torstai 25. marraskuuta 2021

Valloitettu kaupunki XIII

 Betula pubescens, osa 191

”Kuulostaa ikävältä, mutta emme voi lopettaa kuolleestamanausta. Tarvitsemme lisää joukkoja, jos haluamme, että meillä on mitään toivoa Suuren keisarikunnan armeijaa vastaan”, Edkar sanoi.

”Tiedämme, herra kenraali”, Solkar sanoi.

”Mitä sitten ehdotatte?” Edkar kysyi.

Siihen kapteeneilla ei ollut antaa kenraalille vastausta.

”No?” Edkar kysyi.

”Koska emme voi lopettaakaan kuolleestamanausta, meidän täytyy vain pitää asia paremmin salassa”, Venir vastasi.

”Sen mukaan, mitä minä tiedän, asia on jo pidetty salassa”, Edkar sanoi.

”Mutta selvästikään ei riittävän. Muutenhan tieto siitä ei leviäisi kaupungilla”, Venir sanoi.

Kenraali hymähti tyytymättömänä.

”Ehkä olisi hyvä, jos joku selvittäisi asiaa. Voihan olla vain jokin yksittäinen asia, joka on jätetty huomiotta ja tieto vuotaa sen vuoksi”, Solkar sanoi.

”Kenellä meistä on aikaa selvittää asiaa?” Edkar kysyi.

”Ei varmaan kenelläkään, mutta joku aliupseereista voisi varmasti hoitaa asian”, Solkar vastasi.

Kenraali huokaisi ja pudisti päätään.

”En pidä tästä, en ollenkaan”, Edkar sanoi.

”Emme mekään sen enempää. Taaskaan meillä ei vain taida olla vaihtoehtoja”, Venir sanoi.

”Siitä juuri en pidä. Asiat eivät ole meidän hallussamme”, Edkar sanoi.

”Luulen, etteivät ne ole olleet sen jälkeen, kun lähdimme Netronovalasta”, Venir sanoi.

Kenraali nousi ylös lähteäkseen.

”Meidän ei olisi pitänyt koskaan lähteä. Hoitakaa tämä asia loppuun. Etsikää pätevä ja luotettava aliupseeri, jolla on aikaa tähän tehtävään välittömästi. En halua, että tieto leviää enää enempää”, Edkar sanoi.

Kenraali käveli ulos huoneesta ja jätti kapteenit kahden. He istuivat hetken hiljaa miettien, mitä voisivat sanoa seuraavaksi.

”Voi olla vaikeaa löytää ketään, jolla on aikaa”, Solkar sanoi.

”Luulen, ettei kenraali tarkoittanut sitä kirjaimellisesti”, Venir sanoi.

”Ei varmaakaan”, Solkar sanoi.

”Pätevin ja luotettavin aliupseeri on jo hoitamassa hänelle annettua erityistehtävää, mutta emmeköhän me löydä jonkun muun”, Venir sanoi.


tiistai 23. marraskuuta 2021

700.

Yksi määrällinen rajapyykki tuli jälleen vastaan tässä blogissa, sillä tämä kirjoitus on 700. täällä julkaistu teksti. Edellinen sadan raja meni rikki viime vuoden tammikuussa. Siitä voikin miettiä, että maailma on muuttunut vajaassa kahdessa vuodessa melko paljon. Nyt en kuitenkaan pohdi sitä, vaan enemmän sitä, miten on vaikeaa löytää arjen keskeltä aikaa kirjoittamiselle.

On siis vaikeaa löytää aikaa kirjoittamiselle. Tähän liittyy erityisesti se, että aloitin tämän vuoden syksynä uudet opinnot. Siihenkin liittyen on koko syksyn ajan ollut tarkoitus kirjoittaa tekstiä blogiin, jossa kerron uusien opintojen alkamisesta ja uuteen kaupunkiin sopeutumisesta. Jotenkin on kuitenkin ollut hyvin vaikeaa löytää aikaa sen kirjoittamiseen.

Kantikaskulmainen 700 numero keltaisella värillä

 

Opintojen lisäksi teen osa-aikaisesti töitä, koska minulla ei ole enää opintotukikuukausia jäljellä. Sen lisäksi pitää tietysti pyörittää muuten arkea sekä pitää omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista huolta. Niinpä onkin ollut aika vaikeaan löytää aikaa millekään ylimääräiselle, tai prioriteettilistalla yhtään alkupäätä alempana olevalle, asialle. Edes lyhyelle tai yksinkertaiselle blogikirjoitukselle.

Tosin ehkä tuon opiskelujen aloituksen kohdalla olen halunnut kirjoittaa asiasta pidemmin yhdellä kertaa, joten se siitä lyhyestä ja yksinkertaisesta tekstistä. Ehkä sen kohdalla olisi ollut järkevämpää kirjoittaa useampi hieman eri aiheista oleva teksti ja julkaista niitä pitkin syksyä. Ehkä yritän sitä seuraavaksi. Syksy on tosin kääntynyt jo talven puolelle, ainakin täällä pohjoisen suunnassa, missä nykyään asun. Ehkä sitten joululomalla…

Tällaisella yksinkertaisella tekstillä siis juhlistan 700. blogitekstiä. Tämän vuoden elokuussa tuli myös 10 vuotta täyteen tätä blogia, joten sekin on hyvä mainita, vaikka tekstiä aiheesta ei tullut kirjoitettua.

torstai 18. marraskuuta 2021

Valloitettu kaupunki XII

 Betula pubescens, osa 190

Kenraali johdatti kapteenit ulos salista.

”Täällä pitäisi olla jokin pienempi huone, jossa voimme puhua rauhassa. Mistä ikinä haluattekin puhua”, Edkar sanoi.

”Haluamme puhua juuri tuosta, mitä olit tekemässä”, Solkar sanoi.

Kallas nosti kätensä, jotta Suomas ei enää jatkaisi.

”Puhutaan kohta. Täällä on liikaa kuulevia korvia”, Venir sanoi.

Kolmikko katseli ympärilleen. Käytävä oli autio lukuun ottamatta muutamia kenraalin henkivartioita ja kauempana netronovalalaisia sotilaita.

”Täällä on aika vähän ketään kuulemassa”, Edkar sanoi.

”Haluan vain olla varovainen. Sille näyttää olevan tarvetta”, Venir sanoi.

”Hyvä on”, Edkar sanoi.

Kenraali johdatti heidät käytävää eteenpäin ovelle, joka johti pieneen huoneeseen. Huone oli ikkunaton, mutta he ottivat sinne valoksi käytävällä olleen lyhdyn.

”Onko tämä sopiva?” Edkar kysyi.

”Varmasti, herra kenraali”, Solkar vastasi.

Huoneen perällä oli pieni pöytä, jonka ääreen he istuivat. Kenraali toiselle puolelle ja kapteenit toiselle puolelle. Pöytä oli pyöreä ja valmistettu puusta. Parhaat päivät oli jo nähty, mutta pöytä näytti edelleen tukevalta.

Kenraali katsoi kapteeneja, jotka eivät näyttäneet haluavan aloittaa.

”Puhukaa siis”, Edkar sanoi.

Kapteenit vilkaisivat nopeasti toisiaan. Lopulta Suomas aloitti.

”Kaupunkilaisten joukossa liikkuu erilaisia tarinoita”, Solkar sanoi.

Kenraali odotti, että Suomas jatkaisi, mutta jatko jäi jonnekin.

”Millaisia tarinoita?” Edkar kysyi.

”Kauhutarinoita”, Solkar vastasi.

”Mitä se meitä liikuttaa, jos kaupunkilaiset haluavat pelotella toisiaan?” Edkar kysyi.

”Tarinat eivät ole mitä tahansa kauhutarinoita. Ne kaikki kertovat kuolleestamanauksesta. Tieto siitä, mitä sinä teet täällä Tammen seuraajien kanssa, leviää pitkin kaupunkia. Vielä se on huhupuhetta, mutta kun uusia tarinoita koko ajan ilmestyy, niin kohta niihin uskotaan”, Venir sanoi.

”Antaa heidän uskoa”, Edkar sanoi.

”En sitten, kun Burhleo toteaa tarinoiden kaupungissa aiheuttaman pelon vuoksi, että on sittenkin parempi liittoutua niiden voimien kanssa, jotka haluavat meidät pois täältä? Mitä teemme sitten, kun Burhleo avaa porttinsa Suuren keisarikunnan armeijalle ja kuljettaa tunneleitä pitkin selustaamme?” Venir kysyi.

Kenraali ei halunnut vastata.

”Meille käy yhtä huonosti kuin niille joukoille, jotka puolustivat kaupunkia meiltä”, Solkar sanoi.

”Luultavasti vielä huonommin”, Venir sanoi.


torstai 11. marraskuuta 2021

Valloitettu kaupunki XI

 Betula pubescens, osa 189

Kallas ja Suomas ratsastivat Gyllenburhin yläkaupungin halki päälinnalle. Kaupunkilaiset väistivät kauaksi kadun laitaan saakka nähdessään hevoset, joiden nahan repaleet heiluivat liikkeen mukana ja luut paistoivat nahassa olevista reistä. Kallas ei välittänyt kaupunkilaisten reaktioista. Nämä saisivat nyt tottua kuolleiden läsnäoloon. Hevoset tuskin näyttivät yhtään sen pahemmilta kuin miltä he itsekään näyttivät.

Linnanpihalla heitä vastassa oli kenraali Netronovan lemmikki Nalle. Netronovalalaisetkin sotilaat pysyivät etäällä epäkuolleesta karhusta, mutta gyllenburhilaiset kiersivät sen huomiota herättävän kaukaa. Suuri karhu oli pelottava, vaikka olikin kuollut. Elävänä kuolleena ehkä vielä pelottavampi.

”Hei, Nalle, onko kenraali täällä?” Venir kysyi.

Nalle nyökkäili samalla murahdellen ja osoitti sitten kuonollaan kohti linnan pääovia ja sen luona olevia vartioita.

”Kiitos, Nalle”, Venir sanoi.

Nalle murahti ja istuutui linnanpihan kivetykselle.

Pääovelta kapteenit opastettiin linnan sisällä saliin, jossa kenraali oli Tammen seuraajien kanssa valmistelemassa seuraavaa kuolleestamanausta. Tammen seuraajat pysäyttivät työnsä, kun Kallas ja Suomas astuivat sisään. Kenraali Netronova oli yllättynyt kapteenien vierailusta ja käveli heitä vastaan.

”Herra kenraali”, Venir sanoi.

”Mitä tämä on?” Edkar kysyi.

”Haluamme keskustella kanssasi”, Venir vastasi.

”Mistä?” Edkar kysyi.

”Tästä”, Venir vastasi.

Kallas osoitti kenraalin takana olevaa manausympyrää ja sen luona olevia Tammen seuraajia. Kenraali vilkaisi nopeasti taakseen. Kääntäessään päänsä takaisin hänen katseensa oli muuttunut selvästi tyytymättömäksi.

”Teidän ei tarvitse huolehtia tästä. Voitte keskittyä kaupungin pitämiseen hallussa ja tulevaan taisteluun valmistautumiseen”, Edkar sanoi.

”Pahoittelen, herra kapteeni, mutta siitä on tullut meidänkin huolehdittavaa”, Solkar sanoi.

Kenraali katsoi molempia kapteeneja vuorotellen.

”Mitä tarkoitatte?” Edkar kysyi.

”Meidän täytyy puhua”, Venir sanoi.

”Nytkö?” Edkar kysyi.

”Nyt on parempi kuin myöhemmin. Tämä on asia, johon meidän on reagoitava välittömästi”, Venir sanoi.

Kenraali vilkaisi taas takanaan oleviin Tammen seuraajiin.

”Odottakaa hetki”, Edkar sanoi.

Kenraali meni Tammen seuraajien luokse ja määräsi nämä valmistelemaan jo seuraavaa manausta. Jo valmisteltu manaus suoritettaisiin heti, kun hän palaisi. Sitten kenraali palasi kapteenien luokse.

”Kertokaa siis”, Edkar sanoi.

Kallas vilkaisi Tammen seuraajiin päin.

”Voimmeko siirtyä jonnekin rauhallisempaan tilaan?” Venir kysyi.

”Hyvä on”, Edkar sanoi.


torstai 4. marraskuuta 2021

Valloitettu kaupunki X

 Betula pubescens, osa 188

Suomas yritti pysyä Kallaksen perässä. Seuraavana päivänä Suomaksen pidettyä kokouksen yläkaupunkilaisten he olivat pitäneet oman kokouksensa kaupungin hallinnasta. Kokouksensa aikana he olivat keskustelleet kuolleestamanauksesta, johon liittyvät tarinat kulkivat kaupungissa. Kun kapteenit olivat kyselleet aliupseereilta asiasta, moni oli tajunnut, että oli kuullut sotilaiden kertovan tarinoista, joita kuulivat kaupunkilaisilta. Kaupunkilaiset eivät tienneet, mistä todellisuudessa oli kyse, mutta nopeasti leviävät kauhutarinat lisäsivät pelkoa ja epäluuloisuutta netronovalalaisia kohtaan. Kallas halusi päästä keskustelemaan asiasta kenraalin kanssa välittömästi, joten hän oli lähtenyt marssimaan kohti kenraalin telttaa. Muut asiat saivat odottaa.

”Tiedän, että asiasta pitää keskustella kenraalin kanssa, mutta ehkä meidän pitäisi ensin miettiä kahden kesken, miten asian voisi hoitaa parhaalla tavalla”, Solkar sanoi.

”Siinä vaiheessa voi olla jo liian myöhäistä. Gyllenburhilaiset käyvät asian vuoksi päiväpäivältä rauhattomammiksi ja aivan syystä. Tarinat, joita olemme kuulleet ovat todellisia kauhutarinoita. Emmekä varmasti ole kuulleet kaikkea, mitä kaupunkilaisten joukossa kiertää. En halua odottaa sitä, että Burhleo päättää kääntyä meitä vastaan, koska näkee sen vähemmän pahana vaihtoehtona”, Venir sanoi.

”Ei tietenkään kannata odottaa sitä, mutta voimmeko edes vähän puhua lisää ja vasta sitten mennä kenraalin puheille”, Solkar sanoi.

Kallas pysähtyi ja huokaisi.

”Hyvä on”, Venir sanoi.

”Kiitos”, Solkar sanoi.

”Mistä siis haluat puhua?” Venir kysyi.

Suomas oli vastaamassa jotakin, mutta jäikin sitten vielä miettimään.

”Miten tämä asia pitäisi mielestäsi hoitaa?” Solkar kysyi.

”Meidän pitäisi mennä puhumaan kenraalin kanssa ja kysyä mitä hän oikein on puuhannut Tammen seuraajien kanssa”, Venir vastasi.

Suomas vilkaisi heidän ympärilleen varmistaakseen, ettei kukaan ollut kuulolla.

”Tiedämme hyvin, mitä he tekevät. He kuolleestamanaavat lisää sotilaita joukkoihimme”, Solkar sanoi.

”Mutta haluan tietää, miten tieto siitä on levinnyt kaupunkilaisten pariin. Heidän pitäisi ymmärtää, ettei sellaista voi tehdä julkisesti”, Venir sanoi.

”Mutta…”, Solkar sanoi.

Suomas yritti keksiä vielä jotakin sanottavaa, mutta ei keksinyt.

”Onko sinulla parempia ideoita, miten tätä asiaa voisi hoitaa?” Venir kysyi.

Vastaukseksi Suomas vain pudisti päätään. Hän toivoi, että hänellä olisi jokin idea.

He jatkoivat matkaa kenraalin teltalle. Kenraali ei kuitenkaan ollut siellä. Telttaa vartioivat henkivartijat opastivat kapteeneja etsimään kenraalia kaupungin päälinnasta, jonne tämä oli lähtenyt Tammen seuraajien kanssa.

”Siellä on paljon manattavaa. Edelleen”, Solkar sanoi.

”Ja paljon silmiä näkemässä ja korvia kuulemassa asioita”, Venir sanoi.

”Meidän täytyy päästä hänen puheilleen nopeasti”, Solkar sanoi.

Kallas nyökkäsi.