Netronovala

Betula nana, osa 141

Netronovan sukutilan navetasta astui ulos tilanhoitaja Karl Sertova. Hän oli keski-iän jo ylittänyt harmaantuva mies. Tilan raskaimpia töitä hän oli jo siirtänyt poikansa Hansin harteille. Hans todennäköisesti jatkaisi tilanhoitajana, kun Karlista aika jättäisi.

Päivä oli aurinkoinen. Aamulla oli näyttänyt siltä, että päivän aikana sataisi. Merituuli oli kuitenkin ajanut pilvet vuorille. Karl katseli taivasta, jota peitti sinisen taivaan lisäksi vain muutama pilvenrepale. Sitten Karlin silmiin osui jotakin outoa. Musta piste, joka näytti lähestyvät.

Ensin Karl ajatteli, että piste oli lintu. Pian oli kuitenkin selvää, ettei piste ollut lintu. Piste lähestyi ja sen muodot alkoivat erottua. Näytti siltä, että joukko miehiä istui ilmassa.

”Hans! Tule tänne!” Karl huusi navetan ovesta sisään ja käänsi sitten katseensa takaisin taivaalle.

”Mitä?” Hans kysyi päästyään ulos.

”Katso tuonne”, Karl sanoi vastaukseksi ja osoitti taivaalle.

”Mitä siellä on?” Hans ihmetteli kunnes tumma läiskä osui hänen silmäänsä.

Karlin ja Hansin taivaalle katsominen kiinnitti muun tilanväen huomion ja hekin käänsivät katseensa taivaalle. Uteliaisuus alkoi pian muuttua ensin oudoksunnaksi ja sitten peloksi, kun hahmot tarkentuivat. Lopulta kaikki Karlia ja Hansia lukuun ottamatta olivat paenneet sisälle.

”Onko se lentävä matto?” Hans kysyi, kun matto oli jo lähellä ja sen kyytiläiset tunnistettavissa kahdeksi ihmiseksi ja kahdeksi muuksi olennoksi.

”Siltä näyttää”, Karl vastasi.

Lentävä matto laskeutui maatilan sisäpihan keskelle. Ensimmäisenä matolta astui nuori mies. Karl katsoi miestä. Tässä oli jotakin tuttua. Sitten hän tunnisti kuka mies oli.

”Mihail Netronova!” Karl huudahti ja lähti juoksemaan kohti tulijoita.

”Päivää Karl. Pahoittelut, etten ilmoittanut etukäteen. Meillä oli hieman mutkia matkassa”, Mihail sanoi.

”Ei mitään, nuori isäntä. Sinua on kaivattu täällä. Äitisi kuitenkin kielsi lähettämästä kirjeitä, ettet niiden vuoksi jättäisi koulua kesken”, Karl sanoi.

Mihail katsoi Karlia, jonka ilme oli vakava.

”Mitä täällä on tapahtunut sinä aikana, kun olen ollut poissa?” Mihail kysyi.

”On paras, että joku omasta perheestäsi kertoo sinulle. Isoäitisi on sisällä”, Karl vastasi.

”Ei ketään muita ole?” Mihail kysyi.

Karl ei vastannut, mutta katse kertoi valitettavan totuuden.