Kylmä totuus II

Betula nana, osa 144

”Miten tällaista on voinut edes tapahtua?” Mihail kysyi.

”Kenraalikuvernööri on vanha mies eikä vanhuus ole tullut yksin. Se on tullut hulluuden ja raakuuden kanssa. Uskon myös, että hänen neuvonantajallaan on sormensa pelissä. Luulen, että hänen todellinen isäntänsä löytyy keisarikunnan pääkaupungista”, Mihailin isoäiti vastasi.

”Mitä me voimme tehdä?” Mihail kysyi.

”Ai heille?” Mihailin isoäiti kysyi.

”Niin”, Mihail vastasi.

”Emme mitään”, Mihailin isoäiti vastasi.

”Kai me nyt jotakin voimme tehdä”, Mihail sanoi.

”Kenraalikuvernöörillä on linnassaan pari tuhatta sotilasta toimettomana, saman verran lisää vartiotuvissa ympäri Léostaa. Meillä on talonväkeä parikymmentä, josta puolet on naisia”, Mihailin isoäiti sanoi.

”Onko kenraalikuvernöörillä velhoa?” Mihail kysyi.

”Mitä?” Mihailin isoäiti kysyi.

”Onko hänelle velhoa?” Mihail kysyi.

”On hänellä joku myrkynkeittäjä siellä myös”, Mihailin isoäiti vastaa.

”Mutta ei taisteluvelhoa?” Mihail kysyy.

Mihailin isoäiti tutkii Mihailin katsetta tarkkaan.

”Ei pitäisi olla”, Mihailin isoäiti lopulta vastaa.

Mihail nyökkää.

”Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sinä lähdet sinne suin päin ryntäämään”, Mihailin isoäiti sanoo.

”Ei niin. Pitäähän sitä ensin tiedustella asioita ja tehdä suunnitelma”, Mihail sanoi.

Mihailin isoäiti ei näyttänyt iloiselta.

Kylmä totuus

Betula nana, osa 143

Mihail sytytti pärettä, jonka hänen isoäitinsä oli pyytänyt sytyttämään. Päre rätisi syttyessään. Isoäiti hymähti hänelle, kun päreen sytyttämisessä kesti.

”Olen ehtinyt tottumaan kynttilöihin”, Mihail sanoi.

”Mutta täällä kynttilöitä käytetään vain juhlapäivinä”, Mihailin isoäiti sanoi.

”Tiedän”, Mihail sanoi.

”Tiedän, että tiedät. Haluan sinun vain muistavan”, Mihailin isoäiti sanoi.

Kammariin vajosi hiljaisuus, kun suvun vanhin ja nuorin jäivät tuijottamaan toisiaan. Emily jäi hiljaisuudella toiseksi ja yritti pysytellä mahdollisimman hiljaa. Lopulta Mihail tunsi ilmapiirin painostavuuden ja rikkoi hiljaisuuden.

”Ymmärsin Karlin puheista, että täällä on tapahtunut jotakin, mitä minun pitäisi tietää”, Mihail sanoi.

Hänen isoäitinsä huokaisi. Puheenaihe ei ollut hänelle selvästikään mieluisa.

”En tiedä voiko sitä muuten sanoa. Sinä olet Netronovalan uusi isäntä”, Mihailin isoäiti sanoi.

Mihailin katse vaati isoäitiä kertomaan tarkemmin. Isoäiti ei kuitenkaan jatkanut.

”Haluan tietää, mitä on tapahtunut isälle, äidille ja Amandalle”, Mihail sanoi.

”Siskosi on nykyään linnanrouva kenraalikuvernöörin linnassa. Tai oikeastaan neito. Ei hänen ikäistään voi vielä oikein rouvaksi kutsua”, Mihailin isoäiti sanoi.

”Hän meni naimisiin kenraalikuvernöörin kanssa?” Mihail kysyi.

”Ei niinkään mennyt, vaan pistettiin menemään naimisiin”, Mihailin isoäiti vastasi.

”Eikö hänellä ole jo perillisiä?” Mihail kysyi.

”On. Useampiakin. Vanha vaimo vain kuoli toissa talvena. Vanha ja raihnainen mies kaipasi huvitusta”, Mihailin isoäiti vastasi.

Mihail pyri hammasta ja puristi nyrkkiään.

”Entä isä ja äiti?” Mihail kysyi.

”Isäsi yritti neuvotella asiasta, mutta on nyt sukuhaudassa. Äitisi on ehkä elossa linnan tyrmässä”, Mihailin isoäiti vastasi.

Isoäiti

Betula nana, osa 142

Mihail seurasi Karlia päärakennuksen ovesta sisään. Emily tuli hänen perässään, mutta muut jäivät ulos. Emily jätti jopa lemmikkinsä ulos.

Päärakennuksen sisällä oli hämärää. Valoa hirsirakennukseen tuli vain pienistä ikkunoista, joita oli tuvassa ja salissa kaksi. Kammareissa ikkunoita oli vain yksi. Kammarin ikkunat olivat myös pienempiä kuin tuvan ja salin ikkunat. Valoa tuli pienestä ikkunasta vain hyvin vähän ja huoneet olivat hämäriä päivän kirkkaimmallakin hetkellä.

Päärakennuksen ensimmäinen kammari oli tyhjä. Se oli isännän ja emännän kammari. Kammari näytti siltä, ettei siellä oltaisi käyty pariin viikkoon. Mihail ei kuitenkaan sanonut mitään, vaan vain vilkaisi kammaria nopeasti. Mihail tunsi myös Emilyn huolestuneen katseen.

Mihailin isoäiti odotti perimmäisessä kammarissa. Kammarin ikkunan edessä oli verho, joten huone oli vielä hämärämpi kuin muut kammarit. Mihailin isoäiti istui tuolilla kammarin nurkassa olevan pienen pöydän äärellä. Pöydällä oli kasa papereita, joita isoäiti tutki.

”Rouva Netronova”, Karl sanoi Mihailin isoäidille.

Isoäiti ei reagoinut Karlin puheeseen millään tavalla. Karl yskäisi kuuluvasti ja toisti sanomansa.

”Mitä nyt, Karl?” Mihailin isoäiti kysyi.

”Pojanpoikanne, rouva Netronova”, Karl vastasi.

”Kuinka monta kertaa minun pitää sinulle sanoa, ettei hänelle saa kirjoittaa. Hänen on tärkeämpää keskittyä opiskeluunsa kuin murehtia meidän huoliamme”, Mihailin isoäiti sanoi ärtyneellä äänensävyllä.

”Rouva, hän on täällä”, Karl sanoi.

”Kuka on täällä?” Mihailin isoäiti kysyi.

”Pojanpoikanne Mihail, rouva”, Karl vastasi.

Vasta silloin Mihailin isoäiti kääntyi työpöytänsä äärestä.

”Mihail!” Mihailin isoäiti huudahti äänellä, jonka täytti pitkä kaipaus.

Isoäiti yritti nousta ylös, mutta Mihail oli kuitenkin nopeampi ja astui isoäitinsä luokse.

”Hyvä nähdä sinua pitkästä aikaa”, Mihailin isoäiti sanoi.

”Niin on”, Mihail sanoi.

”Lähettikö Karlin retale sinulle kuitenkin kirjeen, vaikka kuinka kielsin häntä?” Mihailin isoäiti kysyi ja vilkaisi Karlia tuomitsevasti.

Karl näytti pienenevän puoleen Mihailin isoäidin katseen alla.

”Ei hän ole kirjoittanut minulle. Tulin ihan muista syistä”, Mihail vastasi.

Mihailin isoäiti katsoi Mihailia ensin kysyvästi, mutta huomasi sitten tämän takana seisovan Emilyn.

”Olet tuonut tytön näytille”, Mihailin isoäiti sanoi innoissaan.

”Vähän sinnepäin”, Mihail sanoi.

Isoäidin katse pureutui Emilyyn, joka tunsi olonsa epämukavaksi.

”Tämähän näyttää mielenkiintoiselta tytöltä”, Mihailin isoäiti sanoi paljastamatta, mitä tarkoitti, ja jatkoi: ”Karl, jätä meidät. Meillä on puhuttavaa.”

Karl jäi ensin paikoilleen, mutta kun hän oli rekisteröinyt Mihailin isoäidin sanojen tarkoituksen, hän teki pienen kumarruksen ja poistui kammarista. Isoäiti pyysi Mihailia vielä sulkemaan oven, jotta he voisivat keskustella kaikessa rauhassa.

Netronovala

Betula nana, osa 141

Netronovan sukutilan navetasta astui ulos tilanhoitaja Karl Sertova. Hän oli keski-iän jo ylittänyt harmaantuva mies. Tilan raskaimpia töitä hän oli jo siirtänyt poikansa Hansin harteille. Hans todennäköisesti jatkaisi tilanhoitajana, kun Karlista aika jättäisi.

Päivä oli aurinkoinen. Aamulla oli näyttänyt siltä, että päivän aikana sataisi. Merituuli oli kuitenkin ajanut pilvet vuorille. Karl katseli taivasta, jota peitti sinisen taivaan lisäksi vain muutama pilvenrepale. Sitten Karlin silmiin osui jotakin outoa. Musta piste, joka näytti lähestyvät.

Ensin Karl ajatteli, että piste oli lintu. Pian oli kuitenkin selvää, ettei piste ollut lintu. Piste lähestyi ja sen muodot alkoivat erottua. Näytti siltä, että joukko miehiä istui ilmassa.

”Hans! Tule tänne!” Karl huusi navetan ovesta sisään ja käänsi sitten katseensa takaisin taivaalle.

”Mitä?” Hans kysyi päästyään ulos.

”Katso tuonne”, Karl sanoi vastaukseksi ja osoitti taivaalle.

”Mitä siellä on?” Hans ihmetteli kunnes tumma läiskä osui hänen silmäänsä.

Karlin ja Hansin taivaalle katsominen kiinnitti muun tilanväen huomion ja hekin käänsivät katseensa taivaalle. Uteliaisuus alkoi pian muuttua ensin oudoksunnaksi ja sitten peloksi, kun hahmot tarkentuivat. Lopulta kaikki Karlia ja Hansia lukuun ottamatta olivat paenneet sisälle.

”Onko se lentävä matto?” Hans kysyi, kun matto oli jo lähellä ja sen kyytiläiset tunnistettavissa kahdeksi ihmiseksi ja kahdeksi muuksi olennoksi.

”Siltä näyttää”, Karl vastasi.

Lentävä matto laskeutui maatilan sisäpihan keskelle. Ensimmäisenä matolta astui nuori mies. Karl katsoi miestä. Tässä oli jotakin tuttua. Sitten hän tunnisti kuka mies oli.

”Mihail Netronova!” Karl huudahti ja lähti juoksemaan kohti tulijoita.

”Päivää Karl. Pahoittelut, etten ilmoittanut etukäteen. Meillä oli hieman mutkia matkassa”, Mihail sanoi.

”Ei mitään, nuori isäntä. Sinua on kaivattu täällä. Äitisi kuitenkin kielsi lähettämästä kirjeitä, ettet niiden vuoksi jättäisi koulua kesken”, Karl sanoi.

Mihail katsoi Karlia, jonka ilme oli vakava.

”Mitä täällä on tapahtunut sinä aikana, kun olen ollut poissa?” Mihail kysyi.

”On paras, että joku omasta perheestäsi kertoo sinulle. Isoäitisi on sisällä”, Karl vastasi.

”Ei ketään muita ole?” Mihail kysyi.

Karl ei vastannut, mutta katse kertoi valitettavan totuuden.