Muumioitu lohikäärme XII

Betula nana, osa 350

Emily katsoi voimattomana, kun muumioidun lohikäärmeen sielu valmistautui hyökkäykseen ja sitten hyökkäsi. Hän kiljaisi, kun hyökkäys osui ja nostatti valtavan pölymyrskyn, jonka sisään he kaikki jäivät. Hyökkäyksen aiheuttama ääni humisi edelleen Emilyn päässä, kun hän löysi itsensä polviltaan katselulavalta. Hänen silmistään valuivat kyyneleet laudoille, joista lava oli rakennettu.

”Mihail, ei”, Emily sanoi.

Emily nosti katseensa. Kaikkialla ympärillä oli pölyä, joka kirveli silmissä. Emily köhi ja tunnusteli tietä eteenpäin. Kamarineito kutsui häntä jostakin suunnasta.

”Ei”, Emily sanoi.

Kyyneleet virtasivat vuolaina ennen kuin Emily edes tajusi itkevänsä.

”Mihail”, Emily sanoi.

Ei oli ainoa sana, mitä Emily pystyi ajattelemaan. Ei voinut olla totta. Näin ei tapahtunut. Ei.

Kamarineito ryömi Emilyn vierelle ja yritti lohduttaa häntä. Emily ei kuitenkaan kuullut tätä. Hän oli niin omien ajatustensa jyskytyksen alla.

Yhtäkkiä hän oli noussut ylös ja lähtenyt lavalta. Hän yritti edetä pölymyrskyssä niin nopeasti kuin pystyi, vaikka ei edes tiennyt mihinkä oli menossa. Sitten Emily tajusi mihin hän oli menossa. Hän oli menossa Mihailin luokse.

”Mihail”, Emily sanoi.

Samalla kamarineidon ääni kuului jo jostakin kaukaa.

Pölyn keskellä oli mahdoton suunnistaa. Meni vain hetki, kun Emily ei enää tiennyt mistä suunnasta oli tulossa tai mihin menossa. Hän kulki eteenpäin, mutta oli pian varma, että hän kiersi kehää. Ei lavalta voinut olla Mihailin luokse näin pitkä matka. Kamarineidonkin ääni oli alkanut kuulua aivan eri suunnasta.

”Mihail, missä sinä olet?” Emily kysyi.

Emily ei ollut varma, oliko kysyminen turhaa. Hän halusi uskoa, että ei ollut. Ainakaan kysymykseen ei kukaan vastannut.

”Mihail”, Emily sanoi.

Emily toisteli Mihailin nimeä ja harhaili eteenpäin pölyssä yrittäen löytää miestään. Lopulta hän väsyi ja vajosi maahan.

”Mihail”, Emily sanoi.

Emily ääni oli jo käheä ja luovuttanut, kun hän sanoi Mihailin nimen viimeisen kerran.

Hetkeen ei tapahtunut tai kuulunut mitään ja pölyn liike alkoi pikkuhiljaa rauhoittua. Jossakin vaiheessa Emily kuitenkin huomasi, että vähän matkan päästä hänen edestään näkyi pölyn läpi kirkas valo. Hän lähti ryömimään valoa kohden, vaikka ei tiennyt mikä valon lähde oli.

Muumioitu lohikäärme XI

Betula nana, osa 349

Mihaililla oli vain lyhyt hetki aikaa reagoida kuolleen lohikäärmeen sielun hyökkäykseen. Hän piti toisella kädellään kuolleestamanauksen kasassa ja toisella kädellään loitsi suojaloitsun.

”Kilpiloitsu 42, henkikilpi”, Mihail sanoi.

Uusi loitsu ehti juuri suojaamaan Mihailin ennen kuolleen lohikäärmeen sielun hyökkäystä. Hyökkäys oli niin vahva, että sen törmäys vahvaan suojaloitsuun sai loitsun säröilemään. Loitsu ei kuitenkaan murtunut kokonaan ja hyökkäys pysähtyi.

Manauksen päälle toisen vaikean taian loitsiminen ei kuitenkaan ollut helppoa. Mihailin oli vaikea hengittää. Toista samanlaista loitsua hänen olisi vaikea, ellei jopa mahdotonta, tehdä ilman, että se avaisi muumioidun lohimäärmeen sielulle avoimen väylän hajottaa manaus tai hyökätä uudestaan suoraan häntä kohden.

”Vastaan pyristeleminen on turhaa, kuolevainen”, lohikäärme sanoi.

”Pyristelin vastaan ja olen yhä hengissä”, Mihail sanoi.

Muumioidun lohikäärmeen sielu nauroi äänellä, joka humisi kaikkien kuulijoiden korvissa. Oli vaikea tietää, oliko sielu tyytyväinen vai vihainen Mihailin kommentista.

”Olet hengissä, mutta olet hengästynyt ja et kykene torjumaan toista hyökkäystäni. Tule, kuolevainen, yhteinen lepomme odottaa”, lohikäärme sanoi.

Mihail katsoi poispäin muumioidun lohikäärmeen sielusta ja yritti saada hengitystään tasaantumaan. Hän alkoi väsyä. Kuolleestamanauksen ylläpito alkoi käydä voimille. Hänen täytyisi saada loitsu valmiiksi pian, jottei se romahtaisi hänen voimiensa loppumiseen.

”Oletko valmis kuolemaan?” lohikäärme kysyi.

Mihail käänsi katseensa takaisin muumioidun lohikäärmeen sieluun.

”En koskaan”, Mihail vastasi.

”Typerä kuolevainen”, lohikäärme sanoi.

”Oletko valmis heräämään kuolleesta?” Mihail kysyi.

Muumioidun lohikäärmeen sielu vastasi Mihialille vain karjaisemalla aikaisempaa kovemmalla voimalla. Sitten se keräsi vauhtia uuteen hyökkäykseen.

Mihaililla oli vain lyhyt hetki aikaa miettiä ratkaisua. Hänen täytyisi torjua muumioidun lohikäärmeen sielun hyökkäys jotenkin, mutta samalla pitää manaus kasassa. Toisaalta, jos hän saisi jotenkin sielun alistumaan manaukseen, hyökkäystä ei koskaan pääsisi loppuun saakka.

Miettimisaika loppui ja muumioidun lohikäärmeen sielu hyökkäisi kohti Mihailia. Sielun hyökkäys oli niin voimakas, että se nostatti ilmaan pölypilven, joka peitti näkyvyyden koko manauspaikalta. Pöly kiertyi kuin pyörremyrskyssä ja veti pölyn ulkopuolisenkin ilman mukaan liikkeeseensä. Pian kaikki loitsijat ja katsojat olivat keskellä pölymyrskyä.

Muumioitu lohikäärme X

Betula nana, osa 348

Mihail käveli muumioidun lohikäärmeen luokse. Mihail kävi katseellaan läpi kaikki näkyvät riimu ja Tammen seuraajat. Kaikki näytti olevan kunnossa, tosin Tammen seuraajie näytti myös olevan enemmän kuin edellisellä yrityksellä. Sitten Mihail loi vielä syvän katseen itse lohikäärmeeseen.

”Nyt minä kuolleestamanaan sinut. Halusit sinä sitä tai et”, Mihail sanoi.

Mihail siirtyi omalle paikalleen. Hän huomasi, että Tammi seuraajineen oli lisännyt päämanaajan taikapiirin ympärille uusia riimuja, joiden piti auttaa manauksesta suoriutumisessa. Mihail saattoi vain toivoa ja uskoa, että kaikki valmistelut olivat riittäviä. Mihail teki vielä lyhyen vilkaisun Emilyyn ja Tammeen ennen kuin ryhtyi kokoamaan voimiaan. Sitten hän aloitti kuolleestamanauksen.

Yksitellen riimut alkoivat jälleen hohtaa. Ensin vähän ja sitten voimakkaammin. Niiden perässä jokainen taikapiiri alkoi hohtaa. Pian riimuja ja taikapiirejä alkoi nousta piirretyistä kuvioista ilmassa hohtaviksi kuvioiksi. Ensin yksi ja sitten lisää, kunnes kerroksia oli ilmassa neljä. Viides kerros kuvioihin muodostui piirretyistä kuvioista.

Kuolleestamanaus oli saavuttamassa huippuaan ja Mihail tunsi loitsun voiman. Se väreili hänen ympärillään raivokkaalla voimalla, joka olisi murskannut hänet, jos Tammen seuraajat eivät olisi hänen apunaan loitsimassa. Edes hänen voimillaan ei voinut hallita kaikkea.

Viime kerralla lohikäärme oli herännyt tässä vaiheessa. Ja vastustanut kuolleestamanausta saaden koko loitsun romahtamaan. Nyt Mihail osaisi odottaa vastustusta, toisin kuin Tammi edellisellä yrityksellä. Mihaililla oli myös uusia omia kortteja hihassaan.

Matala jylinä alkoi samaan tapaan kuin edelliselläkin manausyrityksellä. Jostakin syvältä ja kaukaa kuuluva ääni voimistui pikkuhiljaa ja muuttui korvia huumaavaksi. Kauan aikaa sitten kuolleen lohikäärmeen sielu oli Mihailin edessä.

”Minä olen ikuisessa levossani. Häivy, kuolevainen, äläkä palaa minua häiritsemään”, lohikäärme sanoi.

Lohikäärmeen sielun ääni oli korvia särkevä, vaikka he olivat tällä kertaa valmistautuneet siihen. Mihail koki kovan paineen, mutta sai pidettyä sen aisoissa. Se piti myös Tammen seuraajat aloillaan ja manaus pysyi kasassa.

”Sinä olet menneestä ajasta. Minä olen uudesta tulevaisuudesta. Sinun kuuluu alistua tahtooni, olit sinä mitä mieltä siitä tahansa”, Mihail sanoi.

Kuolleen lohikäärme sielu karjaisi. Se hyökkäisi kohti manauksen virtoja, mutta Mihail väisti hyökkäyksen.

”Leposi on ohitse”, Mihail sanoi.

”Minut on balsamoitu ja laskettu ikuiseen lepoon. Kuolevainen sielu ei voi sellaista katkaista, kun lepo on kerran aloitettu”, lohikäärme sanoi.

”Tarkoitat varmaan, että niin ei ole koskaan aikaisemmin tehty. Koska nyt niin tapahtuu. Leposi on loppunut”, Mihail sanoi.

”Jos et usko hyvällä, kuolevainen, niin sitten uskot pahalla. Liity kanssani ikuiseen lepoon”, lohikäärme sanoi.

Kuolleen lohikäärmeen sielu karjaisi ja hyökkäsi. Nyt se ei enää yrittänyt hyökätä manauksen virtoja kohti vaan se hyökkäsi suoraan päin Mihailia.

Ruhtinas ja ruhtinatar VI

Betula nana, osa 347

Emily ja Mihail saapuivat manauspaikalle hiljaisuuden keskelle.

Nils Tammi oli heitä vastassa seuraajiensa ympäröimänä. Edellinen manausyritys oli käynyt niin pahasti miehen voimille, että Emilyn oli vaikea erottaa, oliko Tammi edelleen elävä vai jo kuoleman portin takaa palannut. Se sai Emilyn vilkaisemaan Mihailiin, joka puolestaan ei näyttänyt kiinnittävän Tammeen sen enempää huomiota kuin tavallisestikaan. Toki Mihail oli nähnyt Tammea useita kertoja edellisen manausyrityksen jälkeen, mutta Emily oli varma, että tämänkin oli nähtävä ero, joka Tammen olemuksessa oli tapahtunut.

Emily ja Mihail laskeutuivat hevostensa selästä ja Mihailin henkivartijat ja Emilyn kamarineito seurasivat esimerkkiä. Tammen seuraajat polvistuivat ruhtinaan ja ruhtinattaren edessä, mutta Tammi vain nyökkäsi.

”Arvon ruhtinas, toivottavasti armahdatte sen, että en polvistu. Voimani eivät ole vieläkään palautuneet ja pelkään, etten pääsisi enää ylös”, Nils sanoi.

Mihail astui Tammen luokse hymyillen.

”Se riittää, että olette saaneet kaikki valmistelut tehdyksi ja voimme aloittaa kuolleestamanauksen”, Mihail sanoi.

”Olemme tehneet parhaamme, kuten aina. Kaiken pitäisi olla tehty vielä paremmin kuin edellisellä kerralla ja teimme vielä useampia tarkastuksia”, Nils sanoi.

Mihail nyökkäsi hyväksyvästi.

Tammi johdatti heidät manauspaikan sisälle ja siellä olevalle korokkeelle. Tammen seuraajat joutuivat tukemaan miestä, jotta tämä pääsi ylös korokkeelle. Korokkeella Tammi istuutui tuolille, joka oli vuorattu pehmeillä tyynyillä, jolla hänet tuettiin asentoon, josta hän saattoi seurata kuolleestamanauksen etenemistä.

”Ruhtinas, toivotan teille kaiken sen onnen, jonka pystyn tarjoamaan. Onnistutte siinä, missä minä epäonnistuin”, Nils sanoi.

”Kiitän toivotuksistanne. Minulla ei ole varaa epäonnistua”, Mihail sanoi.

Ennen kuolleestamanauksen aloitusta Mihail halusi vielä varmistaa, että Emilyllä oli mukavat oltavat.

”Täältä näet kaiken, mitä tapahtuu kuolleestamanauksen aikana. Ja saat haluamasi virvokkeita, jos niitä kaipaat”, Mihail sanoi.

Yksi Tammen seuraaja toi Emilylle ja tämän kamarineidolle juotavaksi sitruunalla ja yrteillä maustettua vettä.

”Kiitos, minä kyllä pärjään”, Emily sanoi.

Mihail vielä epäröi hetken ja Emily aisti, että pelkäsi sitä, oliko tekemässä oikeaa ratkaisua mennessään aloittamaan kuolleestamanausta.

”Kaikki sujuu varmasti hyvin”, Emily sanoi.

Emily suuteli Mihailia rohkaisuksi. Se näytti myös toimivan ja Mihail piristyi.

”Mene nyt ja aloita manaus”, Emily sanoi.

Mihail nyökkäsi ja käveli alas lavalta.