Syöksy taisteluun IV

Betula nana, osa 382

Mihail katseli kapteeni Kallasta. Tämä oli kertonut taistelun tilanteen suurpiirteisesti ja ripeästi, vaikka olikin välillä vajonnut omiin ajatuksiinsa. Mihail pohti, että kapteeni saattoi olla niin väsynyt, että meinais nukahtaa kesken ajatuksensa.

”Olette väsynyt”, Mihail sanoi.

”Olen uupunut, arvon ruhtinas. Me kaikki olemme, kun taistelu on kestänyt niin pitkään”, Venir sanoi.

”Minä kuolleestamanaan meille kuolleista vihollisista lisävoimia, jolloin saamme tilanteen rauhoittumaan”, Mihail sanoi.

”Saatte tehdä sitä paljon. Tuoreet manatut eivät yleensä kestä kovinkaan kauaa taistelussa. Epäilen, että tullessasi manatuista yksikään on enää taistelemassa. Ensimmäisestä taistelukosketuksestaan selvinneet ovatkin taas sitten pitkään joukossamme. Vastaavat lähes elävää sotilasta”, Venir sanoi.

”Lähes?” Mihail kysyi.

”Me kerran jo kuolleet emme ole liikkeissämme ja ajatukeltamme aivan yhtä ripeitä kuin elävät, vaikka vaikea se asia on myöntää”, Venir vastasi.

Mihail nyökkäsi. Kovia totuuksia oli ikävä kuulla, mutta Mihail myös tiesi, että niitä kertovat alaiset olivat niitä kaikkein arvokkaimpia. Hänen täytyi taistelun jälkeen ottaa Kallas henkivartiokaartiin, jotta voisi kuulla tämän suoria mielipiteitä myös jatkossa.

”Mitä ehdottaisit seuraavaksi liikkeeksemme taistelussa?” Mihail kysyi.

Kallas kohautti olkiaan.

”Mitäpä me voimme paljoa muuta tehdä kuin vain kestää asemissamme mahdollisimman pitkään”, Venir vastasi.

Mihail osoitti heidän edessään olevaa kaupungin karttaa.

”Eikö meidän pitäisi pyrkiä palauttamaan yhteys keskuslinnnan yläkaupungin läpi?” Mihail kysyi.

”Millä voimilla voimme tehdä sen?” Venir kysyi.

”Tuoreilla voimilla”, Mihail vastasi.

Kallas huokaisi syvään.

”Arvon ruhtinas, vaikka kuinka haluaisin uskoa, että se olisi mahdollista, niin en yksinkertaisesti jaksa enää”, Venir sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Minä ymmärrän ja sinun ei tarvitse uskoa. Minä hoidan kuolleestamanauksen ja tuoreiden manattujen johtamisen hyökkäykseen. Luotan, että sinä pystyt edelleen johtamaan tämän linnoitteen puolustamista”, Mihail sanoi.

Kallaksen piti vähän aikaa prosessoida Mihailin ehdotusta.

”Kyllä minä johdan puolustusta niin kuin tähänkin saakka. Olen valmistautunut siihen, että johdan sitä loppuun saakka”, Venir sanoi.

Mihail nyökkäsi tyytyväisenä ja taputti Kallasta olkapäälle.

”Minä pidän huolen, että se loppu on voitto”, Mihail sanoi.

Mihail kääntyi pois pöydän äärestä.

”Mihin menette, arvon ruhtinas?” Kallas kysyi.

”Johtamaan hyökkäystä”, Mihail vastasi.