torstai 26. tammikuuta 2023

Ruhtinatar VI

 Betula nana, osa 333

Emily katsoi lintuvanhusta. Tämä selvästi tiesi jotakin, mitä Emilylle ei ollut kerrottu. Puisilla jumalilla oli selvästi ollut jokin taka-ajatus puunkirouksen antamiseen. Emilylle sitä ei ollut koskaan kerrottu, mutta Navilla oli selvästikin asiasta jotakin tietoa.

”Nav, kerro minulle, miksi puunkirous annettiin minulle”, Emily sanoi.

Varisvanhus ei vastannut.

”Miksi minä sain puunkirouksen?” Emily kysyi.

Emilyn ääni oli koventunut joka lauseella ja viimeinen kysymys tuli jo vahvana vaatimuksena totuuden kertomiseen.

”On parempi, että et tiedä”, Nav vastasi.

”Miksi niin on parempi?” Emily kysyi.

”Se on turvallisempaa meille kaikille, mutta etenkin sinulle, joka omaat puunkirouksen”, Nav vastasi.

”Haluan silti tietää”, Emily sanoi.

Nav huokaisi, painoi hetkeksi päänsä ja teki sitten pienen pyrähdyksen. Huoneen ympäri. Yleensä lintuvanhus perusteli päätöksiään kertoa tai olla kertomatta jotakin varsin tarkkaan ja suoraan. Nyt varisvanhuksella oli selvästi vaikeuksia kertoa perusteluja.

”Minua on kielletty kertomasta. Eikä vain kielletty vaan myös kerrottu mihin kertominen voisi johtaa. Ja ne asiat eivät olleet mitään hyvää tälle maailmalle”, Nav sanoi.

”Kuka sinua on kieltänyt?” Emily kysyi.

Emily halusi kysyä asiaa, vaikka tiesikin vastauksen jo valmiiksi.

”Puiset jumalat”, Nav vastasi.

”He eivät tiedä kaikkea. He eivät voi tietää, mitä tapahtuu, jos kerrot minulle totuuden”, Emily sanoi.

”Vaikka he eivät kaikkea tiedäkään, he näkevät paljon asioita. Aika liikkuu heidän kanssaan eri tavalla kuin meidän kanssamme”, Nav sanoi.

”Silti. Siitä on kauan, kun he ovat katsoneet, ja monet asiat ovat muuttuneet sen jälkeen, kun olemme lähteneet pohjoisesta.”, Emily sanoi.

”Mutta eivät kaikki asiat. Jotkin ovat pysyneet muuttumattomina”, Nav sanoi.

Emily tuhahti Naville. Hän tarvitsi tilaa miettiä, mitä tekisi, kun ilmeisesti puisilla jumalilla oli olemassa jokin salainen suunnitelma.

”En halua olla mikään pelinappula muiden pelissä. En etenkään niin, että minulta salataan asioita”, Emily sanoi.

”Olemme kaikki muiden pelinappuloita”, Nav sanoi.

Emily tiesi Navin olevan oikeassa, mutta nyt hän tarvitsi jotakin muuta kuin oikeassa olevaa viisasta.

”Jos et halua kertoa, niin voitko sitten poistua”, Emily sanoi.

Emily piti tauon ja katsoi tiukasti Navia.

”Haluan olla rauhassa ja pohtia asioita. En tiedä mitä tästä pitäisi ajatella”, Emily sanoi.

Emily käänsi selkänsä varikselle ja meni istuman kirjoituspöytänsä ääreen. Pöydällä häntä odottivat lukuiset ruhtinattaren velvollisuuksiin liittyvät keskeneräiset tehtävät kirjoituskääröineen. Emily ei halunnut palata niidenkään pariin ennen kuin oli saanut aikaa ajatella.


torstai 19. tammikuuta 2023

Ruhtinatar V

 Betula nana, osa 332

Meni monta päivää ennen kuin linnut löisivät sopivia paikkoja ehdotettavaksi Emilylle. Sillä välin Emily hoiti muita vastuitaan sekä meditoi ja harjoitteli puunkirouksen hallintaa omassa kirjoitussalissaan Navin johdolla.

”Olet unohtanut paljon siitä, mitä opetin sinulle pohjoisessa”, Nav sanoi.

Lintuvanhuksen ääni oli ankara. Emily tiesi, että hänen olisi pitänyt jatka harjoitteluaan, mutta kaikkea muuta oli tullut väliin.

”Muistan kuitenkin jotakin”, Emily sanoi.

”Ja se on hyvä, että muistat. Sinulla on myös jonkinlainen tuntuma säilynyt, sillä teet oikeita asioita, vaikka et välttämättä muistaisikaan niitä riittävän hyvin”, Nav sanoi.

Emily nyökkäsi.

”Kuka minua opettaa silloin, kun sinua ei enää ole?” Emily kysyi.

”Nev tietää myös paljon, mutta päävastuu sinun täytyy ottaa itse”, Nav vastasi.

”Entä jos se ei riitä, että minulla on päävastuu? Entä jos unohdan liikaa asioita ja en pysty enää harjoittelemaan?” Emily kysyi.

Lintuvanhus pörhisti höyheniään.

”Sitten sinun täytyy matkustaa pohjoiseen asian alkuperäiselle lähteelle hakemaan uutta opettajaa. Puiden jumalat sellaisen varmasti sinulle antavat. Tai sitten he opettavat Neville kaiken tarvittavan, jos otat hänet mukaan”, Nav vastasi.

”Pidän tämän mielessäni ja varmasti otan Nevin mukaan”, Emily sanoi.

Nav nyökkäsi.

”Ehkäpä se olisi hyvä joka tapauksessa matkustaa sinne jossakin vaiheessa ja hakea oppia sellaisista asioista, joita sinäkään et osaa opettaa”, Emily sanoi.

”Sekin on viisas ajatus”, Nav sanoi.

”Meidän täytyy vain odottaa, että tämä sota loppuu”, Emily sanoi.

”Sodat ja sotiminen eivät koskaan lopu. Ja pahoin pelkään, että tämä edessämme oleva on erityisen pitkä”, Nav sanoi.

Emily nyökkäsi mietteliäänä.

”Sitä me taidamme kaikki pelätä. Mihail etenkin”, Emily sanoi.

”Muista, että olet muutakin kuin vain ruhtinaan puoliso. Saat tehdä omia päätöksiäsi ja elää myös omaa elämääsi”, Nav sanoi.

”Mutta samaan aikaan minulta odotetaan sitä, että olen joka käänteessä ruhtinaan tukena. Ja haluankin olla. Siksikin haluan harjoitella puunkirouksen hallintaa, jotta pystyn olemaan paremmin avuksi Mihailille”, Emily sanoi.

”Et saanut lahjaa siksi, että olisit avuksi ruhtinaalle”, Nav sanoi.

”Miksi sitten?” Emily kysyi.

Nav käänsi katseensa Emilystä pois.


torstai 12. tammikuuta 2023

Ruhtinatar IV

 Betula nana, osa 331

Emily tunsi, että muut haluaisivat edelleen sanoa Naville vastaan. Hän kuitenkin tiesi, ettei lintuvanhus puhunut tällaisista, tai muistakaan asioista, turhaan. Eivätkä asiat koskaan olleet sellaisia, jossa tämän mieltä voisi puhumalla kääntää. Nav vain tiesi asioita ja totuuksia. Ei niitä voi puhumalla muuttaa toiseksi. Muilla puolestaan oli mielipiteitä, joita saattoi olla mahdollista muuttaa. Siksi Emily halusi kääntää huomion muualle ennen kuin Nav tuskastuisi.

”Tulitte itseasiassa aika sopivasti paikalle, sillä minulla on teille tehtävä”, Emily sanoi.

Niv ja Sija innostuivat heti uudesta tekemisestä.

Innostus oli toivottavaa. Emilyllä ei ollut pitkään aikaan tarjota linnuille muuta tekemistä kuin yleisesti tarkkailla kaupunkilaisten tunnelmia. Niihin pohjoisten lintujen ilmestyminen kaupunkiin oli aluksi aiheuttanut ahdistusta väestön paikallisessa osassa. Pikkuhiljaa ihmiset olivat kuitenkin tottuneet lintuihin. Erityisesti sen jälkeen, kun oli huomattu, että kaupungissa tapahtui oudompiakin asioita kuin vain hieman väärässä ilmanalassa lentäviä lintuja.

Niv ja Sija hypähtivät malttamattomasti lähemmäksi Emilyä.

”Millainen tehtävä sinulla on meille?” Niv kysyi.

”Odotahan, kun kerron”, Emily vastasi.

Emily vilkaisi Navia merkitsevästi ennen kuin aloitti.

”Olen tullut siihen tulokseen, että minun olisi hyvä harjoitella puunkirouksen hallintaa uudestaan. Sitä varten tarvitsisin jonkin rauhallisen paikan, jossa ei ole sivustakatsojia eivätkä äänet kantaudu sieltä liian kauaksi. Mielellään paikka saisi myös olla lähellä ja minulle helposti kuljettavissa. Te ehkä tiedätte sellaisen tai sitten osaatte etsiä sellaisen”, Emily sanoi.

”Löydämme sellaisen varmasti”, Niv sanoi.

”Jos emme muuten, niin yhdessä etsimällä”, Sija sanoi.

Nuorempi lintukaksikko oli jo pyrähtämässä lentoon etsimään sopivaa paikkaa.

”Älkää vielä lähtekö etsimään. Voimme ensin pohtia sopivia paikkoja yhdessä ja voitte sitten mennä tarkistamaan ovatko ne todella sopivia”, Emily sanoi.

Kaksikko näytti hieman pettyneeltä, mutta suostui pohdintahetkeen Nevin pienen suostuttelun jälkeen.

Emily pohti lintujen kanssa mahdollisia paikkoja ja he keksivätkin useita, joista ainakin pystyi lähtemään liikkeelle. Mitään varmaa paikkaa he eivät keksineet. Jos sellainen olisi tullut suoraan mieleen, olisi Emily ehkä keksinyt sen itsekin.

Lopulta Nev, Niv ja Sija olivat valmiit lähtemään etsimään mahdollisia paikkoja. Nav jäisi Emily luokse.

”Yritän parhaani mukaan pitää heidät asiassa”, Nev sanoi.

”Luotan teihin”, Emily sanoi.

Linnut pyrähtivät ulos ikkunasta ja Emily seurasi niiden lentoa hetken. Sitten hän kääntyi Navin puoleen.

”Olet tehnyt hyvin, kun olet palannut puunkirouksen pariin”, Nav sanoi.

”Oli varmasti jo aikakin. Kykyni hallita puunkirousta on selvästi heikentynyt ja se on alkanut tulla ulos omia aikojaan”, Emily sanoi

”Meidän täytyy palata perusasioiden pariin. Minä jatkan opettamistasi”, Nav sanoi.

”Kiitos, että jaksat vielä”, Emily sanoi.

”On helppo opettaa, kun oppilas on niin hyvä”, Nav sanoi.


torstai 5. tammikuuta 2023

Ruhtinatar III

 Betula nana, osa 330

Emily katseli alas kaupunkiin ja kaupungista kohti linnaa nousi neljä lintua. Emily tunnisti varislintujen parven lemmikeikseen. Nelikon pienin kuukkeli Sija ehti ikkunalle ensin. Varikset Nav, Nev ja Niv seurasivat pian perässä. Niv oli heti Sijan perässä. Nev oli hieman kauempana jäätyään odottamaan varisvanhusta. Emily oli jo hieman huolissaan Navista. Kohta se ei jaksaisi enää lentää linnan ja kaupungin väliä.

”Mitä kaupungilta löytyi?” Emily kysyi.

”Monia ystävällisiä ihmisiä, kuten aina”, Sija vastasi.

”Ja ruokaa”, Niv sanoi.

Nev laskeutui kolmanneksi ikkunalaudalle ja jäi seuraamaan Navin lentoa.

”Pahoitteluni rouva, täällä on aivan liian kuuma meille”, Nev sanoi.

Lopulta myös Nav pääsi ikkunanlaudalle saakka. Lintuvanhus hengitti väsyneenä eikä pystynyt heti puhumaan.

”Päivää, rouva”, Nav sanoi.

Emily silitti lintuvanhusta ja huomasi, etteivät sen sulat olleet väritykseltään enää samalla tavalla kirkkaita kuin kahdella muulla variksella. Mustakin alue alkoi olla jo harmaa ja harmaa lähestyä pikkuhiljaa valkoista.

”Tiedän, tiedän. Vanhuus ei tule yksin”, Nav sanoi.

”En sanonut mitään sellaista”, Emily sanoi.

Nav naurahti hieman raakkuvalla äänellä.

”Tiedän, ettet sanonut, mutta tiedän sinun ajattelevan sitä. Arvostan, että huolehdit minusta, mutta kyllä minä pärjään”, Nav sanoi.

Kolme muuta lintua katsoi Navia hieman surullisena.

”Älkääkä tekään minusta huolehtiko. Aika ajaa meidän kaikkien ohitsemme pikkuhiljaa, kunkin ohitse meidän omalla ajallaan. Minun aikani on koittava pian”, Nav sanoi.

”Kuinka pärjäämme ilman sinua?” Nev kysyi.

”Tulette pärjäämään varmasti hyvin. Sija mukaan laskettuna teitä on kolme ja olette kasvaneet viisaudessanne minusta jo ohitse”, Nav vastasi.

”Tuo ei pidä paikkaansa”, Nev sanoi.

”Nav, et voi jättää meitä”, Niv sanoi.

”Ehkä en jättäisikään, jos se olisi minusta itsestäni kiinni”, Nav sanoi.

Nav katseli ympärillään olevia lintuja ja Emilyä.

”Toivon myös, ettei kukaan teistä ajattele sitä, että minut voidaan kuolleestamanata takaisin. Saa sitä yrittää, mutta en usko sen toimivan. En tiedä miten hyvin se toimii ihmisilläkään”, Nav sanoi.

”Sitä voimme miettiä sitten, kun asia on ajankohtainen”, Emily sanoi.

Varisvanhus nyökkäsi.

”Vaikkakin se hetki voi tulla eteen piakkoinkin, sillä minä olen vanhempi kuin miltä näytän. Silloin teidän ei pidä toivoa minun ikuisen elämän perään, vaan luottaa omiin tietoihinne ja vaistoihinne”, Nav sanoi.


torstai 29. joulukuuta 2022

Ruhtinatar II

Betula nana, osa 329

Harjoittelun saattoi aloittaa uudestaan milloin tahansa, joten Emily päätti aloittaa heti. Hänellä ei ollut mitään sovittuja tapaamisia loppupäivän aikana, joten mitä todennäköisimmin hän saisi olla rauhassa niin halutessaan. Varmuuden vuoksi Emily kuitenkin kävi laittamassa salin oven säppiin.

Sitten Emily käveli salin keskelle sopivalle etäisyydelle kaikista huonekaluista ja asettui mukavaan asentoon lattialle istumaan. Kun hän oli sopivasti rentoutunut, hän aloitti keskittymisen puunkirouksen hallitsemiseksi.

Aluksi mitään ei tapahtunut. Meni pitkän aikaa, että Emily kuuli vain huminan linnan seinistä, mutta lopulta Emily sai puunkirouksessa aikaan liikettä. Pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Ja välillä taas aaltomaisesti vähemmän. Jokainen uusi nouseva aalto oli kuitenkin edellistä korkeampi, joten liike kasvoi ajan myötä.

Lopulta koko puunkirous liikkui kuin se olisi nestettä hänen ympärillään. Tässä vaiheessa Emily nousi seisomaan, jotta hän pystyi ohjaamaan puunkirousta paremmin käsillään. Tai oikeammin ajatuksellaan, mutta ajatukset oli helpompi visualisoida käsien liikkeen mukana.

”Kyllä minä vielä muistan, miten sinua hallitaan. Ja jos jotakin olen unohtanut, opettelen sen uudelleen”, Emily sanoi.

Emily pohti, oliko puhuminen aivan turhaa. Puunkirouksella oli oma elämänsä, muttei ehkä tietoisuutta. Puunkirous kuitenkin vaikutti häneen itseensä. Emily tiesi sen. Hänen luonteensa oli muuttunut sen jälkeen, kun hän oli saanut puunkirouksen pohjoisessa. Hän oli yrittänyt pitää muutoksen mahdollisimman pienenä, mutta ei ollut varma oliko se onnistunut. Kuukaan ei ainakaan ollut sanonut, että hän olisi muuttunut.

”Voit olla olemassa vain niin, että pysyt hallinnassa ja minä pystyn sinua hyödyntämään. Silloin voimme tehdä yhteistyötä. Muuten minun olisi hankkiuduttava sinusta eroon”, Emily sanoi.

Emily kokeili erilaisia liikkeitä, joita hän pystyi tekemään puunkirouksen avulla. Hän ohjasi oksia eri suuntiin, kasvatti ja kutisti niitä.

”Katsotaan mihin kaikkeen me pystymme”, Emily sanoi.

Puunkirous pystyi vaikka mihin, vaikka Emilyn kontrolli siitä ei ollut täydessä terässä. Hän nosteli huoneen eri huonekaluja paikasta toiseen. Ensin pienempiä ja sitten isompia. Sen jälkeen useampaa huonekalua samaan aikaan.

”Seuraavalle kerralle tarvitsen jotakin painavampaa sekä jotakin, jota vastaan voin harjoitella hyökkäyksiä.

Emily ei uskaltanut harjoitella hyökkäyksiä linnan sisällä, koska siitä saattaisi kuulua liian kovia ääniä ja jäädä jälkiä, joita olisi vaikea selittää. Jokin sopiva paikka täytyisi etsi myöhemmin.

Lopulta Emily totesi, että hän oli tehnyt harjoittelua riittävästä yhdelle päivälle. Oli aika palauttaa puunkirous hänen sisälleen näkymättömiin. Vaikka hän oli saanut puunkirouksen hyvin liikkeelle, Emilyllä meni kauan saada puunkirous takaisin sisäänsä. Kun se lopulta onnistui, häntä huimasi ja hengästytti ja hänen piti istuutua alas.

”Ehkä minun täytyy tehdä tätä päivittäin. Silloin tämä kävisi helpommaksi. Nyt tuntuu siltä kuin olisi juossut portaat kellarista korkeimpaan torniin”, Emily sanoi.

Kun Emily oli saanut levättyä tarpeeksi, hän nousi ylös ja kävi avaamassa salin oven säpin. Sen jälkeen hän meni ikkunalle hengittämään ulkoilmaa. Kevyt tuulenvire tuntui paremmalta kuin aikaisemmin.

torstai 22. joulukuuta 2022

Ruhtinatar

Betula nana, osa 328

Emily katseli ulos kirjoitussalinsa ikkunasta ja huokaisi. Kaupunki eli omaa elämäänsä ilman hänen murheitaan. He olivat eilen puhuneet Mihailin kanssa pohjoiseen lähetetyn armeijan pelastamisen mahdollisuuksista. Ja muumioidun lohikäärmeen kuolleestamanaamisesta.

Ajatus pelotti Emilyä, mutta hän oli lupautunut olemaan Mihailin rinnalla, jos tämä päättäisi ryhtyä kuolleestamanaukseen. Hän ei pitänyt ajatuksesta, mutta hän tiesi, että hänen tehtävänsä oli olla miehensä rinnalla ja auttaa tätä parhaansa mukaan. Emily myös tiesi, ettei Mihail ryhtyisi vaaralliseen kuolleestamanaukseen, jos hän näki jonkin muun realistisen vaihtoehdon. Joskus tarjolla ei ollut muita kuin huonoja vaihtoehtoja. Hän tiesi sen hyvin.

Emily katseli kaupunkia ikkunasta, kun äkkiä kipu lävisti hänen vasemman kätensä ja puunkirous tuli esiin. Hän istui syrjään ikkunalta ja vajosi kivusta polvilleen maahan. Emily pidätteli itseään, ettei huutanut kivusta. Se olisi saanut henkivartijat juoksemaan sisään saliin.

Puunkirous halusi ulos. Se halusi päästä kasvamaan. Erityisesti se halusi päästä ulos aurinkoon. Puunkirous kasvoi nopeasti ulos Emilyn sisältä.

”Ei nyt, nyt ei ole sopiva hetki. Pysy sisällä”, Emily sanoi.

Sanat tulivat ulos vain kevyenä kuiskauksena kivun keskeltä. Mutta ei kenenkään tarvinnutkaan kuulla sanoja. Jos puunkirous kuuli sanat, niin siihen ei tarvinnut edes ääneen sanottuja sanoja. Jo pelkkä ajatus riitti. Mutta puunkirous ei kuunnellut häntä.

Lopulta kivun aallot rauhoittuivat ja Emily pystyi nousemaan takaisin seisomaan. Meni kuitenkin hyvä tovi, että hän sai hengityksensä tasaantumaan. Sitä odotellessa hän kokeili oikealla kädellään, miten kovasti puunkirous oli tällä kertaa kasvanut.

Koko hänen vasen kätensä oli kaarnan peitossa ja sieltä täältä kasvoi oksia, joissa oli vihreitä lehtiä. Suurimmat oksat lähtivät hänen olkapäältään ja suoraan ylös kasvava oksa ylsi miltei salin kattoon. Kaarna peitti myös hänen kaulansa ja kasvojensa vasemman puolen. Hän voisi astua metsään ja kukaan puunkirouksen puolella seisova ei erottaisi häntä puista. Tosin Aegyzan metsät olivat erilaisia kuin ne mihin Emily oli tottunut. Ja samoin erilaisia kuin ne metsät pohjoisessa, joista puunkirous oli kotoisin. Palmujen seasta puunkirous erottuisi melkein yhtä hyvin kuin aavikolla.

”Et voi tehdä noin. Päästän sinut ulos sitten, kun siihen on hyvä mahdollisuus”, Emily sanoi.

Puunkirous ei vastannut.

Emily oli puunkirjouksesta huolissaan. Se oli alkanut yhä useammin tulla esiin omia aikojaan ja kivut silloin olivat kovia. Hän ei ollut varma, miten hyvin hän pystyi vielä kontrolloimaan puunkirousta vai alkoiko se vain elää omaa elämäänsä. Se oli pelottava ajatus, sillä puunkirous voisi ottaa hänet kokonaan haltuunsa. Sitten hänestä tulisi metsänhenki, joka metsästäisi ihmisiä.

”Tarvitsen lisää aikaa harjoitteluun. Siitä on liian pitkä aika, kun harjoittelin kunnolla puunkirouksen hallintaa”, Emily sanoi.

Emily käänteli vasenta kättään katseensa edessä.

”Niin minun on tehtävä. Tämä on riistäytymässä käsistä”, Emily sanoi.

Puunkirous ei välittänyt Emilyn pohdinnoista. Se pysyi tiukasti paikoillaan. 

torstai 15. joulukuuta 2022

Ruhtinaan armeijat V

 Betula nana, osa 327

Emily tutki Mihailin katsetta.

”Tarkoitatko sitä lohimäärmettä, jota Nils jo yritti kuolleestamanata?” Emily kysyi.

”Tarkoitan”, Mihail sanoi.

Emily kääntyi ja käveli sivupöydän luokse hakemaan itselleen juotavaa. Hän käveli takaisin lasi kädessään ja pohtien.

”Se on vaarallista, Mihail. Nils melkein kuoli”, Emily sanoi.

”Minä tiedän. Näin kaiken ja kävin katsomassa heti tapahtuneen jälkeen”, Mihail sanoi.

”Mutta olet sitä mieltä, että se on silti paras vaihtoehto”, Emily sanoi.

”En sanonut olevani sitä mieltä”, Mihail sanoi.

Emily hymyili.

”Minä arvasin sinun olevan sitä mieltä”, Emily sanoi.

”Aivan, tietysti”, Mihail sanoi.

”Oletko sitä mieltä?” Emily kysyi.

Mihail huokaisi ja käveli ikkunalle. Hän halusi olla yksi kaupunkilaisista vailla murheita, jotka liittyivät hallitsemiseen.

”Sarnel on sitä mieltä, että se on huono idea. Se on yksi syy siihen, että hän halusi minun puhuvan sinun kanssasi. Luulen hänen ajattelevan, että sinä puhut minulle järkeä ja luovun koko ajatuksesta”, Mihail sanoi.

”Eli olet sitä mieltä, että se on paras vaihtoehto?” Emily kysyi.

Mihail kääntyi kohti Emilyä.

”Kyllä, olen sitä mieltä, että se on paras vaihtoehto. Se ei varmastikaan ole hyvä vaihtoehto, mutta muut vaihtoehdot ovat vielä huonompia”, Mihail vastasi.

Emily käveli Mihailin luokse ja otti tätä kädestä.

”Olen Sarnelin kanssa samaa mieltä siinä, että muumioidun lohikäärmeen kuolleestamanaamisen yrittäminen uudelleen on huono idea. Ymmärrät sen varmasti itsekin miksi minä olen sitä mieltä”, Emily sanoi.

Mihail käänsi katseensa pois Emilystä ja nielaisi pettymystään.

”Mutta jos päätät sen tehdä joka tapauksessa ja se on harkinnan jälkeen mielestäsi paras vaihtoehto, niin seison takanasi. Tulen aina seisomaan rinnallasi, mitä ikinä teetkään”, Emily sanoi.

Mihail käänsi ensin hieman yllättyneen katseensa takaisin Emilyyn ja sitten halasi tätä.

”Kiitos”, Mihail sanoi.

Mihail itki pois hallitsemisen paineita ja stressiään ja Emily piteli häntä. He puristivat toisiaan syvempään halaukseen.