteko valmistautuneet uuteen hyökkäykseen?” Mihail kysyi.

”Niin hyvin kuin olemme voineet. Mutta olemme äärimmilleen väsyneitä ja puolustuslinja on hätäisesti rakennettu kyhäelmä”, aliupseeri vastasi.

Mihail nyökkäsi.

”Toivottavasti voimme Emilyn kanssa tehdä jotakin, joka auttaa kääntämään tilanteen”, Mihail sanoi.

”Sitä me kaikki toivomme”, aliupseeri sanoi.

Mihail seuraili Suuren keisarikunnan armeijan ritarien ja aseenkantajien touhuja sekä omien sotilaidensa lepoa ja valmistautumista.

”Mikä on muuten nimenne, aliupseeri?” Mihail kysyi.

”Nekau Kafenpoika, arvon ruhtinas”, aliupseeri vastasi.

”Oletko kotoisin Aegyzasta?” Mihail kysyi.

”Arvon ruhtinas arvaa hyvin”, Nekau vastasi.

”Ja taisit olla kenraali Netronovan luottoaliupseereja”, Mihail sanoi.

”Muistatte hyvin”, Nekau sanoi.

Kenraalin esiin tuominen sai Kafenpojan vielä aikaisempaakin vaitonaisemmaksi. Mihail tulkitsi sen merkiksi palata takaisin Emilyn luokse. Hän kääntyi, mutta laittoi vielä kätensä aliupseerin olkapäälle.

”Kyllä minä vielä hankin meidät kaikki täältä pois”, Mihail sanoi.

Kafenpoika nyökkäsi Mihailille. Mihail epäili itsekin, mikä painoarvo hänen sanoillaan oli.

Emily odotti levottomana, että Mihail palaisin takaisin. He olivat sopineet, ettei Emily menisi katsomaan tilannetta hänen kanssaan, jotta hänen läsnäolonsa pysyisi salassa niin pitkään kuin mahdollista. Hän paljastaisi läsnäolonsa vasta siinä vaiheessa, kun se olisi ehdottoman pakollista. Jos kävisikin niin, että Mihailille oli viritetty ansa.

Liian pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen Mihail palasi Emilyn luokse.

”Taisimme saapua juuri sopivasti. Voi olla, että he hyökkäävät kohta uudelleen. Mutta nyt he saavatkin vastaansa jotakin, jota eivät ole odottaneet”, Mihail sanoi.

”Tai sitten ovat nimenomaan odottaneet”, Emily sanoi.

”Niin. Mutta epäilen suuresti, että he olisivat edes varautuneet siihen, että minä olen paikalla. Saati, että tämä olisi ansa”, Mihail sanoi.

”Kunhan vain et aliarvioi heitä. Jos teet niin, annat heille suoraan käteen kaikki aseet voittoon”, Emily sanoi.

Mihail nyökkäsi ja huokaisi.

”Tämä on hankala asema olla, vahva altavastaaja”, Mihail sanoi.