Betula nana, osa 488
Oveen koputettiin ja Emily nyökkäsi palvelijalleen, että tulijan saattoi päästä sisään. Sisään astui Mihail.
”Oletko saanut kaikki haluamasi varusteet?” Mihail kysyi.
”Enemmänkin”, Emily vastasi.
Emily kääntyi hänelle tuodun haarniskan puoleen.
”En ole varma pystynkö edes kävelemään, jos laitan tuon ylleni”, Emily sanoi.
Mihail naurahti.
”Se taitaa olla tarkoituskin. Yli-innokas aseenkantajani toisi minulle niin paljon varusteita, että vain pyörisin taistelukentän halki, jos en kieltäisi häntä”, Mihail sanoi.
Emily naurahti.
”Ovatko nämä kaikki aivan välttämättömiä?” Emily kysyi.
Mihail kohautti olkiaan.
”Siihen ei ole vain yhtä vastausta”, Mihail vastasi.
”Mitä tuo nyt sitten tarkoittaakaan”, Emily sanoi.
Mihail hymyili.
”Olemme olleen aikaisemminkin yhdessä taistelutilanteessa, mutta tilanne on ollut hyvin erilainen. Pienessä kahakassa kyky päästä liikkumaan nopeasti on tärkeää. Suuremmassa taistelussa, joka käydään keskellä kaupunkia on panssarointi tärkeämpi”, Mihail sanoi.
”Liikkumiskyvyn kustannuksellakin?” Emily kysyi.
”Senkin kustannuksella”, Mihail vastasi.
”Itse ajattelisin, että liikkumiskyky olisi kaupungissakin tärkeämpää kuin se, että yrittää panssaroida itsensä läpipääsemättömäksi”, Emily sanoi.
”Ei vahvinkaan panssari ole läpipääsemätön”, Mihail sanoi.
”Miksi ei siis mennä toiseen suuntaan?” Emily kysyi.
”Koska se on riskienhallintaa”, Mihail vastasi.
Emily jäi odottamaan parempaa vastausta.
”Suuressa taistelussa keskellä kaupunkia ei välttämättä ole mahdollista liikkua niin, että nopeudesta olisi jotakin hyötyä. Törmäät joko rakennukseen tai toisiin taistelijoihin”, Mihail sanoi.
Emily nyökkäsi.
”Ehkä sitten laitan hieman enemmän panssarointia kuin mihin olen tottunut”, Emily sanoi.
Mihail nyökkäsi tyytyväisenä.
”Se on varmasti hyvä”, Mihail sanoi.
Emily astui aivan kiinni Mihailiin.
”Mutta vain yhdellä ehdolla. Sinun täytyy auttaa minua pukemaan ne ylleni”, Emily sanoi.
Mihail hymyili Emilylle.
”Mielelläni, arvon rouva”, Mihail sanoi.
Emily ja Mihail suutelivat.
torstai 26. maaliskuuta 2026
Vastahyökkäys keskikaupungilla V
torstai 19. maaliskuuta 2026
Vastahyökkäys keskikaupungilla IV
Betula nana, osa 487
Aseenkantaja kiristi Mihailin olkapanssarin hihnaa.
”Onko nyt sopiva?” Aseenkantaja kysyi.
Mihail käänteli kättään edestakaisin.
”Hyvältä tuntuu”, Mihail vastasi.
Todellisuudesta Mihailista ei tuntunut hyvältä. Hänen kätensä kyllä liikkui niin paljon kuin raskaassa panssaroinnissa oli mahdollista. Mutta hän inhosi raskasta panssaria.
”Otatteko minkä kypärän, arvon ruhtinas?” Aseenkantaja kysyi.
Mihail katsoi aseenkantajan vierelle telineillä odottavia kypäriä. Hän olisi halunnut vastata, ettei mitään.
”Sen, joka on vähinten kasvojen tiellä. Vaikka se antaa vähemmän suojaa, niin haluan myös nähdä ympärilleni”, Mihail vastasi.
Aseenkantaja nosti katseensa Mihailiin.
”Hyvä ruhtinas, suosittelisin paremmin suojaavaa kypärää. Kaupungissa vastaan voi tulla yllättäviä tilanteita”, aseenkantaja sanoi.
”Ne ovat erityisen yllättäviä, jos en näe mitä ympärilläni tapahtuu”, Mihail sanoi.
”Mutta…”, aseenkantaja sanoi.
Aseenkantaja aloitti uuden vastaväitteen, mutta Mihail pysäytti tämän puheen.
”Minä tiedän, minä tiedän”, Mihail sanoi.
Mihail tuijotti aseenkantajaansa suoraan silmiin, kunnes tämä väisti katseen painamalla päänsä.
”Tiedän, että paremmin suojaava kypärä olisi parempi kaupungin kujilla. En kuitenkaan aio laittaa sellaista päähäni. Jos otan jonkin kypärän, niin otan sellaisen, joka peittää näkökenttääni mahdollisimman vähän”, Mihail sanoi.
Aseenkantaja nyökkäsi.
”Hyvä on, arvon ruhtinas”, aseenkantaja sanoi.
Aseenkanja otti vähiten suojaavan kypärän telineeltään ja ojensi sen Mihailille.
”Kanna sinä sitä vielä. Samoin kuin aseitani. Haluan vielä käydä katsomassa Emilyä”, Mihail sanoi.
”Rouva on varmasti iloinen, kun näkee teidät suojaavassa varustuksessa”, aseenkantaja sanoi.
Mihail ei ollut aivan varma kuuliko hän aseenkantajansa äänessä pientä ivaa. Sekin olisi ollut ensimmäinen kerta.
”Haluatko tuota kautta saada minut ottamaan suojaavamman kypärän?” Mihail kysyi.
Mihail ja hänen aseenkantajansa tuijottivat toisiaan.
”Ehkä, arvon ruhtinas”, aseenkantaja vastasi.
Mihail naurahti.
”Hyvä on, ota mukaan seuraava versio”, Mihail sanoi.
Aseenkantaja nyökkäsi ja kävi vaihtamassa kypärän hieman suojaavampaan versioon.
torstai 12. maaliskuuta 2026
Vastahyökkäys keskikaupungilla III
Betula nana, osa 486
Mihail seisoi epätasaisen ja halkeilleen peilin edessä. Peili oli paras, mitä keskuslinnasta oli löytynyt ja se oli tuotu hänen makuusaliinsa, kun hän oli majoittunut sinne saavuttuaan Gyllenburhiin. Hän katseli itseään eikä pitänyt siitä, miten väsyneeltä hän näytti. Eikä vain näyttänyt vaan hän oli väsynyt.
Aseenkantaja toi hänelle puhtaan aluspaidan ja topatun takin. Mihail riisui päällään olevan vanhan paidan ja pyyhki enempiä hikiä kosteaan pyyhkeeseen. Sitten hän veti uuden paidan ylleen
Mihail olisi halunnut päästä uimaan. Hän sulki silmänsä ja kuvitteli mielessään rauhallisesti virtaavan viileän jokiveden, joka vilvoitti keskellä kuumaa kesäpäivää. Aaltojen rauhallista loisketta ja lasten naurua rannassa. Tyyneyttä, jonka saattoi saavuttaa vain veteen uppoutumalla. Veden eri lämpöisiä kerroksia. Pinnan tuntumassa lämpöisempää ja syvemmällä viileämpää. Veden pinnalla liikkuvat hyönteiset ja niitä saalistavat linnut. Kalanpoikasten parvet.
”Arvon ruhtinas”, aseenkantaja sanoi.
Mielikuva murtui ja Mihail avasi silmänsä. Aseenkantaja seisoi hänen vierellään topattu takki käsissään.
”Jatkammeko?” Aseenkantaja kysyi.
”Jatketaan vain”, Mihail vastasi.
”Olitte niin pitkään paikoillanne silmät kiinni, että luulin jo, että olitte ehkä päättäneet jotakin muuta”, aseenkantaja sanoi.
”Vajosin vain toviksi ajatuksiini”, Mihail sanoi.
”Teillä on varmasti paljon ajateltavaa”, aseenkantaja sanoi.
Mihail hymähti.
”On ja ei. Nytkään minun ei tarvitse ajatella sitä, mitä minun pitäisi laittaa ylleni, kun sinä kannat minulle kaiken valmiiksi”, Mihail sanoi.
Aseenkantaja auttoi topatun takin Mihailin ylle.
”Haluatko tietää, mitä ajattelin?” Mihail kysyi.
”Mikäli arvon ruhtinas haluaa minulle kertoa”, aseenkantaja vastasi.
Mihail katsoi aseenkantajaansa. Nuori mies oli raivostuttavuuteen saakka aina kohtelias ja valmiina suorittamaan tehtävänsä puuduttavalla tarkkuudella. Hän ei saanut tämän kasvojen ilmeestä selville olisiko tämä halunnut vai ei kuulla Mihalin kertovan äskeisistä ajatuksistaan.
”Mietin, että olisi mukavaa päästä uimaan. Ja miltä uiminen lämpimänä kesäpäivänä tuntuu”, Mihail sanoi.
Aseenkantaja näytti hieman yllättyneeltä. Mihail mietti, oliko se ensimmäinen kerta, kun hän näki todellisen tunteen jotenkin paistavan tämän kasvoilta.
”Odotitko jotakin muuta?” Mihail kysyi.
”Anteeksi, arvon ruhtinas. Ajattelin vain, että ehkä miettisit tulevaa taistelua”, aseenkantaja vastasi.
Mihail nyökkäsi.
”Niin, se olisi ensimmäinen asia, joka voisi tulla mieleen. Ehkä juuri siksi ajattelin jotakin aivan muuta. Taistelua ehtii miettimään sinä aikana, kun kulkee sitä kohden ja kun on siellä”, Mihail sanoi.
Aseenkantaja nyökkäsi. Tämä lähti hakemaan Mihailin muita varusteita. Mihail katseli ulos kapeasta ikkunasta ja mietti, oliko hän hyvä esimerkki aseenkantajalleen. Nuori mies tarvitsi hyvän esimerkin kasvaakseen tasapainoiseksi ja Mihail ei ollut varma oliko hän kaikin puolin sitä. Vaikka hän oli reilu alaisilleen ja tahtoi kansansa hyvää, niin hän oli myös äkkipikainen ja pitkävihainen. Ei parhaita ominaisuuksia kenessäkään.