torstai 23. toukokuuta 2024

Ruhtinas ja vanha mies VI

Betula nana, osa 400

Burhleo nousi ylös ja hän tuli Mihailin luokse.

”En ole tehnyt tätä kenellekään vähään ainaa, mutta saatan sinut ulos”, Martin sanoi.

”Tuletko katsomaan yläkaupunkia kanssani?” Mihail kysyi.

Burhleo pysähtyi.

”Tai ehkä en tule aivan ulos saakka. Haluan, että kun näen yläkaupungin seuraavan kerran, niin se on silloin, kun palaan sitä hallitsemaan”, Martin vastasi.

”Toivon mukaan se hetki koittaa pian”, Mihail sanoi.

”Toiveemme ovat yhteneväiset”, Martin sanoi.

Burhleo ohjasi Mihailin ulos salista ja talon aulaan.

”Ehkä toisella kerralla voimme myös tutustua taloon paremmin”, Mihail sanoi.

”Toivotaan, että sellaiseenkin tarjoutuu tilaisuus. Toivon myös, että ehdin myös kunnostuttamaan talon ennen kuin aika minusta jättää tässä maailmassa. Haluaisin nähdä sen elinaikanani uudestaan siinä loistossa, jossa talo oli lapsuudessani”, Martin sanoi.

Mihail nyökkäsi. Hän pohti omaa lapsuuden kotiaan, jonne hänellä ei ollut paluuta.

”Lapsuuden koti on arvokas asia, josta kannattaa pitää kiinni, jos vain mahdollista. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta, syystä tai toisesta”, Mihail sanoi.

Burhleo vilkaisi Mihailia.

”Osuuko arvaukseni lähelle, jos se on, että olet yksi heistä, joille ei ole paluuta lapsuuden kotiin?” Martin kysyi.

Mihail hymyili.

”Se osuu täsmälleen oikeaan”, Mihail sanoi.

”Haluatko kertoa enemmän?” Martin kysyi.

”Ehkä se on tarina jollekin paremmalle ajalle, koska siinä on paljon kerrottavaa. Olen kuitenkin kotoisin kaukaa Suuren keisarikunnan itärannikolta, joka ei alun perin tai vapaaehtoisesti ole halunnut liittyä Suureen keisarikuntaan. Sekin voi vaikuttaa asenteeseeni Suurta keisarikuntaa kohtaan, että siinä maailmassa, jossa kasvoin, Suurin keisarikunta oli aina se, joka oli tyhonnut ja riistänyt”, Mihail vastasi.

Burhleo nyökkäsi.

”Toivokaamme, että tällekin löytyy vielä sopiva hetki”, Martin sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Sitä ennen meidän täytyy torjua Suuren keisarikunnan armeijan aikeet alakaupungin valtaamisesta”, Mihail sanoi.

”Niin, sen hyökkäyksen torjuminen, tai minkä tahansa muun heidän hyökkäyksensä torjuminen, on ensisijainen tehtävämme”, Martin sanoi.

Mihail ja Burhleo hyvästelivät ja Mihail jätti Burhleon varjoihin sukunsa talon aulaan.

Ulos kävellessään Mihail hidasti askeliaan. Hän halusi nauttia tästä lyhyestä hiljaisuuden hetkestä mahdollisimman pitkään. Rauhallisesta hetkestä, jolloin hän oli yksin. Mihail keskittyi tuntemaan kaiken ympärillään. Hän halusi pidentää jokaisen askeleen päivän mittaiseksi. Tuntea jokaisen värähdyksen, joka kulki hänen lävitseen. Jokaisen ilman hiukkasen, jonka hän kohtasi. Äänet hidastuivat ja muuttuivat huminaksi, josta oli mahdotonta saada selvää.

Mutta rauhaa saattoi kestää vain häivähtävän hetken. Mihail astui ulos valoon ja maailma palasi hänen luokseen.

torstai 16. toukokuuta 2024

Ruhtinas ja vanha mies V

Betula nana, osa 399

Mihail ajatteli jo kääntyvänsä pois lähteäkseen, mutta Burhleo ehti vielä jatkaa uudella kysymyksellä.

”Ihmettelitkö muuten miksi tämä talo on autiona?” Martin kysyi.

Mihail pysähtyi ja nyökkäsi.

”On myönnettävä, että pohdin sitä hyvän tovin ennen taloon sisälle astumista. Onhan se erikoista, että näin halutulla paikalla talo voi pysyä autiona”, Mihail vastasi.

”Sille on hyvä syy, että talo on pysynyt autiona, vaikka muuten yläkaupunki onkin niin haluttu asuinsija. Mikä tahansa muu talo olisi varmasti löytänyt uudet asukkaat nopeasti, mutta tämä ei”, Martin sanoi.

Burhleo huokaisi.

”Tämä on sukuni talo ja periaatteessa minun omistuksessani. Siksi kukaan ei uskalla ottaa sitä haltuunsa. Puhutaan, että paikka on kirottu”, Martin sanoi.

”Kuka niin sanoo?” Mihail kysyi.

Burhleo kohautti olkiaan.

”Ketkä nyt tuollaisista kirouksista puhuvatkaan. Kateelliset, pahansuovat ja pesijäeukot. Mutta en minä sellaiseen usko, vaan näen, että joskus jollakin suvulla menee paremmin ja joskus hieman huonommin. Kyseessä on normaali kiertokulku”, Martin vastasi.

”Haluat kuitenkin palata valtaan”, Mihail sanoi.

”Tietysti, koska näen sen parhaana vaihtoehtona tälle kaupungille ja sen asukkaille. Haluan, että he kaikki pääsevät kukoistamaan. Se on aivan päinvastaista kuin mitä nämä minun jälkeeni vallassa olleet ovat tehneet. He vain järjestävät juhliaan ja antavat kaupungin rapistua ympärillään”, Martin sanoi.

”Kai he jotakin hyvääkin ovat saaneet aikaan?” Mihail kysyi.

Martin naurahti.

”Yritätkö saada minut sanomaan heistä jotakin hyvää?” Martin kysyi.

”Haluan vain vain sanoa, että asiat eivät ole koskaan mustavalkoisia. Vaikka ihmiset olisivat kuinka pahoja tahansa, niin heistä löytyy aina jotakin hyvää. Samoin parhaimmistakin ihmisistä löytyy aina jotakin heikkouksia tai pahuuttakin”, Mihail vastasi.

Burhleo hymähti.

”Sinun pitäisi olla meistä kahdesta se, joka puhuu arvoituksilla”, Martin sanoi.

”Ehkä se on se tulevaisuus, joka minua odottaa. Mutta ennen sitä minun täytyy kasvattaa pitkä hiukset ja parta ja antaa niiden harmaantua”, Mihail sanoi.

Burhleo nauroi.

”On myönnettävä, että minä pidän sinusta. Ja sanon tämän hyvin harvoista ihmisistä ja vielä harvemmista ensimmäisellä tapaamisella”, Martin sanoi.

keskiviikko 8. toukokuuta 2024

Ruhtinas ja vanha mies IV

Betula nana, osa 398

Burhleo asteli takan luota nojatuolin luokse ja istuutui pohtimaan.

”Toivottavasti en tuottanut teille liian suurta pettymystä”, Mihail sanoi.

Burhleo naurahti.

”Niin, kyllähän minä toivoin enemmän ja konkreettisempaa apua Suuren keisarikunnan armeijaa vastaan”, Martin vastasi.

”Me kaikki taidamme toivoa parempaa kuin mitä maailma välillä kykenee meille antamaan. Sitä pohdimme erityisesti tällä hetkellä, kun olemme tämän kurimuksen keskellä”, Mihail sanoi.

Burhleo nyökkäsi.

”Ymmärrän kyllä hyvin, että mahdollisuutenne siihen ovat rajalliset. Jos tuotte liikaa joukkoja avuksemme, niin Suuren keisarikunnan armeija pääsee hyökkäämään helposti yläkaupunkiin”, Martin sanoi.

”Se on varmaan tilanne, jota me molemmat viimeiseksi haluamme”, Mihail sanoi.

”Näin se on. Mieluummin näen kaupungin raunioina kuin niiden samojen miesten hallussa, jotka minut syöksivät pois kaupungin johdosta”, Martin sanoi.

Mihail nyökkäsi. Burhleon ajatus kuulosti kylmältä ja radikaalilta. Mihail aavisti, että vanha mies ei arvostanut alaisiaan samalla tavalla kuin hän itse omiaan. Toisaalta Burhleo oli entinen aatelinen, joka oli edes jotenkin oppinut kunnioittamaan ja elämään köyhäillistön kanssa. Gyllenburhin vanhat johtajat tai Suuren keisarikunnan armeijan kenraalit näkivät köyhimmän kansanosan vain työvoimana, joka oli aina korvattavissa uudella, jso nämä kaatuivat taakan alla.

”Ja kumpikaan meistä tuskin haluaa nähdä kaupunkia raunioinakaan”, Mihail sanoi.

Burhleo nyökkäsi.

”Toivoisin, että Gyllenburh voisi taas kukoistaa. Meillä on niin paljon potentiaalia tulla tunnetuksi siitä kauneudesta, jota olemme tänne rakentaneet. Valitettavasti meidät tunnetaan vai kaivoksistamme ja niiden ankeudesta”, Martin sanoi.

”Kaivosten varaan kaupunki on rakentunut, joten ei niitäkään kannata unohtaa”, Mihail sanoi.

”Sekin on totta. Silla vauraudella kaikki kauneus on saatu aikaan. Ei tällä paikalla ole ollut muuta kuin pahainen kylä vuorten varjossa ennen kuin ensimmäinen kaivos avattiin. Sen jälkeen kehitys oli sitten nopeaa ja lopulta olemme nousseet valtakunnan vuoriteollisuuden yhdeksi tärkeimmäksi kohteeksi”, Martin sanoi.

”Toisaalta se merkitys tuo myös epämiellyttävää huomiota. Minkä Suuren keisarikunnan armeija on nyt läsnäolollaan osoittanut”, Mihail sanoi.

”Näin sen voi myös ajatella. Kukaan ei välitä meistä niin kauan kuin härkien vetämät metallilastit virtavat kohti pääkaupunkia. Jos virta loppuun, niin armeija lähetetään laittamaan asia kuntoon. Hyvällä tai pahalla”, Martin sanoi.

”Moni muu rajakaupunki olisi myös varmaan saanut olla rauhassa, vaikka olisimme marssineet niihin”, Mihail sanoi.

Burhleo nyökkäsi.

”Vaikka Suuren keisarikunnan armeijalla on kova vimma teidän peräänne, niin todennäköisesti reaktio olisi ollut paljon haaleampi, jos olisitte valloittaneet minkä tahansa muun kaupungin Gyllenburhin ja Aegyzan välillä”, Martin sanoi.

Mihail epäili, että Suuren keisarikunnan tuhoamisvimma olisi ollut niin voimakas, että Suuren keisarikunnan armeija olisi jahdannut netronovalalaisia minne tahansa. Hän antoi vanhan miehen kuitenkin pitää mielipiteensä.

”Olemmeko keskustelleet kaikesta siitä, mistä halusit keskustella kanssani, ja tarvitsemmeko alaistemme apua yksityiskohtien kanssa?” Mihail kysyi.

”Ehkä on parempi päästää alaisemme keskustelemaan yksityiskohdista. Minulla on loistavia alaisia ja tiedän myös sinulla sellaisia olevan, joten jätän työn mielelläni heille”, Martin sanoi.

Mihail nyökkäsi hyväksyvästi.

torstai 2. toukokuuta 2024

Ruhtinas ja vanha mies III

Betula nana, osa 397

”Tässä mielessä meillä on ehkä hieman erilainen näköala asiaan”, Mihail sanoi.

”Kuinka niin?” Martin kysyi.

”Tuhota Suuren keisarikunnan armeija on halunnut tähänkin saakka. Siksi olemme tässä tilanteessa ja me olemme täällä. Netronovalan armeija houkuteltiin sopimuksella pohjoiseen sillä verukkeella, että olisimme toimineet liittolaisina taistelussa Imperiumin joukkoja vastaan. Todellisuudessa Suuren keisarikunnan armeijan kenraalit halusivat tuhota sen, millä eivät nähneet mitään arvoa tai jota eivät ymmärtäneet tai joka on heidän kanssaan erilaista”, Mihail sanoi.

Burhleo nyökkäsi.

”Olet oikeassa. Se viha, tai ehkä ennemmin välinpitämättömyys, mitä yhteiskunnan köyhimmät ja heikommat saavat Suuressa keisarikunnassa osakseen, ei ole mitään verrattuna sihen, mitä teihin kohdistuu”, Martin sanoi.

”Epäkuolleet ovat tietysti uusi ja erilainen ryhmä tässä maailmassa, joten on odotettavaakin, että epäluuloja esiintyy. Suurelta keisarikunnalta on kuitenkin poikkeuksellista röyhkeyttä lähteä suoraan tuhoamisen tielle”, Mihail sanoi.

Burhleo nyökkäsi.

”Tässä olemme samaa mieltä”, Martin sanoi.

”Emme kuitenkaan vihaa Suuren keisarikunnan asukkaita, koska emme usko, että heillä on asian kanssa mitään tekemistä. Siksi haluamme auttaa myös teitä kaikilla niillä keinoilla, mitä meillä on käytössämme”, Mihail sanoi.

”Se on ilo kuulla”, Martin sanoi.

”Tässä tilanteessa keinomme ovat kuitenkin rajalliset, mikä varmasti on ymmärrettävää, kun olemme vasta saaneet taistelutilanteen omalta osaltamme rauhoitettua”, Mihail sanoi.

Burhleo nyökkäsi, vaikkakin hiemän epäröivästi. Mihail arvasi, että Burhleo oli toivonut jotakin muuta.

”Se on ymmärrettävää”, Martin sanoi.

”En siis usko, että pystyisimme suoraan ryntäämään apuunne, jos Suuren keisarikunna armeija hyökkää alakaupunkiin”, Mihail sanoi.

Burhleo mietti hetken, ennen kuin sanoi mitään.

”Tätä minä hieman pelkäsinkin, vaikka toivoi jotakin muuta”, Martin sanoi.

”Pidämme kuitenkin läsnäolollamme pelotetta yllä Suuren keisarikunnan armeijan suuntaan. Ja jos tilaisuus koittaa, niin pyrimme valtaamaan keskikaupungin takaisin. Tähän Suuren keisarikunnan armeijakin väistämättä osaa varautua ja alakaupungin ymärille siirtyneet joukot ovat tulleet pääosain Gyllenalesista”, Mihail sanoi.

Burhleo nyökkäsi, vaikkakin nyt jo hieman pettyneenä.

”Jos kuitenkin taistelussa kävisi huonosti ja alakaupunkilaiset lyötäisiin taistelussa, niin voitte vetäytyä yläkaupunkiin niin halutessanne”, Mihail sanoi.

Burhleon katse aavistuksen verran piristyi.

”Miten varmistamme mahdollisuuden siihen?” Martin kysyi.

”Keskeinen keino siihen on varmasti pitää kulkureitti alakaupungista yläkaupunkiin vapaana”, Mihail vastasi.

”Mutta tärkein kulkureitti kulkee yläkaupungin portin läpi ja sen edusta ei ole meistä kummankaan hallussa”, Martin sanoi.

”Se meidän täytyy ottaa haltuun ja pitää viimeiseen saakka”, Mihail sanoi.

”Yläkaupungin portin ympäristö ei ole helppo kohta puolustaa, jos sitä ei ole ehtinyt ollenkaan linnoittamaan ja siihen meillä ei ole mahdollisuutta. Suuren keisarikunnan armeija pyrkii varmasti työntämään meidät takaisin, jos tai kun hyökkäämme”, Martin sanoi.

”Hyökkäys tässä tilanteessa voisi myös olla pieni yllätys. Toki emme massiiviseen sellaiseen kykenekään”, Mihail sanoi.

”Sekin on totta”, Martin sanoi.

torstai 25. huhtikuuta 2024

Ruhtinas ja vanha mies II

Betula nana, osa 396

”Olen iloinen, että sain tämän mahdollisuuden tavata teidät. Olen kuullut teistä paljon alaisiltani”, Mihail sanoi.

Burhleo hymähti huvittuneena.

”Toivottavasti pääasiassa hyvää”, Martin sanoi.

”Sanoisin, että tasapuolisesti”, Mihail sanoi.

Burhleo naurahti.

”Minunkin on pakko myöntää, että olen pitkään halunnut tavata teidät, arvon ruhtinas. Halusin kuitenkin tehdä sen omilla ehdoillani, joten otin teihin yhteyttä vasta nyt”, Martin sanoi.

”Ymmärrän sen täysin. En myöskään ole ollut täällä vielä pitkään”, Mihail sanoi.

”Ja teillä on ollut paljon kiireitä, kun olette ensin kääntäneet taistelun suunnan tekemällä kuolemasta oman palvelijanne”, Martin sanoi.

Mihailin piti miettiä hetki, miten kommentoisi Burhleon sanoja.

”Puhutte varsin suoraan”, Mihail sanoi.

”Onko se teille yllätys?” Martin sanoi.

”Rehellisesti sanottuna on”, Mihail vastasi.

”Odotitko minun puhuvan pitkillä ja monipolvisilla arvoituksilla, joiden merkitystä ei pysty avaamaan ilman pitkää pohtimista, kuten vanhoilla miehillä monesti on tapana?” Martin kysyi.

Mihail naurahti.

”Taisin odottaa jotakin sellaista”, Mihail vastasi.

Burhleo hymähti.

”Ehkä normaalisti olenkin sellainen. Valitettavasti joudun toteamaan, että meillä ei ole sellaiseen aikaa tässä tilanteessa, jonka edessä olemme”, Martin sanoi.

Burhleo katsoi Mihailia, joka ei sanonut mitään.

”Uskon, että tiedät mistä puhun. Olette nähneet sen. Tiedän, että olette tarkkailleet herkeämättä yläkaupungin muurien ulkopuolelle siitä saakka, kun saitte taistelun kiivaimman vaiheen hetkeksi hellittämään”, Martin sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Yhteinen vihollisemme kokoaa voimiaan porttiemme ja katseidemme edesssä. Ja me vain odotamme muurien suojissa, mitä se on tällä kertaa on keksinyt. Ennakoivaan iskuun meillä ei ole voimia edes yhdessä, joten voimme vain odottaa. Ja ottaa iskun vastaan, kun se tulee, oli se sitten miten kova tahansa”, Mihail sanoi.

”Niinkin tilanteemme voisi sanoittaa”, Martin sanoi.

Mihail jäi pohtimaan.

”Miten sinä tilanteemme sanoittaisit?” Mihail kysyi.

Burhleo jäi hetkeksi miettimään.

”Vaakakuppi on kääntymässä uuteen asentoon. Aikaisemmin Suuren keisarikunnan armeija halusi häätää vain teidät pois, mutta nyt he haluavat tuhota kaikki vastustajansa. Niin teidät kuin meidätkin. Tämä meidän täytyy estää”, Martin vastasi.

torstai 18. huhtikuuta 2024

Ruhtinas ja vanha mies

Betula nana, osa 395

Mihail katseli ulkoa taloa, johon sotilaan tuoma viesti oli ohjeistanut häntä astumaan sisään. Sisällä pitäisi odottaa alakaupungin johtaja Martin Burhleo, joka halusi keskustella hänen kanssaan. Rakennus näytti autiolta, jopa epäilyttävissä määrin. Yläkaupungissa ei ylipäätään ollut montakaan taloa, joka olisi ollut autiona jo siitä syystä, että yläkaupunki oli niin haluttu asuinpaikka. Pääosa taloista oli aatelisten, muiden aristokraattien tai varakkaiden kauppiaiden omistamia ja asuttamia. Tämä talo lähellä yläkaupungin muuria kuitenkin seisoi paikallaan hiljaisena ja hylättynä.

”Tämäkö on se paikka?” Mihail kysyi.

”Kaiken sen perusteella, mitä tiedämme, pitäisi olla”, Solkar vastasi.

”Sotilaat vartioivat ympäristöä, joten kaiken pitäisi olla turvallista”, Venir sanoi.

”Sen perusteella, mitä olette kertoneet, tuolla sisällä voi odottaa miten iso joukko tahansa. Vanha kaivoskaupunki kätkee sisäänsä loputtoman joukon salakäytäviä”, Mihail sanoi.

Kallas ja Suomas vilkaisivat toisiaan.

”Tuo ei saanut minua yhtään vähemmän huolestuneeksi”, Mihail sanoi.

”En tiedä, mitä voisimme sanoa, arvon ruhtinas”, Solkar sanoi.

”Et oikeastaan voi muuta kuin luottaa siihen, että Burhleo ei ole halunnut virittää sinulle ansaa. Hän on kyllä varovainen ja salaperäinen, mutta sen perusteella, mitä hänestä tiedämme, hän ei virittäisi ansaa kenenkään murhaamista varten”, Venir sanoi.

Mihail naurahti.

”Pitäisi vain luottaa täysin tuntemattomaan henkilöön, joka juonittelee päästäkseen takaisin valtaan”, Mihail sanoi.

Kallas ja Suomas nyökkäsivät. Mihail katseli kapteenejaan hetken ajan ja pudisti sitten päätään.

”Olkoon sitten ansa, jos on ollakseen”, Mihail sanoi.

Mihail astui taloon sisään. Sisällä oli hämärää ja meni hetki, että silmät tottuivat siihen. Lopulta aulan muoto alkoi erottua pimeyden keskeltä. Aulan molemmin puolin nousi portaat ylempään kerrokseen. Mihail ei pitänyt ajatuksesta, että talon yläkerroksista kulkureitti jäisi hänen taakseen. Tosin aulan kummallakin seinustalla ennen portaita oli myös ovet, jotka johtivat ties minne. Lopulta Mihail käveli aulan läpi suurempaan huoneeseen, kuten viestissä oli ohjeistettu.

Vain yksi kynttilä valaisi huonetta, jonka nurkkien varjot olivat syvät. Mihail pohti, että varjoihin mahtui piileskelemään useita sotilaita. Se lieni myös heikon valaistuksen tarkoituskin.

Ovea vastapäätä olevan takan reunukseen nojasi mies, joka ei varsinaisesti yrittänyt pysyä varjoissa piilossa, vaikka hämärässä tämän erottaminen olikin hankalaa.

”Sinäkö halusit keskustella kanssani?” Mihail kysyi.

Mies reagoi hitaasti, kuin olisi ollut ajatuksiinsa vajonneena.

”Riippuu siitä, kuka te olette”, mies vastasi.

”Minä olen Mihail Netronova, Netronovalan ruhtinas”, Mihail sanoi.

Mies kääntyi Mihailiin päin.

”Sitten vastaukseni on kyllä. Minun nimeni on Martin Burhleo ja minä olen Gyllenburhin oikeutettu hallitsija”, mies sanoi.

torstai 11. huhtikuuta 2024

Gyllenburhin taistelu XII

Betula nana, osa 394

He kuulivat lähestyviä kiireisiä askelia ja huomasivat, että yksinäinen sotilas juoksi heidän luokseen. Mihail vilkaisi Kallasta ja Suomasta, jotka eivät näyttäneet sen enempää tietävän mistä oli kyse. Suomas astui sotilasta vastaan ja Mihail ja Kallas jäivät odottamaan, mistä oli kyse.

”Sotilas, onko sinulla jokin viesti?” Solkar kysyi.

Sotilas pysähtyi Suomaksen eteen ja teki kunniaa.

”Arvon kapteeni, minut lähetettiin tuomaan viestiä”, sotilas vastasi.

Sotilas kohotti paperikääröä, joka hänellä oli kädessään. Samalla hän katsoi Suomaksesta ohitse.

”Minua pyydettiin tuomaan se teille, arvon ruhtinas”, sotilas sanoi.

Mihail vastasi sotilaan katseseen epäilyksellä.

”Kuka viestin pyysi tuomaan?” Solkar kysyi.

”En ole aivan varma kuka hän oli”, sotilas vastasi.

”Et tiennyt, keneltä viestin sait ja olet tuomassa sitä suoraan ruhtinaalle?” Solkar kysyi.

Sotilas epäröi.

”Niin… Herra kapteeni”, sotilas vastasi.

”Miksi päätit totella pyyntöä?” Solkar kysyi.

”En ole aivan varma. Se alakaupunkilainen vain piti asiaa niin tärkeänä, niin ajattelin, että se on tärkeää ja lähdin juoksemaan tänne”, sotilas vastasi.

”Sait viesin alakaupunkilaiselta?” Solkar kysyi.

”Niin, tai niin minä ainakin luulen”, sotilas vastasi.

”Voit antaa viestin minulle”, Solkar sanoi.

Sotilas nyökkäsi ja ojensi paperikäärön Solkarille.

”Arvon kapteeni, olenko minä pulassa tästä?” Sotilas kysyi.

”Et ainakaan vielä, mutta ensi kerralla kannattaa ensin juosta aliupseerisi luokse ja harkita hänen kanssaan asiaa”, Solkar sanoi.

Sotilas nyökkäsi. Tämä teki vielä kunniaa kapteeni Suomakselle ja poistui taakseen muutaman kerran vilkuillen.

Suomas astui Mihailin ja Kallaksen luokse.

”Mistä on kyse?” Mihail kysyi.

”Sotilas toi viestikäärön, jossa on Burhleon sinetti”, Solkar vastasi.

Suomas näytti kääröä Mihailille ja Kallakselle.

”Mitä siinä lukee?” Mihail kysyi.

Suomas mursi sinetin ja avasi käärön, jotta pääsi lukemaan sen sisältämän viestin. Suomaksen piti lukea asia pariin kertaan, että ymmärsi ja uskoi, mitä viestissä luki. Lopulta hän nosti katseensa ylös kääröstä ja katsoi Mihailia.

”Burhleo haluaa tavata teidät, arvon ruhtinas”, Solkar vastasi.