Gyllenburhin taistelu

Betula nana, osa 383

Mihail marssi portin sisäpuolella olevan aukion halki. Yksi hänen henkivartijansa oli löytänyt hänet ja liittynyt mukaan hyökkäykseen. Muita heidän matkaan ei liittynyt, vaan hyökkäys vaati toteutuakseen tuoreita kuolleestamanattuja. Sitä varten Mihail tarvitsi myös tuoreita kuolleita, mutta niitä Suuren keisarikunnan armeija tarjosi riittämiin.

”Suojaa minua, kun loitsin” Mihail sanoi.

Henkivartija nyökkäsi ja nosti maassa lojuvan kilven heidän suojakseen. He olivat vielä pohjoisen armeijan rakentamien barrikaadien suojissa, mutta harhanuolia saattaisi silti lentää jostakin. Mihail loitsi jäävaarnaloitsun puolivalmiiksi.

”Mennään”, Mihail sanoi.

He nousivat barrikaadille, jota Kallaksen johtamat sotilaat yrittivät epätoivoisesti puolustaa joka puolelta tulevaa Suuren keisarikunnan armeijan joukkoa vastaan. Mihail hyppäsi barrikaadin päälle seisomaan ja hänen henkivartijansa yritti pysyä perässä pystyäkseen suojaamaan ruhtinastaan.

Mihail loitsi jäävaarnaloitsun loppuun ja vapautti sen. Koko barrikaadin edessä ollut Suuren keisarikunnan osasto kaatui hetkeä myöhemmin kiviselle kadulle.

Barrikaadia puolustaneet sotilaat eivät osanneet edes juhlia, vaan vain katsoivat ja osoittelivat ihmetellen Mihailin suuntaan.

Mihail kääntyi yhden lähellä olevaan häntä katsovaa sotilasta.

”Mitä tapahtui?” Sotilas kysyi.

”Vastahyökkäys alkoi”, Mihail vastasi.

Mihail loitsi kuolleestamanauksen ja herätti äsken tappamansa osaston takaisin taisteluun.

”Tulkaa suojaamaan barrikaadia yhdessä uusien tovereidenne kanssa”, Mihail sanoi.

Tuoreet manatut reagoivat käskyyn hitaasti, mutta kerääntyivät sitten barrikaadin luokse, missä kokeneemmat epäkuolleet sotilaat ohjasivat nämä oikealle puolelle barrikaadia. Tämän vielä jatkuessa seuraava Suuren keisarikunnan armeijan osasto lähestyi barrikaadia.

”Ja tuosta saamme osaston, joka lähtee raivaamana tietä kohti päälinnaa”, Mihail sanoi.

Mihail astui alas barrikaadilta kohtaamaan lähestyvää osastoa. Samalla hän loitsi uutta jäävaarnataikaa valmiiksi.

Suuren keisarikunnan armeijan osasto pysähtyi Mihailin eteen. Osaston komentaja lähestyi Mihailia.

”Joko olette päättäneet antautua?” Osaston komentaja kysyi.

”Olemme päättäneet ryhtyä vastahyökkäykseen”, Mihail vastasi.

Osaston komentaja nauroi.

”Ketkä me? Sinä ja apurisi?” Osaston komentaja kysyi.

Osaston komentaja nyökkäsi Mihailin vierellä seisovan henkivartijan suuntaan. Mihail ei kommentoinut asiaa mitenkään.

”Saanko, arvon ruhtinas?”, Henkivartija kysyi.

”Olkaa hyvä vain”, Mihail vastasi.

”Saako hän mitä? Luovuttaa ja paeta henkensä edestä?” Osaston komentaja kysyi.

Vastaukseksi Mihailin henkivartija syöksähti kohti osaston komentajaa ja halkaisi tämän kallon yhdellä miekan sivalluksella.

”Olet hyvässä terässä”, Mihail sanoi.

”Kiitos, arvon ruhtinas”, henkivartija sanoi.

Pienen ihmettelyn päätteeksi osasto hyökkäsi heitä kohti kostaakseen komentajansa kuoleman. Jäävaarnat kaatoivat osaston ja kuolleestamanaus nosti sen taas uudelleen taisteluun.

Syöksy taisteluun IV

Betula nana, osa 382

Mihail katseli kapteeni Kallasta. Tämä oli kertonut taistelun tilanteen suurpiirteisesti ja ripeästi, vaikka olikin välillä vajonnut omiin ajatuksiinsa. Mihail pohti, että kapteeni saattoi olla niin väsynyt, että meinais nukahtaa kesken ajatuksensa.

”Olette väsynyt”, Mihail sanoi.

”Olen uupunut, arvon ruhtinas. Me kaikki olemme, kun taistelu on kestänyt niin pitkään”, Venir sanoi.

”Minä kuolleestamanaan meille kuolleista vihollisista lisävoimia, jolloin saamme tilanteen rauhoittumaan”, Mihail sanoi.

”Saatte tehdä sitä paljon. Tuoreet manatut eivät yleensä kestä kovinkaan kauaa taistelussa. Epäilen, että tullessasi manatuista yksikään on enää taistelemassa. Ensimmäisestä taistelukosketuksestaan selvinneet ovatkin taas sitten pitkään joukossamme. Vastaavat lähes elävää sotilasta”, Venir sanoi.

”Lähes?” Mihail kysyi.

”Me kerran jo kuolleet emme ole liikkeissämme ja ajatukeltamme aivan yhtä ripeitä kuin elävät, vaikka vaikea se asia on myöntää”, Venir vastasi.

Mihail nyökkäsi. Kovia totuuksia oli ikävä kuulla, mutta Mihail myös tiesi, että niitä kertovat alaiset olivat niitä kaikkein arvokkaimpia. Hänen täytyi taistelun jälkeen ottaa Kallas henkivartiokaartiin, jotta voisi kuulla tämän suoria mielipiteitä myös jatkossa.

”Mitä ehdottaisit seuraavaksi liikkeeksemme taistelussa?” Mihail kysyi.

Kallas kohautti olkiaan.

”Mitäpä me voimme paljoa muuta tehdä kuin vain kestää asemissamme mahdollisimman pitkään”, Venir vastasi.

Mihail osoitti heidän edessään olevaa kaupungin karttaa.

”Eikö meidän pitäisi pyrkiä palauttamaan yhteys keskuslinnnan yläkaupungin läpi?” Mihail kysyi.

”Millä voimilla voimme tehdä sen?” Venir kysyi.

”Tuoreilla voimilla”, Mihail vastasi.

Kallas huokaisi syvään.

”Arvon ruhtinas, vaikka kuinka haluaisin uskoa, että se olisi mahdollista, niin en yksinkertaisesti jaksa enää”, Venir sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Minä ymmärrän ja sinun ei tarvitse uskoa. Minä hoidan kuolleestamanauksen ja tuoreiden manattujen johtamisen hyökkäykseen. Luotan, että sinä pystyt edelleen johtamaan tämän linnoitteen puolustamista”, Mihail sanoi.

Kallaksen piti vähän aikaa prosessoida Mihailin ehdotusta.

”Kyllä minä johdan puolustusta niin kuin tähänkin saakka. Olen valmistautunut siihen, että johdan sitä loppuun saakka”, Venir sanoi.

Mihail nyökkäsi tyytyväisenä ja taputti Kallasta olkapäälle.

”Minä pidän huolen, että se loppu on voitto”, Mihail sanoi.

Mihail kääntyi pois pöydän äärestä.

”Mihin menette, arvon ruhtinas?” Kallas kysyi.

”Johtamaan hyökkäystä”, Mihail vastasi.

Syöksy taisteluun III

Betula nana, osa 381

Kapteeni Kallas saapui nopeammin kuin Mihail osasi odottaa. Kapteeni polvistui hänen edessään jo ennen kuin oli ehtinyt pysähtyä ja hän liukui hieman portin kattoa pitkin.

”Ruhtinas Netronova, anteeksi, että jouduitte odottamaan”, Vernir sanoi.

”Ei tässä ollut mitään hätää”, Mihail sanoi.

”Kuvittelin, että jäätte taistelemaan portin ulkopuolelle, joten yritin yhyttää teidät siellä. Ulkona kuitenkin huomasin, että lennätte portin huipulle, joten juoksin takaisin”, Venir sanoi.

”Hyvä, että olette yrittäneet päästä luokseni heti”, Mihail sanoi.

Mihail katsoi taistelun rähjäännyttämään ja uuvuttamaa kapteenia, joka hengitti edelleen raskaasti.

”Voit nousta ylös”, Mihail sanoi.

Kallas oli niin väsynyt, että lähellä olevan sotilaan täytyi auttaa hänet takaisin seisaalleen.

”Anteeksi suoruuteni, mutta mitä te teette täällä, ruhtinas?” Venir kysyi.

”Eikö se ole itsestään selvää?” Mihail kysyi.

Kallaksen katse näytti siltä, että ei ollut.

”Tulin auttamaan”, Mihail vastasi.

”Kaikella kunnioituksella, arvon ruhtinas. Pelkään, että mikään apu ei ole riittävästi tässä taistelussa”, Venir sanoi.

”Päätetään se vasta taistelun jälkeen. Nyt haluan tietää, mikä on tilanne”, Mihail sanoi.

Kallas nyökkäsi.

”Ehkä paras tapa tutustuttaa teidät siihen on mennä katsomaan karttoja. Ne ovat ylimmässä huoneessa”, Venir sanoi.

”Johdattakaa meidät siis sinne”, Mihail sanoi.

Kallas nyökkäsi ja lähti johdattamaan Mihailia kohti portaita, jotka johtivat takaisin alas. Portaita he kulkivat katon alapuolella olevaan kerrokseen ja siellä astuivat huoneeseen, jonka pöytä oli täynnä karttoja ja asiakirjoja.

”Jos taistelu oli menossa huonosti, niin toivottavasti olit määrännyt jonkun sotilaan yhtenä viimeisenä tekonaan polttamaan kaikki kartat ja asiakirjat täältä”, Mihail sanoi.

”Siihen oli valittu sotilas, mutta hän kuoli jo. En ehtinyt vielä valita uutta, mutta joku haavoittuneista voisi sopia siihen tehtävään. Heitä riittää”, Venir sanoi.

Kallas hiljeni omiin ajatuksiinsa, kunnes säpsähti takaisin.

”Anteeksi, arvon ruhtinas, miksi me tulimmekaan tänne?” Venir kysyi.

”Sinun piti kertoa taistelun tilanteesta”, Mihail vastasi.

”Aivan, niin juuri. Tulkaa tänne. Täällä on karttoja, joista näemme tilanteen”, Venir sanoi.

Kallas astui pöydän ääreen ja ryhtyi asettelemaan karttoja järjestykseen. Mihail astui hänen vierelleen seuraamaan.

Syöksy taisteluun II

Betula nana, osa 380

Epäkuolleen lohikäärmeen karjaisu täytti taivaan.

Taistelu kaupungissa ja sen ulkopuolella pysähtyi, kun kaikki kääntyivät katsomaan taivaalle, mikä äänen oli aiheuttanut. Karjaisu kuului uudestaan ja sitten oli jo liian myöhäistä väistää. Kadulle rojahtava lohikäärme murskasi kokonaisen osaston, joka oli hyökkäämässä kohti porttia, jota epäkuolleet sotilaat puolustivat. Mihail tunnisti Netronovalan liput portin huipulla. Hän oli osunut oikeaan.

”Puolustakaa lohikäärmettä ja yrittäkään päästä portille. Siellä on netronovalalaisia”, Mihail sanoi.

”Mitä te teette, arvon ruhtinas?” Sotilas kysyi.

”Minä hankin meille lisävoimia. Tappakaa mahdollisimman monta vihollista matkallenne portille”, Mihail vastasi.

Sotilaat nyökkäsivät ja hyppäsivät lohikäärmeen kyydistä.

Mihail toivoi, että lohikäärmeen ilmestymisen aiheuttama shokki kestäisi riittävän kauan. Puolustajien tilanne oli näyttänyt heikolta, joten siihen oli tehtävä välitön muutos. Ensin mahdollisimman monta vihollista hengiltä ja sitten nämä saisivat palata taisteluun hänen johtaminaan. Mihail tiesi, että kuolleestamanaus kesken taistelun ja vielä etulinjassa oli riskialtista, mutta hänen oli pakko onnistua. Siitä riippui se, miten paljon apua hänestä oli armeijalleen.

Lohikäärmeen kourat tappoivat lisää vastustajan sotilaita. Ne, jotka eivät jääneet kourien alle, juoksivat jo pakoon. Mihail katsoi, että paras tilaisuus, mitä hänelle oli tulossa, oli nyt.

Mihail laskeutui alas lohikäärmeen selästä ja astui sen eteen. Se oli ehkä suojaisin paikka. Varuilta hän loitsi ympärilleen vielä suojaloitsun. Sitten hän aloitti kuolleestamanauksen.

Vaikka Mihail kuolleestamanasi suuren joukon sotilaita, niin loitsu tuntui kevyeltä. Varmasti mikä tahansa tuntui helpota sen jälkeen, kun oli kuolleestamanannut vastahakoisen lohikäärmeen. Siitäkin huolimatta Mihailin oli tasattava hengitystään manauksen jäljiltä. Samalla hän seurasi kadusta nousevia uusia epäkuolleita sotilaita.

”Puolustakaa porttia ja ottakaa kaupunki takaisin haltuun”, Mihail sanoi.

Tuoreet sotilaat lähtivät hitaasti ryhmittymään portin puolustukseksi ja Mihail nousi takaisin lohikäärmeen selkään.

Kun portin akuutti tilanne oli toivon mukaan ratkaistu, hän tarvitsi laajemman yleiskuvan. Sitä varten hänen oli päästävä portin huipulle, jossa toivottavasti odottivat sen puolustajien johtajat.

Lohikäärme nousi raskaasti takaisin ilmaan ja nosti Mihailin kohti porttia. Portti näytti liian heiveröiseltä sille, että hän laskeutuisi lohikäärmeen kanssa sen huipulle. Mihail ohjasi lohikäärmeen portin huipun vierelle ja hyppäsi lohikäärmeen selästä.

”Mene auttamaan portin puolustuksessa. Kutsun, kun tarvitsen sinua taas”, Mihail sanoi.

Lohikäärme teki hitaan nyökkäyksen ja kääntyi verkkaisesti pois palaten alas kadulle. Mihail toivoi, että lohikäärme ymmärsi, mitä hän oli tarkoittanut.

Mihail kääntyi katsomaan tilannetta portin huipulla. Paikalla oli vain muutamia sotilaita, joista iso osa oli haavoittuneita.

”Kenen komennuksessa te olette?” Mihail kysyi.

Yksi sotilaista tuli Mihailin luokse.

”Kapteeni Kallaksen, uskoisin”, sotilas vastasi.

Sotilas näytti siltä, ettei tämä tiennyt kuka hän oli.

”Hakekaa hänet luokseni”, Mihail sanoi.

”Kuka pyytää?” Sotilas kysyi.

”Ruhtinas Netronova, joka on tullut armeijansa avuksi”, Mihail sanoi.